Näkymä rannalta

Poko Rekords -historiikki

Suomi oli 70-luvun lopulla kovin toisenlainen kuin nyt.

Myyntiluvut ratkaisevat. Jonkin verran voidaan kustantaa levyjä siksikin että ne ovat hyvien tyyppien tekemiä tai hyvää musiikkia, mutta myyntiluvut ratkaisevat.

Bändillä on oltava karismaattinen solisti.

Jos bändissä on näyttävä nainen, hänet on vedettävä sieltä urkujen takaa keulakuvaksi ja kuvattavaksi. Kun business on sellaista. Toivottavasti hän osaa laulaa.

Eput olivat ja ovat käsittämättömän suosittuja.

Joskus bändit menivät studioon tekemään levyjä vaikka biiseistä ei ollut vielä hajuakaan. Joskus ne vain dokailivat siellä vaikka piti tehdä levyä. Paitsi J Karjalainen, joka toimitti aina valmiin tavaran täsmälleen sovittuna päivänä.

Mika Sundqvist on äänittänyt tosi monta vessanpöntön vetämistä.

Juice oli monessa mukana.

Joskus levyistä tuli tosi huonoja. Sen lukeminen 20 vuotta myöhemmin ärsyttää kuuntelijaa, joka nuorena kirkassilmänä osti sellaisetkin levyt täydellä hinnalla.

Tampere versus Helsinki.

Joskus ei vain breikkaa, vaikka kukaan ei tajua, miksi. Aknestik.

Pitäisi olla tyttöbändejä. mutta ne hajoavat lukion jälkeen kun tytöt lähtevät opiskelemaan ja / tai perustavat perheitä.

Ilves ykköseksi.

Pitää olla valmis keikkailemaan joka ilta. Jos on muuta elämää tai ei halua Kehä III:n ulkopuolelle, kannattaa unohtaa koko juttu.

Ooh! Joey Luumäki.

Studioaika on kallista.

Kipinäsuihku

Bauerien terät ovat kovempaa terästä, kivijalkasuutari sanoi kipinäsuihkun lakattua. Pakkasin kaikki parit kassiini ja maksoin.

Illalla tuntui jo ihan luistelulta vaikkei kiekko totellutkaan. Poika syötteli liki lapaan.

Mäkiosuudessa kantapääohjauksen nostama lumisuihku tarttui kasvoihin sulaakseen kohta lämpimäksi vedeksi. Lasketaav vielä kaks kertaa iha ylhäältä, Poika vaati. Laskettiin.

Kotona toopista raparperi-mustikkamehua.

Kiekko penkassa

Aurinko helotti pilvettömältä, piiloutui toki hetkittäin voimalan savun taa. Yhden muistikortti oli jäänyt lukijaan, toisen akku vilkutti hyvästit yhden kuvan jälkeen.

Pikkulikka luisteli ensi metrinsä ilman tukea. Kohta vaati mailan, laski lavan jäähän ja syötti. Yhdellä kädellä, mutta silti. Pyllähti, nyppi mailan jäästä ja kapusi terille taas.

Lentokoneet tulivat lounaasta ja katosivat koilliseen. Aurinko kiersi ja laskeutui puiden taa, kentän toinen pää varjoon.

Neiti alkoi kai väsähtää koska polki poikien maalitolpat jauhoksi ja kävi makuulle yrittämään syödä ne.

Lähdettiin kotiin.

Työmiehen lauantai

Pakkanen. Sini. Rahina pulkan alla vauhdin kiihtyessä. Lumi lahkeissa.

Sei pei ruokakermaan tillituorejuusto hattuna. Perunamuusia. Ruislimppua.

Imurin putkeen katoavien hiekanjyvien kilinä. Pesuaineen tekoraikkaus. Vessanpytyn jouhteninen valkeus. Pakkaskylmät petivaatteet.

Yhäinen ohuinen pyry. Junan ovien sihahpamahdus. Pohjoisesta sinisen pimeän läpi lähestyvä, valoksi kasvava kajastus. Kuvat, joiden kohtaloksi. Kahvin mikromaidot.

Sporttipubissa Elisenvaaran pommitus, kaupunkiin satavat alumiinisuikaleet ja huoltopäällikön lyhyt logistiikka.

Frasier, toisella silmällä.

