Näkymä rannalta

Syysaattoilta

Syyskuussa, eteläisessä Suomessa usein syyskuun loppupuolella, näkyvät tulevan syksyn ensimmäiset merkit. Silti yöt ovat vielä ihmeen lämpimiä, vaikka on jo syksyisen pimeää. Keltaiset vaahteranlehdet putoilevat perunamaan multaan; kun sieltä nykäisee varren, se on täynnä pyöreitä tasaisia mukuloita. Syksyllä ilma on seesteisen kirkas, kaikki siitepölyn ja hyönteisten utu on pois. Voi kävellä lähitienoon kallioilla tai veden äärellä mieli täynnä mennyttä kesää.

Matti Mäkelä: Hyvä maa.

Osuustoiminnallisessa pariloitua karitsaa, valkosipulikermaperunoita, juureksia, paahdettuja valkosipulinkynsiä ja valkosipuli-barbecuekastiketta.

Kotona kahvit.

Pohjaväri

Ei se mitään haittaa, vaikka kuolisin. Pujahdan takaisin äidin vatsaan ja synnyn uudelleen, siteerataan syöpäsairasta viisivuotiasta syöpäsairaiden lasten ja nuorten yhdistyksen Sylvan eilen julkistamassa kirjassa.

Hesarin juttu aiheesta ryömi rintalastan alle.

Kai sitä on lasten myötä tullut vähän herkäksi.

Karu hattu

Illan tumman huumorin tyylittelee Kokoonpanolinja.

Metsäläisverta

Hiidenkiventiellä tuulenpuuska tanssitti lehvistön suhisemaan ja koivujen kyljet olivat jotenkin niin.

Nenässä ettei sittenkään syksy vielä.

Metsän puut, puuvene, airon pinta kourassa, auringon kuumentamien laiturilankkujen tuoksu.

Mutten nimeltä kuin saunakoivun ja sen rannasta kaadetun haavan. Hespan puiston sileiksi kiipeillyt tietysti, joukkona.

Hello, hello, hello

Stan ja Dud, YLE Teema, Hurriganes. Kari T kirjoittaa.

Soi: Hurriganes: Hey Mr. Fancy

Hyppelehtivän puheen maassa

Olipa idyllistä tienoota.

Puutalot pihoineen ja omenapuineen, kapean kadun ylle suojelevasti kumartuvat puut, sunnuntaiaamun rauha. Kapea jalkakäytävä ja se kohta, jossa talon kulma tunkee melkein ajoradalle.

Yhdessä kohdassa ihmettelin palaneen hajua kunnes muistin, että juuri täällähän vasta roihusi.

Raunistulako ollut joskus pahamaineista seutua?

Illalla pilvet punottivat itäisellä taivaalla. Pysähdyin katselemaan väriä, talojen takaa nousevaa Tuomiokirkon tornia ja rautatien vierestä rinteellä nousevia kortteleita.

Oikein kaunis kaupunki muutenkin.

Vuoroni Hesen tiskillä tuli 20.49 ja bussi Helsinkiin lähti 21.00 muttei tehnyt tiukkaakaan. TS:ssa oli juttu Spitfireistä, mutta lukiko siinä tosiaan jotain "Messerschmidteistä" ja "Fokkereista"?

Yhtäkkiä stoppi ja horisonttiin saakka punaisia perävaloja. Mustamaija kiiti jonon ohi sinistä välkkyen. Matkan jatkuessa näkyi vilaukselta pientareella bussi ja sen perässä poliisiauto. En ehtinyt nähdä, mutta jotain bussille oli muiden matkustajien huokailuista päätellen tapahtunut.

(Edit: Jaa, se on ollut tämä bussi)

Moskovaan!

Elokuvista ymmärrän vähän ja niiden tekemisestä vielä vähemmän, mutta Katri Mannisen puheenvuoro oma-aloitteisuudesta asioiden tekemisessä olisi oivaa oppia monelle muullekin alalle.

Työmiehen perjantai

Sateessa käveleminen on hauskempaa silloin kun on matkalla kotiin. Kuiva ja lämmin määränpää, vaihtovaatteet lähellä. Voi pitää sateenvarjoa huolettomasti, astua katuojan vuolaaseen virtaan ja antaa veden pärskyä ränneistä kintuille.

Ukkonen rumisteli.

Metrovaunussa oli tunnelmaa kuin kuulemma 50-luvun linjuriässässä: pullo kiersi, remakka raikui, rouva torui ja viiksekäs saarnasi veteraanille aivonsa juoneen tai muuten vain hidastettua dialogia. Korttia ei sentään lyöty eikä kenelläkään ollut kanoja.

Minä luin Matti Mäkelän vanhoja esseitä ja pursusin niiden herättämiä ajatuksia, jotka kotiin ehtiessä olivat haihtuneet.

Perillä avasin sateenvarjon kylppäriin kuivumaan ja latasin kahvinkeittimen ropisemaan.

Puoli olutta maistui saunan päälle hyvältä.

Eriävä mielipide

Päätoimittaja Paavo Vasala pääkirjoittaa, että oikeudenkäynnit tulisi käydä suljettujen ovien takana.

Yksilö, yritys ja yhteiskunta

Taivas on Helsingissä aavemaisen hohtavan kellertävä, ilma on epätavallisen lämmin ja pieniä pisaroita tippuu taivaalta, kuvaa Cybbis.

Juuri niin se oli.

Lisäksi oli peltikattojen yllä sateenkaari, jota kutsuin tenavat katsomaan.

Mutta se yhteiskunnallisuus. Miksi oma menestys niin usein tuo mukanaan käsityksen siitä, että muiden ihmisten ongelmien syy on pelkkä laiskuus, kysyy sosialidemokraatti Esa Suominen, ja se on luultavasti hyvä kysymys.

