Näkymä rannalta

Vuoden viimeinen

Vuoden vaihtuessa olisi yhteenvedon aika. Ei tule mieleen kuin että hujauksessa meni, taas kerran.

Tänään pyrytti isoja märkiä räiskäleitä. Ehkä juuri siksi valot täällä maalla vilkkuivat välillä kuin diskossa. Harmaanvalkoisesta maailmasta pisti sieltä täältä esiin liikennemerkkejä, taloja sun muita värejä.

Vaellettiin tuiskun läpi luistinradalle, kaukalossa oli nilkkaan asti lunta. Kahdella kolalla syntyi äkkiä puhdas rata tenaville. Tyttökin eteni jo, hitaasti mutta ilman tukea.

Kälylässä oli varattu illaksi laatikollinen räjähteitä mutta onneksi myös suojalasit kaikille. Meille riittivät tähtisadetikut ja jäälyhdyt.

Tenavat olivat yhdeksältä unessa.

Todellisuuksia limittäin

Ei ole outoa, että blogeja ahmiva näkee unta kesäisestä pikniklounaasta Laura Sippolan kanssa. Liinalla peitetty eväskori ja kaikki.

Eksoottisempaa oli paikka: vanha Ruoholahti lautatarhoineen ennen nykyisiä lasitorneja. Ja se, että kiviaidan takaa alkava hautausmaa olikin yhtäkkiä Tampereen Kalevankankaan ja vanhoja sammaloituneita hautamuistomerkkejä niin tiheässä että kiipeilin niitä myöten portille koskettamatta kertaakaan maata.

Säädyllinen murhenäytelmä

Helvi Hämäläinen oli kirjoittanut Tohtorin fyysisen lankeamisen niin diskreetisti, että jouduin palaamaan takaisinpäin varmistaakseni, oliko se tapahtunut.

Tyttöparka, Tohtorin mielenoikkujen jumalatar ja Nuoruus muttei säätynsäkään vuoksi missään vaiheessa ihminen. Ellei sitten kuoltuaan sentään vähän.

Jännitteet. Tohtorin halu pitää Tapaus omanaan ja Elisabethin taito ottaa se häneltä ja laimentaa, toki käytännössä arvokkaan humaaniuden perustelemana. Naimin, Arturin ja tämän äidin kolmio.

Luettuaan Arturin nöyryyttävän Naimia nyökkää hyväksyvästi nykynaisille, jotka nyörittävät maihinnousukenkänsä ja nauraisivat tuollaiset arturit ulos talosta. Ellei pahempaa.

Mitä sanoisi biologisesti suuntautunut, kun Elisabeth ompelee kaikin voimin Perhettä kokoon ja Tohtori tunnontuskissaankin iloitsee sukunsa jatkamisesta vaikka sitten väärän puun alla.

Meillä on kuoltu äkisti ja yllättyneinä, mutta romantikkoa voisivat koskettaa Arturin äidin hyvästit puutarhansa ja kesän kauneudelle. Ja Tohtorin Jumalattarelle lunastamat kallis merinäköala ja hyvä hiekka. Tutuista tutuimmassa Hietaniemessä kai. Ja Maaretin kastevesi, jonka Tohtori anastaa ja pirskottaa Niille Paikoille Joilla.

Seuraavaksi Puutarhan kertaus vai kirjailijan päiväkirjat?

Lasten suusta

- Isi liekinheitintä voi käyttää takan sytyttämiseen, Poika kertoi.

Ja myöhemmin, epäluuloisen harmistuneena, että
- Helsingissä on varmaaj jo kesä.

Tyttö ei tänään tykännyt hampaidenpesusta. Kuulosti ihan Ian Gillanilta. Ehkä siksi päässä soi Deep Purplen Lazy.

Lapsuuden talvet

Viimeisen päälle jäädytetty kaukalo ja joululoma muttei ketään missään. Ajat ovat totisesti toiset. Ja minun luistimeni ja mailani kotona. Kiekko sentään oli, tönköksi jäätyneenä se kalisi muovisesti pomppiessaan kuhmuisella jäällä.

Mäessä liukuri karkasi puoliksi hyppyriin ja horisontti keikahti. Lunta löytyi lompakostakin.

Sisämaan leppeä kuiva pakkanen, siihen sekoittuva savun tuoksu. Tuuppasin potkukelkkaan lisää vauhtia ja pitkässä alamäessä pakkanen puraisi poskipäitä.

