Näkymä rannalta

Vappupallo

Blogvillen autiot kadut. Omatekoista simaa ja omatekoisia munkkirinkilöitä. Hyviä molemmat, sima ei-liian-makeaa ja rinkilät minun sokeroimiani.

Tällä kertaa munkkirasvaa ei kaadettu liian kuumana muovikulhoon, joka yhtäkkiä alkaa sulaa ja valuttaa sisältönsä ei sittenkään vuokraparketille vaan toiseen suuntaan tiskialtaaseen huh.

Pikkukyyhkyjen Pojalle tuomaa ja valmiiksi tuunaamaa uutta polkupyörää piti totta kai päästä kokeilemaan, joten iltakävely rannan suunnassa. Ambulanssi vouvotti pohjoiseen ja Ympyräpuiston kohdalla maija oli pysäyttänyt farkun, muuten saattoi olla kolea tuuli, joka tyhjensi kadut.

Hautiksen suoralla kiihdytti rinnan kaksi moottoripyörää yhteensä kolmella pyörällä. Raapiva ääni käänsi päät, ja katsoimme, kun rekisterikilpi kieppui halki ilman ja rämisi katuun. Kremiksen viereiselle nurmelle oli noussut punainen jättisieni, ja jäätiin katsomaan nousua. Polttimen jylinä pelotti Tyttöä, joka kaivautui syliin ja katsoi sieltä ihan varovasti.

Yksi erä MM-kiekkoa riitti, Viihdevuosille erätauolla loikanneet eivät palanneet. Vielä Frasier.

Kuukkelibongarin päiväkirjasta

No niin.

En saanut vielä torstaina aikaiseksi merkintää gaalasta, ja kas: yhdessä päivän sähköposteista tiedusteltiin jo vaivihkaa, onko bloggaamattomuuteni kannanotto.

Ei ollut, mutta ehdin jo ajatella, että toivottavasti joku ei käsitä niin.

Kuukkeliehdokkuus ei sovi miettiväiselle. Tulee välittömästi tunne, ettei voi enää kirjoittaa Kuukkeleista, koska kuulostaisi itseään rummuttavalta. Muttei voi enää olla kirjoittamattakaan, koska silloin kuulostaisi epäkiitolliselta. Eikä tietenkään voi mainita raatilaisten blogeja, koska se kuulostaisi nuoleskelulta. Sitten palkintojen mentyä muille ei voi kuulostaa negatiiviselta koska silloin olisi hapan häviäjä muttei liian innostuneeltakaan, koska kuulostaisi falskilta hampaat irvessä hymyilevältä.

Todella ärsyttävää.

Jotkut bloggaamisen zen-mestarit kirjoittavat kirjoittavansa vain itselleen kaipaamatta lukijoita tai kiitoksia. Kun en ole sellainen, en yritä väittää, etteivätkö jokainen naksahdus kävijälaskurissa ja jokainen kehu lämmittäisi. Kuukkeliehdokkuuskin imartelee, vaikka saa samalla introvertin kiusaantumaan.

Mutta ei nyt kuitenkaan oteta Kuukkeleita liian (kovinkaan) vakavasti. Ei palkinnotta tai ehdokkuudetta jääminen varmaankaan vie keneltäkään yöunia. Pelissä ei ole apurahoja eikä virkoja, ja hyvät bileet pidetään joka tapauksessa.

Tänäkin vuonna näyttää löytyvän oppositio, jonka mielestä koko apparaatti on sisäpiirieliitin ryhmähali tai jonka mielestä huomion saavat ihan väärät blogit ihan väärin perustein.

Jotkut tapahtuman järjestäjistä ilmeisesti tuntevat toisiaan enemmän ja vähemmän hyvin, mutta en ainakaan minä ole havainnut mitään mustakaapuporukkaa, johon uudet innokkaat eivät olisi tervetulleita. Eivät Kuukkelit tai joidenkin palkitseminen ole keneltäkään pois vaan lisähauskaa kaikille. Jos blogeja pitää jonkin mielestä palkita jotenkin toisin niin mikäs siinä, hihat ylös ja hommiin vain.

En ymmärrä, millaisia objektiivisia mittareita blogien ”paremmuudelle” voisi olla. Totta kai kysymys on makuasioista. Enkä ihan lähtisi pelkkään ääntenlaskentaankaan, koska kyllä hyvä raati osaa nostaa esiin eri tyylilajeja, antaa sopivia erikoispalkintoja ja rummuttaa blogeja, jotka edustavat ilmiötä tyylikkäästi ulospäin. (Jos nyt sitten bloggaamista halutaan jotenkin puffata maailmalle.)

Parannettavaakin silti on. Jos Kuukkelit ovat vain tekosyy kaljanjuonnille niin mikäs siinä, palkitaan sitten ihan mitä ja keitä vain ja juodaan kaljaa. En kuitenkaan ole käsittänyt ideaa ihan niin. Jos halutaan Kuukkeleille mielenkiintoa bloggaajien kesken ja muissa medioissa, järjestettäköön ”kisa” arvokkaasti ja tyylillä. Raadin jäsenten pitämien blogien palkitseminen ampui Kuukkelia kipeästi jalkaan, ja epäilemättä ensi vuonna ilmoitetaankin jo ennakolta, että raatilaiset eivät itse osallistu kisaan missään muodossa.

Ainakin Birdy vihjasikin miettineensä sääntöehdotelmaa, ja nyt hyvissä ajoin olisikin sellaisille paras aika. Kuukkelit ovat niin hauska juttu, että toivottavasti perinne pysyy ja paranee. Jo niiden bileidenkin takia.

Ja kisan kauneusvirheistä huolimatta onnittelut voittajille, joista jokainen oli palkintonsa arvoinen. Myös raatilaisten pitämät. Ja vielä erikseen aaltoja Hassuille heräämisille, jonka ihailuni on edennyt sille tasolle, että pitkästyttäviä perusteluja ei tarvita. Se on paras koska se on Hassuja heräämisiä.

Tänä vuonna

Paradoksi: viime vuonna tapasin enemmän ihmisiä, koska en mennessäni tuntenut ketään.

Esinäytöksessä Coronan puolella kuiskaan S:lle: Tiedän että tuolla selkäni takana istuu bloggaajia mutta en kehtaa kääntyä katsomaan tarkemmin.

Samulin kattavasti kirjaamien keskustelujen lisäksi oli tärkeää myös kätellä viime vuonna missatut kuten Janne ja Julius sekä käydä pyhiinvaelluksilla ihailemiensa kirjoittajien (ja laulajan) luona tunnustamassa arvostuksensa. (Miksi näen tässä kohdin vakavat tummat miehet suutelemassa nojatuolissa istuvan miehen sormusta ja mutisemassa: Don Corleone.) Ja tummissaan Tiramisu.

Yksi illan esteettisistä kohokohdista olivat kämmen lentokoneena esitetyt kuvaelmat muodostelmasta hyökkäykseen irtautuvista syöksypommittajista. Ja entäpä paljon merkitsevä sana itärintama.

Oliko väkeä hiukan viime vuotta vähemmän vai oliko salia vain suurennettu? Läppäreitä ainakin oli enemmän ja reaaliaikainen arvostelu erinomainen.

Lämmin ajatus kaikille vaivaa nähneille ja erikseen mainiten väsymättömälle tervetulotoivotukselle KatjaW:lle.

Kotimatkalla en saanut syötyä Jaskan grillin makkaraperunoista kuin puolet.