Miksi niin moni ajattelee, että ihminen on pelkkä lastu yhteiskunnan laineilla ilman omaa tahtoa tai omia valintoja, kysyisi joku toinen.

Voisiko totuus olla jossain siellä välissä?

Mutta Suominenhan puhuukin Heikki Lampelasta, jonka poliittisia kannanottoja en tunne.

Puhutaanko yksilöstä vai yhteiskunnasta, on yksi linja myös Sediksen listaamissa kritiikeissä elokuvasta Mona-Palavan rakkauden aika (1983). Saattaa olla, että kävin aikanaan katsomassa sen kahdesti mutta en anna kontrastia Sediksen analyyttiselle tekstille kertomalla, miksi luultavasti.

Aikahyppy 1978

Niitä syksyn ensimmäisiä koulupäiviä, kun välitunnilla on vielä pölyisen kuumaa ja farkkutakki riisutaan ja haetaan lähikaupasta Midit. Kotimatkalla kirkkaus ja pöly väsyttävät silmiä, nuuhkin kuuman asvaltin ja lehmusten tuoksua. Erotaan kulmassa sovittuamme että soitellaan kohta, fudista tai fillaroimaan tai rekkareita bongaamaan tai jotain. Ulko-oven kolahdus hiljentää iltapäiväruuhkan etäiseksi huminaksi, rapussa on hämärää ja tuoksuu viileälle kivelle. Hissin ovi kolahtaa, haitariveräjä nitisee ja esiin taitettavassa penkissä lukee KONE. Eteisessä heitän Adidas-laukun olalta johonkin, potkaisen Jaguarit jalasta ja jatkan jääkaapille. Aurinko paistaa kuumasti keittiöön. Näköjään uusi Seura pöydällä.

Oli reittivalinnallakin osansa, mutta kaikki valui mieleen aika itsestään. Rintalastan alle jäi onttoutta. Nevanlinna on osuvasti kynäillyt nostalgian ja melankolian "siteestä", sanoo nimimerkki "toad" Radio Helsingin phorumilla. En ole lukenut, mutta pitääpä.

Tämmöinen on näköjään muutenkin maailman väärin päivä pakertaa sisällä.

YLEn Teksti-TV:n sivulla 103

Syyttäjä vaatii Nils Gustafssonille elinkautista vankeustuomiota kolmesta murhasta. Hän itse kiistää syyllistyneensä tekoihin.

Onko kappaleessa jotain omituista vaiko eikö?

Turisti ykkönen politiikan toimituksen arvioimana

Kukaan hallitustunnusteluissa esiin nousseista nimistä ei ainakaan toistaiseksi ole ilmoittautunut kieltäytyvänsä vastuusta. Monet ovat käyneet jo ilahduttavan aktiivisesti työstämään hallitusohjelmaa, ja luvassa lienee sekä hedelmällistä yhteistyötä että sopivia vääntöjä. Oikeusministerin Johannes Koskistakin suurempi innokkuus puuttua tuomioistuintyöskentelyyn tosin hiukan huolestuttaa.

Salkkujen jaossa pidettiin silmällä ehdokkaiden kirjoituksissaan osoittamaa kiinnostusta yhteisiin asioihin sekä niistä ilmenevää harrastuneisuutta ja kykyä tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen.

Erityisesti pääministerin vaativalle paikalle haettiin johtamiseen tottunutta ja organisointikykyistä päätösten tekemistä kaihtamatonta vahvaa persoonaa, joka tarvittaessa kovaakin kieltä käyttäen potkii kabinettinsa toimintaan.

Toinen poikkeuksellisia ominaisuuksia vaativa paikka on kuninkaan, jolta edellytetään erityisiä mediavalmiuksia ja kykyä vaivojaan säästämättä antaa lausuntoja ja osallistua edustustilaisuuksiin valtakunnan julkisina kasvoina.

Vaikka hallitukseen toivottiinkin uusia tuulia ja luutuneiden toimintatapojen kyseenalaistamista, on avainpaikoille turhan haihattelun välttämiseksi haettu sopivaa analyyttisyyttä ja konservatiivisuutta. Osa Blogistanin poliittisen kentän aktiivisista yhteiskunnallisista keskustelijoista arvioitiin niin oppositiohenkisiksi, että heidän katsottiin hyödyttävän valtakunnan hyvinvointia parhaiten hallituksen ulkopuolella.

Monta tärkeää tointa jäi kiireessä perustamatta ja täyttämättä. Sellaisia ovat muun muassa suurvisiiri, käskynhaltija, suuriruhtinas, kalifi, sadanpäämies ja vouti.

Täällä politiikan toimitus, valtioneuvoston linna.

Tänään Hurriganes YLE Teemalla

Valtioneuvoston kanslia tiedottaa

Pääministeri: Turisti
Valtiovarainministeri: Kokkarinen
Toinen valtiovarainministeri: Tiedemies
Ulkoasiainministeri: Peter Elk
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri: Soopa
Oikeusministeri: Kari Haakana
Sisäasiainministeri: Minya
Alue- ja kuntaministeri: samik
Puolustusministeri: Merten
Opetusministeri: Juuso Hyvärinen
Kulttuuriministeri: Sedis
Maa- ja metsätalousministeri: maalainen
Liikenne- ja viestintäministeri: PersJanne
Kauppa- ja teollisuusministeri: Jyri
Sosiaali- ja terveysministeri: Pekka Nykänen
Merenpohjan varakuningas: Tommi
Peruspalveluministeri: Pörrö
Työministeri: Hinkstoona
Ympäristöministeri: Veloena
Käytettävyysministeri: Marjut
Kuningas: SchizoJanne
Silvia Sommerlath: Tira

Liian oikeita poliitikkoja vältelty.

