Seuraava essee on osa laajempaa esseekokoelmaa "Ruokaa saa jääkaapista", joka julkaistaan syksyllä 2004. Jos lukijat tämän maistiaisen luettuaan vaativat esseekokoelman valmistumista aikaisemmin, toive voidaan toteuttaa, mutta se edellyttäisi esseiden kirjoittamista nopeammin, mikä saattaisi heikentää niiden laatua. Mutta hei, ainakin ne valmistuisivat nopeammin.
Kirveet ovat mukavia, kun niitä käytetään niiden alkuperäiseen tarkoitukseen. Tämä alkuperäinen tarkoitus on polttopuiden pilkkominen tai oman tyttären poikaystävän uhkaileminen, jos tämä aikoo harrastaa tyttären kanssa seksiä muuten kuin lähetyssaarnaaja-asennossa, tytär päällä.
Kirveet eivät ole mukavia, kun niitä käytetään yllättäviin väkivaltatekoihin. Tälläkin hetkellä kirves saattaa kohota hitaasti pääsi takana ja valmistautua iskemään sinut maahan. Saatat joutua milloin tahansa järjettömän ja motivoimattoman väkivallan kohteeksi. Joskus väkivalta on omaa syytäsi, etenkin jos poseeraat alasti Helsingin Sanomien etusivulla kysymättä lupaa päätoimittajalta. Viimeaikaiset väkivaltateot ovat herättäneet monet kysymään, mikä maailmassa on mennyt vikaan, kun joudumme elämään tällaisen järjettömän väkivallan pelossa. (Ennen elämä oli helpompaa, kun jouduimme pelkäämään vain sitä, että jonain kauniina päivänä donitsit loppuvat kesken Arnold's Donutsista.)
Kysymys on kuitenkin väärin ja kummallisesti asetettu. Mikään ei ole mennyt vikaan. Elämä on lähtökohtaisesti hengenvaarallista. Tiettävästi kukaan ei ole toistaiseksi selvinnyt elämästä hengissä. Vahvistamattomien kuulopuheiden mukaan Kuopion seudulla tosin asustelee eräs mies, joka selvisi elämästä hengissä, mutta nähtyään miten huonoja tv-ohjelmia tänä kesänä on odotettavissa, hän on alkanut katua saavutustaan. Elämä päättyy aina kuolemaan, eikä se ole koskaan kaunista, ellei se ole yksi niistä estetisoiduista elokuvakuolemista.
Kulta, leijona syö sinua
Voimme palata ajassa satatuhatta vuotta taaksepäin. Ihminen eli silloin keräilijä-metsästäjä-elämää, vaeltaen paikasta toiseen ja etsien ruokaa, blogaten korkeintaan kerran viikossa. Elämä oli taistelua luonnonvoimia vastaan, mikä johti siihen, että koska sateenvarjoja ei ollut vielä keksitty, aina sateen tullessa ihmisten kampaukset menivät pahasti sekaisin.
Väkivaltainen, järjetön kuolema vaani kaikkialla tämän ajan ihmisiä. Yhtenä hetkenä saatoit nukkua rauhassa heimosi keskuudessa, seuraavana hetkenä leijonalauma söi sinua elävältä. Jo silloin ihmiset kysyivät toisiltaan ja leijoniltakin, miksi leijona söi miehen, vaikka motiivia ei ollut. Vähän niin kuin hullut eivät tarvitse motiivia tappamiseen, leijonatkin tappavat ilman syytä, ellei ihmisistä saatavien entrecôte-pihvien syömistä lasketa syyksi.
Sata tuhatta vuotta sitten ihmiset luulivat maapallon olevan litteä. Siksi oli yleistä, että ihmisiä kuoli yllättäen, kun he putosivat maapallon reunan yli. He eivät kuolleet pudotukseen sinänsä, mutta he kärsivät hukkumiskuoleman pudotessaan valtavaan sammioon suklaavaahtoa.
Kun ihminen kymmenen tuhatta vuotta sitten alkoi kehittää maanviljelyä ja asettua aloilleen, villi luonto ei koitunut kuolemaksi läheskään niin usein. Mutta yllättävät ja järjettömät vaarat eivät suinkaan kadonneet. Kun ruokaa alkoi olla yli oman tarpeen, se mahdollisti kohtuuttoman ylensyönnin. Ja näihin päiviin asti monet naiset edelleen alkavat jossain vaiheessa elämäänsä menettää parasta timmiään. Ensimmäisenä tämä näkyy takapuolen kiusallisena leviämisenä. (Tämä ei suoranaisesti liity ihmisten väkivaltaisiin kuolemiin, mutta vakava epäkohta tämäkin on. Naisten olisi syytä vähän skarpata.)
Keskiajalla teknologinen kehitys oli hyvin hidasta, ja kesti 300 vuotta lusikan keksimisen jälkeen, ennen kuin ihmiset keksivät, mihin lusikkaa voi käyttää. Keskiaikaisissa kaupungeissa Euroopassa ei ollut sähkövalaistusta, minkä vuoksi ihmiset saivat jatkuvasti mustelmia, koska he kävelivät päin seiniä. Yleinen puheenaihe keskiaikaisissa tavernoissa olikin seinien sijoittelun järjettömyys. Tavernakeskustelut olivat kuitenkin hämmentävä kokemus, koska tavernatkin olivat säkkipimeitä, ja usein ihmiset puhuivat oluttynnyrille.
