tammikuu 20, 2006
:: oikea prinsessa
Mikä on pikkusieluisuuden ja omahyväisen egoismin huippu? Banaani Tarzanissa? Jaha, pikku prinssi Rohkea siellä takarivissä mutisee Arto Paas... kenestä? Ihan hyviä arvauksia, mutta jäljempää saattaa löytyä kolmaskin vaihtoehto.
Kuten eräät nimeltämainitsemattomat tahot ovat omituisen kiivaasti halunneet tehdä tiettäväksi, ryhdyin taannoin muutaman muun lokistin ohessa tuottamaan tekstiä itselleni ennestään tuntemattomaan paperijulkaisuun, IT-viikkoon. Vaikuttimistani en ole innostunut keskustelemaan, sillä vähänpä tässä maailmassa omistan, mutta motiivini sentään.
Suuri oli kuitenkin hämmennykseni, kun eilen avasin tuon selluloosavalmisteen ja monokkelillani tiirailin viimeisen sivun reunaan, lähes marginaaliin taiten aseteltuja kirjaimia.
Niinpä siirrymmekin alla olevasta hyperlinkkinapista hullunhauskaan osioon nimeltä:
Tetävänanto oli selkeä: 2000 merkkiä, muoto ja aihe vapaa, kuitenkin lehden teemaa, joka ei valitettavasti ole pekoni tai ajan hidastuminen, sivuten. Koska arvelin minulta odotettavan pärtsäilyä ja "hersyvää humoreskia", päätin kirjoittaa kokeeksi ja riskillä huumorivapaan naiivin moraliteetin. Yllättäminen - jos ei muiden, niin itsensä - kun on useimmiten antoisampaa, epäonnistuessaankin, kuin varmalle hevoselle sijoittaminen. Niinpä kirjoitin mitä kirjoitin.
Teksitinkäsittelyohjelmani merkkilaskuri pysähtyi lukemaan 2004 painaessani viimeistä pistettä. Lapsekas ja kokematon kun olen, luotin siihen. Arvelin, että rivinvaihtoja mahdollisesti joudutaan poistamaan, mutta jollain omituisella tavalla kuitenkin pidin tekstin rytmistä ja arvelin sen kestävän vähän tiukempaan tilaankin ahtamisen.
Jälkiviisaasti voidaan todeta, että amatöörimäisyyttäni kirjoitin tietysti liian pitkästi ja muodoltaan liian tiukkaa visuaalista formaattia vaativan pöräyksen. Kirjoituksen sisältöä tai yleistä laatua en lähde tässä erittelemään, sen saavat jälkipolvet kansallismuseon lasivitriiniä tihrustaessaan tehdä. Naiiviuttani ajattelin myös, että mikäli teksti on liian pitkä, tulee se bumerangina takaisin ja voin tehdä lyhennykset itse. Vähänpä tiesin.
Painokoneen tulostamat mustetäplät nimittäin puhuivat kirkkaan kirpeänhuuruisessa talviaamussa selkeällä savon murteella, että tekstiäni oli editoitu, saksittu, silvottu ja tekohampailla julmasti raadeltu. Niin, minulta kysymättä.
Niinpä ulostan alle tekstin sellaisena, kuin se lähti kirjoituskoneeni värinauhalta lehden toimitukseen, saksitut kohdat harmaantuneina, selityksiin johtavilla numeraalisilla viitteillä varustettuina osiossa jota kutsumme nimellä:
Dekonstruktiivinen Vuoto
eli
Miksi Tehdyt Poistot Olivat Mielestäni Perseestä
joka tunnetaan myös nimellä
Noviisipakinoitsijan Turhauma
alias
Ei Vittu, Meinaaks' Se Oikeesti?
-----
Hittisisältöparaati
Aivan kauhia IT-viikko, lausuihe Toropais-Hilima kun kätensä pullonpalautusautomaattiin jumitti. [1]
Asunnossa loimuaa sininen. Retusoitu, huolella balsamoitu - kuinka elävältä voikaan kuollut näyttää. Koko aravahuoneisto (4h+k+s, parveke itään) täynnä valon imitaatiota, aggressiivisia ilmanpaineen muutoksia vasaralle ja alasimelle.
