Näkymä rannalta

Illan leikkelelautanen

Dägä Dägä paljastaa, että "ne" ovat keskuudessamme.

Jenkkiautoja rakastavan Tiinan huushollissa vipeltää muun muassa isä. Onko toinen tulkinta parempi kuin toinen?

Räpyläpölkyn kommentti Lehtovaaragateen on rakentavin.

Veloenakin pitää ukkosesta.

Päivällä mainitsemani radiojuttu podcastingista on kuunneltavissa YLEn sivuilla. Menkää Tuhannen sanan tietä.

The Butt Ugly Weblog muistuttaa, mihin netti-intoilu myös voi johtaa. Scary shit on juuri oikea luonnehdinta.

Joku poppilaulaja on saanut tuomion kieltäydyttyään velvollisuuksistaan. Tiedätte, mitä mieltä kaltaiseni konservatiivi on.

Oikeassa elämässä ajettiin länteen, sadepilven alle, ja pysäköitiin tienlaitaan. Ovikello soi ja sisältä kajahti ilahtunut kiljunta. Esikoiset leikkivät keskenään ja pikkukakkoset keskenään. Uusin tulokas nukkui, joi luomua, aukoi suutaan, siristeli silmiään, kärisi vähän ja nukkui taas.

Yksi valmisti kastikkeen ja toinen siivosi mansikat. Minä sain rapsuttaa perunat. Hyvää oli.

Tommi tarpeettomasta

Tommi on tietenkin oikeassa todetessaan, että puheblogit ovat liian hitaita kuunneltaviksi. Vaikka kelaisi musiikkiosuudet ohi tarpeettomina.

Mitä yleensäkään jää jäljelle, jos kaikki tarpeeton ohitetaan?

Jos blogit joskus saavat syvempää huomiota, Tommi lienee mielenkiintoinen haastateltava. Tässä vaiheessa häntä ei kannattaisikaan tuhlata kertomaan suurelle yleisölle, että blogissa uusin sisältö on ylimpänä eikä se ole nettipäiväkirja.

Virallisuutta tavoitellen

Tanskan radio DR alkaa julkaista podcasteja. Kertoo Podcasting News.

Sielläkään sopimukset eivät oikeuta läheskään kaiken materiaalin verkkolevitykseen.

Edit: Alkaessani raapia lounasperunoita avasin radion, ja mistäpä muusta Ylen Aikaisella puhuttiin kuin Ruotsissa kiitosta saaneesta "podradiosta", jossa ohjelmat voi ladata omalle mp3-soittimelleen kuunneltaviksi milloin vain. Kuulemma YLE aloittelee vastaavaa palvelua kesälomien jälkeen, tosin musiikkia ei ohjelmiin tekijänoikeussyistä voida liittää.

Kuulinkohan oikein, että aiheesta puhutaan lisää klo 14 radiouutisten jälkeen Ajantasassa?

Edit 2: Ja X-Stagellahan näistä tosiaan myös jo olikin.

Kesä kuivaa

Viiden korttelin päässä tuli tunne, että kohta on jo heinäkuu ja tällä kesällä pitäisi äkkiä tehdä jotain ennen kuin se valuu alta.

Hautiksen vanhalla puolella seisahduin kuuntelemaan lintujen laulua. Pieni siivekäs laskeutui haudan ruostuneelle kaiteelle ja keikutteli päätään 30 sentin päässä odotellen, kaivaisinko tarjottavaa.

En kaivanut.

Ensin tuli muutama pisara, sitten hietsun suunnasta kaukainen kohina, joka läheni ja voimistui muuttuen ropinaksi. Repussa oli onneksi sadetakki, mutta lyhyen mallin housut kastuivat kunnolla.

Kuuron lakattua kiersin vielä sankarihautojen kautta. Lämpimät laatat Mannerheimin paaden luona höyrysivät, ja sateen jälkeinen maailma tuoksui saunarannalle, savolaisveneelle ja onkimadoille.

Kremiksen kaarella parkissa pystylamppu-Mese. Toinen etulyhty rikki.

Po-Po-Po- Podcast podcasting podcastit

Isäntämme Soopa viritti ystävällisesti koneen sisällyttämään merkintöjen RSS-syötteeseen myös liitteet, joten Juhannusviikon Rantaradio löytyy nyt myös siltä puolelta. Peistasin tuon .xml-päätteisen osoitteen iTunes 4.9:n "Subscribe to podcast" -kenttään ja sain Rantaradion valumaan sitä kautta koneelleni. Onko se silloin oikea podcast?

Edit: ei löydy enää, teki tilaa jaksolle 5).

Osoite löytyy myös tuolta palkista oikealta siltä varalta, että joku muukin haluaa kokeilla.

Podcasteista kiinnostuneena olen etsinyt ja kuunnellut kotimaisten blogien audiotiedostoja. Löysin listoilta ainakin Boy Novice Sound Systemin, Cascadeuksen, dotkommuuni.comin, Dägä dägän, FC Laten, Lautapelaaja.net-podcastin, Omenatarhablogin ja Vellun blogin.

Onko muuta? Onko kotimaisia koottu mihinkään? Maailma kun on täynnä vain ameriikankielisten podcastien hakemistoja.

Ja mistäkö siis on kyse? Paras selvitys löytynee Omenatarhablogista.

Aiheesta ansiokkaasti myös Tuhat sanaa sekä saman ylläpitäjän sivut YleX:n saitilla.

Edit: eipä silti unohdeta oikeata radiota: Kobaïan Juliuksen ja Nean aamuinen haastattelu on kuunneltavissa Ylen aikaisen sivuilta.

Mediain valopiirissä

Ja kerran vielä, kun nyt kävijälaskuri on räjähtänyt ja melkein kaikki tulevat sen ravintolan vuoksi: EFFIN sivuilla on, tietenkin, aiheesta. Siellä muun muassa linkki hiukan samantapaista asiaa koskeneeseen KKO:n huussinlunkku-ratkaisuun sekä Suomen Asianajajaliiton sääntöihin. Niihin en suutuspäissäni linkitä, koska ovat pdf-muodossa ja jumittivat Firefoxini kuten pdf:t välillä tapaavat tehdä.