Saunassa heitin paljon löylyä.

Perttu Lepän Helmiä sioille. Se biisi. Lauran hiukset. Yksi oli ihan saman näköinen kuin isänsä pienenä.

Rento suosikkini

Tykkäsin Rennoista suosikeista, vaikka olin vähän loukkaantunut nähdessäni suosikkikirjailijani teoksessa punaisen hintalapun. Moukat.

Jotenkin lohdullista nähdä, miten Leijojen teemoja on kehitelty jo novelleissa.

Westö osaa aina hätkähdyttää heittämällä yhtäkkiä kehiin jonkun minun muistoni. Tällä kertaa sen illan Stadikan aurinkokatsomossa kesällä 1978 kun Atik Ismail teki TPS:ää vastaan viisi maalia ja nousi pallon päälle tähystämään.

Maininta bloggaamisesta yhdessä uusista oli kuin alleviivaus.

Narskuu anturan alla

Indiana Jones meets Dirk Pitt and James Bond. Enkeleitä ja demoneja oli kuin Heikkisen voileivät: kaikkea kaapista kertahaukkauksella. Eurooppalaisille ei kai tarvitsisi selittää, mikä on CERN ja että ihan tämmöisiä vapaamuurareitakin.

Vaikka eihän vauhdikasta viihdettä pidä otsa rypyssä lukea. Kaasu pohjaan vain ja kulhosta kouralla popcornia. Sujuva sepite ja lukukelpoinen.

Kylän kaukalo oli aurattu aamulla, ja kahta kumollaan kellottelevaa kolaa lukuunottamatta autio. Tyttö tapaili tuettuna tuntumaa ja Poika painoi alkumuistelun jälkeen menemään kuin ei mitään. Luistimenjäljet piirtyivät jään päälle sataneeseen tuoreeseen lumeen. Valokuva jäi haaveeksi kun kylmyys haukkasi vajaaseen akkuun ja pokkari inisi itsensä saman tien sulki.

Hanki narskui kengän alla ja latojen välistä pilkistävä aurinko roiskaisi pilviin keltaista. Illalla kiristyvä pakkanen kuorrutti autot timanteilla, jotka kimmelsivät pihalamppujen valossa.

Saunasta en sentään hankeen mutta kumminkin kuistille höyrypilveä puskemaan kunnes kylmä sai nilkat vihlomaan.

Valoja pimeimpään aikaan

Jalakset luistivat mainiosti, kun ajeltiin potkukelkalla aattokirkkoon. Poika koirankopissa, Tyttö istuimella. Tämä on meille kaunista ja ihmeellistä, puolusti pappi joulun sanomaa taivaan tummetessa lasimaalausten takana sinimustaksi.

Kirkonmenojen jälkeen pitäjän pienellä kirkkomaalla valkea vastasatanut lumi, puiden ja kivien mustat siluetit, niiden juurella läikkyvät kynttilöiden liekit. Kaikkialla tummat ihmishahmot kahlaamassa hangessa, sytyttämässä kohmeisin käsin tulia, pysähtymässä vaihtamaan joulutoivotuksiaan.

Kiireinen pukki jätti säkit ovelle juuri kun saunotin tenavia. Aisakellon helähdyksen sentään kuulimme, ja hiukset märkinä yöpukuiset kuuntelivat tarkkaavaisesti, kun mummi kertoi puuskuttaneista poroista.

Joulupäivä oli pulkkamäkeä, kinkkuvoileipiä, Kimbleä, päiväunia ja kirjoja. Maailma niin valkoinen, kun palattiin iltamyöhällä kälylästä. Lumihiutaleet tanssivat auton pitkissä valoissa.

Pohjoiseen valoon

Musta asvaltti ja synkkä maisema imivät valon niin, että mietin jo, onko lampuissa vikaa. Jossain kuraisen mustuuden keskellä nelostie ja sillä punaisten perävalojen kuminauha liukumassa määrätietoisesti kohti pohjoista. Välillä vihmoi vettä, välillä taivas valui lunta. Pyyhkijän sulka alkoi jäätyä.

Siniset valot näkyivät jo kaukaa, kohta mustamaija kiiti ääneti vastaan.

Leivonmäeltä lasinpesunestettä ja suklaalevy, kaupan päälle jääskraba. Gluglugluglu, sininen neste läikkyi muovisäiliöön. Korkki kiinni ja keltainen varoitusvalo katosi kojelaudasta.