Jälkiuuni: aamuseitsemältä päätä särki, vatsaa väänsi ja väsytti. Iltapäivällä kykenin mutustelemaan broileripyöryköitä ja kuulemaan sisäänpäin haukotellen PowerPointia strategioista ja kriisiviestinnästä.

Puistossa E:n äiti tervehti: Olit kuulemma jutellut Laura Sippolan kanssa. L:n äiti katsoi ympärilleen, madalsi ääntään ja kysyi, sainko palkintoja.

Turvallisuuspäällikkö, tulisitteko käymään vähän täällä.

Illalla uni oli ystävä.

Seuraavassa jaksossa: Älkäämme ottako Kuukkeleita liian vakavasti.

Lorulei

Kauppalista pysyi mielessä, kun hyräilin sitä kävellessämme käsikkäin kauppaan.

(painokkaasti)

TOmaatti ja VOImariini
LEIpä maito VIIli
Ja PIIrakat

Poika hyppeli samalla, minä en. Vastaantuleva vanha pariskunta hymyili suopeasti. Aurinko paistoi.

Piipaa ja vouvotus muuttuivat lähestyviksi sinisiksi vilkuiksi. Ratikkakiskoja kiitävä neonpunainen H4 kallistui kaarteessa ja jätti jälkeensä sakean pölypilven.

Palatessa PIIrakat oli jo säätynyt muotoon PERsikat. Poikaa nauratti.

Tänään voisi lähteä parille oluelle.

Vesiviskuri

Nuhainen Poika kellotti lämmönnousua, joten pysyttiin ilta sisällä äidin mentyä kulttuuriin.

Oma rataosuus molemmille piti ristiriidat mietoina, vaikka välillä junansuorittajan piti estää peräänajot. Ulkoilun puute näkyi illan lopuksi, kun harkitsematon jalkapallo-ottelu sählypallolla oli karata kainalopallon, sukkulaviestin ja jongleerauksen yhdistelmäksi.

Iltapalalle oli jäänyt vielä muutama muikku.

Onko helmeys teksteissä vai lukijan mielentilassa vai siinä kahahduksessa, kun ne kohtaavat?

Tommipommin Tietyömies. Lapion ja soran konkreettisuus, ihmiset, lapsuusulottuvuus ja vuosikymmenten, ei, koko elämän, kaari ja sen rajallisuuden viiltävyys. Jopa alun siteeraus on oudolla tavalla juuri kohdallaan.

Postiluukun alla eteismattoon kääriytyneenä levottomasti nukutut yöt Kirjeitä paratiisista odotellessa. Ja ikäoivallus, joka on totta mutta samalla turvallisesti vähän fiktio.

Pala maailmaani ja helsinkiläinen hetki. Mutta miksi ajattelin, että siinä tuulee kylmästi vaikkei siinä lue niin?

Juuso Hyvärisen Matku-muistot. Vaikken ole käynyt, esitystapa tuo saman kouristavan ikävän en tiedä minne kuin vanhat filmit tutuista paikoista tai Röyhkän kappale Onnenpäivä.

Visio vain

Milloinkahan tapahtuu ensi kertaa, että kaksi bloggaajaa tosiaan tuntematta ajaa vaikka peltikolarin ja kumpikin kirjoittaa omaansa että joku tonkka siellä ja siellä tunki eteen ja

Ja muun kansan lailla sitten myöhemmin lukevat ne tekstit ja sanovat oho.

Tai jotenkin muuten yhdistyvät blogitarinat.

Sheivaus

Makasin pöydällä avuttomana, kun vasemmalta lähestyivät.

Ei onneksi umpimaskiin sonnustautunut Frosty Foristal ja Boston Bruins vaan kaksi hoitajaa, joista toinen opasti toista. Sipaisivat ladyshavellaan paljaat kohdat nilkkoihin ja toisen rintakarvan pois, sitten laskettiin kylkiluita rintalastasta alaspäin ja etsittiin oikeita kohtia.

Melkein nukahdin, joten olin kai tarpeeksi rento. Kone surrutti kauniit käyrät, luonnon taideteokset. Lääkärihän nämä tulkitsee mutta hyvältä näyttävät ja syke tasainen 60, hoitaja kertoi.

Kuusi putkea tummaa verta teipattiin kiinni lähetteeseen ja taiteiltiin nyytiksi. ATK tökkii tänään, kuulemma.

Taivaalla ei pilveäkään, puiston tsirpityskonsertin keskellä hurluttava huiluinen puhalsi puhtaita säveliä. Hieno ääni, liekö itse maakuntalintumme.

Herjojen vaihto

Yksi suosikkistripeistäni Pulterissa oli se, jossa vihamiehet saapuvat kaukaisuudesta ja istuvat kiven ääreen. Kivessä lukee Herjojen vaihto.

Toinen sanoo vaikkapa Lipsahtakoon pallo jalastasi omaan maaliin pelin viime minuutilla pelatessasi nyrkkeilyliiton joukkueessa. Toinen vastaa esimerkiksi Myyköön käytettyjen autojen kauppias sinulle hiiren paskalla kulkevan ajoneuvon.

Sitten he poistuvat yhdessä kaukaisuuteen.

E:n isoisä lahjoitti juureen leipomansa hapanleivän. Napakan kuoren suojassa kiinteä sisus. Voita päälle ja silmät kiinni.

Kobaïassa Santeri muistaa vuoden takaisia. Oli hauskaa. Pitääpä katsoa, millaisia kyttäyskuvia tuli otettua.

Auringon lämpö iholla

Vaikka elohopea oli vain viisi pientä yli ison viivan, tuntui lämmin auringonpaiste hivelevän ihoa heti ovelta.

Kadun toisella puolella nuoripari maisteli toisiaan yhä uudelleen ennen kuin malttoi jakautua. Pojalla musta nahkatakki ja lasit kuin Elwoodilla, tytöllä korkeakorkoiset saappaat ja farkut spreijattu iholle.

Kävin saamassa hyvän kuvan julkisesta terveydenhuollosta. Jonottaa ei tarvinnut, lääkäri kuunteli kiireettä ja tietotekniikka nopeutti rutiineja. Astuin ovesta takaisin lintujen lauluun kantaen kahta reseptiä ja kolmea uutta aikaa.

Anturan alla rouskuvasta sepelistä päätellen Välskärinkatua ei ole vielä kevätsiivottu.

En minä mistään kansalaisjournalismista ymmärrä, mutta etenkin poliitikkobloggaajia lukiessa on taustalla poreillut jotain, mikä ei ole ihan jalostunut ajatukseksi asti. Vaan Työnimihän sen sanoo: Useimpien blogien ei siis nähdäkseni kannattakaan matkia muita medioita pyrkimällä toimimaan ensisjaisesti uutisten välittäjinä, vaan keskustelun herättäjinä ja ilmiöiden kommentoijina - juuri sinä sidoksena yleisen ja henkilökohtaisen välillä, jonka muodostaminen on ollut sanomalehtien alkuperäinen tehtävä, jossa ne ovat sittemmin epäonnistuneet.

Sidos yleisen ja henkilökohtaisen välillä.

Avoauto tuulessa

Moottoripyörät ovat päristelleet jo tovin, mutta tänään lipui Hesperiankatua avoauto. Eikä kuljettajalla ollut Arielin sankarin kaulahuivia päässä.

Jäätelötötteröt kädessä kulkevien ihmisten näkeminen lähetti retkueemme tarkistamaan, voisiko olla.

