Näkymä rannalta

Formerly known as

Blogi numero 101, että

Blogien tehtävä on olla huonoja. Kaikkein helpoin ja kritiikittömin tapa tuottaa informaatiota ja uusia meemejä jatkokäsiteltäväksi.--- Kaikki eivät voi nojata valmiiseen ja virheettömään.

ja että

Kun katsoin vanhoja kirjoituksiani, jotkut niistä olivat vanhentuneet pahasti. Erityisesti ne, jotka koin läheisimmiksi. Sellaiset, joissa kirjoitettiin vanhoista sarjakuvista, leluista ja televisio-ohjelmista. Nykyään ne tiedot ovat wikeissä. Enää ei tarvitse blogissa muistella, että oliko siinäkin sarjassa koira, kun jostain löytää listana kaikki tuotantokaudet juonireferaatteineen.

Hyvin.

Kellonvalamisen taito, vaikka

Tuuli pyöritti kuivat lehdet rahisevaan piirileikkiin. Rohkeimmat nousivat viiteenkin metriin maisemia katsomaan.

Kivikorttelien yllä liukui värikartta harmaan sävyjä.

Rauno Räsänen kirjoittaa Andrei Rublevista ja isien merkityksestä isomminkin. Tätä on mietittävä.

Puolikorkea mustepilvi

En huomannut mitään myrskyä. Navakan tuulen kyllä. Se tunki kauluksesta sisään ja pipon alle, parin tunnin päästä piti lähteä sisään kahvinkeittoon.

Valotaulussa Pasilassa oli Hitler's secret weapon -nimisen elokuvan mainosjuliste. Lähempää katsoen se olikin Nike Pro -mainos tekstillä An athlete's secret weapon.

Spårassa humalikot puhuivat viinanjuonnista.

Tuulella

Satoi ja ei. Väliin kaatamalla, väliin vähän, väliin ei ollenkaan.

Sekin, että Mäkelänkadulla HKL:n bussi pysähtyi pitkällä pysäkin jälkeen uudelleen, ottamaan kiirehtijän kyytiin. Haluan uskoa, että kuski olisi toiminut samoin vaikka pyrkijä ei olisi ollut näyttävä vaalea neitonen.

Viipaleet olivat niitä ärsyttävän ohuita tarttulaisia mutta kinkku niin hyvää, että piti oikein tarkistaa. Ylikypsää, saunapalvattua.

Ostin revolverin ja kotelon. Ja miekan ja huotran. Toivottavasti kirjoitin oikein. Yhteensä runsaat kuusi euroa.

Riihirukiin ja ohran

Helsinki kympistä kahdeksantoista kiloa purukumia. Matkalla sateli, paita kastui jo ennen sitä. Asvaltti haisi. Tekivät tietä makasiinien tontin kulmalle.

Kaupasta ekstraksi kylmäsavulohta. Vesimiehen Poika halusi lisää ja sitten vielä. Söin oman osani Vaimon leipoman riihiruisleivän päällä, ruokajuoma Reinheitsgebotin mukaan.

Illalla piirrettiin, tai oikeastaan perilliset piirrättivät minulla. Ääreiset lyijykynällä, sitten puuvärein. Temppukone ei enää onnistunut, mutta metro, tankkilaiva, roska-auto ja Tintin kuuraketti saivat kehuja. Perspektiivit ovat vaikeita.

Tintti on lehtimies, Poika sanoi. Mistä sinä sen tiedät, ihmettelin. Sinä oot kertonu, Poika muistutti.

Belgialaisen lehtimiehen hengessä

Tintti-tauluja vessassa, kielinevätkö tyhjät kiinnikkeet siirretyistä kuvista vai rikokseen yltyneistä keräilijöistä.

Ikkunapöydän pariskunnalle kannettiin fetakuutioita pursuavat bagelihtavat herkut. Heidän sijoilleen istui sitten kaksi rouvashenkilöä juomaan kuumaa.

Laskin kolikkoni ja hain meille vielä toiset. Limittäin visioita ja takavuosien tarinoita.

