Näkymä rannalta

Korinttolaiskirjeiden aikaa

Aamusta asti suihkun kohinaa, partakoneiden surinaa, silitysraudan nahinaa ja tuhahtelua, kenkälankin suihkinaa, silkin kahinaa, laahuksen laahausta, parfyymin, partaveden, geelin ja hiuslakan tuoksua, moottorien käynnistymisiä autojen startatessa viime hetken ostoksille, ähkinää, hihittelyä ja tiuskinaa.

Pappi toi kaukaisesti mieleen Swiss Tonyn, mutta morsian oli kaunis ja sulhanen komea. Ja niin rauhallisen mietteliäs, että pohti luultavasti sytytyksen ennakkoa.

Autokaravaani pölysi juhlapaikalle, jossa hymyiltiin, nostettiin maljat, onniteltiin jonossa, syötiin hyvin, leikittiin ja hymyiltiin lisää, juotiin kahvia ja syötiin kakkua ja poseerattiin eri kokoonpanoilla vehnäpellon laidassa, hymyiltiin vielä ja täytettiin filmejä ja muistikortteja.

Poika laski juhlavaatteissaan hiekkaliukumäkeä, Tyttö nukahti autoon, heräsi rattaista äreänä karhuna ja ensimmäisten vieraiden lähtiessä piristyi juhlatunnelmaan.

Nuoriso siirtyi jatkoille, vanhempi väki nukuttamaan lapset, saunomaan ja katsomaan makuvesilasi kourassa Frasieria.

Arvostamme näet mummojenkin suosiota

Hesarin TV-liitteen kolumnissa Anu Silfverberg usutti heteromiehiä barrikadeille julkikuvansa puolesta. Meille kun ollaan mediamielikuvissa jättämässä kaikki ne junttimaisuudet, jotka ovat naisille ja homoille vieraita: rumuus, junttius ja yleinen örvellys.

Silfverberg ei liene ihan tosissaan mutta hipaisee dilemmaa. Pakettiin kun kuuluu tietenkin myös se, että rumia örveltäviä juntteja ei kiinnosta seistä peilin edessä julkikuvaansa murehtimassa.

Jäävät katukivet repimättä.

Miksi meitä laiskoja laulattaa
helppo raha ja elämä naurattaa
meillä oikeus on olla huoleton
työpaikkamme Akun tehdas on

- Eput: Akun tehdas

Suupielet rasvassa

Myöhästyin pahasti ruokakokemuskeskustelusta ja muutenkin. En ole sillä lailla matkustellut enkä syönyt mitään uskomattoman suussasulavia hapatettuja kananaivoja luoksepääsemättömässä laaksossa sijaitsevassa nepalilaisessa kalastajakylässä.

Ehkä pikemminkin jonkinlaisia tyyppikokemuksia.

Laivojen seisovien pöytien ja hotelliaamiaisten helppous, kun ei tarvitse valmistaa ruokaa eikä tiskata. Kävelee vain pöytään ja hakee aamulla puurot ja mehut ja myslit tai illalla perunat ja savukalat ja oluen ja tilaa hyisen snapsin. Ja siinä se kiireettömyys, kun ei ole heti menossa mihinkään vaan aikaa tapettavana.

Tai päin vastoin ne kerrat, kun tehdään yhdessä, mekin, jotka emme paljoa osaa. Kun ostettiin yhdessä tarpeet Lauttasaaren Westbestistä, ja Perhossa silloin opiskellut E johti paistin ja aurajuustoperunoiden ja tykötarpeiden valmistuksen. Tai juhannus M:n mökillä, kun katettiin salaatit ja perunat ja sillit ja muut ulos pitkän pöydän ääreen.

Tai kun on tosiaan nälkä. Niin kuin silloin kun oli talvisessa sotaharjoituksessa ajeltu Petterillä paikasta toiseen ja missattu ateriat ja istuin jostain syystä ampujan paikalla ja yhtäkkiä muistin leipälaukusta kytkinlevyn ja voinapin ja kenttäpullo oli täynnä raikasta vettä. Tai Pohjankankaalla kun olin istunut koko päivän rättikattoisessa Gazissa päivystämässä radiota ja kuski kahlasi hangessa hakemassa molemmille täydet pakilliset höyryävää padea.

Tai idylliset muistot. Niin kuin pienenä kun vellikello kertoi ruoan olevan valmis ja miehet kolistelivat saappaissaan sisään pellolta ja pesivät kätensä ennen kuin istuivat tuvan pöydän ääreen penkeille, isoisä isäntänä tietysti päähän. Pöydässä oli keitettyjä perunoita ja lihapullakastiketta ja puolukkaa ja ruisleipää ja voita ja kotikaljaa.

Tai kerran pariisilaisessa perheravintolassa, kun muut ottivat jälkkäriksi jäätelöä ja minä halusin kokeilla talon omenatorttua. Ja kuinka tarjoilija ilahtui kun kehuin ja pyysin lisää ja ajattelin, että sitä tekee keittiössä perheen isoäiti vaikka kukaan ei yleensä tilaa sitä mutta isäntä ei henno kertoa sitä isoäidille vaan valehtelee ja piilottaa saliin viemänsä palaset ja sulkemisajan jälkeen antaa ne vaivihkaa takakujan kulkukissoille.

Mutta entä kiusalliset, vastenmieliset ja painajaismaiset ruokakokemuksenne?

Luontotuokio

Seisoin liki kuivana tuuheimman kuusen alla ja katselin, kuinka sadekuuro piiskasi maantien rosoista asvalttia.

Pilvi siirtyi, ja kohta sade valui kirkkaassa auringonpaisteessa.

Harveni ripsahteluksi. Hyvästelin hyttyset ja muut metsänelävät ja kiipesin pengertä takaisin tielle.

Viisi kilometriä jäljellä.