Oli auki. Tenaville lunastettiin kippoihin yhdet pallot violettiin vivahtavaa mansikkaa. Mereltä puhaltavassa koleassa tuulessa herkku ei juuri pehmennyt, vaikka nautiskelu otti pienellä muovilusikalla aikansa. Aikuisille riitti se, mitä eivät jaksaneet.

En tunnistanut rantakentän mustavalkoisia oranssipitkänokkaisia lintuja. Väiskillä tusina sinihuivisia potki toisilleen rankkareita pikkumaaliin.

Kevään merkki ovat myös jalkakäytävillä akillesjänteitä näykkivät pyöräilijät. Epäilemättä heillä on painavat perusteensa, jotka heti oivaltaisin, jos olisin fiksumpi.

Oho! Katso! Se

Onkohan Blogisanomat liian ilmeisen hauska ollakseen hauska? Mutta hauskalta se vain vaikuttaa.

Menestysformaatilta jopa.

Sunnuntaiaamu

Avatusta ikkunasta tulvahtavan ulkoilman väkevä tuoksu.

Posankan pyrstö

Sinivilkkuinen saattue lähestyi Postitalolta päin, autot kiihdyttivät suhahdellen yksi kerrallaan ohi. Komeimmassa läpätti lokasuojan päällä kotkalippu, tumma auto suojelevasti puoliksi rinnalla, irtovilkku katonreunaan rämäytettynä. Mikä lie valtiovierailu tällä kertaa.

Olin kohottautua seisomaan ja tervehtiä, kun mies lähestyi junan käytävää. Sama tummanharmaa liituraita, sama parta, samat piirteet. Kävely vähän vaikeaa ja selkä painunut kumaraan niin kuin tuossa iässä jo kuuluu.

Mutta faijahan on maannut mullan alla jo vuosia.

Joku muu.

Vaan ehtipä iho kananlihalle.

Harmaa taivas tuulisen kolean Kupittaan yllä. Posankka, pikemminkin Posankan pyrstö. Yliopisto. Vänrikinkatu ja kadehdittavia puutaloja. Kengän alla mukulakivet ja edessä iltataivaalle kohoava Tuomiokirkko. Yrmeän arvokas, ehdottoman tuomio kirkko. Hartauden tunne, melkeinpä. Onko Turussa erityisen paljon kauniita naisia vai sattuivatko he vain olemaan tänään liikkeellä?

Pimeyttä runko naristen ja kitisten halkova linja-auto. Salon linja-autoasema, pysähdytään kaksi minuuttia. Kirjaimet SSO talon seinässä saavat muistamaan saman paikan ja heinäkuun 1979.

Kisko. Pertteli. Ilma +0 Tie +1. Kivisillan kaari Lohjanharjulla. Tie on valaistu pylväisiin pistetyillä hehkuviksi kuumennetuilla säilykepersikoilla.

Lohjan motarilla keltapunainen ambulanssi ohittaa ääneti, ajaa vain vähän kovempaa ja näkyy kauan. Vilkut viskovat maahan kimaltavaa sinistä taikapölyä.

Huono asento. Väsyttää.

Matkaan laskuun

Vähätelmä lausuu osuvuuden matkalaskuista.

Ja blueslaulajajuttu nauratti.

Taidanpa lähteä katsomaan, miltä perjantai näyttää Turussa.

Kevätpörriäinen

Ovikello soi. Oven takana seisoivat yläkerran pikkuneidit käsissään nippu Kevätpörriäisiä. Vaaditut neljä euroa kilisteltiin kukkaroista enempää miettimättä, sillä ei kevättä ilman.

Kevätpörriäisessä ilmestyi minunkin ensimmäinen julkaistu tekstini, muistaakseni kevään 1972 painoksessa. Harmi, ettei lehteä ole enää tallella. Onkohan niitä arkistoitu mihinkään luettavaksi?

Veloena on lukenut Pörriksen perusteellisemmin. Eikä hänkään ole pelannut sitä semmoista, öh, Playjuttua.

Valkoinen kuorrutus

Maittavaa omatekoista thaimaalaista tarjottiin, ja särpimeksi Karhua.

Istua siinä lämpimässä keittiössä, pöydän päällä roikkuvan lampun heittämässä valopiirissä kun ulkona tuulee ja räntä valuu ikkunalasia pitkin. Alhaalla kadulla nainen veti perässään lihavaa koiraa. Reppuselkäinen koulupoika kaapi punaisen auton konepelliltä lunta ja heitti lumipallon jonnekin kuvan ulkopuolelle.

En muistanut viedä vielä Myyrää, mutta lainaksi uskottiin nyt Kaisa Korhosen Uhma vimma kaipaus.

Kotimatkalla iltauutisten aikaan oli marraskuun keli ja kevään valo.

Harmaa huhtikuun kävely

Harmaan pölyn peittämä huhtikuun maisema.

Lokkien apeat huudot kosteassa tuulessa.

Kepeissä koirien hampaanjälkiä.

Mullan tuoksussa vihje kesästä.

Lunta paistaa, Tyttö huomaa.

Pihakadun pätkällä haalarimiehet kantoivat lankkuja ja moikuvia peltejä. Kirkkaat kohdat katolla kertoivat remontista.

Kalliot ruskeiden lasinsirujen peitossa. Talven haalistamassa pahvissa teksti Koff.

Ortodoksisella kaksi naista haravoi pihaa, hitaasti, systemaattisesti. Halkeilleesta tynnyristä väreili kuumaa ilmaa ja hoikkia keltaisia liekkejä. Palavien roskien haju Väinämöisenkadulla saakka.

Suuressa harmaudessa vakaasti vaeltava keltainen vilkku. Sen alla suuri vihreä traktori lanaamassa hiekkakentää. Ympäri, ympäri, ympäri.

Interflug

Nyt kun Naamioiden takana sekä Kolibri mainitsivat raadin päättäneen urakkansa, mainitsen omat ehdokkaani. En ottanut tämän vuoden listalleni viime vuonna rummuttamistani blogeista sellaisia, jotka muutenkin ovat olleet paljon esillä.

Parhaaksi blogiksi tulisi epäilemättä valita (valitaan?) sellainen, jonka kirjoittaja antaisi blogeille kasvot ja esiintyisi tarpeen mukaan julkisuudessa omalla nimellään. Kuten hallitseva kuningas SchizoJanne ansiokkaasti onkin tehnyt.

Valinta voisi siis olla vaikkapa Siiveniskuja, Sedis Blog tai Kari Haakana, joka tosin raatilaisena saattaa olla karanteenissa.

Näitä minä tarjosin ehdokkaiksi:

Paras blogi:

Kari Haakana - Maalainen - Tommipommi

Paras uusi blogi:

Saunasiideri - Tariffi - Veloena

Paras päiväkirja:

Juuso Hyvärinen - Lähiöelämää - Maalainen

Paras erikoisalablogi:

Hockey-blog - Kuukauden kuvat - Lakiblogi

Paras kolumni:

Aivoröyhtäisyjä - Kari Haakana - Tommipommi

Paras viilaus (sis. ulkoasun):

Marginaali - Skrubu - SwitchX

Paras vähän tunnettu blogi:

4h+k - Aika ja minä - Tariffi

Paras merkintä:

http://www.lariq.net/log/t0/archives/001358.html
http://www.ecyrd.com/ButtUgly/Wiki.jsp?page=TopListaOnKuollut
http://maalainen.blogspot.com/2004/12/lapsuus-pientilalla.html

Humoristisin blogi:

Mikä hätänä

Päivän epistola

Ihme kardinaaleja.

