Crosswind landings on näköjään oma aihepiirinsä, kuten tässä ja tässä. Vaan on se komea tuo suihkumoottorien ääni.
Keula tehtiin ensin, kunhan oli sovittu keulapakan korkeudesta.
Runkoa piti vähän päästä purkaa kun tajuttiin, että levyjen puutteessa täkki on tehtävä palkeista ja ne tarvitsevat tukirangat. Viimeiseksi perä, tai samaan aikaan kuin kansirakennelma nousi.
Nuorempi telakanjohtaja vastusti ensin bulb-keulaa, mutta taipui ja se lisättiin.
Mastot, korsteeni, kulkuvalot. Lopuksi perään Suomen lippu.
M/s Eliisa oli valmis vesillelaskuun.
Tänään tehtiin vielä laituri ja lisättiin mastoon tutka-antenni. Courtesy flag puuttuu, mutta eipä ole vielä tiedossa rahtia eikä määräsatamaakaan.
Junakohtauksen merkintä, ja sen alla Pahan Kanin oivaltava kommentti portsarivertaukseen.
Mutta tämä ei ole yhteiskunnallinen blogi, joten pakenen todellisuutta YT:een: Päivän Nina Hagen olkoon ihastuttava Naturträne. Olisi myös klassikko TV Glotzer, mutta sen ääni ihan tuhnua.
Lähden kaivamaan esiin vanhat Nina Hagen -kasetit.
Katti Matikainen, Joulupukki ja ylipormestari samalla kertaa. Poika pohti
silmät kaventuen, miksi Joulupukilla oli paljon pitempi parta kuin edellisenä päivänä Stockalla. Pelkäänpä, että kaveria ei sumuteta enää kauaa.
Enkelit näyttivät viluisilta ja oli harmaata ja sumuista eikä kovin jouluista, mutta tenavat tykkäsivät ja se on jo paljon.
Stockan jouluikkunat jossain ihmismassan takana, mutta Rautatientorin kulmasta sisään pienoisrautatienäyttelyyn.
Alppirataa olisi katsellut loputtomiin ja melkein katseltiinkin, mutta suomalainen 60-luvun tavarakalusto, silti. Ja pöydällinen turkulaisia raitiovaunuja. Ja pöydällinen lehtiä ja kirjoja, vaikkei Katajiston kumminkaan. Mutta lopuilla käteisillä Suomen veturit osa 2. Moottorikalusto, sentään.
Olipa tänään tosi monta kivaa juttua, Poika ihasteli kotimatkalla, edes tietämättä, että pääsisi illalla vielä luistelemaan.
YT:ssa Nina Hagen kauan sitten nuorena ja söpönä, ja oudon koukun Du hast den Farbfilm vergessen.
Unessa ajoin Hietaniemenkatua mustalla moottoripyörällä, Arkadiankadulle ja kurvaus Väiskille, jossa L ja S pitivät tunteja lukiolaisille. Caloniuksen kulmassa nousin pyörältä ja palautin sen K, lle, K:lle, josta ei ole kuulunut yli kymmeneen vuoteen, meren pohjassa kai, sekaantui vääriin bisneksiin, sanoi O joskus, tosissaanko, en tiedä, ainakin hymyilemättä. Vaihdan toimituksessa vaatteet, nähdään takaovella ja mennään kaupungille, K sanoi, siinä unessa.
Heräsin, join kahvit, avasin koneen ja näin, että Juice Leskinen on kuollut.
Lehti ehti painosta, kirjakin näköjään. Hyvä taitto / huono taitto ja siinä
se, totesi ammoin Tanttu, Juha.
Vesi valui taivaalta enkä minä unohtanut sateenvarjoa metroon.