Tekstejä ja kuvia riitti pariksi tunniksi aamun puolellekin. Unta ei tarvinnut odotella.

Aamulla hengitys höyrysi ja pintoja peitti valkoinen riite. Vartissa pilvirintama liukui niemen ylle, mutta nouseva aurinko kimalteli yhä katoissa ja ylimpien kerrosten ikkunoissa.

Iltapäivälinkki

Helmet keräsi Just sopivasti.

Aamulinkki

Jani Souranderin Mutteri.netissä valokuvaaja Jore Puusan haastattelu.

Il pleut sur le ville

Vesi lotisee taivaalta ja juoksee viemäreihin. Paitsi lehtien tukkimiin, joiden kohdalle kasvaneita järviä kadunylittäjät kiertävät.

Häikäisevät valot sihisevät ohi ja heittävät hyökyjä jalkakäytäville.

Sadetakin päälaella ropisee. Huppu rajaa näkyvyyttä, pitää kääntää koko päätä sivulle nähdäkseen, onko jäämässä auton alle.

Kirsikkatomaatteja, maitoa ja omenamehua.

Iltasatuna Peppi järjesti tietokilpailun. Voi olla, että olen liian vanha ja liian kiinnittynyt innostumaan anarkismistaan.

Roseanna loppuun. Skafferiet selittää mummon käyttämän kahverin. Martin Beckin huono ruokahalu vaivaa minua.

Unessa katselin saunan kuistilta, kuinka värikkäät salamat sinkoilivat pilvien välillä.

Kylä, josta puuttuu ikäluokka

Kuvia Aberfanin katastrofista 1966.

Suojakännistä.

Sateenvarjorodeo

Tuuli ja vesi.

Ennen vanhaan katulamput keikkuivat enemmän.

Bloggaaja on kulkenut ihan tuosta. Ja pidän tuollaisesta havainnoinnista. Ja junamatkakuvauksista.

Rikos ja rangaistus

Toikka ja Seppo nuorina.

Baarin sinapinkeltaiset seinät, pullo vihreää Jaffaa. Vuorikatu, kun Kaisaniemen metroasemaa (?) rakennettiin. Olut pulloista, Lahden A:ta vihrein etiketein. Autot. Vanhat vihreät ja uudet oranssi-harmaat spårat. Vilhonkadun Hamlet ja Valintatalo. Tummansiniset, melkein mustat poliisiautot. Dialog-pöytäpuhelimet. Ihmiset, jotka halutessaan soittaa nousevat autosta ja menevät puhelinkoppiin.

Harri Marstion raspi.

Esko Nikkari, kyllä, ja nytkähtelevät repliikit. Ja klassikko:

- Se ei sovi kuvaan, jonka olen muodostanut hänestä.
- Millainen se on?
- Epäselvä.

Ja Rahikaisen sisäinen ristiriita.

Parempi kuin muistin. Löytääpä tallenteena myös Arvottomat.

Ihan muuta: Jore Puusa ja vanhan valokuvaajan tuskaa.

Kiiltävät kadut

Lämmintä, kosteaa, Satoi, poutaisi, ripotteli, satoi taas.

Lounaan jälkeen ikkunalautaan ropiseva sade lauloi koko joukon uneen. Viikko painoi, koska tajunta palaili vasta liki kolme tuntia myöhemmin ja silloinkin vähitellen.

Illalla tenavat eivät olleet sokerista. Mutta halpissateenvarjot rapistuvat pään päältä.

Kotona itselle amarettokaakaota. Arto Nybergin ohjelman lopuksi lauluntekijä Salo suositteli Laura Sippolaa. Myöhällä toisella silmällä Thelmaa ja Louisea, jota en ollut nähnyt. Amerikka.

Perhealbumin aarteita listaa Nikke Pärmi -anekdootteja. - Duoda duoda, sanoi Nikke Pärmi. - Nyd deillä sidden kävi dodella huono duuri.

Mustan nuolen komentajasta isommin.

Maalainen on matkannut meriä ja lukenut suosikkikirjailijaani. Kannatan.

