Näkymä rannalta

Uudet jaot

Äreä Panu kirjoitti taannoin, kuinka välillä on rasittavaa asua karhun naapurissa.

Kieltämättä kaikilla taitaa olla naapuriensa kanssa jotain vanhoja kaunoja ja vitsitkin väsyneitä. Olisi siis mukava välillä kierrättää maita.

Minä voisin valita Suomen uudeksi itänaapuriksi vaikka Japanin. Kohteliaita ja vauraita, pitävät Muumeista kuten minäkin. Ja kendoseuroilla olisi harjoitusvastustajia lähellä.

Länteen voisin ottaa Kanadan. Vähän kuin amerikkalaisia mutta sivistyneempiä, ja kauniita maisemia. Lätkässä tulisi edelleen kuokkaan, mutta ainakin futiksessa ja salibandyssa voisimme pärjätä. Tosin Kokkarinen löytäisi kauhukseen itsensä taas läheltä suomalaisia emansipoituneita naisia.

Norjan kanssa yhteistä rajaa on vähän, mutta vaihdetaan sekin. Vaikka Tshekin tapaiseen kulttuurimaahan.

Etelässä Saksa olisi tavallaan kiva, mutta pitäisin silti Viron, he ovat kuitenkin enemmän meitä kuin muita eikä veljeäkään vaihdeta, ainakaan helpolla.

Vuorokausi irti

Laskeva aurinko sattui juuri sellaisesta kulmasta, että jokainen valkopäiseksi pärskähtävä laine oli taideteos. Seisoin tovin katselemassa ennen kuin palasin joukkoon.

Espanjalaista punaviiniä, juustoja ja hedelmiä. Kapusin baarijakkaralle ja lunastin vielä lasin calvadosta.

Jakoavain ja soluja loputtomiin. Avoimia läppäreitä ja niiden ympärillä pieniä ryhmiä vielä vuorokauden vaihtuessa. Muistutin uudelleen yksikköhinnoista.

Nukuin, heräsin, nukuin. Yksi särisi perintöä odotellessa -kuorsausta, toinen kömpi sisään aamun sarastaessa. Aamulla suihkun solinaa, raivokasta hampaiden harjausta. Ja uudelleen. Oven kolahdettua kahdesti ja äänien hiljennyttyä nousin minäkin ja aiheutin ne vielä kerran.

Mietin, miksi kuulutus Mr. Skylight kuulosti niin tutulta. Estonia-raportti, tietenkin. Tämä onneksi vain harjoitus.

Hylkäsin PowerPointin, luonnostelin vihkoon ja astelin vuorollani eteen.

Keisarille kuuluvat

P.K. auttaa keskittymään. Faijan hytin pöytälaatikossa aina.
Purkkapallo, automaatista, kolikko sisään ja ison vivun vääntö.
Salmiakkipurkka, ei irtoa housuista edes pakastamalla.
Juicy Fruit on kuin paistetta päivän. Jauhopintainen levy kaksinkerroin kitalakeen.
Fikassa ilman muuta Jenkki.
Vaaleanpunainen Hubba Bubba, parhaat pallot.
Hyvinvointivaltion järkevä terveellinen ksylitolipurkka.

Tiheän sisään

Sunnuntaiaamun metrovaunussa minä ja kaksi muuta. Kulosaaren sillalta näki päätä kääntämällä, kuinka Vanhankaupunginlahti peittyi sumuun vaikka Katajanokan takana oli kirkasta.

Kakkostie katosi parinkymmenen metrin päässä samaan harmauteen ja vastaantulijoiden valot välähtivät näkyviin vasta melkein kohdalla.

Kameran laturin jättäminen luottavaisesti kotiin oli virhe, mutta kun hätä on suurin, on toinen bloggaaja lähellä. Lisäksi yksi tarjosi vapaata pääsyä ja toinen komensi aamukahville, joten.

Paluumatkalla torkahtelin ja näin mikrounia, mutta tien tuijottaminen piti alhaalta yrittävän pahoinvoinnin kontrollissa. Ja päivä moisissa valoissa kipeyttää aina pään.

Unille aiemmin kuin aikoihin.

Vaihtelevaa pilvisyyttä

Astuin ulko-ovesta liikaa lämmitettyyn saunaan. Ei tuulenvirettäkään, ja aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta kuin puhalluslamppu. Puistossa piti koettaa pysytellä parhaansa mukaan varjossa.

Iltapäivällä viimeisiä nuudeleita, wokkivihanneksia ja kuhakimpaleita haarukoidessa ulkona alkoi kohista. Satoi siellä. Roskia viemässä ollut naapuri juoksi apuun pelastamaan melkein kuivia pyykkejä narulta.

Päikkäreille käytäessä sade oli jo hellittänyt, peltiseen ikkunalautaan napsahteli enää yksittäisiä pisaroita. Herätessä hiki, kone toisensa jälkeen kuului lentävän kaupungin yli kierroksia pudotellen.

Illalla Lapinlahdella viiletti vesilautailijoita. Hietsussa kunnon kalaasit saunoineen, telttoineen ja pauhaavine poppikoneineen. Vessa vain puuttui, puiden juurille sepaluksiaan aukoneista juhlijoista päätellen.