Poika, jonka lähtiäisiltana äiti keitti kiisseliä ja katsoi, kuinka tämä söi. Isä, joka huusi hangella lastensa nimiä, pitkään, ennen kuin häneen osui uudestaan. Ihmiseksi tekemisen teho. Ja päinvastoin.

Pyrytti

Aamulla pyrytti. Tuuli tuuppi.

Päivällä pyrytti. Vaakasuoraan päin naamaa, joten piti luovia tuulensuojaisia kadunpätkiä kohti keskustaa. Temppeliaukiolla bobcat ilmestyi lumikasan takaa ja alkoi nostella kauhallisia paikalle saapuneen kuormurin lavalle. Kirkon oven eteen oli peruutettu valmiiksi ruumisauto.

PRH:n edessä kuvattiin jotain TV-kameralla. Kirjatorin alesta Vesa Kontiaisen Aitoa Suomirokkia - Poko Rekordsin historia. Sula Aleksi, muualla lumi kasautui ajoradalle ruskeaksi jauhoksi. Akateemisessa paljon mielenkiintoista aletta, mutta ei nyt. Argoksen kulmalla pyryssä nuorukainen polvipituisissa housuissa, paitasillaan.

Illalla pyrytti. H4 vouvotti alas Töölöntorilta. Pizzanpaistajat taisivat olla uusia, koska kyselivät toisiltaan, miten mikäkin tehdään ja laskivat, montako kumpikin jo on vääntänyt.

Kotimatkalla tuuli riuhtoi pizzalaatikoita.

Ennen ja nyt

Älkää jumalauta tulko väittämään, että vauraus ei ole tuonut onnea, puuskahtaa Junakohtaus.

Mietin eilen jotain samantapaista. samanlaisella aikajänteellä.

Tosin ilmaukset kahta kertaa onnellisempia ja päätön tavaroiden ja varallisuuden tavoittelu muistuttavat, että kritisoidussa kirjoituksessa on silti arvokas ajatuksensa.

Tänään aamulla ulkona tuoksui suojasäälle, toissapäivänä spårassa yhtäkkiä vastaleikatulle nurmikolle. Outo harha-aistimus.

Jääteema

Altaassa uusi alus, ties kuinka kauan jo, kun en ole toviin osunut. Paitsi silloin kerran, tietysti, korttelien välistä ja mainitenkin. Luminen työproomu peruutti telakalta ja kääntyi ulospäin, Pekka Niska ja Janne Niska kannellaan. Kaijassa jäiset, höyryävät Kraft ja Porin Karhu. Ravintolasta paistuvan jonkin tuoksu.

Voimalan savu oli vaaleanpunaista, lähti muka etelään mutta kaarsikin heti länteen.

Munkkisaaren takana oranssi kirkastui ja pullistui. Melkein pysäkillä jo tuli valkeus, käännyin katsomaan näkyviin noussutta leimuavaa kultapalloa, joka väritti pinnatkin. Spårassa kodikkaan lämmintä. Voi perse, aloitti siististi pukeutunut repliikkinsä daamilleen.

Illalla naiset lähtivät jääshowhun ja me miehet omaamme. Jää oli vielä perunapeltoa, mutta se ei haitannut kuten eivät umpitylsät terätkään. Äänet, teräksen rahina jäätä vasten ja kiekon kopina, ja kolahdus punaiseen rautaan.

Kaikkineen rahastusta aikuisen silmin, kuulemma, mutta pikkuprinsessa haltioissaan ja sen arvoista siis.

Paff

Kallion nuoret aikuiset ovat edelläkävijöitä, kirjoitti sunnuntain Helsingin Uutiset.

Blogistanissa se(kin) on tiedetty jo pitkään.

Vaiettu murhenäytelmä

Karin lokista: Elisenvaaran pommitus.

Kuulen kaupungin kohinan

Punerva taivaanranta, mutta aurinko vielä horisontin takana.

Joka puolella voimaloiden savupatsaita. Espoon suunnassa korkealla vilkku, Kauklahden mastoko, tänne saakka? Jäniksen jälkiä ristiinrastiin, koiran ja jonkin pienen. Pakkanen nipisteli poskia.

Seurasaarenselkä ummessa jo Taivalluodolle saakka, sulasta nousi merisavua.

