marraskuu 28, 2006

:: kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen

(via Nahka-Kaarina)

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta ei löydä mielenrauhaa Muhammed-pilapiirroskohun jälkijäristyksissä, kuten en itsekään. Suomalaisen lehdistön innostus vaalia omaa vapauttaan on sitkeästi pysytellyt pääministeri chatti-Matti Vanhasen viitoittamalla polulla, joka on kivetty anteeksipyynnöillä ja vaikenemisella. Minne tuo polku johtaa, en tohdi ääneen arvailla, mutta jos Journalismikritiikin vuosikirja toimii alla kuvatulla tavalla, on vaikea päättää, kumpi haiskahtaa pahemmalta, journalismi vai sen kritiikki. Tekstilainaus Ville Rannan sarjakuvasta Miksi Muhammedin saa (ja miksi se pitää) piirtää?:

Olen raivoissani. Journalismikritiikin vuosikirja maanitteli ja kerjäsi minua tekemään "rehellisen ja peittelemättömän" sarjakuvamuotoisen esseen siitä, mitä minun ja lehdistön välillä tapahtui Muhammed-kohun aikaan. Minä tein kuusi sivua. Nyt ne ei uskalla julkaista sarjakuvaa, koska yhdessä kuvassa on Muhammed, ja kirjaan kirjoittava musliminainen ei sitä hyväksy. "Emme halua lähteä tietoisen loukkaamisen tielle."

Ville Ranta on ollut suomalaisessa julki-ilmastossa virkistävä poikkeus halussaan kantaa harteillaan sananvapauden taakkaa, mutta silti säilyttää dialogille avoin mieli ja asenne. Puhun sananvapauden taakasta, koska sellaiseksi uskon sen taiteilija Rannalle muodostuneen, niin tavattoman yksin on hänet jätetty ja niin monta umpimähkäistä puukkoa on hänen lapoihinsa survottu. Jotenkin vielä surullisena ymmärrän - joskaan en hyväksy - että toimittajat kääntävät selkänsä tai sulkevat silmänsä. Medialla tuntuu olevan liikaa menetettävää, vaikka en oikein keksi mitä. Sen sijaan en ymmärrä, miksi vaikkapa monessa niin poliittiset ja poleemiset taide- ja kulttuuripiirit eivät tartu aiheeseen ja ilmaise tukeaan Ville Rannalle - tai perustele miksi eivät näin tee. Minä en usko, etteikö aihe olisi tarpeeksi kiinnostava tai merkittävä.

Sillä niihin, jotka kiihkeimmin ja näkyvimmin ovat liehuttaneet sananvapauden lippua omien nationalististen motiiviensa tähden, en osaa enkä halua samastua.

Sen sijaan Ville Rannan näkemystä oikeudesta ilmaisunvapauteen tuen täysin. Sillä vain on yksinään kovin vähän merkitystä.

Minä nimittäin luulen, että tässä piirileikissä ei piirretä rajoja hiekkaan.

Posted by mitvit at 12:56 PM | Comments (9)

marraskuu 21, 2006

:: hehän ovat kuin kolme sisarta

Posted by mitvit at 01:27 PM | Comments (8)

:: hehän ovat kuin kaksi Marjaa

Posted by mitvit at 01:25 PM | Comments (2)

marraskuu 09, 2006

:: ajatus matkalla jossain Suomessa

Siinä minä olin, makuuhuoneessani peiton alla hellästi mutta rajusti hyväilemässä pumpattavaa barbaariani, kun äkkiä jonkinlaisen eksytyksen ja metkuilun seurauksena erehdyin lukemaan omia merkintöjäni. Totesin tämän synnillisen kirjainkokoelman olevan niin saatanan huono, että lakkautin tilaukseni blogilistalla välittömästi vilpittömänä toiveenani välttyä vastedes näkemästä, milloin tämä reikäpäinen ilmapallo pävittyy.