Simo ja Irmeli

Lämmittää aina, kun Irmeli osoittaa TV:ssä Simolle huomiotaan. Vaikka onhan nuori ja nätti Irmeli Simon seurassa vähän silmiinpistävä. Keski-ikäisen ja tanakan. Sellaisen, johon spottien mainosrahoista päättävä kohderyhmä voisi samaistua. Mutta ei nyt ajatella semmoisia ikäviä.

Näköjään hauska ohjelma tuo Apprentice: kauniita ihmisiä ja raadollista juonittelua nopein leikkauksin. Vaikka onhan se Donald Trumpin kampaus melkoinen, tiukoista ilmeistä puhumattakaan. Ja kilpailijoiden koiranpentumaisen läähättävät ylistykset kaikenlaisista asioista kiemurteluttavia.

Onhan sarja käsikirjoitettu ja näytelty? Entä monesko uusinta Suomessa? Kuka voitti?

Unikeonpäivä

Unikeko, eläissäni varmaan noin 30. kerran.

Teetä Mussolinin kanssa valvotti. Cher teki toki naisen, jollainen pistäisi koulupojan pään pyörälle (ja paljonko siihen vaaditaan?), mutta muuten koko höskä maistui vasurilla vetäistyltä. Tai ehkä se oli se iänikuinen jenkkiteräksen esittämä "saksalainen panssarivaunu". Tarina ei olisi sitä tarvinnut. Eikä upseerille puvustosta arvottua SS-univormua.

Kohta kiukuttelen kuin Mauri Sariola.

Tänään etätöitä. Ympärillä öljynvaihtomenetelmien vertailua, eilisiä mansikoita ja hääpukujen sovittelua. Potilaat alkavat olla taas voimissaan.

Turisti haluaa hitaat ja epävarmat pois maanteiltä voidakseen itse kiitää sopivan tasaista ylinopeutta. Jotkut haluavat samaa yhteiskunnan tasolla.

Rikolliset ovat riehuneet Juuassa. Luultavasti jokin rikosten tekemistä varten järjestäytynyt ryhmä.

Kohti auringonlaskua

Tenavat vaativat uimaan, mutta nilkkahlailuksihan se meni. Kissaa kyllä olisivat silitelleet ja leikittäneet loputtomiin. Kärsivällistä, onneksi.

Kahvien jälkeen startattiin kohti auringonlaskua.

Ylimääräinen varikkopysähdys bussipysäkillä Keiteleen ja Viitasaaren välillä, kun Tyttö kuorrutti vierustoverinsa oksennuksella. Yöllä vaihdettiin samasta syystä vielä parit lakanat.

Tiistain mittaan epidemia laajeni.

Ennen iltaruskoa

Illalla järven takana puolikas sateenkaari. Lintulaudalla palokärki, sitten toinen, joka ajoi ensimmäisen tiehensä. Porraspielessä siili piilotti päänsä pensaaseen.

Aamukahvin jälkeen kierrettiin seutua kävellen. M kertoi kunkin talon vaiheet, ja huoli on monessa sama: löytyykö isäntien ja emäntien ikääntyessä jatkajia vai jäävätkö talot tyhjilleen.

Tuon navetan muistan, sanoin koivukujan päässä. Koputettiin, astuttiin sisään ja istuttiin kohta kahvipöydässä. Vakuuttivat muistavansa minut, vaikka silloin olin pieni. Seuraavaa sukupolvea askarruttivat kipeät nielurisat ja mennyt Ilosaarirock.

Mutsin lapsuudenkotia, vanhaa kansakoulua, näköjään remontoidaan edelleen. Kestopäällystetylle käännyttyämme pomppi pitkäkorva vastaan ja loikkasi vasta melkein kohdalta varvikkoon.

Yhteensä noin 15 kilometriä, M arvioi rupeaman.

Illan ajelu vei soittamaan isoa kelloa, sitten kahvipöytään, saunaan ja uimaan.

Alaslasketut puomit ja kellojen kalkatus kutsuivat kameran esiin. Ennen parivetona kiskovia hörskyttimiä tallentui kennoille älypää, joka pujotteli puomien välistä ja tavarajunan edestä.

Satavuotiaan olo

Ähkien ylös, kun aamupäivä oli pitkällä. Tukevan aamiaisen jälkeen olikin paikallaan käydä pitkäkseen tuvan puusohvan kannelle. Viereisessä nojatuolissa nukkui kissa kerällä.

Istuin vesirajan sileälle kivelle ihailemaan pääskysten lentonäytöstä. Kiitivät veden pinnassa aivan ohitseni ja vetivät jyrkästi ylös. Hyönteisjahdissa kai. Vesimittarit luistelivat, rastas räkätti, tuuli puhalsi pinnan karehtimaan. Rantakiven vieressä hyppäsi kala molskahtaen.

Puu halkeaa

Isolla joukolla kuorma siirtyi lavalta kellariin työpäivässä.

Halottaviksi aiotut pöllit virnistivät kirveelle, mutta traktorin käskemä halkaisin käänsi voimasuhteet. Halkeavan puu roksahtaa kauniisti, mutta yksi oksainen koivu päästi kyllä melkein vertahyytävän kuolinparkaisun.

Viimeisen tunnin satoi kaatamalla ja kylmyys hiipi uitettujen koirien ytimiin. Sauna kuitenkin lämmitti miehen ja mielen. Lämpö pehmitti ruumiillisen työn rääkkäämät jäsenet. Uin vielä kahdesti lumpeenlehtien ympäri.

Kiuas kihisi hämärässä. Minä ajattelin lapsuuden löylyjä samassa saunassa ja niitä monia siellä saunoneita, joita ei enää ole.

Ylhäällä mummo oli kattanut iltateen.

Taivaanrannassa siniset vaarat

Sininen tie oli iltapäivällä musta ja kuuma. Ennen Pielavettä jonotettiin vuorosuunnista asvalttityömaan ohitusta. Vastaan lasketteleva pakettiauto vilkutti keltaista, ilman paitaa ajava kuski söi antaumuksella jäätelötuuttia.

