lokakuu 26, 2006

:: etusivu muusiks'

Kovin harvoin, jos koskaan, on syytä heretä linkkiblogiksi. Pintaliitoblogista bongautui tappisolukolle kuitenkin pätkä, jota pidän mahdollisesti hauskimpana koskaan näkemänäni videoklippinä. Edellä esittämäni fakta kertoo kenties enemmän minusta kuin pätkän hauskuudesta, mutta siitä huolimatta haluan ripustaa sen tänne päiväkirjaan, jotta voin aina tarvittaessa palata tämän tosikomediaherkun opiaatinkaltaiseen syleilyyn.

Olen katsonut ylläolevan taide-elokuvan teletapinomaisesti varmasti yli 50 kertaa ja se paranee joka kerralla - saan vain ajatellessanikin klippiä hallitsemattomia naurunpurskauskohtauksia paikoissa, joissa ei soisi saavansa hallitsemattomia naurunpurskauskohtauksia. Elämäni on peruuttamattomasti pilalla.

Filmissä yhdistyy niin monta komiikan elementtiä, että niitä on lähes mahdotonta eritellä: huikean jännitteen luovasta äkillisestä tragediasta syntyvä kauhunsekainen vahingonilo, joka kuitenkin purkautuu harmittomasti; agraarisuudelle, pyllylle, huippu-urheilulle, rallisuomalaisuudelle, metsäsuomalaisuudelle, tankerosuomalaisuudelle, suomalaisuudelle ja alakulttuuritiedottomuudelle nauraminen. "Up in the ass of Timo" ansaitsisi "Apu-van" kaltaisen aseman lentävien hokemien kaanonissa ja lopussa hämmentyneenä tapahtuman kiteyttävää kuvausta etsivän rallikuski Grönholmin lopputulema, nyrkkipanoa kuvaava ele, on... vain... niin... täydellinen.

Jos minä joskus perustan tanssiyhtyeen, sen nimeksi tulee The ass of Timo.

uudestaan!

Posted by mitvit at 11:36 AM | Comments (34)

lokakuu 24, 2006

:: salapoliisi Kevin Bacon ja kadonneen ohjelman arvoitus

Kun ulkona sataa kuin (nuoren) Wertherin perseestä, on kuuman rommin ja likaisen pommin katveessa hyvä ja asiallista kehitellä erilaisia salaliittoteorioita. Koska pekoni- ja nahkahousurintamalla ei tunnu tapahtuvan mitään mullistavaa, Kääntyy katse kuin pakotettuna Yleisradion ohjelmapolitiikkaan.

Onhan nimittäin niin, että ATV:n yöohjelmiston loputtua on maailmassa ollut kovin vähän syitä katsoa televisiota. Viime viikolla ennakkotiedot kertoivat kuitenkin ohjelmasta, jonka olisin ehdottomasti halunnut nähdä:

To 19.10.2006 klo 22.35
Silminnäkijä: Siveyspoliisi valvoo
Erittäin tiukkaa islamintulkintaa kannattavat järjestöt pitävät pelon vallassa Ruotsin muslimiyhteisöjä. Salafi-järjestöjen siveyspoliisit valvovat kuria kovin ottein ja yrittävät jopa estää muslimien ja ruotsalaisten väliset ystävyyssuhteet. Sterero.

Kun asetuin torstaina vastaanottimen ääreen lupamaksukuittia heilutellen, olikin ohjelma korvattu kaksi vuotta vanhalla dokumentilla - toki ajankohtaisista - Lappeenrannan joukkohaudoista.

Mistään en löytänyt selitystä ohjelmanvaihdoksesta, saati uusintaesityksen päivämäärää. Pikaisella selailulla en löytänyt myöskään ketään muuta, joka olisi huomioinut asian. Googlen välimuistiakin sai hyväillä kuin Pihtiputaan mummoa, että ohjelmasta löytyi muistijälki. Ylen arkistosta tai Silminnäkijän sivuilta ohjelmasta ei löydy edes ruutijäämiä. Ohjelman kuvaus on ollut sivustolla, mutta siihen ei löydy enää linkkiä, eikä Silminnäkijän sanahaku löydä sitä. Koska olen kuitenkin itsenimitetty nero, melkoinen salakyttä ja tutkiva kansalaisjournalisti, löysin ohjelman kuvauksen arpomalla oikean rivin ja muutaman lisänumeron: siveyspoliisi valvoo, esitetty 19.10.2006.

