Töö... Sinä olet väärässä! (Linkki.)

Aah, metablogistiikkaa. Viime kerrasta onkin aikaa.

Minusta U.H. ei väheksy alustaansa vaan enemmänkin jättää suhtautumatta siihen. Perässähiihtäjän alusta kun oikeastaan on HS.fi, niin kuin pitääkin, kun HS.fi:ssä työtä tehdään. Tuotantoteknisen välineen nimi ja sitä kautta syntyvä mahdollinen yhteys muihin samaa välinettä käyttäviin lienee Hämäläiselle (tai esimerkiksi Kotivinkin bloggaajille, http://tinyurl.com/2ojgh2) vähäinen tai olematon.

Siis: journobloggaajat kokevat yleensä tekevänsä shurnalistista työtä, eivät niinkään kontribuoivansa interblogistiseen keskusteluun. Väitän.

"pitääkö täällä kaikki tehä ite?"
Kysymys lienee retonkinen, koska vastaus on kaikkien tiedossa.

Tarttis tehda jottai.

Aika kivasti on mennyt tekemättäkin. Ei välttämättä jaksaisi massasuosion kuolemansyleilyä.

Tyypit analysoi tän setin heti puhki.

Vt: Myönnetään, itse kerjäsin.

Harri Karvanaama: Joskus tekee mieli vähän metailla. Se on vähän kuin kävisi tissibaarissa: tyhmää, tuhoavaa, mutta toisinaan ihmeen kutkuttavaa.

Minusta Hämäläisen alusta on HS.fi/blogit. En minä odota hesarilta pahamaineista "interblogistista diskurssia", mutta jotenkin voisi huomioida alustan (tässä:internet, blogi) erityisvaatimukset ja toisaalta erityiset mahdollisuudet.

Zepa: Ei kysymys ollut ketorin. Enkä minä tiedä siihen vastausta.

JS: Kiitos panoksestanne.

Merten: No mutta jos jostain muualta löytyisi sellainen kummajainen (kummajaiskollektiivi), jolle se ei olisi kuolemansyleily?

Öö ... miksi et tee sellaista mahtavaa megablogia, joka nostattaisi blogistisen hurmoksen miljoonissa lukijoissa? Niinku silleen. :D

Riitta: No minä vähän tätä kommenttia odotinkin.

Muuten, katso, istu ja paalaa: Uutispöytälaatikko linkkailee interblogistisesti.

Olishan se tietysti ihan valaisevaa jos jostain muualta löytyisi kummajaiskollektiivi, joka ei antaisi syleillä itseään kuoliaaksi. Sehän olisi hienoa.

Miten se, ikään kuin, vaikuttaisi meihin? Miksi pitäisi kiinnostua tai innostua?

Merten: Ei tietysti pitäisikään. Helvetistäkö minä tiedän, mikä sinuun tai "teihin" vaikuttaa. Kirjoitin vain, että minusta on ruvennut tuntumaan, että olisi mukavaa nähdä sellainen.

Miksi nyt ylipäänsä minkään asian tulisi muuttua, monimuotoistua tai jopa kehittyä johonkin suuntaan? Ehkä olen vain vähän kyllästynyt?

Olen nähnyt kotimaisiakin blogeja, kirjoituksia, joiden tekijät kokevat tehdä selkoa myös yhteiskunnallisista asioista. On vain käytetty niin kyynistä, ivaavaa ja halveksivaa sävyä, että se yksinkertaisesti mitätöi aiheellisenkin keskustelunavauksen. Alatyylisiin esityksiin ei viitsi reagoida, siinä vetää vain itsensä lokaan. Ei maltillista yhteiskuntaa kukaan räkyttävä bloggaaja uusiksi laita. Rakentava sävy, realistisia esityksiä asioiden korjaamiseksi... jotain sellaista. Nyt vain kerrotaan mikä on väärin ja kenen syytä se on. Se ei johda mihinkään. Vahtikoirassa oli hyvää yritystä kyllä.

Mutta olen toiveikas, enkä ihan perusteitta. Verkkokeskustelu vain on edelleen uusi käsite monille hyville kirjoittajille. Puuttuu kommentointimahdollisuus, jopa linkitysmahdollisuus kirjoitukseen. Mihinpä siinä sitten tarttuisi?

Muutos, katsos, on aina pahasta ja pelottavaa. Voit tulla meidän kanssa tänne kellariin pakoon pahaa, muuttavaa maailmaa, jos lupaat ettet tällä tavalla kurkistele ulos.

Mutta vakavammin, jonkinlaisen kriittisen massan keräävä, hyvin ja verkkoon kirjoitettu, mistä-lie -aiheesta tuotettu bloginkaltainen juttu olisi tervetullut. Osaltaan siksi, että nykyinen ruohonjuuritarjonta täyttää kyllä vatsan, mutta tilaa jää, ja osaltaan siksi, että se lienee mahdollista tehdä ja siksi joku voisi.

Tietty, puuttuu vain herra ja rouva Joku.

Mitvit: Duoda, duoda, HS näyttää linkkailevan interblogistisesti muiden lehtien blogeihin - sekä muinoin kuopattuun ihan oikeaan blogiin. Oikealla blogilla tarkoitan sellaista, joka ei edusta valtamedian intressejä. (No niin, kohta alkaa sataa vastakommentteja.)

Näyttää ihan siltä, että samalla kun lehtitaloissa ahneesti koetetaan hyödyntää blogsfääri, siellä myös pelätään meitä todella kovasti ja jeesustellaan "villiyttämme". Olisipa syytäkin. Ehkä on viimein aika perustaa se oikea megablogi, joka räjäyttää tajunnan. Kuka hankkii resurssit ja värvää kirjoittajat?

Qimki, juuri näin, vaikka en itse ihan yhteiskunnan uusiksilaittamiseen asti ehkä kourinut.

Merten: Hienoa puhetta. Tuo jälkimmäinen kappale tiivistää täydellisesti sen, mihin itse tuuppasin yli 5000-merkkiä vain jäädäkseni epäselväksi mössöksi. Voisitko tehdä samanlaisen kiteytyksen muistakin kirjoituksistani? Valmiit tekstit voit lähettää minulle printattuna ja sidottuna kotiin. Tack.

Riitta: Megablogia kehiin. Blogin ostajalle ilmainen megabloggaajanukke. Vain rajoitetun ajan!

Minusta blogien merkittävä yhteiskunnallinen voima on niiden välisessä verkostoitumisessa ja keskustelussa. Jokin yksittäinen Megablogi olisi itsekin valtamedia ihan riippumatta siitä toimisiko se kaupallisesti vai ei. Sekä ammattimaisuutta että intohimoa löytyy kyllä lisää, jos vain viitsii seikkailla blogilistalla muuallakin kuin siellä top-listan kärkipäässä. Ja löytyy sitä toki sieltä kärjestäkin, vaikkei siellä tosiaan nopeasti muutoksia tapahdukaan.