Vähitellen musta kirkastui harmaaksi ja valkoiseksi, mieli keveni samaa tahtia kun matka eteni lumikuorrutettujen kuusiholvien halki. Toivakka näyttää aina yhtä idylliseltä, Vaajakosken motarille loistavat Jyväskylän valot kirkkailta ja kylmiltä.

Nyt hanki paksunee samaa tahtia kun lunta pyryttää, ulkoa kantautuu auraustraktorin jurina.

Lusikoin riisipuuroa ja luumukiisseliä samalla kun katselin Suomen Turun julistavan joulurauhan.

Paikoitellen hiljenevää liikennettä

Aamun liikenne oli jo selvästi hiljaisempaa. Muutama kadulla kulkija kimpsuineen selvästi matkalle lähdössä.

Levymyynti on kuulemma laskenut. Joku Tommi Kyyrä sanoi jossain, että netistä ilmaiseksi lataamisen vuoksi. Teki mieli ostaa pari levyä joululahjoiksi ja itselle vanhaa J. Karjalaista, mutta jätin väliin. En ole ladannut verkosta vaan ottanut sen verran nokkiini levyfirmojen ylimielisyydestä ja röyhkeydestä tekijänoikeuskeskustelussa. Olen mieluummin ilman sitä musiikkia ja laitan rahat kirjoihin.

Tekijänoikeuslaki-reportaasin siteerailema Gramexpress ei ainakaan helpota asiaa.

Ja Busterin kuolema on huomattu veden kummallakin puolella. Lämmin ajatus Harjumäen Sisulle ja Benny Kultajalalle.

Metrolla Syvärille

Vanha mies alkoi juttusille Sörnäisten jälkeen. Alkuun murahtelin lehteni takaa, mutta vähitellen lehti laskeutui ja panin sen pois.

Jatkosota, Vesmenitsa Syvärillä. Matkaa viholliseen oli 700 metriä, joten pappi uskaltautui paikalle pitämään kenttähartauden. Viikkoa myöhemmin kaksi miestä kaatui heittimen putken räjähtäessä kaksoislatauksen vuoksi. Tuliasema oli kaivettu metrin syvyiseen poteroon, kertoja ryöminyt juuri siitä pois viemään tulikomentoa naapuriputkelle. Lehdet leijasivat sateena ympäristön puista kun sirpaleet iskivät niihin. Nuoria kokemattomia täydennysmiehiä, sanoi ja puisteli päätään.

Toisessa tapauksessa ruosteinen kranaatti juuttui putkeen. Kertoja lähti hakemaan korsusta mittaa selvittääkseen, kuinka syvälle. Muiden mielestä peruspanos vain oli viallinen ja kävivät kaivamaan kranaattia esiin. Paukahti. Miehet ihan repaleina.

Hevosmiehet kertoivat, että hyökkäysvaiheessa vallattuja raskaita venäläisheittimiä räjähteli. Miehistöt rakentamaan tuliasemaan suojakseen hirsiseinää ja vetämään laukaisunaru sen taa.

Juuri kun suurhyökkäys Kannaksella alkoi ja kertoja siirrettiin erikoisporukkaan, metro saapui Myllikään ja jouduin jäämään pois.

Ikä kyllä voisi silmämääräisesti arvioiden täsmätä ja esitystapa oli vakuuttava, heitintyyppien, peruspanosten ja lisäpanosten ja evien kuvauksineen.

Truman showta aiheesta kiinnostuneelle?

Vuoden katolla

Kuu lentää, hihkui Tyttö ja näytti kädellä, miten se meille vilkuttaa. Miks se aina meitä seuraa, mietti Poika.

Hieno mustansininen aamutaivas. Olen jo unohtanut, minkä kuvismaikka tuon värin nimeksi 30 vuotta sitten kertoi. Talojen tummat siluetit, valaistujen ikkunoiden kellertävä lämpö. Yläkerrosten pimeät lasit heijastivat taivaan väriä saaden talon näyttämään pimeältä akvaariolta.

Katukuilun päässä vaaleni jo.

Oi muistatko vielä sen virren

Kadotettu puutarha. Olipa erilainen kirja.

Tietenkin paljon voikukkia, lumpeita, lehmuksenkukkia, valkovuokkoja, rhododendroneita, krasseja, floksioita. Pilviä, lehmuksenkukkateetä, auringonvaloa ja kuun, puupintoja. Ei lainkaan konkreettisia autoja, junia, laivoja, lentokoneita, työkaluja.

