Näkymä rannalta

Kirje Las Palmasista

Mies matkalla. Herra Palava tietää, mistä kirjoittaa. Ja yleensäkin päähenkilönsä kohtaamiset hengästyttävän sielunvihollisen kanssa ovat suosikkejani.

Veloena läikehtii keskiviivansa ympärillä ja tuntee rintakehänsä ja lantionsa maljan. Millaistahan olisi omata tanssijan kyky aistia kehonsa? Luulen, että kadehdittavaa. Vaikka eihän moisia saa nykyään kitistä eikä kadehtia kuten ei taitoa soittaa kitaraa tai puhua venäjää. Nehän ovat opeteltavissa ja vain itsestä kiinni.

Tarjoilija oli ilmetty Krisse Salminen ja kahvilan emäntä ilmetty Minttu Hapuli. Entä jos he tosiaan olivat samat, "Krisse Salmista" näyttelevä näyttelijä ja "Minttu Hapulia" näyttelevä näyttelijä? Entä jos minua vain talutetaan näyttämöllä ja kun käännyn, selkäni takana vaihdetaan kiireellä kulisseja?

Ja E näyttää aivan liikaa siltä kaverilta, joka Cluelessissa osasi piirtää Marvin the Martianin.

Se ei voi olla sattumaa. Jospa yrittäisin jossain vaiheessa kääntyä oikein nopeasti ja nähdä, mitä takanani puuhaillaan?

Kuulen kaupungin kohinan

Tänään piti painaa torkkua kahdesti.

Lopulta vedin verhot syrjään ja näin, että itä oli punainen. Aamiaisen jälkeen olikin jo kaunis päivä nupullaan.

Linnut tsviltittävät, liikenne kohisee kaukana ja aurinko lämmittää mukavasti ikkunan läpi. Viereisellä pihalla on omenapuita, kasvimaa ja pieniä kasvihuoneita.

Ihmisiä ei näy.

HS näyttää suoltavan suoranaista blogitulvaa. Muutamalta tulokkaalta odotan paljon, ja huonommasta päästä voi samalla jo poistaa rasteja ruuduista.

Welcome to the jungle vai miten sitä sanotaan.

Kaksi klikkausta

On aina hienoa huomata jonkun tiivistäneen planeetaksi sellaista, mikä omissa ajatuksissa on ollut vasta kaasupilvi. Pagisija ymmärtää lunta.

Mouse ball -juttu nyt vain pisti naurattamaan, syksyisenä perjantaiaamuna.

Kenraali Bór

Pienet räntäsäpäleet eivät leijailleet. Ne laskeutuivat määrätietoisesti kuin komppania laskuvarjojääkäreitä.

Harmaan kivitalon piipusta nouseva harmaa savu näytti siltä, että sisällä on lämmintä ja mukavaa. Kuvittelin vanhahkon pariskunnan, miehellä on kulunut harmaa puku ja ruskeat kengät ja hän juo teetä ennen kuin lähtee töihin. Paita on silitetty, mutta kaulukset jo vähän käpristyneet. Nainen oli vaikeampi.

Olin ensimmäinen tyhjässä aamiaissalissa.

Puolan kansallislaulun soidessa ajattelin Varsovan kansannousua ja kenraali Bória. Varmaan siksi, että aiheesta kertovan kirjan lopussa oli siitä säkeitä.

Illalla ei yhtäkkiä ollutkaan enää nälkä.

Sadepäivä

Herätessä oli pimeää ja sade lotisi. Paksujen verhojen vetäminen syrjään auttoi vain vähän.

Tänään maailma oli tumma ja lehtien värit liuenneet. Ajat muuttuvat ja valtiaat vaihtuvat, mutta huivipäiset vanhat naiset jatkavat lehtien haravointia.

Kaupungin halkaisevaa junarataa ei ollut aidattu mitenkään. Jyminä lähestyi ja muuttui voimaa uhkuvaksi vihreäksi veturiksi. Se veti loputonta kolisevaa jonoa tummia tavara- ja säiliövaunuja. En edes hapuillut kameraa, oli jo auttamattomasti liian pimeää. Videoasennolla jotain vaikutelmaa ehkä.

Lohkoperunoiden päällä lepäsi nyrkinkokoinen pihvi, jolla oli valkosipulikruunu. Punaviinikastiketta. Iso olut. En tiedä, oliko pitkät rapeat heinät tarkoitus syödä, mutta hyviltä ne maistuivat. Vasta lähdettyäni keksin, ketä hyväntuulinen tarjoilijatar muistutti. Krisse Salmista.

Ensi yönä ei tarvitse työskennellä aamuyhteen ja herätä sitten seitsemältä.

Keltaisia lehtiä

Heräsin yhdeksän tunnin unilta kuuraiseen kaupunkiin. Timanttikuorrutuksesta heijastuva aurinko häikäisi silmiä ja hengitys huurusi.

Kuin mummon hauduttamaa ohrapuuroa, antoi A arvionsa, siispä minäkin hain. Höysteeksi maitoa lasikannusta ja kai kirsikkahilloa. Vielä toinen kuppi kahvia ja kolmaskin. Sokeria paperituubista.

