Näkymä rannalta

Vaaralliset mutantit

Huoneusto
Joukkoe
Kyynerpää
Veryttely

Laskiaissunnuntai

Kevättalven kauniina päivinä ilmestyvät pienkoneet. Ensimmäinen veti lakanaa, jossa luki Ruuhkainen taivas. Toinen oli värikkäämpi ja lensi hitaammin. Hetken ihmettelin siitä putoavia möykkyjä, kunnes ensimmäinen kirjava laskuvarjo aukesi. Yksi, kaksi, kolme... kahteentoista pääsin. Harvinaista, näillä main.

Pilvetön taivas, pikkupakkanen, iholle kuumana porottava aurinko.

Poika halusi sukset mukaan kantaakseen niitä kuin mäkihyppääjä, mutta murtsikka alkoikin maistua. Puiston latuja eestaas, välillä loivassa mäessä syöksylaskua ja sitten taas. Oivalsi sauvoilla lykkimisen hetkessä ja yritteli jo potkujakin. Välillä jouduin juoksemaan ladun vierellä pysyäkseni mukana.

Päikkärien jälkeen uudelleen, nyt mentiin Hietakannaksentien yli ja rantaa kohti. Valkoinen aave Reiman haalarissa sivakoi innolla Taivalluodolle saakka ja olisi varmaan jatkanut Seurasaareen jos olisi ollut aikaa.

Suomi hävisi jääkiekossa, kertoi tekstiviesti. OK, vastasin. Aurinko väritti taivaanrannan ja vajosi yllättävän nopeasti Espoon taa. Minä luovutin komennon ja kiirehdin katsomaan salibandya.

Vain yksi yö

Espoon bussien aulassa seisoi ihmisiä puolikaaressa tuijottaen yhteen kohtaan. Näköjään Nordean konttorin aukolla iso televisio, jotain slalomia. Juuri kun 109 saapui ja ovet aukenivat, puolikaari alkoi taputtaa.

Illalla toisaalla katseltiin kiekkoa samalla kun sahailin pizzaa, broileri, ananas ja aurajuusto, pojat pippuripihvejä. En nähnyt ihan koko ruutua, koska pylväs oli edessä. Mutta pizza oli hyvä ja olut raikasta.

En muista ennen käyneeni niin suuressa kaupassa kuin Kalevan Prisma. Valtava parkkipaikkakin ja ympärillä Asko ja mitäliekaikkia halleja. Ja iso voimajohtopylväs. Tämähän on kuin Teksasissa, yritin. Ostin Pandan täytelakuja (S-etukortilla halvempia), Lämärin tarjous-DVD:nä ja puoli litraa PepsiMaxia. Iso tulisi halvemmaksi, näpäytti R. Joo, mutta raahaisin sitä koko päivän ja illalla minulla olisi jäljellä litra lämmintä väljähtynyttä juomaa, väistin.

Kotimatkalla nuokuin pää autonikkunaa vasten ja katselin lyhytfilmiunia. Joka kerta kun avasin silmäni, oli pimeämpää.

Kotona lohikeittoa.

Piinan rajat

Yksi. Marginaalin Jani yllättyi taannoin iloisesti huomatessaan, että vahingonkorvauksia ei tarvitse maksaa, jos on tarpeeksi vähävarainen eikä aio vaurastua. Hän ei maininnut, oliko vastapuolella kenties oikeusturvavakuutus, mutta vahingoniloon oli toki syytä. Olihan vastapuolena ja ilmeisesti maksumiehenä vittumainen iäkäs uskis, siis jauhamista vaille kissanruokaa.

Tapaus sivuaa kuitenkin myös tilanteita, joissa rikoksen uhrina on ihminen (jos nyt keskiluokkaista voi ihmisenä pitää). Kun auto potkitaan lyttyyn tai fillari viedään tai markan euronpummaaja vähän ravistelee rikkoen silmälasit tai naksauttaen kyynärpään sijoiltaan, saa poliisilta sivulauseessa kuulla, että korvauksia tuskin saadaan, koska tekijöillä ei kuitenkaan ole rahaa.

