Sir Isaac Newton ennusti, että maailma loppuu vuonna 2060 niinkin mitättömiin asioihin kuin ruttoon, sotaan, Kristuksen paluuseen ja ajan loppuun. Newton kuoli 1727 ja kehitti mm. painovoimalain ja oli, ainakin minulle yllätyksellisesti, kiinnostunut myös raamatusta. Hän yritti yli 55 vuoden ajan purkaa sanomia, joita uskoi raamattuun piilotetun ja kirjoitti elämänsä aikana teologisista aiheista reilusti yli miljoonan sanan verran. Näistä Newtonin löydöistä kertoo NationalPostin artikkeli.
jatkuu...
Maailman loppuahan on ennustettu ties kuinka monta kertaa eivätkä ainakaan tähän mennessä ne ennusteet, joissa maailman olisi jo pitänyt loppua, ole pitäneet paikkaansa. Jos maailman loppua on tähän mennessä ennustettu vaikkapa tuhat kertaa, lienee melko epätodennäköistä, että juuri tämä ennustus tulisi pitämään paikkansa. Ja miksi maailma päättäisi loppua juuri silloin, kun jostakin hassusta tapahtumasta, tässä tapauksessa siitä, kun Roomalais-Katoliselle kirkolle annettiin poliittiset valtuudet valtioiden toimintaan, on kulunut jokin tietty aika. Jos maailma loppuu siihen, että Kristus ilmestyy maan päälle, miksi ihmeessä hän päättäisi ilmestyä jonkun tietyn uskonnon yhdellä mantereella tapahtuneen tapauksen jälkeen? Miksi tämä kyseinen uskonto olisi parempi kuin muut uskonnot? Ja miksi tämän paremmuuden tai vähintäänkin erikoisaseman on nostanut esille nimenomaan tähän uskontoon perehtynyt henkilö? Ettei nyt vain olisi Newtonilla mennyt painovoimalain kaltaiset luonnonlait uskontojen edustaman puhtaan psykologisen reaalimaailmasta irrallaan olevan uskomuksen kanssa sekaisin.
Jos maailmanloppu tapahtuu kun aika loppuu, ei ainakaan nykytiede ole tähän löytänyt tähän vahvistusta. Toisaalta, jos tämmöinen 'ajan loppuminen' tulee tapahtumaan 57 vuoden kuluttua, myönnän kyllä, että sen todentaminen ei varmasti nykytekniikalla onnistu. Jos nyt ensin joku suostuisi määrittämään, mitä ajan loppuminen tarkoittaa. Sotia on taas aina ollut käynnissä, välillä hiukan isompia mutta koko ajan pienempiä. Entäs rutto? Ymmärrettävästi Newton halusi ottaa tämänkin mukaan ennustukseensa, olihan Musta surma pyyhkäissyt Euroopan yli voimakkaalla kädellä 1300-luvun puolivälissä ja siitä varmasti kerrottin kauhukertomuksia 350 vuotta myöhemminkin. Joka tapauksessa, ruttoa ei ole saatu hävitettyä, vaan siihen kuolee edelleen muutama sata ihmistä vuosittain (Lähde).
Kirjoittanut soopa 25.02.03 11:25Kovin on filosofiseksi Lari tässä kohtaa lähtenyt! Ajan loppumisesta - jossakin tiede-saitilla oli jokin tovi sitten artikkeli NASA:n tutkimuksesta jossa olisi todistettu gravitonien vasta-hiukkasten (jonka nimeä en nyt muista, Dark Matter?) olemassaolo. Tutkimuksessa oli muistaakseni todistettu, että universumin laajentuminen ei hidastu vaan päin vastoin se kiihtyy koko ajan. Tämä taas kumoisi Big Crush -teorian, jossa lopulta kaikki universumin materia musertuu takaisin yhteen singulariteettiin, joka ymmärtääkseni tarkoittaisi siis "ajan loppumista".
Ei tällä hommalla mitään tekemistä raamatun kanssa ole, mutta toisaalta - harvalla asialla tuntuu olevan ;-)
Ajan loppuminen ei ollutkaan minun keksintöni, vaan Newtonin. Tuossa jokin aika kun määriteltiin maailmankaikkeuden iäksi 13,7 miljardia vuotta, tuli samalla määriteltyä pimeän aineen määrä. Näitä ynnäilemällä tultiin tosiaan siihen lopputulokseen, että maailmankaikkeus laajenee ikuisesti. Ei Newtonkaan kaikessa oikeassa ollut.