tammikuu 20, 2006

:: oikea prinsessa

Mikä on pikkusieluisuuden ja omahyväisen egoismin huippu? Banaani Tarzanissa? Jaha, pikku prinssi Rohkea siellä takarivissä mutisee Arto Paas... kenestä? Ihan hyviä arvauksia, mutta jäljempää saattaa löytyä kolmaskin vaihtoehto.

Kuten eräät nimeltämainitsemattomat tahot ovat omituisen kiivaasti halunneet tehdä tiettäväksi, ryhdyin taannoin muutaman muun lokistin ohessa tuottamaan tekstiä itselleni ennestään tuntemattomaan paperijulkaisuun, IT-viikkoon. Vaikuttimistani en ole innostunut keskustelemaan, sillä vähänpä tässä maailmassa omistan, mutta motiivini sentään.

Suuri oli kuitenkin hämmennykseni, kun eilen avasin tuon selluloosavalmisteen ja monokkelillani tiirailin viimeisen sivun reunaan, lähes marginaaliin taiten aseteltuja kirjaimia.

Niinpä siirrymmekin alla olevasta hyperlinkkinapista hullunhauskaan osioon nimeltä:

Kirjava Kirjuri Haarukoi Omaa Oksennustaan!

Tetävänanto oli selkeä: 2000 merkkiä, muoto ja aihe vapaa, kuitenkin lehden teemaa, joka ei valitettavasti ole pekoni tai ajan hidastuminen, sivuten. Koska arvelin minulta odotettavan pärtsäilyä ja "hersyvää humoreskia", päätin kirjoittaa kokeeksi ja riskillä huumorivapaan naiivin moraliteetin. Yllättäminen - jos ei muiden, niin itsensä - kun on useimmiten antoisampaa, epäonnistuessaankin, kuin varmalle hevoselle sijoittaminen. Niinpä kirjoitin mitä kirjoitin.

Teksitinkäsittelyohjelmani merkkilaskuri pysähtyi lukemaan 2004 painaessani viimeistä pistettä. Lapsekas ja kokematon kun olen, luotin siihen. Arvelin, että rivinvaihtoja mahdollisesti joudutaan poistamaan, mutta jollain omituisella tavalla kuitenkin pidin tekstin rytmistä ja arvelin sen kestävän vähän tiukempaan tilaankin ahtamisen.

Jälkiviisaasti voidaan todeta, että amatöörimäisyyttäni kirjoitin tietysti liian pitkästi ja muodoltaan liian tiukkaa visuaalista formaattia vaativan pöräyksen. Kirjoituksen sisältöä tai yleistä laatua en lähde tässä erittelemään, sen saavat jälkipolvet kansallismuseon lasivitriiniä tihrustaessaan tehdä. Naiiviuttani ajattelin myös, että mikäli teksti on liian pitkä, tulee se bumerangina takaisin ja voin tehdä lyhennykset itse. Vähänpä tiesin.

Painokoneen tulostamat mustetäplät nimittäin puhuivat kirkkaan kirpeänhuuruisessa talviaamussa selkeällä savon murteella, että tekstiäni oli editoitu, saksittu, silvottu ja tekohampailla julmasti raadeltu. Niin, minulta kysymättä.

Niinpä ulostan alle tekstin sellaisena, kuin se lähti kirjoituskoneeni värinauhalta lehden toimitukseen, saksitut kohdat harmaantuneina, selityksiin johtavilla numeraalisilla viitteillä varustettuina osiossa jota kutsumme nimellä:

Dekonstruktiivinen Vuoto

eli

Miksi Tehdyt Poistot Olivat Mielestäni Perseestä

joka tunnetaan myös nimellä

Noviisipakinoitsijan Turhauma

alias

Ei Vittu, Meinaaks' Se Oikeesti?

-----

Hittisisältöparaati

Aivan kauhia IT-viikko, lausuihe Toropais-Hilima kun kätensä pullonpalautusautomaattiin jumitti. [1]

Asunnossa loimuaa sininen. Retusoitu, huolella balsamoitu - kuinka elävältä voikaan kuollut näyttää. Koko aravahuoneisto (4h+k+s, parveke itään) täynnä valon imitaatiota, aggressiivisia ilmanpaineen muutoksia vasaralle ja alasimelle.

Rankka päivä, aivot narikkaan.