Uniaisiksi luin perillisille miehestä arkissa, toisesta valaan vatsassa, kolmannesta leijonan luolassa, lapsesta kaislakorissa, tähteä seuranneista viisaista miehistä, kiusaajasta erämaassa, suuresta kalansaaliista, aasin satuloimisesta, orjantappurakruunusta, paikoiltaan vieritetystä kivestä ja kulkijoista Emmauksen tiellä. Oliko isi dinosaurukset sen tulvan jälkeen, Poika mietti. Kehaisin hänen osuneen keskelle tärkeää kysymystä.

Frasier, taas. Ja Jeannie Tripplehorn.

Villiksi syntynyt

Kaksi autoa Ilmarinkadun ja Runskin kulmassa vartoili valojen vaihtumista. Takaa tullut moottoripyöräilijä oli kai kiireinen, koska kurvasi ohi autojen niiden eteen ja pysähtyi suojatien päälle odottamaan. Nykytti sentti sentiltä eteenpäin, pää pomppi hermostuneesti puolelta toiselle.

Ehkä hän oli liikennetaiteilija.

Minäkin pysähdyin, odottamaan, katsomaan, lähteekö autovirran hellittäessä päin punaista.

Ei lähtenyt.

Pekka ja Pätkä kulttuureina

Lähikaupassa nuoria aikuisia hakemassa juotavaa. Kaduilla kiireettä tepastelevia pariskuntia, naisella puoliparempaa, miehellä kauluspaita ja harteille heitetty neule, sateenvarjo lenkissä heiluen. Taiteiden yö.

Kansallismuseoon vapaa pääsy, joten sinnehän. Pienelle vielä hiukan pitkästyttävää, paitsi leluvitriinit, tietty. Ja Koiramäet opiskeltu, kun juustomuotit ja kaulauslauta tulivat kuin apteekin hyllyltä.

Agraarisanasto palautui kompastellen mieleen.

Votiivilaiva. Mannerheim-risti, savupirtti ja Koiviston kalkki. Piti oikein palata ihastelemaan vielä kerran. Pitäisi palata ihastelemaan vielä kerran, ajan kanssa.

Henkilökuntaa paljon: valpasta, tarkkasilmäistä, kohteliasta, kultivoitunutta, mitä se sitten tarkoittaneekaan.

Yhden naisen kengistä tippui vettä. Ulkona siis satoi. Ja kaikui sateenvarjomeren takaa oopperalaulu.

Pilttien nukahdettua Seitsemää veljestä.

Kuvamanipulaatioita

Viime Rantaradiossa miettimäni Marian koodi oli ostamisen arvoinen, vaikka turha sitominen erääseen menestysromaaniin ihmetyttikin. Hyvä piirrosjälki, sarjakuvamaisen uskottava juoni, viattoman viehkeä sankaritar ja huumorin ripauksia. Tosin datan määrä sivua kohden tuntui pieneltä, onko "eurooppalaisissa" tiheämpää tavaraa?

Ruoholahden Citymarketista löytyi Yoko Tsunoja hintaan à kolme euroa, joten en pystynyt vastustamaan kiusausta. Olisi ollut myös Natashaa sekä Pikoa ja Fantasiota.

Sireenit ulvoivat taas, ensin kaksi hyökkäysautoa ja kohta H3 hautiksen ohi Lauttasaareen päin. Yritin saada kuvaa musulmaanien sadettajasta, mutta ei siitä julkaisukelpoista syntynyt.

Illaksi kotiin

Purjehtija kiepsautteli pientä jollaa satama-altaassa ennen kuin katosi Romeon ja telakkalaiturin välistä näkymättömiin.

Vouvotus lähestyi Hietalahden suunnasta, kaksi paloautoa jyrisi kohti ja kaarsi raskaasti Länsisatamaan. Kohta H4 Mecheliniä alas ja edellisten perään.

Hautiksen takana mies polki vimmatusti yhdellä kädellä, oluttölkki toisessa. Ohitteli hitaampia ja huuteli jotain tärpätistä.

Hietsussa makasi hiekkaihmisiä, oikeitakin. Ja lentopalloa. Hanhet mulkoilivat kävelijää.

Mestaritallin terassilla tarjoilija kantoi annosta pöytään, Meritallin puolella päilyi olut laseissa.

Töölön kirkon kupeella nurmikolla kaksi poikaa, kaksi kitaraa.

Kuulokkeissa HessunKahvila #23.

Helsingistä Akroniin

Vanha mies väisti suuntaan, jota jalkakäytävällä pyöräillyt nainen ei ollut odottanut. Onneksi vauhtia oli sen verran vähän että vanhus ei kaatunut törmäyksessä. Hetkeä myöhemmin teinineitokaksikko käveli leveästi pyörätietä. Mäkeä alas kiitävä polkija kilautti jo kaukaa kelloa, neitoset katselivat ympärilleen ja näyttivät pöllämystyneiltä.

YouTube, tuo paholaisen keksintö.