Kun lähellä oli ihan hiljaista, kuuluivat äänet kaukaa. Pohjana Länsiväylän kohina. Hälytysajoneuvon vouvotus, junan pilli, ihan kuin laivan sumutörven törähdys. Taivaan halki etelälounaaseen pörisevä aamukone klo 9.45. Kaislikosta outo mekkala, kuin lukemattomien kirjoituskoneiden raksutus. Jotain nokkivat pikkulinnut kaisloissa, jotka pistivät laskeneen veden hylkäämän jääkuoren läpi.

Aurinko nousi, mutta jäi meren suunnan mustan pilvimassan taa. Jään sai värjättyä kellertäväksi.

Birger Käcklundin raitti

Terveysaseman seinällä on vanhoja ilmakuvia Kivelän sairaalan alueesta ja ympäriltä. Kattamaton tenniskenttä, Kesäkadulla vain radiotalo. Katselin tovin.

Vallan melkoinen iltapäiväaurinko, pysähtelin siellä täällä lepuuttamaan katsetta. Valkoturkkinen loikkasi rannasta päin ja pomppi tien yli Mestaritallin seinänviereen. Taksimies istui hyrisevässä Volvossaan nauttimassa samasta näkymästä.

Taivalsaaren pään kivelle on kahlattu haisaappailla, nyt siitä pilkotti vain huippu. Hietsun pohjoispään kivi kokonaan uppeluksissa, vesi lintutolpan juurella saakka. Pyörähtelin paikallani ihmettelemässä muuttunutta maisemaa.

Voiko tämä olla edes totta, ihasteli sauvakävelevä vanharouva rantaraitilla, kasvojaan aurinkoon kurottaen. Pohjukassa kaislat rutisivat veden jäätyessä, pään päällä matkustajakone kohisi länsilounaaseen. Voimala puski pattereihin lämpöä ja lamppuihin valoa.

Ostoskorissa jauhelihaa, AAA-pattereita, valmispata-aineksia ja koripallotossut. Spåra tuli melkein heti. Vasta kotona muistin matkakortin olevan toisessa takissa.

Suosikkisää

Tuiskutti. Tuulenpuuskat pyyhkivät ilmaan lumipilviä.

Asunnoissaan pimeyttä pitäneet kaupunkilaiset nyt kaikki kaduilla nauttimassa, Väiskin kaltseilla pulkat rahisivat tungokseksi asti. Suksiakin joku kantoi. Hietsussa meri velloi harmaana, otti itseensä hiutaleet.

Kotona huiskin hanskoilla lumet takista, piposta, repusta. Avioliittopihvit, lohkot ja valkosipulipatongit uuniin. Yhteen tirisseet juusto, pyre ja valkosipuli, siemaus kylmää olutta.

Kuvien varmuuskopioituminen kesti aika tasan yhdeksän tuntia. Yhteys ei ollut parhaita.

Maikkarin uutisissa kerrottiin panssarikaluston romuttamisesta, teräskoura repi Pettereistä palasia. Ei ollut sentään 673-8. Yliluutnantti Juurtti on näköjään 20 vuodessa ylennyt everstiksi ja TV-haastatteluihin.

Kirjan lukeminen loppuun ei parantanut käsitystäni kansantaiteilija Leskisestä. Ja nokkela sanailija, muttei niin hauska kuin itse tuntui luulevan. Vaikka harva nuorena innostanut tiukkaa tarkastelua murenematta kestää, ihminen jos on.

HS:n sarjassa Vanhala, ylen sankia priha, omimmaksi kokemani. En liene ainoa.

(Itselle) kuvien on tärkeämpää olla itselle merkityksellisiä kuin hyviä. Vaan joskus näkee hyviä kuvia merkityksellisistä paikoista, pnillä kokoelmaksi asti.

Pakastuvaa

Aurinko paistoi kirkkaasti ja kovaa. Niin matalalta, että jalkakäytävän hiekanjyvilläkin pitkät varjot.

Lapinlahden pinta oli hyhmettynyt aaltoilevaksi jäähileeksi. Seassa lipuivat vielä sorsat.

Cittarin hyllystä Raid-sarja, tarjouskaukalosta Pitkä kuuma kesä ja pokkarihyllystä Juice Leskisen Siinäpä tärkeimmät. Kurkkua ja sisäpaistia myös, ja Fazerin sinivalkoista, uutuus.

Palatessa tummeni jo. Jäähileet olivat alkaneet liimautua lautoiksi ja ne saumoistaan pinnaksi.

