joulukuu 04, 2006
:: miesasiamies asioi miesasialla
Siinä minä olin, maailman katolla, urbaanin sinkkusviittini kylpyhuoneen poreammeessa sivelemässä alastonta vartaloani hellän intiimisti itämaisilla tuoksuöljyillä, kullalla ja mirhamilla. Kylpyhuoneeni seinät oli tapetoitu kuvilla vähäpukeisesta Emmanuelle Béartista, sensuellista ranskalaisesta näyttelijättärestä. Moraalisen tuomioistuimen istunto takaraivossani oli alkanut, enkä voinut kiistää, etteikö tuo 42-vuotias ranskatar, joka voisi olla äitini jos olisin 15 vuotta nuorempi, olisi aiheuttanut elimistössäni stimuloivia väristyksiä. Olin syyllinen. Runkkari, luuseri, ATM - näihin huokeisiin arvonimiin olin jo tottunut ja olin ne hyväksynyt, sillä ne eivät olleet eristäneet minua vielä lopullisesti ympäröivästä yhteiskunnasta - saatoin vielä ajoittain liikkua kotikaupunkini kaduilla kaltaisteni seassa ilman pilkkahuutoja ja sylkiroiskeita. Stigma ei ollut vielä kyllin syvä, riittävän näkyvä, jotta olisin ymmärtänyt olevani lopullisesti vailla ihmisarvoa. Vaan vähänpä tiesin. Huomaamattani minusta oli tullut jotain vielä paljon hirveämpää. Hetkeä ennen ikkunalasin rikkoutumista rikollisen ruumiini painosta tajusin, että muodonmuutos oli ollut odotettua syvempi; minusta oli tullut pedofiili.
Mikä on suomalaisen lainsäätäjän märkä painajaisuni? Saviruukkuja dreijaava terroristipedofiili, joka vapaa-aikanaan latailee laitonta sisältöä internetin vertaisverkoista.
Mitä siis tehdä, kun kansainvälisen terrorismin kasvain on saatu säteilytettyä lainsäädännöllä sekä poliisin ylimitoitetuilla voimankäyttönäytöksillä ja mp3-teinit mestattu talouden isolla piilukirveellä, mutta eduskuntavaalit kopistelevat vasta porstuassa? Hyvät naiset ja herrat, taputetaan lavalle paras hyvä vihollinen, lapsiporno.
Lapsipornografia on täydellinen oikotie onneen, pisteautomaatti, kuristuspanta ja hirttoköysi kaikille hysteerikoille, kontrollimaanikoille ja olohuonediktaattoreille. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön vastustamiseen suunnattuja toimenpiteitä, vaikka kuinka näennäisiä, ei voi vastustaa kukaan täysjärkinen kansalainen, poliitikoista puhumattakaan, mikäli mielii tavata joulupukin tai edes nähdä seuraavan auringonnousun.
Lainsäätäjä, tuo iloinen hyvää tarkoittava veijari tietää sen hyvin. Ja vihdoin, kun terrorismi suomalaisena kansantautina ei jaksa keriä kontrollisiimaa aivan loppuun saakka, on internetin valvontaan löydetty paras mahdollinen takaportti: poliisin teleoperaattoreille toimittamat salaiset sulkulistat.
Kaikki, kansanedustajia lukuun ottamatta, tuntuvat olevan tietoisia siitä, että rikolliseen pornografiaan ei törmää muumipeikkoa kaipaava edes läpipahassa internetissä. Kaikki paitsi poliittiset päättäjät ymmärtävät myös, että rikollisen materiaalin leviämiseen ei ole mahdollista puuttua sulkemalla yksittäisiä internet-osoitteita. Sen sijaan myös kansanedustajat tietävät mainiosti, että laki, jolla on vain vähän tai ei yhtään vaikutusta lapsipornomateriaalin saatavuuteen avaa mainiot mahdollisuudet kulloinkin muodissa olevan hyvän vihollisen kontrollointiin.
Tämän asian kanssa voin kuitenkin elää. Kun tuntee poliittis-inhimillisen mekanismin, jonka seurauksena nahkalainsäädäntöä tuotetaan ja poliittisia irtopisteitä poimitaan, voi siihen yrittää edes jollain tavalla vaikuttaa. Tieto luo turvallisuutta, vaikka henkilökohtainen turhautuneisuus kasvaakin näennäistoimenpiteiden syödessä resursseja vaikkapa todellisilta, tärkeiltä ja akuuteilta lastensuojelutoimenpiteiltä.