Ylimielisesti pistän tähän vielä linkin (http://nono102.blogspot.com/) , joka ei missään nimessä vie mihinkään megablogiin. Tekeepähän vain mieli näyttää minkä kaltaista verkostoitumista itse haluaisin bloggaamisella tavoitella (ja tämä on siis ihan oma intressini, ei työnantajani HS:n)

Hyvä Maija Aalto: Vaikka tässä on nyt tullut mainituksi tämä omituinen käsite "megablogi", niin en minä sellaista kuuluttele. Vaikka olisihan se vähintäänkin kiinnostavaa, jos jostain blogista tulisikin "valtamedia". Ja ikävää, jos annoin sellaisen kuvan, että seikkailen vain top-listan kärkipäässä, päinvastoin. Nono on pantu ilolla merkille ja seuraan sitä erittäin suurella mielenkiinnolla. Miksi sen linkittäminen olisi ylimielistä?

Tuo verkostoitumisen ja keskustelun korostaminen on erittäin perusteltua. Ja tokihan blogeissa on monia sellaisia, joista löytyy erittäin näkemyksellisiä kirjoituksia yhteiskunnasta, politiikasta, ihmisoikeuksista, tietotekniikasta ja muista erikoisalueista, runosta ja proosasta puhumattakaan.

Ajatukseni oli kai, että verkkoon mahtuisi myös sellaisia vaikuttajia, joiden kautta verkon ääni kuuluisi vaikkapa sen ulkopuolellekin. Sellaisia kanavia, yhteisöjä, verkostoja, aggregaatteja, mitävain, joita olisi vaikea sivuuttaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Sellaisia, joilla olisi vaikutusvaltaa esim. HS:n lähes monopolistisen sekä hyvin tiukan ja rajatun kulttuuripolitiikan kyljessä.

Sillä sellaisia ei nähdäkseni oikein tahdo löytyä.

Kunnon meininkiä kaivataan. Sitä.

Jei Liuhto!

Tota hei siis.

Mä en oikeastaan ihan hiffannut missä tässä kaikessa on ongelma. Meidzi esim. skrivailee just mitä mieleen tulee ja niistä aiheista, jotka sattuvat kiinnostamaan, ja homma käy ja kukkuu kuin junan vessa.

Jos mä nyt oikein analyyttiseksi ryhdyn, niin sun mielestä siis kansalaisten pitäisi olla enemmän kiinnostuneita julkisista kysymyksistä ja vähemmän omasta napanöyhtästään?

Mutta kun ei me olla. Ihan vaan ei olla. Minkä näkee siitä, mitä reaalisesti olemassaolevat blogit ovat.

Junis: Mut sithän ei oo mitään Probleemoo?

Mut voisko olla tsäänssii, et joku olis kiinnostunu? Ku kuitenki jossain käydää erityyppist keskusteluu yhteisist asioist? Tai suorastaan, et napanöyhtä ja julkiset kysymykset olis niinku jotenki sidoksiss?

Emmä tarkota, et pitäis koko ajan siteerata valtion budjettii. Mut oothan säki kiinnostunu yleisist kyssäreist, niinku sä heti reagoit sillo toho salafi-asiaan. Pitäs vaan löytää kiinnostavii aiheit ja innostavii tapoi käsitellä niit.

No jos saa puffata hyvää blogia, niin suosittelen "Hiljaista huutelua"

http://eijatellervo.blogspot.com/

Hyvää ajateltavaa yhteiskunnallisista asioista.

Ja juttuhan on niin, että niin kauan kun suhtautuu bloggaamiseen harrastuksena, niin niin kauan myös muut suhtautuvat blogiisi harrastuksena. Vakava bloggaus vaatii tosissaan yrittämistä, panostusta ja - tohtiiko tuota sanoakaan - journalistista otetta.

Muuten, mitvit lienee melkoinen mielipidevaikuttaja blogistanissa. Sä voisit ryhtyä tekemään tätä ammattimaisesti.

Kiitos loistavasta keskustelunavauksesta, mitvit.

Visioit: "Ajatukseni oli kai, että verkkoon mahtuisi myös sellaisia vaikuttajia, joiden kautta verkon ääni kuuluisi vaikkapa sen ulkopuolellekin. Sellaisia kanavia, yhteisöjä, verkostoja, aggregaatteja, mitävain, joita olisi vaikea sivuuttaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. … Sellaisia, joilla olisi vaikutusvaltaa esim. HS:n lähes monopolistisen sekä hyvin tiukan ja rajatun kulttuuripolitiikan kyljessä."

Mutta nythän voisimme kysyä sitäkin, missä sitä yhteiskunnallista keskustelua käydään (ja mitkä ylipäänsä ovat yhteiskunnallisen keskustelun kriteerit!). Hesarin mielipideosastolla? Pääkirjoituksissa? Puoluepoliittisissa tilaisuuksissa? Kaupunginvaltuustojen kokouksissa? Poliitikkojen blogeilla (niin ja "kommentointi ei sallittu", niissä lukee)?

Kommenttisi antaa aineksia olettaa, että jonkinlaista ”todellista yhteiskunnallista keskustelua” käytäisiin verkon ulkopuolella, ei verkossa itsessään. Näin voi ollakin. Tuskinpa monillakaan päättäjillä tai muilla vaikutusvaltaisilla henkilöillä on aikaa ja energiaa laajamittaisesti seurailla sitä mitä internetissä tapahtuu, saati käydä merkityksellisiä keskusteluja tavallisten tallaajien kanssa. Olen kuullut huhun, jonka mukaan poliitikkojen keskuudessa ykkösmedia on teksti-tv:n uutisotsikot -- voipi olla, että ns. valistuneilla kansalaisilla on mediakäytöltään sellaisia odotuksia, joita teksti-tv ei ihan täytä.

Kaiken ytimessä onkin mielestäni tuo huomiosi vaikutusvallasta eli keskustelujen näkyvyydestä. Mikä sitten voisi olla se julkinen sfääri, jolla käydyt keskustelut leviäisivät laajalle ja yleiseen tietoisuuteen?