Illalla pysäkillä nainen puhui omat repliikkinsä ruotsiksi ja mies suomeksi, mutta juttu luisti. Kolmas lähinnä kuunteli. Mariella oli ollut kaunis nimi, mutta, tosin laihduttanut kyllä, kymmenen kiloa, ohoh, eikä sinänsä, koska breda lår ja storvuxen som Anja Pärson.

Palatessa pakasti, kotiin ehtiessä luita myöten. Hylkäsin illaksi varatun kylmän oluen ja laadin amarettokaakaota, kuumaksi. Sitten nukutti.

Frasier. Omakehu Leskinen.

Melkein kuin talvi

Ämpäri, kuiskasi Poika puoli viideltä aamulla. Ehdin.

Päivällä jo ulos, lätäköiden jääkuoria rikki polkemaan. Isommissa se oli vielä ohut, kenkä raksahti läpi ja ulos mulahti ruskea kuravesi.

Hietsussa vesi oli korkealla ja kaislatuuppeesta päätellen käynyt vielä aika lailla korkeammalla. Lampareita, isoimmasta juoksi vesi penkereen läpi takaisin mereen. Vähemmän viiltävällä tuulella olisi oltu pidempään. Lenkkeilijöitä, ulkoiluttajia, sauvakävelevä vanhus.

Kellot soivat, hautikselta purkautui mustapukuisia ja nousi kadunvarren autoihin.

Pankkiin lähtiessä lumehti harvakseen.

Robert Gordon w/ Link Wray: Fresh fish special mainittu. Kevättalvella 1980 kuuntelin Wrayn soolon kappaleessa Lonesome train (on a lonesome track) yhä uudelleen. Vuosia myöhemmin kuulin, että joku Springsteenkin oli levyttänyt Firen.

Pääkallon irvistys

Mäkelänkadulta nousi kyytiin naisseurue paremmissaan, nousuisan hyväntuulisina. Seuraavalta pysäkiltä myös. Kuuntelu sivusta vahvisti käsitystäni, että suomalaiselle rouheinta on känni niin että firma maksaa kaiken. Aperitiiviksi oli vedetty GT:t, ruoan kanssa viinit ja päälle Irish Coffeet.

Vaihto Hakiksessa, keskustan kautta kiertävä kolisteli esiin ensin mutta lähdin Kallion kautta. Seuraavalta smurffit, kaivoin matkakortin jo valmiiksi.

Kun matkustaa puoliajatuksissaan, Hesari ja Braku aukeavat aina eteen jotenkin yllättäen. Suurin osa jäi siinä hotellin pysäkillä.

Eltsussa aikatauluntasaustauko. Että perse kipeä? päivitteli joku kovaan ääneen. Hetken päästä tajusin, että se on kuski, joka puhuu kännykkään.

Tänään jatkettiin. Lisensiaatti kutsui vielä lisensiaatimman, joka rapsutti ja arvioi. Itse asiassa se on toinen puoli, lisensiaatti mainitsi. Aika noloa, lisensiaatimpi myönsi. Toisessa huoneessa otin kahvoista kiinni ja purin muovia. Oven kolahdettua humisi ja ympärillä erottui liikettä.

Että katsellaan, arvasin. Katsellaan, lisensiaatti vahvisti.

Katsellaan.

Hapokkaat

Puoli kahden aikaan ibuprofeeni tuntui imeytyneen niin syvään että oli aika yrittää unta.

Puoli kolmen aikaan Poika oksensi ensimmäisen kerran. Ämpäri on keltainen.

Aamulla jyrräsi pyykkikone. Se on valkoinen.

Aamupäivällä katsoin kirkasta valoa ja toivoin, että sattuisi. Ei sattunut. Hmm, sanoi lisensiaatti ja kääntyi tutkimaan röntgenkuvaa tarkemmin.

Iltapäivällä muistettiin anopin neuvoneen, että matot kannattaisi rullata sivuun kun on vatsatautia. Rapsuttelin makaroniliuskeita irti yksi kerrallaan.

Juurihoito, joku kuiskasi

Idässä jalkakäytävä jäinen ja nurmet valkovihreitä. Ilmasto toinen.

Itisläisen cantinan sinihomejuustoburger oli positiivinen yllätys, kenties myös paholaisen kastikkeen vuoksi. Palanpainikkeeksi olisi pitänyt sittenkin ottaa olut vaikka seurueen virkamiehet eivät.

