Näkymä rannalta

Kansaa valistamassa

Eikös siellä Päivälehden perinteissä jo ollut jotain yhteiskunnan kehittämisestä? Helsingin Sanomat on näköjään päättänyt johdattaa meitä edistykseen ja tasa-arvoon puffaamalla päivästä toiseen naisia ja maahanmuuttajia. Ei sillä, että siinä mitään pahaa olisi, ihan vain sillä, että huomattu ja todettu on. Ja että kun lukija vaistomaisesti vähän lokeroi kaikkea lukemaansa niin HS:n jutut solahtavat sitten sen reunan lokeroon.

Luulen, että tämä kaikki liittyy jotenkin dialektiikkaan vaimikäseoli.

Tänään HS muun muassa paljastaa Wienin filharmonikkojen sovinistisuuden ja rasistisuuden sekä kertoo, että Abdiwahab on stadilaisempi kuin moni muu tässä muuttajien kaupungissa.

Guled suoritti asevelvollisuuden Santahaminassa, Abdiwahab kävisi intin, jos jalkapallossa vammautunut, ruuveilla kokoon parsittu polvi kestäisi.

Hyvä homma, tekee heti mieli käydä kättelemässä ja taputtamassa olalle.

Toimii.

Varokaa niiden rakettienne kanssa ja ammuttuanne kerätkää roskat roskikseen. Kiitos.

Sammiollinen Lasolia

Sen verran lunta, että päästiin laskemaan. Poikkitieltä asti, pulkalla ja potkurilla, parhaimmillaan kolme päällä. Laiturin lähestyessä kaarsin parkkiksen puolelle. Kolme rohkeaa suomalaista kurvaili jäällä mönkkäreillä.

Illalla hetkeksi kiristyvä pakkanen. Kävelin kauemmas pihavaloista ja pyörin paikallani niska kenossa ihmettelemässä kirkkaan taivaan tuhansina tuikkivia tähtiä.

Aamulla jo selvästi lauhempaa. Kosteaa, mutta lumista, sumuista, rusehtavaa. Etelään päin sumu sinertyi, tiheni, oheni taas. Lahdesta etelään harmaanvalkoinen maa hiutui vihreäksi ja ruskeaksi. Kura räiskyi tuulilasiin, onneksi tuli tankattua myös Lasolia.

Uusi sukupolvi nukkui Hartolasta Koskelantielle.

Helsingissä kostea, viiltävä merituuli. Mäntymäen vihreät nurmet.

Ikkunalautaan ropsahtelee, tuuli nykii peltikattoja.

Laajakaista, laajakaista.

Välipäivä

Kylmä kostea tuuli, jalan alla jäinen polanne, harmaan harson läpi kajastava kuu, ilmassa jäätävä tihku, jonka vasta sisään palattua huomasi kastelleen takin.

Kylän nuoriso pöristeli kahdella huonosti äänenvaimennetulla samaa rinkiä, yhä uudelleen. Välipäivien täytyy olla tylsiä.

TV-ohjelmat pätkinä, kanavaa vaihtaessa lennosta keskelle leikaten. Viisikko oli pukeutunut ritariasuihin ja Tim oli leijona ja lopussa tupsahdettiin vaatekaapista pölyiseen huoneeseen joten se oli kai joku Narnia-juttu. Tiikeri ja lohikäärme hiipivät ja piileskelivät ja miekkailijat lensivät ja se oli niin kaunista kuvaa kuin muistinkin. Joku kehonrakentaja luennoi ja kuulijoilla oli kravatit ja geeliä blondatuissa hiuksissa ja joku hukkui ja oli hautajaiset. Myytinmurtajissa mentiin tuulettimeen mutta ikiliikkujaa ei syntynyt ja urheilu-uutisissa IFK:n uusi valmentaja lausuu niitä vuorosanoja joita pitää ja toimittajat nostavat niistä niitä pointteja joita heidän pitää, kuin uutisina.

Kotikalja loppui tänään.

Anna nukkuu

Jari Tervo notkui Pohjanhovissa niin pitkään, että uusimpiakin lukiessa tuntuu kuin pitäisi hörähdellä. Ihan kuin traaginen ja koominen eivät oikein löytäisi tasapainoa. Tapahtumien sijoittaminen pommitusöihin oli kyllä kiintoisaa, ja Irja, Raija ja Rämäpäät.

