toukokuu 23, 2005

:: taru kuukkeliherroista

TARU KUUKKELIHERROISTA osa I : HORUKSEN PIPARIT

Kuten tavallisesti epäluotettavista lähteistä olemme saattaneet havaita, kultainen hassu-kuukkeli lehahti vihdoin kotiin, jos tätä paperinkeräyslaatikkoa nyt sellaiseksi voi kutsua.

Siinä me sitten tuijottelimme toisiamme, suomen humoristisin lintu ja oikeistolaisin bloggaaja. Kun emme muutakaan keksineet, teimme kuten juuri tutustuneet ystävykset ainakin: haimme jääkaapista kolmosolutta ja ryhdyimme googlaamaan pornoa.

Äkkiä linturaiska rikkoi syvän ja miehekkään hiljaisuuden ja puhkesihe visertämään tomwaitsmaisen heleällä äänellään:

- Haluaisitko nähdä valokuva-albumini?

- No enpä oikeastaan, vastasin hajamielisesti.

- Haluaisitko saada aivan helvetin lujaa pataan ja nähdä valokuva-albumini, kujersi siivekäs ja vastausta odottamatta kaivoi untuvapovitaskustaan monumentaalisen kirjajärkäleen.

Opuksen nahkaiset kannet saivat ihmisihon kananlihalle. Kysyin kuukkelilta, saivatko ne kanan ihon ihmislihalle, mutta lintu ei vastannut, nauroi vain kumeasti ja pahaenteisesti. Kansiin oli punaisella valuvalla musteella tatuoitu sana "Necronomicon". Otsikko oli kuitenkin viivattu yli ja alla oli suloinen kukka-karitsa-perhonen -tarra johon oli tikkukirjaimilla raapustettu:

"GUGGENHEIMIN/KUUKKELIN SUVUN HISTORJA"

Kuukkeli avasi kirjan. Huone ympärillämme pimeni, ilman täytti mädäntyneen lemu ja kaikkialta alkoi kuulua karmeita tuskanhuutoja.

- Joo, noin käy aina. Ei siitä kannata välittää. Ne ovat vain kidutettuja sieluja, jotka irti päästessään repivät kaiken elävän pienillä pinseteillä kappaleiksi ja syövät pitaleivän välissä. Valittavana kolme vaihtoehtoa: pihvi, kana tai kasvis, lohdutti lintuystäväni. Niinpä syvennyimme kirjaan ja Kuukkeli alkoi tarinoida:

- Emme aina ole olleet Kuukkeleita, vaan alunperin polveudumme Guggenheimin suvusta, aloitti lintu juhlallisesti. - Tämä ensimmäinen kuva on vanhin tunnettu todiste sukumme historiasta. Jos katsot tarkkaan osasuurennosta tästä jokseenkin tunnetusta maalauksesta, voit nähdä esi-isämme Emilio Butragueno-Guggenheim Efesolaisen isännän oikealla puolella nauttimassa viinistä, laulusta ja naisista. Jälkimmäisiähän ei kuvassa näy, mutta esi-isukin jälkeenjääneistä papereista voidaan viinitahrojen lomasta lukea, että juhlat äityivät koko lailla hulppeiksi orgioiksi. Melkoista Da Vinci -koodia nuo paperit kyllä ovat.

ls.jpg

- Niin, siipiveikko jatkoi, - Nasaretilaisella, tai Mestarilla, kuten ystävät häntä kutsuivat, koska hän voitti aina biljardipelit, todella oli kolmastoista opetuslapsi - Papa Emilio. Emilion vaiheista ei juurikaan tiedetä, sillä kuten tunnettua, häntä ei juurikaan mainita säilyneissä lähdeteoksissa. Se tiedetään kuitenkin, että noiden maalaukseenkin ikuistettujen melko villien bileiden aikana Papa Emilion ja Mestarin välille kehkeytyi jonkinlaista kiistaa. Ilmeisesti esi-isäni oli sitä mieltä, että erään opinkappaleen sisältöä tulisi muuttaa muotoon: "rakasta lähimmäistäsi niinkuin salamia".

- Lopulta Emilio poistui huoneistosta huutaen "..ttu kävele vaan järvenselällä, mutta meitsi syö rottia ja paskantaa kettuja." Tulistunut Papa käveli suoraan lähimarkettiin ja yritti myydä Mestaria paikalliselle kolmen koon kauppiaalle neljälläkymmenellä hopearahalla. Ilmeisesti joku oli kuitenkin tehnyt edullisemman tarjouksen...


Kuukkeli vetäisi pitkät henkoset vesipiipustaan, irvisti ja käänsi sivua silminnähden ylpeänä.