Rankka päivä, aivot narikkaan.
Punainen silmä flirttaa, hyvää iltaa. Häiriötön kuva, kaksi viritintä - istu ja pala, katso ja tallenna. Kahdeksalta tuota, se juontaja on niin symppis, ei voi olla homo. Yhdeksältä rutiinitekijän rutiinisuoritus, nyt entistä terävämpänä.
Barbi ja Ken saarella, Jin ja Jang työnhaussa, Nakit ja Muusi talossa: "elämä on kovaa ja ilman kovaa ei oo elämää", hupailee Pertsoona, lisämaksusta 24/7. "Mitä adjektiivi tarkoittaa", kysyy kuin vakuuttaakseen.
Rankka päivä, aivot eetteriin.
Staattinen sähkö kivahtaa. Aktiivinen subjekti poimii pikselinurkasta superlatiivihävittimen. Hiipii vaaksan vaaraa kohti keinosydän kammioväristen, palkitsee pahan ammuksista tinkimättä, virnuillen vuotavaa sisäelintä säästämättä, nyt entistä todellisempana. [2]
Sankarin miekka, vahvemman laki, collateral damage - oheisvahingot. Eiku isi viel' tunti, jooko? Kaukaa kuuluu karheiden, yhteen hierovien käsien ääni.
Rankka päivä, aivot silppuriin.
Vallankumous marssii tahdissa: eilen se toisti vain musiikkia, tänään jo näyttää värikuvaa. Huomenna se poistaa näläntunteen ja tekee bikinivahauksen, nyt entistä seksikkäämpänä.
Pieni mutta silti hirmu suuri sylkee avoimille aisteille kloonattuja misogyynimiljonäärejä. Parin sentin parittaja komentaa kokijaa imemään tikkaria, ympärillä vääntyilevät naisenkaltaiset vahvistavat - sikarentoo. [3]
Rankka päivä, aivot mortteliin.
postlattetuplasubmoderni medialainelautailija hallitsee välinettä rautaisella ironiakaukosäätimellä. Se on, heh, tyhjä tänäänkin. Samaa jo kolmatta tuotantokautta, leikillään. Hei, loppuilta virtuaalista viranomaistoimintaa!
Ps. lisää turvakameroita, nimim. ei mitään salattavaa. [4]
mitvit
Kirjoittaja käyskentelee pinta-alalla [5]
-----
[1]: Aloitus oli tarkoitettu ikäänkuin sisäänheittäjäksi, veljelliseksi pikkupiruiluksi isäntälehteä kohtaan, irralliseksi alkuaforismiksi, "gägiksi" joka olisi varioituen toistunut tulevissa teksteissä. Lausetta ei saksittu, mutta italisointi oli poistettu ja ylimääräinen rivinvaihto puuttui. Ymmärrän sen tilasyistä, mutta tässä rivinvaihto olisi ollut tarpeellinen. Nyt lause niveltyy päätekstiin ja aikaansaa, jos mahdollista, alkuperäistäkin absurdimman vaikutelman.
[2]: Tekstistä, jonka ainoa elämisen oikeus on rytmi ja jossa on rakenteellisesti samanlaisena toistuvia elementtejä, ei voi poistaa yhdestä toistolauseesta sanaa. Lauseen teho laukeaa silloin muistakin kohdista, maailma tuhoutuu ja pohjoisesta tulee lumimies joka syö elävältä.
[3]: Jälleen rikotaan rytmiä, sisältöä, astioita ja ihmisoikeuksia. Poistamalla kappaleesta puolet, koko kappaleen merkitys muuttuu ja jo entisestään henkitoreissaan hoippunut merkityssisältö jää auttamattoman torsoksi, kokonaan saavuttamattomiin. Ei silti, jää se varmaan muutenkin. Kuitenkin, minä olisin helposti saanut saksittua vastaavan siivun ihan jostain muualta.