Pudotus suoraan urakkapaikalle ja tehtävä viime vuodesta tuttu: 14 kuutiota polttopuuta traktorin lavalle. Välillä pinossa pesivät ampiaiset komensivat tauon, mutta puoli purkkia NavettaRadaria palautti aloitteen ihmisille ja pesien harmaat riekaleet poljettiin saveen.

Nostoaisan murtuminen poisti traktorin perässä jylisevän klapikoneen pelistä, vaan vieläkään ei jääty pokasahan varaan. Auringon kadottua taivaanrannan taa tulivat verenhimoiset hyttyslaumat, mutta moottorisaha huusi ja sininen savu leijaili vaaleassa kesäyössä.

Viimeinen kiipeäminen kuorman päälle kävi jo kovin kankeasti. Valmis kuorma peiteltiin pressulla hiukan ennen keskiyötä.

Mummolassa kissa loikkasi heti lämpimän konepellin päälle nauttimaan. Minä raahauduin saunalle ja sukelsin aamuöisen järven tummaan pehmeään veteen huuhtomaan iholta hien, pölyn ja sahanpurun.

Aamulla kivistää.

Kaksi muistoa

Aamun HS:ssa muistokirjoitus keskikoulun matematiikanopettajastamme.

Kansakoulun leikinomaisuuden jälkeen ne vaativuus ja jämäkkyys olivat tuoreille oppikoululaisille pienen pelonkin paikka, mutta jo lukiossa muistelimme selkeyttään ja johdonmukaisuuttaan ihailevasti nyökytellen. Ehkä ensimmäinen kohtaamani malli hyvästä opettajasta.

Jonkin kasvin tuoksu toi kylällä käydessä selkeän assosiaation: loppukesä. Jokin, joka aina tuoksui Helsingissä, kun palattiin maalta koulun alkua odottamaan.

Sadepäivän askareita

Sade valui harmaalta taivaalta ja minä tuijotin kannettavan ruutua. Tosin välillä hiihdin Kekkosen kanssa ja kiroilin Sukselaisen ja Virolaisen tunarointia, joka johti yöpakkasiin. Saimaan kanava ja kauppaneuvottelut ja kaikki seis.

Illalla kälylään, jossa heppahöperöt katosivat aiheuttamaan kaukaista klopotusta ja äijät vilahtivat talliin hitsaamaan ja kipinäsuhkuttamaan rälläkällä. Välillä luonnollisesti kaivettiin metallinsirua silmästä, mutta sinisen rätsähtelyn myötä meidänkin pakoputkemme alku- ja loppupää saivat taas toisensa.

Minä en kuulunut oikein kumpaankaan ryhmään enkä sisällä Shrekin kakkososaa katsoviin kolmaslinjalaisiinkaan, joten seisoin hajamielisessä sateessa ja mätkin kolmea tikkaa yhä uudelleen tauluun. Kumisaappaissaan klompsuttava Tyttö toi barbin, jolle puin boleron, villahameen, sillkiaamutakin ja villamyssyn. Yllättävän vaikeaa.

Lopulta osuin tikalla taulua sitovaan metallipantaan, joka spröingahti auki ja koko hökötys putosi maahan.

Illalla ennen unta Poika kertoi menevänsä isona naimisiin äitin kanssa ja kysyi, onko nyt tiistai vai tänään.

Nyt on tänään, kerroin ja silitin pellavaista päätä.

Ahomansikoita

Kattoon ropiseva sade kruunaa päiväunet.

Huomasin jo ensi metreillä kirvelyn akilleksen päällä, mutta kengän avaaminen helpotti.

Sadekuuron kastelema metsä tuoksui ja harmaat pilvet lensivät matalalla, mutta vesi pysyi niissä. Poimin tien varresta ahomansikoita, melkein käsiin hajoavan hauraita. Mikään ei maistu samalle.

Ravuriaan treenauttava ohjastaja moikkasi kärryiltään vaikkei tutulta näyttänytkään. Niin täällä.

Et kai sinä oo kirkolta asti kävelly, ihmetteli pihallaan askaroiva M.

Kunnon sade alkoi vasta illalla, jyrinän kera. Jalassa on näköjään kaksieuroisen kokoinen rakko.

Rantojen miehet

Lepakko-dokumentti oli myös paikallishistoriaa ja se talossa lapsena asuneen kaverin haastattelu hieno veto.

Liekkihotelli se minun lapsuudessani oli, ja kohti Salmisaarta kolistelevan kasin ratikan ikkunasta erotti sillan alla loimuavat nuotiot.

Ruoholahtikin oli mataline punamullan värisine vajoineen toinen kuin nyt. Lautatarhoja ja pieniä pajoja, jollaiseen kannoin jonkin työkalun sepälle hitsattavaksi kun olin viereisellä hautausmaalla kesätöissä.

Haisevissa ulstereissaan horjuvat arskat ja penat olivat siihen aikaan osa katukuvaa. Ja metsikössä hautiksen muurin ja meren välissä oli melkein maastoon sulautuvia koijia. Arska haisi divarissa tiskillä kaupittelemassa roskiksesta dyykattuja lehtiä, arska nousi örähdellen pihan roskiksesta, arska kyseli kulman ruokakaupan lasitiskillä nöyränä ranskista ja roiskeita. Arska haisi kammottavalle mutta oli harvoin vaarallinen.

Siihen aikaan rapuissa oli kyltti, jossa kiellettiin kerjääminen ja kaupustelu. Alaovet olivat kuitenkin ennen summerien ja ovikoodien tuloa auki, joten veitsenterottajat ja pitsiliinojen kaupittelijat pääsivät sisään. Joskus arska soitti ovikelloa, ja muistaakseni mutsi saattoi tehdä nälkäisen kysyjän matkaan voileivän.

