kesäkuu 01, 2004
:: ulkohuoneentaulu
Minä, mitvit, puolitäysissä hengen- ja ruumiinvoimissa, todistajien poissaollessa, tunnustan kirjoittaneeni seuraavan täysin tietoisena siitä, että tämä päiväkirjelmä ei yleensä, jos koskaan, käsittele kovin kaksisia aiheita eikä missään olosuhteissa kelpaa esimerkiksi hyvästä mielipidekirjoittelusta tahi edes napakasta ja osuvasta provokaatiosta.
Blogosfääri on hauska paikka, blogosfääri on iloinen. Erityisen hauskaa on se, että joskus, kun kokee kirjoittavansa jostain mielestään oikeasti tärkeästä asiasta, kirjoitus vaietaan kuoliaaksi. Tämähän menisi helposti vain huonon kirjoittamisen piikkiin, jos asiaa tarkastelisi vain tämän ilmaisjakelulehtisen näkökulmasta, mutta seurattuani riittävästi itseäni huomattavasti parempia kirjoittajia uskallan yleistää teesin. Asiahan olisi sellaisenaan aivan ulkofile, mutta kun huomaa, että aina kun joku kirjoittaa aiheesta "tytöt, pojat, tykkääminen ja lykkääminen", niin palauteryöppy on valtava.
Tietokoneen ruudun voi toistuvasti suoltaa täyteen millaista misogynekologista tupaspuolivillaa tai silmälappufeminaa tahansa ja katso: kommenttiosasto kiemurtelee kuudennen perättäisen orgasmin kourissa. Missään maailmassa ei törmää niin fiksujen ihmisten käymään niin ala-arvoiseen ihmissuhdekeskusteluun kuin kotimaisissa verkkojulkaisuissa - ja aina nimim. Sufra G.T. Chauvinin pitää päästä puikkaamaan se saatanan viimeinen sana, kun Armas P. Kirjailija on provosoivasti kutonut sanat "ei" ja "pillu" samaan lauseeseen. Katsokaa vaikka (palautetta odotellessa):
AT-miehillä on kakkaa housunpuntissa!
Naiset syövät peniksiä ja paskantavat teniksiä!(*)
(*) tenukeppi l. rappioalkoholisti, syrjäytynyt.
Siispä julkaisemme keskustelun pohjaksi mitvitin "ihmissuhdekeskusteluhuoneentaulun" joka toivotaan ripustettavan jokaisen polkkaushenkisen ihmistaimenen ulkohuoneen seinälle tai WC-paperitelineeseen. Listaa saa jatkaa:
|
* Kaikilla on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olonsa hyväksi kokee, paitsi jos kokee olonsa Adolf Hitleriksi. * Hitler-korttia ei sinun pidä vilauttaman. * Kaikille ihmisille on suotava mahdollisuus kokea hellyyttä, rakkautta ja välittämistä. Edellisiä ei yleensä löydy Mikadosta. * Kenelläkään älköön olko oikeutta vaatia edellämainittuja vastoin toisen osapuolen tahtoa. * Ihmissuhteita ei voi pakottaa, niitä voi tukea. * Väkivallasta voi ja tulee syyllistää vain ja ainoastaan väkivallan tekijää. * Jos raappahousuissa on reikä, niin vielä suuremman reiän löytyminen ei paikkaa ensimmäistä. * :-P xoooxooxooox lol omg q! * Ei ole olemassa kauniiden, korskeiden ja/tai rikkaiden miesten/naisten salaliittoja tai haaremeita, jotka syövät tavallisten miesten/naisten mahdollisuudet pariutua. Ei vaan ole. Ei. * Jos matkustaa Grand Canyonille ja huutaa "haista vittu", niin kaiku harvoin vastaa "rakastan sinua". Joskus ehkä, mutta harvoin. Sitä odotellessa. * Ihmiset eivät ole resursseja. * Ihmiskehoa älköön kukaan ajatelko kauppatavarana, ei vaikka mieleen tulisi millaisia analogioita. * Toisen onni ei ole minulta pois (paitsi jos mieheni, joka lähti toisen naisen matkaan, oli nimeltään Onni). * Kukaan älköön väittäkö omaavansa koherenttia maailmankuvaa. * Rakastan sinua. * Teoria, joka luotettavasti ennustaa George Clooneyn paremman baaritiskiflaksin suhteessa krapulapaskaan ei anna oleellisen kiinnostavia suuntaviivoja keskivertopariutumiseen. * Virheistä voi oppia. Isoista virheistä voi oppia paljon. Marginaalisista virheistä voi oppia sivistyssanan. * Rakkautta ei voi laskea - muuta kuin sisään. * Hyvätkin ihmiset tekevät huonoja valintoja. * Olkaamme ensin leivänpaahtimia, toiseksi ihmisiä, seuraavaksi varpaanvälikattohaikaroita (terveisiä Kaija Koolle), vasta sitten sukupuolia. * Äitis oli naiivi ku sua teki. * Seksuaalisuus ja toimeentulo eivät ole yhteismitallisia. Niitä älköön kukaan turhaan rinnastako. * Anna anteeksi. * Mitä pienempi penis, sen parempi. |
Helvetin kuudennella kehällä 1.6.2004. Mitvit.