Aamun printti-HS taas kertoo, että opetusministeriössä on edelleen tekeillä sopimus, jonka avulla koulujen ja kirjastojen tietokoneisiin hankittaisiin yhteisesti nettilukko suojelemaan lapsia mediaväkivallalta. Jutussa eräs ministeri puoltaa ja perustelee hanketta.

Nyt minä(kin) olen löytänyt Flickr:n ja survonut sinne kuvia. Sellainen kuvasetti sivupalkissa olisi myös hieno, mutta ei tuohon kyllä mahdu.

Olenko minä nyt semmoinen sisällöntuottaja?

Valta ja voima, entä kunnia

Minua miellyttää ajatus Internetistä voimasuhteiden tasaajana. Yhtenä päivänä hiljaiset kaupunkilaiset saavat tarpeekseen, tarttuvat heinähankoihinsa ja kokoontuvat ajamaan rikollisen karjaparonin miehineen kaupungista.

Internetiä tarvitaan silloin kun asianajotoimistosta tulee uhkauskirje, poliisi esittää lakiin perustumattomia vaatimuksia, osavaltion korkein oikeus antaa luvan pakkolunastaa maata kiinteistökeinotteluun tai setä Tuomo ja pikku Harry myydään alas jokea. Tiedon leviäminen verkossa ei suoraan muuta päätöksiä, mutta saa toivottavasti vallankäyttäjät miettimään perustelunsa tarkemmin. Kun asiat, päätökset, vaatimukset nostetaan pöydälle, iso joukko kiinnostuneita kumartuu lähemmäs katsomaan, kestävätkö ne päivänvaloa.

Julkisuudella on erityisen paljon käyttöarvoa silloin, kun uhkaillaan juristeilla ja pykälillä. Oikeudenkäyntikulutkin ovat nykyään sitä luokkaa, että on helpompi antaa periksi kuin riidellä. Kuinka moni omasta mielestään oikeassa ollut on vaiennut tai luopunut saatavistaan tai perintöosuudestaan tai muusta vaatimuksestaan siksi, että asianajajalta on saapunut pelottava mahonkipöydän ja sikarinsavun tuoksuinen kirje?

Tapaus Lehtovaara tosin sopii luonnostelemaani kuvaan huonosti, kun altavastaajan roolissa on Herkko Hietanen, joka epäilemättä osaa pitää puolensa.

Tieto on valtaa ja valta sekä vastuu ovat siamilaiset kaksoset, kuten veteraani Merten ansiokkaasti muistuttaa. Minunkin mielestäni myös verkkokirjoittajan on julkaistava oikaisu vähintään yhtä näyttävästi kuin väärä tieto, mutten ole verkkomerkintöjen voimasta aivan yhtä huolissani kuin jotkut. Ei nettikirjoittelu vakaata yrittäjää kaada, ei Lehtovaaraakaan. Vaikka me hörhöt emme verkoltamme aina näe maailmaa, elämä on vielä toisaalla. Voisin lyödä vetoa, että suurin osa minun tuntemistani ihmisistä ei ole Lehtovaaragatesta koskaan kuullutkaan.

Ja mitä enemmän media pirstaloituu, sitä pienempi on yksittäisen julkaisijan painoarvo. En tunne rikoslain 24:10 määrittämän törkeän kunnianloukkauksen soveltamiskäytäntöä niin, että osaisin sanoa, onko eri joukkotiedotusvälineiden painoarvoa tiedon tai vihjauksen toimittajana lukuisten ihmisten saataville arvioitu tältä kannalta.

Merten on silti oikeassa. Huolestuttaa lukea kommentteja, jotka tuntuvat sanovan: En tiedä mistä on kyse tai keitä ne ovat, mutta meillä on netti ja voima joten jyrätään ne.

Kommenttistudion puolella

CopyFraudin Lehtovaara-merkinnän kommenteissa nimimerkki t-p muistuttaa, että kaikesta huolimatta this might as well be just another Internet hoax.

Näin mehukkaalla jupakalla on eväät leveämpäänkin mediajulkisuuteen, mutta muutoinkin saatamme kuulla vielä myös vastapuolen kannan. Vaikka vastapuoli onkin asianajaja, vaiteliaisuudesta tunnettua joukkoa.

Kysymys villin vapaan Internetin merkintöjen uskottavuudesta on joka tapauksessa kiehtova. Miksi minäkin näin herkästi uskon Herkko Hietasta? Ainakin siksi, että hän ilmaisee itseään uskottavan näköisellä kielellä uskottavan näköisessä blogissa ja sen niminen henkilö vaikuttaa googlettamalla uskottavalta ja asiantuntevalta hahmolta. Mutta kuinka paljon nuo seikat takaavat? Entä mikä kaikki muu ja millä painoarvoilla vaikuttaa informaation uskottavuuteen?

Mielenkiintoinen aihe.

Ja puheenvuoro takaisin Pasilaan.

Lisäys: Vastaavia ongelmia miettii Soopa.

Ja vielä: ai se leveämpi mediajulkisuus alkaa toteutua näin nopeasti.

(Via Killinki)

Ravintola Lehtovaaran menetetty maine

Olen pettynyt ravintolaan, jossa en ole koskaan käynyt.

CopyFraud kertoo, mitä seurasi ilman vastausta jääneestä ja sitten verkossa julkaistusta reklamaatiosta.

Ravintola Lehtovaara on tuntunut jotenkin erityiseltä. Ennen tätä. Lisäksi lukija tulee miettineeksi, yrittävätkö Suomen Asianajajaliiton jäsenet useinkin pelotella ihmisiä mielikuvituksellisilla korvausvaatimuksilla.

Via Visa Kopu

Sorsaton sunnuntai

Kieltämättä olin viettänyt liikaa aikaa koneen ääressä ja liian vähän lasten, joten.

Ensin kaupasta Pojalle pillimehu ja minulle PepsiMax Cool Lemon, molemmille lakupatukat. Sorsien varalle paketti paahtoleipää.

