syyskuu 24, 2005

:: insiders

Tähtivaeltaja ja elävä kuollut, kaikkien seurapiiripalstojen 9% lihaa sisältävä täyte, seitsemän kertaa suomen seksikkäimmäksi kuplamuoviksi valittu ravitsemusliiketerapeutti Hilpari-Moelanen sai eilen kuuman vihjeen: helsinkiläisessä alkoholitarjoomossa saattaisi olla paikalla maan suurimman päivälehden valokuvaaja. Koska Hilparin suurin unelma - jalkapallokentän kokoisen salamipizzan jälkeen - on aina ollut poseerata Mustanaamion kannessa, vetäisihe Moelashyvä parhaat lederhoset jalkaan, sipaisi kölninvettä nivusiin, loi syvän katseen peiliin ja lausui:

"Nyt se tapahtuu. Tänä yönä Hilpari sinkoutuu elävän tykinkuulan tavoin lopullisesti kansakunnan kollektiivisen muistin ytimeen; punaisten mattojen, selkääntaputtelun, kalliin kuohuviinin ja halpojen ihmissuhteiden huumaavaan pyörteeseen; uppoaa pintajulkisuuden kullan ja mirhantuoksuiseen samettiuneen."

Hilpari onnitteli itseään persoonallisista kielikuvista, veti cowboysaappaat jalkaansa, työnsi nahkahousujen lahkeet huolellisesti saappaanvarsien sisäpuolelle. Hän asetteli supiturkislakkinsa juuri oikeaan kulmaan, suihkautti suuhunsa annoksen tuholaismyrkkyä ja astui arktisen satamakaupungin lempeänkuulaaseen yöhön.

Hilpari-Moelanen ei yleensä seikkailuistaan kerro, mutta verkkojulkaisumme on saanut haltuunsa "Moilasta lähellä olevilta tahoilta" - mikä yleensä tarkoittaa joko poliisia tai makkaraperunoita - Hilpari-veijarin yksityiskohtaisen päiväkirjan. Julkaisemme sen nyt sellaisenaan, korkeintaan 90% sensuroituna.

23:00 Astun sisään ravintolaan. Otan baaritiskillä muutaman rennontyylikkään poseerauksen kaikkiin ilmansuuntiin. Salamavalot eivät välähtele. Tilaan kaljan.

23:05 Katselen ympärilleni. Takapöydässä istuu TV:stä tuttuja näyttelijöitä. Keskellä salia on pitkä pöydällinen tietokoneihmisiä. Hmph. Iskeydyn näyttelijöiden pöytään. Kerron heille pyrkiväni itsekin näyttelijäksi. Tai laulajaksi. Tai malliksi. Tai vittu edes maatalousnäyttelyn juontajaksi. Yritän murtaa jäätä kertomalla kaskun näyttelijän ja teurassian yhtäläisyyksistä. Samalla otan rennontyylikkäitä poseerauksia kaikkiin ilmansuuntiin. Salamavalot eivät välähtele. Näyttelijät eivät tunnu välittävän seurastani. Onko vähän kusi noussut päähän, häh? Tilaan kaljan.

23:10 Kyselen kaikilta vastaantulijoilta, ovatko he mahdollisesti töissä valokuvaajana suuressa päivälehdessä. Samalla otan rennontyylikkäitä poseerauksia kaikkiin ilmansuuntiin. Kukaan ei myönnä. Valehtelijat. Tilaan kaljan.

23:15 Silmäilen tietokonetyyppien pöytään. Hei siellähän on aika kimakan oloisia tsubuja. Päätän lähestyä tietokonetyyppejä. Muutan strategiaani. Josko ilta sittenkin kääntyisi voitokseni, ellei sodassa niin rakkaudessa? Ensin kuitenkin tilaan kaljan ja varmuuden vuoksi otan muutaman rennontyylikkään poseerauksen kaikkiin ilmansuuntiin.

23:17 Lähestyn tietokonetyyppien pöytää. riisun trenssitakkini paljastaen "I Love IBM" -paitani. Olen kuullut, että i-alkuiset tietokonejutskat ovat tietokonetyyppien keskuudessa top ja hot. Tämän täytyy tehdä vaikutus.