Syksyn värit parhaimmillaan. Puoli kaupunkia tuntuu haravoivan lehtiä, puhaltimia olen nähnyt vasta yhden eikä sekään ollut päällä. Sankat harmaat savupilvet kertovat, missä on ehditty jo polttovaiheeseen.

Pihalla haukkuu koira.

Pohjoistuuli

Kun asia nyt tuli puheeksi, keskustelijoista usea myönsi Turussa hämmästelleensä kauniiden naisten määrää. Ymmärsin, että samansuuntaiset havainnot hyväksyttiin todisteeksi. Satamassa palelsi.

Tässä maastossa neuvostopanssareita ei pysäyttänyt mikään, ajattelin. Suoraa tietä jatkui loputtomiin, muuta liikennettä oli harvakseen. Riisin ja leikkeiden jälkeen työmaan viitat ohjasivat kiertotielle, mutta uskon jo melkein loppuessa numero kylteissä muuttui taas oikeaksi.

Harmaan taivaan alla verkkaisesti pyörivät tuulivoimalan propellit erottuivat kaukaa. Niiden juurella uinui raja-asema. Vihreähaalarinen ja -barettinen kiirehti kohdalle, vilkaisi passit ja rekisteriotteen, kiitti ja palautti. Tie huononi.

Täristystä, traktoreita, niiden pyörissä pellolta tielle nousseita mutavanoja, mustaa haisevaa savua puskevia kuorma-autoja. Harmaita mökkejä. Romahtanut lato. Kivikirkko. Keltaisia metsiä. Keskellä ei mitään vanha linnamainen talo. Vihreä UAZ. Olisi tuntunut täysin luontevalta, että meidät olisi yhtäkkiä pysäytetty ja yksi pysäyttäjistä olisi ollut eversti Stok.

Illalla palatessa oli jo pimeää. Piipuista nousevan savun tuoksu maalaistunnelman tekee. Väsyttää niin ettei kieli käänny suussa.

Leppävaaran asemalla

Ihmisjoukko alkoi liikehtiä, sitten näkyivät jo märän pimeyden läpi junan valot kun se lähestyi viimeisessä kaltevassa kaarteessa.

Jarrutti niin myöhään että näytti ajavan melkein kuin ohi. Ihmismassa myötäsi junan mukana kohti laiturin eteläpäätä.

Ovet suhahtivat, kolahtivat auki. Lämpimästä vaunusta tulvahtivat vastaan parfyymi, olut, hiuslakka ja hiki.

Lauantai-ilta ja kaikki ne mahdollisuudet.

Syyskuutahan

Ulko-ovesta pimeään aamuun.

Lämmin kostea ilma tarttui kasvoihin. Myöhemmin tihku yltyi vihmonnaksi.

Da, da, hoki jalkakäytävällä Myllypurossa seisova mies puhelimeensa.

Aaveaaltoja ja vaahtolohkareita

Malminkadulle kuului kuilusta kohiseva kitinä ja kolina. Tavarajuna, jota en ehtisi näkemään. Turhautumisen häivähdys.

Hietarannan vesi oli matalalla. Yhtäkkiä kohisi ja aallot murtuivat vaahtopäisinä hiekkaan. Skannasin horisonttia, mutta vene puuttui. Aaveaallot. Selällä kuin ajojäälohkareita, mutta rantaan ajautuneet samanlaiset olivat likaista vaahtoa.

Taivalluodon kupeessa ruovikon reunassa pitkäjalkainen pitkänokkainen harppoja jähmettyi kaula pitkänä veistokseksi. Pitäisi opetella lintuja.

Puistonpenkistä revitty vihreä lauta, maalilla töhrittyjä rantakiviä. Mutta pitäähän nuorison saada näkyä, sanoo Vasemmistoliitto.

Vanha mies pusakassa ja samettilippiksessä tuijotti Taivallahdelle hansikoidut kädet selän takana. Minä 30 vuoden päästä.

Merikannontietä lipui kiiltävä musta S-Mese tummapukuisen ajamana. Takapenkillä lukuvalo päällä, sanomalehteä lukeva hahmo.

Kulmalan podcast sanomalehtimiesten 100-vuotisesta taipaleesta alkoi kuolettavan tylsästi Lipposen puheineen, mutta Pentti Poukan taiten puhutut näkemykset ei mediasta vaan tiedotusvälineistä 20 vuoden takaa ja Vesikansan mietteet suomen kielen korvautumisesta huonolla englannilla pelastivat.

Harmaan taivaan alla tuulenpuuskien piiskaama Rajasaari. Tahiti yhden veneen nimenä oli toisesta maailmasta. Ulkoilutakkinen laittoi venettä talvikuntoon mutta Cousteau-pipo ei ollut punainen.

Kirjaston aukeamista odotti valkopartainen konkkanokkainen kipparilakkinen, joka oli ihan kuin Joku. Lehtisalissa Suomen Kuvalehti, Image, MikroPC, Tietokone, Tekniikan Maailma, Suomen Urheilulehti, Kiekkolehti. Jotakin jokaisessa.