Vielä kiepsaus Kirjatorilla ja Suomalaisessa, josta Valkoisen meren timantit. Halpa olisi ollut digivideokirjakin. Metrossa vastapäätä istunut mies puhui ja viittoili jollekulle, jota muut eivät nähneet.

Runskilla 70T kaasutti päin punaisia. Viime päivien tuntemukset ovat selkeytymässä rehelliseksi hammassäryksi. Nelonen näköjään aristaa, sanoi perehtyneempi puolikas koputeltuaan riviä läpi.

Märät leijat

Tammikuun viidestoista. Mustaa multaa ja asvalttia, jotka imevät sen vähänkin valon. Ostin kauraleivän, maitoa ja gefilusmehua, karjalanpiirakat unohdin. Palat paahtimeen, sitten väliin sinappikurkkusalaattia, siivu ylikypsää kinkkua ja toinen savujuustoa. Särpimeksi maitokahvia.

Muumit ei kyllä pärjäis bioniklelle ku se on sähkönen robotti, Poika rehvasteli. Entä jos muumit löytävät virtakatkaisijan ja napsauttavat robotin pois päältä, spekuloin. No leopardille muumit ei ainakaan pärjää ku siinä on tykki ja ne savuheittimet, ukkeli nokitti. Muistutin, että muumeilla saattaa olla piilossa panssarintorjunta-aseita. Poika katsoi takaisin epäilevästi.

Palatessa vesitihku oli muuttunut märäksi rännäksi. Nyt spåra ei mennyt nenän edestä.

Veloena kirjoittaa asiaa keinuista. Aloin kirjoittaa ajasta ennen autonrenkaita mutta keskeytin, koska kuva tarvitaan.

Talvinen maisema

Seiväshyppääjät näyttävät erilaisilta. Minäkin laittaisin ylös poikittain taustaksi jonkin valokuvan jos osaisin.

Aamulla oli kylmän raikasta ja taivas kuulas mutta kuu piileksi.

Soi päässä: Tiktak: Jää

Tammipyhä

Ränneissä rämisi, katuojissa solisi. Kylmää vettä mustalta taivaalta. Kiiltävällä asvaltilla sohjoa, niin ohuelti että melkein ei nähnyt mutta kengät kastoi.

Palatessa hidastin Jaskan grillin kohdalla mutten pysähtynyt. Oopperan suunnassa alkoi paukkua ja jylistä, ilotulitusraketit värittivät taivaan.

Kotona Poika esitteli ylpeänä aukkoa hammasrivissään. Tyttö valitsi iltasaduksi Tuhkimon, Disneyn sellaisen.

HS:n Tuntematon-sarjassa vuorossa Rahikainen, joka on aina ärsyttänyt.

Rahikainen hoitaa suhteita, rakentaa verkostoja ja järkkää kaverillekin, mutta ennen muuta pitää huolen omista eduistaan.

Ja se pilvien pommittaminen.

Pikasiivous

Harvinaisen kaunis tapa sanoa olevansa eri mieltä. Kiitos.

Jos olisin arvannut että tänään tulee vieraita, olisin naputellut näytiksi jonkin pehmeämmän merkinnän.

Mielenosoittakaa tavanomaiset epäillyt

Helsingissä pidetyssä mielenosoituksessa on vaadittu rauhaa Somaliaan. Tai siis, kuten Helsingin Sanomat kirjoittaa: Suomen somaliyhteisö osoitti mieltään Etiopiaa ja Yhdysvaltoja vastaan.

Ai niin helppoa se olikin, taas kerran.

Ja:

Moni käy säännöllisesti Somaliassa. Nyt se ei ole mahdollista, koska maa on kaaoksessa.

Ai siinä Somaliassa, johon ei voinut edes karkottaa väkivaltarikollisia koska siellä oli heille liian vaarallista?

Tästäköhän se Halla-aho kirjoitti?

Iltakierrolla

Luin tätä blogia lävitse aikajärjestyksessä ja tajusin että jos kirjoittaa henkilökohtaisista asioista, blogiin muodostuu vuosirenkaita, joiden läpi kuka tahansa voi kairautua ja ottaa näytteen kuin dendrokronologi. Tuolloin tuota ja tällöin tätä. Anonyyminä voi kirjoittaa mistä tahansa, suoraan ja ilman viittauksia. Puolianonyyminä ei halua kirjoittaa mistään edes viittauksin.