Lauantai

Sade, viileä, ei kylmä.

Kaurismäen Rikos ja rangaistus, myöhemmin.

Nuovo Cinema Paradiso.

Ilta, paljon kameroita, vähän ruotsia.

Yölllä vielä, käsikirjoitus, tunnusmelodia, tunne. Koko tarina.

Mitä tapahtui todella?

Jokisipilä pohtii Huhtiniemeä, jatkosotaa ja teloituksia.

Merkittiinkö tosiaan 1 300 miestä kadonneiksi Viipurissa? Iso luku, taistelutoimiin nähden.

Kun en ymmärrä viineistä mitään, on jotenkin lohdullista, etteivät ne ole isoherroillekaan itsestäänselvä iso juttu. Lainaa Kasa.

Jossain vaiheessa viikkoa Piu' bella cosa olisi saatava pois päästä soimasta.

Kansan kodissa

Horjumatta lapsityövoimaa vastaan.

Huhtiniemi minor

Helsingin Uutiset kertoo kahden naisen löytäneen Herttoniemestä jätesäkin, joka sisälsi koiran jäännökset. He ilmoittivat löydöstä poliisille, joka soitti rakennusviraston toimittamaan säkin hävitettäväksi. Löytäjät kertoivat lehdelle vievänsä paikalle hautakynttilän.

Minä näin eilen HKKK:n kulmalla auton alle liiskaantuneen pulun. Pitääkin muistaa hoitaa hautakynttilä, muistojumalanpalvelus, surunvalittelukirjan avaaminen ja totuuskomissio.

Hesarin TV-liite perkasi jotain takavuosien sarjojen lapsitähtiä, mutta yksikään hahmo ei tuntunut yhtään tutulta. Miska Rantasen vinkkaama BBC:n Grumpy old men kyllä vaikutti kiintoisalta.

Panu lisäilee perspektiivejä kotimaiseen sotahistoriaan. Tällaisen vanhanaikaisen suomalaisen silmin mukavasti myötäkarvaan, mutta kaipa täällä silloin heilui myös pelottavia sotaintoilijoita ja kiiluvasilmäisiä Suur-Suomi -hörhöjä. Sikäli kuin nyt toisia aikoja voi yrittää ymmärtää.

Kunpa sekopäät jättäisivät jo Birdyn rauhaan, jotta hän voisi palata kirjoittamaan mielenkiintoisiaan vähän yleisemmin. Nyt hänen lukemisensa on kuin kuuntelisi vieressä ihmisen puhumista puhelimessa.

Lehtiä, lehtiä

Kihisevän kostea ilma, raikas muttei raaka. Lehtikasojen huumaava tuoksu.

Viimeiset kiirehtivät töihin jalan ja polkupyörillä. Alppipuistossa huusi lehtipuhallin.

Ohjauskeskuksen kulmalla 2033 siirteli autovaunuja, Nordenskiöldin kohdalla hiipi hörskytys takaa tajuntaan, sieltä 2027 kiskoi körötellen konttivaunuja satamasta päin. Kaksi Pendolinoa lasketteli loppusuoraa Helsinkiin, sisällä rutinoituneet matkustajat eivät vielä seisseet kiemurtelemassa takkeihinsa.

Edellisiltainen konttaussessio palkittiin eikä nytkään tarvinnut palata tyhjin käsin. Tuulisuoja nakotti rinteessä hiekalla, mutta silmäsuojusta ei näkynyt. Se on toki saattanut pudota jo aikaisemminkin, muualle.

Vielä poikkeama Töölön kirjastoon, ensin lehtisaliin lehteilemään viikonlopun maakuntalehtiä, Tietokone, MikroBitti, Suomen Kuvalehti, Kamera, Urheilulehti, Image. R:kin päässyt kuvaan. Lappu aulassa vinkkasi toiseen kerrokseen, josta löytyi vallan melkoisia otoksia menneestä Töölöstä. Etenkin se vuoden 1930 ilmakuva, jossa uudenkarhea Koelyseo, koleraparakit, tyhjä Temppeliaukio, tämäkin talo tuoreena. Istuin pöytään ihailemaan Kaupunginmuseon julkaisua Kotikaduilla - kaupunkilaiselämää 1970-luvun Helsingissä. Vaasis, Länsi-Pasila, Museokatu. Tultava ajan kanssa ottamaan paikallishistoriahylly haltuun.