Ruokatunnilla

Kylmälle asvaltille käpertynyt vaahteranlehti oli kuin punaista nahkaa.

Joitakin kommenttilootia lukiessa tuntuu kuin jotkut ottaisivat blogit kovin vakavasti.

Eilisen luonnoksen yksi kohtaus nousi ja lähti kävelemään. Se oli mukavaa.

Nyt tonnolasagnelle.

Hyökkäys Blogistaniin

Käsikirjoitusluonnos:
Hyökkäys Blogistaniin (Blogistan under siege)

Mediatalot ovat saaneet tarpeekseen kansalaisjournalismista ja liian sananvapaiksi käyneistä bloggaajista, joten on aika ryhtyä toimiin.

Blogistanissa alkaa riehua hirvittävä virus, joka herättää maailmanlaajuista huomiota ja uhkaa levitä alueen ulkopuolellekin. Sen kirjoittajaksi arvataan pian sama salanimeä ”Erkko Sanoma” käyttävä tekijä, joka kirjoitti myös mp3-tiedostot sukupuuttoon tappaneen Liedes-viruksen. Blogistanissa ihmetellään, kuka on voinut saada käsiinsä turvajärjestelmien kriittiset tiedot, kunnes muistetaan ”Anssi”, joka imuroi hyväuskoisilta asukkailta kaiken mahdollisen informaation ”kirjoittaakseen blogeista jutun Kuukausiliitteeseen”. D’oh!

Hallitus päättää estää viruksen leviämisen Blogistanista ulkomaailmaan, joten alue eristetään piikkilangoin ja tiesuluin, ja presidentti Karpela ilmoittaa, että mikäli virusta ei pian eliminoida, Blogistan tuhotaan taktisella ydinaseella. Kansalliskaartin tummanvihreät kuorma-autot, Humveet ja mustat Huey-helikopterit lennättävät tomua Blogistanin kaduilla kun rynnäkkökiväärein aseistetut kypäräpäiset sotilaat aloittavat alueen tyhjentämisen. Blogistanin sielu samik ei suostu jättämään kättensä työtä vaan pakenee laboratoriotakin liepeet hulmuten maanalaisiin käytäviin, joiden sijainnin vain hän tuntee.

SchizoJannen salarakas ei kuule kaduilla kiertelevien kaiutinautojen evakuointikäskyjä koska on äänieristetyssä kommenttihuoneessa moderoimassa Tiramisun kommentteja. Niinpä alueelta jo evakuoitu SchizoJanne soluttautuu takaisin sisään noutamaan mielitiettyään, mutta molemmat jäävät loukkuun. Salissa ei yksikään silmä jää kuivaksi, kun he tilanteeseen alistuttuaan tarttuvat Jannen oikeaoppisesti sekoittamiin Dry Martineihin ja asettuvat viettämään viimeisiä hetkiään yhdessä Tekkeniä pelaten.

Evakuoidut blogistanilaiset eivät hyväksy ajatusta idyllinsä tuhosta vaan käyvät viivytykseen. Pörrö kutsuu presidentin loputtomiin imetystä käsitteleviin tilaisuuksiin, joista tämä ei uskalla kieltäytyä pelätessään Keskustan perhearvoja puolustavan imagon kärsivän. ButtJanne sekoittaa presidentin sekä ”Kääriäinen”-atomipommia rakentavan Säteilyturvakeskuksen väliset viestiyhteydet. Juuso Hyvärinen soluttautuu veturinkuljettajaksi VR:lle ja valmistautuu hidastamaan ”Kääriäistä” kuljettavan erikoisjunan matkaa laboratoriosta Ilmavoimien Hornetien tukikohtaan Pirkkalaan. Marjut jarruttaa pommin rakentamista kohdistamalla julkista kritiikkiä sen käytettävyyteen. Turisti ”epäonnistuu” valmistaessaan presidentti Karpelalle fugua, mutta attentaatti menee mynkään annosta kantavan tarjoilijan kompastuttua kosintaan polvistuneeseen Sauli Niinistöön.

Toisaalla on perustettu virusta tutkiva wiki, ja nimettömän vihjeen avulla Kokkarinen sekä Tiedemies oivaltavat yhtäkkiä viruksen koodin perustuvan go-pelin pitkälle edistyneisiin siirtoihin. Seerumi uutetaan, mutta vielä tarvitaan kommandojoukko, joka soluttautuu piiritettyyn Blogistaniin ja vie vastalääkkeen taisteluplaneetan reaktoriin. Ratkaisuksi muodostuu comandante Mertenin komentama, vastaavia operaatioita tulevaa roolipeliään varten harjoitellut Kampfgruppe Ostfront, jonka Wehrmacht-univormut aitoine tornistereineen hämäävät Kansalliskaartin miehet. Saatuaan salaperäiseltä auttajalta Blogistanin viemäritunnelien kartan Merten onnistuu johtamaan joukkonsa perille ja virus tuhotaan.