Purettiin tinttimallin legoraketti ja rakennettiin molemmille vaakamalliset alukset. Sitten niille tukikohdat: aita, harjakattoiset vartiotuvat, valvontakamerat, tutkat ja PAJP:t. Ja liput. Molemmille Suomen, ja tutkakoppiin Pyhän Yrjön risti. Tyttö toi prinsessat kylään, ja kun tukikohta ilmoitettiin Ruususelle sotilaallisesti, vaati saman huomion muillekin. Yksi ukkeli irrotettiin yhteysupseeriksi joka lähti prinsessojen kanssa tanssimaan.
Alan päästä jyvälle suihkumoottorin äänestä mutta ilma loppuu aina keuhkoista kesken.
Huomasin jo kaukaa kadunkulmaan sataneen pikkujärven ja noteerasin myös bussin lähestyvän reipasta
vauhtia. Vastaantulijat ehtivät valita ensin seinän puoleisen kaistan, joten en ehtinyt väistää vaan pudotin sateenvarjon eteeni kilveksi. Onneksi oli se isompi varjo, mutta hyökyaalto pärskähti senkin yli kastellen rinnukset ja kauluksen.
En kehdannut huutaa jii-haa, koska ihmisiä oli niin lähellä. Nyt meni lapsettaen, mutta jos olisi ollut päällä jotkut hyvät vaatteet, olisi tullut sanomista.
Juha Seppälä kirjoittaa äänimaisemista ja etenkin meluista.
Ja TV:ssä Mauri Kunnas joka on Vammalasta ja jonka puhenuotti toi ihan mieleen dokumentin valkeakoskelaisesta triathlonisti Pauli Kiurusta. Ja ihan kuin palkittu kuvaaja Heikura olisi puhunut taannoisessa äänidokumentissa samaan tyyliin. Joku asiantuntija osaisi kertoa sikäläismurteista ja niiden eroista.
Pommit tappaneet yli sata Irakissa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Eikö Bushia ja amerikkalaisia saa mikään kuriin?
Rotuja ei kuulemma ole olemassa, mutta jostain kumminkin kirjoittavat toisaalta Ikkunaiines kommentteineen ja toisaalta Jussi Halla-aho. Aika moni heittelee turvallisesta poterostaan umpimähkään käsikranaatteja mutta ehkä jonkinlainen keskustelukin olisi mahdollinen.
Toinen juttu on sitten uutispöytälaatikon kuvamerkintä tai lähinnä sen kiintoisa kommenttiketju.
Kosteaa, tyyntä, lauhaa. Leppeää. Ilmassa outo haju: hopeanharmaa ja vähän kirvelevä, kemiallista jotain.
Pimeys vaaleni muttei muuttunut valoisaksi, sumuiseksi harmaudeksi vain. Seasta kimalsivat autojen ja muut lamput, valaistut ikkunat loistivat lämpöisen keltaisina.
Hahmo pöristi lehtipuhaltimella Lapinlahden sairaalan nurmikoita, linnut lauloivat raivokkaasti. Hautiksen takana pari työmatkalaista, lenkkeilijä, joka kääntyi muurinkulmalta jolkottamaan takaisin.
Länsiväylän kohiseva humina.
Hietsussa vesirajassa viisikymmensenttinen, huuhtelin kylmässä vedessä ja sujautin taskuun. Käsi kuivui vähitellen ja alkoi kuumottaa. Sorsapari ui kohti, alkoi epäröidä kun en pysähtynyt.
Rivissä Taivallahden Venekerhon tyhjät laiturit, yhdessä yksi yksinäinen, iso perämoottori kenollaan. Mattolaiturin telineelle unohtunut harmaantunut räsymatto. Mestaritallista paistuvan ruoan lämmin tuoksu. Sisällä istuivat puvukkaat pitkän pöydän ympärillä.
Harmaan taivaan uumenista aamukoneen pörinä täsmällisesti 9.24.
Runskilla vilkastui.
David Bowien musiikkivideo eikun lyhytelokuva Jazzin' for Blue Jean, vihdoinkin. Osa yksi ja kaksi.
