heinäkuu 30, 2006

Seraphin Lampion, Lepolan Jallu ja Anni Isotalo

Podcasteista innostuneille mainittakoon, että niitä kokoava Podcasthakemisto näyttää olevan testausvaiheessa.

Siitä tuli mieleeni, että kahdeksas Rantaradio (mp3, 11 megaa, 12 minuuttia) harhailee sarjakuvien maailmassa. Oheislukemistoksi aiheesta vaikkapa Kvaak.fi.

Musiikki jäi lähetyksessä taitamattomasti nimeämättä, mutta sehän on Trip Wamsleyn Finally ja alkuperänä tietenkin mainio Magnatune. Suosittelen.

Ja inspiraation lähdehän oli Radio Verso. Kuunnelkaa sitä.

Posted by khilou at 05:09 PM | Comments (0)

heinäkuu 29, 2006

Erään aikakauden päätös

Ei kesä tietenkään ohi ole, hetken vain tuntui siltä.lahteen päin Kun käveltiin Tytön kanssa käsikkäin osuuskaupalle ja katselin peltoa, joka oli muuttumassa vihreästä keltaiseksi ja tuuli toi jostain haitaria ja Metsäkukkia.

Oven eteen peruutettu auto oli jo pakattu, lounas ja kahvit vain ja sitten nokka kohti etelää. Pikkukyyhkyt lähtivät näemmä samalla asioille, peileistä näkyivät kääntyvän perässä isolle tielle ja humahtivat sitten viritetyllään ohi jo ennen seuraavaa risteystä.

Keski-Suomen taivas oli sinertävän harmaa ja pilvet taiteilija siveltimestä, mutta Salpausselällä jo sinistä ja Helsinki tirisi auringonpaahteessa.

Töölössä on heinäkuisena viikonloppuna hiljaisempaa kuin maalla.

Laajakaista!

Posted by khilou at 11:59 PM | Comments (0)

heinäkuu 28, 2006

Viira

Unessa olin plokkarina Turun Sanomien ruokalassa.suistonen Vuoropäällikkö kysyi, sopisiko minulle myös viira. Se tarkoitti tiskaamista. Sopi, suihkulla ruoantähteet astioista ja pakin tönäisy koneen uumeniin, nonchalantisti kuin Manne Arvottomissa.

Oikeassa elämässä Poika sai startata auton avaimella, ohjata sylissä sen ulos hallista ja vielä ajella omatekoisella pienoistraktorilla. Ja kantaa seipäitä kun hevosille tehtiin aitausta.

Minä kävelin, taas, ja aurinko paahtoi, taas. Nyt muistin soittimen. Tubular Bells kävi huonosti kävelyyn, se on yöhön ja liikkumatta. Queenin Don't stop me now toimi, vielä paremmin se innostaisi pikajuoksijaa. Sitäkin virkistävämpi oli Agentsin versio klassikosta (You're the) Devil in disguise. Oli myös Status Quota, CCR:ää ja sambaa.

Anna Beellä on taas melkoisia kuvia kuten tämä.

Posted by khilou at 11:24 PM | Comments (0)

heinäkuu 26, 2006

Keski-Suomen ilmailumuseo

Koottavien maailma muuttui hetkeksi todeksi, osittain vieläpä luonnollisessa koossa.109

Täyteen sullottu halli legendoja ja muutama riveissä pihallakin. Vitriineissä pienoismalleja enemmän kuin ehtii päivässä katsoa. Monia olin jo unohtanut sitten Airfix-aikojen: Bristol Beaufighter, Lysander, Blohm&Voss, Airacobra, tiesmitälie.

Olin toki lukenut Würzburg-laitteesta, Dorasta ja Irjasta, mutta tietämättä niitä samaksi. Pihalla ruostumassa klassikko, Rheinmetall-Borsigin 88-millinen IT-kanuuna.

Ilmavoimien historia vaihe vaiheelta, ässät: Hasse Wind, Ilmari Juutilainen, Nils Katajainen ja muut. Viesti- tutka- ja taistelunjohtolaitteiden osastot.

