marraskuu 28, 2006

:: kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen

(via Nahka-Kaarina)

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta ei löydä mielenrauhaa Muhammed-pilapiirroskohun jälkijäristyksissä, kuten en itsekään. Suomalaisen lehdistön innostus vaalia omaa vapauttaan on sitkeästi pysytellyt pääministeri chatti-Matti Vanhasen viitoittamalla polulla, joka on kivetty anteeksipyynnöillä ja vaikenemisella. Minne tuo polku johtaa, en tohdi ääneen arvailla, mutta jos Journalismikritiikin vuosikirja toimii alla kuvatulla tavalla, on vaikea päättää, kumpi haiskahtaa pahemmalta, journalismi vai sen kritiikki. Tekstilainaus Ville Rannan sarjakuvasta Miksi Muhammedin saa (ja miksi se pitää) piirtää?:

Olen raivoissani. Journalismikritiikin vuosikirja maanitteli ja kerjäsi minua tekemään "rehellisen ja peittelemättömän" sarjakuvamuotoisen esseen siitä, mitä minun ja lehdistön välillä tapahtui Muhammed-kohun aikaan. Minä tein kuusi sivua. Nyt ne ei uskalla julkaista sarjakuvaa, koska yhdessä kuvassa on Muhammed, ja kirjaan kirjoittava musliminainen ei sitä hyväksy. "Emme halua lähteä tietoisen loukkaamisen tielle."

Ville Ranta on ollut suomalaisessa julki-ilmastossa virkistävä poikkeus halussaan kantaa harteillaan sananvapauden taakkaa, mutta silti säilyttää dialogille avoin mieli ja asenne. Puhun sananvapauden taakasta, koska sellaiseksi uskon sen taiteilija Rannalle muodostuneen, niin tavattoman yksin on hänet jätetty ja niin monta umpimähkäistä puukkoa on hänen lapoihinsa survottu. Jotenkin vielä surullisena ymmärrän - joskaan en hyväksy - että toimittajat kääntävät selkänsä tai sulkevat silmänsä. Medialla tuntuu olevan liikaa menetettävää, vaikka en oikein keksi mitä. Sen sijaan en ymmärrä, miksi vaikkapa monessa niin poliittiset ja poleemiset taide- ja kulttuuripiirit eivät tartu aiheeseen ja ilmaise tukeaan Ville Rannalle - tai perustele miksi eivät näin tee. Minä en usko, etteikö aihe olisi tarpeeksi kiinnostava tai merkittävä.

Sillä niihin, jotka kiihkeimmin ja näkyvimmin ovat liehuttaneet sananvapauden lippua omien nationalististen motiiviensa tähden, en osaa enkä halua samastua.

Sen sijaan Ville Rannan näkemystä oikeudesta ilmaisunvapauteen tuen täysin. Sillä vain on yksinään kovin vähän merkitystä.

Minä nimittäin luulen, että tässä piirileikissä ei piirretä rajoja hiekkaan.

Posted by mitvit at 28.11.06 12:56