Vakavissa rikoksissa valtion korvausjärjestelmää on laajennettu, mutta tusinatapaukset jäävät uhrin harmiksi. Sitten siirrytäänkin oikeusdogmatiikasta oikeustaloustieteeseen ja mietitään, miten ne kustannukset jakautuvat. Uhrit siirtyvät maksamaan ne itse vakuutusmaksuina, hälyttiminä, rattilukkoina, teollisuusvartijoina, valvontakameroina, myymäläetsivinä ja pelokkaina kassaneiteinä. Ei sentään yleensä vielä piikkilanka-aitoina ja konekivääreinä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Jos hyvin käy, tulevaisuudessa ei tarvitse enää maksaa sakkojakaan. Sakon muuntamista vankeudeksi on jo vaikeutettu, ja pekkakoskiset ja muut edistyksellisimmät kriminologit ovat ehtineet jo vaatia muuntorangaistuksesta luopumista kokonaan, koska se kohdistuu syrjäytyneisiin onnettomiin, jotka eivät tarvitse rangaistuksia vaan hoitoa. Sitten kun se menee läpi, pikkurikollisella ei ole enää muuta seuraamusriskiä kuin lyhyt juttutuokio väsyneen poliisin kanssa.

Samalla varattomat siirtyvät eläinten ja vajaamielisten seuraksi joukkoon, jonka ei katsota olevan vastuussa tekemisistään.

Kaksi. Jyrki J. Kasvi viittaa ansiokkaassa puheenvuorossaan lukuisiin tutkimuksiin, joiden mukaan lapsen hyvinvointi ei riipu siitä, onko hänellä vanhempana mies ja nainen, nainen ja nainen, mies ja mies, yksinäinen mies tai yksinäinen nainen. Hän näyttäisi olevan siis hyvin eri kannalla kuin tohtori Kokkarinen. Lienen käsittänyt väärin, sillä eihän kaksi tiedemiestä olisi voinut päätyä niin eri tuloksiin.

Kolme. Olisin ennalta arvellut Suomea niin edistykselliseksi maaksi, että julkkishomon tulo kaapista ei enää pääse lööppeihin. Olisin arvellut väärin. Jotenkin surullista.

Pari pientä riviä

Jääpuikot, nuo kevättalven kohtalokkaat kaunottaret.

Soi: Nylon Beat: Sano jee

Suojasään ääniä

En tiennyt, tulisiko mäkeä alas vouvottava H4 ajorataa vai spårakiskoja, joten oli varminta asettua liikennevalotolpan katveeseen. Ajorataa tuli, ja leikkasi pois alta kiihdyttävän bussin perän takaa Caloniukselle. Sireenin ääni tunki selkäytimeen saakka, kun neonpunainen suhahti kahden metrin päästä ohi.

Kaupan katosta soi Kolmas nainen ja Kartat mua. Pysähdyin nauttimaan kertosäkeen kitarasoinnusta.

Yhtäkkiset suhina ja rapina ylhäältä varoittivat, mutta alta ei ehtinyt pois. Onneksi seassa ei ollut kunnon jäitä, vaan isommat lumimöhkäleet musertuivat pehmeästi tömpsähtäen kadulle. Ravistelin kädellä jäärakeet hiuksista ja muistin taas, että kevätsuojalla tulee pitää silmällä katonreunoja.

Luukusta kolahtanut Vartti kertoi asunnottomien asuntolan tulosta Töölöön mutta väitti Hietaniemenkatua Hietalahdenkaduksi. Liekö sama toimittaja, joka aina kirjoittaa Hietarannasta Hietalahden uimarantana. Itse aiheesta tulemme epäilemättä vielä kuulemaan.

Miksi maailmankirjallisuuden klassikot kuuluvat yleissivistykseen jotenkin enemmän kuin vaikkapa termodynamiikan pääsäännöt, kysyy Tiede&Mies. Se onkin muuten hyvä kysymys.

Tora! Tora! Tora!

Ajatella, että Tora! Tora! Tora! tehtiin 1970 ja minä näin sen vasta 2006. Muistan, kuinka isot pojat pääsivät silloin joskus leffateatteriin katsomaan ja puhuivat aiheesta varmaan kuukausia. Elokuva olisi nyt ollut luultavasti yhtä vaikuttava, vaikkei olisi kontrastiksi nähnyt surkeaa Pearl Harboria.

