Näkymä rannalta

Rasputitsa

Mikä siinä on, että tenavat ryntäävät kuin lankaohjattuina suoraan puiston isoimpaan kuralätäkköön?

Päivän leikki oli ruoanlaitto, ja Poika kertoi olevansa merirosvolaivan pääkokki ja tekevänsä kanakastiketta ja pastaa. Oli myös tavallisia kokkeja ja keitonkeittäjiä. Kysyin, onko erilaisten kokkien taidoissa eroja. On, kuulemma, pääkokki osaa tehdä piiraita ja torttuja ja luumujuttuja.

Pääkokin mukaan asiakkaille piti tehdä niin paljon ruokaa että kokit eivät ehtineet itse ollenkaan syödä. Lohdutin kuulleeni, että niin käy usein oikeille kokeillekin.

Poika lisäsi hiekkaan vettä ja sekoitti kuraa puutikulla. Mitäs nyt kokkaat, kysyin. Kuulemma betonia.

Iltapäivä presto

Turmapaikalla oli rakennusnosturi pystytetty uusiksi. Uskallan arvella, että kaikki pultit ovat tällä kertaa varmasti paikallaan.

Keskiviikon tempo muuttui hetkessä, kun ollessani matkalla Golgatalle palaveriin saapui tekstiviesti. Torstaina saapuvaksi odotettu perhe se siinä ilmoitti olevansa neljän tunnin päästä kotona. Palaverista kotiin ehdittyäni jäi paikkojen raivaamiselle, roskien viemiselle, imuroinnille ja ruoanlaitolle suunnitellun yhden päivän asemesta 45 minuuttia.

Auton kurvatessa kulmalle oli jauhelihakeitto vielä alkutekijöissään, mutta suoritus muuten tyydyttävä.

Tenavat kapsahtivat kaulaan ja rutistivat vuorotellen lujasti. Tuli tärkeä olo.

Illalla kuljin Eläintarhan Nesteen takaa ja yhtäkkiä kaikkialla oli hetken hiljaista ja autiota. Sitten kuului kiskojen kirskunaa, joka ei ollutkaan raitiovaunu. Kirskuna muuttui huminaksi, joka oli ylhäällä penkereellä Pasilaan päin peruuttava pimeä pikajuna. Hämärässä erottui, että sitä työnsi kaksi Sr1-veturia.

Oli eittämättömän epätodellinen tunne katsoa Ilta-Sanomien sivulta kuvakaappausta blogistaan.

Kotiin ehdittyäni poistin laukomistani 319 kuvasta noin 150 huonointa.

Al Tonno et al

En saanut Suomen Kuvalehden Mies-lehteä kursorisesti luettua ennen kuin pizzalapion pelti sanoi zing ja pahvilaatikot rahisivat ja kokki kysyi, otanko oreganoa ja valkosipulia. Otin oreganoa ja valkosipulia.

Olisin minä siitä viitosen maksanut. Lehdestä.

Ravintolassa pizzan ainoa oikea kumppani on kylmä olut, mutta kun kannan pizzan kotiin, pala painuu parhaiten colalla. Miksi?

Entä mikä olisi kumppanioluen oikea koko? Puolilitrainen loppuu aina kesken, mutta kun tilaan toisen, sen loppu alkaa väljähtyä lasiin mahan täyttyessä.

Olisikohan 0,75 aika lähellä sopivaa?

Soi: Laura Sippola: Tebon sanoi (my love)

Kevään tuoksu

Ulkona paistoi aurinko. Tuuli nostatti jalkakäytävältä pölypilven ja heitti sen kahden kepin avulla vaivalloisesti kulkevan miehen päälle. Mies sulki silmänsä.

Tuoksui kellarista haettavalle polkupyörälle ja kaapista etsittäville tennareille ja liian ohuelle takille.

Veekasi

Seksikkyyttä en saa mielikuvaan liitettyä, mutta tavattoman komea on veekasin ääni. Isot dieselit ovat toki oma lukunsa, mutta silti.

Lukekaa veekasin äänestä TumpeLosta. Hienoa, että on muitakin moottorinäänten ystäviä.

Lasimurskaa

Joku ei ollut pitänyt bussipysäkistä. Lasimurska rouskui kengän alla.

Jäisellä hiekkakentällä melkein aikuiset miehet kiintonappulaisissaan ja erilaisissa verkkareissaan juoksivat viivoja. Yksi ei selvästikään tehnyt parastaan.

A antoi pikkupojille varakynänsä, mutta minä en luopunut ainoastani. Ei myöskään TV-mies. Tekstasin kommentit A:lle perään. Lupasi paluuviestissä tarjota kiitokseksi oluen sitten Tampereella. En kysynyt, onko tarjous voimassa jos tapaammekin Jyväskylässä.

Kotimatkalla hain ylikansallista ja laitoin pussin keittiön pöydälle odottamaan, että saan kiireellisimmät tehtyä. Puolen tunnin päästä sisältö ei ollut enää parhaimmillaan.

Kuuntelin tietenkin AudioSchizon. Se kuulosti tietenkin ihan SchizoBlogilta.

Kun lukee Burleighin The Third Reichia aamukuuteen, menee vuorokausirytmi sekaisin. Ja jää miettimään niitä kaikkia, jotka Churchill ja kumppanit laivasivat Stalinin rääkättäviksi.

Tulisikohan jo uni?

Soi: George Thorogood & The Destroyers: One bourbon, one scotch, one beer

Näin tehtiin Rantaradio

Pääsiäisen Iltalehti kertoo, että vuoden 2004 Kuukkelit jaetaan tänään. Tänään lie tarkoitus julkaista vasta ehdokkaat, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki. (Ja jaa, se olikin 28.3.2003)

Vaan asiaan.

Ensimmäisen Rantaradion kommenteissa Sedis kaipasi tietoa audiobloggaamisen tekniikasta. Mitään en asiasta ymmärrä, mutta näin minä tein.

Käsikirjoitusliuskat, kello ja vesilasi käden ulottuvilla juttelin ystävälliseltä naapurilta lainatulle Sony ECM –MS907-mikrofonille, josta johto meni Sony MD Walkman-NH700 –mallisen MiniDisc-tallentimen mikrofonireikään (kuulemma tallentaa voisi myös suoraan tietokoneen äänikorttiin). Mikrofoniin virta päälle, tallentimesta Rec ja Play –näppäinten painallus ja äänet alkoivat ikuistua levylle. Myös Anttilan seitsemän euron mikrofonilla saa talteen täysin ymmärrettävää puhetta.

