Näkymä rannalta

Orientin imelä tuoksu

Syömään ehdittiin tänäänkin vasta klo 23.30, mutta onneksi lounaaksi oli eilisen yhden omenan asemesta kaksi. Annos hapanimelää possua riiseineen maksoi 1,25 euroa, ja kaupan päälle tuli vierestä ylös yötaivaalle vilkkuvien matkustajakoneiden jylinä. Kelpo viihdettä.

Jälkiruoan toivossa kuljettiin vielä ostarilla etsimässä mainostettua 7-11:ä.Terassinpitäjä neuvoi kohteliaasti parhaansa mukaan ja muistutti, että if tomorrow You want beer, come to me. Lupasimme.

Naapuripuiston jalkakäytävällä keinahtelivat korkein koroin transut hepeneissään ja heiluttelivat somasti käsilaukkujaan. Autoja pysähteli, joten kaipa kauppa käy.

Yksinkertaiset suomalaiset ohittivat suuren maailman paheet ja löysivät Cheers (24 hours a day) -kaupasta Cornetto-tuuttinsa. Choco & vanilla minulle.

Paikallisen oppilaitoksen verkosta en muuten päässyt lukemaan itseäni enkä sivulle www.lariq.net.

Forbidden

Access denied by SmartFilter content category. The requested URL belongs to the following category: Chat.

Aina oppii uutta.

Yö taivaalla

Moottorien vihellys yltyi jylinäksi, selkä painui istuinta vasten ja laskutelineet jymähtelivät, kun lähtökiito alkoi.

Yhtäkkiä kone jarrutti täristen.

Meillä syttyi siinä merkkivalo, jonka mukaan yksi polttoainesuodatin olisi tukossa, kapteeni kohta kuulutti. Ja että rullaamme takaisin geitille ja tekniikka on valmiina vaihtamaan suodattimen. Ja että ikävä kyllä kyseessä on se työläin eli kakkosmoottori, joten työhön menee noin kaksi tuntia.

Olimme ehtineet 160 kilometrin tuntinopeuteen, oli aamuyöstä ohjaamossa poikennut P kuullut tutulta kapteenilta. Jolla alla 18 000 lentotuntia ja ensimmäinen kerta kun käy näin, kuulemma.

Istuttuamme kolme tuntia koneessa olimme yhä vantaalaisella betonilla. Syötettyinä, mutta hetki hetkeltä hikisempinä.

Odottelun, kolinan, tärähtelyn ja moottorin mouruavan koekäytön jälkeen jylisimme aamuöiselle taivaalle ja kaarsimme vasempaan, Suvisaariston kohdalta Suomenlahden ylle. Tunsin niskassani Veloenan moittivan katseen ajatellessani, kuinka monta litraa kerosiinia MD-11 polttaa liki 11 000 kilometrin matkalla. Vasemmalla alhaalla Helsingin teiden oranssit valonauhat. Tuossa Kuusi- ja Lehtisaari, tuossa Länsiväylä.

Kuin strobovalon pätkiksi pilkkoma yö. Pilkin, nuokuin, torkahtelin. Niskaan otti.

Heräsin kirkkauteen, joka tunki suljettujen luomien läpi. Sykkivä pallo sulaa kultaa nousi horisontin yläpuolelle aivan pumpulisen pilvimaton yläpuolella. Kaivoin pokkarin repusta, laukaisin kahdesti ja nukahdin uudelleen rekisteröimättä kellonaikaa. Jossain Venäjän tai Tadzhikistanin yllä kai.

Välilasku. Uusi freesi miehistö. Turvavyöt piti avata tankkauksen ajaksi. Jaloiteltiin, väisteltiin pölynimureita, käytiin kurkkimassa avoimesta takaovesta 41 asteen helteeseen. Platalla maastoväreihin maalattuja kuljetuskoneita, kaksi Huey-helikopteria, jumbojettejä.

Tuomenkukkia

Istuttiin hetkeksi 55A:n päätepysäkin luo.

Pienet tutkivat voikukkia ja toivat vanhemmillekin. Pujotin omani fleecen vetoketjun vetimen läpeen. Poika hallitsi höytyvien puhaltelun jo viime kesästä, Tytöllä riitti vielä opettelua.

Mies ja erittäin raskaana oleva nainen ottivat aurinkoa. Hautiksen portilla kokoontui mustapukuinen hautajaissaatto.

Juuri kun jatkettiin matkaa, kappelin kellot alkoivat moikua.

Oli ääretön vihreys, kukkivat tuomet, mereltä puuskiva tuuli ja leikatun nurmikon tuoksu.

Myös Mirilla miettii kesiä silloin ja nyt.

Osastonhoitajan muistiinpanot iltakierrolta

Minä luen eri tavalla kuin Tero Lehto Mediablogin merkinnän kommenteissa. Aamiaispöydässä selasin Hesarin ja Nyt-liitteen sen verran kuin nyt yleisessä tohinassa pystyy. Illalla tenavien nukahdettua ja kaupungin hiljettyä kaivoin ne kaapista, kävin mahalleni olohuoneen lattialle ja luin tarkemmin.

Luen mieluummin paperilta kuin ruudulta, joten aiheet syventyvät lehdistä. Minulla netti on syönyt muut sähköiset mediat. En edes muista, milloin viimeksi katsoin kokonaisen TV-ohjelman. Saattoi olla tänä vuonna tai sitten ei. Elokuvia nyt ei kannata edes mainita.

Ellinoora sanoi: Rytmittymätön elämä on kaaos, jossa mikään ei ala eikä pääty. Kaikki velloo holtittomasti ja jokseenkin sattumanvaraisesti tapahtumien virrassa.

Se oli hyvin sanottu. Minä kaipaan viikkoihini ja vuosiini rytmiä.

Ja lukekaapa , mitä Karri Kokko miettii blogi-ilmiöstä.

Jyrki ja Panssaripartio

Isi Jyrki käveli olkkarin seinää pitkin, Poika tuli kertomaan.

Ukkeli on selvästi integroitumassa pelastakaa kotihämikset innokkailta siivoajilta -kampanjaani. Mutta syövätkö Jyrkin lajitoverit tosiaan sokeritoukkia?