Ja minun elinaikanani Helsingissä on tosiaan paistettu hengen pitimiksi sorsia nuotiolla ja pakkasen kiristyessä palelluttu joukolla kuoliaaksi. Kai molempia tehdään vieläkin, mutta ei siinä määrin eikä niin pakosta.

Liekkihotellin yläkerrassa, kuivemmalla puolella, 300 miestä. Alakerrassa 700. Tenun, lian, kustujen housujen ja mädäntyvien raajojen löyhkässä. Helvetin esikartano, luonnehtivat siellä silloin työskennelleet.

Lepakko ja sukupolvi

Hieno Lepakko-dokumentti TV1:n sunnuntain myöhäisillassa.

Helsinki-romantikko herkistyi etenkin Itämerenkadun yökuvista. Kuinka monta kertaa olenkaan tuosta kulkenut, öisinkin.

Lepakossa en koskaan notkunut, se oli epäilyttävien punkkarien pesä. Kirpparilla toki käytiin ja konserteissa: Juicea ja Popedaa kuulemassa ja soittivatko Siekkaritkin siellä? Olen muistavinani myös sen UNICEFin pahamaineisen shown. Ja se uusien esiintyjien iltapäivä, jossa rohkaisuksi pullon kossua imaisseen E:n bändi sai soittaa yhden coverin.

Ja viittaus Kill Cityyn ja töölöläinen Njassa, joka muisti, että jengitappelujen vuosina ei lähdetty Kallioon koska saattoi tulla nenä kipeäksi. I:n isoveljen haastatteleminen ohjelmassa jotenkin alleviivasi, kuinka Lepakko ja monet muutkin jutut olivat vähän meitä vanhempien tyyppien juttu.

Tekikö meidän ikäpolvemme ikinä mitään? Paitsi neppasi ja pelasi lätkää ja luki Korkkareita ja katsoi Smith & Jonesia ja kävi koulua. Tekikö, Riku Bexar?

Ja noilla oli Radio City.

Kelatkaa. Oikea radioasema.

La strada

Poikakin jo käsipohjaa, leuka korkealla. Uitiin, kunnes taivas tummeni ja ensimmäiset kaukaiset jyrähdykset kuuluivat. Kiersi se sitten kumminkin.

Järven antama raikkaus oli pian mennyttä kun lähdin taipaleelle autokunnan perässä jalan. Soratien pöly maistuu paksulta ja tummanruskealta. Tavoistani poiketen kuuntelin kulkiessani musiikkia, mutta sen läpikin kuulin lähestyvien renkaiden ratinan paksussa sorassa.

Puiden välistä päilyvä järvi näytti viileältä ja raikkaalta. Talojen koirat puhkesivat haukkuun kun kuljin ohi. Viisi lasta pyöräili vastaan ja näytti palaavan uimasta. Upea turkoosi siipiorava peruutti tielle ja hörhörhörhötti veekasillaan tiehensä.

Perillä jalka painoi, niin kuulemma myös pitkään pyöräilleellä. Yksi kaivoi rullaluistimet ja sauvat, kesämorsian nyppi pinnit koekampauksestaan ja lähti satuloimaan hevosta.

Jos kaikki Suomen järvet

Mikä siinä on, että Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen hukkuivat pulloon mutta Remu Aaltonen ja Ile Kallio pitivät itsensä kuosissa ja menivät eteenpäin elämässä? Liittyykö se siihen, että Cisseä ja Albertia mainittiin Ahti Karjalaisen tavoin ujoiksi ja kilteiksi kavereiksi?

Ja mikä siinä on, että radiotoimittaja Esko Riihelästä kertovan kirjan mukaan Riihelälle oli järkytys huomata vasta Tukholman-lennon lopuksi, että juomat olisivat olleet ilmaisia? Ja paluumatkalla Riihelä otti vahinkoa takaisin tilaamalla heti kärkeen kaksi olutta, kaksi GT:tä ja kaksi konjakkia. Tai oikeastaan siinäkin, että tapaus katsottiin kirjaan ottamisen arvoiseksi.

Opettaisiko tämä viinan hinnan lasku jollain aikavälillä suomalaisille, että viina on vain viinaa, ei mikään sen isompi juttu?

Vai johtuuko kaikki sittenkin näistä leveysasteista?

Lookin' for the Tsugu

Hey, guess who's coming to town! It's Mr. X and he's lookin' for some foxes. And when he finds that fox he's gonna have him some fun...

- Hurriganes: Mr. X

Honey Aaltosen Hurriganes-kirja kolahti, vaikken koskaan ihan tosifani ollutkaan. Totta kai Roadrunner kuunneltiin tuoreena puhki, mutta jo Crazy Days jäi vähän vieraaksi, ja vasta lukiossa ilmestynyt 10/80 pyöri taas naarmuille. Bourbon Street, Bourbon street...

Ganes oli kuitenkin vähän niin kuin Kekkonen, aina siellä taustalla ja yksi niistä jutuista jotka olivat Suomi. Oli purkkaa ja progea ja poppia ja punkkia ja rock'n'rollia, mutta jos puhuttiin rockista, puhuttiin Hurriganesista. Sukunimiä ei tarvittu: jos mainittiin Cisse, Albert tai Remu niin jokainen tiesi, kenestä puhuttiin. Ile nyt oli siinä ja siinä.

Muistan noita haastatteluja Suosikista ja HELP!istä ja tuo tarra minulla oli kirjoituspöydässä. Ja TV:ssä Cisse ja Albert valuivat soittaessaan polvilleen ja kohta selälleen ja huhuttiin, että Albert olisi soittanut jossain jopa selän takaa. Vai oli se Kaivarin keikka heinäkuussa 1977. Kun kuiskailimme ja osoittelimme nähdessämme Atik Ismailin yleisön joukossa. Ja sen Richard Stanleyn mörinän Mr. X:n alussa ei ollut tarkoitus päätyä levylle.

