Näkymä rannalta

Se pieni ero

Muistisääntöni pyykkiä kaappiin viikattaessa on, että pitkähihaiset tulevat kaapin pohjoisreunaan ja lyhythihaiset eteläreunaan.

Minun mielestäni se on loogista ja käytännöllistä.

Käristyvän makkaran tuoksua pakkasilmassa

Kylmää, kirkasta, kuivaa.

Olaus Petrin kirkon kellot alkoivat moikua juuri kun kuljettiin ohi. Tuo olisi pitänyt äänittää, ajattelin, nyttemmin kaikenmoiseen tallentamiseen vonksahtaneena.

Karvalakkisen herrasmiehen vahvistettu ääni kertoili talviriehan ohjelmasta samalla kun kuuman mehun ja käristyvän makkaran ääreen alkoi muodostua jonoja. Loppu Töölö-aiheisen kirjan painoksesta katosi myyntipöydältä hetkessä.

Seinänvierustalla auringossa oli selvästi vähemmän kylmä.

Tätä puistoa hiihdin tenavana ympäri, ympäri, ympäri, loputtomiin. Kun kansanhiihtosuorituksia kertyi korttiin tarpeeksi, sai kangasmerkin ommeltavaksi anorakkinsa hihaan.

Makkarajonossa A:n isä mainitsi lähestyvän luokkakokouksensa. Kirjoittaneet meidän koulusta (fraasina possessiivisuffiksitta) mutta kymmenen vuotta myöhemmin.

Tenaville riitti, että oli lunta, kiipeilytelineitä ja kavereita. Toki Tyttö halusi syliin tuijottamaan lumoutuneena, kun neitonen soitti hanurilla Päivänsädettä ja menninkäistä. Pojan piti päästä välillä viereiselle jäälle luistelemaan. Samalle, jolla minä otin silloin joskus ensipotkuni.

Paloautoa ja ratsupoliisia ei vielä näkynyt, mutta pienet alkoivat väsähtää ja isojen varpaista kadota tunto, joten käännettiin rattaat kohti kotia. Suussa maistui sinappi.

Neonpunainen erkka

Janssonin kiusaus tummui päivällä uunissa. Mikä kala se jaansson on, Poika halusi tietää.

Keveästi höyläävä yhden jalan ulkoteräjarrutus. Täydellisen epävakaa asento, mutta niin kauan kuin vauhti on, tasapainon tuntee.

Kiekko totteli tänään paremmin, mutta jäällä oli turhan verran lunta. Täydellinen lähtee ranteella mukinkorkuisena ja kilahtaa takatolpan kautta. Muutaman kerran sain kaivella hankea mustan liu'uttua hämärässä kaukaisuuteen kuin torpedovanan. Aina löytyi.

Lonkan koukistajat muistuttivat eilisestä. Vasemmalta selkäfilee myös, moisessa toispuoleisessa räyskimisessä.

Poika luisteli taas puolet paremmin kuin eilen. Maisema alkoi vaihtua ja kaatuili melkeinpä vain huvikseen. Vielä enemmän huteja kuin osumia, mutta kun syöteltiin hetki, kuulin ympyrän sulkeutuvan loksahtaen. Sama kenttä, minä, 70-luvun alkupuoli, neonpunaisella teipillä erkattu maila, lasikuidun haju.

Kotona keitettiin vettä ja kaivettiin kaapista mummon mustaherukkamehu.

Torstain tuli ja jää

Espoon yllä leijui valtava tulipallo. Sitä oli pakko kääntyä yhä uudelleen olkansa yli katsomaan. Jäällä kulki väkeä, Hietarannan rantaviivaa ei erottanut.

Kypärän saanut Poika halusi ja pääsi illalla jäälle. Viimeksi tuettuna huojunut heitti nyt irti käsistä, pysyi tolpillaan ja eteni, vaikka hitaasti. Lasten oppimiskyky ällistyttää aina vain. Ja yritti hyppyä, vastaten ihmettelyyni: ku minä katoin teeksusta ku ne hyppäs siellä taitoluistelussa.

Tovin katseltuani minäkin halusin. Matkalla kotiin hakemaan luistimia huomasin juoksevani ja olin pikkutyttö taas.

Tenavien siirryttyä äitien kanssa laskemaan mäkeä luisteltiin ja lauottiin isolla puolella. Sählypalloon tottuneelle kiekko on pitkästä aikaa yllättävän painava. Sirklailu jäi tylsillä putkilla varovaiseksi, mutta löysin taas vauhdin, painovoimaa uhmaavat kaarrokset ja tuulen kohinan korvissa.

