joulukuu 13, 2004

:: kyllä patruuna tietää

Viikon ympäristöpalkinnon sekä kunniamaininnan otsikolla "vapaana leijailevan markkinapallon siunauksellisuus ja regulaattorit vittuun" voittaa tällä viikolla energiayhtiö E.ON, joka todettuaan alittavansa ympäristöluvassa määrätyt rikkidioksidin päästörajat aikoi pysäyttää rikinpoistolaitoksensa joulukuuksi "kustannussyistä".

"Kustannuksia rikinpoistosta syntyy tietenkin koko ajan. Katsoimme, että päästörajat ovat niin kovasti alittumassa ja olemme vuoden mittaan saavuttaneet niin hyvän tilanteen, ettei ole kiirettä käynnistää laitosta, kun pyhätkin ovat edessä"
- E.ON Finlandin tuotantojohtaja Matti Kuusisto (HS).

"Vittuako sitä pyhinä suodattelemaan, ei oo saatana kirvelevät silmät ennenkään joulunviettoa haitanneet, eiväthän kuluttajat silloin edes ulkoile. Sisällä vaan köllöttelevät, kossua juovat ja konvehtiloita ahnehtivat." toteaa puolestaan E.Onin henkinen opas, rocket scientist Vitun Tyhmä (KKK).

"Ylipäänsä kaikenmoinen sääntely se vaan haittaa vapaan kilpailun isällisen lempeästi ympärilleen levittämää hyvinvointia. Kommunistit, puna-armeija ja muut hummaniheit ne vaan yrittävät heitellä kapuloita rehellisen yrittäjän hyvinrasvattuihin rattaisiin" kommentoi E.ONin johtokunnan pisuaari, punikkien pelossa nimettömänä (WC).

"Lipposen hallitus, saatana, Lipposen hallitus!" huikkaa väliin kansanedustaja, dementikko Änkyrä Tervaskanto (SKP).

"Toisaalta joku voi ajatella, ettei ole oikein keskeyttää puhdistusta, mutta toisaalta olemme tehneet osuutemme ilmaston hyväksi. Viranomaiset ovat punninneet, paljonko voi päästää ja asettaneet rajat niin, että tilanne on hyvä, kun niissä pysytään" väläyttää tuotantojohtaja Kuusisto (HS).

"Kuka simmossi muka suustas päästä?" yrittää multimiljonääri, säätyttö Pekka Sika-Niska nostaa keskustelun tasoa (USA).

"E.ON FINLAND OYJ:LLE ISO 14001 -YMPÄRISTÖSERTIFIKAATTI
E.ON Finland Oyj:n koko toiminnan kattavalle ympäristöjärjestelmälle on myönnetty sertifikaatti. SFS-Inspecta Sertifiointi Oy:n johtaja Eeva Parviainen luovutti sertifikaatin E.ON Finlandin toimitusjohtaja Matti Manniselle tiistaina yhtiön pääkonttorissa
[...]
Sertifiointi tarkoittaa myös sitä, että tästä lähtien ulkopuolinen sertifioija arvioi säännöllisesti vuosittain, toimimmeko ympäristöjärjestelmämme mukaisesti. Näin varmistamme ympäristöasioiden hallinnan jatkuvan kehittymisen asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme eduksi" (E.ON)
.

"Onpa saatanan ISO sertifikaatti!" huokaisee ihastuksesta tyypillinen espoolaispariskunta Anna Malli ja Erkki Esimerkki noutaessaan perhepäivähoidosta pilalle hemmoteltua poikaansa Aimo Malli-Esimerkkiä (EKP).

"Kiva se vaan on jos kelit täälläkin vähän lämpenee." päättää keskustelun veronmaksaja, kansalainen Usko Kohtalo (EPS).

Posted by mitvit at 13.12.04 12:40

Comments

Eipä tässä kai muuta kuin:
http://vaihdavirtaa.net/
kaikille E.ONin asiakkaille.

Posted by: Xixs at 13.12.04 17:14

EON=Ei Ole Nappulaa. Tarkoitushan oli ostaa Espoon Sähkö ja myydä se Fortumille. Ainoa kanto kaskessa olivat pikkumaiset espoolaispoliitikot jotka valitsivat EON:n ostajaksi koskeivät halunneet Fortumia kiusakseen.
Kyllä näin pikkumaisen kohtelun uhriksi joutunut Lada-laatuyritys saa vähän kiukutellakin. Suomessa on perinteisesti ollut tapana pilata hyvänkin yrityksen maine pikkumokilla. Nythän on kyse paska-yrityksestä. Ei ole mitään menettämistä.

Posted by: Kari at 13.12.04 22:12

Sallinet pienen interblogistisuuden:

Blogissasi on melkoisen paljon ronskinpuoleisia viittauksia seksiin. Pidetäänkö sinua bimboblondina? Kuinka se on vaikuttanut elämääsi? Entä julkisuuskuvaasi?

Posted by: up at 14.12.04 18:39

Lasketaanko anonyymi kommentointi interblogistisuudeksi?

Posted by: Anonymous at 16.12.04 20:21

Väärin sammutettu!

Posted by: palomies at 16.12.04 22:54

Älkääs kuulkaas irvailko.

Siis tää blog(g)aaminenhan tulee mullistamaan koko mediakentän ihan tässä muutaman vuoden sisällä. Näitähän luetaan jo lehtien toimituksissa kuola suupielistä valuen.

Posted by: Mediamoguli at 17.12.04 08:30

cclicense.jpg