Kulissien takana Albertilla jäi keikkoja väliin viinan takia ja myyntiluvut ja sijoitus Karvapää-galleriassa hiutuivat vähitellen ja viimeisillä comeback-keikoilla Remukaan ei enää mätkinyt niin kuin ennen ja lopulta Cisse joi itsensä hautaan ja kohta Alppukin löytyi lontoolaisesta hotellihuoneesta hengettömänä.

Silti koko sen ajan Hurriganes oli minulle Suomen historian kovin rockbändi ja Roadrunner kaikkien aikojen kovin suomalainen rocklevy. Ja ovat. Tyypit, biisit, soundit, kansi.

Ja sunnuntain HS:ssa Leo Pugin muistelee, kuinka samainen levy kolisi 70-luvulla nuoruutensa eläneelle ja kuinka Get onin voitto European Pop Juryssa sai tajuamaan, että Suomikin voisi olla Eurooppaa. Kuten Pugin sanoi, tietyt käsitykset muotoutuvat tietyssä iässä eivätkä sen jälkeen helpolla muutu.

Soi päässä: Slippin' and slidin'

Pelokkaassa maassa

Viikonvaihteen IS:n terrorismijutussaan toimittaja Sanna Ukkola hehkuttaa pelon olevan "taas askelen lähempänä suomalaisia". Sunnuntain HS haastatteli Englannissa työskentelevää suomalaislääkäriä ja ilmoitti ingressissä pelon tarttuneen tähänkin. Leipäteksti ei tukenut väitettä.

Mitä ne nyt oikein hakevat?

Sunnuntaiaamun sadekuuro rummutti yhtäkkiä terassin muovikatetta, vaikka minä näin ikkunasta pelkkää sinistä taivasta. Nyt paistaa taas täysillä.

Tossa on vielä apparit, Poika tuhahti nähdessään tienvarressa pienen polkupyörän. Isi kolmevuotiaana minä en osannu vielä kaikkea, pikku-ukko mietti tässä päivänä muutamana.

Eilen kävelyltä palatessa hallitsi tilustietä Poikaa hiukan nuorempi supersankari, jolla oli musta viitta ja pitkät keltaiset kumihanskat vedettyinä kyynärpäihin asti. Nyt tänne sieltä ni lähetään uimaan, äitinsä tai mummonsa komensi näkymättömistä.

Pakoputki on irtipoikki

Kaupan kulmalta kääntyi jono moottoripyöriä kohti itää. En älynnyt laskea alusta asti, mutten ihmettelisi, vaikka olisi ollut toista sataa.

Sain frisbeen kolahtamaan 40 metristä leikkimökin kuistilla olleeseen saaviin. Olisinpa tähdännyt siihen.

Tykkään mökkitikasta enemmän, joten käänsin taulun. Tosin piikkejä oli vain kolme.

Välipäivä

Kun ensin oli lukenut Honey Aaltosen Hurriganes-kirjaa puoli kahteen yöllä ja havahtui sitten klo 5.50 siihen, että pikkulikka oli valmis aloittamaan aamun.

Kolmella sylinterillä koko päivä.

Illalla puiston kiipeilytelineiden alla huomasin taas, että Tytölle ei ole riittänyt itsesuojeluvaistokiintiöstä yhtään.

Purkkaa ja jytää

Radio Jyväskylältä Rubettesin Jukebox jive. Olin unohtanut koko biisin vaikka noin 30 vuotta sitten nauhoitin sen kasettimankalle, luultavasti Nuorten säviksestä.

TV1:n eilisillan myöhäisdokumentin ohjelmatiedot puhuivat hämäävästi vain toukokuun 8. päivästä 1945 Euroopassa. Ohjelma kertoi itse asiassa hyvinkin kiintoisasti neljän naisen vaiheista läpi sodan: brittiläinen kirjailija, Lifen kuvaaja, ranskalainen vastarintaliikkeen jäsen ja Hitlerin sihteeri. Ja paljon värifilmiä, vaikka sitä olikin leikattu sekaan aika lailla vasemmalla kädellä.

TV2 muuten uusii tänään dokumentin Osasto Kuhlmeyn urotöistä kesällä 1944 Kannaksella. Silminnäkijä: Tuntematon ratkaisija TV2:ssa klo 22.05.

Arawn kirjoitti, että terroristit ovat oikeasti meitä.

Miksei, vastineena jollekin. Mutta ei pommin virittäminen metroon silti ole asia, joka "voisi sattua kelle tahansa". Ei kännissä ajaminenkaan ole. Ei edes ylinopeus.

Toki rikolliset ovat ihmisiä, terroristitkin, koska vain ihmisethän voivat tehdä väärin. Haluan silti pidättää itselläni oikeuden paheksua väärintekemistä.

Soi radiossa: Ilona: Kesäpano

Maistiaisia

Soittivat lähtevänsä reissuun ja että mökin avain on kiven alla.

Kiitimme.

Tenavat sekosivat mustikoista. Kahlasivat varvikossa ja riipivät ensimmäisiä suihinsa naamat sinisinä. Rannassa katselin, kun vesilintu, mielestäni lokkia sirompi, liiti paikallaan vastatuulessa. Ajattelin, että se leikkii. Kun makasin mahallani laiturilla ja uitin sormia vedessä, Poika tuli kysymään, mitä oikein teen.

Minä saunoin viimeisenä, kaikessa rauhassa. Heittelin löylyä pieninä pirskeinä ja tunsin työasioiden valuvan lauteiden välistä lattiakaivoon. Järvi oli pehmeä ja lämmin, mutta navakka tuuli sai joka viidennen aaltosen pärskähtämään kasvoille. Mietin, millaista on uida myrskyävässä meressä. Toivotonta.

Makkarat paistuivat kiukaan pesän hiilloksella ja huuhdeltiin alas omenamehulla. Jälkkäriksi munkkikahvit ennen paikkojen raivausta, lakaisua ja puistelua.

Ensimmäiset pisarat ropsahtelivat tuulilasiin paluumatkan puolivälissä. Ennen tenavien nukahtamista kuuro oli ohi, mutta ehti sitoa pölyä edes vähän.