Luki Planetaarion merkinnässä, jossa oli monta muutakin erityisen ansiokasta kohtaa,

Kolme ja yksi

Tiktak: Heilutaan ja Lähdetään tänään ja Jää.

Ja joku samanniminen yhtye ja Sekoitat mun maailman.

Kalasataman metroasemakin

Keskipäivän metrossa häkkyrä kulki yllättävän hyvin, mutta paluumatkan vaihtokappaleen kanssa kävelin silti. Kaikenlaisia kiintoisia pajoja Sörkän uumenissa, Votkinin tehtaanmyymälä, elävän kuvan museo, sotajotakin, Harley Davidson -osala, lounaskahviloita.

Tuuli ajeli pilvet pois ja aamun kaatorännän kirkkaudeksi, loskan litinä anturan alla rapeni raksunaksi. Kurvi, Hesari, Töölönlahden rantaa. Valo oli houkutellut valokuvaajan ulos, kulki myhäillen kepein askelin, pitkä valkea kourassa.

Kannoin, ruuvasin, sahasin ja ruuvasin taas. Lopulta annoin periksi ja lähdin ostamaan ruuvinvääntimen. Ja päitä. Ja pattereita. Ja torx-avainsarjan.

Tammikuinen keskiviikko

Tänään ehdin käydä ulkona valoisaan aikaan. Aurinko paistoi, hämmästyttävä kokemus. Huhtikuun puoliväliä. Kohta lakaistaan laduilta hiekat ja sitten odotellaan jo puiden vihertymistä. Oopa onkin jo aloittanut bikinikuvaukset.

Lupiini kirjoittaa kauniisti kulmakunnasta.

Viisikko ja aavejuna

Heti metroasemalta kadulle astuessa tuuli taittoi sateenvarjolta niskat.

Kääntyvä bussi hämäsi hetken, mutta äänen oli pakko olla vielä isompi diesel. Harpoin puolijuoksua kohdalle ja näin alhaalla pimeässä kuilussa lipuvan Dr14:n, joka veti mörhöttäen avovaunuja Länsisatamaan. Näin iltayöstä vielä.

Kahden kulman päästä satoi niin kaatamalla, että oli pakko avata taas varjo ja puskea se edellä vastatuuleen. Ruoteet taittuivat nirskahtaen kun varjo painui hupuksi pääni ympärille ja pelmahti kohta taa puuskan iskettyä välillä toisesta suunnasta. Teki mieli laskea irti ja mitata, kuinka kaukana se laskeutuisi.

Pojalla heiluu hammas. Missä välissä se noin isoksi kasvoi.

Pekka ja pätkä aika velikultina

Ei 30-luvun tehdas eikä edes 40-luvun korsu tyhjentänyt miehisyyden monimuotoisuutta, saati sen mahdollisuuksia, kirjoittaa aamun HS:ssa kulttuuritoimituksen esimies Saska Snellman. Tuon ymmärtämiseksi ei varmaan tarvitse olla Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies, vaikka Väinö Linnan arvostus yhä korkealla onkin.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies kertoo, kuinka urheiluporukassa puolet nosti kätensä ilmaan kysyttäessä, kuinka monella on hullunpaperit, ilmeisesti asepalveluksesta vapautumisen mielessä. Minun viimeisimmässä urheiluporukassani ei olisi noussut yhtään kättä. Yksi tai kaksi tosin oli tainnut selvitä varusmiespalveluksesta ilman johtajakoulutusta.

Elämme erilaisissa maailmoissa vaikka samassa maassa. Sama tunne tulee välillä kun kulkee älykköisässä punavihreässä Blogistanissa ja miettii, peilaako se jotenkin kattavasti Suomea tai suomalaisia. Käsittääkseni ei kovinkaan.

Hullunpapereissa, kuten niitä leikkisästi kutsutaan, ei tietenkään ole mitään pahaa. Sitten taas jos Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies vihjaa tekstillään ja sen loppurivillä, että yhteiskunnallisista velvollisuuksista keplottelemalla vapautuminen olisi jotenkin hyvä ja hauska asia, olen eri mieltä.

Se, että en olisi ymmärtänyt väärin ja niin tarkoittaisi Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies, taitaisi vastata minulle syntymässä olevaa kuvaa Helsingin Sanomien nykyisestä linjasta.

