toukokuu 22, 2006
:: euro visio
Mikä kauhea viikonloppu pohjoiselle kansanluonteelle. Jääpalloälyköt tökkivät kumia himmeän metallin arvosta ja huonoihoisten teinipoikien kuminen roolimalli Lordi takoi kultaa himmeästä purukumimetallista hoitaen suomalaista masennusta kymmenen kirkasvalolampun edestä.
Elämme pelottavia aikoja, hyvät ystävät - mihinkään ei voi enää luottaa. Vastuu innovatiivisesta pahasta olosta ja kossunkosteasta kansallisvitutuksesta on pitkäkyntisellä sormenheilautuksella siirretty pelkästään Suomen jalkapallomaajoukkueen kapoisille hartioille. Onneksi valtion maahanmuuttopolitiikka varmistanee, että tulevaisuudessakin voidaan köyttä rasvata edes joka toinen vuosi ja turha sivistys, eurooppalaisuus, vuosikertafiini, positiivinen elämänasenne ja muu itsetuntovirtahevostelu rapisee nahkakuulan viemänä kuin hilse saunan taakse heti siihen kirveen ja piilopullon välimaastoon.
Vieno possunpuna nousee kasvoille joutuessani myöntämään levyhyllyni sisältävän sellaisia sikahelmiä kuin Kissin "Dynasty", Bon Jovin "Slippery when wet" ja Alice Cooperin "Trash". Mitä voin sanoa puolustuksekseni? 80-luvulla uskoin myös Jumalaan ja pidin Anttilan kuvastoa eroottisena? Asiain näin vallitessa vailla muutoksenhakuoikeutta katson olevani kestorokotettu Desmond Child -poppia vastaan. Niinpä minun on pakko lähestyä Lordi-ilmiötä, kuten asioita niin usein muutenkin, negaation kautta.
parasta Lordin voitossa on tietenkin, että se tuntuu vituttavan juuri niitä piirejä, joita kuuluukin vituttaa mahdollisimman usein: hyperkonservatiiveja, rock- ja viisupuritaaneja sekä syväuskonnollisia aineksia. Iloisena esimerkkinä Ruotsin edustaja Carola Häggkvist, joka vaikuttaa niin takakireältä, että jos joku irrottaisi tulpan Carolan perseestä, rouva singahtaisi viiltävän vinkunan säestyksellä aina Albaniaan asti. Muutenkin monista reaktioista on pakko tyyytyä toteamaan lakonisesti, että heitä ei voi parodioida, he tekevät se itse. Lienenkö ainoa, jonka korvissa yhdistelmä "Kreikan naistiedemiesten liitto" ja "satanismisyyte" kajahtaa silkalta Monty Pythonilta?
Lordin murskavoitto herättää positiivisia väristyksiä siinäkin mielessä, että hirviöyhtye kaikessa tetraalisessa irvistelyssään edusti kirurgisesti runsaiden mutta muuten perin latteiden pornoprinsessojen joukossa melkoisen tyylitajuista tervehenkisyyttä. Kilpailun naiskuva kun oli nyhdetty jostain pimeän keskiajan ja Jallun väliseltä ei-kenenkään-maalta. Kiimaiset naiset ylen antavissa asuissaan kirittivät revittelyllään joka toisen kontestantin esitystä siihen malliin, että keskivertoteinipojalla seisoo vielä ensi viikollakin. Tähän rakoon Lordin virkistävä sarjakuvarock kiilautui kuin ryyni makkaraan ja antoi toivoa, että populaarivisioissa on tuhnuisen tissittelyn ohella tilaa vielä kaikkien yli 120-vuotiaiden tai muuten vaan ortodoksien maailmankuvaa järisyttävälle pulunpureskelulle.
Merkittävä saavutus Suomen edustajalta lienee myös heteronormatiivisuuden palauttaminen viime vuodet lähinnä Camp Gayn korkean paikan leirillä viettäneisiin laulukilpailuihin. Lordista ei oikein saa puristettua homoikonia, vaikka sen kastaisi Le Malessa ja laittaisi vinkumaan Katri Helenaa.
