marraskuu 03, 2005
:: verta kansalle
Rakas verkkopäiväkirja, en malta olla palaamatta kupille vielä kertaalleen. SanomaWSOY:n hellästi isännöimien HS-blogien penetraatio Bloginnea-impyen kalvoa kutittelemaan on kohdannut myös hiekkaisen karheita ääniä. Reaktiot ovat olleet moninaisia vaihdellen analyyttisestä analfabeettiseen. Tyhmemmälle herää kysymys, miksi ihmeessä pitäisi huolestua muutaman (17 tätä kirjoitettaessa) irtoblogin ilmestymisestä tuhansien päiväkirjojen joukkoon.
Kysymys voisi ainakin olla näkyvyydestä, mahdollisuudesta tulla kuulluksi, siitä, kuka hallitsee areenaa ja sanelee säännöt. Kun iso poikatyttö tulee hiekkalaatikolle, pienemmät luonnollisesti pelästyvät, eivätkä aina syyttä. Iso poikatyttö kun helposti valtaa sen parhaan tilan ja valitsee lelut joilla leikitään niitä leikkejä joista iso poikatyttö tykkää - paitsi jos sattuu olemaan lempeä jättiläinen. Sellaista ei vain tähän päivään mennessä ole laatikolle osunut.
Niinpä mitvit haastaa tuoreeltaan SanomaWSOY-konsernin julmaan ja armottomaan tappeluun, myllytykseen tilasta ja vallasta, jossa aseena saa käyttää kaikkea mitä on tähän mennessä sattunut omistukseensa haalimaan. Te, hyvät katsojat, päätätte kumpi voittaa. Eiku ette päätäkään.
Pidemmittä puheitta: vasemmassa kehänurkkauksessa harrastajakirjoittaja ja kumipää, blogosfäärin pörheä kissimirri
MITVIIIIIIIIT!!!
Oikeassa kehänurkkauksessa Suomen johtava viestintäkonserni ja alansa johtava yhtiö Pohjoismaissa, blogosfäärin pikkujättiläinen
SANOMAWSOY OYYYYYYYYYYYYYYYJ!!!
[Varoitus, sisältää helvetinmoiset listaukset mitvitin ja SanomaWSOY:n omistus- ja varallisuustietoja. Näitä nyt on ennenkin nähty, nehän saa pörssiyhtiöiden omilta sivuilta, mistä tiedot pääosin kerätty, mutta ne näyttävät yhtenäisenä listana jotenkin niin... hyviltä. Aineisto on toimitettu, epätäydellinen ja sisältää painotuksia.]
MITVIT-KONSERNI
Verotettava ansiotulo (2004): n. 22000 euroa.
Apurahat (2004): n. 3200 euroa.
Ei verotettavaa varallisuutta.
Ei yritystoimintaa.
Kotivakuutuksen irtaimistovakuutus kattaa vahingot n. 25000 euroon saakka, mikä on enemmän kuin tarpeeksi.
Irtaimiston lisäksi ei muita omistuksia.
Toimittaa ja julkaisee seuraavia verkkopäiväkirjoja:
iMitvit
---------- VS. ----------
SANOMAWSOY-KONSERNI
liikevaihto (2004): 2,5 miljardia euroa
liikevoitto (2004): 294,0 miljoonaa euroa
Konsernin osat liiketoimintaryhmittäin (5 kpl):
1. SANOMA MAGAZINES
Liikevaihto (2004): 1083,7 miljoonaa euroa.
Liikevoitto (2004): 137,1 miljoonaa euroa.
Liiketoiminnot Suomessa:
Sanoma Magazines Finland
Julkaisee seuraavia aikakauslehtiä:
Aku Ankka
Auto Bild Suomi
Blue Wings
Cosmopolitan
ET-lehti
ET-ristikot
Gloria
Glorian Antiikki
Glorian Koti
Glorian ruoka&viini
GTi-Magazine
Heikin Helpot Ristikot
Helpot Ristikot
HIFI
Hyvä Terveys
Iines
Japanilaiset Ristikot
Kemira
Kodin Kuvalehti
Kotiristikko Extra
Krypto Extra
Kultaristikot Extra
Kurkihirsi
Kuukauden Sarjisekstra
Lasten Oma Kirjakerho
Lento
Matkaopas
Me Naiset
Meidän Perhe
Merkurius-kirjakerho
MikroBitti
Miniristikko
Nalle Puh
Osaava Kodinrakentaja
Pelit
Prinsessa
Prosessori
Rahastosäästäjä
Rakennuslehti
Roope-setä
Sisters Club
Sport
Suuri Käsityölehti
Suuri Ristikko
Taskuristikko
Tiede
Tietokone
Turvallisuus
W.I.T.C.H.