- Isoisäni isä Carl Gustav Emil Guggenheim oli tunnettu suomalaisuusmies. Lisäksi hän oli myös tunnettu puolalaisuus-, kiinalaisuus- ja albanialaisuusmies - vaikkei hän edes ollut mies, vaan lintu... No, joka tapauksessa juuri C.G.E, tai "Karski", kuten häntä kutsuttiin, muutti sukunimensä Kuukkeliksi.

ks.jpg - Tässä kuvassa Pappa Karski on kuvattuna vuoden 1918 melskeissä. Hänen kanssaan poseeraavat naapurin Vähälahjan veljekset Hellä, Kauno, Impi sekä oikealla sukunsa musta lammas, varsinainen vilkkusilmä Anna. Tuolloin raivonnutta konfliktiahan kutsutaan näkökulmasta riippuen "veljessodaksi", "vapaussodaksi", "punakapinaksi" tai "sisällissodaksi". Karski ystävineen kutsui sitä kuitenkin "salamisodaksi", lintu henkäisi.

- Papanpappa ja veljekset eivät nimittäin kuuluneet punaisiin tai valkoisiin, vaan he muodostivat oman rintamansa, "ruskeat". "Ruskeiden" poliittisena tavoitteena oli saada kaikki Suomen viljapellot korvattua salamiviljelmillä. Porukka sai kuitenkin traagisesti surmansa Alma-mamman suokuokasta jäätyään kiinni Koskelan torpan peltotilkulta repimästä rukiinkorsia irti maasta ja kylvämästä salamisuikaleita tilalle.

- Mitä voin sanoa, kuukkeli painoi päänsä. - Karski-vainaa ei ollut koskaan kovin välkky.


- Isoisäni Lauri Allan Kuukkeli oli varsinainen seikkailija, jatkoi lintuystäväni aivan kuin vaientaakseen lisäkysymykset C.G.E. Kuukkelista. ij.jpg - Talvisodasta palattuaan hän emigroitui Yhdysvaltoihin, koska sittemmin välirauhaksi osoittautunut ajanjakso oli isoisän mielestä "liian iisii settii, yo!". Hän muutti nimensä Ridge Brooke Thorne A. Googleksi ja värväytyi merijalkaväkeen. Vuonna 1945 hänen osastonsa komennettiin Tyynellemerelle. Siellä Ridge-paappa osallistui muun muassa Iwo-Jiman valtaukseen.

- Vaikka Ridge oli sotilasarvoltaan pelkkä sotamies, oli hän luonteeltaan pikemminkin "piällysmiästyyppiä", totesi kuukkeli naurahtaen savolaissutkaukselleen.

- Juuri ennen kuvan ottohetkeä isoisäni kuultiin huutavan: "Ira, Franklin, Harlon, Rene, Michael, John! Pistäkääs poijaat lippu sojoon, meitsi tempaisee sillä välin pienet salamivoileivät." Seuraavana yönä Ridge sai tarinan mukaan melkoista sukka-saippuahoitoa nousevan auringon alla. Aika velikulta!


Kuukkeli hymähti merkitsevästi ja imuroi sieraimiinsa viivan valkeaa jauhetta. Seuraavalla aukeamalla tuijotti äkäisenä kameraan komea nuori kuukkeliuros varsin epälajityypillisessä ympäristössä...


TARU KUUKKELIHERROISTA osa II : VARSIN KORNIA

- Voi olla että Neil Armstrong oli ensimmäinen ihminen kuussa, mutta setäni Kauko-Aatos Kuukkeli ennätti kuun kamaralle jo päivää ennen Apollo yhtäsuntoista, messusi ystäväni ylpeyttä äänessään.

- Kauko-setä nimittäin uskoi todeksi tarinan kuun juustokoostumuksesta ja lensi louhimaan tuota himoittua herkkua vanhasta ruohonleikkurista, Porin Matti -uunista ja kiertoilmakammesta kustomoidulla Alla Pollo 11 -aluksellaan. Kauko sedän projekti tietenkin osoittautui melkoiseksi pannukakuksi, mutta silti hänen panostansa kuukilpajuoksuun on turhaan vähätelty, kuukkeli jatkoi närkästyneenä.

ba.jpg

- Kaikki muistavat Neil Armstrongin ensimmäiset sanat kuun kamaralla: "One small step for man, one giant leap for mankind".

- Sen sijaan tähän Armstrongin ottamaan kuvaankin ikuistettu Kauko-Aatoksen ensimmäinen lausahdus hämmästyneelle Buzz Aldrinille on lähes täysin unohdettu:

"Jumalation, boys, are you tapdancers or something? I ordered one giant salami-pizza, like, six hours ago! Take me to your leader!"