Kaiken kaikkiaan herra Putaansuu kalmakvartetteineen vaikuttaa niin aseista riisuvan vilpittömältä ja sympaattiselta aktilta, että porukkaan purevaa ironiapyssyä ei liene edes keksitty. Tunkkaista 70-lukuista patetiaan tukehtuvaa puoliunohdettua tusinalaulukilpailua puhdistaneelle fanifiktiolle on siten helppo toivottaa kaikkea hyvää myös jatkossa.
vaan eihän tällaista kansallista ylpeyttä ja nostetta kestä kukaan. Lähdenkin tästä ottamaan ylisuuren asuntolainan, ehdotan Martti Ahtisaarta Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, juon kopan kaljaa ja siirryn pokailemaan perintöprinsessoja Sedun baariin. Ciao frutti bella!
Posted by mitvit at 22.05.06 12:30
Harvoin saa niin antaumuksella hihittää kuin aina lukiessa erinomaista raportointiasi suoraan asioiden ytimestä.
Posted by: Wilhelmiina at 22.05.06 14:02Varsin vastaansanomattomasti kirjoitettu: "parasta Lordin voitossa on tietenkin, että se tuntuu vituttavan juuri niitä piirejä, joita kuuluukin vituttaa mahdollisimman usein"
Taidan lainata tuota tulevina päivinä ja viikkoina, kun Lordista keskustellaan.
Posted by: Soopa at 22.05.06 14:04Ärsytettyään oikeamielisiä konservatiivejä jatkoi Lordi esitystään, tai näin ainakin raportoi allekirjoittaneen äiti, lehdistötilaisuudessa viskipulloa esillä pitäen. Suorastaan paheksuttavaa toimintaa, mihinhän meidän Suomikuva onkaan menossa.
Posted by: Tarmo at 22.05.06 14:41Heh! Moon sanaton...
Kantelin jo hanhensulalle, miten kauheita olet kirjoittanut iiiiiiiiiiiiiihanasta Caruuuuuuuulasta - tuosta Ruotsin botox-injection-look-valkyyyyriasta!
No - nyt Carola on sitten räjähtänyt molemmista päistä...
Posted by: rauno räsänen at 22.05.06 14:42"Lordista ei oikein saa puristettua homoikonia"
MitVit, kultaseni, kaikella kunnioituksella, aliarvioit diskogeenin muuntautumiskyvyn! Kun Helvetti viikonloppuna jäätyi, niin vanhat säännöt menettivät merkityksensä: homobaareissa tanssittiin hard rockia kuin viimeistä päivää. Tai tansiittiin ja tanssittiin, biisihän nyt ei varsinaisesti ole tanssittava, mutta Dtm:ssäkin sen tahtiin hytkyttiin kahdessa kerroksessa.
Homman sinetöi viimeistään itse Mr. Lordi, joka päästää suustaan tällaisia:"Tämä on voitto rock-musiikille ja avomielisyydelle. Monet Euroviisu-fanithan kuuluvat vähemmistöön, kuten tiedätte. Lordi on myös vähemmistö, me olemme liian poppia metallifaneille ja liian raskasta popfaneille"
Itseäni paatuneena vinokkaana huolettaa lähinnä se, että vetävimmältä bändissä näyttää se kosketinsoittajapimu. Eheydynkö Lordin vaikutuksesta?
Posted by: Jaakko at 22.05.06 17:57Hyvä Jaakko, itsekin viikonloppua Iso-Roban liepeillä viettäneenä havaitsin epävaaterissa olevien ystävieni keskuudessa omituista lämpöä suhteessa hirviökvintettin, mutta pistän sen hämmennyksen ja yleisen karnevaalihumun piikkiin sekä oletan huuman olevan ohimenevää.
Vai meinaatko, että DTM:n stagelle pyörähtää lähiaikoina Mega-Lordi?
Eheytyminen on inhimillistä, mutta että sinä olet oikeasti miettinyt, kuka bändissä on vetävin?
Posted by: mitvit at 22.05.06 20:15Negaatio epäonnistui tällä kertaa. Innostuit ihan selvästi.
Keskiaika-Jallu -akselista samaa mieltä.
Tuo on, Anni, kauhean totta. Minä jotenkin toivoin, että se ei näkyi.. KATSOKAA, KUMKVATTI!
Posted by: mitvit at 23.05.06 09:58....ei se mikään kumkvatti ole. Joku meni sitten irrottamaan sen tulpan.
Posted by: marimba at 23.05.06 22:53