Toisessa vaiheessa ääni siirtyi MiniDisc-tallentimen kuulokereiästä tietokoneen Line In –reikään 3,5 –millin liittimisellä molemmista päistään saman näköisellä johdolla, jollainen maksaa Anttilassa muutaman euron.

Tietokoneeseen olin ladannut netistä CDex-nimisen ohjelman, jonka Tools –valikosta valitsin kohdan Record from analog input. CDexin valikosta Options > Settings > Encoder voi kohdassa Bitrate Min valita, kuinka pakattua ääntä haluaa tallentaa ja siinä kohdassa käytin vaihtoehtoa 64 kbps, joka on sieltä pienemmästä päästä. Käsittääkseni isommalla arvolla saa todenmukaisempaa ääntä mutta samalla tiedostoista tulee isompia.

MiniDiscistä volumet isolle ja Play, CDexistä Record. Ihan kuin tenavana äänitettäessä KISSiä kasetilta kasetille.

Ai niin, Windowsin Control Panelista piti muistaa mennä kohtaan Sounds and Audio Devices ja sieltä kohdasta Audio > Sound Recording > Volume laittaa rasti ruutuun Line In –puolelle. Muuten äänikorttiin tuleva signaali ei tallentunut mihinkään.

Näin oli omalla koneella valitussa kansiossa mp3-tiedosto, jonka voi siirtää hankkimalleen palvelintilalle jakoon.

Netistä saa ladattua myös Audacity-ohjelman, jolla voi kikkailla äänten kanssa enemmän, mutta sen käyttöä en ole vielä ehtinyt opiskella.

Pääsiäiskävelyn sato

Lumen alta paljastuu likainen ruskeanharmaa kaupunki.

Harmaan taivaan alla likaiset ruskeanharmaat autot nostattivat jälkeensä likaisia ruskeanharmaita pölypilviä, jotka ajautuivat hiljaa tuulen mukana. Tyhjät aukot kadunvarsien autojonoissa kertoivat monen lähteneen pääsiäisenviettoon muualle.

Sormikkaat tarkeni riisua, mutta kylmä puuskittainen tuuli sai kaipaamaan päähinettä. Kaksi miestä keskusteli laituriin kiinnitetyn kalastaja-aluksen vierellä. Arandan savupiipusta näytti nousevan harmaa savu. Kaarina-niminen työlautta haisi maalille ja paksulle mustalle rasvalle. Kolme lankkua lankonkina.

Koirapuistossa ei ketään. Hautausmaalla vanha nainen lapioi lunta kummulta.

Silmään osui uusia Bemareita laseihin liimatuilla punavalkoisilla tarrakilvillä. Hilpeänsininen urheilusellainen kaasutteli hautiksen suoraa ja lisäsi Hietarannan huoltorakennuksen kohdalla vauhtia.

Pizzerian kohdalla hiljensin mutta jatkoin kuitenkin kotiin perinteisen maksalaatikon luo.

Nämä ovat pääsiäisenviettäjät: 1) Hiljentyvät 2) Pitkästyvät 3) Työskentelevät 4) Lepäävät 5) Kouristuksenomaiset. Kiirastorstaina valittua ryhmää voi pääsiäisen edetessä vaihtaa.

Rajojemme vartijat

Tapetilla jälleen: valokuvaaminen julkisella paikalla.

Asbestihansikkain

YLEn dokumentti kertoi asbestin vaaroista, ja sen tavallisen tarinan kaikki vaiheet olivat mukana.

Tutkija, jonka havainnot asbestin vaarallisuudesta tutkimusta rahoittanut tehdas poistattaa raportista. Asbestin hauskuutta ja hyödyllisyyttä ilakoivat mainokset vaikka vaaroista oli tiedetty jo pitkään.

En tiennyt, että vihiä aineen vaaroista saatiin jo sata vuotta sitten. Enkä tiennyt, että vaikka asbestin käyttö Kanadassa (ja EU:ssa) on kielletty, Kanada vie sitä surutta kehitysmaihin, joissa kieltoja ei ole.

Mitä nykypäivän asbesteja mahdamme parhaillaan popsia ja hieroa itseemme?

U-977

Kappaleeni Oberleutnant zur See Heinz Schaefferin kirjaa U-977 66 vuorokautta veden alla on näköjään painettu WSOY:n kirjapainossa Porvoossa 1953. Ja sivut leikattu auki huolimattomasti.

Schaeffer muistelee koko uransa purjeveneistä berliiniläisiltä järviltä aina sodanjälkeiseen kurjuuteen. Vain 23-vuotiaana sukellusveneen päälliköksi määrätyn Schaefferin muistelmien kohokohta on luonnollisesti matka Norjan rannikolta Argentiinaan sen jälkeen kun radiosanomat olivat kertoneet sodan Euroopassa päättyneen.

Vene kulki ensimmäiset 66 vuorokautta sukelluksissa snorkkelin avulla ja lopun matkaa pintakulussa saapuen Mar del Plataan yli kolme kuukautta sodan päättymisestä. U-977:n kuten Argentiinaan vähän aiemmin saapuneen U-530:nkin miehistöä kuulusteltiin tiukasti epäiltyinä Hitlerin tai muiden natsipamppujen kuljettamisesta pakoon. Googlettamalla U-977:n huomaa, että legendoja aiheesta ja natsien salaisista tukikohdista Antarktiksella riittää edelleen.

Sukellusvene-elämän yksityiskohtia riittää kirjaksi muutenkin. Alun menestykset muuttuivat synkkyydeksi, kun englantilaiset kehittivät "RADAR-laitteensa" ja suurin osa merelle lähteneistä veneistä ei enää palannut.

Veneen lääkäri, joka Neptunus-kasteessa asetettiin vitsinä luokkaan, joka uskomuksen mukaan tuo kuoleman. Ja joka muutaman päivän päästä sairastui ja kuoli.

Amerikkalainen hävittäjäalus, joka jouluaattona 1942 pääsi yllättämään sukellusveneen. Paitsi ettei ollutkaan huomannut sitä.