V8-Magazine
Vauva
Yhteishyvä
Liiketoiminnot ulkomailla:
Sanoma Uitgevers
Hollannin johtava aikakauslehtikustantaja. Ryhmään kuuluvat lisäksi Benelux-maiden suurin itsenäinen elokuvien jakelija RCV Entertainment, suoramarkkinointia harjoittava Jonge Gezinnen sekä kuluttajamessujen järjestäjä HPR Holding.
Sanoma Magazines Belgium
Belgian suurin aikakauslehtikustantaja.
Sanoma Magazines International
Toimintaa yhdeksässä maassa: Bulgariassa, Kroatiassa, Romaniassa, Serbia ja Montenegrossa, Slovakiassa, Tshekin tasavallassa, Ukrainassa, Unkarissa ja Venäjällä.
Aldipress
Hollannin johtavan kaupallinen aikakauslehtien myynti- ja jakeluorganisaatio.
Lisäksi kymmeniä tytär- ja osakkuusyhtiöitä Suomessa ja ulkomailla, mm:
Hansaprint Oy (40 % omistus).
Egmont Kustannus Oy Ab (50 % omistus).
----
2. SANOMA
Liikevaihto (2004): 435,2 miljoonaa euroa.
Liikevoitto (2004): 70,8 miljoonaa euroa.
Liiketoimintayksiköt ja toiminta:
Helsingin Sanomat:
Helsingin Sanomat
Oikotie
Radio Helsinki
Ilta-Sanomat:
Ilta-Sanomat
IS veikkaaja
Keltainen Pörssi
Palsta
Kuldne Börs (Viro)
Huuto.net
Sanoma Lehtimedia:
Etelä-Saimaa
Kouvolan Sanomat
Kymen Sanomat
Anjalankosken Sanomat
Joutseno
Luumäen Lehti
Kaakonkulma
Pitäjänuutiset
Uutisvuoksi
Kaupunkilehti Seiska
Lappeenrantalainen
Sanoma Business Services:
Taloussanomat
Uutistoimisto Startel
ITviikko
Digitoday.fi
Esmerk
Lehtikuva
Sanoma Kaupunkilehdet:
Uutislehti 100
Kellokas
Palvelulehti Itäväylä
Kaupunkilehti Kymppi
Koillis-Helsingin Lähisanomat
Nöjesguiden
Sanomapaino:
Sanomala Oy
Hämeen Paino Oy
Savon Paino Oy
Lehtikanta Oy
Saimaan Lehtipaino Oy
Sanoma Data
Lisäksi osakkaana seuraavissa yhtiöissä:
Netwheels Oy (20,06%)
Suomen Tietotoimisto Oy (22,43%)
ZAO Smena (venäjä) (30%)
----
3. WSOY
Liikevaihto (2004): 253,9 miljoonaa euroa.
Liikevoitto (2004): 29,1 miljoonaa euroa.
Toiminta toimialoittain:
Oppimateriaalit:
WSOY oppimateriaalit
Malmberg (hollanti)
Van In (Belgia)
Young Digital Poland (55%) (Puola)
Painaminen:
WS Bookwell
Kustantaminen:
WSOY Business Information
Docendo Group
Everscreen (64%)
Weilin+Göös
Bertmark Media (ruotsi)
WSOY yleinen kirjallisuus
WSOY:n kotimaiset kirjailijat:
Aho, Tuulia
Ahti, Risto
Alanne, Outi
Andersson, Claes
Angel, Anja
Annala, Orvokki
Aro, Tuuve
Autio, Orvokki
Bagge, Tapani
Banerjee-Louhija, Nina
Ellilä, Kirsti
Envall, Markku
Eronen, Risto
Eskelinen, Markku
Filppula, Jaska
Garam, Sami
Haahti, Taina
Heikkilä, Jukka
Heikkinen, Riitta-Liisa
Holappa, Pentti
Holmberg, Annina
Honkasalo, Laura
Hotakainen, Kari
Huovinen, Veikko
Hyytiäinen, Taina
Hämäläinen, Helvi
Hänninen, Anne
Idström, Annika
Inkala, Jouni
Jansson, Tove
Joenpelto, Eeva
Järvelä, Jari
Kaila, Tiina
Kaipainen, Anu
Kajo, Markus
Karjalainen, Elina