Sibeliuspuiston lammikolla ei ollut ensimmäistäkään sorsaa. Ehkä siksi, että vesi ei juossut ja paljastuneella pohjalla kiilteli kosteutta vain nimeksi. Tutkittiin siis monumenttia ja puista satoi pumpulista höytyvää.

Minigolfradan perustusten hirret tuoksuivat kreosootilta. Neuvolan takapihan roskiksilla tappelivat kirkuen lokit. Ehdotin, että maassa tepastelevan nimi olisi Lenni, koska sillä oli naurulokin musta naama. Eihän lokeilla oikeesti oo nimiä, Poika nauroi tietämättömyydelleni.

Meritallin luona istuttiin nurmikolle orsilla kuivuvien mattojen mäntysuovantuoksuun ja syötiin eväät. Kun sadekuuro alkoi vihmoa maisemaa, siirryttiin tuuhean männyn alle suojaan.

Kierrettiin vielä Taivalsaaren rannatkin näkemättä ainuttakaan sorsaa. Ainoalla vesilinnulla oli jotenkin sirommat piirteet ja tukka sekaisin ja se sukelsi kokonaan ilmaantuakseen pinnalle parin metrin päässä.

Iltapalalla oli paahtoleipää.

Otsikon allehan voisi tietysti kirjoittaa myös italialaiseen kylään sijoittuvan novellin.

Kokon kokkoa vielä

Aurinko helotti siniseltä juhannustaivaalta, mutta länsituuli puhalsi vielä viileästi.

Pojalla oli satamaradan vartta kulkiessamme paljon kysyttävää. Lopuksi poikettiin vasiten Merikadulta kahlaamaan apilassa: usutin ukkelin poseeraamaan päätepuskuria vasten ja kykittiin vielä tutkimassa, missä kohdassa viimeinenkin kisko katosi asvaltin alle.

Meripelastusalus Jenny Wihuri kiinnittyi Merisatamaan ja kaksi ensimmäistä laiturille loikannutta jatkoi kadun yli jäätelökioskille. Me oikaisimme kahvien ja pehmisten jälkeen Puistokatua Eteläsatamaan.

Toisin kuin kuolleessa Töölössä, Kauppatorilla riitti väkeä. Massat tungeksivat juhannuskoivuin koristeltuihin risteilyaluksiin ja Kappelin terassi kuhisi täytenä. Turistit 60 % puuhapussiposse 25 % tavikset 15 %.

Manskulla tuli kohtelias kaukoitäinen luo ja kysyi tietä Zetoriin. Kaivokadulla huojui rippipuvussaan keski-ikäinen ja halusi toivottaa kaikille kädestä pitäen hyvää juhannusta. Mustiin pukeutuvat peittivät Kiasman nurmikon.

Tuuhea puu levittyi Museokadun alkuun suojaisaksi majaksi. Lehvistössä lauloi ponteva peipponen.

Soi: HUBA: Mary

Aika kuluu, perhe lisii

Paljon onnea Tyttö, pikkulikka lauloi itselleen suu hymyssä.

Onko siitä tosiaan jo niin kauan?

Luulen, että saamme mansikkakakkua.

Kauempaa katsoen

Jopas nyt. Koti ilmasta. Ja lapsuudenkotini. Ja ensimmäinen kouluni. Ja toinen. Tuossa puistossa leikin lapsena. Tuossa kohdassa opettelin luistelemaan. Tuossa juoksin spåran eteen ja heräsin sairaalassa. Tuossa rakennuksessa minulta kaavittiin kitarisa. Tuossa talossa ihastuin ensi kertaa. Tuossa talossa broidi kuoli. Tuossa talossa kävin partiossa. Tuolla pihalla pelattiin tossulätkää. Tuon talon yhden ikkunan löin vahingossa rikki. Tuossa talossa olin ensi kertaa kännissä. Tuossa ajoin fillarilla nastaan.

Olenko tuo piste minä? Vai onko tuo kaikki minua?

Via Pinseri.

Kuuden sanan novelli

Avoimen haudan äärellä uskalsin viimein elää.
-----
Ja muuta: tänään luukusta kolahtanut Helsingin Uutiset haastattelee kaupunkini kauneuden ikuistajaa Niklas Sjöblomia ja kertoo tämän Taivasalla-kuvablogista.

Juhannusviikon Rantaradio

Tarjolla on tiistaina alkuillasta nauhoitettu Rantaradion neljäs lähetys, jossa palaan YLEnkin kansalta kaipaamiin TV-muistoihin.

Edit: ei ole enää, teki palvelimella tilaa jaksolle 5).

Kokeilin samalla Creative Commons -lisenssillä tarjottavan musiikin lisäämistä lähetykseen ja harjoittelin vähän eri elementtien yhdistämistä Audacityllä. Niiden vuoksi lähetyksen pituus venyi 26 minuuttiin ja tiedoston kokokin yli 12 megaan. Tämä 64 kb/s -tiivistys syö kyllä sävyjä, mutta 128 kb/s -asetuksella tekemäni ensimmäinen versio paisui 25-megaiseksi. Ihmisten kutsuminen lataamaan sellaista olisi jo ajattelematonta.

Vai olisiko, nykykaistoilla? Kieltämättä moni kokeeksi kuuntelemani merentakainen podcast tarjoaa aika isoja tiedostoja.

Ja muutama linkki tarinan taustoiksi:

YLE kutsuu TV-muistoihin

Magnatune, Barbara Leoni, John Williams, Jeff Wahl, Burnshee Thornside

Ammoin näkemiäni TV-sarjoja, Matti Ranin kertoo Kalevassa Kasperista, Rin Tin Tin, Smith & Jones, Charlien enkelit, Pasi Ruhanen kertoo Kolmoskanavan historiaa, Challenge Cup 1979

Lähes karsein mahdollinen näky

Tänään lasten kanssa ulkoillessani olen herättänyt pahennusta.

Esiinnyin shortseissa ja umpikengissä, vieläpä sukin, vaikka en sentään mustin eivätkä kengät olleet Pomarfinnit vaan urheilusellaiset.