Sillä kliinisissä tutkimuksissa on todistettu, että tämäkirjurin pystyttäessä ensimmäistä kertaa hassun videopätkän sivuilleen, vailla pyrkimystä minkäänlaiseen sisällöntuotantoon, lukijamäärät gazilmoninkertaistuvat. Päivittäinen Timon perseeseen tunkeutunutta tunnistamatonta lentävää esinettä (kts. edellinen merkintä) ihmettelevä tunnistamaton ihmismassa piikittelee jatkuvasti päälle kolmessatonnissa kuin ilkkuen ja räpsytellen suuria pekonisilmiään, kun normaalisti täällä käy kolme ihmistä googlaamassa maailman suurinta penistä ja yksi erpo myymässä potenssilääkkeitä.

Ja kun joskus alkuhämärissä tuli vielä kirjoiteltua edesmenneen maito-Petteri Jussilan sisäisestä ankaruudesta, niin tiistaisen tv-dokumentin (kansalainen Jussila, TV2) jälkeen on kävijälaskurin rattaisto pyörinyt kuumempana kuin paistinpannulla saunova joulupukki tropiikin yössä. Niin, tirkistelinhän sen minäkin. Edustihan Jussila maailmaa, johon kovin harvoin pääsee kurkistamaan; maailmaa jota olen taipuvainen pitämään aika hassuna. Tuo öykkäröivä ex-portsari, jolla oli kaksi kaikenvoittavaa tavoitetta: tulla mahdollisimman rikkaaksi ja mahdollisimman kuuluisaksi, onnistui herättämään kuitenkin lähinnä myötätunnonsekaista kutinaa nivusissa, liekö johtunut sankarin viimeaikaisesta mullittumisesta.

Dokumentin keskiöön nousivatkin sivuhenkilöt: saarnaajaliikemiehen verkostopyramidin sokkeliin rutistuvat kuhnurit, jotka silkkaa epätoivoisuuttaan imivät selfmadeteräsmiehen emotionaalis-älyttömät myyntipuheet toivona sieluunsa kuin jokalauantaisen lottoarvonnan; nuhjuiset seiskajulkkikset, jotka näyttivät halvan kuohuviinilasin takaa takertuvan viisitoistaminuuttiseensa kuin alaston keisari kruunuunsa lainkaan tajuamatta, että minä olen tässä nyt silkkaa paskaa ja tuo lehti tuossa on vitun iso tuuletin; Toimittaja Susanne Päivärinta, jonka suorittamasta liikemiehen totaalisesta annihilaatiosta en ole oikein vielä päättänyt, pidänkö sitä nerokkaana tutkivan journalismin ilotulituksena vai tarkoitushakuisena ja ylimitoitettuna teloituksena; karmeat hyväksikäyttäjät yksinkertaisista, mutta verenhimoisista tabloiditoimittajista karmeaan, siis ikäänkuin creepshowmaisesti karmeaan, "imagokonsultti" Jussi Parviaiseen, jonka uskomaton paskajargon pitäisi käsitellä lähinnä euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja ongelmajätteenkäsittelylaitoksella, mutta jonka nollapuhe tuntui uppoavan hyvin perin pehmeään maastoon. Jussi Parviainen imagokonsulttina kuulostaa kyllä jokseenkin yhtä nerokkaalta idealta kuin Martti Ahtisaari aerobic-ohjaajana - tai Matti Vanhanen pääministerinä. Dokumentin kliimaksina alleviivattiin päähenkilön alussa esitellyn unelman, "olla yhtä aikaa molempien iltapäivälehtien lööpeissä" toteutumista vasta traagisen kuoleman kautta. Itse pidin kaikkein vaikuttavimpana symbolina hautajaiskuvaa Kalevan kirkosta; liikemiehen arkun kantajina toimivat Seiskan toimittaja ja silmään kuseva imagokonsultti. Siinä oli jotain allegorisen herkkää makailuun ja petailuun liittyvää allegorista herkkyyttä.

Niin, sitä siis piti sanomani, että tällä viikolla on syytä avata televisio toisenkin kerran, kun kakkonen esittää tänään klo 22.35 aikaisemmin peräänkuuluttamani kadonneen Silminnäkijä-dokumentin Siveyspoliisi valvoo.

Muistinko mainita, että olen ollut pari viikkoa tupakoimatta ja ajatus tahtoo karkailla kuni virtsa päästä konsanaan?

Posted by mitvit at 08:04 PM | Comments (8)