Viitonen taskussa ja maksalaatikko (rusinoin) tarjouksessa, klik. Raha riitti puolukkahilloonkin.

Kotona Aliasta ja palloilua. Poika halusi harjoitella lättysyöttöjä ja Tyttö muistutti heti mailaotteellaan olevansa perheen palloilulahjakkuus.

Vanhan rouvan lokikirja

Kyllikki Villan merimatka ei ahmituttanut kerralla mutta eteni mukavasti iltapaloina.

Merielämä. Lankongit, venttiilit, laituripaikat, nykyään hankalasti kaukana kaupungeista sijaitsevat satamat, ahtaukset, raanat ja ruumat, mainingit, pollarit, keulapakka, uima-allas, johon nostetaan uusi vesi, ujot kapteenit, avuliaat stuertit, ateriat messissä.

Matkalla olo. Kotona ollessaan sitä kaipaa matkalle ja matkalla ollessaan kotiin. Tunne, että on kaukana kaikista, unohdettuna.

Vanheneminen. Voimien väheneminen, pahan kaatumisen tai kaupunkiretkelle uupumisen pelko, sairastelu. Ohessa turhamaisuus: missä asussa kehtaa aterialle ja voiko näyttäytyä silmä mustana, huomiot muutoksista omassa kehossa.

Vanha rouva havainnoi ja tarkkailee matkakumppaneitaan neitimarplemaisella tarkkuudella, luotaa samalla omia tunnelmiaan ja tuntemuksiaan yksityiskohtaisesti. Ja useimmat rutiinit ja tapahtumat toistuvat yhä uudelleen, mutta sitähän elämä on. Ja päiväkirja.

Paikat. Matkakirjat eivät ole enää yhtä eksoottisia kuin ennen internetiä ja interrailia, mutta silti. Etelän käänteiset vuodenajat. Santurce, Recife, Valparaiso, Selkirkin saari. Szczecin, melkein kotona. Etelä-Amerikka toi mieleen kortit, joita faijalta aikanaan tuli kotiin. Niissä oli palmuja, hiekkarantoja, iltavalaistuja avenidoja.

Säväytti nähdä lopun elämäni laivat -listasta kirjailijan seilanneen ainakin laivalla, jolla mutsi aikanaan oli töissä. Jokunen listan alus saattaa löytyä faijankin pestikirjoista, pitää tarkistaa.

Bella cosa

Liekö tämä sitä berlusconilaista viihdettä, että jotkut laulavat ja joku taas on kaunis ja hiljaa. Mutta kun se kumminkin on Monica Bellucci, Malèna.

En osaa nähdä suomalaisia miehiä laulamassa yhtä itsestäänselvän itsevarmasti, ilman jotain ilmettä tai elettä, joka sitten kumminkin kavaltaa, että ei saatana.

Ehkä Välimerelle on pohjolasta pitkä matka. Ja Leif Salmén kirjoitti, kuinka eräät asiat ovat katolisessa maailmassa niin toisenlaisia.

Kevään seitsemäntoista hetkeä

Semnadtsat mgnoveniy vesny löytyi, kiitos uusien medioiden.

Ja YouTubesta vielä mieleen lujasti jäänyt tunnari, Josif Kobzonin laulama Mgnoveniya.

Talvi tarjoaa maistiaisia

Syksyn kylmin päivä, luulisin. Rannalta palattua hyy huursi luissa asti, joten oli aika etsiä yläkaapista pipot ja sormikkaat.

Kesärannan kulmalta sisämaahan. Linnankoski, Nordenskiöld, Eltsu, radan taa.

Linnanmäellä tänäänkin jotain tekeillä, värivalot loistivat ja valonheittäjät piirtelivät pilviin.