Tohtori ja Elisabeth, niin ohuita ja hauraita että särkyisivät tomuksi jos kompastuisivat ja kaatuisivat. Naimi ja Artur liian omituisia mustan yön varjoja, jotta olisin saanut heistä otetta.

Kaikenlaisia undineja ja dyadeja. Omituista sievistelevää kieltä, silti yllättävänkin kolahtavia kohtauksia. Ukkosen painostavuus, ahdistuksen tiheneminen päivä päivältä kunnes rovastin puhelu sitten tulee. Elisabeth etsimässä kukkia arkkuun, jota ei saa avata. Kehtolaulu lapselle.

Voiko kauneuden ja harmonian tavoittelussa mennä liian pitkälle?

Nyt on sitten etsittävä ja luettava myös Säädyllinen murhenäytelmä. Google löysi lähinnä vain siitä tehdyn elokuvan, jonka Tohtori ja Elisabeth eivät arvostelussa kuulostaneet samoilta ihmisiltä kuin Puutarhassa.

Kiireestä kantapäähän

Museokadun alkua astelleella rouvalla oli valtava turkislakki ja siniharmaa turkki, jonka helmat liehuivat niin alhaalla, etten nähnyt, olivatko jalkineetkin samaa materiaalia.

Kameraryhmää ei näkynyt, joten siinä tuskin kuvattiin mainosta.

Siis houkutuslintu ja ATARI-ryhmän undercover-operaatio, jossa odotetaan kettuihmisten syöksyvän kiljuen esiin maalisammioineen.

Jolloin poliisi-Chevroletit ampaisevat paikalle sireenit ulvoen, helikopteri valonheittimineen aineellistuu ylle läpättämään ja poliisit osoittelevat revolvereillaan avattujen autonovien takaa karjuen "freeze!"

Ei nyt kuitenkaan jatketa Frank Drebiniin ja megafoniin saakka.

Joulunalushämärä

Näin iltapäivällä Joulupukin. Hän ajoi Eteläistä Rautatiekatua tummansinisellä Peugeotilla.

Runeberginkadulla pitkähiuksinen neitonen juoksi valtavan kovaa ehtiäkseen bussiin. Käännyin katsomaan, miten kävi. Ei ehtinyt.

Bloggaaja kertoo saaneensa blogimerkintänsä vuoksi sakot kunnianloukkauksesta. Päälle vahingonkorvauksia ja kuluja. Mahdollisesta aikeesta ilmoittaa tyytymättömyyttä ei maininnut.

En yhdy kuoroon, joka laulaa tuomion todistavan poliisivaltiosta tai sananvapauden puutteesta Suomessa. Ainakin vielä blogeja koskevat samat lait kuin muitakin julkisia ilmaisutapoja.

Sen sijaan mietin, ovatko myötätuntoiset kanssabloggaajat ajatelleet osoittaa tukensa kolehdin muodossa.

skrubusta löytyneen testin mukaan olen elämäntapaprofiililtani älykkö, syrjäänvetäytyvä ja perinteinen. Kaksi viimeistä voin vahvistaa. Jaa, mutta se onkin nuorisolle.

Edit: CopyFraudin kautta löytyi linkki toiseenkin kunnianloukkaukseen verkossa.)

Fiskaalisia tavoitteita

Portti naisten maahan nosti keskusteluun ikuisuusaiheen perintöverotuksesta.

En edelleenkään oikein ymmärrä käsitettä "kertaalleen verotettu omaisuus" enkä puheita "ideologisesta verosta". Meillä kun onneksi on Suomessa semmoinen ideologia, että otetaan niiltä, joilla on, ja autetaan niitä, joilla on vähemmän. Ja otetaan yleensä siinä kohdin kun joku omaisuutta saa. Systeemin tarkempi toteutus toki jättää aina keskustelun varaa.

Katsos kun perinnöstä ei voi kieltäytyä, kertoo kommenteissa Birdy. Voi toki. Kannattaa googlettaa vaikka sanaparilla "perinnöstä luopuminen".

--useimmiten ihminen joutuu pulaan perintöä saadessaan, arvelee Birdy myös. Yksittäistapauksissa epäilemättä syntyy hankalia tilanteita, mutta en ihan usko, että useimmiten. Paineet perintöä koskevien säädösten muuttamiseen kun aiheutuvat pitkälti siitä, että perintökaari kirjoitettiin aikanaan ajatellen alaikäisiä perijöitä, mutta eliniän pidetessä tyypillinen perijä on nykyään siinä iässä, jossa oma varallisuus alkaa olla suurimmillaan.