Poika lensi varmaan kaksi tuntia Saab Safirin ohjaamolla poiketen aina välillä koeistumassa Drakenia tai MiG-21:ä. Minäkin sain kyydin Pariisiin ja takaisin ja asianmukaisesti ukkeli painoi käynnistintä ja lisäsi kaasua ja veti vivun taakse ja nosti laskutelineet. Lapakulmista tai keinohorisontista tai ilmanopeudesta ei sentään puhuttu.siipiä

Messerschmitt 109 tietysti hallin tähti, ja kotimainen koeversio Pyörremyrsky, tosiaan. DC-3 ja IL-28 massiivisuudessaan vaikuttavat. Ja Saab Draken kyllä kaunis luomus. Metallin haju ja ohjaamoissa jotenkin sellainen 60-70-lukulainen bakeliittinen tai mikä lie tuoksu.

Poikettiin ylijäämämyymäläparakissakin, muttei vanhojen kypärien tai pakkien tai mysteerien tai runkkupuvun housujen tarjoama nostalgia sentään niin suurta ollut. Vuonna 1937 laaditun kotimaisen yleisesityksen panssarijoukkojen toimintaperiaatteista olisin ostanut, mutta hinnoittelijakin oli tajunnut sen arvon.

Lentopommeista olisi saanut olla tietoa ja kahvion tarjonta oli kapea ja hallin valot jotenkin oudot, ainakin aloittelevalle kuvaajalle, mutta Poika oli oikeassa sanoessaan viiden tunnin jälkeen, ettei olisi halunnut vielä lähteä.

Posted by khilou at 10:54 PM | Comments (3)

heinäkuu 25, 2006

Hikinen iltapäivä

Käännyn katsomaan olkani yli taajamamerkkiä, johon oli maalattu lepakkologo.linjoja

Aurinko paahtaa ja selkä kostuu repun alla. Kuuman asvaltin tuoksu sekoittuu kuivalta niityltä tulviviin. Vastaantulevat autot kurvaavat huojahtaen toiselle kaistalle ohittamaan väljästi.

Soratie on ruskea ja rouskuu jalan alla. Irtokiviä, isoja kävellä. Kuljen autonrenkaiden auraamalla tasaisella kohdalla ja väistän moottorien ääniä reunaan. Muhkea moottoripyörä kaksi päällä ajaa vastaan ja palaa kohta, matkustajan takki on vaaleanpunainen.

Nainen kastelee puutarhaletkulla kasvimaata, aidan sillä puolen värit ovat kirkkaita eivätkä harmaan pölyn peitossa kuten täällä.

Koirat haukkuvat minua talojen pihoista, ikkunaverhot eivät sentään liiku. Pitkällä aukealla suoralla pysähdyn katselemaan maisemaa.

Ahomansikat hohtavat vihreän seassa punaisina, niin lähellä tietä etten kumarru. Haistan hevoset kauan ennen kuin ehdin kohdalle. Nostavat päänsä, kääntyvät katsomaan, jatkavat syömistä.

Isäntä näkee minut ensimmäisenä, huikkaa jo kaukaa, että jääkaapin alalaatikossa on Olvia. Kohotan peukaloni vastaukseksi.

Keittiössä otan hanasta vettä.

Posted by khilou at 11:17 PM | Comments (4)

Muoviset apulantasäkit

Harvoin yritän sovitella aikataulujani TV-ohjelmien vuoksi, mutta YLEn Ykkösdokumentit ovat ansainneet kunnian. Viime sunnuntaiset kuvaukset pienviljelijöiden arjesta toivat mieleen mummolan kesät, ja yllätys i:n päälle oli Vaimon isoisä haukkumassa Helsingin herrat saatana. Näitä riittää vielä.

