Näkymä rannalta

Kesän kynnys

Sinisenä kaartuvan alla nurmenvihreää ja voikukankeltaista.

Tintit tilittivät, rastaat räkättivät ja aamukone pörisi taivaankannen halki koilliseen. Kalliolle kokoontui valkoposkia, ulompana ui joutsen. Takaa lähestyvät polkupyörät ratisivat, sirisivät, naksahtelivat.

Pölypilven seasta erottui härveliä kiskova traktori, joka kai siivosi rannan hiekkaa. Yhdet viskoivat frisbeetä, toiset jenkkifutista sen verran kuin loikoilultaan viitsivät. Yksi kahlasi meressä, joka tuoksui jo vähän lämmenneeltä.

Syreeninkö tuoksu paksunsi ilman vai tuomen? Lehmusta siinä ainakin oli kun ehti lähemmäs Hesperiankatua. Mäntyjen alla nurmien keskellä kulkevan kävelytien hiekan tuoksu, muistot samalta paikalta lisäsivät siihen venäläisen lastenpyöräni punaisten renkaiden kuminhajun.

Väiskillä opettajatar peluutti tennispallolla pesäpalloa koululaisilla, niin nuorilla, että uskalsivat vielä innostua, tietämättä, että pitää vetelehtiä farkut jalassa takakentällä ja näyttää nyrpeältä. Lyöjä tuuppasi ykkösrajasta maisemaan, opettaja sanoi hyvä, juoksija kipitti kotiin ja kaikki kiljuivat.

Kadunreunassa käynnistyi matala keltainen avoauto, ääni kärisi peltisen kireänä.

Tulkitsematonta

Unessa Veloena oli mukava ja sitäpaitsi karkotti ikäviä aikovat pahat miehet jotenkin väkivallalla tai sen uhalla. Oli hiekkatie ja kesäistä suomalaismetsää.

Valoraketti pimenevässä illassa

Jalkatilaa oli minimaalisesti, lehdet katosivat ensi riveille ja sämpylä natisi hampaissa, mutta CompuTrekker mahtui kuin mahtuikin istuimen alle.

Kohinan ja vinkunan yltyessä jylinäksi ja selän painuessa istuinta vasten ajattelin Lancastereita rullaamassa pomppien ruohikkoa pitkin, pilotti vuoratussa nahkatakissaan painimassa ohjainten kanssa, koneen maha täynnä räjähdysaineita, edessä tunnit kohti Kölniä tai Pforzheimia tai Hampuria ja odottavia Focke-Wulffeja ja FlaKin mustia kukkia. Siksi tietysti, että valmistajan nimi oli sama.

Muisto eräästä erityisen ärsyttävästä hymystä karkotti lähestyvän unen ja approach oli ilmettä kiristävän pomppuinen, mutta kotiin päin joka maili.

Ystävälliset silmät

Unessa juttelin ison sympaattisen koiran kanssa, sen on täytynyt olla kultainen noutaja. Ja kerroin jollekulle tavanneeni Marilyn Monroen Hietarannassa.

Pitkä päivä. Värikäs, tunteikaskin, mutta jotenkin levollinen. Asioilla on tasapainoja.

Elektromagneettinen pulssi

Jos vaikka teippiä, pyysin, mutta sitten että annapa tänne se, ja tästä uuden. Ja se yksikin ihan kännissä ja vastarannan kiiskenä muttei loukkaannuttu.

Ja vaikka odotetusti niin sitten kumminkin vähän puun takaa, aina, eikä aika tietenkään pysähdy mutta sentään muistijälki, ja katselpituudet sekunnin sadasosien tarkkuudella. Ja sitten jollekin että anteeksi mitä, mitä sanoit, pitää taas tarttua, muistaa, missä oli, joutua takaisin tavalliseen vaikka tietysti vielä ajelehtii.

