huhtikuu 30, 2007

:: synttäripoika puhaltaa kynttilät lähikaupasta

Siinä minä olin, ohjailemassa gondoliani pitkin Venezuelan vetisiä katuja, kun läheisen Olympo's-ravintolan jumalat ilmestyivät eteeni kuin jumalat kirkkaalta taivaalta ja ilmoittivat minulle hämmästyttävyyden: mitvit-verkkopäiväkirja eri inkarnaatioissaan on viihdyttänyt kirjoittajaansa jo neljä sysipitkää vuotta. Päivitystiheydestään rakastetun teossarjan työtahti on ollut niin hurja, että kymmenes merkintä saattaa ilmestyä verkkoon jo ennen syksyä. Koska osa alkupään arkistomateriaalista muistuttaa enemmän Timo Jutilan alasuojaa, ne on poistettu intiimihygieniasyistä. Eivät ne jälkipään arkistotkaan niin kovin mairittelevia ole, mutta hei, markalla ei saa femman settiä.

Kaikesta huolimatta, 26.4.2003 singahti päästäni roikkuvaa bensiiniin kastettua villalanganpätkää pitkin internetiin ensimmäinen merkintä, joka alkoi merkitsevästi:

"Nöyrin mielin aloitan tämän blogin pitämisen..."

Ahhahahhaa. Kaikki ei ole sujunut suunnitelmieni mukaan.

Vaan on jotain matkan varrella opittukin. Normaalisti kehittyneen nelivuotiaan tulisi kyetä ainakin seuraaviin suoritteisiin:

- pystyy kävelemään viivaa pitkin muutamia askelia (arkisin, check)
- osaa jäljentää ristin (veitsellä uhrin selkänahkaan, check)
- tuntee 3/4 pääväreistä (vetyperoksidi, henna ja... brunetti, check)
- puhe ymmärrettävää, äännevirheitä voi vielä esiintyä (pllll, xhedkc)
- osaa kertoa yksityiskohtia kuvista (tissi, check)
- pysyy kuivana ja siistinä päivisin (no, pintakuivana, check)

Hyvinhän tämä etenee, ota keksi.

Järkälemäinen mitvit-kaanon sisältää kommentteineen ja muotoilukomentoineen 764 tekstinkäsittelyohjelman sivua huimaa tarinaa ja uskomattomia innovaatioita. Se on 1 638 661 merkkiä välilyönteineen. Jos muuttaa fonttikooksi 72, sivuja tulee melkein kaksikymmentäviisituhatta, mutta luettavuus hieman kärsii. Vertailun vuoksi, Danten Jumalainen Näytelmä sisältää viitteineen 405 sivua, 716 159 merkkiä. Tästä herää ainoastaan yksi kysymys: voisiko aikansa käyttää paremmin? Tai voisiko aikansa käyttää edes jotenkin?

Vaan toisaalta, mitäpä sitä keskinkertainen pintakirjuri muuta. Joskus on tosin vaikeaa, aiheet ovat vähissä ja päivitystahti pakkaa laskemaan alle vesirajan. Ei ole nimittäin kotimaisilla komedisteilla helppoa, kun tuore hallituskaan ei ole yhtään naurettava.

Hetkinen. Juuri saamamme tiedon mukaan tuore hallitus on ennätysmäisen naurettava. Jes, jes! Mitä ihmettä te, Vanhas-Masa ja Katais-Jykä, oikein ajattelitte? Ajattelitteko te jotain sellaista, kuin se pääsiäiskukkasia mainostaneen tv-spotin kirjoittanut copy, jonka slogan kuului "kukista pääsiäistunnelmaa"?

Ihan oikeasti, tuore hallitus on niin pelle, ettei sille viitsi edes irvistellä. Jos absoluuttista pelleyden mittaa säilytettäisiin tyhjiössä Greenwichissa, voisi siinä vakuumissa kököttää Suomen istuva hallitus. Uusi hallitus on niin pelle, että jos Matti ja Mervi... no ei mennä sinne. Oikeastaan minä olen melko varma, että pelleys on Suomen istuvan hallituksen strategia: valitaan niin pelle hallitus, että mitä tahansa hallitus tekee, se ylittää odotukset väistämättä. Se on oikeastaan aika hieno strategia. Porvari saattaa nukkua huonosti, mutta pelleilee kyllä hienosti. Mainitsinko jo, että Suomen tuore porvarihallitus on tavattoman pelle?