Vaara ei kuitenkaan ole vielä ohi. Hallitus yrittää salata onnistumisen saadakseen tekosyyn käyttää pommia, mutta Jyrki J. Kasvi kertoo viruksen tuhoutumisesta eduskunnan televisioidulla kyselytunnilla eikä salailu enää onnistu. Presidentti Karpela kätyreineen puristelee nyrkkiä taskussa, mutta peli on tällä erää menetetty. Yleisessä sekasorrossa ”Kääriäinen” siirretään salaa Keskustan varikolle Pielavedelle sen varalle, että demarit yrittävät oikeasti vähentää keskustajohtoisten kuntien määrää.

Loppukohtauksessa onnelliset blogistanilaiset kokoontuvat pitkien pöytien ääreen juhlapäivällisille Rivendellin suureen saliin. Pidetään pitkiä puheita ja sankarit palkitaan omatekoisin patsain. Outi raportoi tilaisuudesta suoraan IRC-kanavalle. Seuraavina päivinä eräissä blogeissa arvostellaan, että patsaat menivät väärille henkilöille ja Top-lista on muutenkin liian staattinen.

Ratkaisevat nimettömät vinkit antaneeksi mediataloja vihaavaksi mastermindiksi paljastuu salaperäinen ”Prospero”.

Kaarnalaiva

Uppo-Nallessa oli kaarnalaivoja, joten me myös. Ja rantaan kokeilemaan, uiko se. Selitin Pojalle, mikä ja miksi köli on. Näytti yhä epäilevältä.

Rannasta löytyi auringonlasku, josta otettuihin kuviin ei tarvitse lisätä värikylläisyyttä. Pokkarin akku oli liki lopussa eikä kylmyys asiaa parantanut, mutta kourassa lämmittämällä koje elpyi vielä yhteen kuvaan ja vielä ja vielä.

Venekin ui ja tuuli tarttui purjeeseen, mutta köli otti pohjaan ja matalalle ulottuva paperipurje kastui. Kokeilua pidettiin silti puolin ja toisin onnistuneena. Joutsenet lähestyivät, ehkä tarjottavan toivossa. Varo isi jos ne on vaikka vihasia, Poika huikkasi.

Pimeni. Kotimatkalla kiipeiltiin Väiskin kaltseilla.

Tänään kirkkaan kirpeä aamu. Minä näin isi Vinnairian koneen, Poika ihasteli matalalla kaupungin yli kaakkoon jylisevää kimallinta.

Länsisatamaan ja Rööperiin. Harvinaisen tyynen satama-altaan reunalla kaijassa Aranda ja Geola, Hietalahden puolella Hector ja Porin Karhu. Hiomakone vinkui telineillä, kun Salven naapuritaloa remontoitiin. Sepänkadun päässä kaksi kioski-kahvilaa melkein vierekkäin, miten veristä lie kilpailu? Ainakin aikanaan viihtyisä Laivakoira yhä paikoillaan.

Fredalla mattokauppaan kiirehtinyt mies ei malttanut taskupysäköidä Golfiaan vaan jätti sen viistoon perä tukkimaan kaistaa. Mutta sehän onkin toisten ongelma.

Värit haalistuvat

Koleus. Harmaus.

Mut isi taivaa isä ei kyllä oo luonu asvalttia eikä junarataa, Poika ilmoitti. Ahaa, mistäs ne on tullu, kysyin. No työmiehet on tietysti ne tehny, valisti isompaa pieni mies, arjen teologi.

Keltainen ja punainen vähenevät maisemassa sitä mukaa kun lehdet valuvat maahan kuivana kahisevaksi matoksi.

Kuulokkeissa Johanna Vuoksenmaa kertoi Anna Tulustolle, miten hänestä tuli hän, mutta huomioni karkaili. Tyttöjen juttuja, hiipi ajatus, jota syyllisyys heti tarrasi kauluksesta. Eihän niin saa ajatella, valistunut, nykyään.

Vesirajassa vaahtoa, harjaltaan kuin pölyistä. Variksen raakunta nostatti katseen ja samalla osui silmiin korkealla lounaaseen ponnisteleva valtava lintuaura. Eli ja muutti muotoaan koko ajan, yksi osa oli hetken nuoli.

Kotona lämpimässä poskia alkoi kuumottaa.

Kotona. Lämpimässä. Hesarin juttu asunnottoman yöstä. Arvelisin, että meillä on varaa kustantaa jokaiselle lämmin paikka nukkua, ruokaa kahdesti päivässä ja talvenkestävät vaatteet, oli juoppoutta tai työhaluja tai ei. Enemmästä keskustellaan sitten erikseen.

Paavo Vasalan tekijänoikeuskirjoitukselle Mediaviikossa taisi tosiaan tapahtua jotain merkillistä.

Welho toimii, ei toimi, toimii, ei toimi.

Sananvapauden etulinjassa

Aamun HS kertoo Irakiin komennettujen sotilaiden pitämistä blogeista, joista päällystö ei kuitenkaan ole varauksettoman innoissaan. Kumma juttu.

Jos blogeja olisi ollut pitempään, ilmiö olisi voinut todella muuttaa historiaa.