Ja täällä maailmassahan kyllä tapahtui, minkä lopuksi myönsin uskoni heikkouden ja H oli rehvakas ja G vähän loukkaantunut ja D selvästi harmissaan, vaikkei sitä sanonutkaan, eikä minusta ollut oikein lohduttajaksi, mutta viimeksi toisin päin ja tiedä vaikka taas ensi kerrallakin, ja leikkiähän tämä vain.

Epätavallinen päivä. Ja piti vielä etsiä Dick Turpinista ja Hercule Poirot'n sanonnoista ja Katekismuksesta.

Aistien keskellä

Näin suuri kaupunki täynnä lyhyitä hameita, korkeita kopisevia korkoja, toisen päälle nostettuja jalkoja, alusvaatteita juhlavaatteina, pitkiä hiuksia korvan taakse pyyhkäiseviä käsiä, tyköistuvia farkkuja, seisaallaan lisättyä huulipunaa, maanalaisen tungoksessa kasvoja hipaisemaan heilahtavia tuoksuvia kiharoita.

Sentään keitaana keskellä kaikkea brittipubi, jossa joukko miehiä voi kerääntyä pienen pöydän ympärille latkimaan lageria, puhumaan jalkapallosta, sählystä ja heavysta, vilkuilemaan toisella silmällä katonrajan ConAiria.

Kesä on alkamassa.

Molemmissa korvissa

Tilaisuuden tullen poppituokioita. Mitä kaikkea MD-soittimen kiekolta sattuukaan. Löydöt.

Deep Purple: Strange kind of woman
The Who: You
Egotrippi: Sininen
Egotrippi: Tällaisena iltana
Dr 13:n ääni

Kirjoittamisen halustahan kirjoitetaan eikä listoja tai sijoituksia varten, mutta haluaisin sanoa, että minä lukisin mielelläni lisääkin Rilahduksia.

Hetkiä pitkiä lyhyitä

Voikukkia vilisevä nurmikkorinne sateen jälkeen, kun pisarat vielä kimaltelivat ja pilvien välistä kurkistava aurinko osui juuri oikeasta kulmasta.

Sitten bussi nytkähti liikkeelle ja hetki oli ohi.

Tänään tuulee, liput kurkkivat yläviistoon ja lipputanko taipuilee jousena.

Radiohiljaisuus.

Mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä

Ei vain paluu vaan kaiken lisäksi se, että päivän epistola on kuin kirjoitettu juuri tälle tiistaille.

Sallithan, Merten?

Me olemme unohdettu kansanosa, me karvan verran - pidemmän tai lyhemmän - yli kolmekymppiset heteromiehet. Me tylsät jätkät, jotka tulevat maaliin aina viimeisenä. Emme osaa nauraa nuoruuden toilailuille, vaan kätkemme kesivät haavat sieluumme ja tutkailemme niitä kunnes jonain kauniina päivänä keittää yli. Epätoivoiset ihastumiset, hiekkapaperin hellyydellä päättyneet ihmissuhteet, aviokriisit ja hämmentävä seksuaalisuus eivät ole asioita joille naurahtaa kepeästi ja siirtyä eteenpäin.

Me olemme lihaksi tullut riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunne.

Kiitos.

Sateen uuttama tuoksu

Iltayön hentoinen sade sai luonnon tuoksumaan, jos mahdollista, vielä enemmän. Taas 22.38 bussi, eri kuski vain.

Irrallaan leijaileva tuntu. Kaikenlaista, kummallista.

TV:ssä Mythbusters, Arkhimedeen polttopeili.

Soi päässä: Juice ja Mikko: Klovni heittää veivin

Mies joka hajosi bussiin

Ei otus poissa ollutkaan vaan yhtäkkiä ja näykki pallean alareunaa niin kuin silloin. Ja ne polvet ja se hengitys. Ja eri maassa vielä. Mutta sitten oli onneksi jo kiire ja kaikenlaista muuta. Hyviäkin kuvia ja kahvi. Jonka jälkeen postiauto ajoi hiljaa. Mutta se oli pohjoisissa ja sitäpaitsi Mauri Sariola. Jolle sanottiin, että menkää metsään, huutakaa ja repikää puita.