Mitähän tapahtuisi, jos esimerkiksi HS:n juttujen pääasiallinen julkaisufoorumi olisikin verkko, ja ohuessa paperilehdessä julkaistaisiin vain tiiviit koosteet päivän puheenaiheista? Paperilehti toimisi ikään kuin yhtenä verkkokäyttöliittymän osatekijänä, jota olisi helpohko kuljettaa ja lueskella vaikkapa aamulla bussissa. Sitten netin äärellä pääsisi vasta kiinni juttuihin, joiden olennainen osa muodostuisi verkkokeskusteluista. Ei niin, että toimittajat armollisesti suovat lukijoiden kommentoivan työstämiään aiheita tai omia, jo julkaistuja tekstejään, vaan niin, että jutut eläisivät ja saavuttaisivat lopullisen muotonsa vasta keskusteluketjujen myötä. Samalla jokaisen jutun sosiaalinen ”painoarvo” punnittaisiin (vähän digg-tyyliin). Jos joku juttu ei kiinnostaisi ketään, toimittajan kannattaisi miettiä pariin kertaan, mistä ja miten seuraavaksi kirjoittaa.

Ehkä näin päästäisiin monipuolistamaan myös tuota mainitsemaasi kulttuuripoliittista agendaa, joka tosiaan vaikuttaa teljenneen itsensä ahtaaseen karsinaan.

Minulla on mielessä myös toinen tajunnanräjäyttävä ratkaisu näihin ongelmiin, mutta en uskalla sanoa sitä täällä ääneen. Ties vaikka se itse asiassa muuttaisikin jotain ;)

Janne: No aina hyvää blogia saa puffata - kunhan se ei ole oma. Hiljainen Huutelu päätyi heti seurantaan.

Hedelmistään puu tunnetaan, sanoo jo suuri satukirjakin. Mutta ammattimainen bloggaaminen, mikä hassu ajatus. Siinä sitä vaan olla möllöttäisi ja kirjoittelisi juttuja internet.. heeei!!!

Tanja: Mainioita kysymyksenasetteluja, joihin pitäisi syventyä paljon tarkemmin kuin tässä osaan. Muutama haja-ajatus kuitenkin. Jäin oikein tosissani miettimään, mitä tuo niin keveästi käyttämäni juhlalliselta kalskahtava "yhteiskunnallinen keskustelu" tarkoittaa, jos mitään. Varmaan sitä käydään pääkirjoituksissa ja yleisönosastoilla, tv-ohjelmissa ja kolumneissa, yritysten johtokunnissa, eri alojen ammattijulkaisuissa ja eduskunnan täysistunnossa. Mutta yhtä varmasti sitä käydään internetin keskustelupalstoilla ja työpaikan kahvihuoneessa.

Pelkäänpä, että jos oikein itseäni tutkin, saattaa mieleni pohjamudissa piilläkin ajatus vallankäytöstä - että hamusinkin verkkojulkaisuille yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, näkyvyyttä, referointeja, palkintoja, apurahoja ja hautapaikkaa taiteilijakukkulalla.

Ajattelin myös piilorakenteita, kuten vaikkapa uutisvalintoja ja -näkökulmia tai juuri tuota esimerkkinä käyttämääni monopolistista kulttuuripolitiikkaa, joka on erityisen lähellä sydäntäni, suorastaan piikkinä törröttäen. Juuri näiden viimeksi mainittujen täydentäjänä näkisin verkkojulkaisuilla paljon mahdollisuuksia - joita toki osittain jo hyödynnetäänkin.

Mutta ilmaisut - jotka Suomessa perinteisesti ovat enemmän sellaista lipposmaista murahtelua ja nuijimista - joilla tällä hetkellä on vaikutusvaltaa, ilmaisut joita kuunnellaan, keskustelut joiden pohjalta tehdään päätöksiä, ovat kyllä kai vielä muualla, ns. perinteisillä foorumeilla. Oli kyseessä sitten kulttuuripolitiikka, tv:n ohjelmistopolitiikka, ihmisoikeudet, eduskuntavaalit, talouspolitiikka, NATOon liittyminen, tai Idolsin siunauksellisuus suomen nuorison sosiaalistajana. Ainakaan ne eivät ole huomattavissa määrin blogilistalla.

Toisaalta, ehkä olen vain turhan pessimistinen, sillä kuuntelenhan itsekin blogeja ja ne vaikuttavat minuun paljonkin.

Tuo visiointisi verkon ja paperin suhteesta on kiinnostava. Jossain määrin voin ajatella näin jo omalla kohdallani tapahtuneenkin: aamuisin tulee usein lukaistua ilmaisjakelulehdestä STT:n uutisotsikot, joista sitten tarpeen tullen kaivaa lisätietoa verkosta, usein myös keskusteluista.

Räjäyttäisin muuten mielelläni tajuntani, jos vain uskaltaisit lausua viittaamasi ratkaisun ääneen.

Niinhän se on, että blogikeskustelut tuppaavat usein jäämään roiskaisuiksi, ja senkin takia niitä voi olla vaikea ottaa vakavasti. Ja miksi pitäisikään, välttämättä. Mutta jos nyt rohkenen analysoida sanomaasi, niin eittämättä vaikuttaa siltä, että kynäilyssäsi häivähtää kaipaus kunnianhimon ja vallanhalun suuntaan, noihin terveesti ja reipashenkisesti tulevaisuuteen suuntautuvan yksilön taustapontimiin. Siis ei tietenkään ja vain yksinomaan oman blogisi suhteen vaan koko verkkojulkisuuden. Mikä lienee pelkästään hyvä asia.

Olet varmasti oikeassa perinteisten foorumeiden ja vallan suhteesta. Jäin vain miettimään sitä, mistä me tiedämme, missä käydään vaikutusvaltaisia keskusteluja ja missä ei. Toisin sanoen miten tällaisia asioita voitaisiin mitata, tai edes tehdä näkyviksi? Ehkäpä tälläkin blogilla on useita korkean tason lukijoita, jotka hengailevat suoraan vallan ytimessä (mistä voisimmekin siirtyä sujuvasti sen pohtimiseen, missä se vallan ydin sitten on, mutta säästäkäämme tuon teeman käsittely myöhempään ajankohtaan).

Ehkä erinäisiltä vallan haltijoilta voitaisiin vaatia säännöllisin väliajoin selvitys siitä, millaisia tekstejä on tullut luettua ja millaisiin keskusteluihin tullut osallistuttua vähän omistus- ja velkatietojen julkistamisen tyyliin. Se ainakin tekisi median ja mediakäytön valtarakenteita näkyvämmiksi ja mahdollistaisi mahdollisiin epäkohtiin (kuten teksti-tv-addiktioon) tarttumisen.

Ammattibloggaushan kuulostaa fantastiselta idealta! Onhan sitä olemassa kaikenlaisia... vaikkapa nyt ammatikseen golfaavia.