Chrissien Hynden kiehtova ääni. Back on the chain gang, Middle of the road, Don't get me wrong ja I got you babe (UB 40:n kanssa).

Lämpimiä tuulia

Ihan kuin pudonneet kuivat lehdet tanssisivat kun tuulenpuuska hyppyyttää niitä kadulla.

Andersonin löytämä maailman vanhin vitsi naurattaa, ei voi mitään.

Ennen Bulevardin päässä tuoksui maltaalta

Kaupunki on muuttunut mutta
Ei järin paljon
Muistamme sen värin
Joka oli harmaampi
Silloin ei
Ollut yhtään eurooppalaista vaateliikettä
Olutta oli vain ruokailijoille
Koko paikka muistutti Neuvostoliittoa
Ennen Mannerheimintietä ajoi viitonen
Silloin ilma oli enemmän lyijypitoinen

Ultra Bra: Helsinki

Myös Helen ja Lazur miettivät Kalea ja 70-lukua. Oliko se ruma? Oli varmaan, ja köyhä, mutta osa muistojen lapsuuttani, joten en edes yritä objektiivisuutta.

Kekkosen, Saabien, jäänmurtajien, isojen silmälasien, pulisonkien ja idänkaupan vuosia muistellaan ansiokkaasti myös Jatkoajassa.

Edit: Tähän yhteyteen sopii maininta Tommin retromerkinnästä, jossa on linkkejä kauniisiin esineisiin.

Vakavalla asialla

YouTubesta väliin hiukan kevyempää Irak-raporttia.

Uusia tansseja

Oikeistoblogi EU referendum pohti viikko sitten, miksi hacks seem incapable these days of reporting accurately on issues like the war in south Lebanon. Kirjoittaja löysi mielestään kolme syytä eli ensimmäiseksi nykyihmiset on koulutettu ajattelemaan, että "sota on hirveää piste", toiseksi "human interest" -näkökulma peittää alleen syyt, seuraukset ja analyysit sekä kolmanneksi kirjoittajilla on hatarat tiedot sodankäynnin välineistä ja menetelmistä.

Skeptikko kysyisi vastaan, eikö ole hyvä, että nykyihmiset ovat jo huomanneet sotien tosiaankin olevan lähinnä turhaa kärsimystä ja yleensä viattomille.

Nyt EU referendum joka tapauksessa alustaa aiheesta itse ja analysoi Libanonin tapahtumia sodankäynnin kannalta eli lähinnä sitä, millaisin asein ja taktiikoin sotilaiden pitäisi kohdata ja tuhota Hizbollahin kaltaiset siviilien seasta ampuvat ja sitten piiloon pakenevat terroristit. Osansa saa myös propagandasota.

Jerusalem Post väittää Iranin ja kumppanien yrittäneen ja yrittävän täydentää Hizbollahin asevarastoja. Uutisen täytyy olla ankka, sillä YK:n päätöslauselmahan kieltää aseiden toimittamisen alueelle. Ei siellä muita aseellisia ole kuin Libanonin armeija ja UNIFIL.

Linnanmäki molemmissa

Töölönlahdella hiosti jo aamusta. Palmikkopäinen tyttö juoksi lenkkiä Tshekin maajoukkueen paidassa. Miehen katsellessa sillalta koira veti narunsa poikki koko sillan, pyöräilevät äiti ja tyttö joutuivat jarruttamaan ja pysähtyivät hämillisesti hymyillen. Autio Wallininkatu. Linnanmäen äänet. Whatever you wantin intro kuulokkeissa juuri kun Jäähalli lipui näkyviin.Terassin pöytiä valmisteleva Mestaritallin tarjoilija. Vihreäliiviset järkkärit asettumassa paikoilleen Naisten pyrähdystä varten.

Illan dokumentti Elämän kevät 1: Kale oli juuri niin kutkuttavaa ajankuvaa 70-luvun lopun Kalliosta kuin vartavasten ruudun ääreen hakeutuessani odotinkin. Ifki- ja Jokerirotsit, Pukevan Puck's, Hurriganes, kengät ja kampaukset, alas Sturenkatua ajava punainen bussi, Brakulla luistelevien kundien lätkäkamat ja pikkutytön häntähattu, vanhat spårat, Elannon varasto Sörnäisten rantatiellä ilman tietokoneohjattuja robottitrukkeja. Flora- ja maitopakkaukset.

Mutta samalla tuli vaivihkaa tutuksi Kale, naiivin avoin ja sympaattinen.

Ohjelma veti tunnelmaan, jonka piste i:n päälle oli pitkä loppukohtaus Kalesta ja tyttöystävästä Lintsin laitteissa musiikkeineen. Nuoruus, keveys, hymyilyttävä hölmöys, elämä edessä. Lopputekstien jälkeen sitä valmistautui myhäillen solmimaan menneen ja nykypäivän, kuulemaan ohjaajan mietteet ohjelmasta nyt ja mitä 30 vuotta vanhemmalle Kalelle nykyään kuuluu. Pääsikö hän autonapumieheksi, menikö koskaan sinne amikseen, mihin töihin päätyi, mihin elämä vei.