Myöhemmin siili lyllersi kostean nurmikon poikki ja kahisi pensasaitaan.

Ahdin armoilla

Kesäosoitteeseen saapuneessa Hesarissa luki, että ilmassa leijuu poikkeuksellisen paljon heinien siitepölyä. Nenäni ja silmäni olisivat osanneet kertoa sen ilman aerobiologian työryhmääkin. Sade auttaisi, mutta sitä ei vain kuulu. Vaikka leppeä tuuli tänään hetken tummia pilviä ajelikin.

Silkkiuikku ui loukkaantuneesti rääkäisten kauemmas, kun ilmestyttiin lahden pohjukkaan. Myöhemmin se lipui esiin neljän untuvaisen seuraamana.

Särkiä ja pieniä ahvenia nousi tasaiseen tahtiin, tosin minä kävin välillä vaihtamassa pikkuneidille vaipan. Maksoin lopuksi saaliin pohjan hakoon jääneellä koukulla. Kohon, painon ja katkenneen siiman sain kuroteltua talteen.

Kun astuin hapantuneen laiturilaudan läpi järveen, oli aika lähteä. Kinttu kastui vain polveen saakka.

Iltavalo oli juuri niin pehmeää kuin valokuvaajat väittävätkin. Kaurapellon reunassa pienet hyönteiset tanssivat puiden välistä siilautuvissa säteissä.

Per Vers, runoilija

Hellekesää. Vain uimassa tai suihkussa käytyä hikinen ja pölyinen olo katkeaa hetkeksi.

Kone ulos varjoisan kuistin pöydälle. Välillä kahvit tai matonpesua tai tenavien uitto.

Ovikello soi kesken lettukestien. Mansikanviljelijä toi ne juuri poimitut 20 kiloa, joista oli ollut puhetta.

Enää ei ole jäljellä niin paljon.

Asiakas jakaa kokemuksensa

Muistettakoon näiden lehtovaarojen lomaan välillä myös kehua.

Tilasin vanhaan kannettavaani lisää muistia verkkokauppa.comista, ja mitä tapahtuikaan?

Tilaaminen ja maksaminen netissä onnistuivat jopa minulta helposti. Niin myös tilauksen peruminen ja uuden tekeminen, kun vasta maksettuani huomasin tilanneeni suunnitellun yhden asemesta useampia muistikampoja.

Sain sekä tilauksista että peruutuksesta välittömästi vahvistuksen sähköpostiini. Tilauksista myös tekstiviestinä puhelimeeni.

Tilaukselle ilmoitettiin vastuuhenkilö ja hänelle sekä sähköpostiosoite että puhelinnumero.

Kun tuote postitettiin minulle, siitä tuli tekstiviestillä ilmoitus puhelimeeni.

Toimitusajaksi ilmoitettiin kahdesta neljään viikkoa, mutta tuote, vieläpä juuri se tilaamani, löytyi postilaatikosta noin viikon kuluttua tilauksesta.

Maalainen mainitsi tyhjennetyn Viipurin. Kiehtova ajatus, Viipuri (ja muutkin paikat) yhteiskuntien välissä. Mitä tyhjissä taloissa tapahtui? Poikkesiko vielä sotilas hakemassa räiskäletarpeita? Kaapaisiko joku mukaansa viinapullon, pöytähopeita? Alkoiko joku raahata piironkia mutta hylkäsi sen pihamaalle tajutessaan urakan toivottomuuden? Kipittikö kissa pihan poikki ja livahti luukun raosta kellariin? Tuliko toisia sotilaita kaukaa, kävi taloksi, söi, vei? Ketkä kaupunkiin määrättiin asumaan ja miksi?

Näistä Viipurin asukkaiksi komennetuista neuvostokansalaisista tuli joskus TV-dokumentti.

Hellepyhä

Ehdittiin uimarannalle kymmeneksi. Kaislikon rajaamat toistasataa metriä alle polveen ulottuvaa vettä muodosti jättimäisen kahluualtaan. Kaivelin varpaillani kuumaa hiekkaa.

Päivällä kuumuus pakotti laahustamaan pihalta sisään. Torkahdin vielä sohvalle ennen kuin havahduin kahvinkeiton ääniin. Oheiseksi jäätelöä: minttu sekä suklaa-banaani. Koska hain ja valitsin maut, minun sopii sanoa, että herkumpiakin on.

Illalla kälylän piha oli autoton, mutta pian naiset saapuivat kylältä ja miehet kalalta. Tyhjin käsin.

Poika ei halunnut ratsastaa, mutta pikkulikka oli heti valmis. Laidunkierros serkun pitelemänä näytti maistuvan. Talolla tenavalauma viiletti nurmikolla: puutuin leikkiin vasta kun ensimmäinen sählymailamiekka kopsahti otsaan ja pudotti lippiksen nurmeen. Sijaan kaivetut haulikot, kiväärit ja konepistoolit olivat turvallisempia, ainakin puuversioina.

Teutaroin kukkapenkissä kamera kädessä kun isäntä teki lähtöä yövuoroon. Heitettiin vielä muutama kierros tikkaa.

Matkalla pysähdyttiin laitumen laitaan ihailemaan naapurin lampaita.

Mukavaa, kun keskiyöllä näkee lukea sytyttämättä valoa. Eivät Helsingin yöt näin valkeat ole.

Luonnossa ihmiset, eläimet, kone

Pölyävä soratie upposi yhä syvemmälle metsään ja kävi aina vain kapeammaksi. Käärmeitä kuulemma on paljon, hirviäkin ja joskus karhu. Silmiin osui vain auton alle liiskaantunut kyy. Mustikat vielä raakileita ja paarmat sinnikkäitä.

