joulukuu 30, 2006

:: kuinka legendat syntyvät

Julma tappaja kohtaa loppunsa pää pystyssä.

Vain pyöveli verhoutuu häpeälliseen huppuun.

Samassa köydessä tuhannet; vialliset, vähävikaiset, viattomat.

Kuolemalla kuoleman voitti?

Hyvää uutta vuotta.

Posted by mitvit at 05:09 PM | Comments (2)

joulukuu 19, 2006

:: tylsiä yleisönosastokirjoituksia laativa Jumala löytää käsitteen "pornoistuminen", versio 2.0

"Ei paska vatkaamalla vaahdotu, eikä töllin tyttö tiineheksi saa."
-sananlasku Tuomiovuorelta
[Merkintä kirjoitettu uusiksi 20.12.]

Suuresti arvostamani verkkonimimerkki Saara on laatinut vastineen pari viikkoa sitten kirjoittamaani lasten ja aikuisten oikeuksia käsitelleeseen äpäreeseen. Jos sallitte, hyvät ihmiset ja muut hirviöt, haluaisin muutamalla lauseella kommentoida Saaran vastinetta ja tarkentaa omaa kirjoitustani.

Saaran kirjoituksessa huomioni kiinnittyi stereotyyppisiin käsityksiin miehen seksuaalisuudesta - käsityksiin, joita toki avauksessani myös provosoin:

"Kysyinkin vielä, että onkohan se kuinkakin suuri kärsimys miehille olla ilman pehmopornoa katukuvassa?"

"Jokainen saa toki kotinsa seinällä tietenkin pitää mitä kuvia haluaa ja runkata niin paljon kuin mälliä lentää, mutta olisiko tässä tapauksessa edes kerran mitään mahdollisuutta ajatella sillä yläpäällään hetken sen alapään sijaan?"

"Miksi silloin, kun kyse on pillusta, miehet eivät enää kykenekään ajattelemaan kokonaisuuksia, vaan väittävät siinä samassa erektiossaan lapsipornokeskustelua jollakin tavalla laskelmoinniksi."

Lainaukset kertovat siitä yleisesti esitetystä näkemyksestä, jonka mukaan "miehet ajattelevat vain kyrvällään". Ajatus on äärimmäisen loukkaava. Mihinkään muuhun ihmisryhmään ei liene mahdollista viitata niin usein niin halventavasti ilman oikeustoimenpiteitä.

Ennen kuin älähdätte, antakaa ajatukselle mahdollisuus. Se ei polje kenenkään oikeuksia eikä pyri vähättelemään muiden ryhmien tai yksilöiden ongelmia.

Miehen seksuaalisuuden arviointi, vähättely ja stereotyypittely on täysin vapaata riistaa ja suoranaista kansanhuvia. Sama ryhmän syyllistäminen siirtyy helposti muille alueille, eikä hyppäys erektion ohjaamista ajattelukyvyttömistä runkkareista lapsia paneviin ajattelukyvyttömiin runkkareihin ole järin suuri. Mutta se on tuskallisen merkittävä.

Kirjoitukseni aloituksen, heikosti ajatellun ja muotoillun masturbaatiodraaman, tarkoituksena oli lähinnä ihmetellä dosentti Sari Näreen näkemää yhteyttä mainonnan ja pedofilian välillä. Vaikka ymmärrän Näreen ajatuksen nuorten tyttöjen mallioppimisesta, on aika paksua ja jopa vaarallista syyttää 42-vuotiaasta perheenäidistä napsittuja alusvaatekuvia piilopedofiliasta. Ja ennen muuta pelottavana koen syyllistämisen: poika kiihottuu kuvista - pojalle kerrotaan kuvien olevan pedofiilisia - mikä poika siis on?

Haluaisin myös huomauttaa, että naisten alusvaatteita myydään Saaralle ja Sari Näreelle, ei minulle. Kuvat eivät ole kadulla minua varten, minun jatkuvasti ja hallitsemattomasti taivaalle tuijottavaa erektiotani ruokkimassa, vaan jotta Saara ostaisi tissiliivit. Toki voimme kaivaa ja löytää halutessamme kaiken takaa pahan patriarkan. Pintatasolta katsottuna kuitenkin näyttäisi, että jostain syystä vapaa länsimainen nainen marssii alusvaatelaarille kiihkeämmin Emmanuelle Béartin tissien tahdittamana.