Mutta: ohjaajan muisteloiden perään, ilman enempiä selityksiä, rivi

Kale 1959 - 1986

Potku mahaan. Koko dokumentti muuttui silmänräpäyksessä toiseksi. Mennyt ja nykyisyys eivät koskaan kohdanneet.

Epäuskoinen, vähän kuvottava tunne. Niin ohuen langan varassa, kaikki.

Univelkaakin ehkä.

Lauantain raukeus

Lehmusten alla mattapintaisia autoja ja läikkyneen viinin imelä haju. Jokainen askel ritsahti irrotessaan asvaltista.

Seitsemän turistibussin jono rouskutti tyhjäkäyntiä Fredan ylämäkipätkällä yrittämässä Temppeliaukiolle. Arkadiankatua alas lipui paikalle yhä uusia.

Kirjatorilla Hotakaisen Iisakin kirkko viitosella. Selasin, epäröin.

Iso jänis loikkasi tennishallin pensasaidasta ja laukkasi Hesperiankatua kohti Hietsua. Kiersin sen jäljessä hallin taustalle, jossa odotti toinen samanlainen. Eivät halunneet kuvaan.

Hanhiparvi kaarsi mereltä täsmällisessä muodostelmassa ja katosi pensaiden taa. Kentän reunalla lokin raato yhä entisellä kohtaa.

Illalla ihailin taas Frasierin juonenkäänteitä. Millainen joukkio sitä mahtoi kirjoittaa? O:sta tulee isona Frasierin näköinen.

Pohdintaa Ameriikassa

Photojournalism in crisis?

Uutisviikko

Luvattu sadeviikko päättymässä ja luvassa hellerajan koputtelua. Ainakaan meidän pihamme ei juuri kostunut.

Illalla matkailuohjelma Pohjois-Savosta. Alkoi tehdä mieli rentoutua Runnilla ja käydä Puijon tornissa ja pitkästä aikaa Koljonvirran taistelun muistomerkillä ja syödä kalakukkoa. Kohtaus Sven Tuuva -elokuvasta kiinnitti perillistenkin katseet. Myönsin ettei Sveniä tainnut olla ihan oikeasti olemassa eikä myöskään Porvoon torilla Svenin kuulaa Matulle myynyttä Remuliinin pappaa.

Hallituksen joukot ottivat Etelä-Libanonin haltuunsa, kirjoitti Helsingin Sanomat. Ei maininnut, että Hizbollahin luvalla. Joka piti riisua aseista ja paikalle tulla 15 000 miehen YK-joukot, mutta niitä kyseltäessä jäsenmaat viheltelevät ja katselevat seinille.

Armed Hizbullah guerrillas have already begun reappearing in villages along the northern border from which Israel withdrew. "We expect Lebanon to uphold its side of the agreement," the [Israeli] officer said. "We hope that we won't have to go back into Lebanon, but if the need arises we will not hesitate to do so.", siteeraa Jerusalem Post.

Suomi päättämässä tänään ehkä 200 miehen lähettämisestä, valistaa Teksti-TV.

Krtek-vaunu.

Muistan kun näin kirjaskorpionin

Illalla harpottiin kotiin sadekuuron alta, silti kunnon sateita on nähty vasta sääkartoissa. Aamulla pilvet kiirehtivät taivaalla ja tuulenpuuskat raapivat katua kuivilla lehdillä.

Mutta ne Lauran kysymät kirjat.

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:

Voiko yksi kirja muuttaa elämää havaittavassa määrin? En ole saanut mistään kirjasta Suurta Oivallusta.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:

Tenavana luin Viisikot ja Sivar Ahlrudit ja kaiken vähänkin innostaneen yhä uudestaan. Vaikka maku on arkipäiväistynyt, tapa on jäänyt. Esimerkiksi Leijat Helsingin yllä, Sinuhe, Tuntematon sotilas, Siddhartha, Zen ja moottoripyörän korjaamisen taito, Tervon Rautapää, Tantun Välimies ja Scott Turown Presumed innocent tulee luettua säännöllisin väliajoin. Turow on muuten kirjoittanut myös erinomaisen muistelmateoksen (?) One L - what they really teach you at Harvard Law School.

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:

Sudenpentujen käsikirja -nokkeluudet on jo käytetty, joten varmaan jonkun yllämainituista.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon:

Hupakon niin kuin shampanjaisesti kuplivan, höyhenenkeveän ja hihittelevän? Ihan oikeasti yritin miettiä mutten keksinyt sellaista.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:

Ei tietenkään mikään koska olen mies ja vanhanaikainen. Joidenkin kirjojen jotkut kohdat tosin saavat kurkun tuntumaan ahtaalta jos lukuhetki ja tähtien asennot osuvat. Esimerkiksi kun Sinuhe myy vanhempiensa haudan tai kun Riku Bexarin lapsuuden maailma hajoaa aikuisuudeksi tai kun H.M.S. Ulysses käy viimeiseen syöksyynsä kohti vihollisristeilijää ja puhtaan sotalipun nähdään kohoavan kranaattien runtelemaan raakaan tai kun kuolemaa tekevä Antis ei jouluaattona enää jaksa nousta jaloilleen ja Jan Bozdech jää hoitamaan sitä muistellen rautaesiripun taa jäänyttä perhettään ja menneitä jouluja tai kun tieto Leon kohtalosta viimein tulee ja Elisabet soittaa pianolla Oi muistatko vielä sen virren.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:

Lisää Leijojen tapaisia kirjoja, jotka kertovat minun sukupolveni ihmisistä minun kaupungissani.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:

Elämäntaidon ja busineksen oppaat, joita myydään Kirjatorilla eurolla.