Naispuoliset sieltä tietenkin mieleen jäivät: Anna, Vilja ja Zinaida. Ja onnelliset loput. Ihan kuin kirjailija ei uskaltaisi sittenkään heittäytyä ihan kokonaan vakavaksi tai ehkä vika on tässä päässä.

Iltapäivän alun Henkien kätkemä hiljensi kaikenikäiset tuijottamaan ruutuun. Hienointa oli ulapoiden halki lipuva juna päivän pimetessä sen ulkopuolella illaksi.

Somaliassa kuulemma soditaan entistä kiivaammin. Helsinki-Vantaalla lienee kaaos kun kaikki täällä asuneet asekuntoiset miehet tungeksivat puolustamaan maataan.

Kun on vaaralle alttiina syntymämaa
kotiaskareet jäädä saa

Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla

Puukirkko täyttyi lehterien nurkkia myöten. Kirkkomaalla välkkyivät sadat hautakynttilät auringon viime säteiden maalatessa taivaanrannan oranssiksi ja männyt mustiksi silueteiksi.

Karjalanpaisti, kinkku ja laatikot huuhdottiin alas valkohattuisella kotikaljalla.

Ovikello soi juuri, kun pienet pulikoivat vannoissaan pesuhuoneessa. Pukki ei nyt ehtinyt jäädä, mutta jätti säkit eteiseen. Minähäj just toivoin jalka-Arielta, Tyttö ihasteli. Minähä arvasin et pukki tuo matkustajakoneen, Poika todisteli. Isälle molemmat toiveet: Jari Tervon Ohrana ja vihreitä kuulia. Myös paikallisen seurakunnan historiikki ja muuta.

Saunomista jatkettiin myöhemmin lasten syvennyttyä leikkeihinsä. Vilvoittelu kuistilla tähtitaivaan alla, Otava ihan siinä.

Isku ei ole kuin ennen, myöhäisellä en jaksanut kuin yhden kinkkuvoileivän, rukiisella ja sinapilla, sekä lukea vain yhden kirjan, tässä tapauksessa sen historiikin. Valot pois jo ennen keskiyötä.

Aamulla puoli seitsemältä tajusin, että laulava jalka-Ariel oli virhe.

Aatoksi

Ennen auringonnousua liikenne oli hiljaista. Yksi rekka. Latvialaisia busseja matkalla pohjoiseen. Illalla vähiä valoja, vanhoja joululauluja, hyvä sauna.

Hannu Raittila tietää, miten kirja pitää aloittaa. Piti lukea pätkä Pamisoksen purkausta ja käydä ajoissa unille, mutta oli se ahmittava kerralla. Hinaajia, laivoja, Obuhov, kylmä meri, ei sentään dieselvetureita. Olihan siinä lamaakin, mutta ehkä lamakirjan termi on liioittelua. Media-aihetta ja miesten sekä naisten eroja ja asemaa sen verran, että saattaisi kiinnostaa monia seuraamiani bloggaajiakin, luulen.

Tänään matala aurinko kimmelsi kirkkaasti ja tintit tsirpittivät raivolla. Joulupuuron ja ulkoilun jälkeen kipaisin vielä varuiksi lisää maitoa. Suomen Turku julisti joulurauhan.

Aaton osuman tarjoaa Jussi Halla-aho: Päästyäni varhaisaikuisuuden pakollisesta joulu-on-kaupallista-paskaa-vaiheesta huomasin kuitenkin nauttivani joululauluista ja joulun tuoksuista.

Vuoden lyhyin päivä

Metrolaiturilla neitonen yritti vaivihkaa nyppiä vaaleita farkkujaan irti persvaosta. Tallinanaukiolla neljä mörköä hapuili askelia ja aloitteli riitaa, väki aukion reunoilla haki jo katseluasentoa. Römeimmän takin alta pilkotti Jokereiden pelipaita 1992 tienoilta.

Pamisoksen purkaus ilmestynyt pokkarina, Suomalaisesta se. Professori Anni Isotalon kakkosseikkailua selailin, se myöhemmin. Westön uutuuden alkukielisen painoksen sarjakuvamainen kansi.

Taivas selkeni tähteväksi, sen kannen poikki välkkyen lipunut lieni ihmisen tekoa. Merellä päin makasi musta pilvimassa.

Illalla poikenneet kestivät harjoitussalamoinnin pitkin mielin.

Märkää hiekkaa

Siitä on kauan, koska jouduin Itiksessä miettimään, missä olikaan mitäkin. Jopa yllättävän eri maailma kuin keskustassa.