5.12.1941

Olemme me vain semmoinen jumalten tuuli, että keisari saa olla meistä vielä ylpeä. Aloha ;)

Tai:

4.6.1944

Soi: Glenn Miller: Moonlight serenade

Tai:

Tarujen aikaan

Joka paikkaa jomottaa iänikuisista ylitöistä. Suurisuu Odysseus käski rakentaa puusta hevosen, jonka sisään mahtuu joukko miehiä aseineen, ja me orjathan teemme mitä käsketään. Ksenomedes väitti iltanuotiolla, että hevonen on tarkoitus lahjoittaa troijalaisille, mitä lie vapaiden miesten hullutuksia taas. Minä aion joka tapauksessa puhua luottamusmiehelle tasoitusvapaista. Hitot jostain Helenasta kunhan tämä tahti vain vähän hellittäisi.

Tai:

10.9.2001

Alkaa pikkuisen jännittää, mutta yritän kohta nukkua hiukan. On tämä aina samaa säätämistä, Samir keksi viime tipassa että hän haluaakin ohjata oman koneensa eteläiseen torniin vaikka nimenomaan oli sovittu, että minä. Onneksi Muhammed ehdotti, että asia ratkaistaan kivipaperisaksilla ja tiesinhän minä, että Samir, se koiran poika, valitsee aina kiven. Omar muuten hehkutti, että itse suuri saatana Bush vierailisi pohjoistornissa huomisaamuna. No, toivoa aina voi ja nyt yritän tosiaan nukkua. Toivottavasti minun neitsyideni joukossa on pari vaaleaa. Nahkurin orsilla tavataan.

Kylmällä tuulisella planeetalla

Lauantai-illan vilinässä keltaisia kasseja kaikkialla. Kohta kannoin omaani minäkin, uumenissaan Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä.

Otin 250 kuvaa, joista deletoisin sata huonointa. Kättelyitä, Urheiluruutu, kaksi kuppia keltaista boolia ja kourallinen grillimaustettuja ennen kuin livahdin ovenraosta yöhön. Töitä vielä tehtävänä ja tenavat heräisivät kumminkin kuudelta.

Tänään tuulessa oli terä ja meri teräksenvärinen.

Matkalla Kamppiin kauppaan kuuntelin sitä Radio Free Finlandia, jossa haastateltiin SchizoJannea. Bloggaajien laajaan skaalaan luetaan ehkä molemmat, mutta asumme eri planeetoilla. Hän luo digitaalisia ulottuvuuksia siinä missä minä naputtelen tällaista verkkopäiväkirjaa. Jostain syystä huomasin ajattelevani Sam Inkistä.

Kotimatkalla puistosta Poika kertoi, että hänellä on illalla kokous. Siellä kuulemma harjoitellaan moottoripyörällä ajamista, opetellaan kirjoitusjuttuja ja lopuksi katsotaan vähän teeksua. Kehuin ohjelmaa mielenkiintoiseksi.

Väärä smurffi

Kaksi tummakulmaista miestä alkoi liikehtiä hermostuneesti ja ponnistautua jaloilleen kun virkapukuinen HKL:n kuski nousi samalla ovenavauksella metroon Sörkässä.
- Älkää minun takia pomppiko, sinipukuinen sanoi ja syventyi sanomalehteensä.

Raikkaat kadut

Eilinen Hakaniemi oli jäävedellä huuhdeltu, mutta auringon kirkkaus poltti usvaa pois ja lämmitti jo. En ole asunut Hämeentiellä vuosikymmeniin, mutta pienellä hakemisella oikea talo löytyi. Rapussa tuoksui samalle kuin aikanaan kulman takana mummon talossa.

Neljä lenkkeilevää naista nousi Kaisaniemen rannasta Pitkällesillalle. Kasvitieteellisen puutarhan rauta-aidan takana kuin reikäisiä mustuneita raparpereja, jotka näyttivät ja haisivat uhkaavilta. Triffidien kapina.

Ennen megaspårapysäkkiä käveli salkku kädessä vastaan täyspartainen mies hohtavan valkoisessa asussa, joka oli OPEC-kokouksen uutisfilmistä.

Tänään aamusumu oli piilottanut Lauttasaaren sillan. Usvan takana voimala kohisi ja höyrysi, aurinko kipusi taivaalle suurena. Aivan tyyntä. Aamun kuvat Flickr:n puolelle.

Hietarannan vesi on matalalla. Seisoin paljastuneella vihreän levän liukastamalla hiekalla ja katselin puolisukeltavia. Rantaviivalla sumun keskellä touhusivat koululaiset jotain.

Kuulokkeissa Antero Mertaranta kertoi aloittaneensa työnteon 12-vuotiaana, pakko, jos yksinhuoltavan sairaanhoitajaäidin poikana halusi omaa rahaa. YLE Q -podcast ja Miten minusta tuli minä.

Päätoimittaja Vasala on innoissaan uudesta tekijänoikeuslaista.

Lopuksi

Mäkelänkadulla alkoi välkkyä. Äänetön mustamaija oli kytkenyt vilkut päälle ja katosi Kurvin suuntaan siniset tähdet katolla tuikkien.