Hei Yle! Siirrettiinkö ohjelma ajankohtaisemman aiheen tieltä lähitulevaisuuteen? Jos, niin koska kerrotte lähetyksen uuden ajankohdan? Seuraavan Silminnäkijän aihe, Oriveden seurakunnan entisen talouspäällikkön hinajapurkin kouriminen, on toki perin tärkeä ja ajankohtainen, mutta minusta tuo kadonneen ohjelman teemakin olisi ollut aika kiinnostava. Tai voisihan sen laittaa edes nettiin Real videona, kuten muutamat muutkin Silminnäkijät. Vai onko Ruotsi sittenkin maantieteellisesti ja yhteiskunnallisesti niin lähellä, että juttu muuttui liian kuumottavaksi?

Posted by mitvit at 12:51 PM | Comments (11)

lokakuu 17, 2006

:: palaus

On pakko hetkeksi palata tuohon edelliseen merkintään ja alleviivata, että Sana ja ylistys -videon loppupuolella on täysin korvaamaton - hassu insinööri sanoisi hinnaton - hetki, jossa naistodistaja todistaa väkevästi kymmenysten maksamisesta. Nämä mieleenpainuvat sanat kertovat rukousmagiasta, ihmisestä ja pekoniin rullatuista pekonirullista enemmän kuin tuhat sanaa:

"Me ollaan rukoiltu monta vuotta, että mun mies sais paremman työn, ja yht'äkkiä se on tullu."

Muuten olisin hyvin kiinnostunut, miksi imitvitiin on tultu tänään aivan kohtuuttoman monta (>50) kertaa Kuulutuksen koulutusohjelman vanhasta, sinänsä mainiosta vuoden luontokuva raivostutti -merkinnästä. Onko Kuulis jälleen siististi cool, vai onko tämä jotain pornorobotiikkaa?

Posted by mitvit at 12:13 PM | Comments (8)

lokakuu 13, 2006

:: kriittinen nero puristaa timantin

"Ainoa hyväksyttävä syy luopua sinkkuudesta on se, että kohtaa vertaisensa, tai paremman." - Viivi Avellan

"Jos kaikki suunnitellaan voittoja eikä ihmisiä varten, syntyy pahoja ristiriitoja ihmisen suhteen." - Samuli Paronen

Mitä yhteistä on Samuli Parosella ja Viivi Avellanilla? No, aika paljon. Molemmat ovat kirjailijoita, joilta on julkaistu tekstiä, joka saa tuskallisen punan nousemaan lukijan hapoille väsyneistä pohkeista aina kiusaantuneisuudesta kiristyneille poskille saakka.

"Myös huippu-urheilusta on meillä tullut lähes uskonto." - S.P.

Kuolleista ei pidä sinun pahaa puhuman, varsinkaan ei kirjallisuuden Pantheonissa tuonpuoleisuuttaan viettävistä. Puhukaamme siis hieman pahaa kuolleista. Paskojen kirjojen lukeminen on joskus omituisen puhdistavaa. Iloinen kommunistiystäväni - hän jonka ironiasta vapaata makuuhuonetta koristaa valtava Lenin-juliste - sai taannoin ujutettua Mustanaamiovuosikertojeni väliin Samuli Parosen postuumin Testamentti -teoksen, jonka kirjailija Hannu Mäkelä on koostanut Parosen sanomalehtien kulmiin ja muihin kotitalousjätteisiin riipustamista aforismeiksikin luokitelluista ajatusaihioista.

"Nykyinen elämäntapa ei sisällytä elämää eikä sen tulevaisuutta." -S.P.