Poika puolestaan vaati sandaaleihinsa ehdottomasti sukat, joten jaettu häpeä ja sitä rataa.

Olen vääjäämättä herättävä pahennusta jatkossakin, koska en pidä sandaaleista mutta kylläkin kovasti shortseista.

Tenavat poimivat apilankukkia ja kantoivat minulle. Pujotin shortsieni lenkkiin yhden.

Vallan nelijako-opissa

Aamun HS:sta nousi esiin politiikan toimittaja Marjo Ollikaisen kommentti. Tekstin mukaan (toinen) Hesarin toimittaja pahoinpideltiin reilu viikko sitten: tekijöistä osa oli paperimiehiä ja todistajan mukaan pahoinpitelijät ilmoittivat motiivikseen lehden kirjoitukset Paperiliiton työehtoneuvotteluista. Paperiliittolaiset ovat puskeneet Ollikaisen sähköpostiin törkeitä viestejä. Paperiliiton sivujen keskustelupalstalla kiitellään pahoinpitelyä ja ilmoitetaan, että moisia toimittajia saakin muksia.

Paperiliiton johto, joka tapaa osallistua palstan keskusteluihin, ei ole ottanut ihmisten pahoinpitelemistä ihannoiviin kommentteihin kantaa eikä poistattanut niitä.

A-studiossa Schizo-Janne näytti taas mediakelpoiselta ja vahvisti kuvaa itsestään yksinä hyvinä kasvoina blogi-ilmiölle. Liekö se julkkiksuuden merkki, että saa kommenttipalstalleen myös pahantahtoista vittuilua?

Juttuhan oli hyvä, vaikka tuntui lyhyydessään kurkistukselta ilmiöön avaimenreiän kautta. Vaan mitäpä lyhyydestä. Blogiväellähän on oma media.

Sain tiedon Siilinjärven kaasusta ensimmäisenä Sediksen blogista. En tiennytkään, että tuollaisia hätätiedotteita on olemassa.

Niin, ja apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa kuvaamiseen yleisissä tiloissa.

Syvemmälle kesään

Ujon hermostunut alku on muuttumassa raukean rennoksi kesäksi. Ihmisetkin tuntuvat liikkuvan hitaammin.

Yhdet lähtivät kotiin ja toiset Taiviksen leikkipuistoon syömään. V:n faija moikkasi kauppareissullaan. Väiskillä rakennusmies nikkaroi kai pukukopin laajennusta.

Nuoria naisia topeissaan, aurinkolaseissaan ja sandaaleissaan läpsytteli kohti beachia rantatarvikkeet olkalaukussa. Siellä täällä kallioiden ympärillä auringonottajia vilteillään.

Vihreät roskikset edelleen täyteen tupattuina, nurmella ympärillä pizzalaatikoita, kaljatölkkejä, koiranpaskapusseja. Kansa selvästi yrittää, mutta kaupunki ei nyt kyllä tee omaa osaansa.

Hietsun rantaraittia lipui massiivinen avo-Mese, ratissa vaalea nuorukainen. Rekisteritunnuksena ytimekkäästi MI KLU.

Ja jos joku oli unohtaa: TV1:n A-studiossa tänään klo 21 puhutaan blogeista.

Tiedejulkaisun lumoissa

Kirjailijat Raija Oranen ja Sofi Oksanen heittävät IS:n viikonloppuliitteessä tikkaa ja kertovat, että naiskirjailijoita kohdellaan kaltoin.

Orasen nimi ja naama vaikuttavat tutuilta, Oksasesta en muista kuulleenikaan, vaikka kuulemma esikoiskirjan jälkeen hänen persoonalliset piirteensä tulivat nopeasti tutuiksi lehdistä, televisiosta.

En tiedä, kohdellaanko eikä juttukaan valaise asiaa yhtään. Orasen käsikirjoitukset eivät kuulemma mene läpi, koska hänet on leimattu "hankalaksi akaksi". Ja Oksasta kriitikot suitsuttavat ja lukijat tykkäävät, mutta ainakaan kaikki mieskollegat eivät.

Mutta ei hätää. Oksanen lukee pelkästään naiskirjailijoiden tekstejä, koska niiden naishahmot ovat syvempiä ja uskottavampia. Ja Oranen kertoo, että miehinen testosteroni löyhkää tekstistä.

Ilmeisesti kirjailijoille on sanottu, että tulkaa lehteen, saatte näkyvyyttä, sitähän te taiteilijat tarvitsette. Liekö vielä pyydetty kehotettu sanomaan terävästi, että saataisiin hyvä juttu.

Mutta kohdellaanko naiskirjailijoita kaltoin?

Vaan lukekaa HS:n sunnuntaisivuilta juttu merentutkimusalus Arandasta ja Itämeren tilasta. Se oli mielenkiintoinen.

Ihan konkreettisena

Rantaradio maksaa arviolta 9-14 euroa.

Talenco myy.

Kesän merkkejä

Kesän ensimmäiset uudet perunat.

Ravintolasilliä ei löytynyt, mutta niiden sijaan janssonfileitä. Voita perunoihin, uunilohta, salaatiksi tomaatteja, punasipulia ja sitruunapippuria.

Lyhyt akvaviitti ja pitkä Sandels puuttuivat, mutta jääpä jotain myöhemmäksikin.

Tajusin vasta kotona, että Abban savukalatahnassa on lujasti mätiä. Maistoin silti varovasti eikä suussa ainakaan vielä kihelmöi. Tosin elimistössä on antihistamiinia.

Aamukierto

Eilen ajetun ja maahan jätetyn kesätuulessa kuivuvan ruohon tuoksu.

Henkilöauto Venäjän lähetystön kilvin ja vihreä bussi pysähtyivät hautiksen portin luo. Koppalakkiset johtivat joukon merisotilaita väljässä muodossa portista sisään, olkalapuissa kuin kyrillinen F. Osasto kantoi jonkinlaista kukkalaitetta.