Sininen juna ylitti Nordenskiöldinkadun, Moskovan vaiko Pietarin. Liki peräkkäin kaksi Pendolinoa, jälkimmäinen 18.40. Diesel, hämärässä katsoin että 2031, jyrskytti kiireisenä loivaa ylös Pasilaan. Yksinäinen Marsu paikallaan kolmosraiteen kieppeillä valot kimaltaen.

Sillalla valkotakkinen harppoi ohi ja puhui kännykälleen venäjää, naiskaksikko keskusteli itämurteeksi. Töölönlahden ympäri tuulipukujen kahinaa, veuhtovia juoksuaskelia, vilkkuvia pyöränlamppuja.

Keltaisten lehtikasojen tuoksu palautti lapseksi ja varusmieheksi, niinpä tietysti, silloinhan elettiin kirjaimellisesti lähellä maata.

Eniten kirjoitettavaa tulee mieleen kun kävelee paljon ja lukee paljon. Pitää kävellä paljon ja lukea paljon.

Irralliset:

Murti-Bing, että hirttää palasiksi. Hieno.

Maalainen on käynyt Kokkilan satamassa. Kokkilan lossia ei varmaan enää ole, viimeksiköhän sieltä yli 1979. Se oli hyvä reissu.

Taide pitkä

Kirjailija ei elä Suomessa työllään, parahtaa HS:n sunnuntaisivuillla Heidi Köngäs.

Sama ongelma useimmilla bloggaajilla. Silloin kai pitää tehdä ohessa jotain semmoista, jolla elää.

Ihan kuin Hufvudstadsbladet olisi valokuvien suhteen kunnianhimoisempi kuin HS. Vaikka molemmissa olikin tänään sama Lehtikuvan otos ottelusta HIFK - Ilves.

Paras kohtaus Totorossa on se sateessa bussipysäkillä.

Nekobasu

YouTubessa oli Totoroa. Tenavat halusivat katsoa koko kymmenminuuttisen pätkän ja seuraavan ja seuraavan ja seuraavan, yhteensä yhdeksän. Vaikka puhe oli jaappania ja tekstit thaita, loppua kohden kai thaidubbausta.

Loppuillan Tyttö halusi olla Mei, Poika oli iso Totoro ja äiti sai olla isosisko ja minä nekobasu.

Taisin juuri ensi kertaa eläissäni katsoa elokuvan verkosta.

Aamulla muuten hengitys huurusi, ensi kertaa tänä syksynä.

Läppäri keittiön pöydällä

Vaimo nosti katseensa lehdestä ja kysyi, mitä hihitän koneen ääressä.

mitvit se vain oli päivittänyt.

Tuli ja liike

YouTubessa Varsovan liitto hyökkää. Tuo juggernaut ei pysähdy kuin taktisin ydinasein, laski NATO.

Nicht kleckern, klotzen, sanoi jo Guderian.

Kapitalismi mätänee, kommunismi etenee. Ihan kuin jokunen PT-76:kin.

Mutta mikä se ilmojen halki viuhuva vaijerin näköinen oli? Hyökkäysuran räjäyttämistä miinoitteeseen?

Ja jatkoksi venäläistä panssaribalettia

Tähän aikaan aina

Käpertyneiden punaisten lehtien kuiva imelä tuoksu.

Kyllikki Villan tekstistä tulee mieleen joku. Luultavasti Aila Meriluoto ja Vaarallista kokea.

Oudon punaiseksi

Sinä laitat tietsikasta musiikkia ja sitten minä seison sinun varpailla ja sitten me tanssitaan, Tyttö ilmoitti kun pysähdyttiin käsikkäin odottamaan valojen vaihtumista. Myönnyin, mutta suunnitelma unohtui sittemmin.

Lähestyvän talven merkkejä: Kauppakorkeakoulun suihkulähde on kuivillaan. Hankenin edusta kohta kunnossa remontin jäljiltä.