Pekka ja Pätkä konservatiiveina

En oikein tajunnut yhteiskuntat. maisteri Annukka Bergin ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton Olli-Pekka Parviaisen mielipidekirjoitusta ("Kelan syytä tarkistaa avoliiton määritelmä", HS 22.8.05).

Avoliiton näköisesti yhdessä asuvat vain ystävät ovat toki ongelmallinen paikka, kuten Falmawenin lukijat muistavat. Mutta tarkoittavatko Berg ja Parviainen, että ihan oikean avopuolison tuloja ei saisi ottaa huomioon sosiaalietuuksia myönnettäessä?

Jos puolison tulot yltävät 22 000 euroon vuodessa, evätään asumistuki kokonaan. Tämä tietää opiskelevalle puolisolle -- että toimeen olisi tultava noin 260 euron opintotuella ja mahdollisella lainarahalla. Oliko noiden summien tarkoitus nostattaa myötätuntoa?

Monille tilanne hahmottuukin niin, että kun yhteistalouteen ollaan valmiita, parisuhde rekisteröidään joko siviilirekisteriin tai kirkonkirjoihin. Niin varmaan. No, "monille" on turvallisen epämääräinen ilmaus.

Saattaa toki olla olemassa erillistalouttakin pitäviä avopareja, mutta ei ole kovin uskottavaa, että tyypillinen avokki kieltäytyisi osallistumasta sydänkäpysensä elantomenoihin. Valtio ja kunnat eli me haluaisimme kylvää rahaa mahdollisimman vähän ja yleensä kylväisimme sen vähän mieluiten niille, jotka kipeimmin tarvitsevat. KELA on meidän työrukkasemme tätä tehtävää täyttämässä.

Mutta ehkä kirjoituksen sanoma olikin ajallemme tyypillinen meille valtiolta mahdollisimman paljon fyrkkaa öö tota jollain vaan perusteilla? Voi myös olla, että vain ymmärsin väärin.

Toiseen asiaan. Toivottavasti SchizoJanne akateemisena tutkijana ottaa kantaa tähän väitteeseen tietokonepelien ja väkivaltaisuuden yhteydestä.

Kaikki on niin omituista nykyään

Kuudella pääkanavalla esitettiin viime vuonna 1 320 elokuvaa, kertoo Mikael Fräntin ja Heikki Helllmanin juttu sunnuntain HS:n kulttuurisivuilla. Aikanaan kahden kanavan aikoina elokuvia nähtiin vuosittain pari sataa.

Tarjonta on lisääntynyt mutta samalla elokuvan lumo on haihtunut, lukee jutun taustakulmassa. Elokuvanharrastajien mielestä kulta-aikaa elettiin 20-30 vuotta sitten, jolloin elokuvia oli ruudussa korkeintaan kuudesosa nykyisestä. Silloin jokainen elokuva oli tapaus. Nyt harrastajat valittavat, että kun elokuvia tulee keskimäärin kolme tai neljä päivässä, kukaan ei pysy tarjonnassa mukana.

Kyllähän maailma oli yksinkertaisempi kun oli Kekkonen, yleisurheilu ja hiihto, Neuvostoliitto, kaksi (valtiollista) TV-kanavaa eikä nettiä.

Sitä pysyi mukana.

Leikkaussalissa ei leikitä nattaa

Green Wingin avausjakso.

Tehtävänrajaus

Professori valkeassa riihipaidassaan muistutti aikanaan toisen käden lähteiden kelvottomuudesta, mutta silti, tässä, minä.

Perjantain HS kertoi Turun Sanomien Juhani Heimosen kirjoittaneen, että Espoon käräjäoikeus on pantu ylettömän vaikean ellei mahdottoman tehtävän eteen, kun sen pitäisi ratkaista, mikä on oikeus ja totuus yli 45 vuotta sitten tehdyistä raaoista surmatöistä.

Ei sentään. Ei KO:n tarvitse ratkaista, mikä on "oikeus ja totuus tapahtuneesta". Riittää, kun se arvioi, onko syyttäjän esittämä näyttö riittävä langettavaan tuomioon ja onko syyteoikeus vanhentunut.

Eivätköhän ne oikeus ja totuus jää tämänkin jälkeen hämärän peittoon, luultavimmin ikiajoiksi. Niin ärsyttäviä kuin ratkaisemattomiksi jäävät mysterit ovatkin.

Töölönlahti

Loppukesästä niiden pikkuautoleikkien Kirkkonummen reunalla täytyi olla, koska silloin tuoksui tältä. Maatumaan käyvää kaislaa kai ainakin. Vieläköhän talo ja mökki ovat suvulla?

Polttavan kirkas aurinko heijastui Töölönlahdesta. Puluja, lokkeja, Töölönrannan tuntumassa nurmikolla valkoposkihanhia.

Sillan ali kolisi Pendolino, InterCity, pikajuna, paikallisia. Sr1 veti junan Moskovasta laituriin. Luulen, että haluan joskus matkustaa junalla Moskovaan tai edes Pietariin.

Lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä, rullaluistelijoita, skeittaajia. Yllättävän hiljaista kuitenkin. Sea world? kysyi karttaa kantava mies venäläisittäin murtaen.

Yhdestä kohdasta muljui vettä lahteen. Sitä nyt pumpattavaa raikasta kai. Kuulemma lahden pohjassa on lietettä ja muhjua sokeritehtaan ajoista alkaen niin paljon, että puhtaaksi ruoppaaminen olisi epärealistisen kokoinen ja hintainen urakka.

Manalan kohdalla löyhkäsi viemäri. Photo-kahvilasta leijaili paistuvan pullan tuoksu. Kaupan edessä odotti husseaan kultainen noutaja. Lounaan jälkeen riviin päikkäreille.