Ystävällinen lukija mailasi, että lapsuudestani kaipaamani puolalainen sarja Panssaripartio lienee Czterej Pancerni i pies ja kyllä, kuvia katsellessa nuo naamat alkavat tuntua tutuilta. Entäpä mitä minusta kertoo, etten muista mitään koiraa mutta T-34:n kyllä. Ja taisin olla niin nuori, että Pola Raksan näyttelemä viehkeä venakko Marusja ei vielä säväyttänyt.

Samaa sarjaa kertoo Google kaipaillun myös tässä foorumissa.

Sarja on kuulemma kömpelöä propagandaa, joka muistuttaa urheiden puolalaisten taistelleen sankarillisen neuvostoarmeijan eikä suinkaan Lontoosta käsin toimineen luihun imperialistipakolaishallituksen rinnalla.

Niin sitä viatonta manipuloidaan.

Ja samaan aivopesuunko juontuu, että palveluspaikkatoivomuksiini silloin kutsuntaikäisenä kelpasi ainoastaan tien 3052 tuntuma?

Tupla tai kuitti

En ole ostanut grammaakaan Turun Sinappia sen jälkeen kun veivät merkin. Nyt, kuten Benropelta ensimmäisenä kuulin, on konnantöihin ryhtymässä Leaf ja taas äänestää tämä kuluttaja kukkarollaan. Tupla oli hyvää, mutta ei korvaamaton.

Meillä on Suomessa vahva markkina-asema ja vahvat brändit. Ne eivät häviä, päinvastoin, leipoo Leaf Oy:n toimitusjohtaja David Nuutisen puppugeneraattori jonon mitääntarkoittamattomia sanoja keskiviikon Ilta-Sanomissa.

Mihin suomalaisten tekemiin karkkeihin siirryn?

Ja Mindy on mestari. Proosana minä Nurmelaa pidin, mutta ihan miehen tekstinä. Mertenmäisenä.

Sanoinko jo, että Mindy on ihan guru?

Vihertyy

Lastentarhan meemi ruiskuttaa kateushormonia vereen. Että joku saa yhteen merkintään tuollaisen kulttuurikertomuksen ja vielä upean meeminsiemenen. Vaikken elokuvista ymmärrä, mutta juuri tuollaiset kohtaukset.

Pystyisinköhän mihinkään?

En ainakaan heti.

Luokkaretkien aikaa

Luokkaretkien aikaa, selvästikin. Raahustavia lippispäisiä reppuselkäisiä lenkkarisia laumoja, joiden porinan ja kiljahtelun yli valvojan komennot hetkittäin nousevat.

Itse en ole koskaan ollut. Niiden yksien epäonnisten luokkabileiden jälkeen ilmoitettiin, että B ja C pääsevät, A jää kotiin.

Kun aurinkoa väännetään isommalle, kaupungin tahtilaji muuttuu. Ei nyt kerralla reggaeksi, jäykät suomalaiset, mutta letkeämmäksi kumminkin. Kesävalssiksi vaikka. Haitarilla.

Intersportista löytyi Pojalle sandaalit, Stadiumista isälle reppu. Vanhan pohjasta näkee valehtelematta läpi ja siitä repeilee palasia, jos tarttuu liian lujasti. Uusi on yksinkertainen ja kohtuukokoinen. En tarvitse rinkkaa enkä etenkään joka puolella roikkuvia ja kaikkeen tarttuvia remmejä ja solkia.

Rattaissa Tyttö oli ehtinyt kiskoa kengät ja sukat jaloistaan ja viskoa ne vaateräkkien alle.

Eduskunnan kulmalla ministeri tummanharmaissaan. Jaskan grillin luona taksit jonossa, kuskit penkillä rupattelemassa. Kohta toisella penkillä kampaamon neitoset mustissa esiliinoissaan, kasvot hakien aurinkoa kuin tutka tunnistamatonta lentokonetta. Punapaitainen maastohousuinen kaljupää kantoi pientä terraariota, jossa näytti kököttävän iso kilppari.

Kymmenen vierasta lausetta

1. Jaahas, se on taas viikonloppu eli lähdettävä baariin
2. Katsokaa minua
3. Kuka niitä blogeja jaksaa joka päivä vahdata
4. Lähdetäänkö lauantain kunniaksi vaateostoksille?
5. Mennään mieluummin autolla
6. Olet väärässä
7. Pääruoaksi voisin ottaa maksaa
8. Tanssitaanko?
9. Tänään taidan mennä aikaisin nukkumaan
10. Ydinvoimaa, ei kiitos

En kyllä muutenkaan puhu paljon.

Aamulla oli kesä

Paljaita sääriä tänään, aurinkolaseja, naruolkaimia, sukattomia jalkoja, kiireettömiä istuskelijoita, täysiä terasseja, punertuvia neniä ja poskipäitä, sandaaleja. Auringon kuumentaman asvaltin tuoksu, ja koiranpaskan, urheilutalon portinpielessä. Ja uimahallin puolelta kloorin häivähdys.

Pikkukaupasta oli vessapaperi loppu. Hamstrattu perkele. Kaurahiutaleita ostin.

Kaisaniemen kentällä valkopukuisia hahmoja, sunnuntaiaamun kriketti. Malmin jälkeen parvekkeen kaiteella PACE-lippu sateenkaaren värein. Tikkurilassa oli lämmin. R-juna loittoni, kiskojen kihinä jäi ennen kuin kuoli pois.

Matkalle lähtevien ympärillä leijaili lähdön tunnelma. Semmoinen tartuttaa levottomuuden.

Asematunnelin K-kaupasta löytyi vessapaperia. Tyydyin yhteen pakettiin.

Blogimetsän siimeksessä

Kun on herännyt sunnuntaiaamuna klo 6.43 lukemaan yöpaitaiselle teputtajalle Maisaa, voi tähän aikaan jo selata Blogspotien haamupäivitykset varmistaakseen ne haamupäivityksiksi.

Ja vietiinhän sitä aikanaan partioitakin erilaisiin maastonkohtiin tarkistamaan, onko siellä sinisiä.

Ihan oikein blogiaddiktille.

Suomalais-turkkilainen nivalalaispariskunta jutteli vielä Sunnuntaivekkarissa, kun katras starttasi rientoon. Minä käytin tilaisuuden hyväkseni ja huristelin Pojan Nikko-autolla.

Burana 400

Jopas särkee päätä.

