marraskuu 09, 2006

:: ajatus matkalla jossain Suomessa

Siinä minä olin, makuuhuoneessani peiton alla hellästi mutta rajusti hyväilemässä pumpattavaa barbaariani, kun äkkiä jonkinlaisen eksytyksen ja metkuilun seurauksena erehdyin lukemaan omia merkintöjäni. Totesin tämän synnillisen kirjainkokoelman olevan niin saatanan huono, että lakkautin tilaukseni blogilistalla välittömästi vilpittömänä toiveenani välttyä vastedes näkemästä, milloin tämä reikäpäinen ilmapallo pävittyy.

Sillä kliinisissä tutkimuksissa on todistettu, että tämäkirjurin pystyttäessä ensimmäistä kertaa hassun videopätkän sivuilleen, vailla pyrkimystä minkäänlaiseen sisällöntuotantoon, lukijamäärät gazilmoninkertaistuvat. Päivittäinen Timon perseeseen tunkeutunutta tunnistamatonta lentävää esinettä (kts. edellinen merkintä) ihmettelevä tunnistamaton ihmismassa piikittelee jatkuvasti päälle kolmessatonnissa kuin ilkkuen ja räpsytellen suuria pekonisilmiään, kun normaalisti täällä käy kolme ihmistä googlaamassa maailman suurinta penistä ja yksi erpo myymässä potenssilääkkeitä.

Ja kun joskus alkuhämärissä tuli vielä kirjoiteltua edesmenneen maito-Petteri Jussilan sisäisestä ankaruudesta, niin tiistaisen tv-dokumentin (kansalainen Jussila, TV2) jälkeen on kävijälaskurin rattaisto pyörinyt kuumempana kuin paistinpannulla saunova joulupukki tropiikin yössä. Niin, tirkistelinhän sen minäkin. Edustihan Jussila maailmaa, johon kovin harvoin pääsee kurkistamaan; maailmaa jota olen taipuvainen pitämään aika hassuna. Tuo öykkäröivä ex-portsari, jolla oli kaksi kaikenvoittavaa tavoitetta: tulla mahdollisimman rikkaaksi ja mahdollisimman kuuluisaksi, onnistui herättämään kuitenkin lähinnä myötätunnonsekaista kutinaa nivusissa, liekö johtunut sankarin viimeaikaisesta mullittumisesta.

Dokumentin keskiöön nousivatkin sivuhenkilöt: saarnaajaliikemiehen verkostopyramidin sokkeliin rutistuvat kuhnurit, jotka silkkaa epätoivoisuuttaan imivät selfmadeteräsmiehen emotionaalis-älyttömät myyntipuheet toivona sieluunsa kuin jokalauantaisen lottoarvonnan; nuhjuiset seiskajulkkikset, jotka näyttivät halvan kuohuviinilasin takaa takertuvan viisitoistaminuuttiseensa kuin alaston keisari kruunuunsa lainkaan tajuamatta, että minä olen tässä nyt silkkaa paskaa ja tuo lehti tuossa on vitun iso tuuletin; Toimittaja Susanne Päivärinta, jonka suorittamasta liikemiehen totaalisesta annihilaatiosta en ole oikein vielä päättänyt, pidänkö sitä nerokkaana tutkivan journalismin ilotulituksena vai tarkoitushakuisena ja ylimitoitettuna teloituksena; karmeat hyväksikäyttäjät yksinkertaisista, mutta verenhimoisista tabloiditoimittajista karmeaan, siis ikäänkuin creepshowmaisesti karmeaan, "imagokonsultti" Jussi Parviaiseen, jonka uskomaton paskajargon pitäisi käsitellä lähinnä euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja ongelmajätteenkäsittelylaitoksella, mutta jonka nollapuhe tuntui uppoavan hyvin perin pehmeään maastoon. Jussi Parviainen imagokonsulttina kuulostaa kyllä jokseenkin yhtä nerokkaalta idealta kuin Martti Ahtisaari aerobic-ohjaajana - tai Matti Vanhanen pääministerinä. Dokumentin kliimaksina alleviivattiin päähenkilön alussa esitellyn unelman, "olla yhtä aikaa molempien iltapäivälehtien lööpeissä" toteutumista vasta traagisen kuoleman kautta. Itse pidin kaikkein vaikuttavimpana symbolina hautajaiskuvaa Kalevan kirkosta; liikemiehen arkun kantajina toimivat Seiskan toimittaja ja silmään kuseva imagokonsultti. Siinä oli jotain allegorisen herkkää makailuun ja petailuun liittyvää allegorista herkkyyttä.

Niin, sitä siis piti sanomani, että tällä viikolla on syytä avata televisio toisenkin kerran, kun kakkonen esittää tänään klo 22.35 aikaisemmin peräänkuuluttamani kadonneen Silminnäkijä-dokumentin Siveyspoliisi valvoo.

Muistinko mainita, että olen ollut pari viikkoa tupakoimatta ja ajatus tahtoo karkailla kuni virtsa päästä konsanaan?

Posted by mitvit at 09.11.06 20:04