Konepelti auki

Kulttuurinavigaattori pohti ja selvitti, kuinka Bodom-oikeudenkäynnin kuvitus Hesarissa tehdään.

Blogilista toimii säädettynä sutjakammin. Hienoa.

Lapset pukeutuu kouluun

Melkein kuuma kesäpäivä, vaikka vihreydessä oli jo kuivaa tunkkaa ja tuuli raapi katua kuivalla lehdellä.

Valo on käymässä terävämmäksi.

Ohitin kirkon kupeella nurmea piiskalla ajavan kuulosuojatun, mutta pellin kumahdus sai pääni kääntymään. Koneensa hiljentänyt haalarikko katseli hetken Volvon kylkeä, mutta kun lommoa ei näkynyt, vippasi puolinyrkkisen kiven kengällään takaisin pusikkoon.

Illan sauna tuntui kuivalta ja kitkeältä. Miltäpä muulta se olisi voinutkaan tuntua kesän, kiukaanpesän ja järven jälkeen.

Tai sitten ei

Tuija YleX kertoo, miten YLE on lähdössä liikkeelle podcastien kanssa. Juhana kysyy, mikä ihme niissä sitten on niin hienoa.

Ilta saa

Kukat tuoksuivat vielä, kun nipsin pyykkipoikia irti ja taittelin vaatteet vasuun. Minkähänlainen syksyn tulo on maalla?

Että karisma olisi Suomessa osunut Tauno Palolle, Esko Salmiselle ja Taneli Mäkelälle. Mutta olin unohtanut Åke Lindmanin.

Titanic valmistautuu kääntymään

Juttua radion tulevaisuudesta ja podcasteista voi kuunnella YLEn Radio Peilistä. Äänessä myös Ville Säävuori ja Omenatarhapodcast.

YLEn podcast-kokeilu kuulostaa kannatettavalta.

Balladeja Saimaalta

Mitä spitaalinen sano ku toinen spitaali spisti spittarilla?

Saimaa-ilmiö 24 vuotta myöhemmin antoi enemmän kuin odotin.

Olivatpa Hassisen Koneen kaverit poikasia. Eivät ne puolipöhnäinen löpinä ja huonot vitsit naurattaneet yhtään niin paljon kuin lukioikäistä, mutta se mikä eilen oli tänään ja arkea, on nyt kulttuurihistoriaa. Katselin muistellen bussia, maitopurkkeja, pulloja. Ja ihaillen Saimaan maisemia, tietysti.

Nyt muistan, mistä apinoimme sen hiustyylin. Ja vilahtelihan siellä muutakin kovin tuttua: mustat The Who -T-paidat, Adidas Jaguarit, farkut ja pikkutakit, kangaspuserot katsomossa.

- Isi, millaista silloin oli kun sinä olit nuori?
- Katso Saimaa-ilmiö.

Tuuliajolla - Balladeja Saimaalta jäi vinyylipakkaan, mutta kuka vei kappaleeni Juho Juntusen kirjoittamaa kirjaa?

Ihminen on kuin krokotiili

Osattiin sitä ennen Internetiäkin:

Yleisönosastojen kirjoitukset ovat erittäin tärkeitä demokratian ilmaisumuotoja, julkista valvontaa, mutta kovin korkeata kuvaa kansan tasosta ne eivät anna. Useimmat ovat näkemykseltään ahtaita, jopa älyttömiä ulvahduksia, onomatopoieettisia parkaisuja, primitiivireaktioita, joista ei kannata välittää. Tottunut lukija pystyy erottamaan, minkälaiset huomautukset ovat arvostelukykyisten ihmisten esittämiä, minkälaiset eivät. Arvostelukyvyttömät kirjoitukset ovat lisääntyneet television aikana.
Silti on aina hyvä muistaa runoilija L.A.Salavan varoitus:
- Aasinpotkuunkin voi kuolla!

Matti Kurjensaari vuonna 1969 ilmestyneessä kirjassaan "Kansakunnan kaapin päällä"

Päivällä töölöläisellä valtakadulla arvelin vastaantulijoiden palaavan lounaalta. Toinen muistutti erehdyttävästi EG:tä.

Mutta onko YLE Teemalla kohta alkava Saimaa-ilmiö yhtä hyvä kuin 1981? Ei kai.

(Kaksi tuntia myöhemmin: Ei se ollut yhtä hyvä kuin 1981. Mutta enhän minäkään ole.)

Epämukava tunne mahassa

Ihminen voisi hämmästytyttää itseään lukemalla ja kuuntelemalla onnettomuuksiin joutuneiden lentokoneiden viimeisiä ohjaamo- ja radiokeskusteluja. Se hetki, kun haukotellen rutiinirupatteleva miehistö yhtäkkiä tajuaa jonkin olevan pahasti vinossa.

Metalli väsyy ja murtuu, kone hajoaa ilmassa ja miehistö yrittää koulutuksensa mukaisesti loppuun asti korjata tilannetta tietämättä, että heillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia. Koneen katto tai seinä repeävät, paine laskee ja lentoemäntä tai joukko matkustajia kieppuu koneesta taivaalle Tyynenmeren yllä (What the hell was that? I don't know). Määräysten vastainen lasti syttyy tuleen koneen ruumassa (Uh, smoke in the cockpit... smoke in the cabin). Sumuisella kentällä rullaava jumbo kääntyy väärästä risteyksestä ja toinen samanlainen lähtee nousukiitoon odottamatta lupaa (There he is .. look at him! Goddamn that son-of-a-bitch is coming!). Neuvostoliittolainen hävittäjä ampuu konetta ohjuksin. Jumbojetti yrittää nousta ilmaan suljetulta kiitoradalta ja törmää esteisiin. Kapteeni laskeutuu palavalla koneella mutta kieltäytyy hätäevakuoinnista ja päättää rullata normaalisti portille, jolloin kaikki koneessa olevat 301 ihmistä kuolevat. Oikosulku polttoainejärjestelmässä johtaa säiliön räjähtämiseen ja muut alueella lentävät koneet näkevät jumbojetin jäännösten putoavan Atlanttiin (Ah, we just saw an explosion up ahead of us here, about sixteen thousand feet or something like that; it just went down -- in the water).