Karvonen, Inkeri
Kaskiaho, Reija
Katz, Daniel
Kauhanen, Olli
Kejonen, Pekka
Kelaranta, Timo
Kellberg, Aarno
Kellokumpu, Helmi
Kellosalo, Juhani
Kilpi, Eeva
Kirstilä, Pentti
Kivikk´aho, Eila
Korpivaara, Nanne
Kostamo, Eila
Krohn, Tiina
Krohn, Leena
Kuitunen, Tuomo
Kunnas, Kirsi
Kyllönen, Marja
Kylätasku, Jussi
Kyrö, Tuomas
Kännö, Sakari
Laajarinne, Jukka
Laitinen, Eija
Lander, Leena
Lardot, Raisa
Lehikoinen, Anne-Mau
Lehtinen, Lasse
Lehväslaiho, Reino
Leino, Katariina
Leinonen, Anne
Lempinen, Marja-Leena
Leskinen, Leena
Liehu, Rakel
Liimatta, Tommi
Liksom, Rosa
Linna, Väinö
Lundán, Reko
Luoma, Heikki
Lähteenmäki, Laura
Lähteenmäki, Ville
Manninen, Raili
Manninen, Katri
Martinheimo, Asko
Marttinen, Tittamari
Mattsson, Anne
Melender, Tommi
Meriluoto, Aila
Mikkonen, Sari
Mäkelä, Juhani
Mäkelä, Matti
Mäki, Harri István
Mäki, Jarkko
Mörö, Mari
Nieminen, Kaiho
Nojonen, Uolevi
Nopola, Sinikka
Nordell, Harri
Numminen, Juha
Nykänen, Harri
Oksanen, Aulikki
Oksanen, Sofi
Onkeli, Kreetta
Otonkoski, Lauri
Paananen, Raija
Paasilinna, Arto
Paasonen, Markku
Parkkinen, Jukka
Parkkola, Seita
Parvela, Timo
Peltonen, Juhani
Peltoniemi, Jusa
Pispa, Kaija
Puikkonen, Emma
Puskala, Sirpa
Pystynen, Tiina
Pyysalo, Joni
Raittila, Hannu
Rane, Irja
Ranivaara, Jorma
Rannela, Terhi
Rekola, Mirkka
Remes, Ilkka
Repo, Niina
Rissanen, Veikko
Ruusuvuori, Juha
Saaritsa, Pentti
Sahlberg, Asko
Saisio, Pirkko
Salmi, Vexi
Salminen, Arto
Salminen, E. Olavi
Sandström, Tuula
Savisaari, Aira Annikki
Saxell, Jani
Schier, Marjatta
Selja, Sirkka
Seppälä, Juha
Seppälä, Arto
Siikavirta, Katri
Simukka, Salla
Sinervo, Helena
Skiftesvik, Joni
Snellman, Anja
Staalo, Jemina
Syrjä, Jaakko
Teerialho, Taina
Tervo, Jari
Tiainen, Arja
Tiihonen, Ilpo
Tuomi, Panu
Tuominen, Taija
Tuominen, Pirjoliisa
Turunen, Heikki
Tuulari, Jyrki
Uskali, Marika
Vakkuri, Juha
Varis, Tuula-Liina
Venho, Johanna
Viinikainen, Antero
Viljanen, Mikko
Vilkkonen, Lauriina
Virolainen, Merja
Virtanen, Rauha S.
Vuorio, Hannu
Waltari, Mika
Wickström, Mika
Yli-Rajala, Tarmo
Ylimaula, Anna-Maija
Ågren, Gösta
Tytär- ja osakkuusyhtiöitä mm:
Kustannusperintä Oy - Förlagsinkasso AB
Young Digital Poland (55,1 %)
Taskukirja Loisto Oy (25 %)
----
4. SWelcom
Liikevaihto (2004): 117,5 miljoonaa euroa.
Liikevoitto (2004): 9,6 miljoonaa euroa.
Liiketoiminnot:
Televisiotoiminta:
Nelonen
Kaapelitelevisio, maksu-tv ja laajakaistainternet:
HTV
Digitaaliset palvelut:
2ndhead
Tuotantopalvelut:
Tuotantotalo Werne
Lisäksi osakkaana seuraavissa yhtiöissä:
Maxisat-Yhtiöt Oy (46,21 %)
Platco Oy (33,33 %)
Suomen Urheiluradio Oy (23,25 %)
Vantaan Yhteisverkko Oy (24 %)
----
5. RAUTAKIRJA
Liikevaihto (2004): 659,7 miljoonaa euroa.
Liikevoitto (2004): 47,2 miljoonaa euroa.