En uskalla sittenkään luvata tajunnan räjäytystä, mutta ehkä sentään pientä aivomassan kutitusta: jotkut ovat sitä mieltä, että Helsingin Sanomat ja koko SanomaWSOY Oyj -konserni pitäisi valtiollistaa.

No, eipä Suomessa taida olla mitään vastaavaa kuin esim. hollannissa www.geenstijl.nl

Mä itse kovasti kaipaisin jotain samantyylistä. Jotain, joka ehkä muistuttaisi vähän City-lehteä, olematta City kuitenkaan. Tai Nyt olematta Nyt.

Joka päivä päivittyvä, ajankohtaisia asioita sekä ilmiöitä käsittelevä. Sillä tavalla vapaasti ilman tabuja. Ei liian korrektia.

Lehti on ihana, mutta epäilen suuresti, että suurella osalla sen satiiri jää ymmärryksen ulkopuolelle.

Olen napanöyhtäbloggauksen kannattaja. Olen myös yhteiskunnallisesti valveutuneen bloggauksen kannattaja. Harva nämä kaksi osaa/pystyy/jaksaa/haluaa yhdistää (tai mistä minä tiedän, kun en lue kuin kourallista "vanhojen tuttujen" blogeja), mutta eipä se haittaa. Ei näin lukijan kannalta katsoen.

Napanöyhdän sisältä kumpuavat yhteiskunnalliset teemat, joita sitten valistuneemmat bloggaajat voivat seuloa, tiivistää, analysoida ja tehdä tiettäväksi - takaisin niille napanöyhtäbloggareille. Sillä blogimaailma on ympyrä. Tai metabloggaus on ympyrä. Napanöyhtä ja yhteiskunnallisuus sidostuvat yhteisön sisällä, eivät välttämättä erillisissä bloggauksissa.

Toivon, että pysyin tällä kertaa asiassa?

mitvit,

yritin oikeastaan sanoa, että mun mielestä sä olet nyt tässä asiassa vähän edellisellä kierroksella, koska Taho on ja pantu viralta.

Tää on kansanvaltaa, tää, ja se näyttää menevän tasan siihen suuntaan, mitä puuteriperseiset elitistit ovat aina ennustaneet.

Tanja: Analyysisi lienee oikea, vaikka sen toki kiistänkin - vastaanväittäjät tuomitaan salaisessa oikeusistuimessa vallankumouksen toteuduttua.

Tällä blogilla lienee enimmäkseen lukijoita, jotka hengailevat Ritun Baarin ytimessä. Mutta totta puhuen, on olemassa syitä uskoa, että näitä vekkolärpäkkeitä luetaan muuallakin kuin Star Trek -fanitapaamisissa (tähän Conan O'Brienin geek-imitaatio). Hei, hengaileehan pääministerikin Suomi24:ssä! Ei liene mahdoton ajatus, että Vanhasmasa muutaman porkkanamehun jälkeen on klikannut deittipalstalta tänne osoittavaa linkkiä, peljästynyt ja pyytänyt kiireesti joltain taholta anteeksi.

Tuo ajatus päättäjien mediankäyttöselvityksestä on päättömyydessään kutkuttava.

Minä puolestani olen kuullut joidenkin olevan sitä mieltä, että SanomaWsoy on pilkottava. Valtiollistamisesta en ole kuiskauksia havainnut. Se lienee sitten vallankumouksen paikka. Eikä minkään mediavallankumouksen, vaan ihan sellaisen vanhan kunnon verta vuodattavan poliittisen vallankumouksen. Kuulisin mielelläni ajatuksia siitä, mitä hyvää johtavan mediakonsernin valtiollistamisesta voisi seurata? En tyrmää ajatusta, mutta aivan heti en keksi yhtään pätevää syytä kaappaukseen, kun kyse ei varsinaisesti ole mediakonsernin kaikenlävistävästä pahuudesta vaan kilpailun ja vaihtoehtojen puutteesta.

Voisiko verettömänä vaihtoehtona toimia valtiollisen mediakonsernin perustaminen - tai siis Yleisradion laajentaminen? Nimim. veromarkkaa paaliin ja valtion siunattua totuutta kaaliin.

Ninna: Ihan hyvältä näytti tuo geenstijl kielitaidottoman silmään, vaikka city/lifestyleportaali ei ehkä ollut se mitä merkinnässä ajattelin. Yhtään uutta Cityä tai Nytiä en osaa kaivata verkkoon tai painoon. Mutta minä olenkin tällainen pullahiiri.

Lehden mediasatiiri on tosiaan hieman rajua ja suorapuheista ollakseen ihan prime-time-viihdettä - minkä toki itse lasken positiiviseksi ominaisuudeksi.

Mrs M: Pysyit varmasti asiassa, joskaan en ole ihan varma pysyinkö itse kyydissä.

Junis: En tiedä ymmärsinkö, mutta tarkoittanet jotain sellaista, että bigbrotheria ja tissinkulmaa kansalle, koska sitä se haluaa eikä vaihtoehdoista piittaa? Voi olla, mutta minulla ei ole varaa uskoa sitä, koska silloin saatan tappaa itseni. Mmm, tissi...

Ei, et ymmärtänyt.

Tarkoitin sanoa, että Tahoa ei enää ole. Isi jätti lapset yksin. Turha kenenkään enää vinkua, että miksei ole sellaista tai tällaista tai tollaista sisältöä.

Se aika on loppu, slut. Blogosfääri heijastaa aidosti, lue uudestaan: aidosti, niitä juttuja, joista jengi tahtoo kirjoittaa ja lukea.

----------

Ylläoleva on tietysti karkeistus; luonnollisesti joku Stadari edelleen määrää mikä on oikea keskustelunaihe ja mikä ei, mutta niin pitkään kuin liikutaan blogimaailmassa, pitää vähitellen hylätä se ajatus, että jonkun pitäisi tehdä jotain.

Junis: Niin, en minä isoaveljeä tai käytöskukkaa kaipaa kertomaan, miten pitäisi olla ja mistä pitäisi tykätä, tai kaipaa uusmoralismin niskalenkkiä.

Mutta haluan kyllä uskoa, että tilaa - ja tilausta - on hyvin tuotetulle sisällölle, joka jollain tavalla sivuaa asioita, jotka vaikuttavat elämäämme yksilöinä ja yhteisönä.

Blogosfääri heijastaa toki monia asioita, kuten vaikkapa tv-viihdekin, mutta suhdanteet muuttuvat ja aina on paikkaa jonkun tehdä jotain. Ei maailma ole edelleenkään kaivautunut poteroonsa.

