Meillä täällä serbialaisten lampaankeritsijöiden loppusoinnuttomassa runopiirissä toukokuun kahdestoista, eli huominen, on suuri päivä! Silloin näkee päivänvalon Antti "Idols-Antti" Tuiskun kauan odotettu ja rock- ja lampaankeritsijäpiireissä kohuttu levy.
Tapauksen kunniaksi tarkastelemme dekonstruktiivisen runoanalyysin merkeissä Antti Tuiskun ensimmäistä hittibiisiä "En halua tietää". Esitämme ensin laulun sanoitukset kokonaisuudessaan ja pureudumme sitten niiden merkityksiin.
Antti pala palalta, olkaa niin hyvät!
EN HALUA TIETÄÄ
Vierelläin oot, mut missä sä oot, et läsnä lainkaan
Me jutellaan ja keskustellaan, mutta et keskity taaskaan
Sun ei tarvitse kuunnella mua, mut selitä silti mä tarvitsen sua
Kuulutaanko me yhteen?
En osaa ennustaa huomista tai tulevaa
Taas aavistan pahimman
(Hei hei)mikä sulla on, kun oot levoton, mikä sua vaivaa
(Hei ei)mikä sulla on, kun oot onneton, mikä sul on
(Heihei)mikä sulla on, kun oot levoton, mikä sua vaivaa
(Hei hei)mikä sulla on kun oot onneton, ootko uskoton
Ei, en ehkä halua tietää...
Ei, ei... Ei, ei..
Voisitko pettää?
Ei, ei... En halua tietää..
Vielä eilen tunsimme sen se nyt puuttuu
Olisko niin että erkaannuttiin
Meitä itsestään selvänä pidettiin
Eikö tää riitä vaik yritän niin
Uppoudut liikaa taas sun unelmiin
En ehkä ole täydellinen, tiedän sen...
kertosäe * 2
Ah, la poésie! Ennen kuin menemme pidemmälle, ehkä pysähdymme hetkeksi miettimään noita sanoja, hengittämään niitä sisäämme. Tunnemme, kuinka ne leviävät sisällemme, ja toivomme, että ne eivät synnytä tahroja housuihimme.
Nyt pureudumme tähän lauluun tarkemmin, säe säkeeltä:
Vierelläin oot, mut missä sä oot, et läsnä lainkaan
Vahva alku. Yhdeksällä sanalla Tuisku maalaa meille alkuasetelman, joka on yhtäaikaa väkevä ja herkkä, kaunis ja rujo, hapan ja emäksinen. Antagonisti, kertojan vastinpari, on ensimmäisen kahden sanan ajan hänen vierellään. Mutta katso! Kun päähenkilö eli protagonisti katsoo tarkemmin, hän kysyy, missä hän oikeastaan onkaan. Ilmeisesti antagonisti ei ole, kuten Tuisku nuorekkaalla katukielellä ilmaisee, "läsnä lainkaan".
Ja siinä paljastuukin säkeen nerous! Mitä onkaan elämä, jos ei juuri sitä, että muut eivät ole "läsnä lainkaan"? Se voi kuitenkin osittain johtua siitä, että kaverit kyllä sanoivat tapaamisenne olevan Stockan edessä, mutta silti sinä vedit tämänkin jutun vituiksi ja menit seisomaan Sokoksen eteen.
Me jutellaan ja keskustellaan, mutta et keskity taaskaan
"Me jutellaan ja keskustellaan" - tämä näennäisen kömpelö tautologia onkin itse asiassa protagonistin tapa painottaa sitä, että hänen ja antagonistin välillä on tapahtunut paljon puhumista. Tarkkaa aikamäärää on mahdoton arvioida, mutta todennäköisesti keskustelut ja juttelut ovat jatkuneet tuntikausia.
Sitten seuraa yllätys: laulun kohde "ei keskity taaskaan". Toisin sanoen hänellä on parempaa tekemistä kuin jutteleminen. Tämä säe muodostaa edellisen säkeen kanssa kauniin symmetrisen parin ja on omiaan vahvistamaan kuulijan kokemaa eksistentialistista tyhjyyttä, etenkin jos videovuokraamot ovat kiinni.
