maaliskuu 26, 2007
:: pieni koiranpaska- ja puujalkanumero
Ensimmäinen kevääntynkä uudella asuinalueella paljastaa jännittäviä asioita pienen yhteisön dynamiikasta. Olen alkanut epäillä, että minut on desantinomaisesti (as in Quentin Desantino) pudotettu keskelle vihollisaluetta.
Sen lisäksi, että paikalliset kotirouvat käyttäytyvät konemaisen ystävällisesti, suorastaan kummeksuttavan robottimaisesti, on alueen koirapopulaatio melko huomattava. Siinähän ei sinänsä ole mitään omituista, mutta lieneekö asialla jotain yhteyttä siihen erikoiseen käytäntöön, että paikalliset tienreunat ja puistoalueet on päällystetty koiranpaskalla. En nyt tarkoita, että pientareilla on paljon jätöksiä, vaan vaikuttaa siltä, että täälläpäin koiranpaskaa todellakin istutetaan puistoihin. Joku rohkea guerilla-puutarhuri käy sitten välillä kylvämässä vähän nurmikkoa koiranpaskan lomaan, mutta paikalliset huomaavat aika nopeasti moisen kommunistisen toiminnan ja tuuttaavat annoksen ruskeaa kultaa viherpläntin somistukseksi.
Tämä seikka sai minut alun perin epäilemään, että paikallisväestö on hieman, sanoisinko, yksinkertaista. Epäluuloni vahvistui vaalien alla, kun eräänä kauniin räntäsateisena aamuna löysin postilaatikostani Jan Vapaavuoren (kok.) vaalimainoksen. Minä kun olen tottunut pitämään Vapaavuorta Harry Bogo-molon (kok.) ohella jonkinlaisena antimittatikkuna - mitä kauempana näiden herrojen maailmasta pysyn, sitä todennäköisemmin olen onnellinen.
Ja kyllä, pahimmat pelkoni osoittautuivat todeksi. Painajaiseni animoituivat kolmiulotteisiksi tarkastellessani vaalien jälkeistä kaksiulotteista äänestyskarttaa: tulipunainen lohikäärmeenpesäni on pudotettu keskelle sinistä aluetta. Ympärilläni kekkuloi porvareita, joiden proletaarinnahkalakin alta vilkkuvissa silmissä palaa opportunistinen tyhjyys ja jotka päästävät kaduilla näennäisen päämäärätietoisesti harhaillessaan suustaan kauheata "SaleSaleSaleSale" -natkutusta.
Ja sitten uutisia hallitusneuvotteluista:
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen aikoo tunkeutua Matti Vanhasen kakkoseen vaikka väkisin. Katainen toteaa myös, että Kokoomukselle Vanhasen kakkonen on ykkönen.
RKP:n Stefan Wallinille on aivan sama keikisteleekö näkökentässä Vanhasen kakkonen, Kataisen ykkönen tai vaikka Eero Heinäluoman kotipesä, korkeassa polviasennossa ollaan jo.
Vihreät radikaalit ovat puolestaan valmiita jopa maksamaan päästäkseen edes kurkistamaan hallitushelman alle - maksuvälineenä höylätään ydinvoimakorttia, luoton puolelle, tietenkin.
Lopuksi urheilua:
Jortikka irtautui kivuliaasti Tepsin peräsimestä.
Posted by mitvit at 01:33 PM | Comments (5)
maaliskuu 19, 2007
:: suuri vaalianalyysi
Siinä minä olin muumisessa silkkipyjamassani, heräilemässä Kalliolaisen sinkkuyksiöni länsisiivessä, "control roomissa", kuten makuuhuonettani leikkisästi iltapäivälehdissä nimitettiin. Otin kultaisen suihkun ja olin juuri istahtamassa marmoriseen aamukahvipöytään, kun silmissäni alkoi yht'äkkiä vilistä valtavasti vaaleanpunaisia vauvoja.
Hyvää iltaa, oi kultahammasveljyet ja jakkupukusiskot! Että miltäkö tuntui herätä porvarilliseen Suomeen? No ihan tavattoman pahalta. Nyt ei kuulkaa kannata pudota kelkasta, vaikka kynsinauhat irtoilisivat.
Mikäänhän ei vituta aamukahvipöydässä niin kuin mairea kokoomusnaama - paitsi ehkä hymyilevä toisen kauden keskustapääministeri. Tai torakka aamupuurossa. Täällä pohjoismaiden heikoimmassa vasemmistossa ei lohduta edes tieto siitä, että homovanhemmat kasvattavat heterolapsia.
"Tämän täytyy johtua jostain eilen syömästäni", ajattelin, mutta en kuollaksenikaan muistanut, mitä olin nauttinut yhdeksännen martinin jälkeen. "Mmm, pekonimarinoituja vauvoja", ajattelin täysin asiayhteydestä erillään.
Sauli Niinistön käsittämätön suosio ei aukea tälle päiväkirjailijalle millään. Täällä kun tulee kuningas Saulista mieleen lähinnä Simpsoneiden Mr. Burns ydinvoimalan kevätretkellä: hirvittävien ponnistusten kautta saadaan se yksi hymynkaltainen irvistys singautettua julki, mutta pian jo sihistään hampaidenraoista avustajaa rahtaamaan köyhät vittuun jaloista pyörimästä, etteivät kengänpohjat likaannu.