Enkä sitä paitsi olisi kauhean pessimistinen blogiheijasteiden suhteen, päinvastoin, minusta niissä on paljon tärkeää, kaunista, hauskaa ja merkityksellistä sisältöä. Jos en olisi unohtanut ottaa aamun happy-pilleriä, voisin jopa todeta, että blogeissa on muutosvoimaa.

Mutta minä nyt olenkin ihan vitun spede.

joo, kyllä julkisilla asioillakin sijansa on, onhan mullakin käynnissä täysimittainen ristiretki turkin unionijäsenyyttä vastaan.

jos jotain, jengiä pitäisi ehkä herätellä rohkeammin ottamaan kantaa, kun vastaan tulee kannanotettavaa.

Hei Mitvit, missä se Ritun baari on, että voin mennä sinne hengaamana ja jakamaan vaaliesitteitä, joissa lukee jotain latteaa?

Tähän päättyy ilmainen mainospala.

Mutta oikeasti hei: jos tarvitaan uusi mediakonserni, joka tunkeutuu vallan ytimeen, niin perustetaan se.

Kunhan sen tekee herra ja rouva Joku Muu? Hmm.

Rakas mitvit, olet sydämessäsi selvästi vallankumouksellinen, vaikka sen todennäköisesti kiistätkin.

Uskottavalta tuntuvassa spekulaatiossasi Vanhasherran verkostoitumistoiminnasta on yksi huolestuttava kohta. Ei kai mitenkään voi olla mahdollista, että deittipalstalla olisi tänne osoittava linkki!?

Sanoma-WSOY:stä. Toki pilkkominen on useimmille asiaa hetkenkään miettineille ensimmäiseksi mieleen tuleva ratkaisu (sana, joka kätevästi implikoi, että aiheeseen liittyy ongelma). Mutta jos nyt yrittäisin mistään mitään tietämättömänä ja pienillä aivoillani ajatella aihetta hieman pidemmälle, kysyisin: Mitä se pilkkominenkaan muuttaa? Jos Sanoma pilkottaisiin, sen pienet, terveet kasvustot napattaisiin heti todennäköisesti muiden isojen toimijoiden osiksi. Aikamme tuntuu suosivan isoja yritysryppäitä ja konserneja kaiken muun kustannuksella. Palaset siis vain vaihtaisivat paikkaa, mutta pysyisivät silti samoina. Olen siinä uskossa, että ero pienen itsenäisen yrityksen ja ison konsernin suht autonomisen osan välillä on suurelta osin rakenteellis-hallinnollinen.

Karkeasti ajatellen businekset ovat ensisijaisesti vastuussa omistajilleen ja jossain määrin myös asiakkailleen, ja julkishallinnolliset toimijat demokraattisessa utopiassa kansalle eli veronmaksajille. Ehkäpä se, mitä ajoin takaa tällä valtiollistamisvitsilläni (joka ei, totta puhuen, ole omani) liittyikin juuri tähän mediavallan demokratisoimispyrkimykseen. Eli ensisijaisesti noihin näkyvyyden kysymyksiin ja laajemmin ottaen siihen, kuka saa kirjoittaa mistä aiheesta, millaisin ehdoin ja millä foorumilla. Ja millaista keskustelua siitä sallitaan syntyvän (eli kuka taas hallinnoi sitä keskustelua). Kuka valitsee vallan vahtikoirat, kuka vartioi vartijoita?

Ehkäpä voimme loppujen lopuksi tuudittautua siihen ajatukseen, että S-WSOY on niin kertakaikkisen giganttinen toimija, ettei sillä ole tarvetta eikä intoa lähteä metsästämään yksittäisiä isoveljeä vastaan niskuroivia toimijoita vaan se pikemminkin pyrkii sulauttamaan kriittiset piipitykset oman toimintansa osaksi. Tässä mielessä se muistuttaa itsensä kapitalismin toimintalogiikkaa. Vastarinnalle tarjotaan rajattu toiminta-alue, joka ei toki ole valkoisella pehmustettu ja äänieristetty huone, mutta jonka ulotteisuutta kontrolloidaan silti paljon tai vähän, näkökulmasta riippuen. Tässä tulevat mieleen taas nuo aikaisemmin mainitsemasi piilovaikutukset.

Saattaa olla niin, että kansallinen konglomeratiamme on itse asiassa lähellä ideaalitilannetta, sillä esimerkiksi Yleisradion paisuttaminen tuntuu lähes pöyristyttävältä ajatukselta. Taidan olla itse sillä kannalla, että vallankumousta pitäisi tehdä konsernin sisällä, jäytäen kuin mato omenaa. Osana systeemiä, sitä vastaan.

Äh. Miksi pitäisi olla Merkittäviä Blogeja?

Ei pidä hehkuttaa "kansanvaltaa", jos toisella suupielellä himoaa jotakin "ylitse muiden"-tyyppistä mainstream-asemaa.

Valtamedian retkuun ei pidä sortua. Se, että jokin "blogiskooppi" kelaa läpi blogilistaa, ei välttämättä ole merkki siitä, että blogeja pidettäisiin jotenkin uutisen arvoisena. Blogeista blogaaminen Satakunnan Kansassa tai jossakin muussa aviisissa on ilmiönä jokseenkin sama kuin jokin säännöllinen pakina päiväkirjaa pitävistä ihmisistä Åbo Underrättelserissä sata vuotta sitten. Juttuaiheiden puutetta.

Meitä nyt vain on erilaisia kirjoittajia, kaikilla erilainen tarve naputella tastatuuria, kaikilla erilaisia kiinnostuksen kohteita – ja jokainen pullahdutta simpukastaan helmen jos hetki ja mielenvire on oikea.

Hyvä niin.

Hmm. En oikeastaan tarkoittanut tuolla epåmääräisellä Nyt/City-viittauksella kovin tarkasti sisältöön, tai ainakaan sisältöön mielessä, että puolet jutuista olisi tyyliin "viikon menokalenteri" tai "Kikka 20v kittaa sidua".

Olisi pitänyt sanoa se, mitä ajattelin:

Olisin varma lukija sellaiselle laadukkaalle, suht ajankohtaisia ilmiöitä (fiksusti) käsittelevälle blogille, jossa sana olisi (mahdollisimman) vapaa. Siis ei-vapaa = sensuroitu, sievistelty.

Eikä jotain veen käyttöä vain siksi, että kun sanoo v, niin sitten on tosi trendsetter, "ja sitäpaitsi me haetaan lukijoita ikäluokasta jadajaa - ja meille sanottiin et näin niitä sit tulee".

Eikä sitä, että asenne kaikkeen on "voi vee mitä paskaa" vain siksi, että ylimielisyys on tosicool, "ja me halutaan edelleen lukijoita ikäluokasta jadajaa".