Huomenna sattuu moneen paikkaan.

Soi: Kerkko Koskinen: Sateentekijä

PS. Kattojen päällä makaava kuu oli alkuillasta niin suuri, että teki mieli väittää kuvaa manipuloiduksi.

Rantaradio

Kun Dägä dägän Samuli julkaisi viime keväänä Älyvapaa Blogistan -sarjan, ajattelin, että kohta varmaan joka toista blogia voi myös kuunnella.

Jostain syystä niin ei kuitenkaan käynyt. Samulikin on ajoittaisista penäämisistäni huolimatta pitänyt jatko-osat vielä suunnitteluasteella, joten päätin kokeilla itse. Syntyi Rantaradio (mp3, viitisen megaa).

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että konsepti on mielenkiintoinen.

Talvi-iltain tarinoita

Lumi oli stiivistä styroksia. Luonnottoman kevyet lohkareet kilisivät ja rahisivat pyllymäkeä alas.

Isi ne vauhtiviivat kuuluu alaspäin ja kissa ylöspäin, Poika korjasi kun istuin liukurille. Tunnollisesti käänsin muovinpalan ja laskin jäisen mäen yhä uudelleen, ensin pieni hyppyri ja sitten pitkä liuku tasaisella. Jalat piti vain saada pysymään ilmassa.

Hiljaiset lentokoneet vilkkuivat valoteoksina yli, äänilaahus liukui perässä. Virkamiesten talon harjaa koskettava suuri pyöreä kuu kohosi nopeasti ylemmäs. Tuon takia nukuin viime yön tosi huonosti, E:n äiti arveli.

Pikkulikka oli kesken jääneistä päikkäreistä asti ränäinen ja Poika muuttui väsyessään Nuunuuksi, joka imuroi suuhunsa likaisimmat lumet. Omiakin varpaita alkoi palella, joten lähdettiin vielä koko retkue meille.

Kuuma mannapuuro kelpasi kaikille. Höystin omani mansikkahillolla.

Harmaavalkoinen

Aina jossain vaiheessa päivää pikkulikka ilmestyy työkammioon, kipuaa syliin ja ilmoittaa: poikasta.

Silloin pitää laittaa soimaan Lenni Lokinpoikanen.

Jos musiikkia ei ala heti tulla, Tyttö osoittaa ruutua ja sanoo: ei toimi.

Laulun alettua ojentautuu sylissä pitkäkseen ja alkaa tapailla sanoja. Kohdassa, jossa tulee lokin huutoa, kohottautuu, suipistaa suutaan ja tohkeaa: Huu! Harakka!

Vakavan rajapuomilla

Vielä juuri ennen nukahtamista silmät avoimiksi havahtuen:

- Sinun isi ja äiti on isi kuollu.
- Niin ne on.
- Miks ne on kuollu?
- No ku ihmiset tulee ihan tosi vanhoiks ni sit ne kuolee.
- Mut minä en kyllä halua et sinä kuolet.

Punertava auringonlasku

Rappuun astuessa korvalehtiä viilsi hetken vielä enemmän. Sitten pattereista nouseva lämpö alkoi imeytyä ihoon.

Kotona vaatteet lämpenivät ulkoa mutta sisäpuolelle jäi vilunväristyksiä.

Luen blogeja mutten kohmeisilla aivoillani ymmärrä niitä.
- - - - -
Suuren hainmetsästyksen luin aikanaan useasti, muuta Thompsonia en. Opus lie kateissa samassa paikassa kuin tiedekunnan varjo-opinto-opas, Juho Juntusen Tuuliajolla ja Pekka Saurin & Teppo Turkin Hengissä Helsingissä.

Vaarallisia maailmoja

Kokeissa havaittiin muun muassa, että suuntaepävakaus on yleistä muillakin kääntyvillä potkurialuksilla, kirjoittaa uudesta Suomenlinnan lautasta aamun HS:ssa Merituuli Ahola.

Taidan palata matkustamaan siipirataslaivoilla.

Sen sijaan lasten ja nuorten tapaturmakuolemat ovat lähes puolittuneet Suomessa vuosina 1971 - 2002, arvioi tutkija Ville Mattila.

Ehkä pyöräilykypärillä, pelastusliiveillä ja turvaistuimilla tosiaan on jotain merkitystä.