Kyllä tämä kansalaisvaikuttaminen on hienoa. Kokeillaan lisää.

Helsingin Sanomat, tuo pahan kosketusnäyttö ja jokaisen kansalaisaktivistin musta raamattu on kunnostautunut viime aikoina erityisesti yleisönosastollaan. Aiemmin olen hakenut syvimmän huvituksen Kirkko ja Kaupunki -lehden lukijakirjoitusten liikuttavan totisesta metafysiikasta, mutta Hesarin vastaava on viime aikoina alkanut muistuttaa Pohjalaisesta tuttua homous on syntiä -fiilistelyä. Filtteriä lienee fiilattu komiikan suuntaan, niin yksioikoisia "mielipiteitä" on palstalle putkahdellut milloin naispappeudesta, milloin taidepolitiikasta.

Erityismaininnan haluan antaa sille putki-insinöörille, joka HS:n mielipideaukeamalla joitakin viikkoja sitten keksi jälleen maksalaatikon ollen sitä mieltä, että taide joka ei tuota materiaalista lisäarvoa on paskaa ja on lopetettava tarpeettomana. Hyvä insinööri. Sovitaanko, että sinä keskityt siihen, mihin kaltaisesi insinöörit nyt tapaavat keskittyä ja luovutat ilolla ne muutamat verojurot siihen, että minä saan veistää pekonimetallisia kirkkoveneitä Pärssijärven asukaspuistoon. Vastapalvelukseksi minä käyn edelleen panemassa vaimoasi, että se kestää taas muutaman viikon teidän jäykistynyttä arkeanne. Kaikki kun ei aina ole niin suoraviivaista. Kiitos.

Muutenkin on hämmentävää, miten kulttuuripolitiikka liikkuu koko ajan rahan suuntaan. Suomalaista kulttuuria palvotaan vasta, kun se on liudentunut globomössöksi ja kerännyt dollarin ja tunnustuksen ulkomailla. Minä kun joskus luulin, että kansallisen kulttuurin arvo voisi olla kansallisessa omaleimaisuudessa.

Senttejä pajatsoon yrittää iskeä myös uusi huippuyliopisto, joka yhdistää kylterit, teekkarit ja TaiKin. Se on taidepoliittisesti oikein kiva ehdotus, jos - ja kun - taidekäsitykseen mahtuu lähinnä teollinen muotoilu ja käsite brändi aiheuttaa kiihottavaa kutinaa alapäässä. Kaikilla muilla mittareilla se vaikuttaa helvetinmoiselta katastrofilta. Aionkin kutsua laitosta huppuyliopistoksi, niin tehokkaasti se hämärtää taiteen tekemisen autonomisia lähtökohtia. Vaan ei se mitään, sieltä tulee varmaan ihan kivaa, taiten pakattua ja taatusti toimivaa designia yrityslahjoiksi ja tuliaisiksi turisteille.

Mutta minä nyt olenkin vain kaveri, jolle sana innovaatio tuo mieleen lähinnä perseeseen isketyn tulpan.

Posted by mitvit at 30.04.07 11:15

Comments

Kippis!

Posted by: kervå at 30.04.07 11:51

Skål, kuten meillä paremmissa piireissä on tapana sanoa.

Posted by: Schizo-Janne at 30.04.07 12:24

Niin, Schizohan kirjoittaa nykyään englanniksi.

Posted by: PA at 30.04.07 12:26

1. Olen varma, että näin sut menemässä metroon Sörkassa eilen. Havainnon matka silmästä aivoon kesti vain pari sekuntia liian pitkään joten en sitten moikannut sitä/sua.
2. Huppuyliopistosta ei lisättävää, se oli siinä. Itse käytän kuitenkin mieluummin nimeä Taideteknillinen kauppakorkeakoulu, niin mikään osapuoli ei tunne itseään sortsituksi.

Posted by: Zepander at 30.04.07 12:28

Itse olen ihmetellyt ettei kukaan ole esittänyt kaikkein ilmeisintä ratkaisua: lopetetaan Helsingin yliopisto. Se on jo niin vanhakin.