Keskiyön lähestyessä oli pehmeän lämmintä, taivas sininen ja musta, kesän yrtit tuoksuivat ja kissa jolkotti kukkapenkin reunaa. Ne kaikki ihan totta ja siinä.

Varpaat kunnossa, se hyvä. Pääkin kohta taas. On sitä.

Kahdessa maassa ja maailmassa

Huonon jääkiekon ja hyvän aterian jälkeen vetäydyin tarkastelemaan kattoa ja kuuntelemaan podcasteja. Herätäkseni jossain vaiheessa sammuttamaan laitteen ja riipimään kuulokkeet korvilta.

Nukuin pitkään ja sikeästi, katsoin voimakkaita mukavia unia.

Aamulla ruudulla odotti tekstiviestejä, usea kertoi jostain iskelmäkilpailuista. Caféssa sai Reissarin painikkeeksi samaan hintaan santsikupin.

Televisiossa Gunga Din

Poika, vartin sisällä.
- Isi rosvoille kyllä pöllimine on tosi raskasta työtä.
- Eiks nii isi et miljoonassa on yks ykkönej ja kuus nollaa. Niim monta ettei mahup paperille.
- Ääretön on kirjaimista viimenen. Tai numeroista.
- Tytöt piereksii paljov vähemmän ku pojat. Johtuukohan se siitä et miehillä on isommat keuhkot ja pienempi paksusuoli?

Juhlapukuinen kulki kiireisenä kadulla, kiskoi frakin päälle valkoisen poplarin, otti tohtorinhatun päästään ja sovitteli sen oliivinvihreään laatikkoon.

Pyykit vintille. Hento sade soitti peltikattoa, rummunkalvona se vahvisti myös lentokoneen ja raitiovaunun äänet.

Tonnin painoinen väsymys.

Kahvia ja leipää

Kello kilahti kun astuin sisään, boulangeriessa oli hämärää. Valkotakkinen nainen kurotti pyytämäni leivän hyllyltä, sujautti sen rapisevaan paperipussiin, löi hinnan kassaan ja ojensi kätensä vastaanottamaan kolikot. Mursin palasen suuhuni heti ulkona, samalla kun tervehdin katua pesevää monsieur Dufresnea. Kotiportaassa tuoksuivat pöly ja kissanvirtsa. Bonjour, huikkasin conciergelle, joka nosti katseensa lehdestään ja murahti jotakin.

No ei ihan, mutta leipomossa kyllä poikkesin ja tuore leipä on hyvää.

Jääkiekosta jäi alku näkemättä, kun kolmosella oli Alicia Silverstone. YLE Teemalla israelilaiset naiset yrittivät totutella armeijan vihreisiin. Tai kuka yritti, kuka ei.

Arkadiankatua kulki mies frakissa valkoisin liivein ja solmukkein, ylioppilaslakki päässä. Taitaa olla akateemisten juhlien aikaa.

Valmistajien logoja kerran jos toisenkin painelleena sanoisin, että virkanainen havainnollistaa käytettävyttä enemmän kuin kolme seminaaria. Ja kuten kommenteissa muistutetaan, kahvikupillista ostaessa on harvinaisen vaikea uskoa, että euroon siirtyminen ei olisi nostanut hintoja.

Olemme epäilemättä kaikki nähneet liki riittämiin kuvia eräästä äskettäisestä tulipalosta, mutta uskallan silti suositella Juhana Hietarannan koostetta ""Makasiinien vimeinen ilta".

The Truman show

Kun näkee katukuvassa muutaman minuutin sisään liudan erikoisia hahmoja ja tilanteita, ja sitten yksi lisää tulee spårassa kertomaan värikästä elämäntarinaansa. Kunnes katsoo lopuksi tutkivasti silmiin ja sanoo, että tämän voit sitten kirjoittaa sinne päiväkirjaasi.