Hei Tomi Traktori

Tenaville oli ostettu IKEAn reissulla 95 sentin taskulamput. Koska muistan vielä lapsuuteni, kävin heti kaupasta niihin patterit.

Tämän viikon vakiojälkkäri on toffeejuustoa näkkileivällä. Kotiintuomisiksi kilon saanut L poikkesi lahjoittamassa puolet saaliistaan meille. Poikamiehellä kun kulutus on rajallinen.

Soi päässä: Tomi Traktorin tunnari

Soodaa ja kuplia

En ymmärrä ihmisiä, jotka... tuntuu olevan nykyisin suosittu tapa aloittaa kirjallinen vi**uilu.

Edellinen ei liittynyt mihinkään omakohtaiseen tai konkreettiseen tapaukseen vaan nousi vain jostain alhaalta.

Lisäksi tuli mieleen semmoinen, että Blogistanin harrastajanaputtelijat, tai mikseivät ammattilaisetkin, kirjoittaisivat kukin fiktiivisen tarinan, jonkinlaisen pienoisnovellin. Tai kumminkin niin lyhyen, että sen jaksaisi ruudultakin lukea. Urakkaa voisi helpottaa, jos kukin saisi valmiin aiheen tai otsikon.

Mutta nämä nyt ovat vain näitä öisiä näkyjä.

Maalla kaupungissa

Oltiin ainoat matkustajat hymyilevän kuljettajan sompailemassa 24:ssa. Bussin renkaat sihisivät kuramärällä kadulla, mutta sivummalla lunta tummensivat vain puista varisseet ripsut.

Maitomainen hiutaleinen sumu kietoi puusillan harsoonsa ja hämärsi rannat aavistuksiksi. Citytintti lauloi lyhyttä terävää, kun kulkueemme katosi saaren uumeniin.

Tutkittiin kirkkoveneet, aitat ja torpat. H kertoi, kuinka yhden ylisillä oli sen alkusijoilla säilytetty saksalaisilta jääneitä aseita ja miten yhdelle pojista kranaattileikissä kävi.

Kioskin luona grillattiin makkarat ja juotiin termoskahvit. Isommat halusivat ja pääsivät ponin selkään. Poika kuunteli tädin ohjeet tarkkaan ja leuka pysyi ryhdissään koko matkan. Ilmeistä päätellen loputtoman monta rasittavaa lasta ja vanhempaa kokenut ponittaja varoitti erikseen muovipulkkien kolistelusta ja salamavaloista.

Perheen kiihdyttäminen täyteen vauhtiin napakelkassa käy anaerobisesta harjoitteesta. Kävellessämme poispäin yritin haukkoa huomaamatta henkeä samalla kun maitohappo valui kohti nilkkoja.

Kotimatkalla pienten silmät lupsahtelivat.

Kevyeksi havaittu

--blogeja pitävät enimmäkseen siis tavikset, joilla on liikaa aikaa ja latteaa sanottavaa sekä tietokone, kertoi 19. helmikuuta Kirjailijan päiväkirja jonkun Juha Seppälä -nimisen henkilön kirjoittaneen Aamulehteen.

No mutta. Tuohan kävisi suoraan tämänkin blogin määritelmäksi.

Taidanpa jatkaa Älyvapaa Blogistan -äänitallennearkistoni kuuntelua.

Japani Töölönlahdella

Satanut uusi lumi oli tehnyt Töölönlahden maisemasta mustavalkoisen, sellaisen japanilaisen kuvan.

Kekkosen altaan raikkaan näköisessä vedessä uiskenteli sorsapari.

Käännyttiin juuri Finlandia-talon kulmalta, kun punainen dieselveturi kiskoi jonoa VR Cargo -vaunuja kohti Linnunlaulua ja Pasilaa. Kymmenen minuuttia nopeampina olisi ehditty tallennusetäisyydelle, mutta ainakin kuultiin hörskytys veturin nostaessa ylämäkeen kierroksia.

Takaisin kiertäessä missattu kuva oli se, jossa siniset venäläiset vaunut ylittävät Helsinginkatua samalla hetkellä, kun vihreä rautiovaunu kolisee esiin sillan alta.

Tenavatkin kävelivät sen verran, että tuli nälkä ja väsy. Perujen, murukastikkeen ja hedelmien jälkeen oikaistiin kahdeksi tunniksi riviin.