Kaukalosta kuului kohinaa ja nousi sakea pilvi jotakin. Lähempänä erottui kuulonsa suojannut hahmo, joka oli saanut jo puoli laitaa puhtaaksi töhryistä. Viime vuonna samoilla kohdin ohikulkija meni torumaan huppareihinsa naamioituneita suttaajia ja hakattiin sairaalakuntoon. Liekö taiteen ystäviä saatu vieläkään kiinni.

Eri puolilla täpötäysiä roskiksia, joiden sisältöä pursusi lähimaastoon. Rakennusviraston väenkö niitä pitäisi tyhjentää?

Pölyisellä kentällä pojat potkivat taitavasti palloa, vieressä fillarit tuella ja puserot maahan heitettyinä. Ollapa taas kolmentoista, vailla kiireitä ja edessä loputtoman pitkä kesä.

Sanoi Ron Manager.

Otto Brandt ja Nortonit

Alkujäykistelyn ja kynttilöiden puhaltamisen jälkeen tenavat imeytyivät leikkeihin.

Hoverehdin tarjoilupöydän ympärillä ja keihästin etenkin omatekoisia lihapullia, kirsikkatomaatteja ja lohihuurulla kruunattuja ruisleipäsiä.

Miehet keskustelivat moottoripyöräilystä menneillä vuosikymmenillä, pienoisjunaradoista ja jääkiekkomailojen erkkaamisesta. Pitkäiskuisella yksisylinterisellä pitää kuulemma ajaa ylämäet eri tavalla. Ja eräskin mies pimensi huoneen, kaatoi viskiä ja istui ohjauspöydän ääressä käskemässä valaistuja juniaan.

Kotona Poika oli kylläinen, mutta Tyttö jaksoi vielä puuron. Yö laskeutui, maailma hiljeni ja minä ahmin verkosta podcasting-sivuja.

Pekka ja Pätkä taidekriitikoina

Kaarina Kaikkonen koskettaa henkilökohtaisilla teoksillaan, kirjoittaa aamun HS kulttuurisivuillaan.

Katselin päivänä muutamana, kun topparoikka ripusti Kaikkosen dyykkaamia pikkutakkeja roikkumaan Nervanderinkadun ylle. Olkapäiden tienoille oli näemmä tehty reiät, joiden kautta siima meni läpi.

Roikkuivat sen verran ylhäällä etteivät koskettaneet tämän mittaista.

Joskus tuntuu, että kulttuurihemmot heittävät vain ihan pokkana kokeeksi kaikenlaista ja katsovat, miten kuulija suhtautuu. Sitten ne reaktiosta riippuen joko jatkavat vitsiä tai sanovat laimeasti "pahus" ja menevät pois.

Teosten merkitykset kumpuavat vaatteiden entisten käyttäjien "monistetusta" anonymiteetista tai heidän jäljistään, muistoistaan tai tunteistaan.

Jänniä viboja tulee kyllä välillä meidänkin pyykkinarusta. Varmaan taas liikaa huuhteluainetta.

Kahila ei laula eikä Höyry selosta

Kesä voisi olla suomalaisen mytologian paratiisi.

Kun kaiken sen pimeyden, rännän ja harmauden jälkeen sattuu olemaan tällaisen päivän ulkona, liikuttuu, nousee johonkin tilaan. Jotain. Häikäisevän kirkas aurinko ja lämpö ja joka puolelta tulviva vihreys ja kukat ja nurmikon tuoksu.

Ei se tältä tuntuisi, jos kesät olisivat pitempiä.

Taivalsaaren laidalla pysähdyttiin ihmettelemään ensin siivekästä koppista ja sitten joutsenperhettä. Tyttökin kipusi väkisin alas rattaista ja puhalteli voikukkia. Beachilla tirisi muutama tusina auringonottajaa, joista uimaan kohahtaneet olivat lapsia. Nostin perilliset vuorotellen kiipeilytelineeseen roikkumaan, jotta saivat pudottautua kuumaan hiekkaan. Lisää, hokivat.

Lounaan jälkeen Merikannontien ja Sibelius-puiston suuntaan. Poika ällisteli kajakkia ja melaa, jonka molemmilla päillä saattoi meloa. Tyttö nukkui. Tilausajosta purkautui monumentille itämainen kööri, jonka pikeepaidoissa luki Raffles choral. Sorsalammikolla kaakatit kerääntyivät luo, mutta meillä ei ollut leipää.

Topeliuksenkadun varren puistossa nöyrryin penkille varjoon, kun pikku-ukko kiipeili. Se värikäs betoniputki oli jo minun lapsuudessani. Lentokoneet jylisivät ja pörisivät, linnut lauloivat raivokkaasti, kaupunki kohisi taustalla.

Kirjaston lastenosastolla minä selasin Tintti-juhlakirjaa ja Poika Viiruja ja Pesosia. Lunastin poistoista eurolla kaksi Väinö Riikkilää.

Audio pitkistyy mutkistuu

Samulin äänimerkintä Creative Commonsista potkaisi lajia taas askeleen uuteen suuntaan.

Itsekin olen miettinyt, että luvallisesti liitetty musiikki elävöittäisi Rantaradioita mukavasti, ja tällä konseptilla taidan päästä eteenpäin. Tosin ongelmana on edelleen sen mieluisan materiaalin löytäminen.

Ja itse asiassa koneella on kahden seuraavan jakson keskeneräiset käsikirjoitukset, joiden viimeistelyyn ja toteuttamiseen ei ole löytynyt aikaa. Nyt ne lykkääntyvät lisää, kun pitää ensin selvittää, mistä tässä CC:ssa on kysymys.

Pieniä projekteja

Yritys katsoa pikkusiskon 20 vuoden takaisia musiikkivideokoosteita kostautui. Ruudun anti taantui pöriseväksi rätinäksi ja mustassa lumisateessa hosuviksi hahmoiksi.

Sade voimistui juuri sääkartan lupaamaan aikaan, joten miehet varustettiin sadetakein ja pikkulikka pakattiin rattaisiin sadesuojan alle. Huppu päässä oli ärsyttävää tihruta, tuleeko autoja.

Anttilasta löytyi VHS-puhdistuskasetti, joka ratkaisi ongelman odotetusti. Pian Preston-possu taas naulitsi seuraavan sukupolven sohvaan.