Huonoja ja noudattamatta jätettyjä ohjeita, pieniä inhimillisiä virheitä ja isojakin, suunnitteluvirheitä, virheitä huollossa, haluttomuutta myöntää olevansa hädässä. Tahallisuuttakin.

Vaikka eihän meillä.

Plotti paksunee

Ilta-Sanomien mukaan Kreikassa pudonneen 737:n kapteeni oli saksalainen Hans-Jürgen Marten, jonka ruumista ei ainakaan vielä maanantaina ollut löydetty. Berliinissä toimittajat on uutistoimisto AP:n mukaan häädetty asunnon, jossa kapteeni tiettävästi asui, luota. Asunnon postilaatikossa hänen sukunimensä oli kuitenkin Merten, IS kertoo.

Salaperäistä.

Blogilista tosiaan tökkii. Onneksi on vielä varajärjestelmäksi Päivän Pamaus.

On vain kaksi tapaa keittää kahvia

HKL:n bussi pysähtyi suojatien eteen ja kuski viittoi ylittämään kadun. Toista kaistaa kiihdyttänyt taksi oli ohittaa bussin pysähtymättä mutta sai jarrutettua ajoissa.

Isojen dieselien päivä

Vinkki tuli viime yönä Juliuksen kommentissa ja Juuso Hyvärisen merkinnässä: tänään aamupäivällä sitten istuttiin kohti Hyvinkäätä humisevassa junassa.

Tenavia kuljettaneet pikkuiset junat olivat Pojan päivän kohokohta. Kyytiin ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja päivän viimeisenä matkustajana vielä kerran.

Hurua ja Alsthomia tietenkin ikuistettiin edestä ja takaa. Kameroita ja videokameroita ja TV-ryhmä ja jokunen äänittäjäkin. Ja ne kaksi korkeintaan kymmenvuotiasta täysveristä junaeksperttiä, joille kaikki hyvä oli asianmukasta. Ja diashowta katsellessa Kato deeverivetonen pikuri! ja Huru on paras!. Ja törkeetä, betoniset pölkyt [näyttelyhallissa].

Huru körötteli niin hiljakseen, etten kuullut vieläkään kunnon ärjäisyä. Mutta se Dr 13:n matala jyminä jonka kuulee enemmän rintalastallaan kuin korvillaan ja ilmassa leijaileva pakokaasu...

Näyttelyhalli tuoksui pataljoonan vaunuhallille, ja ovathan aineksetkin samat: terästä, maalia, konerasvaa. Alsthomin ohjaamon tuoksu säväytti: täsmälleen sama kuin aikanaan faijan mukana komentosillalla. Täsmälleen sama kuin siellä oli myös design säätimissä, katkaisijoissa, merkkivaloissa. Ällistyttävää.

Kun kaikki oli muka nähty, löytyivät vielä kirjat, pienoismallit ja lisää halleja. Kaikkiaan melkoinen museo. Nähtävää enemmän kuin viidessä tunnissa ehti. Truman hallin puolella teki vaikutuksen silkalla massiivisuudellaan.

Viimeksi taisinkin käydä Rautatiemuseossa faijan mukana, silloin se sijaitsi vielä Helsingissä. Siitä on kauan.

Poika nukahti kainaloon ennen Keravaa. Kotona katseltiin kuvia. Ihan valokuvaajien ottamia on muun muassa täällä.

Elämyksiä kuluttamassa

MM-maratonin televisiointihan oli silkka "Täällä kuvattiin Näkymä rannalta" -mainosvideo.

Illalla kyyninen analyysi pienelle ja TV:n ääreen. Pituushyppy ja Deep Impact kävivät viihteestä, jälkimmäinen oli kovasti parempi kuin silloinen kilpailijansa Armageddon.

Usein hämmästyttää, kuinka kauniisti vaunut.org-sivuilla osataan kirjoittaa junista ja vetureista. Muiden muassa Juuso Hyvärinen tuntee aiheensa, ja etenkin tekstit veturien äänistä saavat minusta aina innokkaan lukijan.

Hillitte ittes

Mieheni oli eilen käymässä skaboissa kun sai ilmaiset liput ja sanoi että suurinta hupia oli seurata keski-ikäisiä äijiä jotka oli ihan täpinöissä. Niillä oli vihot johon ne kirjasi tuloksia ja otti kaikista kilpailijoista valokuvia.

- Nimimerkki "mie" SchizoBlogin kommenteissa yleisurheilun MM-kisoista

Tosiaan, tämä on Suomi, jossa jostakin innostuville ihmisille kuuluu nauraa.

Note to self: Muista aina teeskennellä ikävystyneen halveksuvaa raukeutta.

Tapahtuman liepeillä

Milloin lienen viimeksi nähnyt Runskia ajettavan Rautatiekadun ja Arkadiankadun välillä kahteen suuntaan.
Melkoinen oli ruuhka kun Manskunkin liikenne. Pillit sirisivät ja konstaapelit huitoivat.

Sävelessä lounaaksi salaattia, riisiä, itämaista punajuurikanaa ja sienicannelloneja. Kotikaljaa. Kahvi. Suosittelen. Samalla puhuttiin asiaakin.