Jos minä mitään aforistiikasta ymmärrän, mikä on toki kovin epätodennäköistä, tulisi aforismin olla tiivis, tuore, oivaltava, yllättävästikin muotoiltu ajatus, mielipide tai näkökulma. Testamentin jokaisella aukeamalla myötähäpeän tunne on hiuksia kihartava. Teos on rajua vasemmistopropagandaa, liki vainoharhaisia sohaisuja vallan ja pinnan kulttuurin ydintä tavoitellen. Tähän asti kaikki voisi olla aivan hyvin, vaan kun ylöspano on epäoivaltavaa, naiivia, raakilemaista ja yksitoikkoista, jäljelle jää vain vanha vihainen mies, josta maailma ajoi ohi - ellei jopa yli - jo kauan sitten; mies joka huitoo hädissään ilmaan, koska kaikkialla on "niitä" - ja osuu niin harvoin, että sen luulisi olevan miltei mahdotonta.

"Ihminen pyrkii maksimoimaan hyvinvointinsa, ja toisten pahoinvointi edistää tavoitteen suhteellista toteutumista" -S.P.

Minullakin on muistikirja, johon joskus kirjoitan ideoita, kuten "tissit ovat kivoja, varsinkin naisten", mutta kuolisin häpeästä jos joku niitä joskus postuumisti julkaisisi. En suuremmin tunne Parosen muuta tuotantoa, mutta kirjoittajan nauttimasta arvostuksesta päätellen Mäkelä ja Otava ovat tehneet Paroselle karhunpalveluksen keräämällä ja julkaisemalla epäkypsiä, oivallusta vailla olevia katkeria vuotoja. Tai sitten kotimainen aforistiikka nyt vain on aika karua, mikä ajatus toisinaan vilahtaa kudoksissa aforismeihin törmätessäni. Sääli, sillä monessa luulen voivani samastua Parosen ja muiden vasemmistoraaputtajien perimmäiseen maailmankuvaan.

"Lätkä on tyhmää ja sit kans toi vormula saastuttaa maapalloa." -mitvit

Paskasta kirjallisuudesta innostuneena ajattelin blogistisista ja elämänkatsomuksellisista syistä lukea Viivi Avellanin Sinkkunaisen käsikirjan. Päätin mennä siis rohkeasti sinne, minne ilokseni vain muutama sata suomalaista on työntynyt aikaisemmin. Vaan kun luin Viivin kotisivuilta otteita kirjasta, kuolin niille sijoilleni, enkä niin ollen voinut ostaa, saati lukea kirjaa.

"Äijämies tekee mitä lystää. Hänen mustavalkoisia mielipiteitä ei voi muokkaa, sillä hän ei kuuntele muita." - V.A.

Onneksi kirja jäi ostamatta, sillä sivun otteiden perusteella kaikkinainen kommentointi olisi vain tuuleen huutamista ja kärpäsen siipien repimistä. Silti, yhtä jään ihmettelemään: eikö Tammelta löydy kustannustoimittajaa, joka osaisi ampua alas edes karkeimmat kielenmurhat? Kuka tuon opossuminraatoa muistuttavan, tunnistamattomaksi pahoinpidellyn tekstiulosteen on oikolukenut? Lukihäiriöinen Freddy Krueger?

Jopa Parostakin kiehtovampi maailmankuva kirjasta näiden lyhyiden näytteiden perusteella toki välittyy. Sääli vain, että samainen maailmankuva henkii päälle kaikkialta muualtakin. Arvostelen teoksen siis lukematta sitä, kielellä, jota sen kirjoittajakin ymmärtänee:

En panis!