Julkisilla

Spåran etuosassa haisi housuihinsa kusseelle spurgulle, mutta missään ei näkynyt sellaista.

N-junassa vastapäätä istahtanut siististi pukeutunut nainen halusi tietää, mitä luen ja miksi ja kertoa, missä asui ennen ja miksi ja kenen kanssa. Kun tyydyin murahtelemaan kirjani takaa, hän naputti minua sormellaan kyynärvarteen aina halutessaan sanoa jotain. Noustessani toivotti vielä hyvää päivänjatkoa.

Kaksi mörköä kasvot tuorein ruvin horjui pysäkille ja halusi tietää, onko pysäkillä seisseellä miehellä puhelinta kun päästiin juuri putkasta ja soittaa pitäisi. Ei varmaan niin, kommentoivat sopuisasti vastausta ja jatkoivat kysymään naiselta, joka kertoi, että on vain kotipuhelin. Pidempi halusi tietää, tietääkö nainen missä hänen kotinsa on ja kertoi vastausta odottamatta että Kisahallin putkassa.

Takaosassa kaksi naista keskusteli italiaksi. Seuraavalta nousi kyytiin nelikko, josta kaksi keskusteli keskenään italiaksi.

John Lee Hooker: Boom boom boom

Silmälle hyvää

Kovasti hienoja kuvia kovasti tutuista paikoista Skrubussa.

Scott Turow ja Nino Rota

Kaikista mielenkiintoisista aineksistaan huolimatta Ordinary heroes oli jotenkin pettymys. Bastogne meni yli, vastarintaliikkeen porukka oli kuin 'Allo 'allosta, SS suoraan huonoimmista Korkkareista ja nainen ranskankielisine lauseineen epäuskottava. Sentään Scott Turow, joka on kirjoittanut hyviä kirjoja. Ehkä en vain sulata yrityksiä yhdistää sotakirjat ja rakkaustarinat.

Ihan lopun luin paluumatkalla hiukan suopeammin mielin.

Rautatientorilla ihmismassa kiersi luistinrataa vastapäivään, musiikki taukosi ja Peter von Bagh kertoi Zampanosta, Gelsominasta, Il Mattosta ja elokuvan tulkinnoista. Kyltin mukaan iltapäivän teemana oli italialainen filmimusiikki. Annoin luistelijoiden vilistä silmissä, von Baghin puhua ja Helsingin tuntua hetken epätodellisen kulturellilta. Sitten Aleksille spårapysäkille.

Toisella puolen katua kulki hajamielisen näköisenä kirjailija ja söi kävellessään jotakin.

Niitä karmeimpia levynkansia

Kokoonpanolinjassahan näitä vastikään oli, ja sopivin tekstein maustettuina moiset ovat, jos mahdollista, vielä hervottomampia.

Älyllisiä ratkaisuja

Panu Rajala kirjoittaa:

Ykkösaamussa Hannu Raittila tiesi "tuhat metodia", joilla Saddam Hussein olisi voitu kukistaa. Tällaisia älypäitä maailma todella tarvitsisi. Jospa hän kertoisi vaikka vain sata metodia, joilla Somalia voitaisiin rauhoittaa. Tai kaksi.

Kuvittelen, kuinka 1943 rauhanpuolustajat olisivat matkustaneet Saksaan ihmiskilviksi istumaan kuulalaakeritehtaan katolle ja YK olisi vaatinut Yhdysvaltoja pidättäytymään voimatoimista ja että tulitauko on saatettava välittömästi voimaan ja Hitlerin kanssa vielä neuvoteltava.

Kaikki kai lukevat Kemppistä muutenkin, mutta linkitän silti puheenvuoronsa journalismikeskustelussa.

Käytävällä eteenpäin olkaa hyvä

Lounaan jälkeen lähdettiin. Raitiotiemuseossa oli hiljaista, vaikka torstaisin on vapaa pääsy. Tyttö ja Poika olivat vuorollaan rahastajina toisen toimiessa kuskina. Minä matkustaja, jonka lippuun tehtiin yhä uudelleen pihdeillä reikä. Vanhan spåran tuoksu ja muistot: seiskalla Hakikseen mummon luo, kasilla Brakulle sunnuntaiaamun treeneihin. Värilliset merkkilamput rahastajan puutiskissä.