Tarinaa kehitettiin juuri sopivalla vauhdilla tiedustelunäkökulman kautta. Entä tiedonkulun hitaus, toisin kuin nyt tekstarien ja mailien aikakautena. Vaikuttavin kohtaus taas se, jossa arpa on heitetty ja keisarilliset torpedokoneet nousevat yksi kerrallaan tukialusten kansilta aamunsarastukseen. Se oli tehty juuri niin pitkänä kuin pitikin.

Tuttu plussa myös siitä, että japanilaiset eivät puhuneet murrettua englantia. Eikä mahtavaan elokuvaan tarvittu yhtään imelää ihmissuhdesotkua. Mutta ovathan vanhat sotapätkät myös korrektin steriilejä. Paukkuu ja räjähtelee, mutta rikkinäiset ja kärsivät ihmiset olisivat yleisölle liikaa.

Seuraavaksi voisi yrittää löytää blogin, jossa ei tänään ihastella curlingia.

Sunnuntain pieniä iloja

Taivallahden jäälle aurattu luistinrata jäi viime talvena kokeilematta.

Tänään kolme kierrosta oli sopiva määrä. Samalla sopi keskustella muun muassa kajakkimelonnasta, polttomoottorilennokeista, 60-luvun kiekkoilijoista, Mustasaaren kahvilan lounaista ja laskettelusta. Hiihdonopettaja näki heti, millä tyylillä kukin luistelee.

Sunnuntailounaaksi kreikkalainen salaatti israelilaisin kirsikkatomaatein, tshekkiläistä olutta, valkosipulipatonkia ja puolisen kiloa kotimaista kulmapaistia.

Illalla semmoinen pehmeä muttei liian kurainen nollakeli. Kesällä on Storyvillen terassi, talvella näköjään valotaideteos tai jotain semmoista. Laitoin pokkarin vitkalaukaisulle ja asettelin sen parkkilippuautomaatin päälle. Automaatin kansi oli vähän vinossa.

Julkisilla

Spåran perältä kuuluvat äänet olivat viinan polttamat ja sanat ääntyivät kovasti avoimina, mutta uho ja rehvakkuus tallella.

- Joku viiskymppinen äijä siinä naristi auki litran pulloa ja me Arskan kanssa pyydettiin saisko huikkaa ku on niin saatanan huono olo. Ei antanu. Sillon Arska otti siltä koko kannun ja sanoi että kiitti tää onkin sitten kokonaan meille rähähähä.
- Minä kyllä olisin huikat antanu.
- Rannassa sitten neljään pekkaan otettiin se litra venäläistä ja piti mennä vähän pötköttämään.

Kääntymättä katsomaan taakse jäin Ruoholahdessa.

Illalla pakkasessa, lopulta bussin hahmo ja valot. Minulle riitti 40 senttiä vaihtorahoiksi mutta ison rahan tarjoajat viitottiin muitta mutkitta peremmälle. En ehtinyt hahmottaa, oliko kuskin pehmeä suomi idästä vai etelästä.

Tuokio tanssii ja soi

Aamun hauska .mov, kiitokset saa Just sopivasti

Tulivat yhtäkkiä mieleen

Erich Kühnhackl
Udo Kiessling
Alois Schloder
Dieter Hegen
Holger Meitinger
Gerd Truntschka
Erich Weishaupt
Xaver Unsinn

Ruudun takaa

Tervetuloa vain kuvaamaan meidän taloamme ja polkupyörät ja kehäkukat siinä samalla. Jos joku nyt sen takia soittaa ovikelloa niin kerron sitten, että ei ole myynnissä. Ainakaan ihan kokonaan.

Vaikka onhan tämä näköjään jo siellä.

TV:ssä näköjään Sharon Stonea kaikista kuvakulmista, kiitoksia vain. Itse elokuva ei kyllä vakuuta.

Laskiaisaikaa

Palmikkopäinen neitonen oli muutoin kuin kuka tahansa aamuluennolle kiirehtivä, mutta mustasta repusta pilkistivät kahden sinisen liukurin kädensijat.

Paistetussa vehnäjauhossa liukastelu alkaa kyllästyttää.

Linko vihjasi, vaarallinen Cheney nauratti.