Pekka ja Pätkä hallintoalamaisina

Etsin vuoronumerolaitetta aikani. Niin muutkin. Se oli pieni ja melkein tuolien välissä. Laskin salkun lattialle ja asetuin takaseinän viereen seisomaan.

Lierihattuun ja kalliin näköisiin vaatteisiin sonnustautunut herrasmies kulki edellä kädet selän takana, rouva kaksi askelta perässä. Katselivat tutkivasti telineiden lomakkeita. Kaksi huivipäistä naista lastenvaunuineen. Vain toinen lapsi huusi. Maihinnousutakkisella reppuselällä oli parta ja pitkät harmaat hiukset, päässä rikkinäinen pyöräilykypärä. Nuoria maahanmuuttajan näköisiä miehiä lompsi tiskille vuorollaan, aina kaksin. Heidän uhmakkaissa askeleissaan hakkasi vihainen rap.

Siilitukkainen opiskelijapoika tarjosi keppiin nojautuvalle turkkirouvalle hymyillen istumapaikkansa.

Leipiintyneen näköinen virkailija kyykytti lempeän näköistä mustaa miestä, joka veti salkustaan yhä uusia papereita. Toinen musta mies seisoi puoli metriä taaempana ruskea kirjekuori ja vuorolappu yhä kädessä. Yhä uusia papereita. Kehonkieltä. Sanoja. Arvonlisävero. Patentti- ja rekisterihallitus. Vakuus. Ei me ehditä semmoisia täällä hoitaa, virkailija kuului lopulta tiuskaisevan. Lempeän näköinen laskosti lukulasinsa koteloon ennen kuin miehet nyökkäsivät kohteliaasti ja poistuivat.

Seuraavaksi minun numeroni. (Niinpä tietysti.) Leipiintynyt ojensi kätensä kohti nappulaa muttei painanut vielä, viereen oli ilmestynyt kollega, jolla oli asiaa. Kakkosluukun asiakas nousi lähteäkseen. (Mene mene mene.) Ei, istui sittenkin vielä alas. Leipiintynyt jatkoi keskusteluaan sormi napilla. (Uutta toivoa.) Kakkosluukun asiakas nousi ja tunki paperit kuoreen. (Paina sitä nappia!) Kakkosluukun virkailija painoi nappia, minun numeroni syttyi seinälle punaisella. (Joo!)

Asia hoitui ripeästi ja ystävällisesti. Neitonen otti kopiotkin talon puolesta.

Arkadiankadulla pysähdyin ihmettelemään jonkinlaista putkienpuhdistustopparoikkaa. Ainakin höyryä oli paljon.

Leimalla

Katsastusmiehellä ei ollut sanottavaa.

Leima paperiin ja ensi vuonna uudestaan.

Kerran näinkin.

Asvaltin hyinen syleily

Jos auto seisoo pitkään kadunreunassa ja sää vaihtelee samalla suojasta pakkaseen, auto jäätyy kiinni katuun.

Tänä vuonna ei sentään vanteen reunaan saakka. Eikä tarvinnut hakata teräslapiolla irti.

Aika keväinen keli. Penkkaripäivänämme oli samanlaista. En muista, oliko vanhojenpäivänäkin.

Verohallinnon palvelunumeron neitonen puhui ihastuttavan kaunista savoa.

Laske bloggaajastatuksesi

On Linda Brava (-50 p) On Anneli Jäätteenmäki (-20 p) On opiskelija (0 p) On ATK-alalla (+5 p) On toimittaja (+10 p) On kokki (+20 p) On kirjailija tai muusikko (+30 p) On alallaan tunnettu olematta Brava tai Jäätteenmäki (+75 p)

Bloggaa koulussa tai kirjastossa (-10 p) Omistaa PC:n (0 p) Omistaa Macin (+50 p) Omistaa lisäksi jonkun muun iGadgetin (+25 p)

Asuu kaupungissa (-5 p) Asuu maalla (0 p) Asuu Helsingissä, Turussa, Tampereella tai Oulussa (+10 p) Asuu ulkomailla (+15 p) Asuu Kalliossa (+50 p)

On sinkkumies (-25 p) On suhteessa (0 p) On huonossa suhteessa (+10 p) On sinkkumies, jolla on vientiä (+25 p) On sinkkunainen (+50 p)

On heteroseksuaali (0 p) On homoseksuaali (+25 p) On biseksuaali (+30 p) On jokin erikoinen seksuaali (+40 p)