Punainen silmä flirttaa, hyvää iltaa. Häiriötön kuva, kaksi viritintä - istu ja pala, katso ja tallenna. Kahdeksalta tuota, se juontaja on niin symppis, ei voi olla homo. Yhdeksältä rutiinitekijän rutiinisuoritus, nyt entistä terävämpänä.
Barbi ja Ken saarella, Jin ja Jang työnhaussa, Nakit ja Muusi talossa: "elämä on kovaa ja ilman kovaa ei oo elämää", hupailee Pertsoona, lisämaksusta 24/7. "Mitä adjektiivi tarkoittaa", kysyy kuin vakuuttaakseen.

Rankka päivä, aivot eetteriin.

Staattinen sähkö kivahtaa. Aktiivinen subjekti poimii pikselinurkasta superlatiivihävittimen. Hiipii vaaksan vaaraa kohti keinosydän kammioväristen, palkitsee pahan ammuksista tinkimättä, virnuillen vuotavaa sisäelintä säästämättä, nyt entistä todellisempana. [2]
Sankarin miekka, vahvemman laki, collateral damage - oheisvahingot. Eiku isi viel' tunti, jooko? Kaukaa kuuluu karheiden, yhteen hierovien käsien ääni.

Rankka päivä, aivot silppuriin.

Vallankumous marssii tahdissa: eilen se toisti vain musiikkia, tänään jo näyttää värikuvaa. Huomenna se poistaa näläntunteen ja tekee bikinivahauksen, nyt entistä seksikkäämpänä.
Pieni mutta silti hirmu suuri sylkee avoimille aisteille kloonattuja misogyynimiljonäärejä. Parin sentin parittaja komentaa kokijaa imemään tikkaria, ympärillä vääntyilevät naisenkaltaiset vahvistavat - sikarentoo. [3]

Rankka päivä, aivot mortteliin.

postlattetuplasubmoderni medialainelautailija hallitsee välinettä rautaisella ironiakaukosäätimellä. Se on, heh, tyhjä tänäänkin. Samaa jo kolmatta tuotantokautta, leikillään. Hei, loppuilta virtuaalista viranomaistoimintaa!
Ps. lisää turvakameroita, nimim. ei mitään salattavaa. [4]

mitvit
Kirjoittaja käyskentelee pinta-alalla [5]

-----

[1]: Aloitus oli tarkoitettu ikäänkuin sisäänheittäjäksi, veljelliseksi pikkupiruiluksi isäntälehteä kohtaan, irralliseksi alkuaforismiksi, "gägiksi" joka olisi varioituen toistunut tulevissa teksteissä. Lausetta ei saksittu, mutta italisointi oli poistettu ja ylimääräinen rivinvaihto puuttui. Ymmärrän sen tilasyistä, mutta tässä rivinvaihto olisi ollut tarpeellinen. Nyt lause niveltyy päätekstiin ja aikaansaa, jos mahdollista, alkuperäistäkin absurdimman vaikutelman.

[5]: Lauseen tilalla oli tämän päiväkirjan url-osoite. Kyllä minä sen ymmärrän, se on linjassa aikaisempiin, mutta minusta vain luonnehdintani oli hauskempi.

Kun teksti oli vielä puristettu läjään kuin Äijälä ja kappalejakokin oli stylistin muotoilema, minä itkin. Taivaan linnutkin itkivät kanssani. Jeesus itki. Tunsin kuinka herne painoi selkääni kahdenkymmenen patjan alta. Niin minä lähetin IT-Viikkoon kärpässieniä, simpun mahan, pukin sappea, väärää rahaa[*] sekä kauhean ultimaatumin koko painoksen kaupoista vetämiseksi, miljoonien eurojen korvausvaateet ynnä potenssilääkettä mainostavan sähköpostin. Eivät suostuneet. Olivat ystävällisiä. Lupasivat että seuraavalla kerralla saan itse tehdä mahdolliset poistot. Ostivatpa vielä kapallisen sinisiä pillereitä. Niin minä lepyin.

Minä olen sellainen vähään tyytyväinen.

Toisaalta, olisihan tässä voinut olla vaikka meemilista omituisista tavoistani.

* käsitteet William Shakespeare: Macbeth, suom. Matti Rossi.

Posted by mitvit at 20.01.06 11:56