Muita kommentteja en ole lukenut. Ehkä seuraavaksi teen sen.

Niin, minä sitä vaan yritin sanoa, että miksi pitäisi olla merkittäviä blogeja ihan niin kuin minimaalin eka kysymys tuossa ylempänä kuuluu.

Eikö riitä että on yksi kokonaisuus, blogimaailma, joka ruokkii kaikkia lukijan tarpeita? Lukija, joka hakee sekä napanöyhtää että yhteiskuntakritiikkiä, voi löytää ne molemmat tutkimalla blogimaailmaa kokonaisuutena.

Maailmassamme yksilönkorostus on mennyt ihan liiallisuuksiin.

Täytyy sanoa, ettei minulla ole mitään tarvetta saada Yhtä Vaikutusvaltaista Blogia. Itse asiassa, ajatus on aika paradoksaalinen, koska todennäköisesti sen blogin totuus olisi jotain muuta kuin omani, joten kohdallani se ei olisi vaikutusvaltainen.
En edes ymmärrä, miksi blogin pitäisi olla laajasti merkittävä.
Minusta on arvo sinänsä, että kirjoittaa blogia. Ehkä muut kaipaavat sitten toisenlaista arvoa ja arvostusta, en tiedä. Olen varmaan vähän vajaa, kun en kaipaa yleistä äänenkannattajaa tai äänitorvea.

En tiedä ymmärsinkö kirjoituksestasi kuin tuon pekoniseksuaalisen kevään, mutta metablogasinpa minäkin sitten kun kyllästyin kääntämään wikin ohjeistusta

http://blogit.claymountain.com/ike/index.php?/archives/1301-Metablogausta-vaihteeksi.html

Tanja, Sydämessäni olen toki vallankumouksellinen, vaikka pinnalta toisinaan henkinen idols-tuomari. Itse asiassa olen sitä mieltä, että ihminen, joka ei ole sydämessään vallankumouksellinen on joko kuollut tai Perloksen toimitusjohtaja. Tai kuollut Perloksen toimitusjohtaja.

Monet tuntuvat ajattelevan, että kaipaan yksittäistä blogimessiasta, kenties jopa kuvittelen päiväunissani itse olevani sellainen.

On aika hassua, joskin odotettua, kuinka laajalti ihmisillä on tarve julistaa, ettei heillä ole tarvetta merkittävälle blogille. Minä tiedän, koska kiersin itse pari vuotta sitten kommenttipalstat julistamassa samaa asiaa kunnes tajusin, ettei se tarkoita yhtään mitään.

Sen sijaan todellinen ajatus voisi tietysti olla, ettei merkittävyyden tavoittelu ole blogikulttuurille hyväksi, eli perinteinen marginaalista voimaa -teoria, jossa vaikutusvalta ja tunnettuus nähdään sielun myymisenä ja harmaiden herrojen sulauttamismetodina. Se on jo selkeä väite, ja minä ymmärrän sen ja allekirjoitankin, mutta tietyin rajauksin.

On asioita, teemoja ja tyylejä jotka viihtyvät ja säilyvät elinvoimaisina todennäköisesti paremmin marginaalissa. Tällaisia voisivat olla henkilökohtaiset päiväkirjat, pekonia vuolevat absurdokirveet ja mahdollisesti esim. kokeellinen lyriikka. Näille voi monista syistä olla tärkeätä olla näkyvillä ja saada palautetta, mutta laajempaa peittoa ne tuskin edes tavoittelevat.

Sen sijaan on teemoja, jotka eivät ole marginaalia nähneetkään, kuten vaikkapa ihmisoikeudet, kulttuuri, eduskuntavaalit ja mediakritiikki. Kun joku kirjoittaa Kiinan hikipajoista, on silkkaa hulluutta ja hurskastelua väittää, ettei kaipaa ajatuksille näkyvyyttä - eikä ole syytäkään. Ja tässä näen toisaalta vaikutuksenmentävän aukon olemassaolevassa valtamediassa ja toisaalta blogiformaatissa hirveästi voimaa ja mahdollisuuksia.

Noin vuoden takainen pilakuvakeskustelu paljasti myös vakavia puutteita valtamedian kyvyssä, halussa ja rohkeudessa käsitellä vaikeita asioita - ylivoimaisesti kiinnostavin ja paneutunein keskustelu asiasta käytiin verkossa.

Kirjoittaessani merkintää minulla oli toki mielessä spesifimpikin, itselleni tärkeä esimerkki johon jo aiemmin viittasinkin: Helsingin Sanomien liki monopolistinen kulttuurikentän hallinta. Asiain tila ei ole välttämättä Hesarin vika ja itse asiassa luulen, että HS:n kulttuuritoimituksessa jopa toivotaan kentälle lisävoimia.

Kuitenkin, kulttuurikentän monet esitykset, näyttelyt tai teokset elävät tai kuolevat taloudellisesti HS:n huomiosta riippuen. HS:llä taas on jo resursseista johtuen pakko olla tiettyjä painotuksia. Osa näistä on jopa ääneen lausuttuja: prioriteetteja ovat kirjallisuus, kuvataide ja oooppera. Sen lisäksi lehden periaatteena on, että isoista jutuista (joka tarkoittanee pääsääntöisesti muutenkin näkyviä valtavirtateoksia) tehdään isoja juttuja, pienistä jutuista pieniä juttuja (edellä mainitut asiat perustuvat toisen käden tietoihin ja kuulopuheisiin ja niihin tulee suhtautua sellaisina). Tästä seuraa (apurahojen jakautumisvaikutuksen lisäksi), että esim. ei-priorisoidun teatteritaiteen puolella muutenkin täyteen myyvät Kaupunginteatterin sietämättömät ja heikkotasoiset Bjurströmiaaniset haistapaskamusikaalit ja halvat turafarssit (mielipide) saavat paljon palstatilaa kun taas monet pienet, mutta intohimoiset ja taitavat ammattiryhmät eivät tule edes mainituiksi ja esiintyvät tyhjille katsomoille. Eikä kysymys ole laadusta. Ja tässä yhteydessä on tarpeetonta viisastella, kuinka elinvoimainen kulttuuri kyllä kustantaa itse itsensä tai ansaitsee kuolla. Se on markkinapallon vieraantunutta roskalogiikkaa.

Tai se, että Tampereen täyteenbuukattu Teatterikesä saa valtavan huomion mutta pienempi mutta huomattavasti laadukkaampi ja kiinnostavampi (mielipide) Lainsuojattomat-festivaali on monta vuotta HS:n kulttuuripoliittisella päätöksellä jätetty vaille ainoatakaan mainintaa. Viime kesänä Lainsuojattomat tosin taisi jo Hesarissakin saada jonkin verran seurantaa.