Vilahtiko CityMarketin lihatiskin takahuoneessa kuvausryhmä?

Motiivi ja tilaisuus

Kuka makasiinit sytytti ja miksi, on (ainakin suurelle yleisölle) arvoitus. Silti erilaiset yleisönosastoihin ja pääkirjoituspalstoille avautujat katsovat voivansa perustella palolla kuka mitäkin.

Minusta palo osoittaa, että pinnan alla on suurta hätää: huoli bloggaajien perustoimeentulon turvaamisesta julkisin varoin olisi viimeinkin otettava vakavasti.

Oikeastaan sääli, että tuhopoltto on niin ilmeinen. Kaiken hulabaloon jälkeen olisi ollut hauskaa, jos syttymissyyksi olisi selvinnyt sähkövika.

Lapsuuden paikkoja

Leppäsuon maaperää näköjään valmistellaan rakentamista varten.

Pienenä tuossa oli kaksi(vai kolmeko-?)kerroksinen puutalo, jossa toimi päiväkoti. Useimmat kansakoulun luokkakaverini olivat tainneet käydä sitä ja tunsivat toisensa ennestään. Minä vain ne, jotka olivat pyörineet puistossa.

Sitten rakennettiin nyttemmin purettu bussiliikenteen rahtiterminaali, mutta oliko siinä välissäkin jotain?

Flickr:n ilmakuvataituri timonoko on näköjään pyörinyt samassa puistossa kuin minä, tosin aikaisemmin.

Leikkipuistotoiminta oli juuri aloitettu, kun palasin maalta uuteen kotiimme Töölöön syyskesällä 1968. Silloin oli jo hiekkalaatikoita, kiipeilytelineitä, iso liukumäki ja Irja-täti, joka lapsia hoiti. Keinut, joista hypittiin pituutta, olivat puiston länsireunassa, karuselli, jonka alle sai satutettua paljaat varpaat, suunnilleen nykyisen kahluualtaan kohdalla. Kesällä jonotettiin tonkasta keittoa kotoa tuoduille muovilautasille.

Siltä ajalta ei taida olla jäljellä montaa puuta, mutta jokaisessa sellaisessa olen taatusti kiipeillyt.

Liitutaululla päivän annos

Illalliseksi paistettua kuhaa äitienpäivästä jääneen kreikkalaisen salaatin kera. Yli jääneestä muusista paistui uunissa tenaville perunarieskoja.

Tänään aurinkoisena mutta kylmviimaisena aamuna kesän ensimmäinen vastaleikatun nurmen tuoksu. Hetken päästä se katosi pohjustuvan kouluruoan alle. Mieleen noussut sana oli natriumglutamaatti.

Tavis yrittää ymmärtää

"Perusanarkistiksi" määrittäytyvä Anita Konkka ihastelee kaupunkimaantieteen dosentti Hille Koskelan kirjoitusta (HS 9.5.06), jossa Koskela arvelee makasiinien palon "ehkä" olevan seurausta siitä, että "kova kovaa vastaan -linja on viety liian pitkälle".

Ettäkö rikosten tekemiseen ei saa puuttua, koska muuten rikosten tekijät suuttuvat ja tekevät vielä enemmän rikoksia? Älkää nyt viitsikö.

Tai kuten Jussi Halla-Aho muotoilee:

Nollatoleranssin vastustaminen ja "toleranssin" vaatiminen koskelalaisessa mielessä on yhtä kuin vaatimus siitä, että poliisi ei puutu laittomuuteen sellaisen nähdessään. Mielestäni olisi mukavaa, jos tämä yksinkertainen asia myönnettäisiin. "Fuck nollatole!" tarkoittaa suomeksi, että "poliisi ei saa estää minua tuhoamasta yhteistä omaisuutta".