- Tai no, kyllähän tuo viimeinen lause jäi elämään, jatkoi kuukkeli.

- Maahan palattuaan Kaukoa ja hänen juustoprojektiaan pilkattiin kaikkialla nimittelemällä häntä mm. kuu-ukkeliksi tai kuukikkeliksi. Niinpä turhautunut Kauko-setä eräänä päivänä katosi täysin jäljettömiin. samana päivänä katosivat mystisesti käsitetaiteilija Holopaisen saunan kiuas sekä naapurin Aarnon tuliterä kuplavolkkari. Kauko-Aatos Kuukkelista ei sen koommin kuultu, lopetti pyrstöveijari ja hänen simäkulmassaan kimmelsi liikutuksen kyynel.


Kultalintu käänsi haikeana sivua. Seuraavassa kuvassa näkyi neljä herraa ns. radalla.

- Kauko-Aatoksen avaruusmatkaillessa toinen setäni Groucho Kuukkeli matkusti sumujen saarelle, aloitti lintu.

- Oikeastaan Groucho-setä oli matkalla Itä-Berliiniin Wurstfesteille, mutta hyppäsi satamassa väärään laivaan. Suuri oli Grouchon hämmennys, kun laivasta astuessaan hän näki kaikkialla knallipäisiä hörökorvia jotka brutaalisti nauttivat vain friteerattua kalaa ja perunalohkoja. "Ei tuo ole kultaisen linnun ruokaa", kuultiin Groucho-sedän toteavan.

- Nälissään Groucho lähti hoipertelemaan Lontoon sivukaduille. Viimeisillä voimillaan, toivonsa jo menettäneenä huomasi hän suojatiellä neljä hipinretaletta, joista köyhin oli vallan kengätönnä. Setä tervehti kukkaislapsia kohteliaasti, mutta päättäväisesti:

- "Hello you four unfabulous stupid poor-ass dirty hippies. Help! I need salami! Help! Not just any..."

- Enempää ei Groucho-raukka ehtinyt anella kun valkopukuinen, kiivaaksi tiedetty karvanaama karkasi sedän kippuun ja tempaisi Groucho-setää ns. tabernaakkeliin. sadattelipa vielä perään: "siis me...siis...ööö... OLLAAN KUULUISAMPIA KUIN JEESUS!"

ar.jpg

Kuukkeli veti kiivaasti henkeä ja jatkoi kiihkeää tarinaansa.

- Grouchon kuunnellessa asfalttikanveesissa sisäisten lintujen sirkutusta muiden hippien kävi setää sääliksi. Kengätön loihe lausumaan:

- "Ok, guys, come together. There's something in the way he moves, right? If we don't do something, this could be the end of him, eh? Ringo, you're gonna carry that weight and take him to my Golden Slumbers -mansion."

- Kengätön katsoi likaista ja riutunutta setää ja jatkoi: "But don't use the front door. He goes in through the bathroom window!"

- Ringoksi puhuteltu valitti: "I get to do all the dirty work, yet you never give me your money or anything. You're one mean mr. mustard!"

- Hipit kuitenkin kantoivat Groucho-sedän kengättömän kotiin, joka osoittautuikin melkoiseksi kartanoksi. Hänet kylvetettiin, höyhenet suittiin ja eteen kannettiin valtava salami-juustolautanen. Setä oli taivaassa, totesi kuukkeli ja loi haaveilevan katseen yläviistoon.

- Äkkiä farmariasuinen hippi lähestyi häntä ja tiputti pari tippaa outoa nestettä makkaraviipaleelle:

" Feel like her majesty now? Oh! darling, here comes the sun. Take this and you'll think you're the sun king!"

- Ja aivan totta - sedän nautittua viipaleen maailma räjähti! Salamilonkeroiset mustekalat heiluttelivat hopeavasaroitaan varjoisassa puutarhassa....

- Tämän on Groucho-sedän viimeinen muistikuva reissusta. Hä heräsi seitsemän kuukauden kuluttua Luvian Esson baarista pyrstösulat kärähtäneinä, kumiankka kainalossa, sanat "I Want You, Polythene Pam" siivenvarteen tatuoituna. Lapset, älkää käyttäkö humehia!, totesi kuukkeli väliin opettavaisesti.

- Myöhemmin Groucho kirjoitti Lontoon-kokemuksistaan laulun, joka kuului jotenkin: "Sata salamii iskee tulta ja koko elämä räjähtää!", mutta se ei koskaan menestynyt, päätti ystäväni tarinansa.


