helmikuu 23, 2007

:: hetken luulin tuntevani, kunnes heräsin

Siinä minä olin, luolassani miettimässä, miksi Elvis luuraa aina vasemmassa rakennuksessa, kun äkkiä koko jylhä kiviholvisto repesi korvia huumaavaan kumuun. Jumalani, ei, ei vielä, ajattelin verenpunaisen käärmeen pesässä siinneen kuoleman lähestyessä minua kaiken näkevät silmät ahneesti palaen kuin Darwinilla, tuolla antiikin Kreikan myyttisellä totuudenetsijällä.

Putosin polvilleni ja huusin jylinän sekaan: säästä minut. parannan tapani, en koskaan enää koskettele itseäni enkä ajattele kenestäkään pahaa, varsinkaan pääministeristä. Käänsin anovan katseeni kohti katon peittämää taivasta ja tuhannet kirkkaat valopisteet sokaisivat silmäni. Pauhun seasta kuului taivaallisen tuomarin, elämän ja kuoleman lupatarkastajan syyttävä ääni: "hyvät matkustajat. Louhintatyöt aiheuttavat katkoksia metroliikenteessä kello kahdeksantoista ja kahdenkymmenenkolmen välillä. Pahoittelemme häiriötä."

Kokemus ravisti haurasta minuuttani peruuttamattomasti. Se viilsi sisäänpäin vuotavan haavan sieluni huokoiseen kudokseen tavalla, jonka olin aiemmin kokenut vain David Hasselhoffin alkuperäislevytysten äärellä. Olin kuin laiva vailla köliä, alus jonka seisovasta pöydästä katkaravut olivat loppuneet jo ensimmäisen kattauksen aikana. Sanalla sanoen, olin sisältä tyhjä ja pimeä kuin Tapolan nakkikioski jouluaattona.

Yritin purkaa kokemustani kirjaimiksi, ulkoistaa sydämen pakaraan tatuoitua: lyriikka, proosa, lyyrinen proosa, featurejuttu, pamfletti, kansalaisjournalismi, tieteellinen tutkimus - mikään ei tuntunut tavoittavan kokemuksen syvyyttä ja terän halkaisuvoimaa.

Mutta vihdoin löysin keinon: taideterapia. Hakeuduin sisä-Sumatran kansanopiston maalauskurssille. Esikuvieni innoittamana sukelsin ihoni alle, sisäelinten hetteään kosteikkoon. Harhailin Minätauroksena suolistoni loputtoman labyrintin sokkeloissa ja kutistin itseyteni solutasolle ahmiakseni elämää fagosytoottisesti, kunnes oksentaisin totuudesta ylensyöneenä uuden itseni, meitsin.

Kokeilin monia maalaus- ja piirustustekniikoita: öljy- ja akryyliväriä, hiilipiirros- ja lyijykynätekniikkaa, mutta mikään ei tuntunut aivan omalta. Äkkiä tunsin tulleeni omalle pallokentälleni: tussitekniikka. Voisiko siinä olla minun elämäni kaikukoppa? Helistelin herkimpiä kieliäni aina neliviivaiseen G:hen asti, mutta jokin ei ollut aivan vielä kohdallaan, vire ei ollut täydellinen. Kunnes ymmärsin. Minun täytyi ryhtyä pioneeriksi, matkata sinne, missä kukaan ei ollut vielä vieraillut. Ja niin lähdin - enkä ole vielä palannut takaisin, sillä täällä on hyvä.

Ratkaisu ei ollut tussitekniikka, vaan TISSITEKNIIKKA!

Ja katso, minä eheydyin.

mitvit
Self-portrait, 2007.
Tits on canvas.

Posted by mitvit at 23.02.07 10:21