Hajautetaan opettajat ja opiskelijat muualle Suomeen. Vain hätätapauksessa Tampereelle tai Turkuun. Taikin voisi yhdistää Lapin yliopistoon ja kauppakorkean vaikkapa Joensuuhun.

Ainoa syy miksi opintotuki on matala on asuinkulut, eivätkä asuinkulut ole kiusallisen korkeat muualla kuin Helsingissä. Helppoa ja fiksua. Vaikka hesalaiset ovat kyllä sellaisia parkujia ja nurkkapatriootteja, ettei siitä mitään tulisi kuitenkaan.

Posted by: t at 30.04.07 12:59

Ehkä ei pitäisi ajatella, mitä pahaa yhteisyliopisto tekee taiteelle, vaan sitä, mitä hyvää se tekee insinööreille ja ekonomeille.

Posted by: Pers-Janne at 30.04.07 14:01

Minä ajattelen lähinnä sitä, mitä insinöörit voisivat tehdä toisilleen. Tai ekonomit. Tai taiteilijat, ihan sama, kosketelkaa nyt herran tähden toisianne enemm

Posted by: Vt at 30.04.07 16:08

Prost.

Posted by: Kata at 30.04.07 17:05

Älä kysy mitä insinööri voi tehdä sinulle, vaan mitä sinä voit tehdä insinöörille!

Posted by: kervÅÅÅ at 30.04.07 17:08

Tämä on ehkä iskevin entry tähän mennessä tässä blogissa. Se on paljon. Taidedebattia ei ollakaan taidettu paremmin tiivistää vähään aikaan. Siksi pari sanaa.

Selkärankoihimme ovat kirjattuina jostain syystä tietyt muinaiset riimut: "kansallishenkinen (tai suomalaiseksi tunnistettava) taide" tuo määritteenä mielleyhtymän Kalevalasta, Joukahaisesta sekä kumppaneista (missä ei sinänsä ole vikaa), mitä sitten ajattelemme häpeissämme mahdottomaksi markkinoida ulkomaille. Kun meidänkin on kelvattava niille!

Kun sitten päätetään ulkomaille lähteä, tehdään mahdollisimman mauttomaksi vatkattua mössöä, kuten blogissa sanottiinkin. Siispä: radikaali keskitien kulkeminen puuttuu. Että tunnustettaisiin näiden kahden ääripään välinen ei-kenenkään-maa potentiaaliseksi suomalaisuuden äänenkannattajaksi: mahdotonta. Jos suomalainen tekee taidetta, lopputulos on kyllä jollain tapaa suomalaista, näin vaikka siinä olisi vaikutteita Botswanasta saakka. Tätä ei tunnusteta edes puoli-totuudeksi siksi, että ne, jotka taidetta markkinoivat, tietävät rajansa - ja ostajat ovat tyhmiä.

(Tämä on lopputulos kulttuurista, jossa kaiken ei pidä olla vain markkinointia varten suunniteltua, vaan myös ketään loukkaamatonta ja ihanaa happyhappyjoyjoy-kivaa. Se jos mikä korpeaa.)

Posted by: Lamourhaaja at 30.04.07 22:46

Mukavahan täältä on päivän puheenaiheet käydä tsekkaamassa. Kiitos siitä. En tiedä, joko olet kerennyt iltapävälehtiä selailla. Siellä ystävämme "kassienkurittaja" eli Vanhas-Masan eksä taas räväyttää ja pelastaa päivän. Miten pitkään tuo rahastus oikein kestää. Itse jätän periaatteestakin lukemisen otsikon tasolle kyseisen henkilön revitellessä lehtien sivuilla. Vaikka tod. näk. tissit olisikin mahdollista nähdä, niin jätän väliin kiitos.!

Posted by: SeppoHovi at 02.05.07 12:24

Kuvitteletko että TaiK on jotenkin keskeinen instituutio autonomiselle taiteelle Suomessa? Mahdatko ylipäätään kovin tarkkaan tietää mihin ammatteihin TaiKissa pyritään porukkaa kouluttamaan? Oletko koskaan miettinyt, miksi Taideteollisen korkeakoulun nimessä on sana teollinen? Aivan turha kohkata "taiteen autonomiasta" tässä yhteydessä. Jos uusi yliopistohanke itkettää, hankkiudu Kuvataideakatemiaan taiteilemaan tai yritä hetkeksi ymmärtää että ilman teknistaloudellista ja markkinatalouteen perustuvaa tuotantoajattelua koko helvetin taideyliopistoa olisi ollut aivan turha edes perustaa. Kyllä ottaa pannuun kun saa kaikenlaista naivia idealistista mongerrusta lukea ihmisiltä joiden luulisi jo aikuistuneen ja alkaneen vähitellen miettiä asioita.