Sen sijaan - yrittämättä väittää, ettei keskuudessamme vaeltaisi hirviöitä - yleinen lynkkausmentaliteetti ja suoranainen psyykkinen kastraatio on lähes kestämätöntä.
Tuntuu nimittäin, että viimeisten noin kymmenen vuoden aikana minulta miehenä on riistetty jotain korvaamatonta - luonteva suhde lapsiin. Aikuinen mies, joka yrittää ottaa kontaktia lapseen, joutuu käymään läpi sellaisen evaluaatiomyllyn, että selvitäkseen syyllistymättä täytynee todellakin olla sellainen psykopaatti, jollaiseksi häntä oletusarvoisesti epäillään. Pedofiliahysterian vinkurat hedelmät saattaisivat jopa naurattaa, elleivät ne vastaanotossa muuttuisi käsien läpi tunkeutuviksi kuuden tuuman nauloiksi:
Eräs Saara raportoi, etteivät joulupukit, nuo punanenäiset glögisiepot ja lapsekkaan innostuksen möhömahaiset mesenaatit, saa enää työtehtävässään ottaa lapsia syliin.
Myös suuri kansainvälinen lentoyhtiö British Airways on kristallipallostaan nähnyt meissä kaikissa piilevän pedofiilin, tuon joka käänteessä trenssitakkiaan levittelevän setämiehen, eikä salli edes vanhempiensa kanssa matkustavien lasten istua tuntemattoman miesmatkustajan vieressä.
Toimenpiteitä perustellaan aikuisen edun yli käyvällä lapsen edulla, mikä periaatteena oikein onkin. Mutta kuinka edulliset eväät elämään saa lapsi, joka oppii joka tilanteessa pelkäämään, tai ainakin varomaan ja väistämään kaikkia miehiä?
Ja minkälaisia ovat mielenterveysongelmat ja muut arvaamattomat seuraukset, jos miehet ryhtyvät kuvitellun tai aiheellisen pelon seurauksena välttämään kaikkea kontaktia lapsikansalaisiin?
Minä en tiedä, kuka hyötyy tällaisesta hysteriasta ja julmasta vallankäytöstä, enkä uskalla lähteä arvailemaan. Mutta mekanismi, helvetinkone, on lamauttavuudessaan rakennettu niin nerokkaasti, ettei mies voi kuin hämmästyneenä pyllähtää kanveesiin raiskaajankahleissaan, sillä kaikki mitä sanoo voidaan ja tullaan käyttämään miestä vastaan.
Siksi minä vetoan tuntemattomiin tahoihin: olen valmis maksamaan kymmenykset ja kantamaan hautaan asti kollektiivista syyllisyyttä länsimaisesta imperialismista. Jokaisesta menneestä ja tulevasta nyrkiniskusta olen halullinen erityisenä miesverona nuolemaan Gudrun Schymanin saappaanvarsia. Ihan oikeasti. Mutta keitä olettekin, pyydän, älkää viekö meiltä oikeutta olla ja elää luontevasti lasten kanssa, turvallisina aikuisina. Sillä vaikka joku haluaakin niin uskoa, Jammu-setä ei kyttää kollektiivisielussamme.
Posted by mitvit at 04.12.06 14:26
Eikäkö nyt kuules kielletään joulupukki kokonaan!
Posted by: Eräs Saara at 04.12.06 16:25Olen pitkään jo veikannut, että pedofiiliksi (tai raiskaajaksti tms.) leimaaminen on vain naisten tapa demonisoida miehet, jotka eivät viitsi panna resursseja naisten hurmaamiseen. Kun eivät halua ostaa seksiä naisilta, he hakevat sitä kumminkin sitten muualta ja kielletymmästä, uskotellaan.
Muuten liian moni luovuttaisi ja naisten markkinahyöty heikkenisi, eli tämä on aivan normaalia naisten eturyhmäpolitiikkaa. Toisin sanoen painostetaan nekin ostamaan, jotka eivät muuten oikein näkisi tuotetta ostamisen arvoiseksi.
Markkina-arvoteoria avaa silmät kaikenlaiselle.