Hankalien yksittäistapausten varalle mainittakoon vielä, että perintö- ja lahjaverolaki ainakin periaatteessa sisältää myös pykälät perintöveron maksuajan pidentämisestä sekä veronhuojennuksesta.

Voidaan perintö- ja lahjaverosta minun puolestani luopuakin. Kuulemma se tuottaa valtiolle vuodessa noin 500 miljoonaa euroa. Nostetaanko veroja jossain muussa kohdin vai vähennetäänkö julkisia menoja?

Otetaan rahat Bill Gatesilta ei luullakseni ole realistinen vastaus.

Lämpiön nojatuoli

Herra Palava napsauttaa sormiaan ja särkee hetkeksi lumouksen nostaen meidät kauluksesta metatasolle.

Nojaudun lämpiön korkeaselkäisessä nojatuolissani taakse, annan kämmeneni lämmittää konjakkilasia ja lausun, että Kirjeissä Paratiisista olen aina aivan erityisesti pitänyt hengästyttävän sielunvihollisen vierailuista, hetkistä helsinkiläisissä tavarataloissa ja kahviloissa sekä siitä tavasta, jolla suomalaisen miehen katse, tuota noin, pyyhkii ympäristöä.

Kuten maalaisenkin kohdalla toivoisin jatkoa, paljon, joka päivä, mutta samalla tiedän, että se on ahmimisikäisen itsekkyyttä. Siispä olen molemmille kiitollinen tähänastisesta. Tulkoon lisää silloin ja sen verran kuin se luontevasti käy.

Totuttelua

Kymmenen astetta pakkasta ja navakkaa pohjoistuulta, luki iltapäivällä.

Siltä se tuntuikin.

Kevättalvella sama puree vähemmän.

Arjen teologiaa

Ehkä joululauluista keskustelu eteni Simon Pietariin ja ihmisten kalastajiin.

- Onko isi nyt ne opetuslapset jo kuollu?
- No ne eli joskus kaks tuhatta vuotta sitten eli on ne jo kuollu.
- Mut onko isi Jeesuski kuollu?
- No se onkin itse asiassa aika mutkikas kysymys.

Luettehan Kemppistä?

Kannattaa.

Lehtiä miehiä

Olen satunnainen tietokonelehtien ostelija. Minuun purevat ne nyt lehti puoleen hintaan ja edellinen numero samaan hintaan -tarjoukset. Tosin jälkimmäisiä jää välillä ostamatta kun en ole varma, onko se pussin alimmainen minulla jo.

Tällä viikolla ostin puoleen hintaan Tietokoneen. Jos vaikkapa lehden toimitussihteeri sattuisi lukemaan tätä, haluaisin kertoa, että tykkään niistä henkilöhaastatteluista, joista vuorossa oli Satu Hassi. Tietotekniikka on muutakin kuin tietotekniikkaa.

Luukusta putosi Töölöläinen. Ensin Maalaisliiton Martti Huhtamäki ilmoitti kolumnissaan, että YLE ja valtalehdet painavat kilpailijoita ja nostavat Halosta, jonka kampanja on alkanut surkeasti. Sitten Matti Niiranen tai jotain sinnepäin harmitteli, että ulkoisestikin tyylikkään Niinistön asia-avauksiin ei ole vastattu ja Halosen kampanja vääristelee.

Onhan se hyvä että lehdellä on selvä linja.

Vaimon lähdettyä kulttuuriin painittiin pilteille lämmintä ylle ja mentiin lumettoman mustaan pimeään. Väiskiä on jäädytetty jo.

Laihoja lumihiutaleita

Aamulla pimeys oli melkein mustaa. Laihat lumihiutaleet leijasivat jyrisevän roska-auton työvalonheittimen kiilassa ja jäinen asvaltti kimmelsi.

Iltapäivällä pohjoistuuli puhalsi ihon läpi lihaan, mutta matkalla Mäkkäriin pysähdyttiin Pojan kanssa katsomaan talojen välistä tuijottavaa täysikuuta. Lasten kirjakaupasta Kampintorilta löytyi Cararama-pikkuautoja, Poika sai MB 190 SL:n ja minä jälleen Kuplan, nyt metallinhohtosinisen. Hypistelin taas kerran sitä kirjaa J. Karjalaisesta, mutta mitä minä niillä nuoteilla? Tarinoilla ja lyriikoilla kyllä.