[4]: Vaikka lause on muotoiltu postskriptumiksi, ei se vähennä loppukaneetin elintärkeätä merkitystä koko tekstille. Viimeinen virke paitsi selittää edellistä, on myös koko kirjoituksen kokoava ajatus, virtuaalinen haastehanskan läpsäisy. Se sitten jäi leikkauspöydälle. Viekää munuaisetkin.
[5]: Lauseen tilalla oli tämän päiväkirjan url-osoite. Kyllä minä sen ymmärrän, se on linjassa aikaisempiin, mutta minusta vain luonnehdintani oli hauskempi.
Kun teksti oli vielä puristettu läjään kuin Äijälä ja kappalejakokin oli stylistin muotoilema, minä itkin. Taivaan linnutkin itkivät kanssani. Jeesus itki. Tunsin kuinka herne painoi selkääni kahdenkymmenen patjan alta. Niin minä lähetin IT-Viikkoon kärpässieniä, simpun mahan, pukin sappea, väärää rahaa[*] sekä kauhean ultimaatumin koko painoksen kaupoista vetämiseksi, miljoonien eurojen korvausvaateet ynnä potenssilääkettä mainostavan sähköpostin. Eivät suostuneet. Olivat ystävällisiä. Lupasivat että seuraavalla kerralla saan itse tehdä mahdolliset poistot. Ostivatpa vielä kapallisen sinisiä pillereitä. Niin minä lepyin.
Minä olen sellainen vähään tyytyväinen.
Toisaalta, olisihan tässä voinut olla vaikka meemilista omituisista tavoistani.
* käsitteet William Shakespeare: Macbeth, suom. Matti Rossi.
Posted by mitvit at 11:56 AM | Comments (6)
tammikuu 16, 2006
:: ars hyökkää
"Orjantappuroiden rätinää padan alla on tyhmän nauru."
(Saarn.7:6)
Siinä minä olin, lokakuun yössä pehmeässä kuin lehmän kieli, lippatukka tuulessa tutisten potkimassa krokotiilinnahkaisella saappaallani köyhää, epätrendikästä tuulipukujunttia nivusiin. "Siitä saat ja tuosta", huusin silmät soihtuina palaen, kunnes palokunta saapui ja sammutti sokeutuneet silmäni. Kalliin yksityisklinikan satiinilakanoissa maatessani, parhaan plastiikkakirurgin kursiessa kokoon karstoittuneita kasvojani, tarjosin tuolle jalolle Hippokrateen perilliselle kaiken maailman mammonaa myös toisenlaisesta toimenpiteestä, mutta sieluni tyhjyyttä ei hänkään kyennyt tilkitsemään. "Silmat saan ma nakemaan, vaan sydanta en konsanaan" lausui tuo runoileva rintaimplantikko ja poistui etsimään kadonneita ä-pisteitä rikollisten riimien hautausmaalta, banaaliuden muistomerkin juurelta.
Tästä epämiellyttävästä insidentistä, joka sivumennen sanoen nakersi osakesalkkuni arvoa 2.89%, johtuen en huomannut tätä päiväkirjaa kohdannutta kirjallista liekitystä silloin, kun se oli ajankohtainen.
Suuresti kunnioittamani verkkokirjoittaja Sven Laakso vetää ison paskan alas käymälästään niin, ettei varmasti hiukkastakaan tartu pöntön seinämään. Uranuksen 25. kuun nimellä esiintyvä tunnettu aforistikko säestää puhallellen loistavasti kommenttipasuunaansa. Torttua ja torvisoittoa, mikä sen suloisempaa.
Sven L. hirmustuu, kun joku jollain kommenttiosastolla luonnehtii tämän palstan riipustelijaa hyväksi kirjoittajaksi. Sven ei arvosta lukiolaistyttöjen matikanvihkoon hevospiirrustusten lomaan riipusteltuja "ajatuksia". Ilmeisesti, ajankohdasta päätellen, lopullisena sytykkeenä toimii kirjoitukseni Kallio, Finland, Perkele, jonka sairas, lapsellisesti muotoiltu, pientä polkeva Niinistöläinen maailmankuva vetää taiteilijanimimerkki(?) Laakson totiseksi:
"Mitvitin diggaaminen ollee jonkinlainen muodikas poliittinen statementti.