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:

W.E.B. Griffinin The Corps Book III: Counterattack.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:

Lukemisen arvoista tulee tietoon enemmän kuin ehtii hankkia käsiinsä: esimerkiksi Kyllikki Villan laivamatka ja Matti Klingen päiväkirjat ja marsalkka Zhukovin muistelmien uudistettu versio ja Frank Mobergista kertova kirja ja vielä löytymättömät Tantut ja saksalaisten lentäjien muistelmat, joita Akateemisessa on pitkä kallis rivi ja Suomalaiset panssarivaunut 1918 - 1997 ja Juhani Katajiston Eilispäivän kulkuneuvot kunhan sen jostain saisin.

Ohut tulitauko

YK:n turvallisuusneuvoston tuore päätöslauselma 1701 kertasi vuodelta 2004 olevan päätöslauselman 1559 vaatimukset, ettei Libanonissa käytä valtaa eikä aseistaudu kukaan muu kuin Libanonin hallituksen tai YK:n alaiset joukot. Nyt Libanonin hallitus ja Hizbollah ovat kuitenkin sopimassa, että Hizbollah saa pitää aseensa kunhan ne eivät ole esillä, kirjoittaa israelilainen Jerusalem Post ja kertoo, että Israel uhkaa jatkaa sotatoimia jollei Hizbollah luovu aseistaan.

Ja: Annan angered Israeli officials when he told Channel 2 on Tuesday that "dismantling Hizbullah is not the direct mandate of the UN," which could only help Lebanon disarm the organization.

Elikö YK edellyttää muttei aio varsinaisesti tehdä asialle mitään? Libanonin armeija taas ei pärjäisi edes Ankkalinnan poliiseille eikä sitä ehkä oikein kiinnostakaan. Lupaavalta näyttää.

Teemaan sopii vanha linkki, jossa Nokia saa huomiota.

YouTuben kuolemaa odoteltaessa Kokkarinen availee suomalaisia sketsisarjoja kansainväliselle lukijakunnalle.

Asiasta kuultuna vastaaja

Niin se on jos itse Kaarina Hazard niin sanoo. Ne repii siivet kärpäsiltä, hikoilee ja huohottaa, lauloi Yari joskus.

Jotain vastaavaa on taidettu pohtia lähiaikoina sekä yhtäällä että toisaalla.

Ja entäpä, jos joku olisi vieläpä helsinkiläinen mies.

Mutta nyt suonette anteeksi, täytyy tästä lähteä nostamaan hyvää kuukausipalkkaa ja sortamaan naisia.

Junailijan pilli ilmaa jo viilsi

Tuuppasin liikkuvaa kuvaa Rautatiemuseopäivästä YouTubeen.

Niitä mainioita pieniä oikeita höyryvetureita rakentelee muun muassa J-E Nyström, jonka projekteista on lisätietoa täällä, opin vaunut.orgista.

Museon omilta sivuiltakin löytyy sunnuntailta kuvagalleriaa.

Puuskittaista tuulta

Kesän tajuaa olleen kuiva ja kuuma, kun huomaa vaistomaisesti hakeutuvansa mieluummin varjoon kuin auringonpaisteeseen.

Milloin lienen käyttänyt viimeksi pitkiä housuja? Joskus kesäkuun alussa kai.

Jonkun ajan päästä savunhajuiseen ilmaan kai tottuisi. Millaiselta on ilma tuoksunut aikanaan vaikkapa puolalaisen kaivostyöläisen nenään hänen vieraillessaan Suomessa?

Jokohan tänään sataisi.

Diesel ja höyry

Käytävän toisella puolella paikallisjunassa istuva poika puhui deeärristä ja deeveistä, isällä oli vierellään kameralaukku. Matkalla samaan paikkaan kuin me.

Isää kiinnostivat eniten ääntelevät ja liikkuvat teräsjärkäleet, poikaa kaikki, mihin sai kiivetä ja istua ohjaimissa. Molemmille riitti. Ukko-Pekan ohjaamossa oli mustaa ja kuumaa ja luukun takaa paljastunut tuli vaikuttava, vaikka viereinen mies sitä vähättelikin. Reunuksella folioon käärittyjä makkaroita paistumassa ja yksi katoamassa nälkäisen veturimiehen uumeniin. Katuharja, hiilipölyäkö varten.

Tilavimman puistojunan lepäileminen pitkään toimettomana sivuraiteella venytti jonoa, mutta nuorimpia lukuunottamatta väki odotti kärsivällisesti kyytiin. Sämpylöiden maukkaus selitti niiden menekin ja Junasta jääneiden esittämää Pendolinoa hyräiltiin vielä illalla kotona.