Pitkistä nauloista heltiävien lankkujen parahtelu on jatkunut viikon, ja eilen vauhtia lisättiin sitomalla köyden toinen pää ulkoeteisen kulmaparruun ja toinen vanhaan Valmetiin. Pari tuntia myöhemmin puuosat olivat yhdessä kasassa, kattopellit toisessa ja irtonauloja siellä täällä.

Veritahrat kertovat, että sandaaleista ei ole turvakengiksi. Yhden naulan aistin ennen kun astuin koko painollani ja kolmas sattui sen verran vinosti että vääntyi. Kolmas vaani putoavan lankun kärjessä ja rusahti kynnen läpi.

Posted by khilou at 03:32 PM | Comments (4)

heinäkuu 23, 2006

Halki kesäyön

Oltaisiin tänään lähellä, tuletteko, kysyttiin, ja kyllähän me, kerrankin.finaali

Oli kiharainen hiekkatie, jylhiä metsiä ja kauniita järviä, asvalttiakin lopulta ja tien päässä pieni raikas kaupunki. Bussista hihkaistiin, tutut kasvot ilmestyivät. sillanpääKiertue-elämä kuulosti joukkueelta tien päällä, on kasautuva väsymys, ajan tappaminen, ottelun alla vähenevä puhe ja syvenevä keskittyminen.

Väkeä valui yhä lisää ja kaksi tusinaa pääskystä kiersi ilmassa huimaa vauhtia telttaa ympäri.

Olavi Uusivirta oli rööperiläinen, ei, punavuorelainen, maalla, ja melodiat katosivat volyymeihin, mutta Bajamajaan asti olin tunnistavinani joitakin. Sillanpää kaiken sen campin ja hälyn jälkeen ilahduttava yllätys, uskaltaa olla tähti ja heittäytyä ja silti myös nauraa itselleen. Väki ympärillä ainakin nautti, vaikka muutama pälyilikin kameraa, joka oli OK kunhan ei video, kuin jostain nolona.aamun puolella Lauri Tähkä sitten grillijonosta, oli viuluakin ja melkoinen lauluääni, kommentoitiin jo soundcheckin aikana. Ministerin seurue nousi vapauttaen pöydän, talkoolaiset olivat kirkassilmäisiä ja annoksessa paljon makkaraa.hetki talteen Tungoksessa ihan kuin J mutta kuin niin kännissä että annoin olla ja hengitin tervehdykseen jo vetäistyn ilman ulos.

Kiinnostaisiko vielä Kirka, kysyttiin, ja mikä ettei, ja reitti oli muille teinivuosilta hyvinkin tuttu. Lippuja ei löytynyt mutta tekö ne olette, meillä on tämmöinen lappu, hymyili vanha järjestysmies ja paikkahan oli kesäyön tyvenessä yksinkertaisesti upea, kangasmaastoa ja rakennukset ystävällistä hyvää puuta. Vanhempaa väkeä paljon, ja tanssivia. Hiihtäen, teputellen, törmäilyautoja väistellen, mutta mitä väliä sillä lopulta on, ja muutama pari jalat irti parketista yhteenkietoutuneet vartalot pehmeitä spiraaleja näkymättömien akselien ympäri leijaillen. Miesten vessassa joku oli tullut herroiksi taksilla ja joku ilmaiseksi bussilla ja taskumatti kiersi.kesäyö Saako repun viedä saliin kun kamera ja kaikkea, no miksi ei saisi, hymyili narikan rouva kysymystä oikein edes ymmärtämättä,kotimatka
ja maalla on toisenlaista, ja basso potki alamahaan ja Kirka vaikutti väsyneeltä mutta teki työnsä tinkimättä ja ansaitsi hatunnoston eikä väki mitenkään kärsivältä näyttänyt.

Tää yö me soitellaan ja hengaillaan jäi taakse kun aamu jo vaaleni ja nuori järjestysmies toivotti hyvää yötä. Aurauskeppien heijastimet vilisivät pitkissä valoissa kun me ajoimme Kirkan keikalta yli sen sillan, jolla Sammy Babitzin mutta onhan se nyt jo uusittu.