Illalla otettiin miehistäkin mittaa naapurin raclettekesteillä. Tenavat hakivat aina vain lisää paprikaa.

Helsinki-päivä

Pojalle kerrottiin, että Helsinki-päivä on vähän niin kuin kaupungin syntymäpäivä. Leipooko se kaupunki sitte itte sen kakun, ukkeli mietti.

Erottajan pelastusaseman tornissa oli portaat, sitten toiset portaat ja aina vain uusia kapenevia portaita. Ylhäällä onneksi korkeat ja tukevat kaiteet ja näköala kieltämättä melkoinen. Vasen polveni protestoi kipuamista.

Alhaalla kiivettiin vielä kerran kaikkiin esillä olleisiin paloautoihin ennen kuin haettiin ilmapallot ja 112-badget. Pojan Helsinki-päivän huippukohta.

Kaivarin ranta on näköjään se paikka, jossa käydään näyttämässä urheiluautot, huvijahdit, vartalot, moottoripyörät, muotivaatteet ja jollei muuta niin ainakin uudet maastopyörät. Mutta kahvi oli tuoretta ja pehmikset suuret.

Tenavat viihtyivät Kaivarin viereisessä leikkipuistossa tovin. Luontoääninä bassojyminät lavan suunnasta, korkkien sihahdukset, pienkoneen ja helikopterin pörinät sekä loputon kusenlorotus. Uroot laskivat syreenipuskaan, viereisellä niittysellä taas vilkkui valkeita pissispyllyjä kun aluskasvillisuuden seasta suoristautui yhä uusia hahmoja housujaan nostelemaan. Kaksi estoisempaa neitosta äheltäytyi kahden aidan yli päästäkseen tekemään tarpeensa päiväkodin kiipeilytelineen juurelle.

Muistelisin, että meidän nuoruudessamme juomat kannettiin vielä häveliäästi repun uumenissa. Nyt raahataan ylpeästi mäyräkoiria ja koreja.

Kotimatkalla askel jo painoi, mutta katseltiin vielä, kuinka Gabriella pyörähti ketterästi satama-altaassa ja höyrysi sitten Suomenlinnan suuntaan.

Kalmari presidentiksi

Melkoisia naisia nurmella.

Joskus loppuvihellys voi vetää palloilun ystävän kananlihalle. Vaikkei minuuttien mataessa olisi uskaltanut kurkistaa kanavalle kuin silloin tällöin.

Loppuverryttelyksi Frasierin sekavahko päätösjakso ja Elostelijat vai mikä se Manchild nyt on.

Kalibrointivirhe

Sisäinen kalenteri meni sekaisin, kun en ollut paikalla vuoden kääntyessä kulmasta kesäkuuhun.

Laahaan keväässä, vaikka ollaan jo syvällä.

Iltapäivän valkeat hevoset

Unessa päivällä katselin linnan parvekkeelta, kun ratsastivat valkoisilla hevosilla punaiset viitat hulmuten. Ensi kertaa Englannissa ja heti näen kruunajaiset, ajattelin. Ja oli järkyttävän korkea näkötorni ja mietin, miten saisin toimivan pankkitilin.

Illalla puhuttiin asiaa, saunottiin, syötiin ja juotiin. Kirjailijan apuraha lähenee loppuaan, valokuvaaja sommitteli ääneen, tiedottaja myhäili, opettaja-toimittaja oli väsynyt ja minä ajattelin bloggaavani tämän. Kiekkoilijoiden saunailloissa ei ämmämäisiä limuviinoja juoda.

Zetorista tein ossit. Spåra tuli melkein heti ja kuunsirppi hipaisi eduskuntatalon kattoa.

Tää on tää kun suvi loppuu

Paristakin suunnasta kutsuttiin mukaan viikon meemiin. Ajoitus on hyvä, koska kokeilin juuri uutta 50 euron mp3-soitintani siirtämällä siihen viisi kappaletta, joita etenkin arvelin mieliväni nyt kuunnella.

Siis:

1. Martti Vainaa & Sallitut aineet: Pelimies
2. Dr. Feelgood: Milk and alcohol
3. Dusty Springfield: Son of a preacher man
4. Topi Sorsakoski & Agents: Tuuli tuo, tuuli vie
5. Kolmas nainen: Tytöt on kaunistuneet

Ja kuudentena kappale, jota ei liene olemassakaan tallenteena. Mutta näin päivänä muutamana videolta akustisen live-esityksen, ja nyt tuo mainio cover ei lähde päästäni. Eli

6. Duo Väkisin: Hutunkeitto

Mitähän listaisivat Juuso Hyvärinen, Maalainen, /mek, Miira, Minna ja Saunasiideri?

Ja kun nyt musiikista puhutaan, lukekaapa, mitä Fantastic Voyage kirjoittaa vinyyleistä.

Katu kuuma kaupungin

Kun täyttyy sokaisevasta auringosta ja pakokaasusta ja pölystä ja kuumasta asvaltista. Ja sitten lopulta astuu kotirappuun ja tuntee sen metrisistä tiiliseinistä huokuvan viileyden ja kiviportaiden tuoksun.

Senaatintorilla on panssarivaunu, havainnon tehnyt työmatkalainen tekstasi. Riittävä syy lähteä lounaan jälkeen retkelle. Tyttö nukahti rattaisiin, Poika katseli maisemia. Storyvillen kulmalla uusi asvaltti, minkä seinän läpi se juna karkasikaan, Kaisaniemen puiston suihkulähteelle pitäisi tulla retkelle.

Torilta löytyi ihmisiä, paljon kojuja ja Aleksin reunasta Sturmi. Poika syynäsi vanhuksen telapyöristä kanuunanputkeen ennen kuin mentiin ostamaan mansikkatötterö ja odottelemaan äitiä. Jolle Poika sitten halusi myös esitellä vaunun.

Vanha mies kysyi, puhunko englantia ja sitten, mistä on kysymys. Hän oli Arizonasta, ihasteli säätä ja pohti, muuttaako moni nyt Hämeeseen.