Eivät saa valittua paavia, joka olisi mukava liberaali tieteellisen maailmankatsomuksen omaava ateisti.

Faktan lumoissa

Helsingin Uutiset on piristävä paikallislehti nyt kun HS tuntuu laimentuvan aina vain valtakunnallisemmaksi. Ollapa vielä saman luokan töölöläinen kaupunginosalehti kuin oli aikanaan vaikkapa MaTaPuPu.

Entä mikäpä sen mielenkiintoisempaa uppouduttavaa kuin aikataulut ja kartat. Jumiuduin toviksi puhelinluettelon karttasivuihin, joista näkee pitkälle Uudellemaalle asti.

Liekö Brynolf Poutasen kauppaakaan enää?

Aurinko paistaa ja lunta sattaa

Itämerenkadun länsipään yllä häikäisevä aurinko, mutta toimistotalojen lasiseinät jo synkän harmaina. Ennen kasin tuloa puhelin soi ja kysyi, voisinko hakea pyykit sisään, koska täällä sataa lunta.

Pysäkilläkin esimmäiset valonsäteissä tanssivat hiutaleet.

Töölössä vilisti köyhän miehen pyry. Pienet valkoiset katosivat koskettaessaan harmaata kosteaa katua.

Eteisen matolla kasa puhelinluetteloita. Mutta eivätkös ne jo kerran tulleet?

Laskin räikkä- ja hylsysarjan sekä lavan hedelmäsoseita senkin päälle ennen kuin lähdin ostamaan maitoa.

Talojen välissä näkyi jo sininen taivas.

Kevätillan aurinko

Taivaalla ei pilvenhattaraakaan.

Marian kohdalla valkoasuinen hoitaja talutti sairaala-asuista mummelia suojatiettömästä kohdasta yli Mechelininkadun. Matka taittui hitaasti, ja hoitaja pysäytteli autoja vapaata kättään nostamalla.

Hautiksen takana huohottavia, tömistäviä, ruopsuttavia lenkkeilijälaumoja. Matala aurinko teki merenpintaan tulimiekan, jonka katsominen teki kipeää. Kun sulki silmät ja käänsi pään pois, se sykki luomien sisäpinnoissa vihreänä.

Mutta kuka oli Birger Käcklund?

Hiekkarannalla pariskuntia enemmän ja vähemmän hempeissä asetelmissa. Kaukaista rummutusta, sotilassoittokuntamaista.

Vesi vapaana, tie Suomenlahdelle, Itämerelle, Atlantille, Rio de Janeiroon. Raanat ovat kadonneet satamista.

Koko kävelyn aikana yksi kunnon ajatus ja senkin varmaan unohdan.

(Lisäys: Nyt muistin kerrata Jussi Ogin parhaita. "Työ" ja "Hommage à mursu" ja "Potkukelkkakin". Niitä lukiessa tuli sellainen tunne, että on perillä. Tässä on nyt sitä. Luin alhaalta ylöspäin ja olin kehua, mutta "Blogosfäärin uruissa" huomasin tunkkaisuusvaroituksen ja päätin varovaisena olla kehumatta.

Nyt yritän muistaa, kenen muun parhaita minun myös piti, ehtiessäni.)

Myyrä ja punainen tähti

On tuntunut, että Tervo on parhaimmillaan lyhyttavarassa kuten novellit ja joka kerta yhtä hyvä Kallellaan.

Minun sukuni tarinan kanssa tuntui, että lattialle oli heitetty tarpeettoman monta lankaa. Kuin Tervo olisi halunnut testata, saako ne lopulta solmittua. Myyrässä lankoja lensi vielä vasullinen lisää, mutta solmut pitävät.

Vuosisadan alkupuoli heräsi hetkittäin henkiin, 70-lukua oli Simonkentän busseista huolimatta liian vähän kunnon piehtarointiin. Mutta vaikka yksityiskohdat jäivät vähiin, se tunnelma kyllä palasi. Katsoit minne tahansa, näit Kekkosen ja YYA-Neuvostoliiton.

Oliko 70-luku ankean harmaa ja onko 2000-luku iloisen vauras? Vai marraskuisen räntäsateen harmaus sittenkin sama?

Agenttivaklausta olisi voinut olla enemmänkin enkä tykännyt päähenkilön omista kohtaloista. Vaan kuljen minä mieluummin vallan saleissa sampea maistamassa kuin istun rovaniemeläisten pikkurikollisten kanssa lämmennyttä tuoppia pyörittelemässä. Ehkei ihan vuosisadan jälkipuoliskon Täällä Pohjantähden alla mutta kyllä niveltyi sepite notkeasti historiaan.

Ja sitten tämä:

Se kesti vain tuokion se elämäksi kutsuttu. Muutama muinainen aamu, naurava lapsi, vaimon silmät.

Kotifauna

Poika kuului pelottelevan olkkarissa pikkusiskoa ja pitävän ääretöntä älämölöä. Tultuaan ojennetuksi nuori mies juoksi loukkaantuneena isän luo: Mut ku minä halusin olla hirviö.

Tyttö juoksi innoissaan perässä hihkuen: Hirvi tulee!

Kaarevan katon alla

Käveltiin liki kesäisessä auringonpaisteessa pitkäaikaisen presidentin kadulle ja hypättiin Espooseen vievään bussiin. Näkymät Länsiväylältä merelle olivat tälläkin kertaa kauniit.

Ottelua oli pelattu 11.38, kun Poika kysyi ensi kertaa, voidaanko jo lähteä. Mielenkiinto riitti kuitenkin loppuun asti kävelemällä välillä vastapäiseen katsomoon ja keskustelemalla. Onko isi tämä miesten vai naisten salibändi? Miks ne yrittää tehdä maalin? Miks tässä penkissä on numerot? Miks tuo katto on kaareva? Loppuko tää nyt? Soiko nyt pilli? Tuon laidan pitäis olla tuon oranssin viivan päällä. Montako minuuttia vielä? Tuo valkonen joukkue voitti enemmän ku tuo punanen joukkue. Taputetaan isi meki ja huudetaan.

Odoteltiin pysäkillä, kun I kurvasi kohdalle ja aukaisi oven. Matkalla Munkkiniemeen Poika nukahti ja minä näin loputtoman jonon loputtoman monella tyylillä eteneviä juoksijoita. Länsiväylä-juoksu?

Matalalattiainen vei keskustaan ja Pojan retken kohokohtaan. Jaksoi hampurilaisen ja mansikkasundaen, minä sain ranskalaiset.

Iltaa kohden ukkeli vaisuuntui, ja uniajan alla digitaali vahvisti hypoteesin: 38,4.

Gestapo Höyhensaarilla

Unia.

Gestapo oli suuntinut lähettimeni eikä lipaston kokoisen putkilaitteen löytäminen ollut sen jälkeen vaikeaa. Runsaan kantapäidenkalauttelun ja Herr General -puhuttelujen jälkeen minulle tarjottin Rommelin kohtaloa. Kapselit olivat kuitenkin vain aspiriinia ja himmeäpintainen Luger sotkuinen vaihtoehto.

Ahdisti.

Toisessa unessa S esitteli A:n minulle. Se oli vain jännittävää. Kättelimme ja kerroimme kuulleemme toisistamme hyvää.

Kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen

Ennen lähtöä piti avohakata viikon rehottanut parta.