Esimerkiksi tässä asiassa kaipaisin kilpailevaa mediaa, jolla olisi näkyvyyttä ja joka olisi tunnettu hyvistä kulttuuriarvioistaan. Mediaa jolla olisi, talouskieltä käyttääkseni, vaikutusta kulttuurin kuluttajien ostopäätöksiin. Ja minä luulen, että blogiformaatti voisi olla moiselle omiaan.

Puhumattakaan monista muista teemoista ja näkökulmista, jotka kaipaisivat laajempaa käsittelyä ja hyvin toimitettuina ansaitsisivat näkyvyyttä. Minusta blogeissa on jo paljon ainesta tällaiseen ja on tylsää jos sellainen saa kolme lukijaa, koska sitä ei löydetä.

Sanottakoon tässä myös, että moni tuntuu ajattelevan, että pidän valtamediaa lapsia syövänä paholaisena. En pidä, päinvastoin. Tuntuu vain, että maailmaan ja maahan mahtuisi vielä lisää vaihtoehtoja ja näkökulmia.

Mutta kaipaanko minä mielipidemessiasta? No en helvetissä.

Nyt luulen ymmärtäneeni jo vähän pekonikevättä enemmän. Erehdyin varmaan olettamaan että kirjoituksesi on sitä samaa blogihypeä joka lähtee lähtökohdasta että uusi muoto itsessään olisi se juttu.

Kyllä, minäkin näen samoin blogeissa mahdollisuuden luoda "julkaisuja" joilla olisi jotain painoarvoa, mutta pitkälti julkaisujen yleinen kiinnostavuus syntyy niiden tehnhossa vietellä lukijoita mukaan. Aika harvoin yhden ihmisen resurssit riittävät tälläiseen ja toisaalta taas yhteisblogeissa on ongelmana pitkälti se, että ne ovat "ei kenenkään maata" joten niihin panostaminen jää yleensä vähäisemmäksi.

Minusta on oikeasti hassunkurista ajatella, että ylkeisemmin blogeja kirjoitetaan ensisijaisesti yleisölle tai itselle vaan pikemminkin blogi mielestäni muotona vastaa normaalia ryhmätilannetta jossa välillä puhutaan pienelle joukolle ja välillä asetutaan puhujanpönttöön saarnaamaan yleisölle. Aika harva blogi on puhtaasti nimettömälle yleisölle tai tutuille ystäville suunnattu vaan useimmiten blogikirjoitusten kuvitteellinen vastaanottaja näyttää häilyvän kirjoituksesta toiseen. Silloin kun on tulenpalavaa asiaa (tm) on turhauttavaa jos puheenvuoroa pidetään itseriittoisena monologina joka vaietaan blogistaniassakin kuoliaaksi - ja samanaikaisesti kommentit itselle pidettyihin monologeihin lähinnä vain hämmentävät. Merkittävän tai "merkittävän" blogin IMO pitäisi pystyä olemaan kontaktissa yleisöön vaikka yleisö on netissä käytännössä näkymätöntä. Melkomoinen haaste kenelle tahansa joka haluaa viestiä ihmisjoukoille.

Omalta osaltaan jokainen voi tietenkin parantaa hyvien kirjoitusten (ja kirjoittajien, ilmiöiden) näkyvyyttä raksimalla blogeja suosikkeihinsa, linkittämällä, kommentoimalla ja lukemalla niitä. Itse kaipaisin blogilistalle kaksiportaista "luen aina" ja "luen jos on aikaa" suosikkilistaa koska se mahdollistaisi itselleni parempaa käytettävyyttä. Lienenkö sitten ainoa sitä en tiedä.

Ps. Blogilistan uutuuksissa on tänään valtava määrä mediablogeja.

Pikaisia kommentteja kiinnostavaan puheenavaukseen

a) Blogit ovat historiallisesti erittäin nuori ilmiö tiedonvälityksessä. Ei voida olettaa, että ne voisivat nousta merkittävään rooliin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa muutamassa vuodessa.

b) Suomalaiset ovat tyytyväisiä elämäänsä. Suurin osa ei kaipaa suuria muutoksia yhteiskunnallisiin oloihin. Sen takia sellaisia asioita esittelevä blogi ei ole kovin monesta kiinnostava.

c) Ei kannata hätäillä. Kaikella on aikansa ja kaikella on paikkansa.

Töhöö. Miksi tavoitella mitään hienompaa kuin oman kurjan elämänsä ruikuttaminen säännölliseen tahtiin?

Hyvä herra tai rouva kuka oletkaan, lue Uusi Kurvi Blogia ja unohda blogosfäärin perusoopiumi. Lehti? So last season.

Minä pidin myös Uusi Kurvi Blogista, ennen kuin se alkoi mainostaa kommenttipalstallani.

Hyvä mitvit, kukaan [i]Uusi Kurvi Blogissa[/i] ei ole koskaan pitänyt Mitvit-blogista. Olemme siis tasoissa?

Niin, ja voit joko vittuilla tuosta kursiivimokasta tai korjata sen. Tai antaa olla. En näemmä osaa html:ää.

Uusi Kurvi Blogi ei mainosta itseään. Opinionimme puhuvat puolestaan. Suomettuneisuuden aika on joka tapauksessa ohi.

Olen luullut huomaavani, että aina kun bloggaajat heittäytyvät vakaviksi ja yhteiskunnallisiksi, tulos on sellaista sovinnaista ja mielenkiinnotonta valtamedioiden jäljittelyä. Tässäkin ketjussa on huudeltu esim.ihmisoikeus-aiheisten kirjoitusten perään. No onhan niitä paljonkin. Ne ovat tyyliä "voi voi on huolestuttavaa ja kamalaa kun niitä kurdejakin niin kiusataan." Onpa kiinnostavaa.

Sen verran pitkäksi venähti toivottavasti edes osin aiheessa pysynyt oma ajatuksenlento, että katsoin parhaammaksi pistää koko komeuden postaukseksi omaan blogiin (ja tehdä siitä vielä vähän pitemmän kun alunperin piti, uh oh).

Minä alan, hyvät ihmiset, pelätä, että te roikutte internetissä vapaa-ajallanne. Mutta sehän on ihan hullu ajatus.

Pörrö: Jyrkkä ei blogihypelle. Minä kun mielestäni nimenomaan kuulutin sisältöjä.

Kirjeenvaihtaja: Ei hättäillä. Vaan joskus aika ja paikka pitää lunastaa karitsan verellä ja kaskeamalla.

Tiia: Töhöö. No ei varmaan miksikään.

Henrikki: Tuo on hienoin näkemäni tapa kursivoida. Aion ryhtyä käyttämään sitä itsekin.