Kurkkiessamme psv-kanuunan putkeen tuli keski-ikäinen arviolta taiteilijapariskunta puheille. Eiks tämmönen ookki ihan hirvee, harittavasilmäinen naispuolinen halusi tietää. Minä kerroin Pojalle rihlauksen tarkoituksesta. Pyöriikö se näin, ukkeli kysyi ja näytti kädellään. Vieressä professorin näköinen kertoi vieraalleen englanniksi Tali-Ihantalasta.

Kotimatkalla tenavia väsytti. Storyvillen terassilla väki joi olutta. Se päilyi laseissa kylmänä ja raikkaana.

Panssarimuseolla on kuulemma 2.7. perhepäivä. Ja kesän mittaan ennen ja nyt -toimintanäytökset panssari-ilmatorjunnasta, taistelupanssarivaunuista ja panssaritiedustelusta.

Värejä vuosilta

Kauppareissulla tuli vastaan yksi sinivalkoisessa pelipaidassa, sinivalkoisessa pehmosilinterissä ja sinivalkoisessa kaulaliinassa.

Suomi-Hollanti.

Minä vuonna se oli, kun värjöteltiin sateenvarjojen alla ja Ruud Gullit teki viimeisellä minuutilla 0-1?

Entä se, kun Jallu Rantasen reisi oli paksu ja Suomi-Englanti päättyi 1-1? Ja tavattiin ennen peliä City Marathonin edessä. Sisällä joivat englantilaiset fanit ja yhtäkkiä ikkunoiden läpi alkoi lentää huonekaluja. Sitten tuli poliisiautoja ja konstaapelit kaivoivat takaluukuista pesäpallomailoja ennen kuin harppoivat jonossa sisään.

Sama kevät, kun M ei palannut intistä. Vahingonlaukaus.

Susi

Unessa juna oli melkein tyhjä, mutta jostain syystä halusin matkustaa osan matkasta veturissa.

Oli talvi ja skrabasin Sr 1:n jäisiä sivuikkunoita.

Eilisestä vaunut.org-sivuston selailusta se tuli.

Ilmastonvaihdos

Aikataulu meni tiukalle, mutta kaksi bussia kaahasi kentälle määrätietoisesti ja check-in kävi sujuvasti. Ainakin meiltä, jotka emme olleet hukanneet sitä lähtiessä luovutettavaa osaa maahantulolomakkeesta.

Vieruskaverit olivat nirsompia, joten minä söin kolmen miehen kirpeät salaatit ja jättiläiskatkaravut. Riisinsä saivat pitää. Välilaskun ja imurienväistelyn jälkeen tarjoiltiin toinen illallinen. Nyt alkoi tökkiä. Eikä J suostunut imitoimaan Juhani Tammista.

Entä onko lentäjäkoulussa jokin epäselvästi puhumisen kurssi?

Koneen hiljetessä ja pimetessä napsautin lukuvalon päälle, pyysin neljän euron konjakin ja syvennyin ilta illalta edenneeseen Scott Turown Presumed innocentiin. Kirjoitan joskus toiste, miksi se on niin paras.

Klo 5.30 lähtöpaikan aikaa hyvästelin Rusty Sabichin, sammutin valon ja vajosin horrokseen kahden ison miehen välissä. Kädet puuskassa rinnalla, koska muualle ei mahtunut. R:n ja S:n tenavat känisivät välillä, oksennuksen siivous ja babykorissa lepäävän kuumeisen pikkuisen supotus kävivät kuiskaillen, M kulki edestakaisin oluttölkkien kanssa, vessavälikössä jälkipeleissään keskustelupiiri. L:n rinta oli kuin venäläisellä marsalkalla, pääsin huomauttamaan myöhemmin. Pimeydessä stuertti hiipi hiljaa eestaas ja kaateli janoisille vettä.

Venäjän yllä havahduin yllättävän pirteänä yleiseen liikuskeluun ja kahvin tuoksuun. Viron vaihtuessa Suomenlahdeksi alkoi lähestyminen Helsinki-Vantaalle. Näytön kertoessa korkeutta olevan 150 metriä olimme yhä pilven sisällä ja maassa riitti lämmintä 11 astetta. Huomenta Suomi, yrmeät virkailijat, viileä raikkaus ja kauniit leveälanteiset naiset. Lasin takana passintarkastaja jauhoi purukumia.

Pitäisköhän mennä tänään kiinalaiseen syömään, nauratti P joukkoa vielä laukkuja hihnalta nosteltaessa.

Lentokenttäbussissa dynaamisen näköiset bisnesmiehet juttelivat rantaruotsiksi Vepsusta, Jarosta ja KPV:stä.

Jäin Töölönkadulla.

Valvovan silmän alla

Ei ainuttakaan graffitia, spurgua tai pummia. Ei ainuttakaan pintoihin liimattua lappua joka ei olisi kaupallinen tai valistava. Sotilaskuorma-autoja ja piikkilankaa säästelemättä aidattuja vankiloita kyllä. Liberaali huoli painoi hiukan enemmän kuin konservatiivinen myhäily, molempia heräsi silti.

Valtavia betonilähiöitä, joiden rakentamista valitukset kaavasta tuskin ovat hidastaneet. Taksikuskin mukaan 80 prosenttia kansasta asuu niissä, hallituksen subventoimissa. En viitsi edes miettiä, mitä julkiset rakennukset ovat maksaneet.

Julisteet käskevät vetää vessan, pestä kädet ja olla heittelemättä roskia. Ei yhtäkään purukuminjauhajaa missään.

Katsomossa olin ajatuksissani nostanut jalan edessä olevan istuimen selkänojalle. Univormupukuinen ilmestyi jostain ja tuuppasi olkapäähän, osoitti jalkaani ja heristi sormeaan.

Poliisivaltio.

Kaksi miljoonaa Lucy Liuta

Ihmismielellä on kummallinen tapa liittää asioihin merkityksiä.

En voi väittää juuri lukeneeni Somerset Maughamia tai Joseph Conradia. Rudyard Kiplingiä sentään vähän. Mutta ajatus heistä sen saman katon alla sai historian siipien havinan kuulumaan. Ja jos paikan nimi on Writers bar, on kirjoittamista edes harrastavan juotava iltapäiväoluensa siellä.