Liikkeelle vaivihkaa, jotta aktivistit eivät ehdi kahlita itseään runkoihin. Sitten metsäkoneet töihin ja rangat sahalle. Latvusten putoillessa ja paljastaessa taivaan on kevyemmän kaluston vuoro: moottorisahat, puutarhasakset, ruohonleikkurit. Vielä valmiiksi sangollinen partavaahtoa ja höylä huutamaan.

Lopuksi vaikein osuus: lavuaarin puhdistaminen partakarvoista.

Sitten oli metrossa Myyrä. Hartolassa odotetun hyvää kotikaljaa. Järviä jäässä. Tourulasta viitoitus kohti Keskussairaalaa. Perillä taas hyvät kahvit.

Paluumatkalle lähdettäessä vielä liki valoisaa. Pitkiä pätkiä ilman ainuttakaan vastaantulijaa. Mukanamme liitävät tähdet ja kuu kahtia taitettu lettu.

Mäkelä
Kumia

Tuuliharjasta PepsiMaxia. Kuninkaanmäen risteys. Ja Oopperan grillin takana nuorisoa ja maassa puuhapussi.

Ja kotona väsy.

Kapteeni Kloss ja Lapin metsät

Ovatko jotkut yritykset tai yhteisöt Greenpeacen yhteistyötahoja? Jos minusta alkaa tuntua, etten hyväksy viheröiden toimintatapoja, pitäisikö minun alkaa boikotoida niitä ja niiden mahdollisia tuotteita? Mutta ei kai niillä sellaisia ole.

Enkä kyllä ole perehtynyt Lapin metsiin millään lailla tarpeeksi. Enkä juuri mihinkään muuhunkaan.

Olen ihan varma, että kun olin pieni, seikkaili sarjakuvana Battler Brittonin ja Korkkarihahmojen ohella myös Kapteeni Kloss, ja ihan kuin muistaisin, että TV:ssäkin. Tämä sivusto tukee muistoa, vaikken kieltä ymmärräkään.

Sen puolalaisen T-34:llä ajelleen Panssaripartion haluaisin myös löytää.

Luokka: elokuvat, elämä

Sitten kun joskus ehdin videon ääreen, tarkistan, oliko Cinema paradiso niin hyvä kuin muistin. Ainakin ensimmäinen puolituntinen oli. Myös, että jokin noissa sodanjälkeisitalialaisissa miljöissä kiehtoo. Liekö edes sama versio kuin viime esityksellä?

Päivän Mikä hätänä oli alan valio, ja Mean kertomus kommentteineen veti mietteliääksi.

HKL:n opetusmateriaaliksi Isännän eiliset raitiohavainnot. Aikanaan oli hyödyllinen neuvo, kun joku muistutti, että heiluvassa kulkuneuvossa seistessä jalansijojen ja käden tartuntapisteen kannattaa muodostaa kolmio.

Fesco Sakhalin

Siellä se Edselin vinkkaama Fesco Sakhalin oli.

Istuttiin Pojan kanssa satamaradan jäänteiden vieressä ja katseltiin. Ilmeisesti koneita koekäytettiin, sillä säännöllisin välein korsteeni työnsi kevätiltaan mustan pakokaasupilven. Keskilaivassa välkkyi rätsähtelevä hitsauksen kirkkaus. Satama-altaan yllä aaltoili jyminä, jonka pikemminkin tunsi sydänalassaan kuin kuuli.

Vasemmalla laiturissa peräkkäin hinaajat: Porin Karhu ja Poseidon. Merimakasiinin terassilla kaksi naista. Valokuvia räpsivä mies kännykkä korvalla kulkevine seuralaisineen.

Anteeksi, huikkasi penkillä istuva punakka mies muovikasseineen, kun kuljimme ohi. Pysähtymättä käännyin katsomaan. Mies ei ollut mitään vailla vaan halusi kertoa, että laivaa rakennetaan jäissä kulkevaksi rahtialukseksi Venäjän arktisille vesille.

Ruostuneet kiskot ja kääntösilta kiinnostivat Poikaa loputtomiin. Tutkittiin ratapölkyt ja kiskonaulat vai miksikä niitä kutsutaan. Vastaväitteistäni huolimatta jälkeläinen ilmoitti uskovansa, että tästä kyllä kulkee joka päivä tavarajunia.

Vaellettiin vielä Länsisataman puolelle katsomaan kalastusalusta, työproomua, verkkoaidan taa suojattua Arandaa ja Romantikaa, jonka haukkasi uumeniinsa rekan toisensa perään. Kaupungista kohti terminaalia käveli, horjui ja harppoi enemmän ja vähemmän jo riehakkaita seurueita.

Kotiin hautausmaan kautta, siellä Poika arveli, että ruumiit ovat hautakivien sisällä. Korjasin. Jos isi sinä ja minä kuoltais ni äiti kyllä varmaan meiät sit kaivais maahan tai polttais, perillinen mietti. Myönsin näin olevan ja kerroin, että ajan kuluessa ruumiit maatuvat mullaksi. No sitä multaahan voi sitte käyttää kukille, Poika ilahtui.

minulle jotain, mitä en tiedä

Liikkeellä on tosi sitkeää vatsatautia, oli neuvolan täti kertonut puhelimessa.

Pikkulikka heräsi kolmen tunnin päikkäreiltä ja kyykistyi leikkimään junaradalla.

Lupaavaa.

Pirskatin kakka

Pieninä päivähoidossa olleet pärjäävät isoina paremmin, luki kuulemma jossain. Se ehkä selittääkin jotain. Minä kun en ollut.

Minttu Hapuli iskee siivin tärkeää asiaa heikompien kohtelemisesta. Itse tosin muistan sellaisen komppaniakokemuksen, jossa siinäkin yksi ryhmästä suoriutui muita hitaammin, mutta meillä kouluttaja kehotti nopeampia auttamaan hitaampaa, jolloin koko ryhmä on nopeammin valmis.

Kuumeisen pikkulikan vatsa tyhjenee yhä vauhdilla, tänään tosin toista kautta. Pientä harmitti ankarasti, kun tulosta oli kintuilla, tuolilla, lattialla ja isän vaatteilla. Äidin johdolla pyyhittiin kyyneleet, pestiin pinnat, tekstiilit ja henkilöt ja opeteltiin yhdessä sanomaan pirskatin kakka.

Pilvistyvä iltapäivä

Kolme tuntia ja kolme kahvia meni hujauksessa. Yhden oli lähdettävä kirjoittamaan kolumnia, loput eksyivät muistelemaan hauskoja sattumuksia.

Eino Leinon kadulla tuuli kylmästi.

Joku ei jaksanut kääntyä kolmesta kulmasta vaan oikaisi mustalla Ford Focuksellaan Taivallahden puiston poikki. En jäänyt alle. Auton jäätyä valoihin katsoin ohikulkeissani, millainen teiniviiksinen raggari ratin takana istui. Nuori nainen, joka vastasi tuijotukseeni kysyvin katsein.

Vastarannan Kiisken edessä mustamaija vilkut päällä. Pysäytetty astui kyydistä ja käveli omaan autoonsa, sulki oven ja kaasutti pois.

Luinko aamun Hesaria oikein? Demaritko sitä Taivalsaaren ökykylpylää haluavatkin? Mirva Haltia, mitä ihmettä?

Heleä aurinkoaamu

Heleässä auringonpaisteessa rakentavat Helsinkiä.

Rautatiekadun silta näyttää olevan valmistumassa, kaksi miestä kykki naputtelemassa katukiviä. Pressan kulman luiskan luona pikapalaveri: kaksi valkokypäräistä, yksi keltainen, yksi oranssi, neonvärillä turvaavat liivit. Nervanderinkatu leikattuna auki, Aurorankadulla eduskunnan takana kaivuri ja kuorma-auto, kaukojäähdytystyö.