Syöpäläisiä (-25 p) Lapsia (-10 p) Koira (+10 p) Kissa (+25 p) Jyrsijöitä (+30 p) Hengenvaarallinen lemmikki (+50 p)

Joutilas (-10 p) Kiireinen (+15 p) Työn paljouden uuvuttama (+25 p) Uupumuksesta huolimatta bailaa ankarasti (+40 p)

Nyhvö (-20 p) Buddha (+10 p) Äijä tai bitch (+25 p)

Nyhjää kotona (0 p) Osallistuu blogimiitteihin (+25 p) On niiden keskipiste (+50 p)

Lämmittää Saarioisten pizzan (-20 p) Osaa laittaa uunimakkaraa (+5 p) Laittaa ruokaa perheelle (+10 p) Osaa paistaa pihvin (+15 p) On kasvissyöjä (+20 p)

Vetää kiljua, bisseä tai sidukkaa (-20 p) Harrastaa erikoisoluita (+10 p) Harrastaa sikareita tai viskejä (+20 p) Sekoittaa cocktaileja ja valokuvaa ne blogiinsa (+50 p)

Juo Batterya (-5 p) Juo kahvia (0 p) Juo teetä (+15 p) Juo kahvia nimikkomukista, jonka valokuvaa blogiinsa (+30 p) Juo teetä, jonka valmistaa japanilaisin seremonioin (+50 p)

Ei kuvaa (0 p) Valokuvaa (+5 p) Osaa valokuvata (+25 p) Kuvaa filmille ja kehittää itse (+30 p)

Lukee Paasilinnaa tai Sariolaa (-15 p) Lukee Waltaria (+5 p) Lukee sarjakuvia (+10 p) Lukee japanilaisia sarjakuvia (+25 p) Lukee filosofeja vieraalla kielellä (+25 p) Lukee jotain, mitä lukijat eivät ole lukeneet (+50 p)

Siteeraa itseään (-20 p) Siteeraa apostolia (-5 p) Siteeraa sosiologia (+5 p) Siteeraa filosofia (+20 p) Siteeraa Daniel Mocsnya (+35 p)

On intin käynyt mies (0 p) On sivarin käynyt mies (+15 p) On intin käynyt nainen (+25 p)

On mies (+10 p) On nainen (+10 p) Sukupuoli on vain aikansa elänyt yhteiskunnallinen konstruktio (+25 p) On ruumismin yläpuolella (+40 p)

On ruma nainen (-25 p) On tavallisen näköinen nainen tai mies (0 p) On ruma mies (+10 p) On komea mies (+15 p) On kaunis nainen (+50 p)

Matkustaa Kanarialle tai Rodokselle (-15 p) Ei matkusta (0 p) Alati työmatkoilla kotimaassa (+10 p) Alati työmatkoilla maailmalla (+25 p) Lihasvoimin halki Suomen (+50 p)

Haastateltu lehteen bloggaamisesta (+30 p) Haastateltu radioon bloggaamisesta (+35 p) Esiintynyt TV:ssä kertoen bloggaamisesta (+100 p)

Bloggaa teinixiksi (-50 p) Bloggaa suomeksi (0 p) Bloggaa ruotsiksi (+5 p) Bloggaa englanniksi (+15 p) Bloggaa kielellä, jota harva suomalainen osaa (+20 p)

Toimii Keskustassa (-20 p) Toimii Kokoomuksessa (-5 p) Toimii SDP:ssä (+15 p) Toimii Vasemmistoliitossa (+25 p) Toimii Vihreissä (+25 p)

Kertoo ostaneensa iltapäivälehden (-20 p) Kertoo lukeneensa iltapäivälehteä (-5 p) Lukee iltapäivälehteä verkossa (0 p) Halveksii iltapäivälehtiä (+5 p) Ei kiireiltään ehdi lukea lehtiä (+20 p) Lukee vain kirjoja (+30 p)

Ei harrasta (-5 p) Harrastaa pienoisrautateitä (+5 p) Harrastaa oikeita rautateitä (+20 p) Harrastaa itämaisia kamppailulajeja (+20 p) Ampuu tuliaseilla (+30 p)

Innostuu Selänteen sopimuksesta (-5 p) Innostuu Ribbentrop-sopimuksesta (0 p) Innostuu Kioton sopimuksesta (+20 p) Näkee mustia helikoptereita (+25 p)

Siittää (+5 p) Synnyttää (+25 p) Ei ekologisista syistä tee kumpaakaan (+30 p)