"Painukaa spurgut ja köyhät vittuun" - "painu sä vittuun siitä" -tyyppinen, trendikäs, mediaseksikäs, muodikas, katuuskottava, lyhythiuksinen ja tyylikäs puchline."
Kommenttiosastollaan Laakso analysoi lisää:
"Siis tuon Mitvitin tekstin takaahan avautuu ilmiselvästi melko epämääräiset, epäilyttävät, epämiellyttävät asennehorisontit. Ei kai sitä nyt pysty sulkemaan silmiään totuudelta, joka paiskautuu kasvoille jokaisesta rivistä [...]"
Kirjailijapersoona, nimimerkki Prospero, myötäilee kommenttiosastolla:
"Saatana, että minä olen kyllästynyt näihin piilokivesfemakoihin ja sönkkögeneraattoreihin."
Minulla ei ole suurta halua kommentoida persoonaani - siihenhän nämä sanat osoittavat - kohtaan suunnattuja seipäitä. Puhumattakaan kiveksistäni. Mutta kun Svende, saanhan kutsua sinua "Svendeksi", urahtaa tähän suuntaan, silkka koko vartaloa ravistava hallitsematon tärinä pakottaa sönköttävät kirjaimet ruudulle.
Minä nimittäin rakastan Svendulaattia, saanhan kutsua sinua "Svendulaatiksi"? En siten kuin mies vain voi miestä rakastaa, vaan kuin koira rakastaa isäntäänsä: palvoen, jokaista pöydänreunalta viskattua armonpalaa ainutlaatuisena aarteena vaalien.
Onhan käymälöitsijä harvinaista näkijöiden klaania, ainutlaatuinen luonnostaja, kiivas ja kirkas profeetta, jonka tuotosten toisinaan puoleen jäävän muodon antaa anteeksi ajattelun tiiviys ja ilmaisun spontaani ankaruus.
Minä olen kirjoittajana ja ihmisenä vain pekonisiivu Svenin aamiaislautasella, kuraa Kämärin kengänpohjassa. Tämä ei ole epäselvää kenellekään, kaikkein vähiten itselleni. Jos joku on jotain muuta ilmaissut, voin vakuuttaa, etten se ole ollut minä. Mitä taas tulee erilaisiin suosiota mittaaviin listoihin, me kaikki tiedämme, etteivät ne etsi laatua, vaan pienintä yhteistä nimittäjää. Tämä on keskinkertaisuuksien maailma, enkä minä mahda sille mitään - maailmalle tai itselleni. Ei missikisoista sovi hermostua.
Kuitenkin kirjoitan. Torakka on tyytyväinen heikkoon hygieniaan, homeisiin leivänmuruihin, ei se osaa toivoa leivonen olevansa. Kuitenkin kirjoitan, koska se hieroo mielihyväreseptoreitani ja pitää minut poissa pahanteosta. Kuitenkin kirjoitan, koska se on halvempaa kuin toinen intohimoni, ihmisenkokoisten salaminukkien veistäminen. Kuitenkin kirjoitan, Vaikka Svendelius, saanhan kutsua sinua "Svendeliukseksi", Deleuzea lainaten toteaa:
"Kirjoittamisen päämäärä ei ole siinä itsessään juuri siksi, että elämä ei ole mitään henkilökohtaista. Kirjoittamisen päämäärä on pikemminkin tehdä ekelämästä persoonaton voima. Tällöin se puhuu kaikista alueista, kaikista päämääristä, jotka sijaitsevat siinä itsessään. Miksi sitten kirjoittaa? Koska kyse ei ole kirjoittamisesta. [...] Kirjoittamisella ei ole mitään muuta tehtävää kuin olla virta, joka yhdistyy muihin virtoihin - kaikki maailman vähemmistöiksi-muuttumiset."