Organisaatio toimialoittain:
Kioskikauppa:
R-kioski
Veikkausrasti
Pizza Hut
R Kiosk Eesti (Viro)
Narvesen Baltija (Latvia)
CZ Retail (Tshekki)
Lietuvos Spauda (Liettua)
Lehtitukkukauppa:
Lehtipiste
Lehepunkt (Viro)
Preses Serviss (Latvia)
Impress Teva (Liettua)
Hiparion Distribution (Romania)
TK Pressexpo (Venäjä)
Kirjakauppa:
Suomalainen Kirjakauppa
Yliopistokirjakauppa
Lukiolaisten Kirjakauppa
Reader's
Apollo Raamatud (Viro)
Viihde ja vapaa-aika:
Finnkino
MPDE (Viro)
Baltic Cinema (Latvia)
Vingio kino teatras (Liettua)
V & K Holding (Viro, Latvia, Liettua)
Lisäksi tytär- ja osakkuusyhtiöitä mm:
JHC Arena Holding Oy
Jokerit HC Oyj (36,43 %)
Kirjavälitys Oy (20,05 %)
SIA Stockmann Centrs (37 %)
Posted by mitvit at 03.11.05 13:59
Käy taistoon ja ottele julmasti. Me HS-sertifioidut kirjoittajat heittelemme vastustajaasi pumpulipalloilla minkä vain ehdimme. Sokaiskoon pumpulipallomme vastustajasi siten että pääset iskemään terävimmät iskusi.
Posted by: Jude Vihervaara at 03.11.05 14:20Tarkoittaako tämä haaste nyt sitä, että suuri osa blogeista laittaa etuliitteen mitvit:xxx? tai mv:xxxx? Ja niille jotka kieltäytyvät tunnustamasta väriä lällätetään "josset ole puolellamme olet meitä vastaan, mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän.... jne" ?
Posted by: Helen at 03.11.05 14:26Taivutetaan sitten rautalangasta jos ei muuten mene perille.
Etuliite HS: on tarkoitettu sokaisemaan vastustaja ja sitä zombina seuraavat kannattajat. Näille zombeille voidaan syöttää mitä tahansa, joten miksi emme sitten syöttäisi laatusisältöä. HS: joukot ovat ehdottomasti mitvitin kannattajia. Tai ainakin minä, en voi puhua muiden puolesta.
Posted by: Jude Vihervaara at 03.11.05 15:03Mutta muista, että apunasi kihelmöivässä taistelussa kuuman lista kärkipäässä piehtaroivat Runkku- ja Krapulablogit. "HS.fi" -lyhenne on saanut varteen otettavan vastustajan!
Ja kait blogeissa on jo aikoja sitten neitseellisyys huutanut lapsen lailla poissaolollaan.
Posted by: olioajatus at 03.11.05 15:06No minä olen ainakin, sillä vaihdoin listanimeni muotoon mitvit: Kari Haakana.
Posted by: Kari Haakana at 03.11.05 15:06Ai että ihan rautalangasta vääntäen? Jos on pakko valita, niin mitvit-leiri tuntuisi läheisemmältä. Ainakin noiden verotustietojen perusteella.
Posted by: Helen at 03.11.05 15:13Ei tämän taas nyt ihan näin pitänyt mennä. Taas te keskityitte kaikki siihen johdantoon. En minä oikeasti kaipaa mitään leiriytymistä ja herra parahtakoon en halua toimia leiri-isäntänä tai kapinakenraalina. Paljonkaan.
Jos joku haluaa meemitellä, niin haluaisin mielelläni lukea perusteltuja näkemyksiä siitä, minkälaisia hyviä tai huonoja vaikutuksia suurten kaupallisten mediakonsernien ja muiden talouden toimijoiden melko nopeasti tapahtuneella tunkeutumisella harrastuslähtöiseen alakulttuuriin on. Se on minusta vallan tärkeä ja kiinnostava kysymys.
Minä kun en näemmä siihen itse pysty. Kykyni riittävät niukasti kepeään provokaatioon.
Posted by: mitvit at 03.11.05 15:29Minen ymmärrä koko tätä "Hesari-on-paha-kun-se-tulee-meidän-hiekkalaatikolle" hommaa. Siis kun se ei tule, jos kukaan ei niitä Hesarin blogeja lue. Jos lukee, niin niille on jonkinlainen tarve tai ne kiinnostavat. Eiks?
Ja hei, kyse on nyt kuitenkin Blogilistalle ilmoitetuista blogeista. Niitä tulee päivässä kymmeniä. Niillä ei ole voimaa tuhota/häiritä/tunkeutua yhtään sen enempää kuin Runkkublogillakaan.