Mutta lukekaa Buranan imeytymistä odotellessa ainakin Mediaräpättimen juttu case Karpelasta.

Battler Britton

Huomasin Egmontin julkaisseen erikoiskorkkarina valittuja Battler Britton -tarinoita. Ostin.

Vaikka siitä on yli 30 vuotta, jotkut tarinat tuntuivat heti tutuilta. Battler Britton urheiden kreikkalaisten apuna, gyrokoneella lentävä Battler Britton pakottamassa pistoolilla uhaten sukellusveneen antautumaan, Battler Britton uimassa pelastamaan saksalaisen everstin, Liberator ilman miehistöä, Operaatio Pluto.

Hahmo, jonka kykyihin yltänevät vain Dirk Pitt ja James Bond.

Tarinan jatko

BlogStarin hyytävästä tekstistä naista seuraavasta askelista olisi tarinaksi.

Naisella olisi menneisyydessään ahdistelukokemus, joten hän olisi pelokas ja omistaisi aseen. Ja päättänyt, silmät kiinni puristaen, ettei suostu enää uhriksi. Kävisi muiden joukossa keskustan ampumaradalla paukuttelemassa keltaiset lasit yllä. Tai sitten ase olisi isoisän Äänislinnasta salaa lomakuljetuksessa tuoma, junapartiot väistänyt Nagant.

Ovi olisi sellainen vanha kaksiosainen. Pieni maitolasinen ruutu, messinkinen kahva ja kiertämällä ringitettävä ovikello. Sen takana rappukäytävä täynnä uhkaa, eteismatolla kyhjöttävä nainen, joka puristaa sormet valkoisina asetta. Ei kestä enää, raottaa ovea ja kuuntelee, vapisee, osoittaa.

Porraskäytävän pimeydessä rasahdus, liikahdus.

Välähdys ja huumaava pamahdus. Takaraivon kolahdus kivilattiaan.

Mies olisi tietysti joku ihan muu. Häntäheikki hiipimässä naidun naisen luota tai yösijaa etsivä pultsari tai yläkerran dementoitunut lehtori Reino-tohveleissaan.

Ahdistelija piilottelisi vinttitasanteella tai olisi jo mennyt menojaan. Tai olisiko häntä ollutkaan, jos nainen olisi ollut jo valmiiksi tarpeeksi ahdistunut.

Amerikassa satsattaisiin oikeussaliosuuteen. Ulkona kansalliskaartin toisistaan erottamat naisasianaiset ja miesasiamiehet heiluttelisivat kylttejään. Free Carl Lee vastaan Fry Carl Lee. Suomessa lopun voisi jättää auki. Oikeuspsykiatri kyselisi kysymyksiään mutta sairaalan vaatteisiin puettu pieni nainen istuisi kädet sylissä ja tuijottaisi mitään näkemättömin silmin ulos, heräävään kesään. Ikkunalaudalle lehahtaisi lintu.

Rautojen kautta

Unessa kaartelin Väiskillä, luistimet olivat terävät ja kilauttelin ranteella rautojen kautta verkkoon. Kevättä se oli, ja jään lähestyvä sulaminen painamassa taustalla.

Muumipukuiset ohjaajien johdolla muodostelmaluistelevat tenavat ajautuivat välillä tielle, mutta sopu antoi sijaa.

Arveluttavaa ainesta

Ihmiset, jotka eivät askella kiireisen näköisinä määrätietoisesti eteenpäin, tuntuvat heti epäilyttäviltä. Kangastakkinen muovikassia roikottava ukkeli odotti valoissa mutta lähtikin ennen niiden vaihtumista mäkeä ylös, kääntyi kohta takaisin, katsoi näyteikkunaa ja astui yhtäkkiä ovesta mutta toiseen liikkeeseen.

Tuli heti mieleen, että huomenna iltapäivälehti kertoo omistajattaren löydetyn ryöstömurhan uhrina.

Esiteini skeittasi alamäkeen mutta lauta karkasi ja tennarit läiskyivät asvalttiin, kun poika vilisti kaikkensa antaen perässä. Olisi hävinnyt kisan ellei lauta olisi osunut kaupan ulkoportaisiin ja sinkoutunut ilmaan.

Musta uusi Mini kääntyi kieltomerkkiä uhmaten vastantulijoiden välistä vasempaan. Pienikokoisen mummelin lippiksessä luki takana Elvis elää.

Kotona mikrotin palasen eilistä kinkku-juustopiirasta epähuomiossa liian kuumaksi.

miten päin olisi

Että jos joskus mainittaisiin edes samassa kappaleessa kuin Tanttu. Siksi ja muutenkin Maalaiselle niin siro niiaus kuin vain osaan.

Maalaisen blogin Meten haastattelun kommenteissa jatkuu pohdiskelu oikeudesta julkaista blogissaan toisten kuvia. Ainakin sen huomaamme, että tekijänoikeuskysymykset eivät ole niitä yksinkertaisimpia.

Entäpä sitten Presson juttu maataloustuista ja siitä, mikä kaikki niihin liittyvä pidetään salassa. Tuli vaikutelma, että eihän se nyt noin voi mennä.

ja sen nimi

Hieno lankahattu, sanoi Tyttö äidin kutomaa pipoaan ihaillessaan.

Aamuproosalla

Kunnon tarina soljuu juohevasti, kunnes yhtäkkiä käänne tärähdyttää lukijaa. Kuten tänään Kahvitauolla.

Ja Plimsollin merkki on tänään silkkaa Turkkaa.

Samaan aikaan toisaalla

Maalaisen blogista löytyvä Meten haastattelu oli ilo lukea. Vaikka käsitykset oikeudesta käyttää toisten kuvia kuulostivat aika optimistisilta.

Lastentarha on mielenkiintoinen uutuus.

Ja Hiljaisen huutelun merkinnän luen huonoihin uutisiin.

Prinsessa Ruusu linnassa

Joulujuhlat ja kevätjuhlat ovat vanhempien osa, toistaiseksi mukava sellainen.

Ryhmäläiset teputtavat, laahustavat ja harhailevat eteen ja järjestyvät penkeille, aikuiset ahtautuvat riveihin järjestetyille kääpiötuoleille yleisöksi. Pikkusisarukset istuvat hetken, vääntelehtivät sylissä, lähtevät haahuilemaan. Töihin jatkavilla vanhemmilla on puvut, jakut, kravatit ja salkut mutta viime tingassa heränneillä kohta kotiin palaavilla farkut ja sekatukka.