Posted by: MAT-mies at 04.12.06 18:41Mun teoria(feministinen): Kun miesten ja lasten kanssakäymisestä tulee epäilyttävää, lasten hoitaminen ja kasvattaminen voidaan lapsen etuun vedoten siirtää naisille. Näin naiset saadaan pysymään kotona yksityisessä tilassa kasvattamassa lapsia ja tekemässä muita low-status hommia, jolloin heidän vaikuttamismahdollisuudet yhteiskunnassa vähenevät.
Posted by: Persson at 04.12.06 19:24Todentotta, tähän on tultu: ensin haukuttiin Suomen korsuista nousseet miehet tunneköyhiksi lapsiaan kohtaan ja kun he vihdoin vuosikymmenien saatossa oppivat, että miehelläkin on lupa välittää lapsesta, niin eipä enää olekaan,
Niin osuvasti kirjoitettu, taas kerran.
Posted by: Sun äitis at 04.12.06 22:13Tuo Perssonin teoria on mielenkiintoinen. Tässähän voisi olla selkeä kohta, jossa olisi näytettävissä kuinka suuri osa feministeiksi itseään nimittävistä naiserityisyyttä korostavista sukupuolijärjestelmän pönkittäjistä ampuu Näreen johdolla itseään ja asiaamme, tasa-arvoa, konkreettisesti jalkaan.
Posted by: jtm at 04.12.06 22:51Itseassiassa tämä naurettava pedofiili-paranoia alkaa pikkuhiljaa kohdistua naisiinkin, ei se ole enää pelkästään miesten ongelma.
kohta kaikki ikäluokat eristetään täysin toisistaan.
Posted by: Piia at 04.12.06 23:33You are losing it. As said before.
Posted by: Reader at 05.12.06 00:34pedofiilisyytös on oivallinen lyömäase. Koska lapsen etu on aina niin paljon tärkeämpi, eikä vara venettä kaada, niin pidetään perusteltuna, ettei esimerkiksi voi työskennellä lastentarhasta jos joku on pedofiilisyytöksen esittänyt, vaikkei sille syytökselle sen kummempia todisteita tai perusteluja löytyisikään. Sama pätee huoltajuudesta päätettäessä.
Onhan se ymmärrettävää, että parempi, että kymmenen syytöntä miestä menettää huoltajuutensa tai työpaikkansa kuin, että yksikään lapsi joutuu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.
Kurjaahan vain on se, että kun pedofiliasyytös on niin toimiva niin se heilahtaa helposti, varsinkin jos huoltajuudesta tulee lainkaan riitaa ja ex-vaimolla on vähän luonnehäiriöisen vikaa tai muuten kehittätön kyky empatiaan. Ja siltä syytökseltä on vaikea puolustautua.
Minä olen tästä asiasta kirjoittanut muutaman kerran omassa blogissani joten en nyt mene kovin syvälle, mutta minusta vaikuttaisi hyvältä kasvatussysteemiltä sellainen, jossa äiti tapaa lasta esim. syntymäpäivillä, ainakin siihen asti, että lapsi on kyllin vanha komentamaan armeijoita.
Posted by: Petja Jäppinen at 09.12.06 17:17Vaikken seksuaalirikollinen olekaan, niin sen minä sanon että jos joku minua jossain joskus pedofiliasta syyttää, niin minusta saattaa hyvinkin tulla murhaaja. Tämä ei ole vitsi. Kun ihmiseltä viedään yhdellä iskulla kaikki, niin se ei enää välitä seurauksista. Olen nähnyt, kuinka pediatrain heitetään puolihuolimattomasti, mutta erittäin julkisesti syyttömän kylkeen, eikä jälki ole kaunista.
Vinkiksi teille naisille, joilla saattaisi tulla kiusaus käyttää mainitun kaltaista pilkkakirvestä oman edun tavoitteluun / kostoon / muuhun syyhyn: Muistakaa, että uhrinne saattaa olla minä, ja silloin te -- kuolette. Miettikää tarkasti, kannattaako omien puheittensa vuoksi kuolla.
Ai mistäkö tiedän, että mainittu syytös oli aiheeton? No, syytetty oli isäni.