23:18 Poseeraan rennontyylikkäästi tietokonetyyppien pöydän päässä. Päätän aloittaa humoristisesti ja lausun kovaan ääneen: "tiedättekö millä hevibändillä on paras muisti? RAMmsteinilla." Aahhahhahaaaa. Syvä hiljaisuus laskeutuu. En ymmärrä. Palaan tiskille ja tilaan kaljan.

23:25 Katselen tietokonetyyppien pöytää. Meininki näyttää tyypilliseltä sisäpiiritouhuilulta: tutustuvat, keskustelevat ja pitävät hauskaa. Tuhahdan halveksivasti. Tilaan kaljan.

23:30 Päässäni suhisee hieman. Tunnen itsen oudon komeaksi, varakkaaksi ja hauskaksi. Tilaan kaljan.

23:40 Saan mielestäni mainion pilaidean: soitan matkapuhelimestani päivälehteen pommiuhkauksen. Kuinka hauskaa. Onnittelen itseäni ja tilaan kaljan.

23:50 Pelaan kiihkeätä silmäpeliä erään tietokonetyyppineidon kanssa. Tai teknisesti ottaen hän istuu selin minuun, mutta aistin kuitenkin ilmassa selvää väreilyä. Tilaan kaljan.

00:00 Itsetuntoni on huipussaan. Yritä tilata kaljaa, mutta suustani pääsee vain "gskljha". Gksgljha!, prkh". Kummallista.

00:02 Päätän siirtyä pioneerivesaisten kesäinternaatissa oppimaani viittomakieleen. Tilaan kaljan:

00:15 Aion lähestyä tietokonetyyppineitoa, jonka kanssa pelasin silmäpeliä aiemmin. Olo tuntuu voittamattomalta. Asetun hänen eteensä nojailemaan rennontyylikkäästi, mutta käteni lipsahtaa pöydänkulmalta ja kaadun lattialle. En anna sen häiritä rentoa tyylikkyyttäni, vaan leikkaan suoraan asiaan:

00:16 Hämmästyksekseni tietokonetyyppineito vastaa viittomalla:

00:17 Onpa tylyä. Vastaan samalla mitalla:

00:18 Poistun tiskille. Muistelen Playboysta lukemaani artikkelia, jossa korostettiin modernin nykynaisen arvostavan taiteellista herkkyyttä. Päätän muuttaa taktiikkaani vähän epäsuoremmaksi. Ensin tilaan kuitenkin kaljan:

00:25 Lähestyn seuraavaa potentiaalista tietokonetyyppineitoelämänkumppaniehdokasta. Tällä kertaa en kompastu ja avaan keskustelun rennon tyylikkäästi:

00:26 Suorastaan yllätyn neidon positiivisesta vastauksesta:

00:27 Innostun ja jatkan samalla herkällä linjalla:

00:28 Jotain ilmeisesti menee vikaan, koska huomaan rinnuksillani lasillisen punaviiniä. Suohirviöksi paljastunut sulotar viittoo:

00:29 Myönnän tappioni. En malta olla kuittaamatta rennosti:

00:30 Palaan tiskille. Ihmettelen, kuinka hyvin kaikki täällä osaavat viittomakieltä. Ja miksi kädessäni on banaani? Tilaan kaljan:

00:40 En aio vielä luovuttaa. Päätän laskea hieman standardejani. Tuo pikähiuksinen, viiksekäs tietokonetyyppi vaikuttaa etäisen kiinnostuneelta. ainakin hän kerran käveli ohitseni vessaan ja melkein hipaisi olkavarttani.

00:45 Suoritan peliliikkeen. Istuudun tietokonetyypin viereen ja aloitan:

00:46 Jotain mäjähtää poskeeni ja tunnen kipua. En anna sen häiritä, vaan jatkan:

00:47 Toinen mäjähdys. Silmissäni sumenee.

