maaliskuu 31, 2006

:: bling, bling - ne soivat sinulle

Miltä näyttää kun MattiMaija pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, päivää, ryhtyy soveltamaan köyhille yhteisöille, joissa päivittäinen oleminen on usein todellista selviytymistä, tyypillistä vulgaarihkoa taloudellis-sosiaalisen statuksen nousua osoittavaa merkistöä? Kun jo lähtöjään melko koominen - vastenmielinenkin - koodi tyhjennetään vähäisestäkin merkityksestä ja pallopalikka survotaan väkisin kulmikkaaseen kontekstireikään jäljelle jää vain - uudessa Nyt-liitteessä puheenvuoron saava Tasis. Oletan nimen olevan lyhenne "Tasapäästä", niin huoleton on suhde "brändeihin", toistuviin ostosegotrippeihin ja hysteeriseen kulutukseen. Kaikkein banaaleimmat tuotemerkit läjähtävät sivuilta lukijan silmille kuin märkä t-paita, mikä on alakulturellina itseään pitävältä aika valtavirtaista. Olisin kovasti halunnut lukea vastauksen lehden etusivulla esitettyyn kysymykseen "miksi?", mutta siihen ei tietenkään vastata.

En oikein ymmärrä, kuinka kauan YouTuben kaltainen palvelu voi olla olemassa, mutta viime päivinä olen kovasti nauttinut villin videoviidakkonsa antimista. Valkaistua bling-typeryyttä parodioi tietenkin alati mainiosti koomikko Sacha Baron Cohen streetunsmartin Hilfiger-pellen Ali G:n hahmossa. YouTubesta löytyy paljon Ali G:n parhaita, joista kirkkaimpana helmenä hehkuu Alin syväreportaasi vaikeasta aborttikysymyksestä. Erityisesti keskivaiheen haastattelupätkä, jossa Ali G. jututtaa studiossa pro-choice -puolta edustavaa naisparia, joilla ei selvästikään ole oikein käsitystä Alin pelikentästä ja -välineistä, on puhdas komediaklassikko:

"What you two is... couple of... lezzies? Respect! Yo! Total, total respect. Yo wicked, yo. I love lesbians, yo, ok. Yo Respect. Just relax, you know. You know, I love it. I's got loads of your videos and everything, so, so wicked..."

Mukana myös Amerikan minein hame. Joo, kokonaisvaltaista kunnioitusta!

Posted by mitvit at 11:59 AM | Comments (4)

maaliskuu 27, 2006

:: suuri ydinräjähdys- ja uskontonumero

Siinä minä olin, imeskelemässä apokalyptus-pastilleja Delfoin-temppelissäni, pää niin vaikeasti paisuneena, että talviolympialaisten alppilajit tultaisiin komitean ehdotuksen mukaan pitämään päälaellani. Olin vihdoin päättänyt ratkaista kaikki maailman ongelmat ihan vain yhdellä blogikirjoituksella. Se olisi helppoa - näpyttelisin vain noita muovisia neliöitä ja yht'äkkiä kaikki tajuaisivat, miten asiat oikeasti ovat. Mutta mistä aloittaisin? Poistaisinko vain nälänhädän, vai lietsoisinko vallan kolumnistisen vallankumouksen? Tuhoaisinko ensin suuret maailmanuskonnot, yksi kerrallaan, osoittamalla nerokkaasti niiden sisäiset ristiriidat, vai kaataisinko kynälläni alkupaloiksi pari pientä- ja keskisuurta hallitusta?

Kiire tulisi toki olemaan, sillä pahuus oli jo päässyt valloilleen. Ilmestyskirjan ratsastajat kiihdyttivät shetlanninponejaan ennennäkemättömään laukkaan: Suomen tuoreehko euroviisuedustaja oli jo osoittanut kulttuurimme rappion voimakkaammin kuin mikään muu viimeaikainen ilmiö. Lapin Lordi kumiukkoineen pudotti viimein suomut sitkeimmiltäkin rähmäsilmiltä ja osoitti, ettei kertakaikkiaan mikään ole enää pyhää - siis edes Eurovision laulukilpailu. Ja mitä ne hienostuneet eurooppalaiset sivistyskansatkin sanovat?

Pimeyden prinssi Conan O’Brien, tuo Amerikan lahja amerikkalaisille, kävi myös tutkailemassa kehittymätöntä kulttuuriamme ja voi kuinka me taas auliisti heittäydyimmekään harvahampaisiksi eukonkantelijoiksi. Tunnelma oli muikea kuin neuvostoliittolaisen kauppavaltuuskunnan ystävyysvierailulla – pusi pusi ja karvareuhka heiluu. Niin oli ison maan iso juontaja huumaantunut vähälahjaisen mutta suurisydämisen kansan vieraanvaraisuudesta, että kohtaamisesta jalojen villien kanssa jäi käteen vain kanan luu. Missä oli solvauksia lateleva Triumph-koira? Hotelli Tornin näköalavessassa masturboiva masturboiva karhu olisi saattanut pelastaa paljon. Ainoa melko hupaisa hetki oli Conanin huhuillessa fanikirjeen kirjoittanutta Fagerströmiä – jos juontaja olisi tehnyt vierailunsa kuumimpaan Bodom-huuman aikaan, miten hän olisikaan innostunut yhdestä murhaepäillystä, Hans Assmannista, miehestä joka oli saanut rangaistuksensa jo syntymässään.