Uusi hyökkäys. "Putki kaksi valmiiksi! Tulta!" - Jälleen odotamme jännittyneinä. Ampumaetäisyys on vain neljäsataa metriä. Lähemmäksi emme toden totta uskalla. Kolmesataa metriä on varmuusraja. Muuten saattaisimme itse joutua vaaraan räjähdysaaltojen vuoksi. Jos laiva olisi lastattu räjähdysaineilla, olisimme hukassa. Monelle s-veneelle lienee käynyt sillä tavalla. Välähtää punaisena, keltaisena ja vihreänä. Valtava vesipatsas syöksyy kokoon. Varjo katoaa. Ei pelastusvenettä, ei lauttaa, ei merkkiäkään. Jäljettömiin hävinnyt. On turha jäädä etsimään henkiinjääneitä.

- Suomentanut Martti Santavuori

Kielen päällä

Valkosipulin maku kuuluu pääsiäiseen. Jollei lampaasta niin edes Jaskan grillin edellisöisistä makkaraperunoista.

Olipas komea hörhörhörhötys siinä amerikanraudassa, joka lähti vierestä. Vaikka ei ollut kesä eikä kuukauden ensimmäinen perjantai. Vai viimeinenkö se on?

Olin unohtaa koko Kuukkelit, mutta onneksi Finland for thought muistutti.

Tagline-ehdokkaita en kyllä keksinyt ja humoristisiakin vain yhden.

Tunisia - Lohijoki

They learned as well that the Germans were very, very good and even if you drove them out of a position, they immediately regrouped and came right back at you, or if you drove them off a hill and down a valley slope and figured you had them on the run, you'd find out they'd hidden a machine-gun nest in the downslope and now they were behind you and you were in the open and had your back turned so that the first clue you had they were there was when the front of your chest blew out and you saw your lungs hit the rocky ground just before you did.

Carsten Stroudin kirja Big Red Onen vaiheista aina intiaanisodista Irakiin on lapsuksistaan huolimatta dokumentinmakuinen.

1st Infantry Division tutustui saksalaiseen sotataitoon Pohjois-Afrikassa ja suomalaiset Lapissa, kuten kertoo Erkki Käkelän kuvaus valvontakomission vaatimusten eteenpäin ajamasta JP 4:stä Lohijoella, nykyisen Porttipahdan tekoaltaan alueella.

Tietä pitkin ilman tiedusteluosaa edennyt 2. komppania ryntäsi suoraan saksalaisen Krenatöörirykmentti 379:n vahvennetun III pataljoonan rakentamaan ansaan.

Klo 11.40 alkoi kuvottava tapahtumavyöry. Pillin vihellyksestä alkoi vihollistuli sekä edestä että sivuilta. Hetken kuluttua mätkähteli krh-tuli jääkärien rivistöön.

Kenttälinnoitettujen asemien eteen oli jätetty miinoittamaton tieosuus, joka houkutteli polkupyörin liikkuneet suomalaiset huolettomaan ajoon. Tulen alle jäänyt komppania sai huomata, että sivuilla oli kummallakin puolella harjanteet, joille oli naamioitu kk-asemat. Kohtaan, johon suomalaiset väistämättä hakeutuisivat suojaan tulelta, oli tiedusteltu valmiiksi tykistön ja kranaatinheitinten maalit, ammuttu tarkistusammunnat ja sitten peitetty räjähdyskuopat. Koska suomalaisten tiedettiin vahvoihin asemiin törmätessään poikkeuksetta lähtevän koukkaamaan, oli suomaaston tarjoama ainoa kunnon koukkausura vielä perusteellisesti miinoitettu.

Ansan viimeisteli suomalaisten ulottuville "unohtunut" varasto leikattua konjakkia.

Sommartider hej hej

Puitteissa ei ollut moitteen sijaa.

Jää kylpi kirkkaassa valossa, mainokset pyörivät screenillä, musiikki oli hyvää ja pauhasi juuri oikeilla hetkillä, kauniit tanssitytöt hetkuttivat tahdissa.

Surullista, mutta en enää tuntenut kuuluvani sinne. Olen ollut liian kauan poissa. En varmaan olisi osannut huutaa vittua ja homoa ja nuijaa oikeissa kohdissa. En tosin huutanut silloinkaan, mutta silti. Eivätkä jalkani enää liikkuneet mukana kun pelaaja polki kirikiekkoon.

Pari asiaa palautti jotain. Taukojen lopuksi soitettava Let's play hockey ja B-päädyn punainen meri, joka alussa pauhasi ii-ef-kootaan. Lämmin tunne, joka voi nostaa ihon kananlihalle. Mutta ei tänään.

Peli kesti kauan, ja etenkin toisessa erässä huomio harhaili. Pelin käydessä huomasin katselevani ihmisiä katsomossa ja tanssityttöjä, jotka istuivat portailla jalat siveästi yhdessä ja pompulat siististi vierellä ja haalaripukuisia poliiseja, joita alkoi kerääntyä vierasjoukkueen tuoppi tuopilta harittavasilmäisempien fanien lähettyville.

Kun kellossa oli jäljellä viisi minuuttia, rantalelut alkoivat ilmestyä kuin tyhjästä. Keltapaitainen joukko heilutteli niitä ja vahingoniloisimmat kääntyivät lehtereihin päin hakien katsekontaktia alkuasukkaisiin. Kerrankin. Kylmiin ylpeisiin helsinkiläisiin.

Tuomarien ajaessa kiukuttelevaa tähtipelaajaa kentältä livahti aukosta jäälle katsoja ja liukasteli kohti päätuomaria. Tämä loikkasi ketterästi sivuun ja hätiin kiitänyt linjamies taklasi häirikön niskoilleen jäälle järjestysmiesten painittavaksi. L puisteli päätään ja sanoi häpeävänsä kotijoukkueen puolesta. Tämä on muuttunut jääkiekosta sirkukseksi ja jos niin halutaan, pitäkööt touhunsa, oli tuomio. Se on totta, mutta mekin olemme toisia kuin ennen. En tiedä, mitä pitäisin nykymenosta jos olisin viisitoista.

Kotimatkalla yritin vielä. Kävelin Mechelininkatua niin kuin silloin aina, mutta tunne ei tullut. Mietin vain, että katu oli kurainen ja sinimustan pilviverhon läpi häämöttävä kuu pyöreä ja kostea ilma lämmintä kuin linnunmaito.