Koulutytöllä oli samanlainen muhkea lakki kuin Mämmilän Hema Marjastolla.

Valoissa peräkkäin kolme maastopukuista enduropyörän näköisillä. Ilmeisesti silti siviilejä.

Leikkasin vaanivan kadunpesuauton takaa vasempaan ja kadun yli. Se nytkähti pettyneen näköisenä eteenpäin ja jatkoi pesua Bottan suuntaan.

Ohi ajavan auton renkaat nostattivat pisariston, joka kimalsi vasta-auringon valossa. Kaksi pikkulintua taitolensi Avensiksen alle, josta alkoi vimmattu tsirpitysduetto.

Hapokas, jälkimaku viipyilevä

Tyttö heräsi päikkäreiltä, käveli olkkariin ja oksensi junalaatikkoon. Seuraavat ryöpyt menivät jo lattialle, vähän auttaen matottomaan kohtaan.

Pesin vaunuja, vetureita ja asemia varovasti Fairylla ja harjalla.

Kastuttuaan paloveturi soi ja se soi. Avasin pohjan ristipäällä, poistin nappiparistot, kuivasin kaiken ja laitoin osina hyllylle kuivumaan lisää. Korkealle.

Tyttö on vaisu pirteä.

Kevätsiivous

Piti oikein pysähtyä ihailemaan korttelin mittaista pätkää Tunturikatua ilman yhtäkään pysäköityä autoa. Pesuauto suihkutti jalkakäytävälle aallon, joka solisi pölyisenä katuojaan ja lorisi kulman ristikon aukoista viemäriin.

Yhdessä auringonpaisteen kanssa keväinen näky.

Illaksi kotiin

Taivas oli puoli kymmenen aikoihin jotenkin erityisen kauniin sininen.

Kuunsirppi jäähallin katonreunan yllä, tuikkiva tähti. Ja se toinen, vaikka olikin lentokone.

Stadikan torni.

Väliin vähän

Sitaatti Jorma Kääriäiseltä Santtu Luodon kirjassa Agents forever sopisi bloggaamiseenkin.

Soittamisen pitää lähteä siitä, että me soitamme itsellemme. Jos itsellämme ei ole kivaa, ei ole muillakaan. Jos yrittää mielin kielin tehdä toisten mieliksi tätä hommaa niin sori, se ei toimi. Jos yrittää olla kaikkea, ei ole mitään.

Matkapäivähetkiä

Excuse me, do You know which bus goes to Tampere airport, eteeni kiilannut rinkkaselkäinen neitonen tivaa lasiluukulta. No, this is the railway station, lasiluukku vastaa ja pelästyy hetkeksi piiloon ennen kuin uskaltaa myydä minulle lipun.

Lipunmyyjät näkevät. Heistä kansan tarkkailijat, ja kaupan kassoista, ja postinkantajista.

Sinisen vaunun istuimella elokuvaohjaajaveljeksistä kuuluisampaa muistuttava mies muttei hän, tukka sinne tänne sojottavina tukkoina, leuka rintaa vasten nyökkien, kuorsahtelee kuplivan limaista viinanhajuista kuorsausta. Ja jollei se suunsoitto lopu, saat jäädä Tikkurilaan, ohjaajan näköistä pois ohjaava konduktööri henkilöohjaa seuraavassa kohtauksessa.

Kuinka jollain voi olla olematta kirjoitettavaa? Katselisi vaikka peukalonsa kynttä, kirjaisi sen ryppyjä ja sävyjä kunnes kovalevy täyttyy.

Kirja laittaa ajatuksen liikkeelle, ja maisema junan ikkunassa. Ruskeat lumipälviset kynnökset, tuo pieni punainen sauna puunrunkojen ympäröimää taloa liki. Radanvarren hiekkatietä käyräsarvisella retkipyörällä ajava helttapipoinen mies. Ja kolmikymppinen pariskunta hybrideillään, thinsulateissa ja muotoilluissa aurinkolaseissa. Ei sata metriä vaan 30 vuotta miestä edellä.

Myyrä. Kylpeä, piehtaroida 70-luvussa on tulla kotiin. Aavistan, että olen tekevä sitä aina vain enemmän. Ja muistava itse aina vain vähemmän.

Maisema ja kirja yhtä aikaa tukkivat minut. Liikaa virikkeitä.

Selkä, poski ja korva lukevat aikakauslehteä, jossa on Jouko Turkan kuva. Nahkahousuinen rouva kuuntelee korvalappustereoista C-kasettia. Kaksi tummaa miestä keskustelee keskitason englanniksi. Like a politician?, toinen kysyy. Yes, yes, toinen nyökkäilee ja hihittää kimeästi.

Ja autossa A:n puhelin soi ja A on unohtanut luottokorttinsa taukopaikalle ja se päätetään hakea paluumatkalla ja Vaajakosken motarilla suljen kirjan ja Hannikaisenkadulla aurinko paistaa kuumasti tuulilasin läpi.

Nopeutetussa jaksossa kantamukseni kerää katseita ja tervehdin monia ihmisiä ja minulle tarjotaan kuuluisaa kahvia ja ovet ovat ihan 50-lukua ja katson myötätuntoisena sivusta, kuinka ihmisiä innostuu ja uskoo ja toivoo ja pettyy. Ja kun se kaikki on melkein ohi, yllätyn, taas kerran, ja hämmennyn poskeni punaisiksi, mutta ilahtuneena, ja hetki on liian pian ohi, taas kerran.

Ja kaiken hälinän ja juttujen ja pitkien valojen ja auton alle liukuneiden katkoviivojen jälkeen on kevätkylmä grillirasvanhajuinen ilta ja taivaanrannassa kolme valaistua hyppyrimäkeä ja punavalkoiset radiomastot, jotka pistävät mustaa taivasta vatsaan. Siistillä iltayönhiljaisella Shellillä nuori vaalea nainen, enemmän nuori kuin nainen, pursottaa mausteet Driver's Lihiksen väliin ja colaa otan vain vajaan mukillisen koska edessä on bussimatka, ja kannan tarjottimen ikkunapöytään.

Laituriin 13 peruuttavan Kuopion Liikenteen sinivalkoisen maantielaivan keulalla lukee Oulu - Helsinki. Helsinkiin, sanon, ja maksan 18,90, ja puhelin piippaa ja kahdessa eri tekstiviestissä siteerataan illan urheilu-uutisia ja minä kirjoitan nämä sanat.

Pyhäaamu

Poika odotti pöydän päässä kaksi sinistä avomersua käsissä, kun luin Hesaria. Lopulta lehti oli luettu.

"Arvaa mitä?"

"Nytkö?"

"Nyt."

Ajettiin liikennematolla pikkuautoilla. Kummankin SLK 230 Kompressor -mallissa oli pohjan tekstin mukaan 193 hevosvoimaa ja huippunopeus 231 km/h. Pysähdyttiin silti suojatien eteen antamaan tietä vanhalle papalle, joka oli menossa kirkkoon.

Ajon jälkeen puettiin päälle ja puistoiltiin. Kirkonkellot pauhasivat ja aurinko kurkki vaaleanharmaan takaa.

Nyt taidan lähteä yrittämään pikajunaan numero 5.