Kunnes saappaat kopisevat portaissa ja tekijänoikeuspoliisi potkaisee oven sisään.
Ennustan että tekijänoikeusjärjestöillä on jo näkyvissä paskainen loppu, kuten ahneilla usein, sanoi muuan Kemppinen.
Edessä pitkä metromatka. Lukemista.
R-kioski: Mämmilä. Suomen Kuvalehden kansi. Siitä.
Mielonen. Rönkä. Tarmo Koivisto.
Kas, kohtaus suosikkielokuvastani. Ja kaurismäet pähkinänkuoressa. Mutta ei niin hyvä kuin Pahkasiassa.
Tuskin resuista neuvostoyksikköä sentään Rajamäen rykmentiksi kutsuttiin, vaikka idea selväksi tulikin. Ja King Tigereista puhuminen kuulostaa aina yhtä oudolta. Mutta kai viiteensataan sivuun muutama panssarivaununkuljettaja ja rykmentinpäällikkökin mahtuu.
Beevor kertoo venäläisten aloittaneen nopeasti berliiniläisten ruokkimisen pohjustaen jo tulevaa valtaansa alueella. Silti, kuinka itäisestä Saksasta saatiin kaikkien niiden kokemusten jälkeen edes sen verran toimiva DDR.
Löytääpä hyvä kirja Saksan, etenkin itäisen, historiasta vuosilta noin 1945 - 1955.
Lämmin, sumuinen, tihkusateinen marraslau
Vessan pesu. Imurointia.
Muusia, silakkapihvejä, grillattua lohta, kalapuikkoja. Rypäliinejä.
Jarvoista Onnenpeli. Valtava kuoppa Rautatieaseman edessä, Asematunneli rakenteilla? Komeita Helsinki-kuvia, ekstraidalla Jarva sanoikin olleensa innostunut miljöistä, liiankin. Eija Pokkinen, miksei. Kaisa Korhosen lauluäänestä lie keskusteltu aikanaan.
Lyhyt Nainen ja yhteiskunta. Ja Työmiehen päiväkirjan alkua, saa nähdä, onko niin apeuttava kuin luulen muistavani.
Mutta mitä elokuvanteossa on montaasitekniikka?
Beevorin Berliini 1945.
Ihan kuin elämää suurempi elokuvamies kulki hyllyjen välissä nippu elokuvia kainalossaan. Viivyin siellä minäkin: Malèna kuudella eurolla ja yhdessä paketissa neljä Risto Jarvan elokuvaa plus lyhärit vähän kalliimmalla. Pianistia sekä Perikatoa suomalaisinkin tekstein myös hypistelin. Ehkä nekin myöhemmin.
Vaan mistä saisi Cinema Paradison, mieluusti vielä sen pidemmän version? Vanhasta VHS:stä on ääni ihan finaalissa.
Ehdin katsoa vasta ekstroja ja Jarvan lyhyen Kaupungissa on tulevaisuus. Hienoja kuvia ja yhä ajankohtaisia, ikuisiako kysymyksiä. Miksi tunkea kaupunki täyteen yksityisautoja kun joukkoliikennekin on keksitty. Miksi tyhjennämme oleiluun sopivat paikat poliisivoimin sen sijaan että tekisimme niistä viihtyisiä ja sallittuja.
YT:ssä UB ja Sinä lähdit pois. Loppuun kuunneltunakin kappale on ihan hyvä, mutta etenkin ne komeat lentokonekuvat.
Google video: Marines raise flag over Iwo Jima
YLEn Elävää arkistoa näillä main sotatalvena 1942. Raitiovaunuja, junia, lumitöitä ja paatostakin.
Ja Helsinki silloin kun minä vasta opettelin kääntymään mahalleni.
Kameroita alkaa olla kaikkialla. Se voi joskus olla hyväkin.