Keltapäivien vihkosesta osui silmään Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja yhdeksällä eurolla, joten tunneli vei kadun ali Akateemisen puolelle. Ja piti vielä lähteä jonosta, kun kerran Kalevala 9,90.

Alkuillasta alkoi sataa juuri kun nousin spåraan. Länsi-Pasilassa pilvet suodattivat valon oudoksi punaiseksi.

Palatessa Finlandia-talon pysäkki vilisi hyvinpukeutuneita ikäihmisiä. Tällä kertaa en oikaissut Kansallismuseon pihan poikki.

Puhelin soi ja pakotti minut tarkistamaan kantaani. Jauhelihakeiton perunat ovat kohta pehmeitä.

Viisi plus yksi

Kolean kostea tuuli, joka tunki hihansuista sisään ja ilmoitti T-paidan olevan alla liian vähän.

Valkosipulikalkkuna, joka ajoi asiansa, vaikka kermaperunat tusinaiset olivatkin. Naapuripöydän nainen, joka epäili itse asiassa tilanneensa valkoviiniä mutta kelpuutti kuitenkin tuodun punaisen.

Kirjatorilla Suomen kesästä 1939 kertova kuvakirja, jossa taivas oli viaton ja turkoosi.

Anttilassa Rikos ja rangaistus-DVD, jonka kannessa Aino Seppo näytti niin nuorelta.

Sjöwallin ja Wahlöön Polis, polis, potatismos, joka kirposi sulkeutuen kädestäni kun nukahdin päiväpeitteen päälle.

Jokin, mistä minun piti kirjoittaa.

Oikeastaan aika monenlaista

Hipahtava mies kääntyi polkupyörällään jalkakäytävän poikki vasempaan huomaamatta neitosta, joka oli lähtenyt polkupyörällään ohittamaan vasemmalta. Pehmeä kiilaava törmäys, jossa hipahtavat horjahtivat hidastetusti toistensa päälle. Ujot anteeksipyynnöt ja ero suuntiinsa.

Ihan amerikkalaisen ihmissuhde-elokuvan alkukohtaus.

Tekstiviesti vihjasi elämäni saunan päätyneen Meidän sauna -lehteen ja selailu kaupassa vahvisti tiedon. Olihan se ostettava. Pikaisa lehteily todisti myös tuoreen Pikselin ostamisen arvoiseksi. Paitsi että vaikka itsekin ihmettelen poliisin eräitä toimia ASEM-jupakassa, Heikki Valtavaaran vimma purkaa tuohtumustaan paitsi artikkelissa vielä lisäksi pääkirjoituksessa kuuluisi johonkin muualle kuin digikuvauslehteen.

Sananvapaus murhattiin, kirjoittavat näinä päivinä kaikki. Vaan eniten kolahti Suojakännin teksti, joka kertoi ihmisen kuolemasta.

Kun ymmärtää, että henkäyksen kuluttua on syleiltävä valkoista valoa ja omuus on ohitse.

Sotaväen video mekanisoidusta taisteluosastosta näkyy päätyneen jo myös YouTubeen. Antennien kaunista taipuilua pohjoisen aamunkoiton valossa meille sotakoneromantikoille. Dieselveturikin vielä. Ja etäisiä muistoja salahaukotelluista käskynjaoista aamupakkasen viillellessä poskia. Laatuisa versio löytyy ainakin Panssariprikaatin sivuilta.

Israel - Suomi

No mikäs tämä on?

Sisut koetuksella silloin edellisellä kerralla.

Mutteri ja jenka

Erittäin vaikea tilanne syntyy, jos rintaperillisen puoliso on insinööri. Heillä on taipumus ajatella, että kaikkiin ongelmiin on mutteri-ja-jenka -tyyppinen ratkaisu.

Siviilioikeuden professori Urpo Kangas kipeistä perintöriidoista aamun HS:ssa.

Ihmisten ja koirien siluetteja

Iltaisin alkaa olla jo aika pimeää.

Eilen riitti erilaisia pilvimassoja viihteeksi asti, valo valui taas metsään Nesteen tornin tietämillä. Veneen kulkuvalo eteni Seurasaarenselällä, rantaviivalla kulki ihmisten ja koirien siluetteja.