Näkymä rannalta: Soundtrack

Tätä aihettahan voisi hieroa ja nysvätä vuosikausia, mutta ehkä paras tulos syntyy kuitenkin aloittelijan mielellä ja kymmenessä minuutissa.

1. J. Karjalainen ja Mustat lasit: Tunnussävel
2. Queen: '39
3. Juice Leskinen Slam: Juankoski here I come
4. Hurriganes: Tallahassee lassie
5. Hector: Asfalttiprinssi
6. Kolmas nainen: Tytöt on kaunistuneet
7. Egotrippi: Asunto 35
8. Terry Ball: Let's play hockey
9. Nina Hagen: Auf'm Rummel
10. David Bowie: Soul love
11. Jääkärimarssi
12. Se: Ei vielä
13. Fredi: Kolmatta linjaa takaisin
14. Tuomari Nurmio & Viides kolonna: Liputtomat laivat
15. Kauko Röyhkä & Narttu: Onnenpäivä
16. J. Karjalainen ja Mustat lasit: Yö kun saapuu Helsinkiin

(Ja SchizoBlogista mä löysin sen)

Illan tullen

Maksoin opintolainan viimeisen lyhennyksen. Kymmenen vuotta sitten piti lainata sieltä täältä että sai ensimmäisen erän hoidettua.

L vihjasi, että huomiseksi saattaisi löytyä lippuja. Kiinnostaa, ilmoitin. Vaikka mistä sitä taas tietää kuka lyö ja ketä.

Hyvät herrat: kura on täällä.

Taidanpa juoda yhden oluen.

Stig Sippel

Luutnantti Stig Sippel on niitä sotahistorian kohtaloita, jotka jostain syystä jäävät mieleen.

Kun Rynnäkkötykkipataljoona sai Saksasta oikeita rynnäkkötykkejä, kotimainen yritelmä BT-42 todettiin epäonnistuneeksi ja kalusto siirrettiin Sippelin komentoon Er.PsK:n nimellä.

Viipurin viimeisenä päivänä 20.6.44 Sippel miehineen yritti 20. Pr:lle alistettuna parhaansa mukaan puolustaa kaupunkia jalkaväen irtautuessa omia aikojaan joka puolella. BT-42:n 114-millisen haupitsin ammukset kimpoilivat neuvostovaunujen pinnasta, joten tuli keskitettiin vihollisjalkaväkeen.

Luutnantti Sippelin komentovaunu oli asemissa lääninsairaalan luona, kun päätien suunnasta lähestyi Sotka. Ajaja, kersantti Virtanen, yritti ajaa mutkitellen pois tulen alta, mutta Kannaksenkadulla Virtanen tunsi tornin tärähtävän, jotain lentävän selkäänsä ja torninluukun kolisevan kauas kadulle. Sotkan 76-millinen kranaatti oli osunut, ja taakseen katsova Virtanen näki, että tornissa olleista oli jäljellä enää jalat.

Kersantti Virtanen selvisi omien puolelle. Neuvostojoukkojen ottamissa valokuvissa nähtiin aikanaan Kannaksenkadun ja Eliaankadun risteykseen jäänyt Sippelin komentovaunun hylky, jonka vetoakseli oli katkennut ja tela lähtenyt päältä.

Luutnantti Sippel ja vaunun lataaja, panssarimies Adiel Sorvisto siunattiin kentälle jääneinä.

En tiedä, ilmoittautuiko Sippel vapaaehtoiseksi jäämään puolustamaan Viipuria, jonka puolustamiselle ei kenraali Laguksen mielestä ollut realistisia edellytyksiä. Enkä tiedä, millä mielellä Sippel ja hänen miehensä odottivat vihollisen lähestymistä tai tiesivätkö he, ettei heidän vaunuillaan ollut neuvostopanssareita vastaan mitään mahdollisuuksia.

Leuhka Sinikka radiossa

Kurkistusluukku kertoi, että Sinikka on vaalea ja hoikka. Tarkoitti varmaan sisäistä Sinikkaansa, koska Sinikathan ovat tummia ja sporttisen lyhythiuksisia.

Raparperiblogissa luki, että Fahrenheit on "äärimmäisen leuhkaa partavettä". Onko?

Nyt on pyykit viikattu kaappiin, roskapussi vaihdettu, tiskikone tyhjennetty ja kahvinkeitin korahtelemassa. Millähän sijaistoiminnoilla vielä lykkäisi urakkaa?

Radiossa: Ylen aikainen

Kevätillan valo

Kello oli puoli kuusi kun lähdin ulos, silti täysin valoisaa.

Pyöräilijä polki raskaasti rantaraitin kuraisessa hiekassa, jäällä kulki ihmisiä kohti Oureja. Hautausmaan uusi huoltorakennus on liki valmis, kypäräpäinen työmies piti taukoa. Auringon pehmentämä ja illan uudelleen kovettama lumi raksui jalan alla.

Astelin lenkkeilijöiden seassa ruuhkaista Mecklua alas satamaan. Korkealla lentävä kone veti siniseen taivaaseen terävää tiivistysjuovaa.

Tasoristeyksen kellot alkoivat kalkattaa juuri seistessäni valoissa, ja sain talteen ohittavan tavarajunan äänen. Juna loittoni kuiluun ja kohti ratapihaa, kuva vain jäi tällä kertaa ottamatta.

Rantoja myöten takaisin, Hietarannan lumiaavikolla riitti kulkijoita ja hiihtäjiä. Pullistuva puolikuu kellui Hietaniemen kappelin tornin yllä.

Kaupasta maksalaatikkoa ja puolukkahilloa, sitten kotiin suihkuun. Yritin, mutta en malttanut olla kurkkimatta verkosta ja Teksti-TV:ltä tilanteita.

Tahdon asia, Paritellen.

Soi: Topi Sorsakoski & Agents: Tuuli tuo, tuuli vie

Pentin päivän uni

Unet vain mehevöityvät.

Vaikka kivitalon kokoinen pakki roikkui selässäni, yletin Rolosonin taakse pysähtyneeseen kiekkoon ja työnsin sen rystyllä lumista jäätä yli maaliviivan. Toinen maalini tänään enkä ole ikinä ennen pelannut tosissani, ajattelin ja hoipuin luukusta kaukalon ulkopuolelle haukkomaan happea.