Lähtiessä kysyin, mikä oli parasta. Se jossa sai leikkiä sisällä ja puistojunakin mutta ihan parasta sittenkin kun pääsi oikean höyryjunan kyytiin. Haapamäkeläisten panos oli siis arvossaan. Siinä minä pääsin jo melkeel liikaa vanha'ajan tunnelmaan, Poika tunnusti.

Viime vuonna ostettiin Dr12-pinssi, tänä vuonna Lättähattu-. Tänäkin vuonna poikettiin puistossa jossa on leikkiveturi ja tänäkin vuonna Mäkkärissä. Tänäkin vuonna istuttiin aseman portailla odottamassa junaa Helsinkiin.

Pikku-ukko oli sikeässä unessa jo ennen Jokelaa.

Kiiltävät torpedoputket

Aurajoen rannalla 30-luvun alussa rakennetun Vesikon merkittävimmäksi saavutukseksi sodissa taisi jäädä kuljetusalus Vyborgin torpedoiminen jatkosodan alkupäivinä 3.7. 1941, mutta alus suoritti käskyn mukaiset palvelustehtävänsä lyhyempinä ja pidempinä purjehduskausina 1939 - 1944. Rauhansopimus kielsi Suomelta muun muassa sukellusveneet, ja viimeisen matkansa Naantalista Helsinkiin purjehtinut Vesikko laski sotalippunsa 15. joulukuuta 1944 Suomenlinna telakan sisäaltaassa. Vesikon ruostuttua vuosia telakan alueella se päätettiin lopulta museoida ja avattiin yleisölle merivoimien vuosipäivänä 9. heinäkuuta 1973 Suomenlinnan Tykistölahdessa, lähellä Sukellusvenelaivueen entistä tukikohtaa ja talvehtimispaikkaa.

Vaikka auringonsäteet siilautuivat veneen kylkeen leikatusta ovesta sisään elokuussa 2006, aluksen ahtaudesta ja pimeydestä ei jäänyt epäselvyyttä. Huolimatta siitä, että muun muassa neljä punkkaa on poistettu, reppu selässä teki tiukkaa kääntyä ja vastaantulijoita piti väistää ujuttautumalla kojeiden ja säätöpyörien väliin. Yksi keittolevy ja pieni tiskiallas vihjasivat, että ruoka on ollut lähinnä säilykkeitä, sellaisinaan.

Alkava lauantai-ilta keräsi Suomenlinnaan leppoisaa puuhapussiporukkaa nurmikentistä nautiskelemaan. Heidän perässään liikkuvat luonnollisesti pullonkerääjät, joista yhden kuulumisia punaista mäyräkoiraa ulkoiluttanut nuorukainen kohteliaasti tiedusteli. Pienellä uimarannalla näkyi riittävän vilinää, ja yllättävän paljon riitti uijia myös kivisille rantakallioille. Kellon kilahdus merkitsi kenties kesäteatterin väliajan päättymistä.

Kierrettiin Kustaanmiekan vallit, joita Siljan ja Vikingin sekä risteilyalus Seabourn Priden sumutorvet tervehtivät. Vielä Pojalle päärynätötterö lähellä kauppaa ennen kuin oli aika jonottaa paluulautalle. Suomenlinna II:n vikaantuminen näkyi sotkeneen aikataulut, mutta menomatkan tavoin mahduttiin mukaan.

Valkoposket ja Naurispaja

Ortodoksien sadettajat säksättivät. Yhdessä kohdassa muurin vierellä märkä alue.

En ole löytänyt Hietalahdesta uimarantaa, mutta HS:n TV-liite puhui sellaisesta, tosin vain kuvatekstissä. Hietarannassa sen sijaan siivottiin. Kaksi hahmoa makasi hiekalla täysissä vaatteissa. Vesi ei ollut tänä aamuna muhjua mutta levähtävän vihreää kyllä. Valkoposket mulkoilivat minua epäluuloisesti, arimmat pelmahtivat karkuun.

Sivummalla kentän kohdalla mies aamu-uinnilla. Kaukana selällä Mustasaaren lautta, tai vesibussihan se.

Luureissa eilen aloitetusta Hessun kahvilasta loppu, sitten Naurispajaa, joka muistutti, ettei podcastaaminen ole Windowsillakaan kohtuuttoman vaikeaa. Olisin jo kotiutunut, mutta kiersin vielä kentän ja kallion kahdesti kuullakseni, mitä Virba ja Hirppis opettivat resonoinnista ja rentoudesta.

Chydenian pihan keltaisia lehtiä haravoitiin kauniiksi kasoiksi. Mies ulkoilutti arviolta maailman pienintä koiraa, kulmasta kääntyi vastaan nainen kahden valppaan schäferin kanssa. Tappajahain teema alkoi soida.

Kelpo bassottelua YouTubessa.

Lappareita

Onpa joku ollut ahkerana. Nämä varmaan katoavat tekijänoikeussyistä pian, mutta sitä odotellessa linkitän kahteen, jotka tapahtuvat suosikkimiljöissäni. Jo pahasti vanhentunut Sporan esittely sekä Normandian maihinnousu.