Mäntymäen tienoo oli aidattu ja teltattu. Kävin sisäpuolella roiskeisessa vessassa.

Tenavat olivat Soneran Sporttipuistossa jopa yllättävän innoissaan, etenkin lähtö telineistä ja keihäänheitto kokeiltiin yhä uudelleen. Aidoissa Tyttö huomasi, että ohihan näppärämmin pääsee kuin yli. Numerolaput (sponsorilogoin, tietty), kuulutukset ja perustekniikoista vinkkaavat ohjaajat eivät intoa ainakaan vähentäneet.

Julistettiin kaikki voittajiksi, mutta yhteisposeerauksessa ykköspallilla Suomen lippuja heiluttaessa alkoi rytmikäs ay-henkinen huuto: missä meidän palkinnot.

Liikkumisen ilossa, vakuutettiin. Kotona sentään jäätelöt.

Taas ilotulitus. Tähtisateet roiskuivat TV:ssä, pauke kaikui avoimesta ikkunasta.

Pieni onni

Verkosta löytynyt videopätkä lemppariveturini Dr13:n liikkeellelähdöstä.

Onneksi talletin koneelle kun en enää löydä.

Jotain tuttua

Puuttuu vain, että paikalla nähtiin kaksi SB-2-pommittajaa ja putoamisen jälkeen sukellusvene poimi merestä diplomaattipostia.

Eiköhän Jutta Etwas filmiryhmineen ole kohta paikalla etsimässä jälkiä räjähdyksestä.

Löytölaarin äärellä

Luin moneen kertaan Tuuban kauniit hetket.

Mutta liberaali kotijenkkimme Phil tiivistää: --the groupthink types are the ones living in tiny state-owned apartments in Jakomäki while the individuals are the ones running companies and driving BMWs.

Toivottavasti noiden ryhmien väliinkin jää vähän tilaa.

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Komea näytös.

Sykkivä harmaus kivikuilun yllä välähteli rikinkeltaisena ja vaaleanpunertavana. Väliin jättiläinen mäiski peltikattoja leipälapiolla, väliin kaatoi suuresta vasusta kivenlohkareita.

Suihkun hän oli kääntänyt täysille, joten pisarat pomppasivat asvaltista korkeaksi vaahdoksi ja aaltoileva vesikerros huuhteli talonkyljen rappausta. Jokainen tuulenpuuska työnsi vesiseinän ikkunalaudalle.

Lopulta kyllästyin kuivaamaan ikkunalautaa ja suljin jylinän ulos. Hetkinen, luki TV-ruudussa.

Jos uskoisin jonkun siellä kuulevan, olisin taputtanut.

Elämmekö unessa?

En minä tiedä, onko Suomen kansa tyhmentynyt. Ainahan peytonplacet ja herttasarjat ja rillumarei ovat meitä mädättäneet. Ja paloviina, mutta se on toinen juttu.

Ennen ei ehditty tyhmentyä kun oltiin aamusta iltaan navetassa ja pellolla ja savotassa.

Ihmetyttää kuitenkin, kuinka loukkaantunutta sähähtelyä Sediksen pikku ärähdys nostatti. Minä kun ajattelin, että se herättäisi pari hajamielistä nyökkäystä ja unohtuisi. Mikä siinä niin ärsyttää? Tohtorismies tohtoroimassa meitä tavallisia ihmisiä? Vai onko meillä jostain niin huono omatunto, että kalahti kipeään kohtaan?

Klingeistä en tiedä, mutta en minä ole havainnut, että lukeneisto täällä tasalakkien Suomessa enemmälti rahvasta nokittelisi. Eikös oppiarvoja pikemminkin ole kokenut ankarampi inflaatio kuin koskaan? Kohta kai vastaan tulee ensimmäinen tohtori AMK, tohtorit h.c. meillä jo on keskuudessamme.

Jokainen sivistynyt, sydämen- tai muuten, tietää, että lukeneempi ei ole kouluja käymätöntä arvokkaampi ihmisenä. Ei myöskään päinvastoin. Eikä kukaan ole väittänytkään, että olisi. (Keskustelemme toiste siitä, kuinka helpon kepeä ja maksuton tuollainen "arvokkaan ihmisen" titteli on).

Hyvä, että joku välillä ärähtää. On nimittäin surullista, kuinka paljon jätämme itseämme kehittämättä, kun töiden jälkeen väsyneenä on helppo vajota koomaan vaikkapa MTV3:n tai netin avulla. Arvelisin, että periksi antanut professorikin voi pysähtyä paikalleen, juuttua kantapaikkaansa sössöttämään punaviinilasinsa yli yhtä ja samaa asiaa.

Minä en ole lukenut Malthusia enkä Bourdieuta, mutta ei varmaan olisi pahitteeksi. Pientä itsensä kehittämistä voi toki harjoittaa muutenkin. Vaikka sitten työväenopiston italiantunnilla tai sienimetsässä tai autoaan tuunaamalla tai sählykentällä tai mitä nyt ihmiset tekevätkään. Tärkeintä on säilyttää uteliaisuutensa, opinhalunsa ja kriittisyytensä ja välttää helppoa kyynisyyttä. Olemme kaikki nähneet, että siihen yltäneitä ihmisiä löytyy sekä enemmän että vähemmän lukeneista. Löytyykö toisista ehkä enemmän kuin toisista, voi jokainen arvioida itse.

Ja mitäpä minä tällaisia blogi-ihmisille kirjoitan. Eivät ne passiiviset täällä ole.

Taas oppi

En olisi ikinä arvannut, että blogistanilaisia kiinnostaisivat yleisurheilun MM-kisat.

Niiden avajaisista puhumattakaan.

Asiain liepeiltä

Kirjoittaisiko sivistyksestä ja tyhmyydestä vai lasten kasvattamisesta sukupuoliksi vai Flickr-kuvista?