Joskus pelottavat varjot väreilevät pienissä teoissa, heti siellä meidän tavallisten harmaiden palkansaajien ja pääministereiden katseen takana. Journalismin Darth Vader Joni Soila totesi peseskelleensä helvetinmoisen kasan Kari Uotin rahoja ihan vain "hyvää hyvyyttään", mikä saa osattoman niskanikamat väristen miettimään, mitä tapahtuisi jos Soila joskus hermostuisi ja päättäisi tehdä jotain silkkaa ilkeyttään.

Ja niin näyttäytyi maailma vailla toivoa olevana turhuuksien turkistarhana, että päätin jättää sen oman onnensa nojatuoliin ja siirtyä suoraan blogisuositteluihin. Niin, tiedättehän noihin interblogistisen diskurssin kirkkaimpiin helmiin, joista viehkoja koruja juristitkin nykyään virkkailevat.

Maailmantuska on sillä tavalla tuskaista, ettei siinä sfäärissä ole oikein tilaa blogokselle. Niinpä palattuani tähän sumeasti lätisevään mutta nautinnollisen upottavaan ajatusten vesivuoteeseen olin iloisesti yllättynyt löytäessäni suosittelemisen arvoisen uuden digitaalisen päiväkirjan. Saastainen huone on yhden teeman ympärille keskittynyt verkkoraapaisu, joka melko kiihkottomasti ja analyyttisesti käsittelee tärkeää aihetta, joka itsellenikin on läheinen: vapauteen kristuksesta vapautuminen meidät vapautti. Erityisesti minua kosketti synnintunnustus. Olen aina pitänyt "mitään en kadu" -ajatusta aivan ylivoimaisen tyhmänä elämänfilosofiana. Se voi sopia Pariisin katuvarpusten laulelmiin, mutta terve itsereflektio sekä katumuksen ja häpeän punainen, ellei suorastaan veriruskea viitta menneiden tekemisten yllä on usein varsin pukeva - ja minä samaistuin vahvasti kertojaminään. Anteeksi myös minun puolestani - ja kiitos. Siinäpä blogi, jonka olisin kymmenen vuotta sitten halunnut itse perustaa - nyt en vanhana ja vaivaisena enää koe siihen henkilökohtaista paloa.

Toinen verkkoloki johon olen kummasti viime aikoina kiintynyt, kummasti semminkin kun kyseessä on pohjimmiltaan markkinointiavuste, on koomis-pompöösisti nimetyn kirjallisuuslehti Parnasson etäispesäke. Olen joskus, silkkaa ennakkoluuloisuuttani toki, pitänyt Parnassoa vähän sisäsiittoisena rinkirunkkujulkaisuna. Tiedättehän, lehti heille, joilla on puutalossaan sikarintuoksuinen kirjastohuone, jossa erikseen nimetyn "lukunurkkauksen" erikseen nimetylle "lukupöydälle" on geometrisen tarkasti aseteltu kevyesti tuhkaan peittynyt Volter Kilven tiiliskivi. Parnasson päätoimittajan sympaattinen blogi on kuitenkin onnistunut rikkomaan tätä kuvaa tehokkaammin kuin Jari Tervo tuoppeja. Nyt, luettuani tuoreimmasta puffista kiihottavan lainauksen Antti Nyléniltä, olen ajautunut siihen lehtipisteeseen, että aion marssia kiirastorstaina lähimpään lehtipisteeseen ja tiedustella myyjältä, josko "Pornossa löytyy?"

Vaan perkeleellistä turhuutta on kaikki turhuus. Erityisen turhaa on tietysti verkkokirjoittaminen, kuten jo Hesarin Pekka Pekkalakin meitä nousuhumalaisia baaripöydässä meluunhuutavia opasti (Sedikseltä lisää). Mutta toisaalta, ehkä kyse on vain välineen kehittymättömyydestä ja väärinymmärryksestä. Onneksi tähän on vihdoin tulossa muutos yritysblogilistan muodossa - sivuilla kehotetaan yhteydenottoon, jos havaitsee listassa puutteita, mutta minusta se on kyllä varsin kattava. Todellista plutoniumia kallioperään tarjoilee kuitenkin sivujen ylläpitäjän oma blogi, joka puristaa kirjallisten pakaroidensa välistä timantin, johon on helppo yhtyä ja hyvä päättää:

"Yritysblogit ovat edelleen lapsenkengissä Suomessa. Yksi syy lienee se, että edelleen liian moni yhdistää blogit verkkopäiväkirjoihin, eikä näe niiden todellista arvoa. Yksi suurimmista asioista mitä blogien avulla voi saavuttaa on yrityskulttuurin muuttaminen avoimemmaksi, läpinäkyvämmäksi ja keskustelevammaksi."

Ei sentään, lopetankin lainaukseen suurelta esikuvaltani Vincent Pricelta (Thriller, 1982):

"Aahhahhahhhaahhah aahhhhaahhahaahhah aaaaaaaahhhahha hhahhahhahhah."

Posted by mitvit at 12:39 PM | Comments (6)