Ja mikä alakulttuuri? Alakulttuuri kuulostaa minulta nännilävistys/nahkahousut/luomutomaatti-meiningiltä. En koe olevani osa alakulttuuria, minä. Yksikään Reanult Meganen omistaja (ja vielä farkkumallin) ei vaan määritelmällisesti voi olla osa mitään alakulttuuria.
Posted by: Kari Haakana at 03.11.05 15:52Hyviä kysymyksiä, Kari. Täytyy koittaa vastata niihin paremmalla ajalla, vaikka ihan omassa merkinnässään.
Muutetaan se alakulttuuri sitten vaikka "harrastuslähtöiseksi jutskaksi", niin tulee enemmän samaistumispintaa.
Ja kuuluthan sinäkin alakulttuuriin: sen nimi on pahamaineinen Farkkurelluposse. Yo!
HS tahtoo ilmeisesti olla kaiken aikaa kaikkien kanssa. Ymmärrän toki tunteen, mutta silti mieluimmin mitvit!
Ja lisäksi tahdon mukaan farkkuposseen.
Posted by: Aromat at 03.11.05 16:58Heh-heh, ensimmäinen hyvä ja nerokas postaus Mitvitiltä.
Jatka samalla tavalla, niin sinusta voisi tulla kaikkien sorrettujen HS ;) Siihen voisi tosin olla pää-äänenkannattajillasi jotain sanomista.
Posted by: Mikko Moilanen at 03.11.05 18:09Asiathan kehittyvät juuri niin kuin olen suunnitellut. Hyvä.
Posted by: Mocartes at 03.11.05 18:17Mitvit,
olet idolini, tämän oivaltavan postauksen jälkeen vielä asymptoottisesti enemmän kuin ennen!
Kari,
totta, maailmaan mahtuu HS-blogeja ihan niin kuin mahtui Pirkka-blogeja niitä ennen. Silti: Pirkoissa minua ärsytti eniten, että se lastuheebo alkoi sivistää blogirahvasta siitä, miten tulisi kirjoittaa kunnon postauksia. Ja eikös vaan taas ollut hesarilaisilla sama sormensojottelumeininki. Ensin Anssi katsoi asiakseen valistaa ingresseistä ja väliotsikoista. Sitten tämä Pekka rupesi nyrpistelemään, kun joutui jakamaan tilat krapulaisten runkkarien kaa.
Miten tosikkomaista! Jos haluan kuunnella tosikkoja juttuja, voin äänittää pitämiäni oppitunteja. Blogeilta kaipaan muuta!
Posted by: Sun äitis at 03.11.05 20:06Ensin paha kapitalisti tuli ja osti blogilistan. Seurasi hirveä huuto ja hätä; mitään muuta ei tapahtunut.
Sitten Pirkka-blogit saastuttivat listan kaupallisuudellaan. Seurasi hirveä huuto ja hätä; mitään muuta ei tapahtunut.
Vihdoin saapuu HS konserni pilaamaan blogilistan kauneuden. Seuraa hirveä huuto ja hätä; maailma tuhoutuu?
Posted by: /mek at 03.11.05 20:46Voih.
Mä tuota olen täällä takana jos tarviit jotain. Koeta pärjätä!
Posted by: Just Sopivasti at 03.11.05 20:54"Ensin paha kapitalisti tuli ja osti blogilistan. Seurasi hirveä huuto ja hätä; mitään muuta ei tapahtunut."
[jne.]
clap-clap-clap-clap-clap-clap (hurmiolliset aplodit).
Hyvä Mek, niin sitä pitää. Kirjoitit varmaan omasta mielestäsi erittäin fiksusti ja älykkäästi.
Mek kuitenkin unohti olennaisia asioita. Tarkastellaan niitä:
- blogilista kaupallistettiin.
Seuraus:
-pirkka-roskaposti muuttui "blogiksi"
-HS muuttui "blogiksi"
-HS vaatii blogilistan sensurointia.
Mitään ei tapahtunut, koska nousi hirveä huuto ja hätä? Eikö Mekin mielestä ole mitään todellakaan tapahtunut vai yrittääkö Mek omasta mielestään ovelasti selittää kansalle, että mitään ei ole tapahtunut? Katsotaan vielä kerran, että mitä on tapahtunut:
-pirkka-roskaposti muuttui "blogiksi"
-HS muuttui osittain "blogiksi"
-HS vaatii blogilistan sensurointia.