Helpoimmasta.

Tuntuu, että sinne pitäisi ladata vain ihan tuoreita kuvia ja vanhojen ujuttaminen mukaan muka rikkoisi jonkin kronologisen tarinan. Hölmöä.

Itse tulee aina ensimmäiseksi klikattua sellaisia muiden kuvia, joissa näkyy ihmisiä, mieluiten kasvoja. Siksi kai naamoja lehtienkin kansiin tungetaan.

MTK on näköjään ottanut kantaa kotimaisen rukiin puolesta. Politiikasta en mitään ymmärrä, mutta ruisleipä on parasta. Siitä kertoo myös www.ruisleipä.net.

Mummoa kuunnellessa olen saanut kuvan, että vielä sotien jälkeen köyhimmässäkin torpassa viljeltiin edes kotitarpeiksi ainakin ruista. Mikä siitä on nyttemmin tehnyt vaikeaa?

Kaupunki valmistautuu syksyyn

Punatiilikorttelien välissä lämmintä ja kosteaa. Kadut kiilsivät sateen jäljiltä.

Puisto-osaston työntekijä haalareissaan haravoi puistokäytävää. Valtakunnanpoliitikko kiirehti kauppaan, kunnon demarina ja elantolaisena Siwaan. TV-viihteen eläkeläinen asioi toisessa kaupassa ilman kiirettä ja jututti henkilökuntaa.

Remonttimiehet kantoivat pizzeriaan rakennuslevyjä, yksi jakeluauto haki kaupasta tölkkejä ja toinen toi sinne vihanneksia.

Töihinpalaamisen ja syksyn tunnelmaa kesän ja lomien jälkeen.

Update: Seuraavalla yrittämällä taivaat olivat auenneet. Rännit pärskivät valkoista kuohua ja katuojien vuolaat virrat kiertyivät viemäriristikoiden päälle pyörteiksi. Autot kohisivat eteenpäin ja uitetut tuntemattomat virnistelivät toisilleen myötätuntoisesti.

Tohtori Paha

Loka Laitinen tekee työtä toimituspäällikön käskemää ja yrittää kohauttaa, tällä kertaa muistuttamalla lääkärien tekemästä pahasta. Pekka Nykänen loukkaantuu Laitisen kärjistyksistä.

Ei ole helppoa pitää yllä kuvaa itsestään ilkeänä kolumnistina. Lääkärit pilaamassa terveyttä ovat yhtä ilmeinen kohde kuin konkurssipesän kavaltava asianajaja tai aviorikoksesta kärähtävä kirkkoherra.

Oletamme lääkärien vaalivan terveyttä ja toimintakykyä. Kenen? Yksilön, yhteiskunnan vai jonkun muun? Entä kuka kriteerit määrittelee?

Soi: HUBA: Mary

Käynti ikkunassa

Se pauke ja jylinä yhdeltä viime yönä ei ihan helistänyt ikkunoita.

Olihan Stadionin MM-avajaisissa ilotulitus, olihan?

Iloiten tottelemme Zorbiusta

Kolmannen Valtakunnan luhistuttua Wernher von Braun ja kumppanit muuttivat Amerikkaan kehittelemään ohjuksia. Epäilen, että Goebbelsin miehet pestautuivat McDonald'sin markkinointiosastolle. Mikä tahansa punakeltaisen logon vilahtaminen tai paistorasvan tuoksu saa tenavat innostumaan: mennään Mäkkäriin. Lastenohjelmien ruutujen väliin on todennäköisesti upotettu salaisia viestejä, joissa Ronald McDonald kuiskailee kaameita loitsujaan. Pitääpä tarkastaa Tomi Traktorit ja Puuha-Petet hidastettuina.

Kyynärsauvoineen ulos yrittävän laitapuolen kulkijan pullokuorma levisi kolisten ovien sisäpuolelle. Työntekijä veti muovikkaat käsiinsä ja kokosi pullot miehen muovisäkkiin. Turvaajan näköinen iso kaljupää sinisessä paidassaan katsoi ystävällisesti hymyillen päälle ja piti ovea auki.

Ulkona keski-ikäinen mies pelkissä raidallisissa boksereissa pysäytteli ohikulkijoita kysyen jotain. Avohoitoa, ryöstö vai piilokamera?

Iskun varastokirjanpito ei löytänyt etsittyä lastensänkyä sen värisenä: valmistus loppunut. Lupasivat soittaa tehtaalle Hämeenkyröön ja kysyä, syntyisikö linjalta vielä yksi.

Fredalta divarin katukorista Matti Kurjensaaren Kansakunnan kaapin päällä sekä TV-veteraanien muistelokavalkadi Studio kymppi esittää ristivetoa Kankkulassa yhteishintaan yksi euro.

Nalle Puh

Hämmentävä uni, jossa olin Oulussa.

Sitten hidas, kömpelö, hajamielinen päivä. HTV:n maksutta tarjoaman digiboksin sain kytkettyä, mutta pitkään vaivannutta videon vaisua kuvaa onnistuin kohentamaan vain hiukan.

Koville ottaa. Matti Mäkelän lukeminen voisi palauttaa otteen.

Orientoiva jakso

Laajakaistaa, kuukauden tauon jälkeen.

Torstai on rekkapäivä, ja rallikansaakin ajoi nelostietä pohjoiseen: joukossa ruotsalaisia ja etenkin virolaisia kilpiä. Jotkut olivat virittäneet jopa musta-sini-valkean lipun ajoviimassa lepattamaan.