Posted by: Mikko Anttilainen at 02.05.07 12:45

Juu, skoolia ja prostia vaan kilistelijöille.

Zepa, näit aivan oikein. Sama havaintoviive esti myös itseäni puuttumasta asiaan.

Nimimerkki t ei voi olla kukaan muu kuin Merkintöjä-Tommi. Ei muuten, mutta kukaan muu ei käytä ilmaisua "hesalaiset".

SeppoHovi, Vaikeaa on ollut olla huomaamatta yhteisen ystävämme Suskun uusinta ponnistusta. Minä täällä jo kalsarit päässä ja suomen lippu tanassa odottelen kuvien ilmestymistä viralliseen jakeluun, eli intternettiin.

LaMourhaaja, en aivan saa kiinni tekstin jokaisesta ajatussäikeestä, mutta epäilen olevani melko paljon tahi jossain määrin samaa mieltä.

Nimimerkki Mikko Anttilainen: Aah, niin, tuo asioiden miettimisjuttu... se juna taisi mennä jo.
"Kuvitteletko että TaiK on jotenkin keskeinen instituutio autonomiselle taiteelle Suomessa?".
No sikäli, että se lienee suurimpia ja vaikutusvaltaisimpia taidekorkeakouluja Suomessa, tietyillä aloilla ainoa merkittävä oppilaitos. Voidaan toki keskustella, asuuko taide ylipäänsä (korkea)kouluissa, mutta se on jo ihan toinen juttu. Minä en muuten, hiuksia halkoakseni, puhunut autonomisesta taiteesta vaan taiteen tekemisen autonomisista lähtökohdista.

Mahdatko ylipäätään kovin tarkkaan tietää mihin ammatteihin TaiKissa pyritään porukkaa kouluttamaan?
Vain siinä määrin, kuin pintapuolisesti tunnen TaiKin osastorakenteen sekä muutamia enemmän ja vähemmän briljantteja TaiKin kasvatteja. En siis kovin tarkkaan.

Oletko koskaan miettinyt, miksi Taideteollisen korkeakoulun nimessä on sana teollinen?
Olen toki, usein yötä päivää, mutta kun en saatana tähän päivään ole sitä keksinyt (pl. teollinen muotoilu ja muutama muu koulutusala). Ehkä sinä kerrot sen minulle? Itse asiassa taideteollinen kuulostaa minusta vähän sellaiselta "keinonahka" tai "kuminen rakastaja" -tyyppiseltä hupsahdukselta.

Arvokeskusteluhan on nykyään mahdotonta, vain tuotantoajatteluun perustuvat argumentit läpäisevät filtterin - ja tämän sanon tietäen kuulostavani kävelevältä taistolaiskliseeltä. Jos taiteen tekemisen ehdoista puhuttaessa pitää valita naiivin idealismin ja teknistaloudellisen nihilismin välillä, niin minulle ensinmainittu tuplana, kiitos. Rehtori Sotamaahan veti tuon rajan jo Hesarissa, eikä minulla ole pienintäkään vaikeutta lipsahtaa sinne romantiikan puolelle.

Mutta minä yritän ymmärtää. Mitä taide-, korkeakoulu- ja taidekorkeakoulupolitiikkaan tulee, aika kevein eväinhän tässä ollaan taas liikkellä kuten usein ennenkin, sen toki myönnän. Mutta kun nämä innovaatioidiootit niin innokkaasti vetävät taiteen suunta- ja rajaviivoja, niin ajattelin ettei yksi torspo ääni lisää siellä joukossa tunnu enää missään.

Kuitenkin, onneksi näitä asioita suhmuroivat ne asiantuntevat aikuiset. Niinku nyt toi Sailaksen Rami.

Posted by: mitvit at 02.05.07 13:49

cclicense.jpg