Keskuskadulla keltainen DHL-rekka hätävilkut päällä. Minä juoksin kulmalta 3T:hen. Toinen takasillalla seisseistä harmaahaalarisista vartijoista ojensi jalkansa valokennoihin jotta ehdin mukaan. Kiitin.

Kotona pitkä pullo Karhua.

Kevyen liikenteen kesken

Ai Kurvissakin.

Täällä päin 85 % aikuisista pyöräilijöistä polkee jalkakäytävällä. Suurin osa väistää jalankulkijoita, ainakin jotenkuten. Satunnaisesti joku soittaa kelloa vaatien tietä.

Niistä, jotka polkevat ajoradalla, 95 % ajaa ilmeen värähtämättä päin punaisia. Ja 50 % käyttää kypärää.

Pyöräteitä olisi ei hirveän paljon sivummalla.

Missasin eilen Ajankohtaisen kakkosen, mutta se löytyi tänään YLEn sivuilta. Eipä siinä juuri uutta ollut tekijänoikeuslaista. Eikä selvinnyt, mitä ne nettikansan keskuudessa liikkuvat villit väärät käsitykset ovat.

Univelka on harmaata ohimoilta murenevaa pölisevää sementtiä. Ei tullut tänäänkään nukuttua päikkäreitä.

Vankina omassa navassa

Tällaistahan minä tietysti lukisin vaikka kuinka.

Johtaja Mertenin käsittääkseni ystävälliset sanat lämmittävät, mutta niin vain samoissa lauseissa irvistää vastaan se itseä jo pitkään vaivannut.

Blogi tuntui paikalta, johon voisi kirjoittaa monenlaista ja -tyylistä. Vaan tässä sitä ollaan, omien ennalta-arvattavien maneerien vankina.

Vaikka parempi sekin kuin ei mitään.

Mutta vieläkö tutun turvallisesta Hassisen Koneesta sikiäisi oudot Siekkarit?

Maalla, merellä ja ilmassa

Lämpimän sumuinen aamu, punertava taivas.

Valo muuttui jatkuvasti sitä mukaa kun aurinko hiipi korkeammalle. Lehtimeri kahisi ja litisi jaloissa.

Lapinlahdella nyökki eteenpäin vesilintupari, jota en tunnistanut.

Rakennusviraston topparoikka oli jähmettynyt rannalle maalaukselliseksi asetelmaksi. Kaksi äänetöntä istui liikkumatta penkillä ja tuijotti kauas tai sisäänsä. Kolmas yhtä mietteissään avolavapakettiauton ratin takana, keltainen vilkku kojelaudan päällä kiertämässä loputtomiin.

Taivallahdella sorsan pitkä lähtökiito oli niin samanlainen kuin raskaasti lastatun lentokoneen. Vimmatusti räpytellen se nousi kahteen jalkaan ja lensi Soutustadionin luo. Toinen rohkaistui ensimmäisen suorituksesta ja pyrähti saman taipaleen.

Koulutyttöjä pareittain laput kourassa, suunnistusta aamun kaksoistunnilla kai. Pojat Väiskillä jalkapalloa. Toinen joukkue teki maalin toisensa perään.

10.10.2005

Tämänvuotisena Aleksis Kiven päivänä HS ottaa käsittelyyn Eeron, ja ääneen pääsee filosofi Heidi Liehu.

"Hän on hyvin perinteinen älykkö: sarkastinen ja kriittinen, suurentelee ja ivailee. Toisten ihmisten sanojen vääntäjä ja kääntäjä". --
Liehu muistuttaa, että Eerolla ei ole itsenäistä ajattelua, hän ikään kuin ratsastaa toisen selässä, alentaa, ivailee ja on kriittinen. Älykköjen pitää olla "kriittisiä".

Eero olisi ollut menestys bloggaajana.

Malttakaa veljet, kohtapa liityn joukkoonne Tapion tarhaan. Vaan laadinpa ensin kelpo merkinnän. Kunniansa saavat pian kuulla niin lukkari kuin katalat Toukolaisetkin.
- - - - -
Sitä en pannut merkille, kun Ilta-Sanomien liikennetoimittaja Lasse Erola tässä joskus ihmetteli katumaasturien tarpeellisuutta. Vaan kulmakarvani kohosivat, kun Erola perjantain numerossa kertoi jutun johdosta saamastaan palautteesta, jonka mukaan hän on täydellinen hylkiö, kommunisti ja suuri paskiainen.

Vain yksi palautteen lähettäjä puuttui siihen, mitä kirjoitin. Suomalaiseen tapaan muut arvostelivat lähtökohtiani ja epäilivät motiivejani. Eräs heistä päätti vuodatuksensa toivomukseen, että keskittyisin jatkossa muuhun kuin arvostelemaan niitä, joilla on enemmän rahaa kuin minulla.
- - - - -
Innolla odotettua poliittista blogia valmistelevan Fabulan Jaakko ei pitänyt HS:n Asunto-sivujen jutusta, jossa suunniteltiin Kallion siistimistä.