00:58 Havahdun kun kaksi sinipukuista herraa kantaa minua niskasta ja takapuolesta ulos. Puhuvat jotain häiriköinnistä ja pommiuhkauksesta. Mistä ne sen saivat selville? Päätän yrittää vielä kerran ja huikkaan lähimmälle tietokonetyypille:

Seuraavana aamuna 07:00 Herään putkasta, jossa nyt kirjoitan tätä. Tietokonetyypit ovat aika outoja. Jotenkin sisäänpäinlämpiäviä ja huumorintajuttomia. Jännää, että putkassa on nykyään internet-yhteys. Missä oli suuren päivälehden valokuvaaja? Ja miksi laverillani makaa alaston matruusi?

[viittomien kuvat ryöstetty mainiosta viittomaluettelosta]

Posted by mitvit at 10:30 PM | Comments (21)

syyskuu 19, 2005

:: silmät sikaummessa

Siltä varalta, että joku epäkulturelli keksii harjoittaa illalla kanan kynimistä, yhteiskuntakritiikkiä, peruskiven muurausta, siivilöintiä tai muuta parempaa tekemistä kuin tirkistellä Stanley Kubrickin hiuksianostattavan dementtiä, tikku-ukkomoralistista harakanlaulua, mitvit-teatteri esittää - förevisar:

Eyes Wide Shut viidessä sekunnissa, ilman ripulia:

Moi! homma hoidossa, mä oon nääs Tom Cruisen näköinen lääkäri.

Eih - kauniin vaimoni ajatuksissa häivähti vieras pippeli.

Voi siitäpä aikuisen miehen elämä suistuu vallan syöksykierteeseen.

Hupsan, o-o-oo-orgiat.

Tissi.

Loppu. Kiitos.

Posted by mitvit at 02:01 PM | Comments (3)

syyskuu 15, 2005

:: meitsi luki tänään uutiset, voi poika

Aamulla varhain kun aurinko nousi, minä unestani outoon tunteeseen heräsin. Join latteksi laimennetut aamukahvit leikatulla konjakilla, nautin hapansilakkaa pekonipedillä - niin, sänkyni on valmistettu pekon... äh - mutta kummallinen tunne vain yltyi. Soitin diilerilleni ja kehotin sijoittamaan kaiken Manta Ray Holdings -nimisen yhtiön ylämummoon ynnä tilasin pari pikku-geetä kokkarista. Ei vaikutusta. Laskin rauhallisesti sadasta alaspäin ja samalla luin Dostojevskin koko tuotannon. Nada. Menin vessaan, Laskin rauhallisesti housuja alaspäin, samalla luin Dostojevskin koko tuotannon uudestaan, takaperin ja kas! Outo tunne katosi. Kusihätähän se vain olikin!

Avasin sähkökirjoituskoneeni ja ryhdyin lukemaan suosikkinettipäiväkirjojani. Minä pystyn lukemaan niitä kirjoituskoneestani, koska minä kirjoitan niitä kaikkia. Vaan mitä? Olenko minä kirjoittanut tuollaisenkin? En voinut uskoa sisäelimiäni, sillä värinauhalle oli tallentunut seuraava kirjainyhdistelmä:

"Tämä on myös tilaisuus! Mitään en voi vielä luvata, mutta voitte saada blogillenne mainosta yhdessä maan suurimmista lehdistä. Juuri tuli julki tilasto, jonka mukaan Kuukausiliite on saanut lähes satatuhatta uutta lukijaa. Kaikkiaan lehteämme lukee siis 1,6 miljoonaa ihmistä."

Jumalauta! Idols-kisa meille sosiaalirajoitteisille, tillilihanvärisille ex-diktaattoreille! Tilasto! 1,6 miljoonaa hittiä laskurissa! Mainosta, lukijoita, valtaa! JULKISUUTTA!!!

Riisuin välittömästi ihokkaani, nousin ja kävin kokovartalopeilini eteen, rasvasin kehoni kauttaaltaan Tummelilla ja ryhdyin harjoittelemaan koe-esiintymistä varten. Pari tsäpäkkää muuvssia ja valtalehti olisi sulaa korvavahaa edessäni. Mainetta! Fame sweat fame. AAAhhh.