Lyhyesti sanoen: keskiaika oli todella syvältä. Keskiajan laatu kuitenkin parani huomattavasti vuonna 1267, kun italialainen munkki Vasellinius keksi vaseliinin ja eräitä muita liukastusvoiteita.
Nykyään kukaan ei sodi kunnolla
1800-luvulla Krimin sota ja Yhdysvaltain sisällissota olivat ensimmäisiä suuria joukkotuhosotia - totaalisia sotia -, ja 1900-luvulla ensimmäinen ja toinen maailmansota jatkoivat tätä ilahduttavaa perinnettä. Näiden sotien aikana yllättävän väkivaltaisen kuoleman riski oli sangen suuri. Yhtenä hetkenä kenties ammut venäläisiä kiväärilläsi, ja seuraavana hetkenä päähäsi osuu luoti, jonka venäläiset ovat ampuneet - ilman mitään selkeää syytä! Eivätkä ne japanilaiset kamikaze-lentäjätkään paljon kyselleet, sopiiko itsemurhaisku nyt vai tulemmeko takaisin tuossa neljän jälkeen. Väkivaltainen, sattumanvarainen kuolema oli läsnä niin voimakkaasti, että monet ihmiset alkoivat kaivata väkivallatonta, aakkosjärjestettyä kuolemaa. (Tätä toivetta ei kuitenkaan kannattanut esittää Stalinille, sillä hän olisi mielellään järjestänyt halukkaille sellaisenkin.)
Ja niin saavumme nykypäivään, vuoteen 2004, jolloin edelleen pelkäämme satunnaista, väkivaltaista kuolemaa - fanaattisten sekopäiden pommi-jihadia, avohoitopotilaiden moottorisahaiskua Alepassa.
Kautta aikojen ihmiselämän luonteeseen on kuulunut, että joillakin meistä on niin paska säkä, että henki menee täysin ilman omaa syytä. Yhtenä hetkenä kävelet kadulla matkalla kahville Johannan kanssa, seuraavana hetkenä taivaalla lentävästä eläintenkuljetuslentokoneesta pudonnut norsu rojahtaa niskaasi.
Vähäisinkin huolimattomuus saattaa johtaa äkkinäiseen kuolemaan. Hukkumiskuolema saippuaveteen uhkaa, jos unohtaa riisua vaatteensa päältä ennen kuin laittaa ne pesukoneeseen. Kauniisti ei päättynyt elämä silläkään hämeenlinnalaisella miehellä, joka kuoli nälkään unohdettuaan, miten voileipiä tehdään.
Kun ottaa huomioon, että kuolla voi tuhansilla ja taas tuhansilla eri tavoilla, mutta elossa voi pysyä vain yhdellä tavalla, on ihme, että me kaikki emme ole kuolleet jo.
Voimmeko puhua tästä sen jälkeen kun olen käynyt pissalla?
Elämän suuria kasvunhetkiä on se, kun ihminen oppii elämään epävarmuuden kanssa. Monet etsivät vastauksia epävarmuuden synnyttämiin kysymyksiin Jumalalta tai Jari Sillanpäältä, mutta heitä ei ole oikeasti olemassa. Onneksi on kuitenkin olemassa iltapäivälehdet, jotka avuliaasti kertovat meille, mitä meidän pitikään kysyä, eli esimerkiksi: "Onko metroissa enää turvallista matkustaa?" ja "Ratkeavaisivatko ongelmat sillä, että turvakamerat kuvaavat satunnaiset väkivaltateot?"
Ihminen voi koettaa hallita kohtaloaan ja yrittää pienentää kohdalleen osuvan väkivaltaisen kuoleman todennäköisyyttä. Se on oikeastaan hyvin yksinkertaista. Niinkään tärkeää ei olisi saada etukäteen tietää, milloin kuolema osuu kohdalle. Sen sijaan olisi tärkeää tietää, missä oma kuolema tulee tapahtumaan. Sitten ei vain koskaan kannattaisi mennä sinne.
Mutta koska tällaisia keinoja ei ole käytettävissä, väkivaltaisen kuoleman välttämiseen on olemassa pari helposti muistettavaa knoppisääntöä. Jos on pakko liikkua julkisilla paikoilla, se kannattaa tehdä sellaisessa autossa, jonka päällä on TAKSI-kyltti. Kuolemaa edeltää usein tajuttomuus, joten pyri kaikin keinoin pysymään tajuissasi. Ja tärkein neuvo on: jos et ole valmis saamaan selville, mistä lehmät tulevat maailmaan, et todennäköisesti ole valmis saamaan selville, miten ihmiset tulevat maailmaan.
Kaiken tämän nihilismin vastapainoksi on hyvä muistaa, että vaikka kuolema on valitettavuutensa lisäksi hyvin järjetön tapahtuma, elämä on kuitenkin täysin järjellinen tapahtuma. Muista se seuraavan kerran, kun bussissa istuessasi viereesi istuu vanha mummo, joka aloittaa keskustelun kanssasi ja puhuu sinulle säästä kuolemaansa asti.