Talvi-iltain tarinoita

Tasaisen huomaamaton lumisade, luistinradan äänet, Hietakannaksentietä lipuvien autojen valojen kirkkaus vastasataneella lumella.

Mittasin pulkan jäljistä hypyn pituudeksi puolitoista metriä, mutta saatoin tietysti katsoa vääriäkin jälkiä. Mäen kapuaminen ylös yhä uudelleen takasi pikku-ukolle sikeät yöunet.

Kotona lumen valkaisemat kamppeet kylppäriin valumaan ja kuivumaan. Ehdittiin vielä kolmanteen erään, ja maalejakin alkoi sopivasti tulla. Etenkin Karoliina Rantamäen hallittu läpiajo lämmitti.

Aamun lehti. Pasi Tuohimaa jaksaa aina välillä tarkastaa, muistavatko helsinkiläiset valtakunnanpoliitikot pitää kotikaupunkinsakin puolta. Hyvä että jaksaa, kun eivät tunnu muistavan.

Parkkipirkot jättivät virka-autonsa sakkopaikalle ja painelivat ostamaan hampurilaisia. Kannattaisi muistaa, että nykyään jokaisella on kamera ja lehden sähköpostiosoite.

Ymmärsinköhän nyt oikein, että varusmiehiä kouluttaneet saavat syytteet, koska yksi tötöillyt joutui kuljettamaan kaksikiloista puupölkkyä mukanaan kahden päivän ajan ja aseensa metsään unohtanut kolmen metrin pituista oksankarahkaa iltapäivän ajan.

Että jollekin tullut ihan paha mieli. Okei, kaksimetrinen karahka olisi ollut kohtuullisempi.

Talvilajeja

Siirryttiin luistinradalta suoraan isoon mäkeen, jossa olisi ollut liikennepoliisilla töitä. Katsojien pulssi ryntäili hetkittäin, mutta kukaan ei tänäänkään tömähtänyt ufolla selkä edellä mäntyyn.

Samassa paikassa tosin laskettiin tenavina ylhäältä asti romuralleja, joissa puolet jäi matkalle kolistuaan kanjonin reunakallioihin.

Kotona koko joukolle maistui eilinen murukastike puolukkasurvoksen kera ja sen jälkeen sikeät päikkärit.

Illan pimettyä jo tyhjempää, lopuksi kokeilin vielä itse ylhäältä. Kuskista tuli puolivälin töyssyssä matkustaja, mutta pysyin kyydissä loppuun asti, naama lumikuorrutettuna. Loivassa kohdassa joku opetteli lumilautaa, ensi kertaa kenties. Vielä pienelle puolelle, jossa kerran varoitettu Poika rysäytti uudelleen siskonsa päälle ja määrättiin välittömästi kahden vuorokauden ajokieltoon.

Sisällä sain epäluuloisia katseita mainitessani, etten tiedä yhtään nykyistä mäkihyppääjää nimeltä. Entisiä kyllä: Jari Puikkonen, Jouko Törmänen, Anton Innauer, Jens Weissflog, Jan Boklöv, Helmut Regnagel ja se kokopartainen suomalainen. Räisänen?

TV oli iltapalalla auki, joten nyt tiedän Ahosen ja Hautaniemen.

Perjantaipärskeet

Brittilaadukko Sydämen asialla arkisin klo 9.15 TV1:ssä ei ole ehtinyt vielä ihan koukuksi asti, mutta sen verran olen vilkuillut, että sarjan musiikkiraita on oikein hyvä. Niin taitaa olla koko tuotekin.

Jakajalla taisi olla Töölöläisiä taakaksi asti, koska pudotti luukusta saman tien useampia. OP-kiinteistökeskus on näköjään siirtänyt Ruusulankadun Etu-Töölöön. Kas kun ei saman tien Wanhaan Eiraan. Merinäköalalla.

Luin rästiin jäänyttä Kokkarista. Kuin ummehtuneeseen kellariin päässyt henkäys raakaa mutta raikasta ilmaa.

Kuulen kaupungin kohinan

Kymmenen pakkasastetta tuntui keväisen leppeältä, mutta taivaan mentyä pilveen se kevätaamun ihmeellinen kirkkaus puuttui tänään.