Minäkin haluan asua kaupungissa, joka tuntuu kaupungilta ja kuulla ratikan äänen asuntooni. En silti halua lukea hissin seinästä töhryjä enkä kuunnella naapurien rempseitä jatkoja keskellä viikkoa kun aamuherätys odottaa kolmen tunnin päässä. En halua, että minua pilkataan kyttääjäksi jos loukkaannun yöunieni pilaamisesta enkä varsinkaan halua vilkuilla yöllä takanani kulkevaa tyyppiä. Ainakaan, jos se merkitsee, että minun pitää olla huolissani terveyteni puolesta.

Mutta jos kaikki kalliolaiset ovat Jaakon kanssa samaa mieltä, mikäpä minä olen heitä mestaroimaan.

Tosin en olekaan eloisa enkä kesyttämätön enkä City-lehden tai Nöjesguidenin kohderyhmää. Toivon silti kunnon ihmisiä kohtaan sen verran toleranssia että heillekin löytyy joku sija tästä kaupungista.
- - - - -
Ja Ellinooralle kumarran kiitokseksi höveleistä sanoista.

Ja Admiral Hipper

Minä näin isi unta stegosauruksista, sanoi Poika nostaessaan päänsä tyynyltä.

Rannan kivikosta kyykkäkentän kohdalta löytyi eilen Brestin sotasatama. Kaksi valkeaa täysikasvuista ja kolme komeaa harmaata poikasta.

Tuulipukuinen hahmo pakkasi kyykkäkalistimia laatikkoon. Valkoposkihanhet olivat muualla mutta vihreävalkoisia pötkylöitä joka puolella.

Illalla sumu peitti Vuosaaren. Sillalta ei nähnyt mihinkään.

Muppet-shown aitiossa

Minä vuonna HS alkoi julkaista Nyt-liitettä?

Olisi mukava saada käsiinsä muutama alkuaikojen eksemplaari. Se voisi auttaa muistamaan, miksi joskus pidin liitettä ihan mielenkiintoisena ja hyvänä luettavana.

Oliko Nyt-liite joskus ihan oikea lehti? Vai oliko se alusta asti tuollainen TV-opas höystettynä huonolla teinihuumorilla, sivuntäytesilpulla ja löysänhelpolla julkkiksille vittuilulla.

Minä vuonna ideat loppuivat?

Viimeistään "taiteilijoiden" päästäminen sorkkimaan Naisen kanssa -sarjakuvaa katkaisi lukijan selän.

Konsernilla taitaa joka tapauksessa riittää rahaa. Ei tarvitse sanoa, että käyttäisivät nuokin eurot vaikka journalismiin.

Kuulaus

Ainakaan ei tarvitse matkustaa pohjoisiin nähdäkseen keltaisia lehtiä. Ne ovat kyllä edukseen kasteen kirkastamalla vihreällä nurmikolla. Hautiksen kivimuurin päällä lepäävissä vaahteranlehdissä mustia täpliä.

Niemennokan takaa lipui kaksi valkoista joutsenta ja vähän pienempi tumma, ylväästi jonossa kuin Scharnhorst, Gneisenau ja Prinz Eugen Operaatio Kerberoksessa.

Etupyörät keikkasivat hetkeksi korkealle kun kuorma-auto veti kiviä täynnä olevan vaihtolavan vinssillä selkäänsä. Muurin korjaus näyttää edistyvän. Ehkä vainajat eivät valukaan maamassojen mukana viereiselle kadulle.

Vesibussi kynti Seurasaarenselkää ahterin Suomen lippu laiskasti nytkähdellen. Aamukone pörisi taivaan halki. Kaupungin miehet ajoivat Taivalsaaren aidanjuuria piiskalla.

Minigolfin takana taas se ruokayrtin tuoksu.

Vielä kaupasta maitoa ja halpischeddaria. Katon säleikkö puhui jostain Radio Novan ylimääräisestä uutislähetyksestä.

Kotimainen lentokoneteollisuus

Taitoin etupään kulmat sisään ja vielä kerran. Sitten kyljelleen pöydälle ja siivet kulmaan ulos, ensin toinen ja sitten samaan mittaan toinen. Kaikki saumat kynnellä painaen että tulee tiukkaa ja jämäkkää.

Keskeltä yhteen pienellä palalla maalarinteippiä ettei repsota. Siipien kärkiä puoli senttiä ylös, sivuvakaajiksi. Siipien takareunoista varovasti repimällä pystyyn pienet suorakaiteet, siivekkeiksi. Ettei sukella.

Muistutti Concordea.

Lensi se. Tai liiti. Poika hihkui innoissaan, isä myhäili sisäänpäin.

Sentään vielä.

Voiko sitä jo tilata?

En minä tiedä, mistä se haamupäivitys tuli.

Mutta Fabula sanoo: tarvitaan ammattitaitoisesti totetutettu, poliittiseksi profiloitu blogi.

Erittäin totta, sillä kuten teksti jatkuu: faktojen tarkistukseen, toimittajan painotusten paljastamiseen ja puuttuvien näkökulmien esilletuomisessa blogi on hyvä formaatti.