Posted by mitvit at 01.06.04 11:59
Varsinkin tuo kohta "toisen onni ei ole minulta pois", tuntuisi olevan hyvä oppi varsinkin eräälle Henkalle.
Ulkohuoneeseen tuo huoneentaulu kyllä pääsee, muttei telineeseen asti.
Posted by: lapsivesiliirto at 01.06.04 13:58kahvi menee oikeeseen kurkkuun tämmösiä lukiessa, pittu!
Posted by: k at 01.06.04 14:28Noiden totuuksien listaksi saattaminen ei vielä tarkoita sitä että tietyt harhaiset tahot ne luettuaan lopettaisivat pakkomieltymyksensä sukupuoltenväliseen sodanlietsontaan, kummastuttavat otukset. Ei kai ole helppa kävellä pois niistä pitkitetyistä sanaharkoista, joita he blogeiksikin kutsuvat, kun ne ovat alkaneet määrittämään kirjoittajiaan, eikä päinvastoin.
Pelkään että onnistuit vain valamaan lisää löpöä laineille, joiden paikkeilla näiden päättäväisesti kohti karia kulkevien tankkereiden kokoontumisajoja pidetään, sen sijaan että kirjoituksesi rohkaisisi näitä yksisilmäisiä kippareita availemaan uusia merikortteja.
Sue: "Varsinkin tuo kohta "toisen onni ei ole minulta pois", tuntuisi olevan hyvä oppi varsinkin eräälle Henkalle."
Kyllä minä tuon tiedän, sillä minähän yritän saada ATM:t onnellisiksi. Heidän onnensa ei ole minulta pois. Ymmärrätkö sinä, että heidän onnensa ei ole sinulta pois?
m: "Erityisen hauskaa on se, että joskus, kun kokee kirjoittavansa jostain mielestään oikeasti tärkeästä asiasta, kirjoitus vaietaan kuoliaaksi."
Booooooring...
Posted by: Henry at 01.06.04 15:24Näinhän se tosiaan lienee. Valitettavasti.
Posted by: mitvit at 01.06.04 15:42Provokaatiot jatkuu niin kauan kun joku provosoituu. Ei kannata vängätä jääräpäisten idioottien kanssa koska siitä tulee vain juupas-eipäs tappelu. Pois pamauksesta kaikki riidanhaastajat, siitä ne vasta rauhoittuu kun listasijoitus valuu alaspäin.
Posted by: apina at 01.06.04 15:47a: "Ei kannata vängätä jääräpäisten idioottien kanssa koska siitä tulee vain juupas-eipäs tappelu."
Eipäs tule.
Posted by: Henry at 01.06.04 15:59Pari lisäystä:
* Ei ole olemassa mitään hyvä veli -kerhoja tai salaliittoja, jotka syövät naisten mahdollisuudet saada töitä/parempaa palkkaa. Ei vaan ole. Ei.
* Mitä pienemmät tissit, sen parempi.
Posted by: Vänkä at 01.06.04 18:47Mitä se Kaija Koo sanoikaan?
Unihiekkamyrskylyhtypylväs.
Tuosta on vaikea pistää paremmaksi.
(Ja taas tie alkaa viettää vääjäämättömästi aiheen viereen. Kaija Koosta tulee mieleen Suomen musiikkihistorian ehkä legendaarisin taustakuoro; kokoonpano, joka esiityi Frederikin kanssa euroviisukarsinnoissa kappaleessa Titanic: Tuire Pentikäinen (perintöprinsessa, josta tuli pianisti), Meiju Suvas, Kaija Kokkola ja Helena Lindgren (s. Holopainen).
