Soopa

Soopa is back! (klo 16:29)

Siinä minä olin, laiturilla olutpullo kädessä. Katselemassa kuinka veteen heittämäni kiven aiheuttamat aallo hiljalleen tyyntyivät.

Pohdin mennyttä vuotta. Se oli ollut kiireinen ja blogi oli siksi jäänyt päivittymättä. Tiesin lukijoiden kuitenkin malttamattomasti haluavan lisää tekstejä. Aamuisin heräsin useimmiten siihen, kun joku tuntematon ihminen pimputti ovikelloa ja vaati uutta kirjoitusta. Kaupassa toiset asiakkaat auttoivat työntämään ostoskärryjä ja kertoilivat samalla ideoistaan, miten voisin palata blogosfäärin parrasvaloihin.

Yritin toki muistuttaa kaikille, että suuruuden päivät olivat menneet. Jos niitä koskaan oli ollutkaan. Maailma oli muuttunut. Yritin antaa maailmalle jotain, mutta media oli kuluttanut minut loppuun. Miten saatoinkaan olla niin naivi luullessani saavani vielä toisen yrityksen.

Käyn valitsemassa rannalta sileän kiven. Tyyni meri ja laskeva aurinko tekee tilanteesta rauhoittavan.

Jyrki kyllä vakuutti, että pärjään kyllä kunhan naisseikkailut ovat mennyttä. Sain mahdollisuuden näyttää osaamiseni ulkoministerinä. Tilaisuus joka ei tulisi toistumaan. Eduskunnan hissimatkat olivat kuitenkin piinaavia. Kulutin kokonaisia päiviä matkustamalla eduskunnan hisseissä salaa naisten kaula-aukkoja katsellen. Jopa Iltalehti tai -sanomat kirjoitti aiheesta jutun joka auttoi saamaan harrastuksestani enemmän irti. Saatoin fokustaa katseeni entistä tarkemmin.

Mutta hissimatkat eivät riittäneet. Lähetin pari tekstiviestiä, kyselin puutarhanhoidosta.

Siitä se sitten lähti. Luottamus meni, menetin ministerinsalkun ja mietin mitä tehdä seuraavaksi. Osallistuin Big Brotheriin mutta putosin ensimmäisenä. Jäin Formula 1:n maailmanmestaruustaistossa neljänneksi. Ostin asuntoja 100% lainarahalla ja Fannie Mae, Freddie Mac, Lehman Brothers ja Islanti menivät konkurssiin. Olisi sittenkin pitänyt asua vuokralla.

Nappaan huikan pullosta ja punnitsen kiveä kädessäni. Se on nuoren Itämeren kiveksi varsin hyvin hioitunut ja 5-6 leipää on mahdollisuuksien rajoissa.

Osallistun kuitenkin kunnallisvaaleihin ja saan varsin hyvin ääniä. Tosin ne ovat pahojen ihmisten väärin äänestämiä ääniä, koska oikeusministeri julisti välittömästi, että kunnanvaltuustojen puheenjohtajia koulutetaan havaitsemaan milloin puhun ja lopettamaan se välittömästi. Eräskin poliitikko sanoo, että yhteistyöstä kanssani tulee hankalaa. Vaikka hän ei ole koskaan tavannut minua. Ehkä ei sittenkään olisi pitänyt syödä pekonivoileipää aamiaiseksi.

Siinä kun on sianlihaa.

Koska kaikki kämpät meni Islannin konkurssissa ja vuokra pitää saada maksettua, päätän kokeilla vanhaa kunnon kiristystä. Luulisi 300 metrisen supertankkerin ja vehnälaivan lunnaista irtoavan hilloa.

No siitähän nuo jotkut suuttuvat, joten lähetin muutaman ylimääräisen kutsun joulukuun bileisiin. Lepyttelyä nääs. Printtasin omalla koneella enkä kertonut kanslialle, niin nyt jotkut luulevat niitä väärennetyiksi kutsuiksi. Mutta ei ne ole, tulkaa vaan!

Alkava vuosi tuo lisää haasteita. Nelivuotinen presidentinkausi alkaa ja nyt jo uhkailevat, etten saa kirjoittaa sähköpostia tai lähetellä tekstiviestejä. Presidentin lähettämät viestit kun ovat julkisia ainakin jälkikäteen. Onneksi sentään on avustajia hoitamassa juoksevia asioita. Blogia varmaan saanen kirjoittaa, se kun on julkista lähtökohtaisesti. Luvassa siis virkaanastujaisten jälkeen hauskoja merkintöjä päivittäisistä palavereista eri tiedustelupalvelujen johtajien kanssa.

Heitän kiven ja se pomppii hyvin, 6 leipää. Olutkin on loppu joten suuntaan takaisin sisälle. Mietin tulevaisuutta, miten voin siihen itse vaikuttaa ja onko päätöksilläni merkitystä. Miten tuhannet ja miljoonat tulevat taas kärsimään jos teen väärän päätöksen. Kiittääkö historia päätöksiäni visionäärisinä vai tuomitaanko minut unohdukseen.

Otan rohkean linjan, ensin villapaita pois ja vasta sitten takkaan lisää puita. Koivuhalkoja.

Tuomitkoon tulevaisuuden historioitsijat, minä en välitä. Mutta he eivät tiedä, että se kaulus hiersi.