Kauluspaitoihin, rusetteihin ja prinsessamekkoihin puetut ryhmäläiset laulavat, mumisevat tai tuijottavat suu kiinni, tädit laulavat edellä, ohjaavat ilmeillä ja käsimerkillä, tarttuvat vaivihkaa äidin luo haluavan esiintyjän hihaan ja kiskaisevat takaisin penkkiin. Vanhemmat tuijottavat pikku esiintyjiä pää kallellaan, osoittelevat digipokkareillaan ja videokameroillaan, hymyilevät vähämielisesti ja päästelevät kollektiivisia awww-ääniä. Joku esiintyjistä alkaa aina itkeä ja haluaa äidin syliin.

Isäänsä tullut Poika mumisi takarivissä, osallistui hajamielisesti käsijuttuihin ja näytti ajattelevan jotain muuta. Tyttö teki sylistä tutkimusretkiä, osoitti pianoa ja hoki ”soittaa”.

Näytelmän paha noita kieltäytyi roolista juuri esiripun noustessa ja korvattiin pikasijaisella. Paha noita pitää olla poika, muistutti tytönääni taustakuorosta ja innosti tiedostavat äidit sanallisiin ylävitosiin. Ensirakastaja oli suostunut rooliin vakuutuksella, että prinsessaa ei tarvitse pussata vaan riittää kun silittää.

Lopuksi juhlaväelle tarjottiin mehua, keksejä ja pikarijäätelöitä. Isä ja tytär lähtivät edeltä kotiin kun Tytöltä tuli kakka.

Sipulia, persiljaa ja kivennäisvettä

Punainen Corvette murisi mäkeä ylös.

Ravintolan portaita laskeutui koira. Se talutti hihnassa sinitakkista miestä.

Ja yhtäkkiä

Se hetki sateen jälkeen, kun aurinko tulee esiin ja saa märät kadut kimaltamaan.

Uusista perunoista haaveillessa

Kiinnostaisiko tuore kuha, kysyi ääni puhelimessa.

Kiinnosti. Niinpä hetken päästä kulmalla pysähtyi tumma umpiauto ja avatusta ikkunasta ojennettiin kadunvarteen rientäneen kouraan paketti.

Kala oli erinomaista, mutta perunamuhennoksessa vuodenaika alkaa maistua.

Anna minullekki kalaa, lattialla istuva Tyttö komensi. Annettiin toki.

Avoimesta ikkunasta kuuluvassa sateen lotinassa on jotain unettavan rauhoittavaa.

Tuhansien valistajien maa

Suoranaisia skuuppeja tai uutisia en ole blogeissa juuri nähnyt, mutta yhdellä kansalaisjournalismin alueella odotan niiltä vielä paljon.

Kuluttajain äänenä.

Sediksen kokemukset Vltavasta tai Veeran arviot 00530-alueen lounaspaikoista ovat hyvää luettavaa. Mitä enemmän bloggaajat arvioivat saamiaan palveluita ja tuotteita, sitä helpommin minäkin löydän tietoa ostopäätöksieni tueksi. Mikä muuten on ollut nettiaikakaudellakin yllättävän vaikeaa.

Sääli tietysti, että anonyymi tai muuten varovainen bloggaaja helposti puhuu vain "pienestä ruokapaikasta" tai "eräästä suuresta kodinkoneliikkeestä". Ja epäilemättä sekaan hyppää ennemmin tai myöhemmin myös myyjiä, jotka anonyymeinä "puolueettomina arvioijina" nostavat omia tuotteitaan ja painavat kilpailijoita, mutta siinä kohdin mitataan medialukutaitoa ja kentän leveyden voimaa. Ja kaltaisellani blogiaddiktilla on tietysti vakiokirjoittajia, jotka ajan kanssa ovat hankkineet itselleen uskottavuutta.

Kaipa nettiin kirjoittajat ovat samalla myös myyjille yksi helppo tapa etsiä palautetta tuotteistaan. Olin sanoa politiikan saralta samaa, mutta ehkä ei sittenkään. Minun säännöllisesti seuraamani blogit tuntuvat edustavan poliittista kenttää kovin valikoiden, ainakin jos vertaa isoissa medioissa esitettyihin kannatuksiin tai valtuustojen ja eduskunnan paikkajakoon.

"Oikeat" toimittajat kuulevat blogeja lukemalla kansan äänen yhtä luotettavasti ja vähemmällä vaivalla kuin menemällä Sanomatalon ulkopuolelle tekemään katugallupia. Tai sitä vartenhan itse asiassa ovat jo lehtien nettiversioiden omat "keskustelu"palstat

Helluntaina hyytävä tuuli

Sunnuntaiaamun hyytävä tuuli puhalsi mereltä riuhtomaan lippuja ja sotkemaan kampaukset. Hiljaiset kadut ratisivat lasinsiruja.

Ihmiset löytyivät Hietalahden kirpputorilta, jossa ei ollut sekaan sopia. Tenaville löytyi pari pikkuautoa, kolmet farkut ja yhdet kurahousut. Yhden pöydän luona plarasin Len Deightonin kirjoja, mutta myyjä oli niin huuliveikko, etten edes kysynyt.

Tutkittiin Pojan kanssa viiksekkään miehen pöytä, joka pursusi neuvostoarmeijan jäämistöä. Samalla asialla myös tukevassa aamuhumalassa huojuva nelikko.
- Eikö sulla oo kranaatteja hähähä!
- Missä singot on rähähähähä!
Ukot vaappuivat jonossa Salveen ja me vakaammin samaan suuntaan, laivoja katsomaan. Oli Porin Karhu ja Poseidon, toisella puolella Aranda ja Baus, hotellin luona harvinaisuutena oolantilainen kuunari Linden.

Kotimatkalla Tyttö nukahti rattaisiin.

Kukkaistuoksuja

Kaikkialta purskahtavan vihreyden rinnalla tulevat tuoksut. Nurmikko, pölyinen hiekka, ruusupensas, joka heitti hetkeksi mummolan pihalle siihen kasvimaan viereen.

