kesäkuu 08, 2006

:: silppua, sielunhoitoa ja pylly

Elämä on parhaimmillaan hauska paikka. Hiljalleen saapuu kylään kesä - tai "tissikuukaudet" kuten itse tuota lyhyttä aikaa talven ja talven välissä kutsun. Onhan nimittäin niin, että lämmön pintaan höyrystämät hormonit yhdessä antavan nykymuodin kanssa luovat joltisenkinläntiä silmäpaineita. Aurinkoaikaan vastakkaisen sukupuolen kanssa keskustellessa kannattaakin pyrkiä pitämään katse tiukasti kumppanin silmissä, luoden kuitenkin noin kymmenen sekunnin välein äärimmäisen lyhyitä vilkaisuja kaulan alapuoliseen maastoon. Naiset, nuo hupsut ihmiskunnan naaraspuoliset tyypit, eivät tietenkään huomaa mitään. Kuinka viehättävää!

Muutenkin on vaikeaa olla naama vatupassilla, kun Vasemmistoliiton eronnut puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes ryhtyy lääketeollisuuden superlobbariksi. kaikki on siis sittenkin kaupan. Mitvit toivottaa epäonnea uusiin haasteisiin.

Vaan joskus maailma näyttää myös muutakin kuin peräkonttiaan: Ruotsista kuuluu ilahduttavia uutisia. Kansankodissa on nostettu ensimmäistä kertaa syyte tyttölapsen sukuelinten silpomisesta, jota turhaan ympärileikkaukseksikin kutsutaan. Yleensä on syytä välttää hirttojoukoista huutelua, mutta tässä tärkeässä ennakkotapauksessa toivoisin kovasti varsin jyrkkää tuomiota lapsen törkeästä pahoinpitelystä ja pysyvän vamman tuottamisesta. Vai onko tämäkin kulttuuriperinne mahdollista jotenkin suhteellistaa?

Kun toispuoljokke Yhdysvaltain senaatin Demokraatit kaatoivat kirkkaasti Pensas-Jormankin tukeman lakiesityksen, joka olisi kieltänyt samaa sukupuolta olevien pariskuntien avioliitot, herää kysymys, josko maailmassa sittenkin on rikkahippunen hyvää?

Ja osataan sitä suvi-Suomessakin. Jyllands-Postenissa julkaistut Muhammad-pilakuvat verkkosivuilleen rätkäissyttä yleishumaania yhdistystä ei tulla syyttämään uskonrauhan rikkomisesta. Aivan liian pitkälle päässyt typerä farssi päätyy näin ainoaan mahdolliseen lopputulokseen. Muutenhan pilakuvajupakan laineet ovat tyyntyneet ikävällä tavalla, eikä todellista yhteiskunnallista keskustelua aiheesta koskaan käyty. Nahkalausuntoihin erikoistunut vienninedistäjä/aidanseiväs/pääministeri Vanhanenkin on siirtynyt pelleilemään nahkaheviyhtyeiden bändärinä. Säästäisi nyt edes jälkikasvuaan - faija on nimittäin hiukka nolo.

Internetskussakin on taas saavutettu merkittävä puhelinpylväs, kun elegantisti - ja näemmä ihan virallisesti - Perse-Jannena tunnettu verkkokirjoittaja kosaistapäräytti lemmittyään Naamio-Outia päiväkirjan välityksellä - eikä saanut verkkocharmööri edes virtuaalirukkasia. Koko mitvitin toimitus politiikan erikoissomistaja Megawati Sukarnoputria myöden onnittelee lämpimästi ja re-animaattori, mainostoimiston adhd Hilpari-Moelanenkin örisee jotain kummallista häistä, sahdista ja Sysmän suvisoitosta. Jännityksellä jäämme odottamaan, josko pariskunta Naamio-Perse perustaa yhteisblogin, jonka nimeksi Moelanen välittömästi tarjoaa karheanherkkää "Perseiden takana".

"Ehhehhehheh, perse", naureskelee Karstulan Esson pajatsolta tavoitettu Moilaskurja, kunnes äkkiä aika hidaaaasttttuuuu, kirjaimet pienenevät ja lause loppuu yllättävästi kesk

Posted by mitvit at 11:19 AM | Comments (20)


cclicense.jpg