Harmitellessaan makasiinien ja vastaavien "villien" toimintatilojen katoamista Hille Koskela kirjoittaa kuitenkin asiaa. Kyllähän Kill Cityt, Lepakot ja Makasiinit ovat aivan eri luokan juttu kuin pompöösin haukotuttavat oopperatalot, kiasmat ja musiikkitalot, joissa itse en ole koskaan käynyt eikä visiittiä ole suunnitteillakaan. Töölönlahden ympäristö on vaarassa kuolla pystyyn patsaspuistoksi, kunnon keskustakirjastossa olisi sentään ideaa.

Sikäli ymmärrän tosin vastapuoltakin, että parlamentin naapurina makasiineissa kieltämättä oli jotain kiusallisen röttelöistä, ja muistanko oikein, että kaupunkimme nettosi Lepakon tontista melkoisen kasan rahaa käytettäviksi hyviin asioihin?

Varta vasten rakennetussa ei ole samaa fiilistä, joten minkä sopivan vanhan rakennuksen tai rakennusryhmän viisas kaupunkimme voisi antaa nuoren kulttuuriväen "löytää" ja vallata ja sitten antaa sopuisasti vuokralle kunnostusta vastaan?

Lopuksi kuva ajalta, kun makasiinit oikeasti vielä elivät.

Kesää odotellessa

Keskuskadun kulmassa mies soitti vahvistetulla kitaralla Girliä. En tiedä, oliko särö tahallista. Espan terassit pullistelivat kalliin kahvin juojia.

Lunastettuani Clas Ohlsonilta AAA-akkuja ilman laturia notkuin Akateemisessa selailemassa militariaa, fotografiaa ja muuta sekalaista. Yksi kauniisti kuvitettu kirja kertoi suomalaisista joukkoliikennevälineistä, toinen pelkistä junista, kolmas Tapparasta ja neljäs LjK:sta. Ja yksi täynnä Henri Bresson-Cartierin tai jonkun semmoisen valokuvia. Luullakseni hyviä. Minä ainakin pidin monesta.

Kauppatorin maastossa kahvi ja lihapiirakka. Nahkatakkinen mies kertoi toiselle, kuinka Sihvonen oli pistänyt Tammiselle jauhot suuhun. Spårassa ruotsalaiset turistit kiusoittelivat toisiaan, kuka osaisi kääntää opastaulun suomenkieliset tekstit. Huomatakseen aah ja ooh niiden tulevan myös ruotsiksi.

Jyrki J. Kasvi kuvailee kuukauden luontoäänen.

Tänään en nähnyt junia

Ilmarinkatua asvaltoidaan. Seurasaarentietä myös.

Tepastelin Humallahden kallioilla ja kuuntelin Radio Helsingin podcastia siitä, onko Kalliosta Helsingin Söderiksi.

Arkadiankadun ja Hietakannaksentien kulmaan oli ilmestynyt jäätelökioski, ohittaessani tosin suljettu.

Tänään sain lounaan palanpainikkeeksi kotikaljaa. Se oli kai Hämeessä.

Vaikut korvista

YLEn ja Radio Helsingin sivuilta liuta podcasteja soittimeen.

Rantaradiokaan ei ole päivittynyt aikoihin. Pitäisiköhän taas puhua ja puhuisiko junista, yhteiskunnallisia vai jotain ihan muuta?

Sano muikku

Media=Blogi ehätti kirjaamaan saman, mitä iltakävelyllä mietin. Aina vain vähemmän jää salaisuudeksi nyt kun kaikilla on mukanaan kamerat ja niitä myös käytetään ahkerasti.

Tänään satunnainen ohikulkija olisi kuvannut metsätien varteen jätetyn Kyllikki Saaren surmaajan mopon hänen ollessaan kuokkimassa suohautaa, ja Bodomjärveltäkin olisi vastarannalla retkeilleiden kennoille tarttunut muutama ratkaiseva silmänräpäys.