Se on aika hauskasti lainattu kanonisointia isoavalta.
Näkijöiden salaseuralla on vain ja ainoastaan yksi suuri sääntö: modernin profeetan ei sovi olla tietoinen näkyjensä oikeellisuudesta. Jos näkijä tajuaa kaikkivaltiutensa, muuttuu hän terroristiksi. Kun näyistään jumaltunut profeetta pesee maailman syntejä tulella, palaa paljon arvokasta.
Kuitenkin kirjoitan. Kaikki henkilökohtaisuudet Sveijarin, saanhan kutsua sinua "Sveijariksi", kirjoituksessa nielen vain pienen kyynelen valuessa pitkin lukiolaisen poskinukkaa, myös lyhythiuksisuuden. Sillä niin on, jos siltä näyttää. Myönnän tyhjänhelpon sloganoinnin, sisältöä vailla olevat, joskus kaukaa katsottuna kauniit kuoret. Siellä ne ovat, enhän niitä voi enää piilottaakaan.
Kuitenkin kirjoitan. Köyhien ja äänettömien polkemisen kohdalla haluaisin huutaa, kuinka väärin minua on tulkittu, mutta pelkään, että se satuttaa minua eniten, koska se on totta. Jos se on teksteistä luettavissa, se niissä lienee. Sillä minä kunnioitan Svempan, saanhan kutsua sinua "Svempaksi", kykyä nähdä rivien väliin, tekstin taakse. Ja minä uskon häntä. Sitä pidän henkilökohtaisena haaksirikkona, suoranaisena katastrofina.
Kovasti haluaisin kuulla, silläkin uhalla, etten totuutta kestäisi, mihin nuo ilkeät innuendot epämääräisistä, epäilyttävistä, epämiellyttävistä asennehorisonteista viittaavat, ne kun jäävät tuossa tekstissä pahasti persoonani dissauksen jalkoihin. Tuskin tulen tarkennusta saamaan.
Jos tästä päiväkirjasta todella on tuuleen puhaltamisen lisäksi luettavissa vähempiosaisten päähänpotkimista, köyhyyden pilkkaa, asunnottomille alkoholisteille vitun huutamista, minä lupaan sinulle Svendekekekekeäh, saanhan kutsua sinua "Svendekekekekeähiksi", että se tullaan tuhoamaan ja poistamaan välittömästi kaikista maailman verkoista ja kudelmista. Sen lisäksi lupaan, että kirjoittaja aivan oma-aloitteisesti hakkaa itseään, ei ratsupiiskalla, vaan piilukirveellä vitun lujaa korvien väliin.
Niin minä lupaan. Vaikka käymälänhoitaja haluaisi hakata minua piiskalla naamaan ja rakkaussuhteemme näin jääkin ilmiselvästi yksipuoliseksi, haluaisin minä puolestani syöttää Svenukselle venuksen lähteeseen kastettuja viinirypäleitä; kuuntelisimme Florence Foster Jenkinsiä yön kuningattarena ja krapsisin hellästi risulla Sveden silhuettina yötä vasten kaartuvia pakaroita. Tuommoisissa piiskajutuissa on muuten se ikävä puoli, että ne voi joskus joutua lunastamaan.
Vaan nyt on kiire. Meillä on Fortumin kvartaalipartyissä keikka Mikaelin kanssa. Monikansallinen rap-duomme MC Mart Tyyr (EST) feat. Lil' I (US) - Micke skrätsää setelitukkoa, minä sönkkään Svenkan runoja - vetää taas suositun ravintolashownsa "Kyykkyyn-ylös-kyykkyyn". Me emme pidä jalkaa monitorin päällä, me painamme sillä köyhän koukkuselkää. Ja niin me pojat hirnumme kuin paiseruttoiset mangustit.
Ps. Lukekaa Käymälää ja Loistavaa Puhallusta, ne ovat oikeasti hyviä ja tärkeitä.