Hienoa ku minulla on kukka, sanoi Poika nipistettyään voikukan tarakalle.

Meri oli kuitenkin metallisen tummansininen ja kannatteli kalseaa tuulta.

Hautikselta tulvi turisteja ja nousi tilausajobussiin. Kukanmyyjien kohdalla tungosta, kaupanhierontaa, lisää tuoksuja. Vähän päässä joukko mustissaan, kenties matkalla siunaustilaisuudesta Laulu-Miehiin tai jotain. Yksi heistä, nuori nainen, kantoi kontrastina sinipunaista Karhun salibandymailapussia.

Mellerin kuolema tuntuu koskettaneen kirjallisia. Plökin tunnot ovat lähempänä omaa reaktiotani.

Kyyjärveltä Töölöön tätä laulua lauletaan

Media=blogi kertoo Nopolanewsistä ja Tuhat sanaa listaa muita paikallisia verkkojulkaisuja.

Ollapa tuollaisia Töölössäkin näiden kivojen, mutta väsyneiden kaupunginosasivujen asemesta.

Juu, tiedän. Ja missasin näköjään Hietsun siivoustalkootkin.

Toimenpiteillä

Toimenpidehuone kaikaa ikävältä.

Lääkäriä odoteltaessa silmäilin pöytää: lasipullon etiketissä luki Lidocain, veitset steriileissä pakkauksissaan olivat siististi rivissä. Niitä ei tosin lopulta tarvittu, kun shown tähti osoittautui rasvaluomeksi, joka irtosi kaapimalla.

Aamun draaman tarjosi leikkausliina, joka ei suostunut irtoamaan hiuksista ja päänahasta. Aikansa ähkittyään lääkäri totesi, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa. Poistui sitten hihitellen todettuaan, että tämähän ei oikeastaan kuulu lääkärille ja ei, en järjestänyt tätä näyttöään antavan oppilaan koettelemukseksi. Hoitajat saivat lopulta onnettomuusalueen raivattua ja suurin osa hiuksistakin jäi puudutettuun päänahkaan.

Rokotusvuoroa odotellessa luin Annasta 5/05 Mirka Heinosen mainion jutun Vaakon Nakki -grillin arjesta. Näkeekö asiakkaista tosiaan jo ennalta, ketkä ostavat makkaraperunat ja ovatko humalaiset naiset veemäisimpiä asiakkaita?

Herra Valtakunnanpoliitikkokin näkyi luottavan lapsensa julkiseen terveydenhoitoon kuten kunnon demarin kuuluukin.

Käsi voi kipeytyä ja muutkin paikalliset oireet ovat sitten ihan normaaleja, terveydenhoitaja muistutti. Ulkona aurinko helotti ja puut vihertyivät silmissä.

Ääniaaltoja

Mean mielestä Rantaradio ei kuulosta kirjoittajaltaan ja Marleenan mielestä näkymät rannalta ja miehen ääni ovat niin kovin erilaisia.

Tekisi mieli kysyä vähän tarkemmin, mutta ehkä ei kannata ottaa riskiä. Kun olen (taas) tihrustavinani rivien välistä, että ääniversio on jotenkin pettymys.

Tekijän naamakkain tuntevien mielestä puhuttu olisi epäilemättä ihan itseään ja kirjoitetusta kysyttäisiin, oot sä muka kirjottanu tollasta?

Ääni-Mea oli kirjoitettua Meaa vanhempi, tummempi, elämää nähneempi ja joskus pettynytkin, puhuessaan aihettaan pohtiva ja esiintymään tottunut mutta samalla koottu ja hallittu, haastattelijaa varova.

Ja herätti ajatuksia, joiden talteensaamiseksi pitää kuunnella haastis uudelleen ajatuksella ja tehdä samalla muistiinpanoja.

Mitä herkkuja lie tässä ulottuvuudessa vielä tulossa? Ainakin yhteisaudio- eli keskustelublogaus sekä puhuva pää -videobloggaus.

Nam.

Kulisseissa

Minkäkö elokuvan maailmassa asuisin? En ehkä minkään yksittäisen, mutta parit lavasteet voisivat kyllä houkuttaa.

Yksissä on aina suomalainen (tai ruotsalainen) kesä, vihreys ja pölyinen soratie. Heinähattu ja Vilttitossu ovat käsikkäin menossa Peppi Pitkätossun luo leikkimään, mopollaan ohi pöristelevä Pekko Aikamiespoika tervehtii passipoliiseja, jotka syövät kioskin luona jäätelöä ja hörppäävät sitruunasoodaa. Osulan ovella Kerttu väistää Alpo Korvan katsetta. Koivujen takaa järvenrannan tanssilavalta kaikuu Olavi Virran laulama haikea tango, ja metsäpolulla rippipukuinen Pertsa Koivula saattaa kepeään kesämekkoon pukeutunutta Anu Palevaaraa. Seuraavaksi esiintyvät Badding sekä Agents, ja illan päättävän Kalle Päätalon keikka-auton kyljessä lukee Paskoja vihanneksija. Kesätuuli leyhyttää laiskasti salon siniristiä, pilvet lipuvat taivaalla, laineet liplattavat rantakiviin eikä kesäilta lopu koskaan.

Toinen vaihtoehto voisi olla jenkkileffojen 50-luvun pikkukaupunki, jossa on kirkko, jäätelöbaari, leppoisa lihava sheriffi ja pahuus pientä. Tai modernimpana versiona Alaskassa. Kävisin Holling Vincoeurin paikassa syömässä ja juttelemassa Ed Chigliakin kanssa, pääkadulla kuljeskelisi hirviä ja kerran vuodessa Maurice Minnifield järjestäisi juhlapäivälliset kaikille. Voisin olla töissä vaikka radioasemalla Chrisin apupoikana.

Kuten Chris in the morning KBHR:n taajuudella sanoi:

There's a dark side to each and every human soul. We want to be Obi-Wan Kenobi, and for the most part we are, but there's a little Darth Vader in all of us. Because the thing is, this ain't no either/or proposition. Because we're talking about dialectics, the good and the bad merging into--us. You know, you can run but you can't hide. My experience: face the darkness, stare it down and own it.

It's like brother Nietzsche says, being human is a complicated gig, so give that old dark night of the soul a hug. And howl the eternal yes.