Loistava ajatus.

Timo Harakka muuten kirjoitti ammoin:

Eurooppalainen suurteollisuus pyörittää kymmeniä tuhansia eurobyrokraatteja. He päätättävät neuvostojen salaisissa kokouksissa ministereillämme lakeja, jotka ylittävät kansan muodollisesti valitsemien edustajien valtuudet. Kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta, koska päätökset tekee "Bryssel".

- Minä olen rakennemuutos, 1998

Kuulostaako ajankohtaiselta?

Karpela teki selväksi

Verkkouutisten näkemys:

Uusi poliittinen ilmiö - "nörttien kansannousu" - sai suuren valiokunnan puheenjohtajan Jari Vilénin (kok.) avaamaan poliittiset neuvottelut siitä, mitä laille pitäisi tehdä. Kun kulttuuriministeri Tanja Karpela (kesk.) teki selväksi, ettei sivistysvaliokunnassa perusteellisen käsittelyn ja EU-direktiivin mukaiseen esitykseen pidä koskea, hallitusryhmät sopivat, ettei lakiesitystä peukaloida.

Väsymyksen yltyessä ilmestyvät tontut

Limittäiset
päällekkäiset
keltaiset
kosteat
toisiinsa liimautuneet
imelältä tuoksuvat
lehdet
- - - - - - - - -
Eri lämpötila.
- - - - - - - - -
Maidon möhjäämät murot.

Lausunto

Kerrankin selkeitä tuloksia.

Streptokokki A kolmella plussalla, ääni puhelimessa sanoi.

Hyvä että tuli lähdettyä lääkäriin enempää empimättä. Tuollaisilla nielurisoilla ei kannata odotella, sanoi aikanaan omalääkäri.

Vain kiireellisimmät

Safe mode -elämää.

Tässä talossa ei spagettia syödä

Onko isi Korkeasaaren nimi Korkeasaari sen takia ku siellä on niin korkeet kalliot, Poika kysyi. Myönsin, etten tunne nimen etymologiaa mutta kerroin pitäväni hypoteesia hyvänä ja sellaisen keksijää etevänä ajattelijana.

Tyttö heräsi ränäisenä ja kuumemittari vahvisti epäilyn. Saatettiin esikoinen hoitoon ja palattiin banaanikaupan kautta kotiin. Heinähattu ja Vilttitossu viihdyttävät potilasta.

Tekijänoikeusjutusta olisin kirjoittanut näin mutta nyt pääsen viittauksella.

Club for fiven sivujen musiikkinäytteet hivelevät korvaa enemmän kuin mikään toviin, mutta ostaminen olisi kädenojennus Pimeälle Puolelle?

Tunkkikaupan hyllyyn sai jäädä J Karjalainenkin.

Ja Gavisconia päälle

Tänään kirjoitin paljon. Tänne ei riittänyt.

Soi: Tavaramarkkinat: Kevät. Se oli 1985.

Mielenkiintoisiakin ohjelmia

TV 1 klo 14.35 Prisma: Luvassa hämärtyvää. Mielenkiintoista dataa, mutta musiikkeineen ja kuvauksineen kovin apokalyptinen. Ensin ydinsodan ja sitten ympäristökatastrofin uhkien alla olemme kasvaneet kyynisen epäileviksi, kun ihmiskunta on aina ollut tuhoutumassa huomenna.

TV 1 klo 16.10 Natsien tutkimusretkikunnat. Belloqia ei mainittu, mutta melkein odotti Indiana Jonesin ja Sallahin kurkkaavan jostain. Filminpätkät 1930-luvun Lhasasta jopas nyt jotakin.

TV 1 klo 21.15 Ykkösdokumentti: DC3:n viimeinen matka. Ajan ja rahan kanssa tehty dokumentti mielenkiintoisesta aiheesta, tunteisiinvetoavuutta ei vedetty yli. Asenteessa jotain sotiakäymättömän ruotsalaista naiiviutta.

Täsmälleen klo 18 kurkkukipu tuntui yhtäkkiä putoavan 40 prosenttia ja alkoi vimmainen hikoilu. Haluan uskoa taudin taittuneen.

Teillä ei oo kyllä yhtään tajua päässä, sanoi Poika iltapalalla. Nukahtivat ennen puolta yhdeksää.

Tautivuoteella

Kuumeyöt ovat pitkiä ja surrealistisia.

Palelin, kääriydyin peittoihin, otin lääkettä, nukahtelin ja heräilin, kuulin korvissani loputtomasti Kamerunin helmeä, torjuin pahoinvointia hengittelemällä tasaisesti, nukuin polvillani vessassa pönttöön nojaten ja eteisen matolla vati vieressä, laahustin vateineni sohvalle, nukahtelin, heräilin.

Keskiyön noteeraus oli 39,1. Kun aamuksikin riitti vielä 39, kävelin hyvin hitaasti Mariaan päivystykseen.

Penisilliinikuurin, tonsilliitin hoitoon, saa aloittaa heti.

Ketorin puree oloon aika hyvin. Hiki on ja nielaisemaan pystyy irvistämättä.