Lisää savua

Amerikkalaisiksi oikeistobloggaajiksi kutsuttujen tahojen tarjoilemia linkkejä Libanonin tilanteen uutisoinnin tiimoilta. Raivauspaikoilla kuvatuissa pätkissä ja valokuvissa taajaan esiintyvä vihreäkypäräinen mies sekä saksittu videopätkä, jossa pohditaan muun muassa aina kiinnostavaa bloggaajien roolia valtamediain vahtina.

Entä voinko minä tietää, ovatko nuo totta vai tarua?

Ja sitten oli vielä se itse asia.

Edit: Myös valokuvaaja Jore Puusa kertoo mielipiteensä, värikkäästi.

Savua ja sinilevää

Kitkerä savu tuoksuu taas.

Aurinko kimalsi satama-altaassa, Tallinnan-laiva puski lähdön lähestyessä mustenevaa pakokaasua ja 2027 kilkututti välillä risteyksen seis järjestellessään VR Cargo -vaunuja eestaas kohdalleen. Baus kaijassa Geolan takana, kulmassa sataman työproomu.

Volvokuski ei ilmeisesti huomannut valojen vaihtumista tarpeeksi nopeasti, joten farmari-Meseä ajavan takatukkaisen omapoliisin oli kai sitten pakko soittaa torvikonsertto ja esitellä sormimerkkejä.

Salmisaaren voimala jylisi taivaalle valkoista höyrypilveä. Birger Käcklundin raitilla kolme kesätyöläisen oloista maalasi puistonpenkkejä.

Hietarannassa pyöräkuormaaja nosteli santaa kuorma-auton lavalle, muttei toivottavasti kaikkea. Pikkutyttö ui valkoposkiparven vieressä ja lähelle vesirajaa sijoitetut kyltit varoittivat sinilevästä. Taivalsaaren puoleisessa päässä vesi olikin vihreää muhjua ja rantaviiva kuin maalattu.

Kuulokkeissa YLEn podcast vertaisverkoista.

Kaukaa pohjoisesta katsoen

Ehkä yhtä kuvaa oli manipuloitu, mutta itse asiaa se ei miksikään muuta, sanoo Apinalaatikon Jari. Aiheen tiimoilta pohdiskelevat myös Guardianin Jeff Jarvis ja BBC:n Steve Herrmann.

Israel iski pakolaisleiriin, kertoo HS:n ja Teksti-TV:n ykkösuutinen juuri nyt. Vaikka Jerusalem Post kertoo saman, sen teksti piirtää silti hiukan erilaisen kuvan.

Päivän lähi-itäinen kevennys tulee The Onionilta.

Suomessa on osoitettu mieltä, kertovat bloggaajat mutteivät oikeat mediat, kertoo Kari Haakana. Hurina näyttää olleen paikalla ja Verakin liepeillä. Murti-Bingin pillerit analysoi.

Telojen kitinää

YouTubeen on saapunut dokumentteja myös Panssarimuseon sunnuntain näytöksestä. Nimimerkki dunkelblau esittelee T-26:n, Leopard 2:n, ATS-59:n ja Komsomoletsin.

Päälle vielä kuvaa Bovingtonin vastaavasta paikasta, jossa kalustoa on hiukan enemmän, jopa ajokuntoon ahkeroitu Tiger.

Välimerellinen aamu

Eilinen kitkerä savunhaju oli poissa, nyt tuoksuu taas kuin etelässä kuiville kasveille ja kostealle merelle. Ja pöly ja asvaltti ja se, kun on jo palannut maalta mutta koulu ei ihan vielä ala ja on tylsää kun kaverit ovat vielä mökillä.

Porin Karhun kannella puuhailtiin pieniä, Meloodia irtautui kuin vaivihkaa laiturista ja pakitti hitaasti ulos. Yhtäkkiä oli melkein hiljaista rekkojen jylyn tauottua.

Hautiksella kesäväki haravoi ahkerasti, sadettajat säksättivät. Alhaalla lenkkeilevä pariskunta yritti saada vihreästä vesipostista juotavaa mutta poistui pettyneenä ratkaisematta arvoitusta.

Kremiksen kupeessa automalli, jollaista en ole ennen nähnyt. Venäläiset kilvet ja ohjauspyörä oikealla.

Kuulokkeissa YLEn radiouutisten Ykkösaamua (3.8.) ja keskustelua perintöverosta, Radio Versoa, Naurispajaa. Edistyksellisen Happy Planet Indexin mukaan muun muassa Romania ja Namibia ovat Suomea hyvinvoivempia maita ja kuluttamalla vähän saa lisäpisteitä.

Kuollut ihminen on toki luonnon kannalta paras ihminen ja olenkin salaa aina toivonut, että olisin syntynyt Romaniaan tai Namibiaan. Mutta leikki leikkinä vaikka ei niin pientä pilaa ettei.

Kolmannelta rintamalta ei mitään uutta

Totuus on aina sodan ensimmäinen uhri, muistutti Markku Jokisipilä jo tovi sitten.