Heinolan kulmilla peruutti vastaan jono, joka kohta pysähtyi tyystin. Kolari, ja vain yksi kaista käytössä, osasi Lahden radio sittemmin kertoa. Etelään ajavat saimme vuorollamme lipua ohi. Maija, paloauto, ambulanssi, hinausauto, raivausväkeä. Etukulmat kasassa mutta matkustamot hyvin ryhdissään. Eivät olisi ennenvanhaiset autot kestäneet noin, arvelen. Radion mukaan vain yksi tarvitsi sairaalahoitoa.

Ensimmäinen spåra osui silmiin vasta Mäkelänkatua ylitettäessä. Se oli 1A. Sateisessa Helsingissä kiiti paljon autoja ja paljon ihmisiä, puettuja, vauhdikkaasti liikkuvia, aggressiivisen ja itsevarman näköisiä. Rytmiin ehtiminen vie päivän pari.

Kaupunkini tuoksuu loppukesältä.

Silmänurkissa

Aurinko paistoi lämpimästi, mutta tuulessa oli terä.

Pikkulintuparvet pölähtivät lähestyessämme tiehensä. Pihlajanmarjat alkavat käydä oransseiksi.

[Erään hyvän blogin nimi]

Madallettu alusta soi metsätiellä kaikenlaisia huolestuttavia kalahduksia, mutta hiljaa körötellen perille päästiin.

Hoidettua ja harvennettua metsää, mutta vuosien kuorruttamaa. Paksun sammalkerroksen alla kolahtelivat kivet, menoa hidastivat kaatuneet ja jalan alla vaimeasti rusahtaviksi pehmenneet risut. Semmoinen paksun vihreä, unenomainen maailma. Jos vaeltaisi vähän pidemmälle tiheän sisään, eksyisi ja kohtaisi enttisiä ja pahan noidan mökin ja Pöllö-Pekan ja Haukka-Mallan.

Mättäät sinisinä pulleista marjoista, jotka kovasta kosketuksesta raksahtivat rikki ja valuivat punaista mehua. Tyttö kaatoi hymyillen mukillisensa mättäiden väliin, joten keskityttiin syömään suumme sinisiksi.

Hyttysiä inisi vain vähän eikä kyitä näkynyt, tällä kertaa. Ämpärin täytyttyä lähdettiin.

Sama paikka, eri aika

Odotin, että Anja Salomiehen Museokatu ja maailma tarjoaisi etenkin mehukkaita ajankuvia sotia edeltävän ajan Töölöstä. Sitä puolta oli kuitenkin yllättävän vähän. Hiekkalaatikon saapuminen Sammonpuistoon, SYKin, nykyisen museoviraston talon, rakentaminen, Kauppakorkeakoulun paikalla sijainneet koleraparakit. Teurastamoineen pahalta löyhkäävä Taivallahti.

Suojattua (ja tylsää) on ollut helsinkiläisen sivistyneistön elämä. Palveluskunta, päiväkahvit, kesien huvilaelämä, ulkomaanmatkat. Kuvaukset Pension Redlichistä Pärnussa sekä muista vielä itsenäisen Viron kylpyläparatiiseista saivat miettimään, mitä kaikkea eräs meihin sittemmin ystävällisissä suhteissa ollut valtio tuhosikaan.

Vai pidettiin nuoren tasavallan ulkoasiainhallinnon väkeä kunnon virkamiesten keskuudessa epäilyttävänä ja puolivillaisena väkenä. Melkein yhtä tuhahduttavina kuin sanomalehtimiehiä.

Vasta luettuani kirjan loppuun huomasin, että Anja Salomies ei tainnut eläissään joutua töihin. Koulusta opiskelemaan ja saman tien rouvaksi. Perustaessaan kotia rouva ei tiennyt ruoanlaitosta mitään. Kotona palveluskunta mulkoili lapset ulos keittiöstä, ja koulussa ei kotitaloutta opetettu, koska lukeneella naisella on varaa palkata ruoanlaittajia.

Harmaan alla elokuu

Harmaa pilvimassa makasi seudun päällä ja nielaisi latvat.
Valui, ropsi, vihmoi, ripotteli, valui taas.

Miehemme haukotteli kannettavansa äärellä, katseli ulos sateeseen, tunsi silmiensä karkaavan kiinni ja näki mikrounia. Kahvilitratkaan eivät auttaneet: hän kömpi peitteen alle ja nukahti sateen ropinaan.

Illalla sade- ja kuravarustuksessa kälylään seisomaan sateessa, heittämään tikkaa ja moikkaamaan hevosta. Tenavat juoksivat ja riehuivat serkkujen kanssa, väsyivät ja yltyivät ylikierroksille.

Aika lähteä nukuttamaan. Sauna piristi isoja vähän.

Rääppiäiset

Suvut valuivat paikalle jälkipeleihin ja tuhoamaan hääaterian tähteitä.

Ihan parasta oli edelleen kasvisgratiini, ja vegevaihtoehto oli muutenkin edukseen. Otin näet palapaistin mikrosta ja kokeilin varovasti sormella yhtä lihapalaa varmistaakseni annoksen kuumenneen: PTUMF! Lihapala räjähti kosketuksesta atomeiksi. Parsakaali ei räjähtänyt. Pyyhin lihan itsestäni, hyllystä, pakastimesta ja seinästä.

Alfons Åberg -videon pyöriessä huomasin miesten tepastelevan hermostuneesti ympäriinsä kellojaan ja Alfonsin seikkailuja vilkuillen. Sitten välähti: formulapäivä ja kello on 14.25. Sammutin videot ja vein Pojan ulos ampumaan jousipyssyllä imukuppinuolia.

Vastavihittyjen lähdettyä savusaunaan ja vieraiden Oulun suuntaan jaksettiin vielä leikkikentälle ja uimaan. Taivaalla poutapilvet lipuivat ja lokit nautiskelivat pitkiä liitoja.