Karhulippu nytkähteli laiskasti Satakuntatalon katolla, Talentumin aulassa istui mies puku päällä ja reppu vieressä. Remontoitavan liikkeen nurkassa vihreä kakluuni, kulmasta revitty katukivet. Tarkoitin kilvet.

Kalkkijuna vislasi kahdeks... ei kun konttijuna kolkutteli kuilussa sataman suuntaan. Lapinlahden linnut tiltittivät.

Digikanavat olivat kadonneet ja boksin manuaali hukassa. Vaan viritystietojen poisto ja uusi haku onnistui kaukosäätimestä päättelemällä minuutissa. Se on kai sitä käytettävyyttä.

Dr12 - Dr13 - Sr2

Väiteltiin Pojan kanssa, onko sähköveturi vahvempi kuin dieselveturi ja millaiset hampaat ketulla on. Piti istua alas selvittämään.

Oletin sähköveturin vahvemmaksi mutten olisi arvannut että noin paljon. Ketun hampaat jäivät vielä odottamaan kun unohduttiin lukemaan hyönteisistä, hämähäkeistä ja mikrobeista.

Vaan suosikistani en tingi.

"Pakkanen lisää taas sähkönkulutusta"

- Sinä oot isi sanonu et ikuisuus ei lopu koskaan mut kyl se loppuu.
- Niinkö? Mistäs tiedät?
- No ku minä oon semmonen tieteellinen.

Näin tyynellä pakkanen ei pahemmin viillellyt. Vaan mikä sini taivaalla. Aurinko hivuttautui horisontin takaa ja sytytti timantit hangella kimaltelemaan. Puhalsi hangen puhtaaseen valkeaan aavistuksen punaa.

Taivaanrannassa joka puolella lämpöä puskevien voimaloiden piiput, niiden savu, joka painui mustelmanvärisiksi vaakapilviksi.

Mechelininkadun aamuruuhkan pakokaasupilvet. Työläästi etenevä pyöräilijä, koiranulkoiluttajan jäiset viikset. Seurasaarenselälle tallautuneet polut.

Väkijoukot raivoavat, lähetystöt palavat ja tappaa luvataan. Pohjoismaalaiset hävetkää, opettavat sivistyneimmät.

Valkoisten länsimaalaisten heteromiesten vika. Niin aina.

Kylmää ja kuumaa

Kato isi tannepruugi palaa, Poika sanoi katsellessaan aamun TV-uutisia.

Ollapa oma ensireaktioni näkymiin yhtä kypsä ja ymmärtää yrittävä kuin mitvitin kirjoitus.

Ulkona auringonpaisteessa lauantai oli kirkas, kylmä ja kova kuin jää. Kengän eteen osunut lumikokkare kilisi pomppiessaan lasin lailla. Kun käänsi kasvot pois tuulesta, menetteli.

Luistinrata oli täysin autio kunnes poikajoukko ilmestyi. Ikäisekseen osaavia, etenkin puna-asuisen vetävä luistelu kieli pelipaikasta oikeassa joukkueessa. Itsevarma olemus, tuulipuseron alta roikkuva huppu, lätkähanskat ja terävästi kiskaistut lämärit.

Vielä kotona pienten posket punoittivat aika tovin.

Kaarteessa kirskuu

Tungeksittiin, sovittauduin nivelen kohdalle seisomaan. Vartijakolmikko haalareissaan hajaantui eri puolille vaunua.

Trion jäätyä pois nainen kertoi, että tosi hyvä ja tuovat turvallisuutta varsinkin vanhoille ihmisille ja kerrankin oli tosi pelottava ihan hullu humalainen joka. Miehen mielestä kaksipiippuinen juttu.

Palatessa piti spurtata mukaan. Taivas ylhäällä jossain varisi pieniä hiutaleita. Katuvalon kohdalla kuin hyönteisparvi matkalla samaan suuntaan. Ajorata nollakelin märkä, autojen renkaat sihisivät. Oopperan grillin vieressä vaalijulisteiden nyt jo tyhjät kehykset.

Hiomavaunu kolisi takaa, pysähtyi ison vihreän taa odottamaan. Lähti seuraamaan, edessä pyörivä harja raapivasti sihisten.