Yksi kotiinsa ja toinenkin, ja siellä autonvaihto, ja minä tähtäilin kameralla järvelle auringonnousuun, mutta perillä oli jo ihan aamu ja uni tuli heti.

Posted by khilou at 03:21 PM | Comments (0)

heinäkuu 21, 2006

Turvakengät ja kypärät

Sekamediasoppakin on havainnut hyttysten vähyyden. Täällä maallakin olen havainnut vasta kolme. Yksi pääsi elävänä pakoon.

Oma elämä on blogien ykkösaihe. Amerikassa. Kertoo ITViikko.

Maalainen suositteli muun muassa Jokisipilää. Lisäsin seurantaan.

Mukaan varatut podcastit on kuunneltu: Mitenminustatuliminät, juhakulmalanjulkisetsanat, radioversot. Laajakaista olisi kiva. Lainasin ensiavuksi langolta levyjä ja rippasin parhaat palat MuVooni. Mike Oldfieldiä, Queeniä, Blondieta ja Mudia.

Purku-urakka jatkuu. Yksi pystyy jo kävelemään kiskottuaan naulan jalkapohjastaan, minun nenänvarteeni kolahti kattolista. Illalla leikin työsuojelupiirin ratsiaa. Turvakenkiä on, kypäriä ei.

Posted by khilou at 02:24 PM | Comments (0)

heinäkuu 20, 2006

Ruumenia

Kemppinen kirjoittaa mainiosti pukeutumisesta ja titteleistä. kuurosateiden lomassaMietin, tuntuisiko teksti yhtä hyvältä, jos se olisi julkaistu ihanjonkunvaan blogissa. Päättelin, että ei, ja että se on ruumismia.

Tommikin samalla suunnalla.

Toisella lukemalla tosin tuntui, että pitäisin tekstistä joka tapauksessa.

Todellistakin. Tuli kaksikymmentäviisi kiloa mansikoita. Keskustelua vasikoiden hinnoista, teurastuksista ja direktiiveistä.

1541 on kuvaillut tutulla pihalla.

Posted by khilou at 02:53 PM | Comments (0)

heinäkuu 19, 2006

FC Venus IMHO

Nimen olin nähnyt, nyt itse elokuvankin, kiitos kälylästä lainaan tarjotun DVD:n.

Laura Malmivaara oli roolissaan ilmeisen vakuuttava, koska Näin tehtiin -ekstraa katsoessani huomasin tovin pohtivani, miten oikea futaaja on sopeutunut elokuvantekoon näyttelijöiden joukossa.

Muutama kohta oli ihan hauska, mutta tekijöiden markkinointihehkutukset kaikkien aikojen hauskimmasta tai epäsuomalaisen hauskasta elokuvasta karkasivat liioittelun puolelle. Sukkajutut naurattivat kyllä, ja sekä Marsia että Venusta sekin, kuinka naisen kanssa eläessä oppii pelkäämään. Plussaa myös kohdalle, jossa huippuveskaria juonittiin joukkueeseen.

Taneli Mäkelän karisma kohottaa aina elokuvan tasoa.

Ihmisiä muutoin niin paljon, etten oikein pysynyt mukana, kuka milloinkin oli kuka. Päähenkilöiden lisäksi mieleen jäi lähinnä Mara.

Kesäisenä tiistaina kaksi tähteä viidestä, ehkä siksi, jo että asetelman hahmottuminen joukoksi nuorehkoja ihmisiä kesäisessä kaupungissa siidereineen ja vipinöineen saa minut kiemurtelemaan istuimellani kiusaantuneesti.

Posted by khilou at 12:35 AM | Comments (0)

heinäkuu 17, 2006

Hattaraa ja rautakanki

Satuitteko katsomaan myöhään sunnuntai-iltana TV1:ssä Jani Pyylammen lyhytelokuvaa Maine, jossa kuusikko perusti bändin ja tahtoi maailmanmaineeseen? Mainio jäntevä pätkä.