Ja kun nyt puhutaan kaupallisen viestinnän suhteesta, eh, massapedofiliaan, niin miehille myydään tuotteita yleensä korostetun muodokkaiden aikuisten naisten tuottamilla mielikuvilla. Katsokaa vain vaikkapa autolehtien tai pornon naiskuvaa. Tyhmää? Varmasti. Pedofiliaa? Tuskin. 12-vuotiailta pikkupojilta näyttävien anorektikoiden kuvilla sen sijaan myydään tuotteita... niin, kenelle?

Eikä saa käsittää väärin. Minusta yhteiskunnan pornoistuminen on sietämätöntä. Joka välineestä ja pinnasta silmille tunkevat tissit ja perseet loukkaavat älyäni ja seksuaalista itsemääräämisoikeuttani. Lasten aikuisimitaatiot internetin kuvagallerioissa surettavat ja ahdistavat minua. Tämä tärkeä aihe on kuitenkin oman kirjoituksensa arvoinen, eikä tarkoitukseni ollut käsitellä sitä. Yhtäläisyysmerkkien vetäminen alusvaatekuvista pedofiliaan on aika röyhkeä veto, joka jälleen tipauttaa syyllisyyden piikkipallon vain miesten käteen. Pornografisten viestien ylitarjonnan ja kasvaneen pedofiilisen kysynnän välinen suhde on toki pohtimisen arvoinen ja yhteyksiä löytyy varmasti.

Ja lopultakin, kuvien plaraaminen ja median syyllistäminen on yleensä vain projektorin haukkumista. On turha tuijottaa vihaisesti pönttöön jos vatsa on kuralla.

Kirjoitukseni toinen osa, joka käsitteli eduskunnan päätöstä nettilapsipornon sensuurilaista, ei yrittänyt - ainakaan tarkoituksella - vähätellä ongelmaa, vaan kritisoida ratkaisua.

Kolmas osa, jossa koettiin epäilysten kohdistuvan yksilöiden sijasta sukupuoleen, oli tarkoitettu vilpittömäksi voimattomuuden parkaisuksi ahdistavan ilmapiirin, kohtuuttomalta tuntuvan leimaamisen ja hätävarjelun liioittelulta vaikuttavien toimenpiteiden johdosta. Se hapuilee huutaen pimeässä, kokee tulleensa tuomituksi salaisessa oikeusistuimessa, eikä toden totta osaa löytää syitä eikä varsinkaan ratkaisuja.

Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut kiistää vanhemmuuden vaikeutta tai lapsen oikeuksia saati vähätellä pedofilian tuhovoimaa. Halusin ahdistuneena huomauttaa pedofiilihysterian poliittisesta hyväksikäytöstä ja surullisista oheisvahingoista - surullisista myös ja erityisesti lapsille.

Minun ja ystäväni Mustanaamion hyvä merkki lepää jokaisen kasvattajan yllä. Harva asia lienee hankalampaa kuin yrittää toimia lapselle vastuullisena, rakastavana aikuisena vastuuta ja välittämistä kaihtavassa, ahneutta ja välitöntä tarpeentyydytystä korostavassa maailmassa. Toisinaan toki tuntuu, että tuleville vanhemmille suorittuu jälkeläisen hedelmöittymishetkellä jonkinlainen länsimaisen oikeustajun täsmälobotomia, jonka seurauksena julkisen rangaistusasteikon alapääksi asettuu kastraatio tylsällä veitsellä ja yläpuolaa kykenee tuskin Dantekaan kuvaamaan. Vaan se on jo kokonaan toinen juttu.

Oikeastaan minua jäi Saaran kirjoituksessa kalvamaan vain yksi ainoa lause, jossa kysymyksen alkuosa toteaa faktan, mutta jälkimmäinen osa jättää vähättelevän epäilyksen ilmaan roikkumaan:

"Miksi toiset miehet fantasioivat seksistä lasten kanssa ja toiset ilmeisesti taas eivät?"

Se on, hyvä Saara, minusta laittamattoman kusipäisesti kysytty.

Lopuksi, ajatuksen arvoisena näkökulmana, haluan lainata pätkää viime viikon Nyt-liitteestä, elokuvan Sano että rakastat mua arvostelusta otsikolla Pornotykityksen nuoret uhrit:

" Muuten niin vaikuttavassa elokuvassa on yksi iso aukko. Kun päähenkilönä on tyttö, jonka kautta tapahtumat kuvataan, poikien käytöstä ei selitä oikein mikään. He elävät samaa seksuaalista sekasortoa kuin tytötkin, mutta enimmäkseen he ovat elokuvassa vain pikku hirviöitä, jotka ansaitsevat rangaistuksen.

