2003 | 2004 |
Kysyn vaan oli reilun vuoden ajan julkaistu hulvaton blogi, joka loppui kuten legendat tapaavat tehdä – yllättäen. Eräänä tiistaina se vain oli poissa. Onnekkaasti ajoittaiset lopettamisvihjaukset huolestuttivat sen verran, että suurin osa aarteista saatiin talteen.
Vaikka Kysyn vaan tekstinsä jakelusta poistikin, hän antoi luvan arkistojen uudelleenjulkaisuun:
Niin, teknisesti katsoen olet oikeassa siinä, että juttujen tekijänoikeus ja sikäli levityksestä päättäminen kuuluisi minulle ja vain minulle. Mutta toisaalta ymmärrän, että intternet nyt on vain vähän sellainen, että kaikkea ei voi siellä omistaa. Eikä niitä siellä moni kuitenkaan lue. Eli sanotaanko, etten minä vedä hernettä tai mitään muutakaan nenääni, jos joku, esimerkiksi sinä, tosissaan laittaa vanhoja juttujani verkkoon. Itse en vain viitsi nähdä sitä vaivaa.