Tänään aamulla katsoin, että HS:ssa oli mielenkiintoinen juttu netin noususta mutta tekstiä lukiessa tuntui kuin olisi yrittänyt pureskella hattaraa. Vasta Skrubua lukiessa hahmottui kunnolla, miksi.

Illalla sai hakata maahan reikiä rautakangella ja vääntää seinälautoja irti harjateräksestä taivutetulla sorkkaraudalla. Huomenna särkee.

Nonni, Juuso Hyvärinen on lisännyt kuvan. Komea näky. Kun katselin joskus samantapaista sen kaiken keskeltä, oli kevättalvi ja telat möyrivät hankea.

Yön pimeydessä pari Radio Versoa. Nousevaa innostusta.

Posted by khilou at 10:24 PM | Comments (0)

heinäkuu 16, 2006

Putte-Possu tela-ajelulla

Päivämäärä oli toki todettu, mietitty ja sopimattomaksi havaittu, mutta Juuso Hyväristä lukiessa alkoi kumminkin harmittaa, ettei päässyt paikalle. Vaan pitää ajatella, että lasi on puoliksi täynnä ja sain lukea tuon JH:n mainion kuvauksen.

Ainakin Panssarimuseolla on elokuussa jokin pienempi teemapäivä, mitä lie siellä ohjelmassa. Ja Hyvinkäällä toivottavasti taas rautatiehauskaa.

Lisätään eilisiltaan vielä James Stewart, Grace Kelly ja Takaikkuna. Ja tähän päivään päivän herkku:

1. Otetaan vaniljajäätelöä.
2. Kumotaan päälle puolisen kiloa juuri poimittuja mansikoita.
3. Eikös se siinä ole.

Posted by khilou at 03:44 PM | Comments (2)

heinäkuu 15, 2006

Hannikaisenkatua

Kaupungissa oli nopeaa ja skarppia, olisi pitänyt kammata hiukset ennen lähtöä.2718

Nuoret hengailivat yksilöllisissä univormuissaan, joka puolilla shoppaili ulkoisista merkeistä päätellen perheenlisäystä odottavia nuoriapareja. Yksin liikkuvista naisista sporttiset olivat vaaleita ja ne muut mustissa.

Konduktööri silmäili laituria, heilautti kättään ja kiipesi kyytiin. Hu! hihkaisi punainen veturi niin että hätkähdin ja lipui liikkeelle. Sinertävä pakokaasu pölähti taivaalle kun se lisäsi kierroksia ja nykäisi vähät siniset vaununsa kohti Vaasaa.

Pendolinon ovet sihahtivat ja kyyhkyläiset katosivat junan uumeniin. Ensi vuonna taas, paremmalla ajalla, sovittiin, taas.

Anttilasta halpisleffoja, joissa kuulemma pitäisi lentää oikeita Mosquitoja. Toisesta kaupasta scart-johto ja öljyä ja toistakin.

Illan Palmua sieltä täältä, dramaattiset ilmeet ja nuori Elina Salo, tietenkin. Ja etsivä Kokin laulu Kämpin kabinetissa. Sekin tietenkin.

Heinäkuu tuoksuu mansikoille.

Posted by khilou at 09:36 PM | Comments (0)

heinäkuu 13, 2006

Libanonin hyökkäys Israeliin

Olipa kaunis kuva telatykistä tositoimissa aamun Hesarin uutisetusivulla. Ja alemmassa kuvassa sitten se asian toinen puoli.

Vera kertoo, kuinka Libanon hyökkäsi Israeliin. Ja Timjami muistuttaa, kuka aina kumminkin saa siipeensä.

Rauhallisessa helteisessä Suomessa minä olin vähällä käydä ensi kertaa eläissäni Lidlissä mutta odotin sitten kumminkin autossa. Olin myös yksi niistä, jotka eivät nähneet sitä puutavarajunaa.