No, se nyt on tietenkin vain typerää ennakkoluuloa. Kehottaisin kuitenkin kanssaproletariaattia ryhtymään pikku hiljaa hanurinrasvaustoimenpiteisiin. Ei meinaan satu ihan niin paljon sitten.
Mutta tavallaan tietenkin ymmärrän Niinistön äänestäjiä, on kai Saulissa sentään jokin tarttumapinta, vaikka kylmän metallinenkin. Ymmärrän myös inhimillistä mekanismia, jonka kautta päädytään äänestämään vaikkapa Veltto Virtasta, Anne Pohtamoa tai jopa Juha Mietoa. Sen sijaan en kerta kaikkiaan pysty käsittämään aivosähkösuoritusta, joka johtaa ajatukseen: "olisipa hienoa nähdä Marko Asell Arkadianmäellä lainsäädäntötyössä". Siis jos ei satu olemaa Markon äiti. En toki pidä sitä välttämättä pahana, en vain käsitä. Tai mikä ihmeellinen oikosulku johtaa Markku Uusipaavalniemen ehdokasnumeron kirjaamiseen äänestyskopissa? "Kun se tuijottaa silleen kiihkeän tuimasti suoraan nänniin"? Sanokaa minun sanoneen, ennen kuin kukko kolmesti laulaa, Uusis valitaan jossain naistenlehdessä Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. Suomen naiset, nuo erotiikan diplomi-insinöörit.
Äkkiä vaaleanpunaiset vauvat järjestyivät sotilaallisiin riveihin, ja alkoivat liikkua nykivästi vasemmalta oikealle, tullen jatkuvasti hieman lähemmäksi. "Gä, gä, gä", ne pitivät rytmikästä, diskanttivoittoista, joskin nykystandardeilla heikkolaatuista ääntä.
Keskustalla on Vanhasessa ja Uusipaavalniemessä Uudeltamaalta sellainen parivaljakko, suoranainen karisman ylipapisto, että jos ne laittaisi tehosekoittimeen, toisesta päästä pursuilisi kylmää kaurapuuroa, jossa on vähäsuolainen margariinisilmä. Mutta eihän me karismasta vaan substanssista.
Menevä tuleva pääministerihän on tunnetusti nopea liikkeissään. Tuolla hienolla herrasmiehellä, joka osaa ihailtavasti väistää yksityiselämäänsä kohdistuneet loukkaukset, ei mennyt kolmea minuuttia vaalihuoneistojen sulkeutumisen jälkeen, kun itsehillintä materialisoitui poliisitutkinnaksi. Nyt jäämme vain jännityksellä odottamaan, josko ilkeät innuendot Matti Vanhasen ja Merikukka Forsiuksen suhteesta vahvistuvat vaalien jälkeen. En pidä asetelmaa mahdottomana, sillä Forsiuksellahan on tutkitusti jopa 67% karmeampi miesmaku kuin naapurin Patella.
"Siitä saat ja siitä", huusin, ampuessani vauvalegioonaa veitsilaatikosta löytämälläni laserpistoolilla. Mutta mikään ei auttanut, niitä oli liikaa. Lähestyessään nuo kuolan niemimaan tuholaiset, aikavarkaat, baby invadersit, päästelivät peräpäästään mystisiä ammuksia, joiden väisteleminen kävi aina vain hankalammaksi.
Vaan jos ei muuta, niin tulipa taas todistettua vanha totuus siitä, että ääneni on sisilialainen kuolemansuudelma. Koskaan ei ehdokkaani ole päässyt eduskuntaan, vaikka mahdollisuudet ovat aina olleet realistiset.
Tällä kertaa ei uponnut vain ehdokas, vaan koko vasemmisto. Kirottua.
Lopuksi vielä perinteinen iMitvitin lukijakysymys: viime vaaleissahan monilahjakkaan Tony Halmeen jättimenestys pudotti helsinkiläiset syvälle häpeän hornankattilaan. Kumpi on tänä vuonna nolouden perunakuoppa, kaupunkien hukkakaura:
"Ei, ei, syötte kaikki rahani, jotka olen säästänyt tärkeisiin, arvokkaisiin asioihin, kuten tyrnimarjaterapiaan ja unelmamatkaan Korsosaarille", huusin hikisenä tuskissani. Juuri kun päävastustajan hamuava suu oli vain yhden rivin päässä minusta, aikeissa nielaista minuuteni karvoineen ja näppyineen, heräsin. Nousin, sujautin jalkani helpottuneena puputohveleihin ja käännyin mennäkseni vaihtamaan taistelussa tuhoutuneet alushousuni. Silloin polveni kolahti pieneen puiseen koriin, josta kuului uneliaan tuohtunut "gä". Sytytin kiireesti valoEEEEEEEEEEIIIIIIiiiiiiiiiiiiiiiiiiii....
Posted by mitvit at 07:58 PM | Comments (14)
maaliskuu 10, 2007
:: sateentekijä
Posted by mitvit at 01:45 AM | Comments (28)