Posted by mitvit at 02:18 PM | Comments (9)
tammikuu 09, 2006
:: crime is a disease, meet the cure
Rakas ystäväni Sopotin laulukilpailuissa 1978. Minun on nyt pakko tehdä tunnustus: minulla on joskus hassuja ajatuksia.
Usein, kun keskustelemme OoPee Kallasvuon kanssa kiihkeästi kuluvan kvartaalin kehitysnäkymistä, ajattelen vain elokuvassa Vaihtokaupat vilahtavia Jamie Lee Curtisin tissejä. Jos elämä kohtelee erityisen kaltoin, kuten eilen, kun tuoresalaattini kärähti kiertoilmauunissa, kuvittelen King Kongin paikalle riehumaan ja tallomaan hakkeeksi kaiken Kumpulasta Töölöön. Jostain syystä tähän fantasiaan liittyvät usein mudassa painivat Fay Wray ja Naomi Watts, vaan ei siitä sen enempää.
Mutta, kallis laulava ystäväni, minä en yleensä puhu näitä ajatuksia ääneen. Varsinkaan en mielelläni kirjoita niistä päätoimittamani mainosrahoitteisen verkkojulkaisun pääkirjoituksessa.
Mediaviikoksi ristityn räväkän verkkomedian räväkkä päätoimittaja Paavo Vasala ajattelee räväkästi. se on tietysti tavattoman iloinen asia. Vaan sitten tapahtuu karmea lapsus: ajatukset muuntuvat tekstiksi, joka siirtyy verkkoon siihen kohtaan, missä piti olla julkaisun pääkirjoitus.
Jo räväkkä alku lupailee klassikkoa:
"Vuoden alussa voimaan tullutta uutta tekijänoikeuslakia vastustavat aktivistit ovat tehneet harvinaisen, laillista yhteiskuntajärjestystä pilkkaavan julkisen PR-tempun lauantaina 7. tammikuuta."
Ai ei ollut hauskaa? No autetaan:
Tämä kauhea yhteiskuntamoraalin sokkelia rapauttava paholaisen teko on tietenkin muutaman uutta tekijänoikeuslakia vastustavan aktivistin itsestään tekemä tutkintapyyntö, jolla pyritään selkiyttämään ja selvittämään tuoreen, laajasti epäonnistuneena ja epäselvänä pidetyn lain tulkintaa erityisesti kopiosuojauksen kiertämistä tai purkamista koskevien pykälien osalta.
Päätoimittaja, jonka konservatiivisesta visiosta puuttuvat enää pata, Raamattu ja ruskeat sukkahousut, nimittelee aktivisteja "piraattinikkareiksi", mikä jo sellaisenaan on melkoisen herjaava epiteetti. Kun sekaan heitetään vielä käsitteet "ennenkuulumaton provokaatio" ja "huippupropaganda" jää jäljelle enää yksi kysymys: kenen virsiä "itsenäinen ja ulkopuolisista sidosryhmistä riippumaton" noin epävireisesti veisaa?
Korvissa alkaa kummasti kaikua Knihdin laulu Tiernapojista: "siihen on meitä opetettu, että aina totella keisaria ja kuunnella pyhää lakia. Kuunnella pyhää lakia."
Ottamatta kantaa melkoiseksi sketsiviihteeksi - puolin ja toisin - muuttuneeseen tekijänoikeuslakikeskusteluun, on todettava, että aktivistien teko on harvinaisen suoraselkäinen tapa osoittaa mieltään ja kyseenalaistaa lain perusteita. Sitä, Paavo-knihti, kutsutaan kansalaistottelemattomuudeksi ja se on historian saatossa ollut eri muodoissaan sellainen aika merkittävä keino laillisen yhteiskuntajärjestyksen koettelemiseksi ja parantamiseksi.
Ja kun se tehdään päivänvalossa, omalla nimellä, omalla riskillä, sitä on aika vaikea kuitata niskuroivien nikkareiden provokaatioksi. Tai siis näköjään ei ole. Paavolle kun vain "herää vääjämättä kysymys, mitä tunnustuksen tekijöiden päässä oikein liikkuu, kun itsensä näin julkisesti ristiinnaulitsevat. Lakia ei varmasti tämän seurauksena höllennetä tai tulkita läpi sormien. Piraattinikkarit kerjäävät mauttomalla PR-tempullaan turhaan vain verta nenästään."