Postin tuo Pate jokaisen luo

Eteisen matolle kolahti Kirkko ja kaupunki, Helsingin Uutiset, Panorama dall'aereo -kortti Firenzestä ja suoramarkkinointia. Pankki haluaa minun hakevan MasterCard Goldia ja Kauppalehti haluaa tarjota viidellä eurolla Presson kahdeksi kuukaudeksi.

Kauan sitten köyhänä opiskelijana kyselin pankkikorttia ja täti tiskin takana sanoi, että kannattaa palata asiaan sitten joskus säännöllisemmin tuloin. Ovat saaneet pitää tunkkinsa. Presso kyllä houkuttaisi, kun lapussa lukee jopa, että kyse on määräaikaistilauksesta. Millainen koira mullan alla siis makaa? Puhelinterroria valmisteleva tilausmyyjä?

Pate Postimiehen tunnari on muuten lastenohjelmien lauluista ihan ykkönen.

Postin tuo
postin tuo
postin tuo Pate jokaisen luo
kun on aamuvuoro
ja laulaa lintukuoro
silloin Pate onnellinen on

Arkipyhimys ja virtuaaliparatiisi

Lukekaa, mitä Oikea tulkinta sanoo Veikko Hurstista. Lukekaa, mitä Isoja ja pieniä asioita sanoo Herra Palavan Paratiisin kirjeistä.

Jotkut blogit muuten näyttävät ilman javascriptiä uudenlaisilta.

Töölönlahti revisited

Huikkasin Poikaa pysähtymään ja kumarruin nuuhkimaan Kansallismuseon aidan paanujen tervaa. Auringon paahtama savolaisvene kuumana kesäpäivänä. Melkein kuulin hankaimen kolahduksen.

Edettiin venevuokrauksen kohdalla, kun dieselveturin ääni sai nostamaan katseen. Punainen kiiti melkoista vauhtia ja katosi Linnunlaulun kallioleikkaukseen.

Junia kolisteli riittämiin, mutta sillalla Pojalla meni kyllä Italiasta palanneiden kanssa tohottamiseksi. Bussit on kyllä hyviä pitkiä autoja, ukkeli mietti.

Osa koivuista vihersi jo.

Palatessa puuskat painelivat jo veden pintaan ufokuvioita. Finlandia-talon kohdalla meren samea vihreä muuttui tuulen harmaaksi hajuksi. Museokadulla pisaroita alkoi tulla enemmän. Ne nostattivat kadusta märän pölyn tuoksun.

Nelosella dokumentti pahoin palaneesta pikkutytöstä, jonka äiti lähti, koska ei kyennyt käsittelemään asiaa. Oli pakko kääntää kesken jääkiekolle.

Narahtaen aikakone aukeaa

Kammiota siivottaessa nousi yhdestä murenneesta pahvilaatikosta pölyinen nippu aanelosia. Se oli koneella kirjoitettu, piirroksin koristeltu ja monistettu teos, lukiolaispoikain yli 20 vuotta sitten omaksi ja kavereidensa iloksi tekemä lehti.

Lehden tasokkain osuus lienevät sittemmin oikeaksi sarjakuvapiirtäjäksi jalostuneen kuvittajan luomukset, mutta yhdessä kohdassa toimitus on jalkautunut tallentamaan välituntigallupina suorastaan kulttuurihistoriaa.

Erään helsinkiläislukion oppilaiden suosikkiravintolat kevättalvella 1984:

1. Botnia Club
2. Anna & Eric
3. Perho
4. KY
5. Kantakrouvi
6. Groovy
7. Iida
8. Intercontinentalin Ballroom
9. Bulevardia
10. Holvari

Muistatteko, kun olut oli A:ta ja nuorison suosimia merkkejä muun muassa Lahden A, Koff Light ja Amiraali?

Nähty

Kenties kevään keväisin ilta.

Erittäin paljon Schizo-Jannen näköinen mieshenkilö poistumassa Anttilasta Asematunneliin klo 18.45.

TV:ssä aivan kuin näyttävä latvialaiskannattaja tai pari.

Rantaradion poika

Rantaradio 3 on kuunneltavissa (Runsaat yhdeksän minuuttia, neljä ja puoli megaa).

Siellä on Esko Riihelää, punaista emalikattilaa ja muita hajanaisia radiomuistoja.

Oliko Lohikäärmepuu vai kuvittelinko?

(Edit: ohjelma ei levytilasyistä ole enää ladattavissa)

Suora punalippuinen lähetys

Voiton päivän paraati Punaisella torilla. Aikakoneella viereeni sohvalle tupsahtaneelle 70-lukulaiselle olisi varmaan tullut kodikas olo. Ellei sitten olisi ihmetellyt kommentaattorien paikoin epäkunnoittavia sanoja neuvostoarmeijan nykytilasta.

Vaikken venättä osaakaan, tuntuisi joukon ilmoittaminen käyvän Kremlin kupeessa kovasti samaan tapaan kuin täällä meillä.

Mistähän johtuu, että muutama tuhat taistelukelpoisen näköistä venäläissotilasta karjumassa uraata nostattaa tsuhnan selkäpiihin jotenkin hermostuneita väreitä.

Natsien hirmuvallan kukistuminen on juhlan arvoinen juttu, mutta ihan kuin kommentaattori olisi sanonut Putinin puhuvan jostain sitä seuranneesta "demokratiasta" ja "vapaudesta". Kysytäänpä vaikka tshetsheeneiltä. Edes niiltä, joita Stalinin puhdistusten ja viimeaikaisten pikku levottomuuksien jälkeen on vielä hengissä.

Tohtori Sedis ottaa kantaa ja taitaa koettaa vähän provosoida uusmannerheimilaista henkeämme. Vaikkei ehkä liittosopimuksia sinetein leimattukaan, taisi Suomi hyökätä Neuvostoliittoon vähintäänkin sujuvassa yhteistyössä Saksan kanssa. En silti näkisi tarjolla olleen liiemmälti hyviä vaihtoehtoja.

Vaan myöhän sitä ollaan rosvoja kun rajoja ylitetään. Toiset sitä vaan turvallisuutta varjelee kun rajoja siirtelevät...

Muumi muumi

Oikeanpuoleiselta toiseksi ylimmältä hyllyltä ota hyllystäsi viisi kirjaa ...

1. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke,
2. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke,
3. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100,
4. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke sekä
5. viidennestä koko kirjan viimeinen virke.
6. Tee virkkeistä jono.
7. Nimeä lähteesi.

No niin, Näitä ei saa mokata, nyt edustetaan. Mitkähän kirjat...

Hmm... Sariola ei käy, sitä eivät intellektuellit lue, Täällä Pohjantähden alla on hyvä, jäykkää suomalaisuutta ja kansanomaista klassikkojen tajua, Häräntappoase on nyt 20 vuotta myöhemmin muka ihan lapsellinen ja passé, siis Sjöwall & Wahlöötä, in-tyypit lukevat dekkareita mutta yhteiskunnallisuus ja vasemmistolaisuus tuovat kivasti vakosametin makua ja hej ruotsiksi, det låter ju bra, venäläisiä klassikoita pitää olla joten Kellariloukon mies jota joku voi luulla paksuksi opukseksi, ei sentään venäjäksi, se olisi jo liian paksua, tuosta Kenelle kellot soivat, Hemingway on miehekästä ja karhean romanttista yhtä aikaa, vielä tarvittaisiin jotain femmaria, joku vasta löydetty de Beauvoir'n julkaisematon käsikirjoitus olisi ihan parasta, mutta ei nyt ole, otetaan vaikka Tuomari Müller, Joenpelto on nainen ja uusrahvaanomaisuus salafiksua. Ai niin, mutta oman alan tai filosofiset tieteelliset ulkomaankieliset puuttuvat, niillähän älykäs vaikutelma annetaan. Ja joku tenavasyvällisyys pitäisi olla, ei nyt Pikku prinssiä mutta edes Tove Janssonia tai jotain.

En kyllä jaksa aukoa noita ja etsiä mitään lauseita ja ympäriinsäkin ovat. Oikealla toiseksi ylimmällä on oikeasti vain Tihonovin, Tretjakin, Gretzkyn ja vastaavien muistelmia, tilastokirjoja ja erilaisia valmennusoppaita sekä runokirjat.

Orava ja kuumaliimapistooli

Yhdeksältä lauantaiaamuna oli yllättävän hiljaista. Naapuri tuli vastaan kävelylenkiltään, punatakkinen mies laahusti Väiskin kentän laitaa ja kurotti kätensä jokaisen roskiksen uumeniin. Hautiksella juoksi orava luo ja riehaannutti tenavat.

Tyyni lahti ja Lapinlahden sairaalan kartanomaisema.

Ruoholahden CityMarketissa peliautomaattien hakkaajat heti aamusta. Ruoan lisäksi tuli ostaa muun muassa kengännauhat ja kuumaliimapistooli.

Kuukausiliitteessä suun vettävä juttu pastasta. (Kirjoitinhan sanan oikein?) Ja Voitto Ruohonen on väitellyt Matti Yrjänä Joensuun rikollisista. Konservatiivin silmään melkein liian vaikeasti inhottavia, vihaamisesta puhumattakaan. Joensuun laatimista reppanoista surkein taitaa olla Kiusaajien Dödö. Tai no jaa, ehkä sympatia siinä kohdin kohdistuu enemmänkin paremman elämän toivossa eläviin naiseen ja lapseen.

Toukokuussa Töölönlahdella

Töölönlahdella tuuli leppeästi ja illan lämmin valo venytti varjoja. Hymyileviä ihmisiä, lintujen laulua, lahtea lipuva joutsen.

Ratsupoliisit seisahtuivat pitkäksi aikaa ja antoivat suurten hevostensa hamuilla nurmea ennen kuin kääntyivät klopsuttelemaan takaisin.

Punainen dieselveturi 2024 pysähtyi kirskuen ja oranssihaalarinen loikkasi alas kääntämään vaihteen käsin. Nuolen kuva nousi näkyviin. Veturi haki autonkuljetusvaunun, vislasi ja hörskytti kohta menemään kohti Linnunlaulua. Ilmestyi taas ja työnsi saaliinsa odottamaan Kemijärven junaa. Joka pian peruutti paikalleen. Olipa pitkä.

Punainen kuumailmapallo leijaili keskustan yli kohti koillista.

Kaisaniemessä 11,3 astetta

Aurinko ja lounatuuli kuiskivat tulevasta kesästä, pölyisen hiekan tuoksu nyökkäili vieressä.

Yksi mies kulki shortseissa.

En minä sentään vielä.

Sinä huuhdot heidät pois, he ovat kuin uni

Isä on tänä aamuna mennyt Jeesuksen luo, luki L:n tekstiviestissä toissapäivänä. Toivon, että luja usko jälleennäkemiseen antaa heille siellä lohtua.

Toinen samanlainen viesti heti tänään. Vielä talvella urheasti tulevaa suunnitelleen E:n voimat ehtyivät sittenkin jo ennen kuin puut ehtivät silmuille.

E, joka sattui ajamaan ohi ja kyyditsi minut moottoripyörällään rantaan pesulle, kun tenavana olin astunut lehmänläjään. E, joka rakensi mäkiauton. E, joka varaston luona moottoripyörää korjatessaan jaksoi kuunnella pikkupoikia kuin vertaisiaan, vaikka muut aikuiset töistään kiireisinä komensivat laputtamaan pois tieltä.

E, joka saa muistamaan, että onnekkaalla lapsella on vanhempiensa ohella muitakin hyviä aikuisen malleja.

Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot:
"Palatkaa jälleen, te ihmisten lapset."
Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi
niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse,
ja niin kuin öinen vartiohetki.
Sinä huuhdot heidät pois; he ovat kuin uni,
ovat kuin ruoho, joka aamulla kukoistaa:
aamulla se kasvaa ja kukoistaa,
mutta illalla se leikataan ja kuivettuu.

Ps. 90:3-6

Lapsuuteni maailmasta on jäljellä niin vähän.

050505

Toisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa on karu, mutta kiehtova aihe. Saksa vuonna nolla, ketkä tyhjenneeseen Viipuriin asettuivat ja miksi ja millaista siellä oli, Kolmas mies, musta pörssi, nopeille ovelille auenneet tilaisuudet, "evakuoidut" aarteet, mittaamaton kurjuus, elämän elpyminen raunioiden keskellä. Luulen, että haluan perehtyä ajanjaksoon vielä paljonkin. Mitä kirjoja ja elokuvia siitä on?