Kymmenen skootterin letka pärisi Hiekkarannantietä etelään.

Yötä vasten Sakari Toiviaisen kirja Risto Jarvasta melkein loppuun. Vanhemman pään filmejä pitäisi nähdä, osa uudestaan, osa ensi kertaa. Lyhytsellaisiakin. Pitää katsoa, löytyykö mitään levyinä. Vaikka Jarva käsittelikin mieluusti ihmistä "luonnon" ja "teknologian" puristuksessa, "kaupungin" ja "autokulttuurin" ja "markkinatalouden" ja ties minkä milloinkin demonisointi teksteissä, eniten kai siteeratuissa senaikaisissa arvosteluissa, ottaa silmään. Mutta hyvä, ettei X-paronin maisemien kauneus ollut vain sattumaa tai minun kuvitteluani.

Vaan tosiaan, Onnen päivien esityspäivä. Vietin aamun arkiston puolella ja lopulta löytyi: kiipesin tikkaita ja kurotin pölyiseltä hyllyltä liiton arkin vierestä kellastuneen ruutuvihon. Siinä luki muun muassa:

To 15.12.1977

Niukalle, etten myöhästynyt koulusta, ehdin luokkaan 10 sekkaa ennen maikkaa. Ruotsissa taas valitusta mulle ja M:lle, saa nähdä mikä on huolellisuusnumero. Voikassa eka tunti koristurnausta ja toka lentistä. Matikka, fyssa, jossa kuumennettiin naftaliinia, aika kuivaa. Päästiin kolmelta, kotona luin uuden Avun ja Kotilääkärin. M tuli meille ja myöhemmin myös S. TV:stä Happy Days, soitin sen jälkeen K:lle ja kysyin suomenläksyt. Näin vähän koska lainasin V:ltä kirjan Kaappaus San Franciscossa ja pitää päästä lukemaan sitä.

Esitysaika lienee ollut 18-20 välillä.

Luonto iskee takaisin II

Outoa rapsahtelua eteisestä.

Mitä nyt taas, nousin ja menin.

Isoin koko vuonna näkemäni ampiainen.

Käärin Salibandy-lehden rullalle.

Hauska tappaa vanha tuttu

Iltayöstä kesken kirjan outo liikkumisen ääni eteisestä päin.

Nousin sohvalta ja menin katsomaan, onko jompikumpi tenavista kömpimässä vessaan.

Nyt se kuului takaviistosta. Raivokas kynsien rapina ja kahina seinän uumenissa kulkevan ilmahormin kohdalla, kuin sentin päässä.

Pitää tarkistaa isännöitsijältä, että kellarin myrkkysyötit ovat ajan tasalla.

Ainakaan vessanpönttö ei ole molskahdellut, vielä.

Lintujen ruokkiminen kielletty.

Punainen erokirja

Ei välttämättä hätkähdyttävä kuten takakansi väittää, mutta eittämättömän intensiivinen.

Abstraktia hattaraa vähän mutta taloja, vaatteita, jalkoja, kirjoja ja pulloja paljon. Tiivistä lausetta, vähillä sanoilla isoja asioita. Hyviä lauseita.

Ikkunoista virtasi raikasta lokakuun ilmaa, ja ovista ihmisiä, jotka hän oli jo melkein unohtanut.

Olla lepakko ja siksi rikollinen, olla hyvä vallankumouksellinen, olla nuori ja tulla joksikin. Tulla joksikin.

Erinomainen kirja.

Samasta Soikkeli

Leivätön pöytä

J.P. Roosin luonnostelema Käräjäoikeuskäsikirja on vähintäänkin raikas ja maanläheinen näkökulma helsinkiläiseen lainkäyttöön.

Olisi mukava kuulla vaikkapa päällikkötuomarien ja oikeusministeriön lähtevän mukaan keskusteluun, mieluusti tavanomaista jäykistelyä välttäen.