Kotona koeajettiin pikkuautoja liikennematolla.

Illalla myhäilin Kokkarisen kirjoitukselle kommentteineen.

Kuume

Onkohan bloggaajilla kokemuksia 350D:stä?

Tosin riskinä on, että seuraavaksi löytää itsensä kahlaamasta yökaudet kuvaussivustoja ja jättää aterioita väliin säästääkseen johonkin ämpärinkokoiseen punaraitaiseen objektiiviin tai pienen henkilöauton hintaiseen runkoon.

Unen puutetta varmaan. Ehkä kylmä suihku auttaa.

Aamuyöhön asti lastattiin

Aina yhtä säväyttävää kun havahtuu yöllä niistämään nuhaisen tenavan turisevaa nenää ja huomaa hämärässä rään oudon tummaksi.

Valot päälle, ja vertahan se, isoina tahroina nenäliinassa, naamassa, käsissä, tyynyliinassa, lakanassa, peitossa ja kohta myös lattialla ja aikuisissa.

Perinteiset tyrehdyttämiskeinot käyvät vaikeammiksi kun potilas tappelee vastaan lääkettä saavan kissan raivolla.

Lopulta tilanne rauhoittui, tekstiilit laitettiin likoamaan ja sänky ja asianosaiset puettiin uudelleen.

Uusiutumisriski mietitytti, joten lukulamppu jätettiin päälle ja hain hyllystä vartioseuraksi Helvi Hämäläisen Kadotetun puutarhan.

Aamulla ei väsyttänyt niin paljon etteivät maitokahvi, suihku ja parranajo olisi piristäneet.

Hallitun rajoilla

Maisa ja Preston-Possu pitivät pienelle potilaalle seuraa sen aikaa että sain kiireisimmän valmiiksi.

Päikkärit veivät jonnekin syvälle, syvälle. Ovikellon soidessa leijailin keinuen pintaan ja tajusin meidän nukkuneen kaksi tuntia. Sitten olikin kiire ja kaikki yhtä aikaa.

Repullinen kameraa metromatkan takaa, Suomalaisesta kolme reseptivihkoa, jonoa. Takin rintataskussa vanhoja kuulakärkikyniä.

K-junassa yritin lukea City-lehteä, paluumatkalla kuulin vuolasta pohjoiskarjalaa.

Lainvalmistelu-uutisten täytyy olla jonkinlainen pila. Kieltäydyn niistä. Laalaalaalaalaalaalaa.

Rilahduksista, maalaisesta ja Anna Been kuvista paremmalla ajalla.

Lastisten tunnarit

1. Postimies Pate
2. Puuha-Pete
3. Vili Vilperi

Pling

Katselee metrossa sellaisia naisten Leningrad Cowboys -muotoisia muotikenkiä ja alkaa yhtäkkiä ajatella, että jos sisällä olisi sen muotoiset jalat.

Parturi kysyi lopuksi, minkä tuoksuista tököttiä haluan hiuksiini. Halusin mustikan. Sitä oli.

Aikakoneen ovi avautuu hitaasti

Taas aikahyppy nostalgiaan Juhani Katajiston kuvaamana.

Maanantaikappale

Perillisen laryngiitti ei enää kuulosta ihan niin dramaattiselta, mutta pyöriskelin muuten vain. Muistan kuulleeni aamun lehden saapuvan.

Edellä kulkevan neitosen korkeakorkoiset taisivat olla upouudet, niin valkoisena pohjan hintalappu vilkkui vielä korttelin päähän.

Kaksi autoa pyyhkäisi risteyksen läpi keltaisilla, tummansininen citymaasturi jo puhtaasti punaisilla. Sinko olalle, rauhallinen tähtäys, nykäisemätön laukaisu. Kumea jyrähdys ja tulipalloksi räjähtävä auto.

Päivän kohun mukaan täältä on karkotettu Venäjälle Venäjän kansalaisia, jotka ovat syyllistyneet Suomessa rikoksiin, tyypillisesti huumesellaisiin. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen huomauttaa, etteivät paluumuuttajanuoret ole välttämättä saaneet minkäänlaista huumevalistusta ennen Suomeen muuttoa tai sen jälkeenkään, kertoo Helsingin Sanomat.

Että tekijät vapaiksi heti ja valtiolle pienet sakot.