Jumbossa ja Kehän halleissa tungeksittiin. Kaikki näyttivät vantaalaisilta niin kuin minäkin. Legomatkustajakone lie joulun hitti, koska se oli joka paikasta lopussa. Voittaja pujotteli tungoksessa vastaan, tällä kertaa ilman pokaalia.

Eilen aamulla pikantin ruskea taivas, iltapäivällä ensin punainen ja sitten sokerinen cocktail. Tänä aamuna sinimustaa dramaattista. Märkä hiekka ratisi asvaltin ja anturan välissä.

Postista paketteja matalille. Mikrosta kaurapuuro, loraus maitoa, lusikallinen omenasosetta.

Ai niin, aamun YT ja iloa aisteille: Ultra Bra: Nainen joka elää vapaaherran elämää

Salaman opiskelua.

Joulupukki on enne ollu tonttu, Poika arveli. Kysyin, mitä arveli edelliselle pukille tapahtuneen. Se varmaan kuoli ku se oli nii vanha tai sitte enne ei ollu pukkia, jatkui päättely. Esitin, että vanha pukki saattaa olla myös eläkkeellä. Poika ei pitänyt sitä mahdottomana.

Paluu hyperavaruudesta

Vedoksia pitkin pöytiä, punakynät kourassa, pahvimukeissa jäähtyvää kahvia. Lopuksi siirreltiin rivejä vasempaan ja ylös ja alas kunnes päätettiin sittenkin pysytellä alkuperäisessä versiossa. Vähempi kohina ei selittynyt uudella kameralla vaan kai raakatiedostoilla, mutta exifit olivat jossain muokkauksessa pudonneet. Lopulta hyvän joulun toivotukset ja linja kiinni. Parempaan ei pystytä, myllyt pyörimään.

Tänään vielä juostiin, vaan kierrokset laskevat jo punaiselta. Yksi tarjosi lounaan, toinen kahvit ja kolmas oluen. Taitaa olla joulu tulossa.

Mutta minä kuuntelen nyt Nylon beatia. Katselen myös.

Täältä jostakin

Kuin lunta. Ajorata sihisevän musta, mutta muualla hento valkea harso. Jalan alla raksunaa. Valoisampaa.

Punatiilikorttelin kehyksenä syvää sinistä huimaukseen saakka.

Puusa Persiassa, toinen osa. Odotan jo seuraavaa.

Aamulla silmät kirvellen ja kahvimuki kourassa ihmettelin HS:n Esa Mäkisen tekstiä ja sitten luin PopuLAARIA. Tosin en ole kyseistä mainosta nähnyt.

Riitaoja ja muut velikullat

Piti jo taannoin kehumani Ilkka Malmbergin kirjoitussarjaa Tuntemattoman henkilöistä, mutta teenkin sen linkkaamalla Heleniin, joka sanoo juuri niin kuin on.

Muistijälkiä

Mitä enemmän tekee, sitä vähemmän jää mieleen.

Olkapään jomotus lähti ibuprofeenilla eikä palannut.

Neronen pizza, maukas ja täyttävä.

Kirkkaat valot. Kuuma kahvi. Olisi sittenkin pitänyt ottaa kone, mutta minä kun en ole partiolainen, enää. Nähtiin telkkarista että olit taas takki päällä, sanoivat kotona.

Lusin sen jo viime vuonna, vastattiin, ihan hyvällä. Menin itse. Itämurteen soljuvuus. Pysäkin lauantai-iltaansa syljeskelevä nuori väki. Bussiin nousseella naisella oli punainen takki ja filmitähden katse. Scott Turow, fiktioksikaan uskottavan rajamailla.

Spårakin tuli melkein heti. Ehdin vielä iltasatua lukemaan.

Hiljaa

Illan tulleen huomaa puhelimen piileskelleen päivän takintaskussa, äänettömällä.

Vastaamattomat puhelut sikinsokin toistensa päällä.

Passintarkastuksessa

Elefanttipuhetta ja Vera's log pohtivat maahanmuuttoasioita. Edellisen kommenteissa lisäksi keskustelunpätkää.

Journalistisia perusteita

HS:n Uutispöytälaatikon näkemykset veteraanivideon näyttämättömyydestä lienevät hyviä ja arvokkaita. En oikein tiedä, miksi niitä lukiessani olin näkevinäni pystyssä sekä nenän että opettavaisen etusormen.

Sillä onhan oikea journalismi jotain ihan muuta kuin halpahintainen tirkist... öh, kansalaisjournalismi.