Sumujen ilta

Aamulla E:n äiti soitti lapsia sinne toipilaan seuraksi. Mentiin. Piipiäiset viilettivät aikuisten valvovain silmäin alla. Itse vietin hävettävän suuren osan vierailusta ihailemalla kirjoja ja levyjä tulvivia hyllyjä. Lainattavaa olisi viikoiksi, kuukausiksi. Nykylukutahdilla vuosiksi.

Lainasin Myyrän.

Kolean päivän viiletessä illaksi nousi kylmä harmaa sumu ja piilotti punatiilikorttelien yläkerrokset. Etsittiin Pojan kanssa aarretta, mutta hiekkalaatikosta ei löytynyt arkullista kultarahoja. Talvehtineita keppejä vain.

TV:ssä Vasten auringon siltaa laulanut Katri-Helena palautti hetkeksi häkellyttävän elävästi 70-luvulle.

Mikä toi on, Tyttö kyselee kaikesta. Ja kuka oli, jos joku soittaa.

Muistan elävästi illan 9.4.1980. Seppo Pakola on katketa riemuunsa, luki seuraavan päivän lehden kuvatekstissä.

Soi päässä: Hurriganes: Crazy days

Etäisen metsäpalon kajoa

Jotkut muutkin ovat sanoneet, että linkittämiset ja kommentoinnit ovat vähentyneet, sanoi maalainen.

Ja Juuso Hyvärinen vihjaili kirjoittamisen lopettamisesta, vaikka toivoakseni ottikin vähän takaisinpäin.

Ja Itä-Helsinki ounastelee hiljaisuutta.

Ja muutenkin Blogistanin maa välillä järisee ja öisin erottuu taivaanrannassa kuin etäisen metsäpalon kajoa ja metsänreunan majatalossa kaukaa tulleet vieraat madaltavat ääntään ja kertovat oudoista asioista.

Taivaan sinessä ja ylempänäkin

Kuljettiin juuri Hesperiankatua tennishallin kohdalla, kun Corolla pysähtyi Saabin kohdalle ja autoista astuneet miehet nostivat jotakin Corollan takakontista Saabin tavaratilaan. En tiedä mitä, mutta jännityssarja olisi lähtenyt hyvin liikkeelle.

Hietarannan tuuli yritti sahata korvani irti, mutta tenavat halusivat laskea liukumäestä ja kiipeillä. Jos minä isi hyppäisin näin korkeelta ni minä putoisin maan läpi metroasemalle, sinisiä köysiä ylös könynnyt Poika uhosi.

Taitavat lokit ryntäilivät rinta pystyssä nojaamaan tuulenpuuskiin. Ihailin taitolentoa niska kenossa ja yritinpä sohia pokkarillakin.

Mikä toi on, Tyttö kysyi ja osoitti Hietaniemen kappelista kantautuvan kirkonkellojen soiton suuntaan. Ohi ajaneet kaksi ruumisautoa lippuineen herättivät keskustelun siitä, mitä kuolleille ihmisille tehdään. Ilman tunnontuskia pehmitin kertomusta taivaaseen lentävillä sieluilla, joista tulee enkeleitä.

Krematorion kohdalla puhuttiin jo routimisen vaikutuksesta jalkakäytävän laatoitukseen ja Väiskin yläkentällä poikettiin harjoittelemaan kaukalon luukun lukon käyttöä.

Puistoon päästyämme näyttäytyi aurinkokin. Se lämmitti.

Vettä vähän

Matkalla Pasilaan satoi vähän.

Sen verran, että sai pölyn tuoksumaan.

Kylki kadussa

Sammonkadun ylämäessä oli lakaisukone kompastunut reunakiveen.

Määrältään tasa-arvoinen partio tutki kyljellään lepäävää ajokkia, jututti vierellä seisovaa miestä ja otti digipokkarilla kuvia. Mustamaija oli pysäköity suojelevasti ajoradalle viistoon.

Polttoaine näytti valuneen jalkakäytävälle leveäksi mustaksi tahraksi. Katuojassa sahajauhon näköistä alas Runskille asti.

Eläkeläisen näköinen mies solmio kaulassaan pysähtyi vierelle katselemaan.

Olikohan isi se kuljettaja lyöny päänsä ja viety sairaalaan ku ei sitä kyllä varmaan kannattais viedä kotii, Poika mietti.

Uni nuijasta

Laji siinä unessa vaihteli jääkiekosta salibandyyn, mutta joka tapauksessa MM-areenan katsomo pauhasi täynnä ja minulla oli hieno raitapaita, hihoissa päätuomarin punaiset.

Pukukopissa erätauolla sekä linjurit että tarkkailija kehuivat kovasti. Kumarruin kuiskaamaan jollekin, että tätä ennen olen oikeasti viheltänyt vain yhden jääkiekko-ottelun ja sekin oli Haagan ulkojäällä ja naisten matsi.

Minä huomasin vain, että "top-lista tulee tähän" -teksti oli hävinnyt. Erinäisiä blogeja luettuani menin takaisin näkemään, että Blogilistan etusivulla oli muitakin muutoksia.

Suuresta Kaupallistumisesta pitäisi kai keksiä jotain sanottavaa, mutta ei synny. Varsinkaan omaperäistä. Tyydyn siis olemaan myönteisen utelias.

Lähdön läheisyydestä he turvaa saa

Saavuin I-junalla laituriin 3 kello 21.20.

Katselin jo liikkuvasta junasta pitkää jonoa valaistuja makuuvaunuja. Hyttien ovet näyttivät odottavan avoimina ja käytävällä näkyi liikettä, kun matkustavaiset etsivät paikkojaan. Juna huokui lähestyvän matkayön heiluntaa, kohinaa ja kolketta, ja hetken halusin olla mukana, matkalla jonnekin kauas.

Kulkiessani ohi katsoin: näytti lähtevän puoli kymmenen maissa Ouluun ja Kontiomäelle. Ravintolavaunu piti omaa hyrinäänsä.

Viereiseltä laiturilta käveli kolme siilitukkaista vartijaa ja yksi haalaripukuinen konstaapeli. Mustamaija peruutti varovasti päälaiturille. En tiedä, mitä oli ollut tekeillä.

Kotia kohti

Tuulesta huolimatta pölyinen iltapäivä tuoksui niin tennareille, fillarille ja farkkutakille, että kävelin Pasilasta.

Jäähallin kohdalla pohjoiseen joukko kapiaisia. Pisin puhui vuolaasti.

NeuvostolVenäjän kultturi- ja tiedekeskuksen lasin alla oli hienoja valokuvia, joissa suomalaiset ja neuvostokansalaiset hymyilivät leveästi ystävyyttä. Matruuseilla oli valkoiset univormut, Kekkosen kanssa keskusteleva Juri Gagarin näytti jykeväleukaiselta ja Kosygin istui rennosti nuotiolla. Matti Murto ja Aleksander Maltsev sentään väänsivät vakavina.

Jatkaessani kuului vasemmalta puistosta linnunlaulua. Käännyin katsomaan ja näin, kuinka reppuselkäinen koulutyttö kaivoi linnun taskustaan ja vastasi siihen. Vastaantuleva taidepartainen silmälasimies katsoi minua.

Janoisessa Lohessa istui nuoria naisia. Topeliuksenkadulla poliisiauto parahti yhtäkkiä ulvomaan ja kiihdytti vauhtiin moottori muristen.

Kulmalla kauppakasseja roikottava runoilija poplarissaan ei näyttänyt yhtään siltä, että olisi sanoittanut Baddingin klassikon. Seuraavassa kulmassa toinen moinen mustissaan, naisensa kanssa muttei missään puistossa.