Posted by khilou at 06:50 PM | Comments (0)

heinäkuu 12, 2006

Lastu laineilla

Tiistain Hesarin TV-sivuilla Saara Harju ehdottaa, että hömppäaiheita jauhavien tosi-TV-ohjelmien sijasta voitaisiin kehittää ohjelmaformaatti, joka palvelisi yhteiskunnan heikko-osaisia. Harjun mainion idean mukaan muutostyömaana voisivat olla esimerkiksi Helsingin kodittomat alkoholistit, vaikkapa Rane, jolloin "tarinan ansaitussa sankariroolissa olisivat ne, jotka muutoksen saavat aikaan":

Sosiaalityöntekijät, jotka ojentaisivat Ranelle kätensä ensimmäisinä; lääkärit, jotka suunnittelisivat kuntoutusohjelman; terapeutit, jotka tukisivat tiukoissa paikoissa; kaupungin virkamiehet, jotka ojentaisivat Ranelle ensimmäisen oman asunnon aikoihin. Myös kaikenlaiset avustusjärjestöt saisivat tilaisuuden näyttää kyntensä.

Minun mielestäni listasta puuttuu yksi tärkeä taho, jonka pitäisi osallistua muutoksen aikaansaamiseen.

Rane itse.

Vaikka asunnottomien alkoholistien kyky elämänhallintaan epäilemättä onkin voimakkaasti alentunut.

Posted by khilou at 10:19 AM | Comments (2)

heinäkuu 10, 2006

Mustetta pilvissä

Bruce Springsteenin vaikeneminen kesken soinnun oli ensimmäinen merkki ukkosrintaman lähestymisestä. Näin käy aina kun se tulee Saarijärveltä päin, oli rauhallinen kommentti.

Sähköt palasivat pian ja saatiin kahvinkeitin päälle. Ukkonen kiersi ja kiersi, joten lautojen kyllästäminen sai jatkua aika tovin taustanaan mustat pilvet, välähdykset ja kumea jyminä.

Lopulta metsä alkoi kohista ja sihistä, hetkessä se oli jo kohdalla ja taivaat aukenivat. Juoksuvauhti ei ihan riittänyt, mutta sisältä löytyi pyyhkeitä.

Kylmiä painavia pisaroita.

Posted by khilou at 10:26 PM | Comments (0)

heinäkuu 09, 2006

Suvipuuhia

Kalaparvi kiersi jalkojeni ympäri kun kahlasin syvemmälle. poseerausTummat hahmot vilahtelivat rusehtavankellervässä vedessä ja niiden varjot hiekkapohjassa. Lähelle tulivat.

Uidessa ihastelin pääskysiä, jotka vilistivät muodostelmalentoaan huikein suunnanmuutoksin ja kiepsahtivat välillä vedenpinnassa melkein kädenulottamalla. Livahtivat lopuksi venevajan räystään alle.

Paarmat pörisivät, kieppuivat luonnosviivoina pään ympärillä. Läimäytin ja osuin, siivet taittuneina musta hahmo jäi kellumaan pinnalle ja ajelehti tuulenvireen vietäväksi.

Iltapäivällä maailma haisi Valtti Colorille, mutta työtahti oli leppoisa, meille lautapojillekin. Välillä vettä hevosille, välillä kylmä Sandels, välillä salaattia ja grillimakkaraa. Tenavat juoksivat serkkujen kanssa rassaamassa polkupyöriä ja käynnistelemässä vanhaa mopoa tai sitten ihan muuten vain.

Unta ei tarvinnut odotella.

Posted by khilou at 11:01 PM | Comments (0)

heinäkuu 08, 2006

Kun aika on hidasta

Klo 15 Tikkakoskella mitattiin 29,4 astetta. Tykkään lumimyrskyistä ja helteistä.

Uimareissun jälkeen ravintolasilliä ja voiperunaa, jälkkäriksi raparperi-mansikkakeittoa, kaksi kertaa.

Sisällä sikeät päikkärit, ulkona paahtaa sokaiseva aurinko.