Helatorstain Hesarissa julkaistussa Günter Grassin kirjoituksessa die Stunde Null on tietenkin vain lähtökohta. Onko Saksa hukannut 1945 lahjaksi saamansa vapauden, kun poliitikkojen valta on valunut talouselämän lobbareille?

Olemmeko Suomessa(kin) luopuneet solidaarisuuden ihanteesta? Vai onko koko sana petollisen ylimalkainen? Mitä sillä pitäisi ymmärtää ja miten pitkälle solidaarisuuden pitäisi ulottua, tivaa porvarisika täsmennystä.

Uutisvirtaa

Kultainen Kuukkeli -blogin uudet päivitykset eivät jossain vaiheessa suostuneet näkymään kuin semmoisena RSS:kö se nyt on. Asiassa oli se hyvä puoli, että tutustuin uuteen välineeseen kun latasin asianmukaisen ohjelman päästäkseni näkemään, mitä Jannet olivat päivittäneet.

Samat blogimerkinnät voivat tehdä yllättävän erilaisen vaikutelman luettuna eri välineillä. Tyylikkäät ja taiteelliset kirjoitukset kenties kuvineen SharpReader näyttää latistavan kun taas lyhyet faktapitoiset uutiset ovat siinä kotonaan.

Kiireisen käyttäjän väline sähkeuutisten selaamiseen, arvioisin.

Bloggforum Suomeenkin? Lukekaapa, mitä Dägä dägä kirjoittaa.

Sanoi Séraphin Lampion

City-lehdessä joku Roi Vaara kertoo olleensa jo nuorena työtä kartteleva tyyppi. Hänellä ei ollut aikaa mennä hölmöihin duuneihin, koska hän halusi löytää muodon ajatuksilleen. Kun Vaara oli työkkärissä tai sossussa, ilkeät virkailijat käyttäytyivät kuin hänen pyytämänsä raha olisi ollut näiltä henkilökohtaisesti pois.

Pari kertaa Vaara kuitenkin putosi suojaverkon läpi tyhjän päälle, jolloin ratkaisu oli tehdä pimeää bisnestä. Kuten Vaara sanoo, joskus on pakko paukutella rajoja. Jos työkkäri ja sossu eivät ota vastaan, mitä pitäisi tehdä? Kolkata mummoja?

Medialukutaitoisena tiedän tietenkin, että moista roskaa ei puhuisi vakavissaan edes apurahataiteilija. Omahauskaa siis. Jätettävissä huomiotta.

Toukokuun sade

Kylmä sade huuhteli pölyistä kaupunkia ja tuuli repi seitsemän frangin sateenvarjoni. Vaan kirpputoriltapa löytyi kuudella eurolla iskemättömän oloinen Rukka-sadetakki.

Metrossa fiftaritytön pitkät hiukset olivat blondatut, lahkeet kääritty pohkeisiin, pusero skottiruutua ja kulmakarvat piirretty korkealle. Urheilijatar istui silmät kiinni, sininen pelikassi sylissä. Kolmen raidan viereen painettuna pelinumero 7.

Soittoajat ovat nykyään sellaisia, että lääkäri soittaa. Näppärää. Ja kaikki mahdolliset arvot kuulemma suositusrajojen sisällä, jopa kolesterolit.

Antsa ja Demis

Tuijotin jonkin matkaa sitä Skoda Cupia. Selostajan mukaan Suomen NHL-tähdet kohtasivat jonkin jääkiekon kehitysmaan, jonka pelaajat osasivat vain hakata mailoilla ja maalivahti sukelteli omintakeisella tyylillä kiekon eteen.

Epäilemättä Suomi voitti murskanumeroin.

Katsoin nopeasti, että Demis Roussos Visukintussa. Luin sitten tekstin ja se olikin ihan joku muu.

Varmaan ikäjuttu.

Tiellä taistojen

Ei silliaamiaista, ei poplareita, ei Ullanlinnanmäkeä. Puuroaamiainen perheen pienimmille tarjoiltiin ruokasalissa kello seitsemän.

Poliisiauto heräsi vilkkumaan ja kaarsi jyrkän vasemman Manskulle vetäen perässään punaisia lippuja ja megafonin rätinäksi raiskaamia iskulauseita. Ainakin USA, kapitalismi ja imperialismi mainittiin. Oompa, oompa, eespäin, eespäin tiellä taistojen, panivat torvet ja jättivät laulun loppupäiväksi korviini. Huonompiakin on.

3B pysähtyi odottamaan matkan jatkumista ja kuljettaja laskeutui ulos vaunusta tauolle.

Ensimmäinen ilmapallokauppias löytyi Paasikivenaukiolta. Järjettömistä hinnoista huolimatta Poika sai Muumin ja Tyttö Nalle Puhin. Ja kyllähän ryyppääminen olisi maksanut paljon enemmän.

Iltakävelyllä taivas oli harmaa ja tuuli kolea. Lentokoneet ylittivät kaupungin koilllisesta lounaaseen, jotkut hyvinkin matalalla.

Kaduilla lasinsiruja, oksennuksia, tuulen riepottamaa serpentiiniä, tuulilaseihin ruiskutettua purkkiversiota, pölyisen auton kylkeen piirrettyjä elimiä.

Vihreä traktori veti Kleinbussista rakennettua saunaa Hietsuun päin. En suorastaan yllättynyt haalaripukuisen kuljettajan tupsulakista. Väiskin kaukalossa yksinäinen hahmo kaarteli laiskasti. Maali kalahteli, kun laukaukset osuivat kohdalleen.

Mutta lukekaapa tunnelmallinen vappumerkintä. Ja toinenkin.

Pieni sivistyssanakirja

Prekariaatti on suomeksi varasjoukkio.

Aina sitä oppii uutta.

Lievää huolestumista

Äitiys rinnastettava tieteellisiin ansioihin, kuuluu dosentti Pollan mielipidekirjoituksen otsikko vappupäivän Hesarissa.

Sitten kun minua valmistellaan ohitusleikkaukseen, toivon, että käsiään pesevä lääketieteen ja kirurgian tohtori ei ole kerännyt kovin suurta osaa tieteellisistä ansioistaan äitiydellä.