Ison kadun nimi oli oikea, mutta kilometrinkään jälkeen ei alkanut näyttää tutulta.
Ratikkahallin jälkeen loppui kärsivällisyys ja epävarma vasen vei niittyjen keskelle pitkälle suoralle ilman ristinsielua missään. Kunnes autiudesta köpötteli vanhus, joka neuvoi, että päähän ja oikealle, mutta niin kaukana, että raitiovaunullahan sinne.
Kantamuksia ei ollut kuin 20 kiloa, mutta selässä hankalasti vain puolet.
Askel kerrallaan sinne päähän ja oikealle, ja viimein näkyi kuin näkyikin tuttua. Lopulta ei olisi ollut niin kiirekään, joten ehdin viedä takin ja tavarat ja ja seistä kuulaassa aamuilmassa höyryämässä kunnes kostea paita kävi selkää vasten kylmäksi.
Kartta-ilmakuvahybridi oli ollut oikea, mutta reuna-alueet olisi pitänyt painaa mieleen vieläkin paremmin ja lähtöpiste olikin luuloni vastaisesti kaukana kartan ulkopuolella. Pohjoisrajan sentään muistin, onneksi, sen yli olisin painellut vaikeuksiin. Opin paikka.
Iltapäivällä olin hetken otettu ja sitten ikkunasta näkyi vain sininen moottori, joten keltaisen lehden selattuani kokosin asennon ja suljin silmät. Visbyn ohi, kuulemma, ja kohta jo olikin cabin crew please be seated for landing. Kapteeni leijutti MD-90-30:n kiitotielle kuin höyhenen lakkapinnalle, loppumatka bussilla. Ja sitten toisella.
Ihan oikeaa lunta. Ja kengän alla jäätä.
Kotona tuntui, että olisin ollut suosittu ilman tuliaisiakin.
Väsytti, nukahdin, heräsin, ei väsyttänytkään. Väsytti taas.
Nälkä muttei sitten oikeastaan kuitenkaan.
Yksi Radeberger ja TV:stä dokumentti Ludvig II:sta, oudosta kuolemastaan lähinnä. Neuschwansteinin linna on hieno mutta jos täsmälleen samanlainen olisi Disneylandissa, se ei olisi. Mysteeri.
Ostarilta Der Untergang, joka piti katsoa saman tien. Enpä muista, milloin viimeksi olisi elokuva lyönyt päähän yhtä pahasti.
Jotenkin lehtiä lukemalla oli syntynyt kuva, että filmi on Hitleristä, mutta eihän se ollut vaan perikadosta. En tiedä, miten voisi vielä paremmin kuvata sellaista käsittämätöntä määrää järjettömyyttä. Ja kun kaikki oli jo riittävän kammottavaa, vielä kaikki lasten kautta toiseen potenssiin. Itku kellarissa, sitten pikku panssarintuhooja, sunnuntaiunivormu ja päivällispöytä ja lopulta Göbbelsin lapset. Vaikka koko ajan muisti, kuinka heille aikanaan kävi. Silti, vähitellen, leikkimässä, laulamassa, syömässä, rusetit hiuksissa, nallet kainalossa. Itse kohtaus oli sitten jo liikaa.
Jälkeenpäin piti muistuttaa itselle, että se oli vain elokuvaa. Mutta sehän oli myös totta.
Illalla aulassa näin harmaapäisen vanhuksen ja ajattelin, että tuo mies eli tässä maassa silloin.
TV:ssä kiintoisia dokumentteja, ainakin minulle uusine vanhoine filminpätkineen.
Historiassa riittää selvästikin pureskeltavaa. Eilen Damals in der DDR, tänään Hannover - Das 20. Jahrhundert ja Vertrieben - Das schweigen der DDR Puolaan jääneestä Heimatista Oder-Neisse-linjan länsipuolelle siirretyistä, joita ei venäläisten käskystä saanut kutsua pakolaisiksi vaan otettiiin käyttöön termi umsiedler.
