toukokuu 22, 2006

:: euro visio

Mikä kauhea viikonloppu pohjoiselle kansanluonteelle. Jääpalloälyköt tökkivät kumia himmeän metallin arvosta ja huonoihoisten teinipoikien kuminen roolimalli Lordi takoi kultaa himmeästä purukumimetallista hoitaen suomalaista masennusta kymmenen kirkasvalolampun edestä.

Elämme pelottavia aikoja, hyvät ystävät - mihinkään ei voi enää luottaa. Vastuu innovatiivisesta pahasta olosta ja kossunkosteasta kansallisvitutuksesta on pitkäkyntisellä sormenheilautuksella siirretty pelkästään Suomen jalkapallomaajoukkueen kapoisille hartioille. Onneksi valtion maahanmuuttopolitiikka varmistanee, että tulevaisuudessakin voidaan köyttä rasvata edes joka toinen vuosi ja turha sivistys, eurooppalaisuus, vuosikertafiini, positiivinen elämänasenne ja muu itsetuntovirtahevostelu rapisee nahkakuulan viemänä kuin hilse saunan taakse heti siihen kirveen ja piilopullon välimaastoon.

Vieno possunpuna nousee kasvoille joutuessani myöntämään levyhyllyni sisältävän sellaisia sikahelmiä kuin Kissin "Dynasty", Bon Jovin "Slippery when wet" ja Alice Cooperin "Trash". Mitä voin sanoa puolustuksekseni? 80-luvulla uskoin myös Jumalaan ja pidin Anttilan kuvastoa eroottisena? Asiain näin vallitessa vailla muutoksenhakuoikeutta katson olevani kestorokotettu Desmond Child -poppia vastaan. Niinpä minun on pakko lähestyä Lordi-ilmiötä, kuten asioita niin usein muutenkin, negaation kautta.

parasta Lordin voitossa on tietenkin, että se tuntuu vituttavan juuri niitä piirejä, joita kuuluukin vituttaa mahdollisimman usein: hyperkonservatiiveja, rock- ja viisupuritaaneja sekä syväuskonnollisia aineksia. Iloisena esimerkkinä Ruotsin edustaja Carola Häggkvist, joka vaikuttaa niin takakireältä, että jos joku irrottaisi tulpan Carolan perseestä, rouva singahtaisi viiltävän vinkunan säestyksellä aina Albaniaan asti. Muutenkin monista reaktioista on pakko tyyytyä toteamaan lakonisesti, että heitä ei voi parodioida, he tekevät se itse. Lienenkö ainoa, jonka korvissa yhdistelmä "Kreikan naistiedemiesten liitto" ja "satanismisyyte" kajahtaa silkalta Monty Pythonilta?

Lordin murskavoitto herättää positiivisia väristyksiä siinäkin mielessä, että hirviöyhtye kaikessa tetraalisessa irvistelyssään edusti kirurgisesti runsaiden mutta muuten perin latteiden pornoprinsessojen joukossa melkoisen tyylitajuista tervehenkisyyttä. Kilpailun naiskuva kun oli nyhdetty jostain pimeän keskiajan ja Jallun väliseltä ei-kenenkään-maalta. Kiimaiset naiset ylen antavissa asuissaan kirittivät revittelyllään joka toisen kontestantin esitystä siihen malliin, että keskivertoteinipojalla seisoo vielä ensi viikollakin. Tähän rakoon Lordin virkistävä sarjakuvarock kiilautui kuin ryyni makkaraan ja antoi toivoa, että populaarivisioissa on tuhnuisen tissittelyn ohella tilaa vielä kaikkien yli 120-vuotiaiden tai muuten vaan ortodoksien maailmankuvaa järisyttävälle pulunpureskelulle.

Merkittävä saavutus Suomen edustajalta lienee myös heteronormatiivisuuden palauttaminen viime vuodet lähinnä Camp Gayn korkean paikan leirillä viettäneisiin laulukilpailuihin. Lordista ei oikein saa puristettua homoikonia, vaikka sen kastaisi Le Malessa ja laittaisi vinkumaan Katri Helenaa.

Kaiken kaikkiaan herra Putaansuu kalmakvartetteineen vaikuttaa niin aseista riisuvan vilpittömältä ja sympaattiselta aktilta, että porukkaan purevaa ironiapyssyä ei liene edes keksitty. Tunkkaista 70-lukuista patetiaan tukehtuvaa puoliunohdettua tusinalaulukilpailua puhdistaneelle fanifiktiolle on siten helppo toivottaa kaikkea hyvää myös jatkossa.

vaan eihän tällaista kansallista ylpeyttä ja nostetta kestä kukaan. Lähdenkin tästä ottamaan ylisuuren asuntolainan, ehdotan Martti Ahtisaarta Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, juon kopan kaljaa ja siirryn pokailemaan perintöprinsessoja Sedun baariin. Ciao frutti bella!

Posted by mitvit at 22.05.06 12:30