Väiskin kaukalon luonnonjää oli kyllä outo paikka liigamatsille, varsinkin kun yleisöä ei ollut ja pelaajiakin molemmilla joukkueilla vain runsas kentällinen.

Uniaisiksi luin JPr:n etenemistä Petroskoihin, Karhumäkeen ja Poventsaan. Piti oikein hakea viereen kartta. Pilkkopimeässä Äänisen avantoon mulahtaneet T-26:t. Poventsan tulva. Sulassa sovussa samalle öiselle nuotiolle eksyneet suomalaiset ja viholliset.

Ihmisiä olosuhteissa

Illan Beck ei ollut sieltä rentouttavimmasta päästä. Tekijä ja äitinsä toivat mieleen kirjan Harjunpää ja ahdistelija.

Pyhäaamun muistiinpanot

Pitkään nukkuminen antaa unet.

J kertoi, että minua kokeillaan kevään maaotteluissa laiturina. Kentällä, ja tässä kunnossa, panikoin. Sitten olin yhtäkkiä hiekkakentällä maalissa ja Ruotsin maajoukkuenaiset keltaisissa lämmittelypaidoissaan tulivat matoa, Anna Wretman ensimmäisenä. Maali oli futiskentän sivurajalla ja yritin peittää vetoja sijoittumalla. Kunnes oli kuuma kesäpäivä ja lepäsin mummolan pihalla, apilaisella nurmella. Kimalaiset surisivat.

Ja Kiltti ihminen kirjoittaa Helsingistä ja muuallasta. Muualla on rauhallista ja kaikilla isot asunnot ja pihat ja tilaa. Mutta en osaa verrata. Tämä tuulinen kivikylähän on koti, muistot, minun kaupunkini.

Eilisessä hyytävässä pohjoistuulessa oli hyvääkin. Lentokoneet laskeutuivat vastatuuleen yli Pohjois-Helsingin ja tuntui, kuin niitä olisi voinut koskettaa ojentamalla kätensä. Finskin koneessa oli jo laskutelineet alhaalla, seuraavana tullut oli teräksenvärinen ja pyrstössä trikoloria.

Rantaradion paluu

Tänään tuli aika työntää eetteriin Rantaradion toinen lähetys (mp3, viitisen megaa) jossa pohdin blogitekstiä ja kirjoittajan ääntä ja kuvaa sekä sivuan ohuesti bloggaajan sananvapautta enkä vieläkään pääse irti audiobloggaamisen metapohdinnasta.

Palvelintilaa on käytössä sen verran vähän, että avausjakson kohtalona oli samalla tulla poistetuksi verkosta.

(Edit: niin tein vielä tällä kertaa kakkosellekin kolmosen tultua kaapista)

Seutulippu 3,40

Espoolaisella bussipysäkillä minä ja mustalla taivaalla tähdet. Joka puolella lentokoneiden vilkkuvia valoja, kaukana perässään laahuksena suihkumoottorien jylinä.

Kymmenen minuutin jälkeen annoin periksi ja kaivoin repusta pipon päähän. Muuten korvat olisivat raks murentuneet ja kilisseet palasina jäiseen asvalttiin.

Sama yltiökohtelias bussikuski kuin mennessä.

Rajamies uhkaa ihmisiä putkalla

Suomen viranomaiset olivat piittaamattomia kun eivät puuttuneet Suomen kautta käytävään ihmiskauppaan.

Nyt on ainakin yksi seurue pysäytetty.

Entä sinä päivänä kun yhdessä päivittelemme jonkin idästä saapuneen turistineitoseurueen kohtaloa?

Meidät pysäytettiin rajalla ja tuijotettiin epäluuloisesti ja esitettiin tunkeilevia kysymyksiä määränpäästämme ja kehdattiin jopa kysellä kuinka paljon rahaa meillä on mukana ja matkanjohtajaksi lähtenyt sulhaseni vietiin jonnekin kuulusteltavaksi ja pelkäsimme hirveästi ja en varmasti ikinä enää tule tähän fasistiseen maahan.

Perkeleen viranomaiset taas?

Illallinen yhdelle

Pääsiäisleskenä kului energiaa miettiessä, mitä söisi.

Illalliseksi oli keitettyjä perunoita, savumakrillia, tomaattilohkoja ja marinoituja valkosipulinkynsiä. Paahdettua ruisleipää ja kylmää Sandelsia.

Ruokapöytälukemisena Autopokkari. Vaikkei ole hankkimassa, on aina kiintoisaa tutkia markkinoita.

Spårassa lehtii puu

Tinakenkäni on sulaa laavaa, lauloi laulaa osaava naisääni spåran takaosassa. Naisäänten kovaääninen sorina paljastui tietenkin polttariseurueeksi, ja kohta Karjalan kunnailla lehti puu. En koskaan kääntynyt katsomaan, mutta kanssamatkustajien onnentoivotuksista päätellen ryhmä keräsi sympatiaa.

Perillä väkeä oli tavallista enemmän, isiäkin lapsineen. T:n käteen ilmestynyt täysi tuttipullo ja V:n violetti standardimallinen hoitolaukku käynnistivät väistämättömän naljailun. Montaks tohon mahtuu ja Toi taitaa olla valkovenäläinen. N:kin vilahti ohi, ilmeisesti jo luvallisesti siviilissä. Niinkö monta vuotta siitä jo on?

Pakkanen tuntui laimenneen, kävelin Kisikseltä. Näin ikkunoista täysiin ravintoloihin.

Tein pakolliset, luin Marskin nyrkistä ja nukuin sikeästi yhdeksän ja puoli tuntia.

Soi: Ella Fitzgerald: Lady be good

Äänekkäitä aikamatkoja

Marginaalin Aikamatkameemi avaa niin loputtomia mahdollisuuksia, etten saa siitä kiinni kiinni kuin osina.

Jos valitsisin tapahtumia kirjoista lukemastani suursodasta:

1. Günther Prien ja U-47 Scapa Flow'ssa
2. Bismarck ja Hood Tanskan salmessa
3. Pearl Harbor
4. Prohorovka
5. Valkeasaaren tulimyrsky
6. Päämaja 9.- 11.6.44
7. Michael Wittmann Villers-Bocagessa 13.6.44
8. Kuuterselän vastaisku
9. Viipurin viimeinen päivä
10.Neuvostopanssarien läpimurto Portinhoikassa 25.6.44

Tosin en luultavasti haluaisi katsoa läheltä enkä tarkasti.