Ensinmainittu löytyi myös ostarin jättikaupan hyllystä, mutta 25 euron hinta jätti vielä epäröimään. Olisi ollut myös Thunderbirds-paketti.
Big Mac -ateria on joka paikassa tuttu ja turvallinen, vaikka täällä moni näyttää höystävän ranskalaisensa tai lohkonsa majoneesilla. Euron lisähinnalla sai päälle keltaisen käden muotoisen tarran, johon voi raapustaa nimensä ja liimata ravintolan ikkunaan jonon jatkoksi. Ronald McDonald -talo ja sitä rataa, kapitalistien juonia.
Blogeista lukemani oli taas totta eli päänsärkyyn löytyi apteekista lähinnä kahdeksaakymmentä erilaista aspiriinia. Omani oli onneksi lievä, joten Kautabletten oli riittävä ostos.
Iltaa kohden alkoivat kyllä jutut karata käsistä.
Lennämme noin kahdeksassa kilometrissä ja ylitämme paraikaa Kaliningradin, määränpäässä on pilvistä ja sateista ja lämpötila noin yksitoista astetta, perämies jutteli.
Ajatus maksullisesta lentokoneruoasta tuntui oudolta, joten tyydyin tuntemaan nenässäni vierustoverin juustolautasen ja punaviinin tuoksun. Syvennyin taas Sjöwalliin ja Wahlööhön, silmäluomet painoivat.
Pilvimassa makasi melkein pinnassa, repaleiden välistä alkoi vilahdella tiheässä taloja. Tuolla Zhukovin kärkipataljoonat hiipivät kerran eteenpäin työväen juhlapäivän aikaan, ajattelin.
Laskussa heitteli, ravisteli, pomputti.
Moottoritien pinta kiilsi pimeässä, uloimmalla kaistalla autot suhahtelivat ohi kuin raketit. Paikannimet tienvarren kylteissä vilisivät sota- ja kirkkohistoriaa.
Illalla päivä oli vasta alussa.
Tässä oltiin silloin pukkista, näytin lapsille koulun pihalla.
Mitä se on, kysyi Poika, kuuli, ja halusi heti kokeilla. Kokeiltiin. Silloin ei ollut näitä muita kiipeilytelineitä paitsi ehkä keinut. Hanskanadea ja sellaista.
Kolmikko nousi rinnettä hiukan huojuen, kärein riitaisin äänin. Etummainen otti haparoivat vauhtiaskeleet ja yritti potkaista pulua, joka lehahti karkuun. Yksi seisoi odottamassa ja huuteli kärtttyisesti kiirehtimään kun toinen kusi puuta vasten ja kolmas verkkoaidan läpi leikkipuistoon.
Spåra tööttäsi pysähtyessään valoihin, katua ylittävä mies kiersi kuskin avoimen ikkunan puolelle rupattelemaan kunnes S vaihtui nuoleen.
Ikämies nousi Volvosta kivääri kädessä, avasi ulko-oven paljain päin mutta maastopuvussa. Liekö vielä jokin metsästysaika.
Illalla Peppi pelasti rosvot hain hampaista. Ennen unta oli vielä laulettava. Pikku Eero liukas luikku ja Vaka vanha Väinämöinen ja Aa aa Allin lasta ja Niin minä laulan lapselleni ja Hiirulaisen hieno maja.
Musertavaa, sivusta luettunakin. Edes jokin lohtu.
Kirjoitti kirjailija:
Edelleen elämänkokemuksen kertyessä aikuinen tajuaa, mihin "järjettömiä" asioita, kuten uskontoja, tarvitaan. Hän ymmärtää, että niitä tarvitaan henkilökohtaiseen lohdutukseen kuoleman äärellä, jälleennäkemisen toivoon, jota ilman on ainoan kuolemastaan tietoisen eläinlajin vaikea elää.