Katsotaan vielä, että miten Mekin propagandaa voisi käyttää tiedottamisessa.
- Teveydenhuolto yksityistettiin - mitään muuta
ei tapahtunut.
- Pääomaverotus poistettin - mitään muuta ei
tapahtunut.
- Työttömyyskorvaukset poistettiin - mitään
muuta ei tapahtunut.
- Perustettiin kulutushyödykkeitä valmistavia
vankiloita - mitään muuta ei tapahtunut.
- Kriminalisoitiin prostituutio - mitään muuta
ei tapahtunut.
- Laitettiin rikollisia vankilaan valmistamaan
saippuaa - niin kuin kuuluu tehdä, eikä
mitään muuta tapahtunut.
Hyvä, että syntyy iso huuto ja hätä, sillä muuten kaupalliset tahot tekisivät mielellään mitä tahansa sisääntulevien rahavirtojen maksimoimiseksi.
Tämä Blogistan oli aikoinaan vapaa kaupallisuuden tuomasta saastasta, kuten pirkka- ja HS -blogeista Tämä oli vapaiden kirjoittajien ja lukijoiden maailma. Tätä auvoa ei pitkään kestänyt, vaan muu media lähti ottamaan lisäarvoa Blogistanista nimeämällä kolumnistiensa perinteisiä kolumneja Blogeiksi. On tietysti hyvä, että toimittajat joutuvat kirjoittamaan enemmän kuin "postauksen" viikossa korkean palkkansa eteen.
TOP-listan kaupallistaminen vaaransi ihmisten suuren sirkushuvin eli blogien sijoittumisen seuraamisen listalla. Tämä tiedettiin ja historia on osoittanut, että huoli ei ollut turha. Seuraavaksi kaupalliset voimat löivät kättä yhteen muiden poliittisten voimien kanssa. Alkoi kuulua vaatimuksia Blogilistan sensuroinnista, koska se ei nykyisessä muodossaan palvele tarkoituksenmukaisella tavalla kaupallisten tahojen ja muiden ryhmittymien etuja.
Älkää tulko tänne vapaaseen Blogilandiaan esittämään vaatimuksianne sensuurista. On parempi, että tämä säilyy paikkana, jossa kaikki saavat äänensä kuuluville.
Älkää yrittäkö valloittaa tätä mediakenttää samojen henkilöiden ohjaukseen, jotka hallitsevat perinteistä mediaa. Nyyssien ohella parhaimman medianautinnon on antanut minulle Blogilandia. Näin siitäkin huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi, että olen "joutunut" lukemaan niissä paikoissa erittäin poikkeavia mielipiteitä omiini verrattuna ja että välillä on ärsyttänyt henkilöt mielipiteiden takana suunnattomasti. Se on kuitenkin sivistänyt ja kehittänyt minua henkilönä enemmän kuin teidän kapeanäköinen ja hikinen kaupallinen mediakenttä tai mikään koulutus olisi koskaan pystynyt tekemään.
Siinä teille pari realiteettia mietittäväksi otsikoitten miettimisen rinnalle. Hävetkää itseänne ja sensurointihalujanne. Mitä harvemman tarvitsee altistua perinteisen median tylsistyttävälle vaikutukselle, niin sen parempi. Täällä erilaiset ihmiset ja mielipiteet on rikkaus, jonka puolesta on hyvä taistella.
Posted by: Mikko Moilanen at 03.11.05 21:56Bloginnea? Minäkö? En tunnusta!
Posted by: Nea at 03.11.05 22:13Mikä keskustelu, ja mistä aiheesta. Niin... mistä aiheesta?
...Äh. MitVit täällä tapahtuu? Kysyn Vaan. Jätkät hei, Vt? PA? KK?
Jos blogilista menee liian kaupalliseksi (Onko se mahdollista? Mitä siitä seuraisi? Hyvät kirjoittajat värvättäisiin ja he saisivat rahaa harrastuksesta joka muuttuisi työksi joka ei enää olisi hauskaa?), johonkin avautuu uusi ug-blogilista meille erilaisille nuorille. Siihen asti ajattelin jatkaa kirjoittelua summan mutikassa kuin konsanaan koskaan ikinä. Eikö muut?
Aika aikaista vetää johtopäätöksiä Hy.,S.na-blogien tulemisesta, ehkä. Kai kaikille on tilaa, luulin tämän olevan uusi uljas Utopia! Sitäpaitsi the Pekankin monissa kommenteissa on järkeä, kaikissa ei, mikä taas pätee ihmisiin yleensäkin. Ja oli kiva seurata Anssin artikkelin kehittymistä lehtityötä entuudestaan tuntematta. Ja Axa on oikeasti hyvä kirjoittaja. Ja niin edelleen.