Aatoshäivä

Jos olisin rikas ja vaikutusvaltainen, puffaisin kalansyöntiä ja palkkaisin töihin keski-ikäisiä osaajia.

Korkeissa saleissa

Ensimmäinen tarkasti nimet ja antoi laput, toinen hoiti läpivalaisun. Kolmas neuvoi vaatesäilytyksen ja reitin perille. Lähdettiin silti hisseiltä väärään suuntaan.

Talo tuoksui samalle kuin aikanaan koulumme.

Kahvi oli hyvää mutta muuten asiallisissa voileivissä törrötti turhia krumeluureja. Makeat leivokset toimivat.

Kannettavat lauloivat siellä täällä käynnistysääniään. Piti katsella vaivihkaa ympärilleen ja tarkistaa, kenen paikalla kukakin istui. E:n kohdalla lattialla makasi rikkinäinen kynä. Paikan haltijatar tietysti kuunnellut raivoissaan ryhmän puheenjohtajan puheenvuoroa havahtuakseen lopulta siihen, että kynä napsahtaa sormissa poikki ja kaikki kääntyvät katsomaan.

Pidin meikäläisten ryhmäpuheenvuoron ilman paperia, mutta lopun aikaa tyydyin raapustelemaan muistiinpanoja. Muilla oli sanottavaa senkin edestä, nyt viime kertaa sopuisammin. Ja valpas puheenjohtaja onnistui pehmentämään terävimmät avaukset.

Ehdotettu työryhmä ei ehdi tälle vuodelle, mutta paikataan vene vielä kerran ja rakennetaan sitä seuraavaksi vuodeksi uusi.

Antoisa tilaisuus, kaikki ihastelivat kolistellessaan pystyyn. Nyökkäsimme mustapukuisen neitosen sisään korjaamaan astioita pois.

Saksalainen auto

Projekti kiinnostaa aina.

Vuodenajat limittäin

Pölyisellä kadulla töykeä pakkanen. Aavistuksena jossain aurinko.

Turmapaikalla hautakynttilöitä ja kolhiintunut Saab.

Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita

Lohitahna lehtitaikinan välissä oli mehukasta ja valkoviini isossa lasissa viileää. Taustalla trio soitti ja kaukana alhaalla kimalsivat pakkasöisen Helsingin kirkkaat valot.

Mutta ihmisten takiahan liikkeelle lähdetään. Taas niitä iltoja, kun vuosikymmenien jälkeenkin huomaa, kuinka kaikki palautuu hetkessä. Virta on vienyt Töölöstä Espoon perukoille, Klaukkalaan ja Turkuun ja lapsista vanhimmat ovat jo vanhempiensa mittaisia, mutta yhteiset muistot palaavat parista sanasta. Vahvoja siteitä, jotka tulevat näkyviin, kun pölykerroksen puhaltaa päältä.

Hyvien ihmisten juhla.

Puhuttiin Väiskiä ympäröineestä piikkilangasta, sen aikaisista ruokakaupoista, luistimista, synnytyksistä, hevosten kengittämisestä, parkkipaikoista, pakollisista laskutikuista, lasten nimistä, sellotunneista, hevoskastanjasta, taskulaskimista, Suomenlinnan bileistä, vanhempien kuulumisista ja siitä, kun P korjasi vahvistinta ja saatuaan työn valmiiksi napsautti virran päälle saaden aikaan paukahduksen, sinisen välähdyksen ja suuren pimeyden. Kuulemma rööperiläisestä divarista aikanaan ostettu ja 15 vuotta sitten kadonnut bassoni on sittenkin tallella, jollain uudella treenikämpällä.

R:n taskumatista lorisi Jägermeisteria, A:lta viskiä.

Pilkun jo ammoin tultua ja henkilökunnan kerrottua haluavansa nukkumaan siirryimme päivänsankarin huoneeseen tarkastamaan, kuinka Fenderin kielet soivat bluesia. Toivomuksia otettiin vastaan.

Kello kävi sunnuntain neljättä tuntia, kun astuin ovesta Asema-aukiolle ja totesin taksijonon pitkäksi. Siis kävellen kotiin, hitaasti, koska kengät puristivat.

Sellainen työmiehen lauantai

Painoin pääni kumaraan ja kävelin jäisessä vastatuulessa Valtion alkoholiliikkeeseen ostamaan viskiä.

Lounaan jälkeen vedettiin lakanat. Ne olivat viileitä ja tuoksuivat samalta kuin tenavana uimapyyhkeeni kuivuttuaan saunan kuistin narulla.

Pikkumusta

Vaikka on kaikki vuodet liki kokeilematta, ajattelee koko ajan osaavansa kaiken yhä yhtä hyvin. Sitten taas kokeillessaan huomaa, että potku teettää työtä ja kerran kesytetty kiekko karkailee omille teilleen.

Mutta kun lakkaa murehtimasta asiaa ja keskittyy olennaiseen, löytää taas aloittelijan mielensä ja muistaa, mistä aikanaan nautti. Patenttiharhautus rystylle alkaa palautua mieleen ja tuntee, miten fysiikan lakeja hyödyntävä liukuminen luistimilla muistuttaa hetkittäin lentämistä.

Aurinko paistoi niin kuumasti, että kiekko hikoili pisaroita. Jäästä näki jo, mitkä tummat kohdat pehmenevät ensimmäisinä sohjoksi.

Kotimatkalla kevätaurinko paljasti, miten pölyisiä talot ja kadunvarteen pysäköidyt autot olivat.

Verilammikot siinä yhä oli ja telineet kasassa, kuvia näyttivät ottavan, Vaimo kertoi. Poika eilen viattomuuksissaan intoili nähtyään ambulansseja ja poliisiauton vilkut päällä. Edes iltauutiset ruudussa eivät tehneet samoista kuvista lapselle täyttä totta.

Lankapuhelin soi, ja pirteä naisääni halusi keskustella yhtiöni luotonhallintaan liittyvistä kysymyksistä.

Väärä numero.