Kun journalistisia perusteluita ei ole, videon laittaminen julki on pelkästään loukkaus omaisia kohtaan, ei mitään muuta. Keskusteluissa nimimerkki Renée kirjoittaakin, että ”YouTube on nykyajan Colosseum”. Totta kai me haluamme nähdä verta. Se ei ole minusta riittävän hyvä syy näyttää meille sitä.

- Toimittaja Maija Aalto Uutispöytälaatikossa

Tänäänkin muuten paljain käsin tarkeni hyvin. Suojaisalla sisäpihalla tuntui, että on huhtikuun loppu ja kohta vihertävät jo puut.

Iltapäivä hihasillaan

Kun aikaa on tapettavaksi paljon, tarvitaan rytmi. Kävely toiseen terminaaliin ja takaisin veistää kellosta ensimmäisen siivun, sitten kiinni tehtävälistaan. Ensin kioskista kirja, koska menomatkalla hankittu meni epähuomiossa ruumaan. Liza Marklundin Asyl jää hyllyyn, koska ei sellaista ahdistusta, nyt. Siispä pitkän miettimisen jälkeen nimimerkki Johann Vossin Soldat i Waffen-SS, jossa takakannen mukaan taistellaan myös Kiestingin suunnalla.

Syömään. Kalaravintola on liian hieno, pystyitalo liian pika, kultaiset kaaret liian tuoreessa muistissa. Siispä punaruutuliinaisessa del Opera ja stor stark. Annos tilataan tiskiltä, mutta pizza on kuuma ja mehevä, vaikka tonnikalan ripottelu kinkkujen päälle kulmakarvaa väräyttääkin. Jälkkäriksi Pressbyrånista tumma Bounty.

Kävelykierroksen jälkeen muovipöydän ääreen lukemaan kirjaa. Ulkona pimenee. Parin minuutin välein jylinä yltyy ja taas yhdet valot vilkkuvat lasin takana ylös taivaalle. Välillä potkurikoneen pörinää, lähestyvää vihellystä koneen rullatessa jollekin lähimmistä putkista. Askelten kopinaa, tasaista etäistä puheensorinaa, astioiden ja ruokailuvälineiden kilinää.

Yltyvä päänsärky tunkee tajuntaan, viereisestä apteekista Ibumetiniä ja kioskista Fanta Free. Hapanta. Kone repusta pöydälle, 20 minuutissa ehtii tarkistaa postit ja uutiset, pari blogiakin.

Ympärillä hiljenee, liikkeitä suljetaan. Neljä tanssijan tai cheerleaderin näköistä tappaa aikaa hiomalla yhden johdolla koreografiaa. Kohta yksi kiidättää toista matkatavarakärryssä molempien hihkuessa naurusta.

Johann Voss käy koulunsa loppuun, värväytyy, oppii Alpeilla vetämään ahkiota, kiipeilemään vuoria ja ampumaan konekiväärillä, saa neuloa lakkiinsa Edelweissin ja kaulukseensa hopeiset salamat, kolkuttelee junalla Danzigiin ja laivalla Ouluun, saa tulikasteensa pimeydessä kahden ozeron välissä, näkee ensimmäisten ystäviensä kaatuvan, haltioituu kyyneliin karjalaisista vaaramaisemista.

Ennalta päätetty aika koittaa, aika siirtyä toiselle puolelle. Kone yhteen laatikkoon, takki toiseen, reppu rullille. Piippaa kuten muillakin, lähempi tarkastus, vänd om, tack.

Boarding alkaa ajallaan, ruudulta valittu käytäväpaikka on hyvä valinta. Lastaus vielä kestää, kuuluttaa kapteeni Pietikäinen puolileveällä itäsuomella ja rinnakkaisilla. Viimein luukut kolahtavat kiinni, neljä Honeywell LF 507:aa kiihtyy vihellyksestä jylinään ja kaarramme mustalle yötaivaalle.

Voss suojaa kk-ryhmineen syöksyveneiden matkaa niiden kiidättäessä vahvistuksia saarretulle pataljoonalle järven yli, tuliasemaa vaihdettaessa kranaatti surmaa Bergerin. Korkeassa kuumeessa ja jalka muodottomaksi turvonneena Voss kiskotaan muulin vetämillä purilailla joukkosidontapaikalle ja ambulanssilla kenttäsairaalaan, jossa hän saa kuulla suomalaisten solmineen erillisrauhan. Juuri kun Voss osoittaa konekivääreilleen Ruotsin rajan ampuma-alan oikeaksi reunaksi Muonioon johtavalla tiellä, moottorien vihellys hiljenee, merkkiääni pingahtaa ja turvavöiden lukot loksahtelevat.