Viime aikojen lehtijutuissa aktivistit ja heidän myötäilijänsä ovat ahkerasti viljelleet vihjauksia, että mellakkapoliisit käyttäisivät tarpeetonta väkivaltaa. Sekä riehujien että poliisien oikeusturvan kannalta onkin jatkossa tärkeää, että ottelun alkaessa molempien osapuolten videokamerat ovat oikein suunnattuina ja käynnissä. Selkeästi numeroidut peliasutkin helpottaisivat jälkipuintia.

Värit ovat palaamassa

Näinä kuivina ja pölyisinä päivinä ortodoksisen sadettimien viskomat vesiverhot näyttivät jotenkin aivan erityisen raikkailta. Märät hautakivet ja tummunut sora tuoksuivat kastuneelta tomulta.

Länsiväylältä kuului vouvotus, mutta sinisiä välkkyjä ei näkynyt. Linnut lauloivat raivokkaasti, ihan kuin olisi joukossa mustarastaskin huiluillut.

Ruskeita lasinsiruja joka puolella, ilmatäytteisin pyörin kulkeva saa väistellä kieli keskellä suuta. Vihreitä myös, paikallaan olevasta korkista päätellen juoma jäi nauttimatta.

Hesperiankadulla lehmusten kirpeä tuoksu. Valojen vaihtumista vartoava moottoripyörä pratpatti niin lupaavasti, että jäätiin Pojan kanssa odottamaan ja kuuntelemaan lähtö. Kannatti.

Kommenteissa vihjattu lupaus lieventää hiukan ohjelmansiirtoketjun mittaustauon synnyttämää äkillistä ahdistavaa tunnetta, että maailmassa on aukko.

Kesäsunnuntain raukeus

Ensi kertaa tänä vuonna tuoksui edellä kulkeva aurinkoöljylle. Ensi kertaa tänä vuonna tuoksui hämärässä rapussa kesäisen kivitalon pölyiselle viileydelle.

Länsisatamassa Alfons Håkansin uurastajien kokoontumisajo. Bauskin kaijassa Geolan takana. Hento koivu vihersi ihan tosissaan.

Tavarajunat liikkuvat pyhänäkin, kellot alkoivat kalkattaa ja moottorinluukut auki kuumuutta hohkava 2020 veti letkansa kohti kuilua.

Hietarannassa auringonottajia, ensimmäiset tenavat pulikoivat jo rantavedessä.

Tutkimatta hirttäminen, mestaus

Hallitus on vankka
kätyrlauma sankka
se kauhuntuskaa levittää yli onnettoman maan.
Urhojansa kansanvalta
työntää esiin kaikkialta
elämästä, kuolemasta kamppaillaan

Mikä laulu isi tuo on, Poika kysyi kunneltuaan hyräilyäni.

Piti hetken miettiä ennen kuin tajusin.

Punakaartin marssi on soinut päässä koko päivän luettuani toveri Sedergrenin merkinnän.

Aurinko on täällä

Shortseja, avoautoja, moottoripyöriä, nurmikoilla istuvia joukkoja, terasseilla laseissa kimmeltäviä juomia. Selkä kostui repun alla.

Akateemisessa John Hedgecoen valokuvauskirja kantishintaan ja äärikohtelias kassatar. Lähtiessä telineistä City ja Voima.

Mutta miksi Stockan ovilla seisoi odottavan näköisiä poliisiautoja ja virkamiehiä?

Makasiinin luona

Kotiovelta musta savupilvi ja yhä uudelleen kehää kiertävä helikopteri.

Ihmisiä harppoi, käveli, juoksi savupilven suuntaan mukanaan lapset, koirat ja ulkomaiset vieraat, joille tilannetta selitettiin englanniksi.