Kaasunaamari väärässä päässä

AamuTV:n Jälkiviisaissa järkyttynyt Ritva Santavuori oli sitä mieltä, että Ilta-Sanomien mässäilemät varusmiesten hölmöilykuvat todistavat nykynuorison turmeltumisen ja kasvatuksen puutteen.

Höpö höpö, sanoi Claes Andersson, tuollaistahan se oli jo kun minä olin armeijassa.

Meillä ei 80-luvulla ketään talutettu koirina ja kaasunaamareillakin verhottiin vain yläpäätä, mutta kaikenlaiset Mustanaamio- Rambo- ja norppailtatoimet toki tunnettiin. Suomen Armeijan Intendentuurin varustuksesta kun saa rakennettua niin monenlaisia hauskoja asukokonaisuuksia.

Todellisten kärsimysten jäljittely suistuu melkein aina huumorista surulliseksi typeryydeksi, siksi irakilaisen vankilan tai Auschwitzin leikkiminen ei ole hyvä idea. Silti tuo episodi ei vielä osoita nykynuorison poikkeavan jotenkin aikaisemmista sukupolvista.

Typeriä näkyjä ja kohtauksia riittää varmasti jatkossakin joukkueiden pukuhuoneissa ja saunailloissa, opiskelijabileissä ja varuskunnissa, joista henkilökunta on lähtenyt illaksi kotiin.

Kamerakännyköiden ja muiden tallennusvälineiden yleistyttyä ne saadaan entistä useammin myös suuren yleisön paheksuttaviksi.

(Ja ihan toisesta asiasta: Koska Antero Kivelä ansaitsee huomiota, lisäsin kertaalleen sulkeutuneeseen Rantaradion kommenttiosastoon yhden puheenvuoron.)

Lisää vain ääni

Aivoröyhtäisyjä on julkaissut radio-ohjelman luettavana tekstinä ja vain sellaisena.

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä muoto.

Mustia oravia

Unen edellä, Poika.

- Onko olemassa mustia oravia?
- Ei kyllä taida olla.
- Ku minusta kyllä tuntuu et semmosissa pelottavissa metsissä on mustia oravia.

Tovi. Mietteliäs ilme.

- Miksköhän oravat aina juoksee karkuun ku minä meen niitä kattomaan?
- No ne on pieniä ja niitten pitää olla varovaisia jos joku koittaa ne napata.
- Mut ku minä en koita niitä napata ku minä vaan sanoisin terve.
- Ne ei taida tietää sitä.
- Mut jos orava ois ihan korkeella puussa ni sieltä se uskaltais kyllä vilkuttaa ja sit minä sanoisin sille moi.

Pekka ja Pätkä hemuleina

Poika teki ensimmäisen maalinsa. Iso kiekko liukui lumisella jäällä kehikon sisään muttei kalahtanut ihan alarautaan saakka. Kehuin. Vaimo sijoitti vasemmalta ohi. Kehuin myös.

L:lla oli kaukismaila ja pallo, minulla kiekkoversiot. Kaarreltiin laiskasti ja lauottiin, sitten taas tallottiin lumessa hakemassa ohi maalin viuhuneita lepattaneita projektiileja. Pallo lähti kyllä lavasta aika lailla kevyemmin, kokeilin.

Rososta päätellen kenttää ei ollut hetkeen jäädytetty, mutta aurattu sentään. Ja koppi oli auki. Ja taivas oli sininen ja aurinko häikäisi silmät vuotamaan.

L suuntasi kotiin suihkuun ennen iltavuoroa, meidän pesueemme kotiin mukavaksi muhineen jauhelihakeiton luo. Ulkoilun väsyttämät piipiäiset söivät sopuisasti, sitten vein kuopuksen unille.

Päikkärien unessa oli Lauttasaaren sillan kupeessa laiturissa valkoinen ruotsinlaivan kokoinen asuntolaiva nimeltä Esko A. Mattila. Se näytti konttialukselta.

Sinisen bussin jyristessä eteenpäin mietin, nukkuuko laivassa komennusmiehiä vai urheilukisojen vapaaehtoisia.

Kaukainen uhkaava jyrinä

Tietokone pitää ilmeisesti myydä, koska mitään ohjelmia ei voi kohta enää käyttää eikä netissä surffata.

Jokin patentti jossain ollaan kuulemma hyväksymässä.

Nykivää kärsimättömyyttä

Maanantaisin ilmassa on nykivää kärsimättömyyttä. Tenavat pitäisi saada nukahtamaan ennen kuin Tahdon asia alkaa.

Tänään näin viimeisen vartin.

Päivällä partaa ajaessani mietin, miksi nostalgiassa piehtaroimisesta tulee lievästi syyllinen olo. Pitäisikö ihmisen vain olla valppaasti kiinni nykyhetkessä ja tähyillä optimistisesti tulevaisuuteen?

Soi: Dusty Springfield: Son of a preacher man

Ikuinen yhtälö

SwitchX tarjoaa veropoliittisia visioita. Linjana näyttää olevan, että veroja pitää laskea, mutta julkisia palveluita ei saa karsia.

Entä jos verot siirrettäisiin valtion maksettaviksi?

Pinta on valon suunnassa

Päiviä kiireessä, koneeseen kytkettynä, ehtimättä kirjoittaa koska pitää kirjoittaa.

Pitää ja muka.

TV:tä sentään, pitkästä aikaa.

Aarretarinat tempaisevat aina mukaansa, niin myös Toplitz-järven syvyyksien salaisuudet. Luin aiheesta 30 vuotta sitten kirjasta Toisen maailmansodan sankareita ja vakoilijoita. Siellä majuri Krügerin "pikku" projektista kerrottiin otsikolla Vääränrahantehdas keskitysleirissä.

Illalla Beck, ei enää Sjöwallia eikä Wahlöötä mutta hahmoihin perustuen. Sen ajan tiedostavat teemat korvattuina tuoreemmilla tiedostavilla teemoilla.

Ihan hyvä, mutta Peter Haber on liian verevä Beckiksi.

Kevyt vuodenaika

Pölynutuisen ilman läpi loistava kirkas valo yhdessä talvisen pakkasen kanssa loi epätodellisen vaikutelman. Keväisen kepeän.

Jotenkin kuvaan sopi täydellisesti Louis Armstrong, joka lauloi kaupan katosta Wonderful worldia.

Pysähdyin keksihyllyn eteen elämään hetkeä.