Pihan hiekka on vielä eilisen ukkossateen jäljiltä rokonarpinen.

Muumilaakson marraskuu oli hyvä. Pitää lukea se vielä uudelleen.

Posted by khilou at 03:16 PM | Comments (0)

heinäkuu 07, 2006

Ensin vasemman korvan alta

Ensimmäinen parranajo uudella terävällä terällä on aina erityinen. Se rapsahtaa korvan alla napakasti uurtaessaan valkoiseen vaahtoon leveän uran.

Huuhtaisu juoksevan veden alla, seuraava vetäisy.

Kutitti sen verran, että oli jo aika sipaista parran kesäosa viemäriin.

Matti Kassilan muistelma Mustaa ja valkoista oli lainaamisen arvoinen. Juoppo ja naippohan mies aktiiviaikoinaan oli, mutta ohjasi Palmut ja muutakin. Tulipunainen kyyhkynen olisi kiintoisaa nähdä, mutta tänään TV:stä tuleva Tyttö kuunsillalta taitaa jäädä väliin.

Pörisipä komea kaksitaso juuri järven yli kohti pohjoista.

Posted by khilou at 11:28 AM | Comments (0)

heinäkuu 06, 2006

Hidas aika

Mutkan jälkeen sivutie katosi harmaaseen savuun, sen takana peltoaukealla taas selkeää. Kohdalla välkkyivät puiden välistä siniset vilkut.

Tyhjän paloaseman ympärillä autoja sikinsokin, hälytyksen jäljiltä.

Tänään välähti ja jyrähti, tuulenpuuskat alkoivat kohista samantien. Raskaat pisarat piiskasivat seutua tovin, sitten kuuro oli jo toisaalla.

Illalla kukkapenkki ei ollut hyvä paikka jalkapallolle.

Posted by khilou at 10:47 PM | Comments (0)

heinäkuu 05, 2006

Pysähdys

Lintujen laulu puissa.

Sirkkojen säksätys vielä vihreässä pellossa.

Puiden välistä päilyvä järvi.

Posted by khilou at 05:32 PM | Comments (0)

heinäkuu 04, 2006

Kaupungin pölyt

Taivas oli aamuseitsemältä pilvetön, valo erilainen ja varjot pitempiä.

Saunasta vilvoitellessa sade oli juuri lakannut ja aurinko taas esillä, nurmikko kimalsi märkänä ja viimeiset pisarat plumpsahtelivat laiskoina rännistä tynnyriin.

Kesän ensimmäiset grillimakkarat.

Posted by khilou at 10:55 PM | Comments (0)

heinäkuu 03, 2006

Kiekkoa ja lakritsijäätelöä

Väiskin kentän kulman kioskista jättipallo Ingmanin lakritsijäätelöä: kallis, mutta mehevä, aromikas ja lakritsainen.

Pölisevällä hiekalla lippispää potki vapareita oikeaan yläkulmaan, aika hyvinkin. Ovat pystyttäneet korkeat aidat katujen puolelle. Nykyisten ei tarvitse enää pölähtää parvena karkuun kun talvinen lämäri karkaa ohi maalin ja kumahtaa auton oveen.

Nyt soi lakkaamatta päässä Saarenmaan valssi, kiitos Junakohtauksen. Seuraavana Otsilta varmaan Kylän paras lypsäjä.

Posted by khilou at 12:15 PM | Comments (0)

heinäkuu 02, 2006

The girl with golden hair

Tiesinköhän runsaan kymmenen vuoden herkässä iässä mitään kauniimpaa kuin Agnetha?

Katsoessani liki 30 vuotta myöhemmin Abban videoita viattomuuden ajalta muistan, miksi - hassuista asuista huolimatta.

Posted by khilou at 12:59 AM | Comments (0)

heinäkuu 01, 2006

Seitsemän sekuntia

YouTubea Irakista. Abramsin alla paukahtaa.

Posted by khilou at 05:53 PM | Comments (0)