Kasarivälähdys

Jazzin' for Blue Jean, lauloi David Bowie radiossa. Oliko se tosiaan noin mainio biisi?

Videon muistan. Oli virhe nauhoittaa sen päälle.

Ennen unta

Pukinmäestä nousi bussiin herttaisia hyväntuulisia ikäihmisiä pikkunenissä. Jokin heissä herätti kiusaantuneisuuden. Mistä se tulee, että muka vain aikuinen mies muttei kuitenkaan vanhus on luonteva humalainen?

Sokoksen pysäkin vihreän penkin alla makasi mies, mahallaan, kädet posken alla. Ympärillä seisoskelevista yksi puhui puhelimeen, joten vaunuun noustessani vakuutin itselleni tilanteen olevan hoidossa.

Mistäkö puhutaan? Katupölystä, siitä.

Parsifal? Hämärästi tutulta. Mitä paikkaa hän pelasikaan?

Nyt maistuisi yksi kylmä olut. Ei ole. Enkä muista tältä päivältä linnunlaulua. Pitäisi varmaan lukea taas Jouko Turkkaa. Se tyyli, se sävy.

Pää on selvä, mutta kipeä. Siis nukkumaan.

Soi päässä: Ratsia: Ole hyvä nyt

Käskynjaolla

Projekti oli esitelty päälliköistä suurimmalle ja lupaavalta kuulemma näyttää. Muut päätekijät ovat luokkaa kovempia nimiä, joten juniorin täytyy pitää lapa jäässä ja pysyä poissa isojen poikien luistelulinjoilta.

Latvian sijasta valitsin Turun. Mutta mitä rokotuksia tarvitaan Singaporeen? Entä Jyväskylään?

Ensin kuitenkin maha täynnä mämmiä pääkaupunkiseutua partioimaan.

tioni termikeskusteluun

Tämä on nettipäiväkirja.

Näkymä rannalta

Aamukäveltiin utuisessa auringonpaisteessa niemen halki. Tutut äidit lapsineen
jäivät juttelemaan ja uutislehden jakaja vakiokulmallaan tervehti. Tyttö katseli maisemia ja lauleskeli. Arkadiankatua oli jo märkälakaistu koneella. McDonald's mainosti vastenmielisen näköistä aamiaista ja Marskin luona väki värjötteli pankin ovien edessä.

Espalla rouvashenkilö astui ostoskasseineen boutiquesta ja nousi odottavaan Mercedekseen. Laivalta tulijat vetivät rahisevia ja kolisevia laukkujaan perässään.

Kauppatorilla rattaita työnteleviä äitejä, kopeita pitkätakkisia virkamiehiä matkalla töihin, oransseissa kojuissa kiireettömiä eläkeläisiä hörppimässä pahvimukeista kahvia ja haukkaamassa paperiservettiin kietaistuja munkkirinkilöitä. Karvalakkikauppiaat pohtivat kiinalaisten turistien määrää ja jäiden keskeltä kohosivat ruotsinlaivat kohti taivasta. Kalakoju tuoksui lapsuudelle, savolaisveneelle ja katiskassa sätkivälle hauelle.

Nousin narsisseineni 3T:hen ja kuuntelin, kun turistit lauloivat riikinruotsiaan.

Vantaalla ei ole tätä kylmää kosteaa tuulta.

Helsinki - Vantaa

Presidentin edessä välkkyi jo kaksi paloautoa, lähestyvä vouvotus toi niitä lisää.

Automaattihälytys kenties. Aikanaan hotellissa niitä tuli kerran kuussa. Kypäräpäinen palomestari saappaissaan ja haalareissaan harppoi aina käytävää turvallisuuspäällikkö perässään autojen jurratessa pihalla tyhjäkäyntiään. Tarkastuksen jälkeen ovet läiskyivät, moottorit jyrisivät ja pihalle jäi vain hitasti hälvenevä pakokaasupilvi.

Kadulla mietin, miksi Audit ovat niin rumia ja Peugeot 407:t niin komeita. Onko automuotoilijoissa tyylisuuntia?

Vantaan puolella Keravanjoki kuohui ruskeana. Lähdin asemalaituria vastavirtaan ja sukelsin alikulkuun. Tikkurila näytti matalalta ja aurinko paistoi kuumasti. Koulutytöt kulkivat T-paitasillaan hupparit vyötäisille kietaistuina.

Talvikkitien valoissa odotin pitkään.

Autonkuljetusvaunua jättänyt dieselhörskytin oli eilen, kun laskeuduin R-junasta. Tänään K-junasta.

Puistossa

Auringon kuumentaman hiekan ja pölyisen kiipeilytelineen puun tuoksut. Kirkkaus, joka pakotti varjostamaan silmiä kädellä lasten sijaintia tähystäessä.

Veden hiljainen lirinä märkään hiekkaan kantapäällä vedetyssä urassa.

Nii nyt on kevätkuu, sanoi Poika.

Asioiden partaalla

- Kuolemine ei oo kyllä yhtää mukavaa. Se ei kyllä naurata. Sit ku minä kuolen ni jos ihmiset meinaa nauraa ni minä kyllä heitän ne roskiksee.
- Se voi olla ettet jaksa. Ku useimmat ihmiset kuolee aika vanhoina ja sitte on jo voimat vähissä.
- Minä kyllä jaksan ku minulla on nuoret voimat. Mut sit ku sinä oot ihan tosi vanha ni sinäki kuolet. Ja äiti. Ja sit ku minäki oon ihan tosi vanha ni minäki kuolen ja Tyttöki.
- No katotaan sitä sitten joskus.

Vaprillipäivä

Ulkona ei ollut aprillipäivä vaan vappu, vain poplarit, ilmapallot ja roskameri puuttuivat. Aurinko helotti, asvaltti tuoksui ja ihmiset hymyilivät.

Jätin iltapäivän pusaamisen tulokset Helsinki 10:een toivoen kuoren löytävän lääninverovirastoon ja jatkoin ihmettelemään, kuinka paljon ostamista edellyttäviä kirjoja maailmassa on. Katselin Rentoja suosikkeja, Punaista erokirjaa, Isää, Myyrää, kirjaa Helsingin suurpommituksista, Vanhan rouvan lokikirjaa.

Kirjatorille kuului hälytysajoneuvon sireeni toisensa perään. Viimeinen oli mustamaija.

Ulkona pirisivät pillit kuin sambakulkueessa. Neonliiviset konstaapelit huitoivat koreografiaansa ja liikennevirrat hytkyivät tahdissa.

Kävelin Eduskuntatalon edestä ja katselin, kuinka asemalle lipui melkein peräperää kaksi Pendolinoa. Siperian susi odotti lähtövalmiina sinisen Venäjän-junan edessä. Moskova vai Pietari, en tiedä katsomatta aikatauluja.

Kotona kannoin sukset, sauvat, pulkat, liukurit, lumikolat ja luistimet kellariin.

Sivistyksen tuulahdus

Yliopistosi täyttää tänä vuonna 365 vuotta ja kutsuu Sinut mukaan toimintaansa, lausuu eteisen matolle tömähtänyt rehtori Niiniluoto.

Kiitän ystävällisestä kutsusta, mutta en usko lähiaikoina taipuvani mukaan toimintaan. Kiitos kuitenkin Yliopisto-lehdestä, jota voisi lukea säännöllisemminkin.

Radiosta tuli Abbaa, joka kuulosti pitkästä aikaa leppoisalta. Pitäisiköhän ostaa joku yhtyeen levy?