Välillä kiertelin pällistelemässä vanhoja valokuvia ja sisäkattoihin jätettyjä mainoksia. Mini vague. Invalideille ja vanhuksille. Söörnäinen. Lastenlippu ja koululaislippu eivät oikeuta istumapaikkaan.

Eihän siitä ole kauaakaan kun linjan 14 bussit olivat trollikoita. Sentään kumminkin yli 30 vuotta näköjään. Pitää tulla joskus omin nokin ja katsoa yläkerran filmisalin anti. Ellei museo ehdi muuttaa sitä ennen.

Käveltiin kolme rinnan käsikkäin kotiin, Hesperianpuiston hämärästä teltasta ruusukimppu viemisiksi.

Iltakävelyllä tihuutti yhä, sadetakin kiiltäväksi. Natriuminkeltainen valaisi hetken ennen kuin märkä mustuus imaisi sen. Länsiväylän valohelminauha, Seurasaarenselän takaa kajastavat Espoon valot. Aallot loiskivat Hietarantaan, hiekalla viimeksi nököttänyt toimistotuoli heitettynä rantaveteen. Taivalsaaren venemetsässä piippasi kuin palovaroitin, mutta outoa ei näkynyt.

Suihkun lämmin vesi kylmällä iholla.

Kahvi kourassa

HS:n yleisönosastossa uuden vuoden vastaanotto Senaatintorilla ei ollut tarpeeksi aidosti monikulttuurinen, kun tilaisuudessa laulettiin Maamme-laulu ja vallan kristillisen papin johdolla virsi. Jollen pitäisi kirjoitusta trollina, kommentoisin, että asun Suomessa enkä monikulttuurissa.

Ameriikassa poliittinen korrektius on sentään jo hiottua.

Edit: Samasta aiheesta Murti-Bingin pillerit.

Katuvalot syttyivät klo 15.55

Lopulta valoisalla ulos, mutta pian vaaleus hiipui lyhyen hämärän kautta kylmäksi siniseksi pimeydeksi. Saattoi siinä kylmällä kostealla merituulellakin olla osansa.

Vielä Cygnaeuksen, Töölönkadun ja Hesperian esplanaadin kautta toiseen puistoon. Ihmeteltiin puista muotoiltuja veistoksia, pikkulikka kumartui maasta hevoskastanjoita. Mut minusta taitaa kyllä tulla kilpa-ajoneuvon ajaja tai rokkibändin soittaja, Poika mietti erotukseksi roskakuskista. Töölö Gymin ikkunoiden takana hahmot huhkivat kirkkaissa valoissa.

Jyrkissä varjoissa kiipeilyä ja tyhjässä kahluualtaassa juoksua. Sairaalan pimeiden kaksoistornien takaa möllötti suuri pyöreä kuu. Viime yönä nukuttiinkin huonosti koko kohortti.

Kiitetään Katapulttia ja viitataan Haakanan journalismikeskusteluun. Joukkotiedotuksen olemus muuttuu koko ajan ja samaa tahtia siihen kohdistuvat vaatimukset. Mitä enemmän luettavaa ja nähtävää on, sitä hailakampi on yksittäisen julkaisun merkitys. Sen vuoksi näkisin paineita olevan kontrollin lievenemisen suuntaan.

Tammikuun vihreät niityt

Tomaatti-juustokeittoklassikko, juustot ja pannukakku omenahillon kera. Hyvä, että tuli lähdettyä. Pääjoukon uppouduttua palapeliin syvennyin nojatuolissa Lundanien kirjaan.

Ensi kerta kun tenavat valvoivat vuodenvaihteeseen.

Ruuti haisi, Väiskin kenttä peittyi harmaaseen savuun, kattojen takana leimahteli. Käsiaseiden laukauksia joka puolelta, heitinten ammusten räjähtelyä. Raketinheitinten ulvahtelua. Kivikorttelien välissä paukaukset kaikuivat komeasti.

Aamulla olisi nukuttanut, päivällä ja illalla myös.

Lokakuuta tammikuussa, vihreät nurmet, ruskea hiekka. Ulkoilu jäi tyngäksi sateen yltyessä, Väiskillä polkujen varsiin oli valettu jalustoja, joista pisti muoviputkia ja kaapeleita. Rakettiroskat oli kerätty varsin tunnollisesti roskiksiin, hyvä.

YLE Teemalla toiseen kertaan J.J. Cale -dokumentti, josta ensi yrittämällä näin vain hännän. Uskottavia ukkoja.