Taksijono vetää.

Silmä lepää

Aamun hieno kuva löytyi Pintaliitoblogista.

Hikinen iltapäivä

Päänsärky oli jo aamusta siellä jossain ja illan tullen kurkussa saakka. Yksi puruasperiini löytyi takintaskusta.

Aamiaisen skippaaminen kostautui kun edes ojennettua lounaslippua ei ehtinyt käyttää. Tauoilla seisaaltaan kaksi muoviin pakattua korvapuustia, yksi kookospallo ja lukemattomia styrokupillisia kahvia, kuhunkin maitoa mikropakkauksista. Hartioissa tuntui, kaksi gigaa ei ihan täyttynyt.

Taksissa väsytti. Torjuin uloslähdöt, illalliseksi kaksi kolmioleipää ja lättöl, töihin taas.

Nyt vielä hienosäätöä hiekkapaperilla. Pölisee.

737

Lentävä lähtö suoraan rullauksesta.

Ne pari sekuntia kun suihkumoottorin kohina yltyy jylinäksi ja selkä painuu istuinta vasten. Betonin kolahtelu renkaissa ja yhtäkkiä tyhjän päällä olo. Horisontin nitkahtaminen tekee tovin huonoa, on pakko saada katsoa kauemmas, edes etuosaan. Ja heti maasta irtoamisen jälkeen tulee hetkeksi tunne, että kone putoaa perä edellä takaisin maahan. Sitten helpottava kolahdus pyörien noustessa sisään. Rutiinia.

Kaupunkien kellertävät valosaaret mustalla sametilla, jossain kaukana alhaalla. Liikkuvan auton ajovalot etenemässä muka hitaasti.

Lentokentän sorapiha vihjaisi metropolin koosta.

Valkosipulidippiä ja QP juustolla, Fantaa, kiitos. Servetit lopussa. Bileprinsessat säähän soveltumattomissa hepeneissään hoippuivat kaulakkain sisään, toinen nukahti pöytään sillä välin kun toinen asioi tiskillä. Nu ska vi hem, sanoi pirteämpi päättäväisesti lähtiessä ovella. Viisas päätös.

Alhaalla yksi Murphy's ja tiskiltä tunnukset. Vielä verkkoon, vaikka väsyttää.

Hihnalla

Jonglausta monella pallolla, päikkärit jäivät tänäänkin haaveeksi. Tauolla ruisleipää ja tuoremehua, tiskit, petaus, pyykit. Pikkulikan kiharat ikuistettiin. Eliisa taas karilla, irrotus valtamerihinaajalla. Ehkä voodooalus, koska kohta Pamela samassa jamassa Saaristomerellä. Jatkossa harkiten. Westön uudelle Finlandia, omat havainnot jäivät kirjaamatta. Liian iso aihe kuten lempikatu tai suosikkipaikka Helsingissä. Viimeiset kaksi mantsua nukassa. Uniaisiksi Viirupesosta. Joulukuun seitsemäs ja ylihuomiseksi luvattu kahdeksan astetta lämmintä.

Kuudes joulukuuta

Kuivarahtialus M/s Eliisa joutui aamupäivällä merihätään ajettuaan karille Hellantienoon merialueella. Hätäsanoman vastaanottanut Olkkarin meripelastuskeskus oli kuitenkin ajan tasalla, ja paikalle välittömästi lähetetyn pelastuslegopterin pintapelastajat vinssasivat miehistön turvaan. Heidät kuljetettiin Keittiönpöydän tukikohtaan. M/s Eliisa hinattiin myöhemmin satamaan ja korjattavaksi Olkkarinmatonreunan kuivatelakalle. Mansikka-Marja, Omelia ja merenneito Ariel kutsuivat aluksen miehistön sekä pelastajat lounaalle.

Päikkärien jälkeen sonnustauduttiin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Lohileipäsiä, juustoisaa piirasta, lihapullia, kuohuviiniä ja olutta, juustopöytä, kahvia ja kakkua kahdenlaista. Erinomaista. Yksi hyvin hyväntuulinen vauva ja kymmenkunta äänennopeudella kieppuvaa leikki-ikäistä, joita napsittiin vuorollaan jäähylle rauhoittumaan.