Ei mainetta ilman hikeä, joten päätin tehdä vaikutuksen toimittajaan säveltämällä kappaleen "Anssi ei oo mikään Paska". A-osa olikin lupaava - hidas, kevyen tanniininen, pyöreä, viipyilevä, mutta räjähtävää kertosäettä enteilevä:

Suuren lehden suuri toimittaja Miettinen /
Meitsill' heräs juuri toi primaali-viettinen /
kun kuulin että duunaat repparia blogeista /
Täst' meidän uugee-skenest' ihan vitun ogeista.

On journalistii, entist' nistii, pornoo tosi graafista /
On filiat ja sofiat kuin Niitsen epitaafista /
Jos pieru tulee varren kans' tai hameenhelma kastu /
Niin siitä luotuu merkkihetki, postaus eli lastu.

Kertosäekin lähti lupaavasti:

Anssi ei oo mikään Paska,
Anssi ei oo banaali /
Kuin yksi meistä, perus-Jaska,
...

Vaan silloin iski meille ammattimaisille kansalaisjournalisteillekin niin tuttu kirjoitusblokki. Yrittäessäni kuumeisesti keksiä sanaa joka rimmaisi "banaalin" kanssa, ajattelin samalla petailla paikkaa auringossa ja vähän terhennellä arvon toimittajan kommenttiosastolla. Tiedättehän:

"Moi mä oon Daddy Pimppi. Älä skrivaa sit mitää henkilöhaastist. Mun blogiin pääsee muuten suoraan tost nimimerkist. Siel on sit kans mun sähkispostis-ossari."

Mutta voi, jo yli kolmekymmentä virtuaalikollegaa oli ehtinyt ohjeistamaan toimittajaa. Millä voisin erottua joukosta? Juuri kun olin poraamassa neljättä reikää nenääni, paukahti totuus tajuntaani kuin salamin väljähdys: tajusin olevani joka tapauksessa diskattu. Top-listan kärkipaikkalaisia ei näissä juhlissa suvaittaisi, sillä heistä on juttuja ollut jo aivan liikaa.

Aina ylevöittävän "Helsinkin herrat, Helsinkin herrat, perkele" -värssyn kaikuessa korvissani suloiset muistoni veivät omiin tähtihetkiini julkkisbloggaajana: varttini yliopiston kirkkaissa porrasvaloissa, josta minut tullaan ikuisesti muistamaan "ainoana mainittuna kirjurina, johon ei napeksinut edes linkittää."

Ja sit toi...

toi...

Vittu.

Lohdutin itseäni klikkailemalla päiväkirjaani blogilistalla yhdellä monista tunnuksistani - ehkä näin nousisin kuumalla listalla hottis-tottikseksi. Minulla on niin paljon tunnuksia, että olen nimennyt ne alkuaineiden mukaan, jotta ne olisi helpompi muistaa. Aamulla aloitan aina Arseenista, mikä naurattaa minua aina vähintään tunnin. Kuulitteko, tunnin! Arseeni. Hihi.

Yleensä pääsen Hassiumiin saakka, jolloin minut valtaa vastustamaton halu soittaa diiler... äh. Tänä aamuna jaksoin kuitenkin Tinaan saakka, mutta juuri kun olin vajoamassa muistoihin ensimmäisestä lateksivapaasta tyttöystävästäni, se iski kuin Ilkka Kanerva:

Toimittajan muistiinpanoissa, viimeisenä, puolihuolimattomasti sutaistuna seisoi lause: "- Top-listan sisäpiiri?"

Ei saatana. Ja kysymysmerkki lopussa. Nytkö se paljastuu. Hakeeko toimittaja isoa skuuppia? Soitin välittömästi kaikille merkittäville (sijoitus top-listalla < 10) blogikollegoilleni, joihin muuten suhteeni on pelkästään fyysinen, ja pyysin heitä deletoimaan blogeistaan kaikki interblogoilut minuun päin. Vastaus oli aina sama, lohdullisen monotoninen: "Kello on yksitoista. Viisikymmentä. Kaksi. Nolla. Seitsemän. Kello on yksitoista. Viisikymmentä. Kaksi. Kymmenen."