Posted by: sano pedofiili ja kuole at 15.12.06 22:45"Onhan se ymmärrettävää, että parempi, että kymmenen syytöntä miestä menettää huoltajuutensa tai työpaikkansa kuin, että yksikään lapsi joutuu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi." (Lainaus aiemmasta kommentista)
Ellei tuota tarkoitettu sarkasmiksi, niin mä en vain pysty olemaan samaa mieltä. Kirjoittajan mielestä siis yksi lapsi on yksilönä arvokkaampi kuin kymmenen aikuista miestä, tai näin mä ainakin tuon lauseen tulkitsen. Oikeudenkäytön yleinen periaate "syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan" voidaan siis tiettyjen tekojen ja jopa teon epäilyjen kohdalla heittää roskiin?
Miten kymmenen syyttömän tuomitseminen auttaa sitä hyväksikäytön uhriksi joutuvaa lasta? Tai miten kymmenen syyttömänä tuomittua edes pienentää lapsen riskiä joutua käytetyksi hyväksi?
"Vaikken seksuaalirikollinen olekaan, niin sen minä sanon että jos joku minua jossain joskus pedofiliasta syyttää, niin minusta saattaa hyvinkin tulla murhaaja. Tämä ei ole vitsi. Kun ihmiseltä viedään yhdellä iskulla kaikki, niin se ei enää välitä seurauksista."
Olet aivan oikeassa. Terv. omakohtaisesti kokenut tietää.
En murhannut ketään, mutta Suomen nuorille naisille kyllä kerroin, mitä mieltä heistä olin ja mihin he kelpaavat.
Posted by: Panu at 21.12.06 14:00Tässä tulee mieleen semmoinenkin juttu, että kummatkohan keskimäärin, miehet vai naiset, olisivat oikeasti valmiita toimenpiteisiin, joilla kerran narahtanutta pedofiilia ihan oikeasti estettäisiin uusimasta?
Posted by: Junakohtaus at 26.12.06 22:14Nyt vasta luin tuon linkin miehestä ja kaksivuotiaasta kuolleesta tytöstä. Samantien muistin erään tuttuni kännisen, mutta vilpittömän itkun tilanteestaan: hän on eräässä Suomen kaupungissa ala-asteen luokanopettajana toimiva nainen, seksuaaliselta suuntautumiseltaan lesbo, avoimesti työn ulkopuolella, mutta työpaikalla vain rehtori ja muutama opettaja tiesivät hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Ko. opettajan mielestä ei ollut syytä peitellä omaa seksuaalista suuntautumistaan(mutta ei julistaakaan sitä) ja hän tarjosi luokassa oppilailleen kakkua, kun meni naimisiin(rekisteröi suhteensa, whatever) pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa. Hän näytti myös valokuvia kun oppilaat pyysivät, hääjuhlasta. Sitten selitettiin pitkään ja hartaasti lapsille homoseksuaalisuutta ja avioliittoa, kumppanuutta jne. Tieto kulkeutui joillekin vanhemmille, joista yksi pariskunta siirsi lapsensa toiseen kouluun asian takia.
Koulussa oli alkanut jo pedofiilihysteria velloa(ihan yleinen mediaan ym. perustuva, ei tästä opettajasta johtuva)ja ekaluokkalainen poika halusi opettajan syliin ensimmäisten kouluviikkojen aikana, kun tuli itku ja hätä ja äitiä ikävä. Rehtori piti opettajalle puhuttelun, että koulussa on nyt sovittu, etteivät vastakkaista sukupuolta edustavat opettajat saa pitää sylissä tai halata vastakkaista sukupuolta edustavia lapsia, mutta että tilanne on nyt ongelmallinen, koska ko. opettaja on nainen ja lesbo. Rehtorin mukaan asiassa ei tulisi jatkotoimenpiteitä tai nuhteita, mutta että ko. opettajan olisi hyvä tietää, ettei hänen sovi koskea millään lailla tyttöoppilaita, koska vanhemmat voisivat tulkita sen "väärin". Opettaja ei saa siinä koulussa pitää itkevää, syliin hakeutuvaa lasta sylissä, jos on vastakkaista sukupuolta tai samaa sukupuolta ja homoseksuaali. Miettikää tätä.
En uskonut tätä juttua, kun sen n.puolitoista vuotta sitten kuulin, mutta nyt uskon. Oli pakko jakaa teillekin.
-minh-






