joulukuu 30, 2005

:: heja, korskeasti kohti kuolemaa

Hyvät kansalaiset, mellanölare! Tänään, jos elämä suo, on teidän narrinne ja salarakkaanne aromikas syntymäjuhla; ja julistetaan siis täten yleinen hätätila.

Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin huomaa hän olevansa lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä. Tässä romumajassa se tarkoittaa geneettisistä- ja elämäntapasyistä johtuen, että optimistisestikin arvioiden yli puolet korpivaelluksesta on jo takana. On siis aika luoda katsaus menneeseen:

.

.

.

Noin. Huh, jopas jotakin. Vai tuollaista. Olisittepa vain nähneet.

Syntymäpukki oli suuressa hallusinatorisessa viisaudessaan tulkinnut päiväkirjailijassa ilmeisiä romahduksen merkkejä ja toimitti kuoriosaa koossapitelemään jonkinlaista omituista tahnaa. Se on kuulkaa mahtavaa: nyt voi irkkailla irstailla pikku- tai vähän isommillekin tunneille. Aamulla kun sipaisee nykästyvään naamarustinkiin ihme-eliksiiriä, niin hoh, katso: kaikki on taas kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tästä ei elämä enää parane.

Näin siis lopulta Rosvo-Roope hiljaa hirtettiin metroseksuaalisuuteen. Ei toki nyt aivan niin seksikkääntrendikkäästi newyorkinmaanalaisella tavalla kuin kollega Vosukanttu hiljattain initioitiin tähän sievään salaseuraan, vaan hieman vaatimattomammin, ikäänkuin siilitienasemallapäivystävävilauttaja-tyyppisesti. Vaan eiköhän, Kisuvintti, järjestetä kohdakkoin semmoinen poikien metroblogitapaaminen kera sherrytilkan ja kosmetiikkakonsulentin?

Sanovat iän tuovan mukanaan kypsyyttä, viisautta, rauhaa ja muita itseapuoppaista tuttuja myyntipuheita. Havainnollistamme tätä seuraavalla grafiikalla:

Sitä tyhmempi ajattelisi, tai ainakin reiluna pitäisi, että luonto kompensoisi ikääntymisestä johtuvaa kivesten ja virtsarakon kutistumista esim. huomattavalla peniksen kasvulla, vaan ei; eturauhasveitikka se siellä vain turpoaa.

Toisaalta, kun kivekset surkastuvat, penis saattaa näyttää isommalta...

Mutta eihän vuosien karttuminen nyt toki pelkästään huono asia ole. Vaikka kroppa löystyy ja pipo kiristyy, on yksi asia varsin lohdullinen: maailmasta tajuaa tajuavansa hetki hetkeltä vähemmän. Kaikki mitä orivarsana luulee mistään tietävänsä osoittautuu hiljalleen vain sumuiseksi muistikuvaksi Sabrinan tisseistä. Se kuulkaas piltit luo perspektiiviä. Ja sitä vasta elämässä tarvitaan, jos on ammatiltaan arkkitehti. No, minä en ole. Minä olen arkkimandriitta. Sabrinan tissit. Aika hidastuu. Ai ei hidastukaan, vaan minä.

Kaikesta huolimatta mennyt vuosi oli hyvä, uskaltaisin jopa sanoa elämäni paras. Tämä ei johdu pelkästään siitä, etten enää muista aikaisempia vuosia, vaan myös surullisenkuuluisasta tinneri-höyryhengitys-kumipatja-ai-te-ette-ollutkaan-se-suolihuuhtelupotilas -onnettomuudesta.

Tulevan vuoden uskon tuovan, maapallon totaalisen tuhoutumisen lisäksi, suuria henkilökohtaisia muutoksia. Muutokset eivä koskene pelkästään maksa-arvoja, vaan keskeisiä elämänvalintoja.

Jos oikein kristallipullooni tihrustan, näen itseni ristiinnaulittavan jo tammikuussa. Vaan jo kolmantena päivän nousen ... vuoteesta ja valmistan maittavan pekoniaamiaisen itselleni ja muille hassutalon asukkaille. Ja niin me nauramme makeasti tapahtuneelle foliokypärät iloisesti keikkuen.

Kätkekää kaikki nämä sanat ja tutkiskelkaa niitä iPodeissanne.

Penisten (tsihi) kuvat: MedlinePlus Medical Encyclopedia.

Posted by mitvit at 12:33 PM | Comments (6)

joulukuu 20, 2005

:: testi

Ah noin ja niks. (psyyken)huoltotauko on ohi ja mitvit-kaupungin hassut ukkelit nojailevat taas lapioihinsa. Lupaavasti idullaan ollut sarjakuvataiteilijan urakin osoittautui jälleen kerran valeraskaudeksi. Ne, jotka eivät tiedä mistä puhun, menettivät paljon - ehkä kaiken, mitä ikinä ovat omistaneet.

Joulunalus on sikäli raskasta aikaa, että se on joskus hieman raskasta aikaa. Ei sillä tavalla raskasta, kuin salamipekonipizza ja jättiolut sunnuntaikrapulassa, vaan kuin kaksi kuukautta kaurapuurodieettiä ilman ainuttakaan mantelia.

Aika, tuo iloinen suure, joka liikkuu vuodesta toiseen vuoden mittaisissa sykleissä, tuntuu aina olevan hirveässä takakenossa. Kaikki pakkautuu perään. Aivan kuin ajalla olisi karmea ummetus pitkin kesää ja syksyä, kunnes joulukuussa pukki sitten tarjoaa laksatiiviÄh. Siis... Jos aika olisi junanvaunu, jota King Kong ravistelee, olisin vaunun perään sinkoilevan matkustajakasan alimmainen - se, jonka naaman päälle kevennykseksi tarkoitettu valtavan raskas nainen pyllähtäEip. Tarkoitan siis, jos aika olisi Modern Talking -yhtye, olisin se, joka alkaa villin fanituksen ja intohimoiset rakkaudentunnustukset vuonna 1998aag.

Jos aika olisi jouluglögi, niin kuka saatana taas pihtaa sitä kossua?

Minä olen sellainen vähän ylijäämäpaloista rakennettu. Kun normaalilla ihmisellä on kaksi aivopuoliskoa, on minulla vain kaksi aivosolua. Kun oikea solu on pysyvästi varattu tisseille, ylikuormittuu vasen helposti.

Vaan mitäs tässä itsestäni. Eihän sellainen ole ollenkaan sopivaa kansalaisjournalistisessa aikakausijulkaisussa.

Mummilassa - ja sitä myöden ehkä koko päiväkirjailevassa maailmassa - on saatu ennenaikainen siem joululahja; sheriffi on ratsastanut kaupunkiin. Paukkeen laannuttua nousemme ujosti juottokaukalosta ja tarkastamme lainvartijan hatun värin.

Koska pään sisä- ja ulkopuolisina pimeinä aikoina tarvitaan viihdytysjoukkoja, lienee aika päivittää kaikkien tuntema marsu-ilmastointiteippi -vitsi ajastaikaan:

Miksi King Kong kietoo jeesusteippiä Naomi Wattsin ympärille?

Niin, no, juuri siksi.

Huh.

Posted by mitvit at 10:54 PM | Comments (5)