Posted by: Pauliina at 03.11.05 22:57Kummallista kyllä, olen taipuvainen komppaamaan Pauliinaa kaikilta osin. Mikä ei tarkoita, etteikö asioita pitäisi tarkkailla ja niistä keskustella. Tissit.
Posted by: mitvit at 03.11.05 23:57Tissit.
Posted by: Pauliina at 04.11.05 00:03Meillä täällä HS:masturbaatioblogissa ollaan kyllä sitä mieltä että kaikki tämä kohu HS:blogipenetraatiosta on aivan ylimitoitettua.
Olemme nimittäin parhaimmillaan päivittämässä järjestelmiämme ja siirtymässä täysimittaisesti penetraatiosta masturbaatioon.
Posted by: Niilo Nihilisti at 04.11.05 01:05Kuinka paljon hesarin blogeissa on sisältöä? No siis eipä juuri. Jopa vähemmän kuin tässä Mitvitin metablogissa. Tsekatkaa vaikka Salovaaran Paulan "oi ei, cd jumitti"-kommentit. Ja kun siitä tulee kitiikkiä niin lobataan sitten sivua jossa joku muu sanoo jotain järkevää. Vetääkö se nainen Radiohelsinkiä vai Radio Novaa? Hä?
Posted by: Dazzle at 04.11.05 02:17Hesarin blogien kaupallisuudesta sen verran, että ainakin osa HS:n bloggaajistahan bloggaa huvikseen vapaa-ajallaan, eikä lehti myy blogeihin ilmoituksia, eikä tienaa niillä muutoinkaan millään tavalla. Ne ovat siis vain huvia ja harrastusta (okei, toki myös pr-arvoa ja imagorakennusta, avoimuuden ja vuorovaikutuksellisuuden vaikutelman luomista jne.)
Toiseksi, Hesarin blogeissa ei ole nähty kovin ihmeellistä sisältöä, jonka tuottamiseen vaadittaisiin Hesarin mediakonsernin journalistista ammattitaitoa ja resursseja. Hesarin blogien kanssa voi siten kilpailla samoilla ehdoilla kenen tahansa blogi. Mielestäni Hesarin blogit eivät ole ottaneet käyttöönsä kaikkea potentiaalia, miten blogia voisi journalismissa hyödyntää. Miinusta ajattelun laiskuudesta, on jääty puolitiehen.
Lupasin itselleni olla puuttumatta tähän keskusteluun univelkaisena, mutta nyt täytynee osallistua.
Tarkennus Moilasen aiempaan vuodatukseen:
"HS vaatii blogilistan sensurointia"
HS ei vaatinut blogilistan sensurointia. Valitukset Runkkublogista tulivat sähköpostina yksittäisiltä käyttäjiltä, jotka ymmärrettävästi haluavat pysyä nimettömänä.
"On parempi, että tämä säilyy paikkana, jossa kaikki saavat äänensä kuuluville"
Koskeeko tämä vapaus myös niitä, joiden ammatti on toimittaja?
Saan jatkuvasti vaatimuksia blogien poistamisesta listoilta, milloin mistäkin syystä. Perusteluina ovat olleet mm. sovinismi, feminismi, liberalismi ilkeästi puhuminen, poliittisuus, kaupallisuus, seksi, tylsyys, päivittämättömyys, haamupäivitykset, mediavalta jne jne.
Joskus tuntuu siltä että Blogistanin suvaitsevaisuus on erittäin valikoivaa.
Tässä näkee, kuinka kyyniseksi sitä on tullut. Luulin, että kaikki yltiöidealismi on maailmasta kuollut, mutta kattia kanssa. Mikon vuodatus osoittaa, että idealismi elää ja voi vallan hyvin.
Hyi paha hesari. Jiihaa vapaat bloggaajat. Kuulen soturien nousevan virtuaalisille barrikaadeille. Siitä tulee varmaan virtuaalinen vallankumous?
Ei, oikeesti idealismi on tavallaan hellyttävääkin. Silloinkin, kun sen tausta ei kestä kriittistä analyysiä. Silloinkin, kun sen argumentit kaatuvat ihan itsekseen. Siihen ollaan kai kuitenkin tultu, että idealismi parhaimmillaan on vain pieni huutoa kaikkea "pahaa" vastaa. Mutta silläkin huudolla on oikeutensa elää.