En ehtinyt esittää mieltäni kalvavaa kysymystä vuoden -87 euroviisuedustajasta kun kuukkeli jo käänsi sivua, nojautui nautiskellen taaksepäin ja jatkoi muistelua:

- Kuten olet jo saattanut aavistella, meillä kuukkeleilla, kuten ei tunnetummalla merimiesasuisella sukulaisellammekaan, ole varsinaisesti isiä, sillä se saattaisi vihjata seksuaaliseen aktiin. Meillä on vain setiä. Seuraavassa setäni Ernest & Julio Kuukkeli poseeraa erittäin harvinaisessa kuvassa.

- Ernest-Setä oli varsin innokas näyttelijä. Jo nuorena hän näytteli vaativia rooleja koulunsa joulu- ja kevätjuhlissa mm. kuusenkoristeena ja nuotinkääntäjänä. Todellinen menestys sedälle oli seurantalon kesäteatterin "Tiernapojat", jossa hän näytteli kynttilänpätkää. Se taisi nousta hänelle jopa hieman päähän, sillä hän päätti kokeilla siipiään Hollywoodissa. "Nämä piirit ovat minulle aivan liian pienet. Lähden Kaliforniaan nuolemaan multaa!", huusi Ernest-setäni keväällä 1975 lähtiäissanoikseen höyrylaivan kannelta.

- Amerikan ihmemaassa setä joutui niihin tavallisiin hommiin, mihin aloittelevat näyttelijäkyvyt niin usein joutuvat: tiskaajaksi kahvilaan, kadunlakaisijaksi Sunset Boulevardille ja jalkapalloksi Super Bowliin. Onni näytti kuitenkin potkaisevan Ernestiäkin, kun hän luki lehdestä ilmoituksen:

"Etsitään metallinhohtoista, typerästi hoippuvaa piipittäjää tulevaan avaruusseikkailuun. Yst. Vast. 555-IWILLEVENTUALLYSCREWTHISTHING / George."

sw.jpg - Roolitustilaisuudessa, jonka kahvi- ja öljytauolla tämä kuva on otettu, oli lopulta jäljellä enää kolme ehdokasta, joista kaksi valittaisiin. Tuo piipittävä roskapönttö, kuvassa oikealla, oli jo oikeastaan päätetty valita, ja hänelle kaivattiin nyt kultaista sidekickiä. Setäni oli todella vahvoilla loppuun asti, kunnes tuli castingin ainoan repliikin vuoro. Valitettavasti Ernest, nälissään kun oli, köyhä näyttelijänalku, muisti sen väärin ja väänsi sen muotoon:

- "Eat the Salami, Luke!"

- Kuten tiedetään, Ernest-setä ei lopulta saanut roolia. "No, Lucasillahan on aina ollut paska maku sivuroolivalinnoissa. katsokaa vaikka Jar-Jar Binksiä." muisteli setä kitkeränä myöhemmin.

- Epäonnisen Koekuvauksen jälkeen Ernest-setä ajautui pikkuisen sivuraiteelle, jatkoi kultalintu ja loi katseensa maahan. - Elokuvabisneksessä hän toki jatkoi. Hänet opittiinkin tuntemaan alalla mainoslauseesta: "The Bird with the BIGGEST SALAMI ever!".

Kuukkeli tuhahti hieman häpeissään, ammuskeli pari kertaa kattoon revolverillaan ja kysyi sitten hilpeästi: "Haluaisitko nähdä kuvia minusta?"...

[Jatkuu. Osa 3/3 julkaistaan lähipäivinä, viikkoina tahi vuosina. osia ei julkaista omina merkintöinään, vaan jatkokertomuksena samaan tekstiin. Ehkä näkymättömällä musteella...]

Posted by mitvit at 23.05.05 22:02

Comments

Ah, salamia ja näkymätöntä mustetta.

Posted by: Kuuluttaja at 23.05.05 23:52

Luulin, että Warez oli jo kliimaksi, mutta.

Posted by: Mari at 23.05.05 23:58

Lukemisesta usein viisastuu, ja tämäkin teksti valaisi hämärän tajuntani käsittämään syyn ja seurauksen lakia hieman paremmin. Juttu on jonkinmoinen pienennetty, puristettu ja väkevöity näyte kuukkeliuden ylä- ja alakerrasta. Edistys ja kehitys vaativat uhreja, kuukkeleita ja salamiviljelmiä. Maailman täyttäminen merkityksellä maksaa hintansa. Hieno kertomus. Toivottavasti jaksat kirjoittaa sen loppuun saakka, vaikka ymmärrän että pyhän liekin vaaliminen noissa olosuhteissa käykin hankalaksi.

Posted by: kafkaesque at 24.05.05 08:28

cclicense.jpg