Huomatkaa myös virtuoosimainen riimipari - lainkaan/taaskaan - jonka edessä ei voi muuta kuin hiljentyä. Ei tainnut Lauri Viita, tuo loppusoinnullisen lyriikan mestarikaan, koskaan kekata rimmata noita sanoja.
Sun ei tarvitse kuunnella mua, mut selitä silti mä tarvitsen sua. Kuulutaanko me yhteen?
Vähemmänkin kirjallisuuteen perehtynyt aistii tässä kristallinkirkkaasti Eino Leinon runon Sua katson vaan vuodelta 1898, joka kuuluu seuraavasti: "Sua katson vaan, sua katson vaan/ Sua katselen silmät veessä/ Tää onneni on niin outo ja uus/ Sen että mä vapisen eessä". Paitsi että ei tämä Eino Leino -tyyppi nyt ihan Antti Tuiskun tasolle yllä.
En osaa ennustaa huomista tai tulevaa. Taas aavistan pahimman.
Nerokas paradigmanvaihdos, joka olisi vielä nerokkaampi, jos tämä säe liittyisi johonkin. Jälleen protagonisti käyttää tehokeinonaan raikkaasti tautologiaa sanoessaan, ettei osaa ennustaa "huomista" tai "tulevaa". (Alkuperäisissä laulun sanoituksissa tämä riimi oli muodossa "En osaa ennustaa huomista, tulevaa, lähipäiviä, tulevaisuutta tai ensi keskiviikkoiltapäivää kello 14.30 jälkeen", mutta se kuulosti jotenkin kömpelöltä.)
Tuiskun sanankäytön mestarillisuus nousee esiin säkeen jälkimmäisessä osassa "Taas aavistan pahimman", vaikka protagonisti on juuri sanonut, ettei osaa ennustaa huomista tai tulevaa. Tämä kohta on laulun ydin: se luo dualistisen paradoksin, jonka mukaan kertoja sekä tietää että ei tiedä, mitä on tapahtumassa. Se on vähän kuin vessaan meneminen - koskaan ei tiedä ennen plumpsahtelun alkamista, tuleeko sieltä "ykkönen" vai "kakkonen".
Siirrymme tarkastelemaan kertosäettä.
(Hei hei)mikä sulla on, kun oot levoton, mikä sua vaivaa
(Hei ei)mikä sulla on, kun oot onneton, mikä sul on
(Heihei)mikä sulla on, kun oot levoton, mikä sua vaivaa
(Hei hei)mikä sulla on kun oot onneton, ootko uskoton
Unohtumatonta. Klassista. On häikäisevä todistus Tuiskun ainutlaatuisista riimittelijän taidoista, että hänelle tuleekin mieleen rimmata sanat "on" ja "levoton". Suomen kieli on kuin nestettä hänen käsissään! On kuin Tuisku taittelisi origameja suomen kielestä! Hänen kielikuvansa ovat tuoreita kuin humalaiset 17-vuotiaat tytöt ja heidän narutoppinsa... Tai kuin Saimaasta dynamiitilla pyydystetyt lohet, jos se ei kuulosta niin rivolta.
Ei, en ehkä halua tietää... Ei, ei... Ei, ei.. Voisitko pettää? Ei, ei... En halua tietää..
Tässä kohtaa runossa on anomalia: ilmaisu vaikuttaa hetkeksi kömpelöltä, ikään kuin tämä olisi jokin kiireessä sutaistu amatöörimäinen runonpätkä, joka on karsittu kokoon vain siksi, että levy pitäisi saada mahdollisimman nopeasti ulos, kun joku vielä muistaa Antti Tuiskun.
Tämä on muutenkin tulkinnallisesti hieman vaikea kohta. Mieleen tulee ajatus, että laulun kertoja epäilee antagonistin yrittävän myydä hänelle vapaaehtoista sijoitusvakuutusta. Toisaalta sen voisi tulkita myös siten, että protagonisti pohtii, voisiko antagonisti pettää häntä mutta hän ei kuitenkaan halua tietää sitä. Tämä tulkinta on kuitenkin hieman kaukaa haettu.
Vielä eilen tunsimme sen se nyt puuttuu
Tässä kohtaa runo löytää taas uomansa ja alkaa sointua kauniisti. Anomalia päättyy.