Yhtäkkiä paluumatkalla takaa lähestyvä jyrinä pikemminkin tuntui kuin kuului. Väistettiin metsän puolelle, kun täyteen lastattu tukkirekka täytti koko tien. Se lipui juuri esiin pölypilvestä, johon viisto auringonvalo piirsi raidat. Kamera vain ei ollut mukana enkä varmaan olisi muutenkaan ehtinyt.

Rekan perässä klopotti ravuri harjoituslenkillään.

Illalla vielä uimaan. Pehmeän veden pinta ylähuulen ja nenän välissä nuuhkin vettä, pölyistä hiekkakangasta ja mäntymetsää. Aurinko siilautui honkien lomasta rannalle.

Kaupunki etsii murhaajaa

Loistava puhallus paljastaa, miksi britit ansaitsivat pomminsa.

Siksi minäkin vilkuilen kadulla olkani yli. Valkoihoinen länsimaalainen oikeakätinen heteromies, syyllisistä syyllisin.

Paniikkia talvisessa aamuyössä

Unessa poistuin lentokentältä hakeakseni kotoa jotain. Sitten olikin aamuyhdeltä starttaavan koneen lähtöön alle tunti ja minä kaupungin keskustassa. Säntäilin kadulla, Rautatieasemalla ja bussiterminaalissa mutta aikataulunäytöt olivat sekaisin ja öinen taksijono satametrinen. Kengät eivät pitäneet lumisella kadulla ja yritin saada vauhtia tekemällä käsillä uimaliikkeitä ilmaa vasten.

Kun kello näytti 00.45, luovutin.

Herääminen, helpotuksen tunne.

Täällä modeemin takana surffaaminen on erilaista. Ei podcasteja, ei Google Eartheja.

Minun sisäinen eurooppalaiseni on saksalainen. Ei siihen testejä tarvita.

Kaukana kavala maailma

Ensi vihje Lontoon tapahtumista tuli Kokoonpanolinjalta. Kaupunki, joka kesti Stukat, Heinkelit, Dornierit ja V-aseet.

Täällä kotimaisessa lintukodossa ehdin etätöiden päälle vielä maata hetken auringossa ja käydä kirjastossa, jossa oltiin ainoat asiakkaat. Kirjastotäti ehti tulla juttelemaan lastenkirjoista ja antamaan hyviä vinkkejä. Isoon kassilliseen mahtui pari opusta isänkin iloksi.

Kälylän piha oli tyhjä autoista, mutta esikoinen löytyi uimasta ja esitteli talonväkeä odotellessa ylpeänä apen kesäratsuksi osoittaman eläkeläisen. Tenavat taputtivat lämmintä kylkeä, mutta selkään ei kumpikaan vielä uskaltanut.

Minäki haluaisin isi viedä sille heiniä, Poika kuiskasi. Huomion keskipiste hamusi maasta evästä ja huiski hännällään paarmoja.

Kahvien, tikanheiton ja juniorien pituushyppykisan jälkeen ehdittiin takaisin myöhäisuutisiksi. Viimeisin lukema Lontoosta oli 37.

S 295

Se alkuillan hetki, kun linja-auto jyrisi halki Suomen kesän ja bussin radiossa Katri Helena lauloi Vasten auringon siltaa. Kun siristi silmiään sen verran että autojen vuosimallit eivät erottuneet, pääsi takaisin 70-luvulle. Ilmiötä kutsutaan nostalgiaksi.

Pojan ensimmäinen kunnon junamatka sujui mallikkaasti. Katseltiin maisemia, tutkittiin junaa, kuunneltiin ääniä, leikittiin taskuihin pakatuilla autoilla ja syötiin eväitä. Vasta Jämsän jälkeen tarvitsi lukea Mauri Kunnaksen merirosvokirjaa. Poika ei voinut käsittää, miten juna ei Tampereella kulkusuuntaa vaihdettuaan päätynyt takaisin Helsinkiin. Tenavana en voinut käsittää samaa asiaa Kouvolassa.

Sit ku sinä oot Pendolinon kuljettaja niin pääsenkö minä joskus katsomaan ohjaamoon, kysyin. Poika mietti hetken ja nyökkäsi sitten.
- Sinä voit sitte olla samalla konduktööri.

Osa bussin ikkunoista oli huurussa, joten siirryttiin kirkkaan lasin kohdalle. Kirrin pätkällä riitti tietyökoneita ihasteltavaksi. Autokunta ohitti julkisilla kulkijat Tikkakosken jälkeen.

Järvivesi oli kirkasta ja melkein liiankin lämmintä. Kannoin pyyhkeeseen käärityn Tytön takaisin, Poika käveli itse.

Saunan päälle uni oli syvä ja hyvä.

Overheard in Helsinki

Kaksi parikymppistä nuorukaista, takanani:

- On se niinku ihan mukava vaik se on sellanen teknomuija...
- Ai millane? Millane on teknomuija?
- No semmonen niinku [epäselvää]
- Hilebile? Ai joku tranceämmä vai?
- Nii.
- Hyi saatana. Ihan perseestä.

Hercule Poirot kohtaa Tauno Palon

Kun penkoo neljän neliömetrin kammiota kaksi tuntia täyteen etsien kadonnutta paperia. Kunnes lopulta malttaa istua työtuoliinsa ja ajatella, että on laskenut sen kädestään nousematta tuolista. Ja miettii hetken ja... voilà.

Ah, Hastings, ne pienet harmaat solut.

Taiviksen koulun kulmalla pukinpartainen nuorukainen pysäytti ja kertoi, että pihalla kuvataan rockvideota ja jos ystävällisesti voisin kulkea talon puoleista jalkakäytävää, mainiota, kiitos oikein paljon. Ja hyvää päivänjatkoa, vielä, loitotessani. Onko rokkiväki aina noin äärimmäisen kohteliasta?

Kameraa oli ja valomiehiä ja järjestäjiä. Raskas raikui ja mustavaatteiset pitkätukkaiset heiluttivat itseään pihaan rakennetulla lavalla.