Entropia voitolla

Kova viikko. Sitten katkonainen ja alimittainen yöuni.

Päässä sikin sokin hämähäkinseittejä, rikkinäisiä sementtisäkkejä ja pölyisiä laudanpätkiä. Väsymys koko ajan kaatumassa päälle mustana seinänä. Horteisia nukahteluja sohvalla, lattialla, tuolissa kädet pään takana.

Iltaulkoilu Tytön kanssa raikasti. Ei nyt sentään luminen mutta tomusokeroitu maisema. Nastarenkaiden rouhina, kun autoilijat opettelivat taas lähtemään liikkeelle jäisellä asvaltilla.

Iltapalan jälkeen ladoin astiat koneeseen, raivasin lelut ja pyyhin tasot. Entropia perääntyi mulkoillen.

Sanomalehden äärellä

Thwongk. Siivut Linkosuon Tummempaa tuhatjyvää pomppaavat paahtimesta.

Sipaisu ruohosipulituorejuustoa. Ohut siivu punasipulia. Kalkkunaleikettä. Oltermannia.

Siniseen Aino Aalto -lasiin Valion appelsiinimehua.

Ennen auringonnousua

Tuuli oli ottanut vauhtia jossain Itämeren harmailla ulapoilla, tyrkkinyt verryttelynä kylmän veden ryppyyn.

Täällä kivikorttelien välissä se lisäsi vauhtia, työnsi kylmät sormensa kauluksesta sisään, veteli skalpellillaan kasvoihin ohuita verettömiä viiltoja.

Tunnottomiksi jäätyneet korvalehdet silpoi siisteiksi siivuiksi, jotka putosivat asvaltille ja sälähtivät kappaleiksi.

Valtakunta päähineestä.

Polkupyörä ja muuta

En ollut vielä muistanut kehua mitvitin hetkiä ja Mertenin purkamaa polkupyörää. Tässä. Yksityiskohdat osuvat ja palaavat vaikka liikuntatunneista pidinkin. Eetteri.

Blogeja surffatessa on alkanut tuntua, että Kikka oli ehkä sittenkin tärkeämpi kuin tiesinkään. Yhtäkkiä muistin, mitä K hänen videostaan silloin sanoi, mutkattomaan tapaansa. Oikeastaan se oli kunnioittavaa eikä epä-, mutta tässä yhteydessä tietysti irvistyttävää.

Iltapalalla TV auki, siellä uusintaa Linnan eilisillasta. Minä luulin että presidentti on poika, Poika sanoi. Mietteitä. Päivällä halusi tietää, mitä ovat eukalyptus ja reservi.

Käsi poskella

Päivä ei pääse käyntiin ilman Blogilistaa.

Melkein yhtä paha kuin avata aamulla sisäovi ja nähdä kuramatto, jolla ei lepää lehteä.

Melkein.

Jos vaikka keittäisi taas kahvit.

Juhlimme töin

Aamupimeällä valtatiellä ei liikkunut muita, joten matka joutui.

Bloggaajiakin. Yksi söi suu hymyssä nakkipiirakkaa, toinen töni otsa hiessä ulkomaalaisia ja kolmannella oli musta pipo. Päänsärky johtui varmaan pitkästä päivästä kirkkaissa valoissa, jatkuvasta keskittymisestä ja ruutuun tuijottamisesta.

Paluumatkalla räntä syöksyi vastaan viivoina kuin hypernopeuteen siirryttäessä. Radiossa haastatellut Iisalo ja Gerdt saivat muistelemaan ääneen Einar Schadewitzin, Vilho Rätön ja muiden tekoja.

Päässä läikki yhä kovemmin ja kurkku teki puheesta työlästä yskittävää ärinää, joten hiljaa oli hyvä.

Kotona etsin särkylääkettä ennen kuin antauduin ihailemaan piparkakkumuumitaloa.

Abbeville Boys

Puolikuntoisuus ja syksyn kiireisin viikko ovat huono yhdistelmä, mutta yllättävän paljon valmista sentään.

Oloon omenoita ja mandariineja.

Ilmasotaelokuvan inspiroimana kävin kertaamaan Jagdgeschwader 26:n vaiheita Donald L. Caldwellin kirjaamina.

Talvi hapuilee kohti

Vaeltaessamme pintakovan Väiskin poikki.

- Mikä isi on rankkarialue?
- Se on semmonen että kun vaikka pelaaja potkasee toista pelaajaa siellä jaloille niin tuomitaan rangaistuspotku.
- Potkastaanko sitä pelaajaa sitte takasin?