Toisin sanoen: tämäkään elokuva ei aseta kysymystä, miksi pojat raiskaavat. Miten teini-ikäinen poika kokee oman ruumiinsa tässä pornosuoritusten yhteiskunnassa? Sen sijaan elokuvaan kätkeytyy valistushenkistä neuvontaa, että tyttöjen on syytä arvostaa itseään enemmän. Niin kuin tietysti onkin. Tyttöjä autetaan jos kyetään, pojat eivät voi itselleen mitään. Vai?"
(Leena Virtanen)

Posted by mitvit at 01:44 PM | Comments (29)

joulukuu 07, 2006

:: kun Liisa housuun pissasi

Minulla on verkkokirjailussa vain yksi ehdoton eettinen sääntö: kännissä ei blogata, ei ainakaan kovin usein.

Ja yksi tavoite: joka kymmenennessä merkinnässä olisi suotavaa olla yksi lause, joka merkitsee jotain, edes kirjoittajalleen.

Olenkin päättänyt ryhtyä kutsumaan merkintöjäni "äpäreiksi".

Lisäksi kaapissani lymyää teoria, jonka mukaan Sinkkuelämää-sarja on vaikeasti vammauttanut kokonaisen naissukupolven.

Tunnustan toki estottoman viehtymykseni keskihintaiseen kuohuviiniin ja halpaan psykedeliaan.

Päänsisäisen ulkoistuksissa olisi kuitenkin muistettava, että ilma on virtsaa kevyempää. Tai näin ainakin uskottelen itselleni.

Mutta kuka selittäisi minulle tämän?

Posted by mitvit at 11:22 AM | Comments (8)

joulukuu 04, 2006

:: miesasiamies asioi miesasialla

Siinä minä olin, maailman katolla, urbaanin sinkkusviittini kylpyhuoneen poreammeessa sivelemässä alastonta vartaloani hellän intiimisti itämaisilla tuoksuöljyillä, kullalla ja mirhamilla. Kylpyhuoneeni seinät oli tapetoitu kuvilla vähäpukeisesta Emmanuelle Béartista, sensuellista ranskalaisesta näyttelijättärestä. Moraalisen tuomioistuimen istunto takaraivossani oli alkanut, enkä voinut kiistää, etteikö tuo 42-vuotias ranskatar, joka voisi olla äitini jos olisin 15 vuotta nuorempi, olisi aiheuttanut elimistössäni stimuloivia väristyksiä. Olin syyllinen. Runkkari, luuseri, ATM - näihin huokeisiin arvonimiin olin jo tottunut ja olin ne hyväksynyt, sillä ne eivät olleet eristäneet minua vielä lopullisesti ympäröivästä yhteiskunnasta - saatoin vielä ajoittain liikkua kotikaupunkini kaduilla kaltaisteni seassa ilman pilkkahuutoja ja sylkiroiskeita. Stigma ei ollut vielä kyllin syvä, riittävän näkyvä, jotta olisin ymmärtänyt olevani lopullisesti vailla ihmisarvoa. Vaan vähänpä tiesin. Huomaamattani minusta oli tullut jotain vielä paljon hirveämpää. Hetkeä ennen ikkunalasin rikkoutumista rikollisen ruumiini painosta tajusin, että muodonmuutos oli ollut odotettua syvempi; minusta oli tullut pedofiili.

Mikä on suomalaisen lainsäätäjän märkä painajaisuni? Saviruukkuja dreijaava terroristipedofiili, joka vapaa-aikanaan latailee laitonta sisältöä internetin vertaisverkoista.

Mitä siis tehdä, kun kansainvälisen terrorismin kasvain on saatu säteilytettyä lainsäädännöllä sekä poliisin ylimitoitetuilla voimankäyttönäytöksillä ja mp3-teinit mestattu talouden isolla piilukirveellä, mutta eduskuntavaalit kopistelevat vasta porstuassa? Hyvät naiset ja herrat, taputetaan lavalle paras hyvä vihollinen, lapsiporno.

Lapsipornografia on täydellinen oikotie onneen, pisteautomaatti, kuristuspanta ja hirttoköysi kaikille hysteerikoille, kontrollimaanikoille ja olohuonediktaattoreille. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön vastustamiseen suunnattuja toimenpiteitä, vaikka kuinka näennäisiä, ei voi vastustaa kukaan täysjärkinen kansalainen, poliitikoista puhumattakaan, mikäli mielii tavata joulupukin tai edes nähdä seuraavan auringonnousun.

Lainsäätäjä, tuo iloinen hyvää tarkoittava veijari tietää sen hyvin. Ja vihdoin, kun terrorismi suomalaisena kansantautina ei jaksa keriä kontrollisiimaa aivan loppuun saakka, on internetin valvontaan löydetty paras mahdollinen takaportti: poliisin teleoperaattoreille toimittamat salaiset sulkulistat.

