lokakuu 22, 2003

:: nostalgomanialogiaa

Kun kaikki on jo koettu, jäljelle jää vain muistot. Kun mitään ei ole koettu, jäljelle jää vain kuvia menneiden vuosikymmenten populaarikulttuurista.

Benrope (jota ei tällä kertaa ahdistanut. Wupii, wupii, Mitä mä voitin?) vaipui aikaan, jolloin CD oli tuttu vain diplomaattirekkareista ja mafia vaikutti lähinnä Sisiliassa. Käydäänpä siellä - siis ajassa, ei saapasmaassa.

Meillä oli radio, jossa ei ollut äänitysmahdollisuutta. Myöhemmin sain joululahjaksi Philipsin monokasettimagnetofonin, jossa ei ollut radiota. Niinpä tuo monomankka, jossa oli sisäänrakennettu mikrofoni, asetettiin mahdollisimman lähelle radiota ja painettiin sitä rekkiä, kun Poppin Outsa alkoi tuuppaamaan tavaraa aalloille. Lopputuloksena oli aitoja analogiäänityksiä, sanoisinko suorastaan livenauhoja. Kasetille muistan tarttuneen ainakin F.R. Davidin kuolemattoman "Words" -iskelmän juontajan spiikillä höystettynä, sekä vähemmän kuolemattoman Mireille Mathieun ja Patrick Duffyn (niin, Dallasin Bobbyn) "Together We're strong" -kalkkunan. Näitä sitten kuunneltiin yön pimeydessä koulun veistotunnilla värkätyllä yhden korvan kuulokkeella. No mitäs sitä monoääntä turhaan kahteen korvaan tuhlaamaan.

Mutta yksi asia ei muutu. Kun sanoittaja suden hetkellä löytää sielunsa arpikudoksesta pehmeän kohdan, on lopputulos yleensä universaalisti riipaiseva. Kuin nyt, niin silloinkin (näyte mainitusta "Together We're Strong" -taideteoksesta):

"And I will always try to understand you
I'll be there if you should need me
Plan you in my life
there's so much we can share with each other.
But if we say goodbye it's not forever
I can't lose you now I've found you

You are the music to my song
together we're strong.
Together we're strong
together we're strong
together we're strong."

Posted by mitvit at 22.10.03 11:24