Ruzaccho: Opinioninne puhuvat puolestaan.

Matti: Tuo on toki totta. Yhteiskunnallisista asioista, vaikkapa ihmisoikeuksista, kirjoittaminen menee herkästi aika juhlalliseksi. Kun siihen yhdistetään keskinkertainen ajattelu ja sovinnainen tyylitaju (tai sovinnainen ajattelu ja keskinkertainen tyylitaju), niin tuloksena on sitten juuri tuota mainitsemaasi karstaa, mitä lienee tämänkin verkkopainon täytteenä ollut. Toisaalta, se saattaa olla kirjoittajalleen hyvinkin kehittävää, ja ainakin siinä ollaan etäisesti tärkeiden asioiden äärellä, mikä on aina kannatettavaa. Lukukokemuksena kiinnostavaa tai tekstinä vetävää siitä harva onnistuu tekemään - mutta uskon ja tiedän senkin olevan mahdollista. Luulen muuten olevani ainoa, joka tässä ketjussa on huudellut ihmisoikeusaiheisten kirjoitusten perään. Minä kun en ole nähnyt kauheasti epäkiinnostavaa saati säkenöivää huolestumista kurdien asioista, mutta ehkä luemme eri blogeja?

Eero: Hyvä kirjoitus. Erityisesti pidän tuosta vaikuttavuuden käsitteestä. Olen tässä yhteydessä käyttänyt häpeällisen löysästi "merkittävä" ja "tärkeä" -käsitteitä. Minä olen perin löysä heebo.

mitvit, ei kai monikaan yhtä blogimessiasta kaipaa, vaan valtakeskittymien räjäytt..rauhanomaista purkamista ja mediavallan järjestäytymistä uudenlaiseen muodostelmaan. Jos ajatellaan, että messiaiden synty ja seuraus olisi jotenkin väistämätön kehityskulku ihmisyhteisöissä, niin niitähän voisi olla myös monta. On vaikea kuvitella, että yhden ihmisen blogi saavuttaisi muutenkaan tässä hahmottelemasi kaltaista vaikutusvaltaa, ainakaan ilman suuria henkilökohtaisia uhrauksia.

Olisiko ratkaisu siis esimerkiksi kirjoittajakollektiivi, joka toimisi ns. hyvän porukan periaatteella -- siten, että muutamia aktiivisesti ympäristöstään kiinnostuneita, kirjoitustaitoisia, kommunikaatiokykyisiä ja idearikkaita yksilöitä alkaa jakaa ajatuksiaan (jostain rajatuhkosta kokonaisuudesta) tekstimuodossa jollain julkisella foorumilla? Ja jos tekstit herättävät huomiota ja keskustelua, ajan myötä tällaisesta blogista (?) voisi tulla isokin toimija.

Omistan parhaillaan elämääni erilaisten kulttuuristen kysymysten miettimiselle, mutta en yleensä edes lue HS:n korkeakulttuurisivuja. Se ehkä kertoo jotain, tai sitten minä vain olen kertakaikkisen vääränlainen ihminen. Mutta eivät ne kuvataiteen ystävätkään ole onnellisia, vaikka niitä kiinnostavia asioita lehdessä käsitelläänkin, katsokaa vaikka tätä.

Miten olisi sen paljon puhutun messiasblogin sijasta blogien järjestäytyminen entistä tehokkaammilla keinoilla, tuoden siten selkeästi esiin yhteisöllisesti pinnalla olevia asioita. Permalinkit ja trackbackit ovat vielä pientä, syndikointi on jo oikean suuntaista liikettä, mutta vielä ollaan alkuvaiheessa. Olen luottavainen siihen että blogien yhteisöllistä tekniikkaa kehitetään entisestään. Siten itse blogiyhteisöstä muodostuu se merkittävä Toinen Media mitä tässä haetaan. Nykyisellään se ei sitä vielä ole, kunhan on vain satunnaisia yksittäisiä kirjoituksia samoista aheista tai blogienvälistä keskustelua jota pystyvät seuraamaan lähinnä asialle omistuneet.

Blogit ovat vielä kovin nuori media, samaten kuin nuori on koko tietotekniikan alakin. Kyllä tästä vielä vallankumous saadaan...

(Joo, eihän se niin yksinkertaista toki ole kuin tuo varsin teknologiadeterministinen kirjoituskseni antaa kuvan, mutta mielestäni tuo on se kehityssuunta jonka kautta mediakenttä voidaan kehittää järkeväksi jos tahtoa riittää.)

Ok, ok, on sulla hyvä pointti tuossa 22.1. klo 10.32 postauksessa.

Metaa ja tekniikkaa, Ilarin kommentista inspiroituneena: ITK 06 keräsi konferenssiaiheisia bloggauksia osallistujilta omaan blogiin siten että mukaan rekisteröityneet muualla bloggaajat laittoivat vain tietyn kategorian kirjoitukselleen jolloin se ilmestyi omaan & kimppablogiin. Kätevää. Sopisi runo- ja valokuvameemikoosteisiinkin hyvin tuo.

ITK 06 sivuilta selvempi selvitys.

Olen jo aika kauan (mutta satunnaisesti) lukenut näitä blogosfääriin kuuluvia blogeja, kuten tätä Mitvitiä. Yleensä en vain vaivaudu kirjoittamaan kommentteja. Taisin nyt myös kirjoittaa ensimmäistä kertaa itse sanan "blogosfääri", vaikka omaa blogiani olen kirjoitellut noin kolme vuotta.

Itse luen blogeista mieluiten juuri henkilökohtaisia juttuja, ihmisten omasta elämästä. Mitään erikoista sen blogin ei sinällään tarvitse olla. Mielestäni Elämää ratin takana on esimerkki hyvästä blogista. Sen kautta voin lukea toisen ihmisen mielenkiintoisista kokemuksista. Ei välttämättä mitään James Bond seikkailuja, muttei toisaalta sitten mitään luetteloakaan siitä mitä tuli päivän aikana syötyä.

Blogeja lukiessa sitä huomaa, että monen ihmisen arki (jonka he saattavat itse kokea tylsäksi) on vallan kiehtovaa luettavaa. Siksi pyrin kirjoittamaan omastanikin, aina kun silmä välttää.

"Blogispotti.fi:n mainoksen "aiheesta muualla" -osion piikkipaikalta. Vai onko joku sitä mieltä, että se on suomalaisen blogikulttuurin kärkimedia?"

En ole sitä mieltä, mutta kyllä se ideatasolla ainakin blogilistan voittaa. En tiedä oletkohan ymmärtänyt blogispotin idean ihan väärin?