Saattuepalveluksessa Jäämerellä

Mette miettii niinkin odottamatonta aihetta kuin merisotakirjoja.

Hyllyllä tuossa vierelläni lepää Julman meren ja Douglas Reemanin Kaapparilaivan välissä Alistair MacLeanin Saattue Murmanskiin.

Kuulemma ahmin Saattueen ensi kertaa seitsemän vanhana, ja ehkä juuri siksi se on tehnyt niin voimakkaan vaikutuksen. Etenkin risteilijän tuho tapahtumia toiselta alukselta katselevan laivalääkärin silmin, kranaattien ruhjoman aluksen syöksy vihollisen kimppuun, jotta saattueen jäännökset saavat tilaisuuden hajaantua turvaan.

"--Katsokaa! Mitä tuo merkitsee?"

Suomennos: Martti Montonen

Tyytymättömyyden ilmoituksia

Soneran johtajat eivät tienneet, eivät osanneet, eivät saattaneet aavistaakaan eivätkä etenkään ole vastuussa. Arvelen, että samat johtajat ovat työehdoistaan sopiessaan perustelleet palkkapyyntöjään osaamisellaan, tietämyksellään ja suurella vastuullaan.

En ole eläissäni soittanut "help"deskeihin ja uutuusblogi muistuttaa minulle, miksi en tule jatkossakaan soittamaan.

Tuokiokuvia

Ruokaillessani vilkaisen pöydän alle ja näen tenavat istumassa siellä vierekkäin, molemmilla aurinkolasit silmillä.

Tyttö kävelee perässäni sininen jääkiekkokypärä päässä ja juo taikamukista vettä.

Toisella korvalla

Kyllähän tämä Blogistan on vähän niin kuin semmoinen iso työmaaruokalan kahvipöytä.

Spes patriae

Se aika vuodesta, kun bussin ikkunoiden läpi kuumottava aurinko uuttaa sisustuksesta tuoksua. Kankaan, muovin, pintakäsittelyaineen, jonkin. Yksi haisi, toinen huusi ja täyttä oli. Mutta mitäpä siitä, kun on kevät.

Paluumatkalla junassa kuuntelin toisella korvalla rippikouluikäisten neitosten puheita. Riparileiri oli ollut siis niinku tosi pornahtava ja jätkät ois saanu ellei ne isoset ois just heränny. Juttu kulminoitui johonkin leirillä olleeseen tyttöön, joka antaa siis niinku kaikille.

Pasilasta kyytiin noussut opiskelijakolmikko naureskeli jollekin, joka ei saa muistiinpanoja tehtyä ja jonka memot on tosi koomisia.

Ai niin, ja ne kolme arviolta kymmenkesäistä poikaa pukukopissa luistimennauhoja sitomassa. Hora betyder huora på finska, porukan äijin opetti toisia.

Muutoin on olotila ojankaivuuta. Maa on kivistä ja savi tiivistä ja eväsleivät homeessa. Ja naapurilla parempi urakka.

Hyvää ja kaunista

Sängystä kuului Tuiki tuiki tähtöstä ja Ipu Apua, kun illalla luistelemaan päässyt pikkulikka piti omaa nukahtamisshowtaan. Ja tyytyväistä hihkumista.

- Ienotti Tyttö uittelee!
- Hyvä Tyttö, ienotti!
- Ienotti Tyttö aulaa!

Ja taputti itselleen.
-----
Näin Commitmentsista pätkän ja sitten lopun. Hyvä melkein loppu.

Ääniaalto tulee

Vierailkaa muuten dotkommuunissa, josta löytyy audiota ja ilmeisesti maan ensimmäinen podcasting...jokin.

Käytän epätäsmällistä ilmausta, koska en vieläkään täysin ymmärrä, mikä semmoinen podcasting on.

Tykkään kuunnella, lisää näitä.

3.30

Mitä isi minun nenästä valuu, Poika kysyi vaeltaessaan pimeässä aamuyössä vessaan. Sulla on nuha, vastasin tietämättä paremmin.

Itsellänikin vuoti lapsena verta nenästä harva se päivä. Nuha ja kuiva talvi-ilma eivät taida ainakaan helpottaa.

Vuoto asettui onneksi helposti kallistamalla pää ja hengittelemällä suun kautta. Unisen ukkelin rauhoitteleminen oli isompi homma, sitten puhdistettiin potilas ja ympäristö.

Hiljaisessa hämärässä erottuivat vielä pitkään avoimet silmät. Taisi jännittää, alkaako vuoto uudelleen. Silmien sulkeuduttua ja hengityksen hidastuttua minäkin nukahdin.

Maaliskuun aurinko

Olipas ulkona huikaisevan kirkasta ja tuulen puolella viiltävää. Mutta aurinko lämmitti poskea. Ihmisiä ei juuri missään. Pari satunnaista koiranulkoiluttajaa.

Laskettiin pari kertaa mäestä ja kiipeiltiin kaltseilla.

Kotona tenavat raahasivat tuolit hellan tuntumaan ja seurasivat niillä seisten, kun laadin italianpataa. Poika ei lämmennyt ajatukselle, että eilisestä jäänyt yksinäinen nakki viipaloitaisiin sekaan.
- Mut sinä voit ottaa sen sit mukaan ku sinä meet joskus Mäkkäriin ni sinä saat sieltä siihen ketsuppia, ehdotti.

Tämä yksi elämä

Takanani bussissa lojuva teinipoika kertoi puhelimeensa, että hiihtolomailtana oli tullut juotua neljä Karhua, kaksi Lapin Kultaa ja pullo leijonaviinaa. Ilmoitus ei ehkä herättänyt toivottua huomiota, koska hetken päästä poika kertoi saman asian uudelleen.

Ymmärsin paremmin, kun ovea kohti siirtyessäni erotin korvan ja kojeen välistä vuotavan tytönäänen. Teinipojalla on joskus kovin vähän sellaista, millä erottua markkinoilla muista teinipojista. Kymppi ruotsinkokeesta ei ehkä säväytä.

E pesueineen poikkesi iltapalalla. Vähän lisää oli leikelty ja sytostaatteja menee, hymyt ovat edelleen väsyneen kireät. Sovittiin, että nähdään seuraavaksi taas heillä.

Sitten jo maaliskuu tässä ainoassa elämässä.