Entä se tiikerikin 1902.

Valkotakkinen baarimies asetteli lasinaluset huolellisesti ja laski ohutreunaiset hikoilevat lasit niille. Ja viereen astiallisen maapähkinöitä. Hän ehti vaihtaa astian kahdesti täyteen vaikkemme juuri syöneet.

Kävin katsomassa tummasta puusta tehtyä lasiovista kirjakaappia. Mainittujen herrojen teoksia siellä oli.

Mies istui pianon ääreen enkä saanut päähäni, missä suomalaisessa TV-mainoksessa hänen soittamansa kappale on.

Jolly good show, silti. Ja vessaan piti kiertää ulkokautta. Se oli suihkulähdettä vastapäätä ja tuoksui paremmalle kuin monet naiset.

Turisteja tuli, kuvasi toisiaan aulassa ja meni. Amerikanenglantia mouhiva rouva komensi kolmea tuoleilla kiipeilevää poikaa. Kelly Osbournen tyyliä tavoitteleva kyllästyneen oloinen neitonen lienee ollut tytär, riittävän aikuinen ja näyttävä keräämään katseita.

Pyysimme laskun, maksoimme, lähdimme. Turbaaniin pukeutunut ovimies avasi juuri Rolls-Roycen takaoven Lovejoyn näköisen miehen ja vaalean naisen astua sisään.

Lasinaluset matkamuistoiksi unohtuivat.

Salmen takana viidakko

Ostarin kunkulta puuttuvat etuhampaat. Vaalennettuine hiuksineen ja ohutsankaisine silmälaseineen hän näyttää vaarattomalta, mutta asiakkaat kaveri haistaa. Sir, here, please, seafood? Tiger beer? Yes? Please, sit, enjoy, what You like?

Tänään syötiin vähän ja torjuttiin lisäoluet.

Vaihteeksi tietä toiseen suuntaan. Talojen välistä löytyi kapea käytävä, joka johti portaille ja penkereen välistä kapealle kaistaleelle hiekkarantaa. Merenpuoleisilla terasseilla perheet grillasivat. Sandaalinsa olivat jättäneet patiolle.

Hiekalle kohiseva meri tuoksui samalle kuin kotona, tummanvihreälle ja ruskealle ja levälle ja kaisloille. Kapean salmen takana tumma viidakko, sen takaa yhdestä kohdasta valonkajo ja vasemmalla vilkkuva punainen. Partioveneen näköinen irtautui rannasta ja jurisi salmea länteen.

Laskeutuvia koneita näkyi ensin tummuuden ja sitten kimaltavan veden yllä yleensä kolme kerrallaan. Kauimmainen kaartoa aloittava valopisteenä, keskimmäinen kahtena tai kolmena valona, lähimmässä erottuivat laskeutumisvalojen kiilat ja siivenkärjen vilkkuva vihreä. Se kasvoi jyliseväksi valomereksi ja katosi puunlatvojen taa.

Hotellissa väsytti. Filmikanavan lätkäelokuvassa alaskalainen Mystery kohtasi ulkojäällä Rangersin. Burt Reynolds oli valmentaja ja Mike Myers kommentaattori. Viehkeä punapää, jonka nimeä en ikinä muista, oli jonkun tyttis. Lopussa apulaissheriffi laski ottelukiekon jonkun haudalle.

Pakko olla kanadalaisen tekemä.

Kaupoilla

Viikon ensimmäinen sade vaimeni plumpsahteluksi juuri kun lähdettiin. Finland? puhelias taksikuski kysyi. Iceman! Raikkonen! Nokia! Hakkinen? Yes? Onneksi aihe vaihtui asuntojen hintoihin, tosin hän puhui neliöjaloista ja me neliömetreistä.

Kauppamiehiä. Lisää juotavaa kiikutetaan takahuoneesta, suu ja taskulaskin raksuttavat samaa tahtia. Yhä uusia tuotteita perustellaan niin hyviksi ja edullisiksi, että yritys tulla toimeen ilman olisi hulluutta. Kerroimme, että suomalainen ei tee nopeita päätöksiä. Myyjä murtui.

Selvittiin päivästä ostamatta mitään ohi suunnitelman. Itselle oma Sonyn mikrofoni ja juuri availevasta Toys’R’Usista tenaville patteriveturit: Tuomas ja James. Lopun aikaa ihmeteltiin taivaaseen ulottuvia taloja ja torjuttiin kohteliaasti sisäänheittäjiä. En juuri nyt tarvitse mittapukua. Enkä digikameraa. Mp3-soittimen ehkä, mutta en noin aggressiivisesti myytynä. En tietenkään tarvitse.

Päämiehen palatsin edessä valpasteli kahden seremoniavormuisen lisäksi viisi koppalakkista. Yhden kaulassa näytti roikkuvan rynnäkkökivääri.

Ehdittiin vaaleanpunertavan legendan kohdalle juuri valon pehmetessä ja varjojen pidentyessä. Parrakas turbaanipäinen ovimies oli täsmälleen osansa näköinen ja turistit räpsivät portilta kuvia. Pihan sorakiekalla venyttelivät rinnan E-Mese, Rolls-Royce ja pisin ikinä näkemäni BMW. Epäilemättä sora haravoidaan joka aamu. Kurkistaessamme sisään ihailin rakennusta ääneen. Thank You, sir, concierge kiitti kunnioittavasti.

Tuuli näkyy kääntyneen, sillä tänään ostarin vierestä lentävät koneet laskeutuivat. Tandoorikanan ja naan-leivän jälkeen siirryttiin kadun yli eksperttien seuraksi paikalliseen. Hait tökkivät savun seassa biljardipalloa, lyhytmekkoinen baarityttö toi oluet terassin puolelle ja lippispäinen vanha mies yritti kävellä ovelle kaatumatta. Punaruskea kissa odotti kärsivällisesti ovella ja livahti sitten asiakkaan jalkojen suojassa sisään.

Neljäntenä päivänä naiset alkavat kaunistua.