Minä oon isi miettiny semmosta että jos maapallolta yhtäkkiä loppuis kokonaan painovoima, Poika pohti peiton alla ennen unta. Mitäköhän sitten mahtais tapahtua, kysyin. No talot ja kaikki tavarat varmaan lentäis avaruuteen ja vesiki ja sitte avaruudessa olis vähän niinkun meri ja hirveesti rojua, pieni mies arveli.

Blogistanissa perinteiset ovat katsoneet Tuntematonta ja Linnan juhlia ja edistykselliset halveksineet tai ainakin nonchaleeranneet molempia. Ja maailmassa veteraani kävellyt telaketjuihin ja tietenkin YouTubessa, kertoo Pinseriitta. Josta tapauksesta tulee mieleen kysymyksiä ja eräs Pahkasian sarjakuva autoilevasta lentäjäveteraanista.

Iltamien aika on ohi

Suosikkielokuvani ilmestyi siis DVD:nä, siellähän se nakotti Stockan uutuushyllyssä toisten samanmoisten vierellä. Että oikein Mika Kaurismäki collection. Samalla sitten Rosso, kun kerran siellä. Valehtelija / Jackpot 2 sekä Klaani saavat vielä odotella.

Illalla kotiuduttua katsoin ohjaajan haastattelun ja alkua siihen asti kun Harri saapuu Helsinkiin. Yksityiskohtia, jotka sata kertaa hangatussa VHS:ssä olivat jo sumentuneet. Pellonpään ja Hämäläisen nuoruus ja siloposkisuus.

Nukahdin sateen ropinaan.

Pienessä päässä

Oikeastaan melkein mahdotonta uskoa, että Kuukausiliite ja Nyt ovat saman päivälehden ulokkeita. Takana täytyy olla jokin suurelle yleisölle tuntematon kuvio, jossa tulee halvemmaksi painaa ja jakaa paperin ylituotanto "lehdiksi" kuin survoa se suoraan pihan vihreään laatikkoon.

En oikein pääse jyvälle noista Halla-ahon älykkyys- ja rotusotavisioista, mutta kaikenlaisessa syyllisyydessä piehtarointia minäkin joskus ihmettelen.

Mitenköhän Kokkarisella muuten menee siellä uudelleenkasvatusleirillä?

Jura Jukola pohtii historiankirjoitusta ja päättää päreensä pieneen sketsimaaotteluun.

Muisto

Kun T ihasteli, kuinka ylitsekäymättömän hieno kohta on se, jossa lauletaan, että bensa loppuu valtatiellä Voimaan. Ja kuinka lohduttoman pettynyt hän oli kuullessaan, että Loimaan. Totuuden kuultuaan T ei kuunnellut kappaletta enää koskaan.

(Tai mistäpä minä tiedän, kuunteliko, mutta hienompi noin).

Soi: Se: Hyvää yötä

Sen seudulla

Vihreät pellot, vihervänmustat metsät ja sininen taivas kylpivät kirkkaassa aamuauringossa. Sokeva, Hämeen linna. Tampereelta ylöspäin metsittyi, kumpuuntui. Kylmät mutta vielä vapaat järvet, se kohta, jossa Pendolino kallistuu oikealle melkein veden ylle ja tuntuu, että ikkunasta kurottamalla voisi uittaa sormia. Hesari, Scott Turowta, torkahtelua.

Perillä tuuli, hengailin hetken kaupoilla. Melkoiset CD- ja DVD-hyllyt, mahdutin reppuun vain Sen Singlet, siksikin kun vasta yhytin Varjot ja muistin taas, kuinka vaikuttava sekin oli, vaikka nyt kuultuna ahdistavakin. Ja siksikin, jotenkin, että juuri sieltä.

Yllättävän monta tuttua.

Pizza Hurtissa päivän sellainen 4,50, ei, Seminaarinmäen syrjää, keskustampana täyttä, pikkujouluväki jo liikkeellä. Hotellin alakerrassa cajunhampurilainen ja kylmä olut, sitten S ei ollut rikki. Ja tiedoksi matkustajille, että tuossa Keravan ja Korson välillä oli tulipalo, josta tuli savunhajua junaankin, kuulutus rauhoitteli.

Tampereelta asti ainakin jo vihmoi, Helsingissä märkänä kiiltävä asvaltti. Spåra meni nokan alta mutta seuraava jo seitsemän minuutin päästä.

Näkymä rannalta esittää: Marraskuu

Helsinkiläistä talven ja lumen odotusta Ehren Starksin säveliin.