Posted by: Desc at 05.11.05 07:55Hesari Pahan akseli? Puuttumatta Hesarin blogeihin muistutan että Helsingin Sanomat on vapaa yksityinen liikeyritys vapaassa länsimaisessa maassa. Ei siis Ylen kaltainen verorahoilla pyörivä medium. Jos Suomessa olisi sananvapaus huonommalla tolalla ja tiedotusvälineitä sensuroitaisiin niin kukaan ei känisisi. Tiedotusvälineen alkuperäinen merkitys on unohdettu. Mitähän pahaa Helsingin Sanomat on tavisblogaajalle tehnyt? Ja ketkä eivät saa ääntään kuuluville 'valtamediassa'? Väärinymmärretyt taiteilijat ja Karjala takaisin -uusnatsit?
Kommentteja lukiessa vahvistuu käsitys siitä että kovimmin huutajilta puuttuu oma elämä. Tai lääkitys.
Täällä huudellaan infantiilisti tuhmia sanoja niinkuin äiti olisi oven takana, joten loppuun mielipiteeni samassa muodossa: vitun ääliöt.
Posted by: Muudan nainen at 05.11.05 19:15No kuka sit päättää?
Posted by: at 05.11.05 23:38Mitä jos Hesarin blogien nimissä olisi kuitenkin jämäkästi HS.fi? Niin että blogilistaa katsoessa tietäisi heti mistä on kyse. Hakemistostakin löytäisi ne halutessaan kätevästi.
Sama pyyntö kaikille, älkää ny kauheesti niitä nimiänne muutelko, löydä enää vanhoja tuttuja mistään. Teidän blogejahan minäkin lähinnä kattelen enkä noiden korporaatioiden.
(Tää tuntu sopivan tähän jatkoksi...)
Posted by: Pauliina at 07.11.05 10:58Minua on vaan lähinnä ärsyttänyt se, että blogaajia on pitänyt eritellä etuliitteellä listalla (jos HS-toimittajat tekevät hommaa huvikseen ja vapaa-ajallaan, mitä se etuliite siinä tekee? Vai kirjoitanko minäkin blogini eteen SL työpaikkani mukaan?). Hiukan tietysti kipristää vannetta pään ympärillä sekin, että hölmöt kansalaiset sitten innoissaan lukevatkin näitä HS-liitteisiä juttuja ihan tohkeissaan, kun niissä varmasti kirjoitellaan laadukkaasti.
Pyh, sanon minä. Pyh. Etuliitteet vidduun ja blogaaminen blogaamiseksi.
Tissit, taas.
Posted by: Tiia at 07.11.05 20:45Hmm, en löytänyt Hesarin blogien emoalukselta mitään linjapuhetta niiden ja lehden suhteesta. Olen vain ajatellut HS-blogeihin osuessani, että kai se lehden leima otsaluussa jotain tarkoittaa.
Sille ei kai oikein voi mitään jos joku ei blogilistan kautta löydä tai halua löytää mitään muuta kuin HS-blogit. Minä nimenomaan etsin uusia amatöörikykyjä luettavakseni, jolloin HS.fi:n puuttuminen listalla näkyvästä nimestä johtaa harhaan ja tulee pettymys, olkoot sitten edessä tai lopussa nimeä mutta se selventäisi.
Laitoin muuten innokkaana asioihin sekaantujana HS:n suuntaan sähköpostia muun muassa siitä josko niiden blogeista voisi keskustella muualla kuin täällä Mitvit'n kommenteissa, mutta mikäpä tässä toisaalta, listojen huipulla kaikkien silmien alla. Aikahan tämänkin ongelman vakavuuden asettaa oikeaan mittakaavaan, todennäköisesti pari hassua viikkoa riittää. (Melkein unohtuu blogikiistoja seuratessa että Pariisissa mellakoidaan ja lintuinfluenssa leviää, hah. -Toisaalta ihan kiva.)
Ja juu, tissit.
Posted by: Pauliina at 07.11.05 22:46"... hölmöt kansalaiset sitten innoissaan lukevatkin näitä HS-liitteisiä juttuja ihan tohkeissaan, kun niissä varmasti kirjoitellaan laadukkaasti..."
No, jos edellä mainitut kansalaiset eivät luettuuaan kyseisten blogien laatua tajua vaan jatkavat yhtä innokkaina, niin keneltä se on pois? Minä en ainakaan niin hölmöjä lukijoita blogiini edes kaipaisi ;-)
Nyt jäbät kylmän suihkun alle tunteita viilentämään ja annetaan kaikkien kukkien eikun blogien kukkia!
Posted by: nimetön at 19.11.05 23:14