Hietsussa tungeksittiin. Luovutin unohtuneet pikkulapiot rantaleikkiin ja jatkoin kaupungille.

Asemalta junalippuja, Kirjatorilta Urheilutoimittajien kootut sattumukset, Suomalaisessa plarailua. Kun lehteilee kirjaa Asuuko neiti Töölössä ja vaeltaa sitten helteisiä katuja kotiin, odottaa kohta kohtaavansa Suomisen Ollin tai taksia ajavan Tauno Palon.

Onko töölöläisempää kesätuoksua kuin kuuman asvaltin ja lehmusten imelänkirpeä duetto.

Minun kaupunkini.

Rantaradio goes podcast

Viidennessä Rantaradiossa (mp3, 9 megaa, 19 minuuttia) puhutaan podcastingista. Ja samikista ja ruotsalaisesta alan hakemistosta ja raitiovaunun kirskunasta Töölössä ja Sata suomalaista äänimaisemaa -projektista ja musiikin tarpeellisuudesta ja siitä, miksi podcasteista ei oikeasti ole radion haastajaksi.

Musiikkivieraina Grayson Wray sekä Trip Wamsley, ja kuunnelkaa myös David Hendersonia, vaikka tässä ohjelmassa hänet vasta mainitaan nimeltä.

Idylli Seurasaarenselällä

Joskus 30 vuotta sitten käytiin perheen kanssa Mustasaaressa.

Silloin vesibussi lähti Taivallahden pohjukan isolta hirsilaiturilta. Nyt Taivalsaaren puoleiselta, jossa taas siihen aikaan piti majaansa kermanvärinen tilausristeilyjä tarjoava katamaraani.

Pieni hiekkaranta oli juuri sellainen kuin muistossa, toki laituri, leikkikenttä ja useimmat rakennukset puuttuivat silloin. Edessä lähellä vihreän kaislikkoinen vastaranta, vasemmalla (jos kurkottaa) Lauttasaaren vesitorni, oikealla Kaskisaaren silta. Katselin pitkin rantaa ja yritin muistaa, mitä meillä oli silloin mukana, miten pukeuduttiin, millaiset pyyhkeet, mitä illalla kotona tehtiin. En muistanut.

Tenavat viihtyivät ensin leikkikentällä ja sitten vesirajassa muovileluineen. Kaneja, kanoja ja lampaiden ruokailuakin käytiin katsomassa, mutta rehellisyyden nimissä pieniä kiinnostivat enemmän omahauskat pissakakkahokemat kuin eläimet.

Välillä idyllisen päärakennuksen kahvilasta jäätelöt. Puhdasta, yksinkertaista, huvilamaista. Pianon päällä koraalikirjat. Erinäiset tuotteet näyttivät olevan reilun kaupan.

Ei töhryjä, ei lasinsiruja, ei kaljanjuojia. Joutsen tuli aivan rantaan napsimaan pullanmuruja mutta jos joku erehtyi liian lähelle, venytti kaulansa pitkäksi ja kajautti hörskivän urlutuksen.

Palattiin viimeisellä vuorolla mantereelle auringonpaahtamina, väsyneinä ja suolavesi iholle kuivuneena. Tenavat leijailivat väsymystään ränäilyn ja hysteerisen hihityksen rajamailla. Hietaranta näytti vilisevän vielä väkeä.

Vesibussin laituripaikalle oli taas ilmestynyt ökyisä huvivene, joka lopulta kipparin äänimerkkien ja kiukkuisten käsimerkkien jälkeen siirtyi. Laiturin auringonottajatar myös, vaikka jätti kimpsunsa juuri siihen kohtaan, johon väki veneestä astui.

Taivallahti

Viimeiset lähtijät kiirehtivät juosten Mustasaaren vuoroveneeseen, joka sitten irtosi laiturista ja pörisi Seurasaarenselälle. Neljä kajakkia lipui Rajasaaren tuntumassa, äveriään näköinen muskelivene kellui paikallaan Taivalluodon suojassa.

Jylisevä läpätys käänsi katseen pohjoiseen: keltainen helikopteri viiletti lännestä ja kaarsi laskuun Meilahden sairaala-alueelle.

Kimeästi pärisevä vesiskootteri veti peräänsä vanavesiviikset mutta hiljensi mateluvauhtiin juuri ennen lahdensuun kivellä nököttävää nopeusrajoituskylttiä. Sille kivelle kahlattiin koululaisina, kun vesi oli matalalla.

Hietarannassa verkoista, väestä ja musiikista päätellen beachvolleyturnaus. And the man he steps right up to the microphone, kantautui yksi ikisuosikeistani niemenkärkeen saakka.

Vaihtelevaa pilvisyyttä ja sadekuuroja

Metroissa oli jotain häikkää jo mennessä. Väkeä laiturilla tavallista enemmän ja taulussa luki vain Vuosaari / Mellunmäki ilman aikaa.

Palatessa laiturilla odotellessani välähti ja ainoa jyrinä oli juuri oikeanlainen. Ensin terävä krak - krrakk ja sitten kumeneva murina.

Itäkeskus oli pääteasema ja piti kävellä laiturin toiselle puolelle odottamaan Ruoholahteen ajavaa. Burkhaan verhoutunut nainen kiitti kohteliaasti, kun odotin sivussa perheen mennä ensin.

Rautatieasemalla terassin puolella kahvi ja kanapatonki, mutta kuulutuksia putoili harvakseen. Vaunun kompressori hurisi, raitapaitainen Sr 1:n kuljettaja nojautui ikkunasta juttelemaan. Yksi juna lähti Iisalmeen, toinen Tampereelle. Junan Helsinkiin tuonut Sr 2 hiipaisi liikkeelle ja peruutti humisten kohti Ilmalaa.

Rännit ropisivat, viemärit lorisivat. Autojen renkaat sihisivat märällä asvaltilla.

Kotimatkalla jouduin vielä kahdesti porttariin pitämään sadetta.