Näkökulmia

Jollain Pekka Parantaisella on perin merkillinen tyyli kirjoittaa ihmiselämän tuhonneesta julmasta väkivaltarikoksesta, kävi ilmi Birdyn tuoreesta siiveniskusta.

Ja syytetyn avustaja nyt tietysti vetoaa kaikkeen mitä keksii, mutta syyttäjän kommentti vähintäänkin oudoksuttaa.

Syksyn lehtikelit

Aamulla harmahti mutta aurinko kurkki, keskipäivällä kaupunki katosi kylmään sumuun ja illaksi kirkastui taas. Tämmöistä tällä kaukaisella tuulisella niemellä.

Keltaisina kimaltavat puut kaartuivat Stenbäckinkadun ylle ja lehtimatto pehmensi kiiltävän asvaltin kuin keskempänäkin Eurooppaa. Tyttö kumartui poimimaan sairaalan kiviaidan vierestä punaisen lehden.

Kaksi tuntia myöhemmin jatkettiin rantaan päin ultrattuna, mitattuna, punnittuna, jututettuna, kirjattuna. Kaikki kunnossa ja kahden vuoden takaiset yöt osastolla jäänevät yksittäiseksi kerraksi, arveli valkotakkinen täti.

Viiruksen kohdalla kaivuri nosteli kuorma-auton lavalta hiekkaa ukkossateenko suistaman rantapenkan paikkeeksi.

Vintillä tuoksui illalla vintiltä: tiililtä, pölyltä, höyläämättömältä laudalta, koleudelta. Pyykit olivat jo kuivat.

Klikkasin luonnollisesti suosikkeihini Sediksen paikallishistoriallisen blogin. Vaikka vielä innokkaammin lukisin, luulen, Sediksen omia muistoja Helsingistä.

Ulkona ukkonen ja sade

Sateen halki karhujen taloon, kuivaan, lämpimään, mukavaan.

Suosikkikeittoani, kuulemma siksi, että viimeksi blogissani kehuin, ja silloinhan kirjoittamisesta on konkreettista hyötyä. Hain tietysti lisää, kauhoin päälle krutonkeja ja istuin nurkkatuolilla hartaasti lusikoiden. Ja suklaakakku, häpeilemättömän makeaa, tenavaisella tavalla, ja mehevää. Sitäkin santsasin ja vielä sitä toista.

Soittoa, yhtäkkiä, hallin suunnalta. En varmasti ole kuullut lastenkutsuilla yhtä hyvää elävää musiikkia. Aina ei muista, kuinka paljon enemmän se on kuin kylmän koneen toistama. Tähtäilin kameralla, turhankin teleisellä, silti pariin ruutuun koko trioakin.

Ulkona välähtelivät salamat kaupungin yllä, tunnista toiseen, ja ukkonen paukutti peltikattoja vasarallaan. Sade kohisi, lotisi, rämisi ränneissä, jotka pärskivät kuohua kauas kiiltävälle asvaltille.

Kotia kohti, kumisaappaat klonksuen.

Kostean kiiltävä kaupunki

Kourassa kököttänyt sateenvarjo pysyi kiinni kun ei muka satanut, mutta perillä huomasi kulkija kumminkin kastuneensa.

Illan urakan jälkeen löytyi kävelykadulta alimiehitetty osuusketjula ja karvahattupuolelta vapaa nurkkapöytä ilman liinaa. Valkosipulinen kanahampurilainen lunasti listan lupaukset ja olut päilyi laseissa kylmänä kunkin hakiessa vuorollaan kierroksen.

Omenakoneista ja niistä toisista, painopaperilaaduista ja aivojen toiminnasta. Keskiyön lähestyessä kohti asemaa, rannikkoa, Helsinkiä.

Ilmeisestikin niinkutsuttuja pissiksiä, asemalaituri tulvillaan. Kaupunki kiilteli kosteana ja kasvoille vihmoi, väkeä velloi tungokseksi vielä aamuyön puolella.

Katu raikui musiikkia ikkunoista, kotibileet.

Blogeihin ja oikeampaankin vielä tunti.