Vaan on Parosella ja Avellanilla toki muutakin yhteistä kuin kyky epätyydyttää: kummastakin löytyy artikkeli Wikipediasta. Sen sijaan monesta muusta kirjallisesta kyvystä artikkelia ei löydy ja sekös suivaannuttaa. Vanhaa insinööri-labradorinnoutaja -vitsiä mukaillakseni, ei mikään ole niin pehmeä kuin lapsen pylly, paitsi runoilijan itsetunto. Niin Etabloituneet kuin ei-niin-tunnustetutkin suomikirjurit ovat kuitenkin keksineet populaariin kaadettujen kirjallisuuspalkintojen ja kustantajan hylsyjen katveessa oivan tavan kohottaa profiiliaan: kirjoitetaan itsestä artikkeleita Wikipediaan. Ihan oikeasti jätkät, eikös tuollainen nyt ole, meille kantaupseereille ominaista slangia käyttääkseni, vähän spedeä?

Kaikki haluavat tietysti olla hyväksyttyjä, tunnustettuja, näkyviä. Minä jos kuka tiedän, miten pahalta tuntuu, kun omaa kristallinkirkasta neroutta ei huomata, vaikka se loistaa jopa aamuisin vessanpöntöstä, mutta että jaetaan prenikoita itselle? Ei se varmaankaan väärin ole, hupaisaa se on kyllä. Minun täytyy myöntää, että en koskaan ole ymmärtänyt Timo T.A. Mikkosia, jotka lisäävät kirjaimia fasadiinsa. Kyse lienee samasta porukasta, joka silmät kiiluen lähettelee ansioluetteloaan Kuka kukin on -teokseen. Lotjonpohjan perunakellarissa, jossa vietin lapsuuteni, ei tavattu laatia säkeitä itsestä. Vaikka minä olen tietysti vain saamaton, tyhmä ja katkera.

On kaunis ajatus, että tietämystä modernista lyriikasta ja sen tekijöistä pyritään kohottamaan tuottamalla informaatiosisältöä eri medioihin, mutta siitähän ei ole oikeasti kysymys, jätkät. Hei jätkät? Jos ei muusta, sen huomaa yhteisöllisestä itkusta ja pyhästä vihasta kulttuurirahvasta portinvartiostoa kohtaan, kun joku ei saakaan saavutuksiaan matrikkeliin, joka oikeuttaa olemassaolon, ellei suorastaan takaa kuolemattomuutta. Vanhaa lapsen pylly-runoilija -vitsiä mukaillakseni, ei mikään isoa kanonisointia niin kuin tuntematon jumala, paitsi tuntematon nykylyyrikko. Ottamatta kantaa J.P. Sipilän runoilijanlaatuun, joka näytteiden perusteella saattaa olla hyvinkin merkittävä, mutta syvempään en omaa kokemusta tai osaamista, pyydän: älkää moittiko tietosanakirjaa siitä, että se toimii omien toimituksellisten periaatteidensa mukaisesti. Ja kirjallisuusheebot hei, kirjoittakaa pliis niitä tekstejä edes toinen toisistanne, niin se saattaa muistuttaa etäisesti kunniallista toimintaa, eikä silkkaa pönötystä.

Onpa jumalallisia, väärinymmärrettyjä armolahjoja toki muillakin kuin nykyrunoilijoilla. Nuoruudessani, vielä kaitaa polkua vaeltaessani, kuulin usein ihmeellisiä tarinoita hurskaista, jotka silkkaa pyhyyttään puhuivat hurmion saavutettuaan jo ammoin kuolleilla kielillä. Tämä tieteellisesti kyseenalaistamaton ihmetapahtuma ei tietenkään koskaan osunut kohdalleni, en edes päässyt todistamaan moista, niin eksyksissä ihmisraukka kuitenkin olin. Asia vaivasi aina minua jonkin verran, sillä olisihan se aidosti ihmeellistä, jos kuulisi Turonkönkääläisen syntisäkin polottavan muinaista arameaa. Ja nytpä vihdoin sain tämän ihmeen todistaa. Sana ja ylistys -seurakunnan pyhät miehet pistävät kielellä koreasti.