Posted by: ulkopuolinen at 01.06.04 21:26Mitvit hyvä, siitä, miten asioiden pitäisi parhaassa ja moraalisimmassa mahdollisessa maailmassa olla, ei voi johtaa sitä, miten ne tässä matoisessa maailmassa ovat. Joku varmaan sanoikin näin jossain joskus.
Posted by: Panu at 01.06.04 21:33Olis mulla vielä yksi,
sataisi,
oltaisiin hiljaa.
-Risto Rasa-
Ei se vaikeneminen aina ole torjuntaa. Joskus lasi ei ole täysi tai tyhjä, se on hauras eikä sitä uskalla edes kommentoida.
Posted by: Pörrö at 01.06.04 23:01Minäkin rakastan sinua.
Olisi kai loppujen lopuksi parempi jos blogeja voisivat kommentoida vain ne, joilla on oma blogi. Ei noita muita jaksa.
Posted by: None at 03.06.04 09:40Otan neuvostasi vaarin ja poistun keskinäisen kommentoinnin kerhosta, jossa olenkin tuntenut oloni ulkopuoliseksi. Sitä ennen totean vielä, että Petterillä ei ole nyt kivaa.
Posted by: ulkopuolinen at 03.06.04 12:53Eikä kun perusta blogi.
Posted by: None at 03.06.04 13:05Miksei näitä muita jaksa? Siksi kun emme voi täysin rinnoin osallistua siihen blogosfäärin keskinäiseen kakanheittoon jonka kirvoittamana tämäkin entry on syntynyt? Minä ihan kuvittelin ettei blogeja ja niiden kommentoimista ollut tarkoitettu pienelle sisäpiirille johon mukaan päästäkseen pitäisi oikeuttaa olemassaolonsa perustamalla oma tekele, jossa jauhaa päivästä toiseen samaa puppaa kuin sadat muutkin. Pitänee samalla lopettaa näiden lukeminenkin. Minä en perusta blogia vain sen takia että joku voi hakea referenssiä argumentointiinsa minun elämästäni kun kommenttiosastolla menee kinasteluksi.
Posted by: Blogiton at 03.06.04 14:13Ei minullakaan ole blogia, vaan mielessäni oli erään tähän ajatustenvaihtoon liittymättömän bloggaajan (en nyt mainitse nimeä, ettei asianomainen tule sotketuksi tähän) esittämä ajatus, jota myös oma havaintoni omasta kommenttien kirjoittamisestani tukee, että kun perustaa blogin, niin silloin kirjoittaa ajatuksensa pidemmälle ja paremmin, ja samalla tulee ajateltua enemmän ja kirjoitettua paremmin ja pidemmälle meneviä ajatuksia, joita ei muuten olisi tullut ajatelleeksi lainkaan. Tätä voi suositella jokaiselle ainakin hyvänä tavoitteena. Mutta oikeasti tämä keskustelu olisi pitänyt käydä jonkun muun kuin tämän blogin kommenttiosastoassa, koska tämän blogin kirjoittaja ei ole tähän syyllinen. Anteeksi, mitvit.
Tottakai kaikki saavat - ja kaikkien pitää kommentoida. Kaikkea. Haluaisin kyllä mielelläni hakea referenssiä argumentointiini arvoisan nimimerkki Blogittoman elämästä. Pahoittelen aiheuttamaani puppaihottumaa.
"Surin ettei minulla ollut polkumopoa, kunnes tapasin miehen jolla ei ollut blogia"
Minä en muuten sitten ole tuo nimimerkki None.
Posted by: mitvit at 03.06.04 15:10None: "kun perustaa blogin, niin silloin kirjoittaa ajatuksensa pidemmälle ja paremmin, ja samalla tulee ajateltua enemmän ja kirjoitettua paremmin ja pidemmälle meneviä ajatuksia, joita ei muuten olisi tullut ajatelleeksi lainkaan."
Paskanmarjat.
Posted by: Henry at 03.06.04 17:17Lasketaanko muuten Lacombe Lucien -kortti Hitler-kortiksi?
Posted by: .. at 11.06.04 17:55