Tyytyväisenä onnistuneesta sumutuksesta jatkoin klikkailua. Koska alkuaineita on vain hieman toistasataa, millä varvataan vaivoin Rosa Meriläinen listalla, olen tehnyt tunnuksia myös Vuoden 2003 myydyimpien kotimaisten artistien nimillä. Päästyäni Pizza Enricoon, joka osaltaan todistaa listojen pätevyyttä pätevyyden mittarina, minun oli kuitenkin pakko myöntää:

Niin suuri oli konsensus kaiken oikeasti kiinnostavan löytymisestä top-listan sijoilta 831-955, ettei taida tässäkään gaalassa olla kuin jurrisen torspon paikka enää vapaana. Mikä aivan oikein ja sopivaista onkin.

Ai ettei ole gaala? Tottakai on.

Tai hei Anssi. Ei sua sattuis kiinnostamaan tämmöinen hyvin rasvattu, kiiltävä kalvinisti?

Nimim. teen mitä vaan, Itä-Ryyppi.

Posted by mitvit at 03:06 PM | Comments (11)

syyskuu 13, 2005

:: L.O.V.E / H.A.T.E

Olen tulossa vanhaksi. Se näkyy, paitsi vyötärönseudulla, virtsarakossa, ihon karvaana tuoksuna, nenäkarvoina ja kyvyttömyytenä ymmärtää ympäröivää todellisuutta, erityisesti hidastumisena. Suloisena hidastumisena ja yksinkertaistumisena. Pyrkimyksenä, pakon edessä, karsintaan.

Minä rakastan musiikkia. Kaikista ihmisen turhamaisista pyrkimyksistä itseilmaisuun ja ymmärtämiseen luulen rakastavani musiikkia kaikkein eniten. Silti minä kuuntelen musiikkia todella vähän. Kuuntelen sitä vain, jos voin keskittyä siihen, erityisessä tilanteessa. Minä epäilen musiikin olevan minulle niin pyhää, kuin mikään voi pyhyyden kieltäjälle olla.

Minä vihaan taustakohinaa. En voi sietää tilassa auki olevaa radiota, televisiota tai muuta aistit täyttävää turruketta, jonka ainoa funktio on karkoittaa rauhaa. Minä kutsun niitä epävirikkeiksi. Vihaan niitä niin paljon, että välillä syyllistyn fasistisen pahoihin tekoihin lähimmäisiäni kohtaan pyrkiessäni kontrolloimaan tilan suhdetta epävirikkeisiin. Tilan oikeutta saada olla alasti. Ihmisen oikeutta olla viihtymättä.

Minä rakastan myös sanoja. Paradoksaalisesti minä rakastan pitkiä, polveilevia, monimutkaisia lauseita, jotka törmäilevät päin kummallisia kulmia, kompastelevat absurdeihin allegorioihin. Toki rakastan myös ytimekästä ilmaisua ja punnittuja päälauseita. Niitä minä vain vähemmän huomaan tuottavani.

Kirjaileva verkkomaailma rakastaa massaa. Päivityksiä. Päivitä, päivitä. Taaskaan ei näy päivitystä. Mikä on kun et ole päivään päivittänyt? Nyt kannattaa seurata päivitystahtiaan kohentanutta. Päivitysbonus 100.

Koskaan ei, että voisit vähän vähentää, kun suurin osa on ihan turhaa paskaa. Että jos vaikka kerran viikossa, niin saataisiin tolkkua. Kohi-kohi. Jos olisin kukka, olisin narsissi. Minä elän! Minussa on 11% massamurhaajaa, 42% nautaeläimen sisäelimiä, 47% luonnollisenkaltaisia aromivahventeita.

Väkisin. Huono omatunto, kun ei ole. Päivittänyt. Jotain. Tulin vaan sanomaan, ettei ole mitään asiaa. Pakko. En nyt oikein keksi sit tähä mitään. Päivittänyt tiistaina, 13.9. klo 13.23. Siis olen.

Maailma hukkuu roskaan. Kyllä minä täällä, minä vain yritän vähentää tuottamaani jätettä.

Olla ekobloginen.

Jätkällä taas tommonen vaihe.

Posted by mitvit at 01:23 PM | Comments (6)