Reuters myöntää, että ainakin yksi kuva olikin hiukan maustettu, ja muun muassa EU Referendum sekä Little green footballs ovat ottaneet päivätyökseen Lähi-idän uutisten kriittisen ruotimisen.

Ruumiita tulee epäilemättä aivan riittämiin, mutta onko koko Beirut tosiaan rauniokasa, tuhotaanko Libanonin tieverkosta enää viimeisiä rippeitä?

Kuulokkeet korvissa

Katuojassa soliseva pölyinen kadunpesuvesi näytti raikkaalta, aurinkoa vasten kimmeltävästä sadettajan suihkusta puhumattakaan.

Podcasteja ulkona kulkiessa. Muutama HessunKahvila, jossa isännällä on oiva eetteriääni ja letkeä rupattelu, mutta sisältö macittoman taviksen korvaan kovin nörttinurkkaista. Ja tuon 20. jakson tekniikkataiturien hekottelu tyhmille taviksille, jotka eivät osaa edes verkkojaan konfiguroida eivätkä Maciin siirtyä, herätti jo lievää ärtymystä.

Radio Helsingin jakso helsinkiläisestä juoppoudesta oli erinomainen, kiitos Ilkka Taipaleen puhujanlahjojen. Asia hallussa mutta tyyli hienostelematon. Töölöläiseltä kuitenkin Taipaleelle miinusta eräiden hankalien asuntola-asioiden kevyestä ohittamisesta.

Arkistointi Ourmediaan ei ole viime aikoina enää onnistunut. Kehottavat lataamaan uudeksi uploadtyökaluksi jotain SpinXpress-nimistä, mutta kannattaneeko?

Lehijärven lähellä

T-26 kuulosti kuulemma Volvolta ja hevosvoimia oli vähän, mutta telavetäjän ajaja selvästi nautti pölyn nostattamisesta ja iso kissa ihastutti alan kaluston ystäviä odotetusti.

Pari minuuttia liikkuvaa kuvaa.

Pölyn laskeuduttua lapsiparvi kiipesi vilahduksessa Leopardin kannelle ja minä toki mukana, virallisesti varmistamaan, ettei perillinen putoa korkealta. Pikku-ukko kokeili totta kai jokaisen istuimella ja sitten vielä uudelleen. Sanavalmis vaununjohtaja vastasi tyhmiinkin kysymyksiin vaikka joutui myöntämään, että koulutus ei ole vielä ehtinyt täyskaliiperiammuntoihin asti. Alhaalla yliluutnantti kertoili tankkimiesten opintien jaksotuksesta ja vakuutti, että näihin nykyisiin malleihin mahtuu isompikin korsto.

Lopulta irtauduttiin auringon polttamaan rinteeseen, panssarijunan luo, pihalle ja halliin.

Delegaation vanhin muisteli menneitä ja kaivoi lompakosta käpristyneen panssariajokortin, joka todisti ajo-oikeuden löytyneen aikanaan niin Vickersin kopioon ja Sturmiin kuin Panzer IV:eenkin.

Nähtävää olisi täälläkin ollut paljon enemmän kuin joukon nuorimmat jaksoivat, itse taisin viipyä kauimmin aukileikatun Petterin sekä tuttujen radioiden äärellä. Väistin kiintoisien kirjojen ja DVD-levyjen houkutukset kotimatkalla vähän jo katuakseni.

Takaisin tien 3052 kautta. Moni kohta toi mieleen sanottavaa. Vaikka autossa läkähtyi, pojat nukkuivat jo ennen Hyvinkäätä.

Lentäjän tie

Vielä pari ilmailuvideota.

Ohjaamon näkökulma, kun Finnairin MD-11 lentää Helsinki-Vantaalta New Yorkiin.

Toimittaja näkee Spitfiren - liiankin läheltä.

Menneisyyden haamu Berliinin yllä

Google video: Me-262. Säväyttävä, vaikkei alkuperäinen olekaan.

Komea myös YT:n 109.

Rapiseva keltainen nurmikko

Ennen kesät olivat erilaisia. Silloin taivaalta laskeutui aina joskus sellaista märkää ainetta.

Hauskaa löytyi Karamellista: OK GO on treadmills

Kaunista löytyi Korennon elämästä: Linnunlaulua etsimässä

Aallonpituuksilla

TV-ohjelma Esko Nikkarista kannatti katsoa, samoin Oiva Lohtanderista kertonut edellinen jakso. Ja tietysti Maikkarin Hitchcock-dokumentti. Bob Dylan-ohjelmaa tihrutessani nukahdin kesken.

Kokkarinen ilmoittaa, miksi YouTuben päivät ovat luetut. Toisaalta kansalle myytäneen mitä se haluaa, joten vastaavia videosivustoja löytyy verkosta jatkossakin, oli nimi ja toimintatapa mikä tahansa.

Varusmieselämässä riitti luonnollisesti älyttömyyksiä, mutta Kokkarisen kuvaus siitä ei silti kuulosta tutulta. Ehkä ajat ovat muuttuneet tai sitten kirjoittaja on horjahtanut laajalta osaamisalueeltaan. Tai haluaa vain herättää keskustelua.