Kaltsin kolossa juuri sopivasti jäätynyt lammikko. Päivän paras leikki oli, kun sai hakata siihen oksanpätkällä reikää. Kokeilin kovertaa sveitsiläisen ristipäällä, upposi narskuen mutta kyllästyin ennen kuin ehdin veteen.
- Nyt jos isi jään alla ois kaloja ni voitais pilkkiä, kalamies innostui.

Kotona hoidin yhä syvemmälle hivuttautuvaa nielun riivinrautaisuutta kahdella punaisella omenalla. Kahdella viime kerralla samat oireet huipentuivat bronkiittiin.

Illalla TV:ssä dokumentti totaalikieltäytyjästä. Vain puoli vuotta ja sekin periaatteessa avolaitoksessa. Helpolla päästävät.

Naurispaja ja Supermarine Spitfire

Kuoriessani perunoita lohisoppaan kuuntelin Naurispaja-podcastin 12. lähetystä, joka minulle oli ensimmäinen. Mitähän Kokkarinen ja muut erektukset tästä sanoisivat, huomasin ajattelevani.

Kuukausiliitteessä erinomainen juttu hautaustoimistosta. Lopettaisivat sen väsyneen TV-liitteensä ja käyttäisivät nekin rahat tähän.

Anttilan alekorista löytynyt Battle of Britain osoittautuikin laatuelokuvaksi. Kun 60-luvulla ei ollut Industrial Light & Magicia, piti käyttää (enimmäkseen) oikeita lentokoneita. Jäntevä kokonaisuus ilman Pearl Harbor -tyylin ylisokerointia. Ne toiset puhuivat saksaa ja olivat vain sen verran ylimielisiä kuin tarina vaati. Ja liekö tehty kauniimpaa lentävää sotakonetta kuin Supermarine Spitfire, vaikka suomalaisittain mielenkiintoisemmassa Me-109:ssä kulmikas komeutensa onkin.

Olisin nauttinut leffasta vielä enemmän 30 vuotta sitten koottavia liimalla tuhriessani.

Aurinkoaika

Eipä aavistanut uneni, kuinka ajankohtainen edellisen merkinnän otsikosta tulisi.

Koti-isä soitti kävelylle, joten käytiin tarkistamassa aika Hietarannan aurinkokellosta. Yksi, sanoin, 12.52, vahvisti koti-isä katsottuaan puhelimestaan.

Kummipoika nukahti rattaisiin, jolloin syntyi päätös käyttää avautunut tilaisuus rauhalliseen lounaaseen. Kaksi naispuolista sandwichmania mainosti Salomonkadulla Pizza Hutin lounasbuffaa, ja kohta Tennispalatsin ovi narahti.

Paksupohjaiset pizzat ovat mitä ovat, mutta salaattipöytä komppasi ansiokkaasti ja etenkin ne perunapallerot. Punapaidat näyttivät, että nuorikin henkilökunta voi onnistua palveluammatissa ystävällisesti ja huomaavaisesti. Vaikka asiakkailla olisikin verkkarit jalassa ja leuassa useamman päivän sänki.

Illalla tenavat pääsivät Kampintorin hevoskaruselliin ajamaan neljä kierrosta. Venäjää puhuva nainen viittoili minua kuvaamaan itsensä kamerallaan karuselli taustana. Kuvasin. Laukaisunappi oli suuri ja punainen.

Ennen kotiinlähtöä pienet halusivat juosta jättijoulukuusen ympäri. Juoksivat.

Päivä päivältä hidastunut kone tukehtui. Jolloin vasta tajusin imuroida sisukset. Kone virkosi. Pitäisi siivota kammio useammin.

Tuliasemassa

Unessa makasin kumpareella Hietarannan eteläreunassa ja ammuin konekiväärillä lyhyitä sarjoja yli aukean Taivalsaaren suuntaan. En nähnyt kunnolla, mutta taistelijapari tähysti ja ilmoitti, että menee vasemmalta puoli metriä ohi maalina olleesta kielletyn ajosuunnan merkistä ja katkoo oksia takana olevasta tiheästä kuusikosta.

Sitten liikennemerkki alkoi rämähdellä osumista ja kallistui. Välillä syöttöhäiriöitä, vyö veti vinoon.

Tuli pimeää, ja mietin, kuinka kauniita valojuovat ovat lentäessään.