Matti Mäkelä: Luonnonuskonto (kokoelmassa Ohitusleikkaus)
Valoisa aamu. Raksahtelu jalan alla.
Yksi aamulehti tuntuu vähältä Hufvudstadsbladetin pätkän loputtua.
Parempien kuvien lisäksi mieleen jäi, että on niin paljon ihmisiä, asioita ja ilmiöitä, joista ei yleensä kuule.
Tarttuisikohan seuraavaksi Presson tarjoukseen? Omalla tavallaan mielenkiintoinen mutta samalla ärsyttävä, kuin joukko nousuhumalassa rehvastelevia juppeja raitiovaunussa.
Mariankadulla kaksi divaria melkein vierekkäin pursusi sotahistoriaa. Pysyin irti kahvasta. Akateemisessa lisää: Beevorin kirja Espanjan sisällissodasta, saksalaisen sukellusveneen päällikön muistelmat, kirja Jom Kippur -sodasta, Käkelän ja Lärkan opus Saksasta ostettujen rynnäkkötykkien kohtaloista.
Mailleen painuessaan aurinko maalasi taivaan ruusunpunaiseksi, Salmisaaren voimalan piipusta tupruavan savunkin.
Firefox kakkonen, palkkiin Forecastfox.
Jääti kadut liukkaiksi, vaikka vettä ihan lammikoinakin. Liekö tänään jo kipsattu ranteita.
Neljätoista ennen minua. Kulturellin näköisiä, ei minun paikkani. Kello kilahteli ja punaiset numerot kutsuivat tiskille yhden kerrallaan. Liput taskussa lähdin.
Muki kahvia seisaaltaan ja pipo päähän. Tuuli piiskasi teräviä jääkiteitä kasvoille, reunoilla yritti kinoksentynkää. Ahtauduin muiden mukana pysäkkikatoksen suojiin odottamaan, että lämmin valaistu laatikko taittuu esiin kaarteesta.
Ensin iso kahvi. Yksi kiitti, toinen kuittasi videosta, kolmas muistutti kuvista. Neljäskin, pitkästä aikaa, tunnisti heti, ja että täällä Suomessa. Kertoi muuttaneensa Skåneen.
Lehti tarjosi kyydin keskustaan, perillä kiitin, painoin pään tuulta vasten ja suuntasin pysäkille.
Kuva otettuna salamalla tai ilman.
Äh, tämä ei tainnutkaan toimia suomeksi.
Kahdeksan ja puoli tuntia unta tutuksi tulleen viitosen sijaan. Herätessä väsytti tavallista enemmän, nyt jo vähän selkeämpi olo.
Vantaalla on kuulemma jo nähty lunta, Kalevasta puhumattakaan. Täällä kivisellä niemellä vain mustuutta ja piiskaavaa vesisadetta. No jaa, eilen Kampin keskuksen luona jotkut sadepisarat yrittivät väännellä itseään hiutaleen muotoon ennen kuin antoivat periksi ja läiskähtivät vetenä maahan.
Nyt ikkunan takana näyttää heileröivän jonkinlaisia räntäleitä, jotka mustaan märkään asvaltiin osuessaan katoavat.
Birdy kirjoittaa, että
Olen viimekin viikolla todistanut kahdesti vastaavaa tilannetta: ensin jutellaan niitänäitä, naiset ja miehet sovussa, ja sitten siihen paukkaa *mies* kommentoimaan *naisten* tyhmyyttä, epäteknisyyttä, hysteerisyyttä, arvaamattomuutta, hormoniorjuutta tai pienitissisyyttä mahdollisimman yleistäen ja ikävällä alentuvalla sävyllä.
Kahdesti viikossa. Minä en edes muista, milloin olisi osunut kuulemaan tuontapaista kommentointia. Ehkä liikun vähäpuheisissa piireissä. Tai sitten sanojaan varovissa.