Harvoin, jos koskaan, runoudessa on ilmaistu eksistentialistista ahdistusta näin kauniisti. Tuisku maalaa metaforisen kuvan sielunmaisemastaan: kuvassa on polkupyörästä puhjennut kumi syrjäisellä mäkiseudulla... Tekeekö luonto jo hänestä miehen...? Silmiinpistävää tässä säkeessä on, mikä on "se", joka nyt puuttuu mutta jonka vielä eilen tunsimme. Useimmat spekuloijat ovat arvioineet, että "se" viittaa vessapaperiin, joka yllättäen on päässyt loppumaan. Toinen koulukunta sanoo, että "se" viittaa "siihen".
Olisko niin että erkaannuttiin
No oiskohan vittu joo niin.
Meitä itsestään selvänä pidettiin
Tämän säkeen predikaatti on pidettiin. Se on imperfektimuotoinen passiivi pitää-verbistä. Tässä säkeessä ei siis ole subjektia, koska passiivimuotoisilla verbeillä ei ole tekijää - tosin ajoittain tekijä on Ilkka Kanerva. Säkeen objekti on meitä. Sitten säkeessä on vielä kaksi sanaa, itsestään selvänä. On hieman epäselvää, miten ne pitäisi lauseessa jäsentää. Ne ovat adjektiivin kaltaisia sanoja, mutta adjektiivi ei ole lauseenjäsen. Voisivatkohan ne olla adjektiaaleja? Joo, veikataan sitä! Kai opettaja tästä vastauksesta pari armopistettä antaa.
Eikö tää riitä vaik yritän niin
Tämä säe on herättänyt kiivasta keskustelua etenkin heteropiireissä. Säe viittaa hyvin yleiseen, jopa universaaliin tunteeseen parisuhteissa - nimittäin siihen, että "tää ei riitä, vaik yritän niin". Antti Tuisku tulkitsee musertavan aidosti tätä tunnetta. (Hän tietää niin paljon näistä asioista.)
Uppoudut liikaa taas sun unelmiin
Tuore kielikuva: jälleen kerran osoitus Tuiskun lyyrisestä lahjakkuudesta. Yleensähän me ajattelemme, että sohvaan uppoudutaan. Mutta Tuisku ottaa tämän tutun ajatuksen ja kääntää se yllättävään muotoon, jossa unelmiin "uppoudutaan".
Kiinnittäkää myös huomiota säkeen poljentoon: sieltä paljastuu klassinen jambinen trokee. Voi se kyllä olla trombinen jakeekin, mistäs näistä tietää.
En ehkä ole täydellinen, tiedän sen
Tässä viimeisessä säkeessä Tuisku viittaa moneen maailmankirjallisuuden klassikkoon - ilmiselvimmin Shakespearen Hamletiin, Kafkan Oikeusjuttuun, Camus'n Sivulliseen ja Econ Ruusun aikaan käyttämällä sanaa 'ehkä', joka oli laajassa käytössä myös edellä mainituissa teoksissa. Tämä hieman haiskahtaakin plagiaatilta.
Tämän jälkeen laulu siirtyy kertosäkeeseen, ja kuulija huomaa tarinan säikeiden kietoutuvan yhteen. Pian sen jälkeen kuulija huomaa laulavansa tätä työpaikallaan esimiehensä oven takana yhä kovenevalla äänellä.
***
Dekonstruktio ei tee koskaan runoudelle täyttä oikeutta. Se tarjoaa vain ohikiitävän väläyksen siitä, miten runo on koottu. Tämän runon takana oleva nerous suojelee kuitenkin salaisuuuden ruusunnuppuaan hyvin, vastoin kuin se aiemmin jo puheena ollut 17-vuotias humalainen tyttö narutopissaan, jonka me kaikki haluaisimme jo malttamattomasti tavata. Tämä taideteos jää elämään paitsi runouden myös meteorologian historiaan.
P.S. Tuskin on sattumaa, että järjestämällä yhteen kirjaimet nimessä 'Antti Tuisku' saadaan 'intti kastuu'. Mutta se on sattumaa, että järjestämällä kirjaimet nimessä 'En halua tietää' saadaan 'heittää neulaa'.
Seuraavalla viikolla poppiskulmassamme sarjassamme "yhdentekevien poikabändien uran alkuvaiheen kömpelöt sanoitukset" arvioimme The Smithsin kappaleen "This Charming Man".