Laiha minua vanhempi mies kääntyi päin, ja puhe eteni nopeasti makasiineista ja poliiseista Vanhan ja niiden muiden paikkojen valtaukseen. Kukkakioskin katon kautta terassille ja sitten ikkuna näin, mies näytti käärien nyrkkinsä hihaan. Ulko-ovia ei tahtonut saada auki, kun ne olivat ulospäin aukeavat ja tilannetta tajuamaton väkijoukko puski niitä vasten. En ehtinyt kuulla loppuun osaa Tampereelta löytyneistä uusnatseihin liittyvistä Ahtisaaren nimikirjoituksia vilisevistä asiakirjoista, kun jatkoin varovasti kalliota alas. Oudosti paperit kuitenkin olivat kadonneet.

Paikka Manskun reunalla aitaa vasten oli hetken hyvä, mutta kaikki katosi vähitellen savuun, ja kohta poliisi tyhjensikin sen kohdan samalla kuin alapuolella Kiasman nurmikon.

Pidetään tässä, komisario viittoi, ja toimittajat kerääntyivät päivystävän palomestarin ympärille. Lehtikuvaaja punaraitaisine objektiiveineen puikahti nauhan ali sille puolelle.

Kamerapartio haastatteli katselijaneitosta på svenska, ja yleisö seurasi vieressä, miten hän suoriutuu.
- Kuulitsä mitä se sano, tyttö vierestä sitten kysyi.
- Kuulin, poika vastasi.
- No mitä ne puhu, tyttöä kiinnosti.
- En mä kuullu, poika hämmentyi.
- Ainaki toi tyttö on vieläki ihan punanen, tyttö arvioi.

Kameroiden käsittämätön määrä. Pokkarit, järkkärit, kännyt, videot, kaikilla jotain. Iäkäs tukeva nainen siirtyili puolijuoksua kohdasta toiseen räpsimään ja ystävätär valitti, ettei pysy mukana. Venäjää puhuvat turistit poseerasivat vuorotellen toisilleen liekkitaustaa vasten.

Lasin kilinää, pullon sälähdys rikki asvalttiin. Postin kohdalla tappelunalku, ryysyissä roikkumista ja potkun yrityksiä. Tyttö tarttui pukareihin ja raahasi toisen pois. Solassa Painobaarin kohdalla paksu savu. Kasvojen eteen vedettyjä huiveja.

Lapsenkasvoinen konstaapeli Rautatiekadun päässä turhautui, kun sulku vuosi toisesta päästä, mutta säilytti rauhallisuutensa. Siirryt siitä aidan yli, varovasti, äläkä lyö päätäsi, komensi hyväntuulista vanhaa miestä. No siitä sitten mutta äkkiä, tyttöä, joka että polkupyöräni ihan tuossa. Ja älkääkä yrittäkökään sieltä, huutaen alas ratakuiluun kaksikolle, joka koetti kiskoja pitkin tunnelin kautta.

Muistin, kun tavara-asema oli vielä makasiineilla ja me hiiviskelimme pimeinä syysiltoina ruskeiden vaunujen seassa.

Kotona vaatteet haisivat savulle.

Ensi silmut, viime kinokset

Aivot on miettimisen ja laulun säiliö, Poika sanoi.

Sibeliuspuiston sorsalammikolla näkyi vain kaksi kaakattia ja nekin vähän matkan päässä sameasta seisovasta vedestä. Poika juoksenteli ja kiipeili, minä poimin maasta vihreän postit-lapun. Venäjää. Pudotin sen vihreään roskikseen.

Mestaritallin terassilla ruokaili seurue. Soutustadionin vesillä kiskoi kaksi nelikkoa. Nurmikolla tepasteli meriharakka. Taivalsaaressa tuoksui tökötti ja huusi hiomakone, veneitä kuorittiin pressujen alta. Yhden nimi oli Hanna. Vesirajassa seisoi liikkumatta viisi, kasvot merelle päin. Arvelin jonkinlaiseksi meditoinniksi. Hautiksen suoran koivuissa jo silmuja.