Kaikki, kansanedustajia lukuun ottamatta, tuntuvat olevan tietoisia siitä, että rikolliseen pornografiaan ei törmää muumipeikkoa kaipaava edes läpipahassa internetissä. Kaikki paitsi poliittiset päättäjät ymmärtävät myös, että rikollisen materiaalin leviämiseen ei ole mahdollista puuttua sulkemalla yksittäisiä internet-osoitteita. Sen sijaan myös kansanedustajat tietävät mainiosti, että laki, jolla on vain vähän tai ei yhtään vaikutusta lapsipornomateriaalin saatavuuteen avaa mainiot mahdollisuudet kulloinkin muodissa olevan hyvän vihollisen kontrollointiin.

Tämän asian kanssa voin kuitenkin elää. Kun tuntee poliittis-inhimillisen mekanismin, jonka seurauksena nahkalainsäädäntöä tuotetaan ja poliittisia irtopisteitä poimitaan, voi siihen yrittää edes jollain tavalla vaikuttaa. Tieto luo turvallisuutta, vaikka henkilökohtainen turhautuneisuus kasvaakin näennäistoimenpiteiden syödessä resursseja vaikkapa todellisilta, tärkeiltä ja akuuteilta lastensuojelutoimenpiteiltä.

Sen sijaan - yrittämättä väittää, ettei keskuudessamme vaeltaisi hirviöitä - yleinen lynkkausmentaliteetti ja suoranainen psyykkinen kastraatio on lähes kestämätöntä.

Tuntuu nimittäin, että viimeisten noin kymmenen vuoden aikana minulta miehenä on riistetty jotain korvaamatonta - luonteva suhde lapsiin. Aikuinen mies, joka yrittää ottaa kontaktia lapseen, joutuu käymään läpi sellaisen evaluaatiomyllyn, että selvitäkseen syyllistymättä täytynee todellakin olla sellainen psykopaatti, jollaiseksi häntä oletusarvoisesti epäillään. Pedofiliahysterian vinkurat hedelmät saattaisivat jopa naurattaa, elleivät ne vastaanotossa muuttuisi käsien läpi tunkeutuviksi kuuden tuuman nauloiksi:

Eräs Saara raportoi, etteivät joulupukit, nuo punanenäiset glögisiepot ja lapsekkaan innostuksen möhömahaiset mesenaatit, saa enää työtehtävässään ottaa lapsia syliin.

Myös suuri kansainvälinen lentoyhtiö British Airways on kristallipallostaan nähnyt meissä kaikissa piilevän pedofiilin, tuon joka käänteessä trenssitakkiaan levittelevän setämiehen, eikä salli edes vanhempiensa kanssa matkustavien lasten istua tuntemattoman miesmatkustajan vieressä.

Toimenpiteitä perustellaan aikuisen edun yli käyvällä lapsen edulla, mikä periaatteena oikein onkin. Mutta kuinka edulliset eväät elämään saa lapsi, joka oppii joka tilanteessa pelkäämään, tai ainakin varomaan ja väistämään kaikkia miehiä?

Ja minkälaisia ovat mielenterveysongelmat ja muut arvaamattomat seuraukset, jos miehet ryhtyvät kuvitellun tai aiheellisen pelon seurauksena välttämään kaikkea kontaktia lapsikansalaisiin?

Minä en tiedä, kuka hyötyy tällaisesta hysteriasta ja julmasta vallankäytöstä, enkä uskalla lähteä arvailemaan. Mutta mekanismi, helvetinkone, on lamauttavuudessaan rakennettu niin nerokkaasti, ettei mies voi kuin hämmästyneenä pyllähtää kanveesiin raiskaajankahleissaan, sillä kaikki mitä sanoo voidaan ja tullaan käyttämään miestä vastaan.

Siksi minä vetoan tuntemattomiin tahoihin: olen valmis maksamaan kymmenykset ja kantamaan hautaan asti kollektiivista syyllisyyttä länsimaisesta imperialismista. Jokaisesta menneestä ja tulevasta nyrkiniskusta olen halullinen erityisenä miesverona nuolemaan Gudrun Schymanin saappaanvarsia. Ihan oikeasti. Mutta keitä olettekin, pyydän, älkää viekö meiltä oikeutta olla ja elää luontevasti lasten kanssa, turvallisina aikuisina. Sillä vaikka joku haluaakin niin uskoa, Jammu-setä ei kyttää kollektiivisielussamme.

Posted by mitvit at 02:26 PM | Comments (14)