Mutta mitä hel... Jätkät tilailevat pizzaa? Minä olin kuvitellut, pelännytkin, että mulina olisi jotenkin uskottavaksi hioutunutta, mutta tämä rapa pepe sekere popo on kyllä niin huonoa ja juntin kuuloista, että minua ihan oikeasti hävettää näiden silmänkääntäjien puolesta. Oli oikein pakko kokeilla ja totesin pystyväni heti tuottamaan tuhat kertaa uskottavampaa pseudokieltä, vaikkei minulla ole edes lahjoja, armosta nyt puhumattakaan. Pieni vinkki: vähän enemmän kurkkukorahtelua ja pientä oppia vaikkapa Nama-heimon jännittävästä kluksutuksesta, sitten ihan helvetisti treeniä niin hauraimmat saattavat pudota tuohon. Siitä olen nimittäin huomattavan varma, että tuo armolahja ei ole Jumalasta, vaan pikemminkin ihan perseestä. Muutenhan tuo videon meiniki on tietenkin silkkaa timanttia. Mutta minä nyt olenkin vain tällainen tavallinen suomalainen pimeyden enkeli.

Kun tämä meni tämmöiseksi hanurinsoitteluksi, niin loppuun haluan siteerata Bob Helsinki-mainostoimiston AD Joni Kukkohovia hänen kertoessaan Hesarissa uudesta Seppälän mainoskampanjasta, jossa käytetään malleina ns. taviksia:

"Haluamme demokratisoida muodin kulutuksen.”

Tähän ajatukseen jätän teidät tänä epäonnen perjantaina. Älkää liukastuko hevonpaskaan.

Posted by mitvit at 04:38 PM | Comments (16)

lokakuu 09, 2006

:: Anna Politkovskaja

Leiritulilla kuulee joskus kerrottavan, kuinka maailma on täynnä ihmisen nahkoihin pukeutuvia hirviöitä, jotka eivät kestä kauneutta ja yrittävät hävittää sen jäljettömiin; hirviöitä, jotka saavat voimansa rohkeiden kyynelistä ja taipumattomien verestä. Kerrotaan myös, että aina kun hirviö nielaisee uhrinsa, putoaa maahan pieni siemen. Pimeydessä ja hiljaisuudessa siemen kuihtuu ja kuolee, mutta jos riittävän moni hoitaa siementä rakkaudella ja valaisee sitä lämpimillä ajatuksilla, kasvaa siitä niin kaunis puu, että hirviöiden silmät sokaistuvat ja ne ryömivät takaisin koloihinsa kuolemaan. Näin kuiskitaan nuotioilla illan hämärtyessä.

"What will become of all the rest of us, who tolerate this? What has become of us already?"
Anna Politkovskaja 1958-2006

(c) Novaja Gazeta

Posted by mitvit at 11:18 AM | Comments (1)

lokakuu 02, 2006

:: strippausta maanantain ratoksi

Perä-sumatralaisen pekonifetissin ohella yksi kipupisteistäni sijaitsee aivojen sarjakuvituskeskuksessa. Suuri unelmani on aina ollut kyetä tuottamaan kehnoja puujalkoja sisältävää sarjakuvataidetta. Koska visuaalinen hahmotuskykyni lienee jossain Stevie Wonderin ja pirtelökoneen välimaastossa, olen joutunut tumppaamaan haaveen samaan sopukkaan, jonka toisessa nurkassa lymyilevät balettitossut ja maton alta pilkistää "How to become a mildly radioactive superhero in 14 days" -teos.

Niinpä en voinut vastustaa kiusausta kokeilla Kasasta penkomaani sarjakuva-apuria. Asiassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Ravistelevampi kysymys kuuluu, kuinka vaikea narsistinen persoonallisuushäiriö on ihmisellä, joka julkaisee moisen? Kysymys, jonka löydän sielun paikalla sijaitsevasta kassakaapista yhä useammin verkkomaailmassa ryömiessäni. Vaan nyt, nuorna pitsa väännettävä eli torvet soimaan, punainen matto auki, sapelit tanaan ja skandien puutteessa tankeroenglanti laulamaan.

Posted by mitvit at 11:59 AM | Comments (0)