Tämä näkemys osoittaa jo sen suuruusluokan taipumusta kuutamointiin, ettei tässä taida auttaa Mustanaamiokaan. Yritetään silti:
PAS-KA LA-KI. EI YM-MÄR-RÄ. KY-SEEN-A-LAIS-TAA. OT-TAA SEL-VÄÄ. AN-TAU-TUU E-SI-MER-KIK-SI. PA-KOT-TAA VI-RAN-O-MAI-SET SO-VEL-TA-MAAN LA-KI-A KÄY-TÄN-NÖS-SÄ. EI VÄ-LI-TÖN-TÄ HEN-KI-LÖ-KOH-TAIS-TA MI-TAT-TA-VIS-SA O-LE-VAA HYÖ-TY-Ä.
Pöräyksessään päätoimittaja hyvän kolumnistin tavoin tietysti enemmän kysyy kuin vastaa, sekä heittää löysiä väittämiä sen kummemmin perustelematta. Tuttua hommaa, mutta haluaisin silti kovasti kuulla lisäperusteluja seuraavaan ajatustonavaan:
"Tämä on lisäksi karhunpalvelus niille, joille on tärkeää kehittää uutta mediaa sääntöjen mukaan, rehellisesti ja aidosti."
Kulisseissa kuningas Herodesonybmg laulaa päätoimittajan ylistystä: "Koska sinä olet ollut niin rohkea ja silitellyt minun kultaista kruunuani, tahdon minä palkita sinut kullalla ja hopialla ja antaa sinulle yhen verisen todistuksen miekkani kärjestä."
Yhdestä asiasta olen kuitenkin arvon päätoimittajan kanssa samaa mieltä: kun ei ole oikeasti mitään sanottavaa ja minua nyt vaan tänä aamuna vitutti tämmöinenkin asia ja päätäkin särkee, mutta tekstiä pitäisi vaan tuottaa, niin aina voi täyttää tarvittavan merkkimäärä helvetin pitkillä lainauksilla, vaikkapa nyt lakiteksteistä tai laulunsanoista. Ei sitten tarvitse niin paljon ajatella.
"Kas, on Mikki merelle lähtenyt, pikku kaarnapurrellaan,
ja vaikk' onkin tuuli vain yltynyt, Mikki laulaa innoissaan:
Hii-u-li-hei! Huolta nyt ei! Merimies näin käy merta päin!
Hii-u-li-hei! Merimies ei pelkoa tunne ei!
Ja kun aallot Mikkiä keinuttaa, kotirannat kauas jää.
Oi, oi, mikä kummitus tuolla? Haa! Mikki aivan säikähtää.
Oon meripeikko hä-rä-räh-hää! Tyi-rät-tät-tät-tät-tät-tää!
Purtes' on heikko, aaltoihin jää, tyi-rät-tät-tät-tät-tää!
Rää-rä, rää-rä, rät-tät-tät-tää-rät-rät-tää.
Oi-oi-oi-oi! Pelkään jo, voi! Armoa suo, vie emoni luo!
Oi kiltti peikko, olen niin heikko, pelasta, auta oi!
Myrsky nyt purtesi hävittää. Tyi räh-häh häh-häh-häh-hää.
Vaan, mik' ihme! Valkea lintunen yli kuohuin kiitää päin.
Kas noin! Suomen Joutsen käy auttamaan,
ja nyt laulu soi taas näin; Hii-u-li-hei! Huolta nyt ei!
Merimies näin käy merta päin! Hii-u-hei! Merimies ei pelkoa
tunne ei!"
(San. R.R.Ryynänen)
Hups, melkein 6000 merkkiä!
[Kirjoittaja on Teoston ja Gramexin jäsen, sekä harrastaa viuhahtelua juovuspäissään.]
Posted by mitvit at 12:30 PM | Comments (9)