Asvaltin kävelijäsymbolia oli väritetty liidulla. Minä taian tietää kuka siihen on piirtäny, Poika ilmoitti. No kuka, minä kysyin. No joku tyttö, Poika vastasi. Mistäs sen tiedät, kysyin. No ku se on piirretty punasella, Poika perusteli.

Väiskillä pelattiin tosissaan kun rajamiehetkin. Kentän kulmalla vielä mustunut kinos.

Soi: Led Zeppelin: Bring it on home

Lähellä valtaa

Taivas oli harmaa ja tuulenpuuskatkin vähän sellaisia, mutta sade ei alkanut.

Finlandia-talon kulmalla luultiin hetki myöhästyneemme, kun dieselveturi näkyi jo siirtelemässä autovaunuja. Vaan showta riitti niin pitkään, että ehdittiin katsella ja kuvata kylliksemme. Neonhaalarinen roikkui vaunun perässä hiukset hulmuten kun 2024 ensin huikattuaan kiihdytti vauhtiin.

Poislähtiessä vielä bonusesitys, kun Sanomatalon luona puomit laskeutuivat, kello alkoi kalkattaa ja kohta 2026 kiiti esiin sataman suunnasta vetäen pitkänpitkää kolisevaa vaunuletkaa.

Peruutti sieltä Kemijärven junakin hitaasti laituriin.

Makasiinien pihalla Nelosen uutisten auto ja laiskaa liikehtelyä, ohikulkijat vilkuilivat.

Muutkin pikkupojat kuin Beavis ja Butt-Head tietävät, kuinka hauskaa on rikkoa, polttaa, räjäyttää ja heitellä esineillä. Tosin jos tosiaan on alettu varata kivikasoja ja valmistaa polttopulloja, annan mielelläni virkavallalle lisävaltuuksia moisen lopettamiseen. Mutta tohtori Sedergrenhän ehätti jo vihjaamaan, että poliiseilla on vain pamppu livennyt omaan otsaan. Odotamme siis mielenkiinnolla lisätodisteita.

En usko, että kaoottien kannattaa ainakaan julkisesti yrittää perustella touhujaan millään "yhteiskunnallisilla motiiveilla". Tällaiselle sivulliselle tulee vain kuva, että prekariaatti ei tarkoita ainoastaan varasjoukkiota vaan lisäksi tuhopolttajia ja pahoinpitelijöitä.

Edit: Ettei menisi ihan negailuksi: Murti-Bingin pillerit tarjoaa aktivisteille rakentavaa puuhaa.

Vapun viipaleita

Vappu oli, ja kevät kääntyy loppusuoralle.

Laivan aulassa huojuneen keski-ikäisen kravattikaulan aggressiivisen lasittunut katse ja yritykset nojata viereiseen kiusaantuneeseen rouvaan. Myöhemmin sama mies lyyhistyneenä istumaan terminaalin portaisiin. Putken lattialla istuallaan muovikassiin oksentava neitonen. Väiskin kaltsien tuntumassa grillailevat piknikseurueet ja paistuvan makkaran tuoksu. Nurmien kirkastuva vihreys ja talven jälkeen lorisemaan herännyt Kauppakorkeakoulun suihkulähde. Auringon lämpö ja samalla tuulen koleus. Kotitekoinen sima. Naapurin kekkerit ja tomaatti-juustokeitto, jota otin kolme kertaa lisää. Tarjoushyllystä löytynyt Popedan Raakaa voimaa. Kari Riipisestä kertova kirja. Jossa rahaa tuli ja meni, naisia kaatui alle joka puolelta ja maailma oli pieni mutta tarpeeksi monta kertaa sekoitettu pää ei lopulta enää tahdo palautua. Ai niin, ja ilmeisesti joitain hyviä kuviakin syntyi. Levynkansia ainakin, muistelen itsekin.

Soi: Popeda: Bebobbahobbin