lokakuu 24, 2006

:: salapoliisi Kevin Bacon ja kadonneen ohjelman arvoitus

Kun ulkona sataa kuin (nuoren) Wertherin perseestä, on kuuman rommin ja likaisen pommin katveessa hyvä ja asiallista kehitellä erilaisia salaliittoteorioita. Koska pekoni- ja nahkahousurintamalla ei tunnu tapahtuvan mitään mullistavaa, Kääntyy katse kuin pakotettuna Yleisradion ohjelmapolitiikkaan.

Onhan nimittäin niin, että ATV:n yöohjelmiston loputtua on maailmassa ollut kovin vähän syitä katsoa televisiota. Viime viikolla ennakkotiedot kertoivat kuitenkin ohjelmasta, jonka olisin ehdottomasti halunnut nähdä:

To 19.10.2006 klo 22.35
Silminnäkijä: Siveyspoliisi valvoo
Erittäin tiukkaa islamintulkintaa kannattavat järjestöt pitävät pelon vallassa Ruotsin muslimiyhteisöjä. Salafi-järjestöjen siveyspoliisit valvovat kuria kovin ottein ja yrittävät jopa estää muslimien ja ruotsalaisten väliset ystävyyssuhteet. Sterero.

Kun asetuin torstaina vastaanottimen ääreen lupamaksukuittia heilutellen, olikin ohjelma korvattu kaksi vuotta vanhalla dokumentilla - toki ajankohtaisista - Lappeenrannan joukkohaudoista.

Mistään en löytänyt selitystä ohjelmanvaihdoksesta, saati uusintaesityksen päivämäärää. Pikaisella selailulla en löytänyt myöskään ketään muuta, joka olisi huomioinut asian. Googlen välimuistiakin sai hyväillä kuin Pihtiputaan mummoa, että ohjelmasta löytyi muistijälki. Ylen arkistosta tai Silminnäkijän sivuilta ohjelmasta ei löydy edes ruutijäämiä. Ohjelman kuvaus on ollut sivustolla, mutta siihen ei löydy enää linkkiä, eikä Silminnäkijän sanahaku löydä sitä. Koska olen kuitenkin itsenimitetty nero, melkoinen salakyttä ja tutkiva kansalaisjournalisti, löysin ohjelman kuvauksen arpomalla oikean rivin ja muutaman lisänumeron: siveyspoliisi valvoo, esitetty 19.10.2006.

Hei Yle! Siirrettiinkö ohjelma ajankohtaisemman aiheen tieltä lähitulevaisuuteen? Jos, niin koska kerrotte lähetyksen uuden ajankohdan? Seuraavan Silminnäkijän aihe, Oriveden seurakunnan entisen talouspäällikkön hinajapurkin kouriminen, on toki perin tärkeä ja ajankohtainen, mutta minusta tuo kadonneen ohjelman teemakin olisi ollut aika kiinnostava. Tai voisihan sen laittaa edes nettiin Real videona, kuten muutamat muutkin Silminnäkijät. Vai onko Ruotsi sittenkin maantieteellisesti ja yhteiskunnallisesti niin lähellä, että juttu muuttui liian kuumottavaksi?

Posted by mitvit at 24.10.06 12:51

Comments

Sala.fi, hmmm...

Posted by: Z at 24.10.06 13:56

Näin tekniikan ihmisenä luulen, että peruuntuminen johtui yrityksestä lähettää ohjelma formaatissa, jota ei ole edes keksitty vielä: "Sterero". Olivat ehkä aikaansa edellä.

Vai onko tässä kyseessä joku suurempikin salaliittovyyhti? Sterero saattaa olla osa kokonaisuutta, johon liittyy seuraavan ohjelman hinaja.

"talouspäällikkön hinajapurkin kouriminen"

Jotain siveyteen ja kuriin ja yhteiskuntamoraaliin liittyvää haistan mä.

Posted by: kervå at 24.10.06 14:13

Siveyspoliisille itsesensuuri on osa ulostusautomaatiota. Oikeastaan koko nautitun ravinnon kierto Sipon kehossa muistuttaa suodatinta, joka päästää vain paskan, anteeksi kitschin, läpi.

Posted by: Radioaivo at 24.10.06 16:10

Oletko YLEä lähestynyt meilitse tahi muuten assista?

Alupenrin ohjelm näköjään SVT:n tuotantoa, lieneekö tämä: http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=46152&a=578047&lid=is_search527895&lpos=0&queryArt527895=Salafi&doneSearch=true&sd=47244&from=siteSearch&pageArt527895=0

Posted by: Leena at 24.10.06 18:59

Voi laittaa postia sylttytehtaaseen ja kysyä.

Posted by: postimestari at 24.10.06 22:56

Tervetuloa Donnerwetter-kerhoon. Tosta se nimittäin lähtee. Sitä luulee, että noissa mitään oo ja homma on ihan hanskassa, kunnes joku päivä päättää perehtyä vähän tarkemmin. Sitten sitä perehtyy vielä tarkemmin, kun ei tahdo uskoa näkemäänsä ja sitten se on menoa.

Posted by: Junakohtaus at 25.10.06 18:55

Jos minä nyt mitään ymmärrän Junakohtauksen kommentista, niin oletan siihen sisältyvän oletuksen, että olen neitseellisen siveän tulppaaninsipulin lailla juuri heräilemässä vittumaisten asioiden kevääseen. Oletettavasti olettaa oikein, mahdollisesti kuitenkin olettaa aliarvioiden. Mene ja oleta?!?

Postia Ylelle? Mitäs järkeä siinä olisi? Sehän olisi.... järkevää...

Posted by: mitvit at 26.10.06 10:13

YLE kertoo, että "Siveyspoliisi valvoo" esitetään TV2:ssa to 9.11. klo 22.35. Herkesin järkeväksi ja kysyin. Enkö nyt enää kelpaa Donnerwetter-kerhoon?

nimimerkki Yksi monien ja moni yksien huolestuneiden puolesta

Posted by: Riitta at 26.10.06 12:32

Pirskale! Kommenttiin tuli kirjoitusvirhe! Kaikki on pilalla!

Posted by: Riitta at 26.10.06 12:36

Ei-kä! Ää-ää. Kaikki hyvät salaliittoteoriat ihan pilalla. Suomalainen media vaikenee ja Lipposen hallitus perkele väy-väy.

Posted by: mitvit at 26.10.06 15:21

Eiku nythän mä keksin: Tuolla kirjoituksellani oli sellainen VAIKUTUS, että Ylen oli pakko uudelleen harkita ja ottaa pätkä takaisin ohjelmistoon. Eläköön mätäpaiseita puhkova totuudellisuus ja peräänantamaton tutkiva kansalaisjournalismi!

(huh)

Posted by: mitvit at 26.10.06 15:24

cclicense.jpg