Juottaa vastiketta (-50 p) Imettää (+15 p) Imettää pitkään (+25 p) Imettää tosi pitkään (+30 p)

Laiminlyö (-25 p) Vie tarhaan (-5 p) Hoitaa kotona (+10 p) Kantaa työskennellessään kantoliinassa (+30 p)

Ajaa autolla (0 p) Ei aja autolla (0 p) Ajaa kalliilla autolla (+10 p) Ei ekologisista syistä aja autolla (+20 p) Osaa korjata autoja (+30 p)

Aikahyppyjä

Jos käänsi päivällä kasvonsa valoa kohti ja oli iho herkkänä, saattoi tuntea auringon lämmittävän. Lumi oli silti puuteria ja viima kohmetti varpaat.

Kirkassilmät söivät halulla, minkä jälkeen yksi nukahti sohvalle. Toinen lauloi Tuiki tuiki tähtösen kahdesti ja, koska isä oli nukkuvinaan, taputti itselleen.

Illalla Etelä-Euroopan viimeisen sotatalven sää oli viikosta toiseen kurja pitäen B-24:t enimmän aikaa maassa. Maailman koulutetuin ja parhaiten palkattu asemahti syyti Cerignolassa rutiköyhille italialaisille kangasta, Hershey-patukoita ja Spamia, sitä alkuperäistä. Vastalahjaksi tuli kivirakennuksia, puhtaita univormuja, kotitekoista tomaattikastiketta ja amorea.

Aina pilvien hälvetessä 35-tonniset möhkäleet punnertautuivat ilmaan ja pörisivät yli Alppien kylvääkseen sitten tulta ja tuhoa Wienin ratapihoille tai Skodan tehtaille. Pula polttoaineesta ja piloteista olivat jo pudottaneet Luftwaffen taivaalta, mutta 88-millisten tiheä sulkutuli teki yhä preeriain poikain elämästä epävarmaa.

Sivumaku

Tää maistuu kyllä iha Haisulilta, Poika arvioi, kun pestiin hampaita Muumi-tahnalla.

Neljästoista toista

Minä haluaisin että minun ystävänpäivänä ois jotain tarjottavaa vaikka keksejä, Poika pohti.

Hyvä pitkä päivä

Päivä oli liki täydellinen, kunnes ruokapöydässä joku mainitsi Helsinki-Vantaan lentoja ohjatun tuulen vuoksi Tampereelle.

Kentällä monitorit vahvistivat aikataulujen pissivän, Kööpenhaminassa vielä enemmän. Siellä kuulutettiin tulleen 30 senttiä lunta.

Lähtöaika siirtyi. Ja siirtyi. Ja siirtyi. Se ei haitannut enää sen jälkeen kun kävin ostamassa kioskista 139 nokilla Stephen E. Ambrosen kirjan Wild Blue: 741 Squadron - on a wing and a prayer over occupied Europe. Osa oli vielä jonottamassa sadan kruunun hyvittelylapuillaan välipalaa, kun teksti ruudussa muuttui.

Go to gate

The flight attendants look very pale, miimikon oloinen vierustoveri arvioi pilke silmäkulmassa. Väsyneiltä ainakin. Miimikko kertoi, että konetta oli ollut vastassa ambulanssi sen saapuessa Helsingistä.

Havahduin B-24 -lentäjien koulutuksesta, kun alettiin laskeutua. Harmaanvalkoisesta pimeydestä alkoi erottua teiden valohelminauhoja ja rakennuksia. Lopulta kiitotien valoja. Aamuöinen Helsinki-Vantaa oli tuiskun riepottama lumierämaa, josta pilkisti päällystepälviä ja sairaan värisiä valoja.

Viimeinen bussi oli juuri mennyt, taksijono pisin näkemäni ja tuuli kylmä: siis aika murtaa sinetit Suunnitelma B:n kirjekuoresta. Saatiin kyyti Petikon Essolle ja tilattiin sinne taksi. Tuusulantiellä ja Mäkelänkadulla jyräsivät tiekarhujen ja aurakuorma-autojen falangit.

Ennen aamua piti vielä saada kuvia keskieurooppalaisille: valitsin ja lähetin viisi. Pitkää päivää sielläkin, sillä kiitos kilahti postilaatikkoon saman tien.

Neljältä sammutin koneen.

Vertigo vaaleaveriköttä

Muistutus itselle: ei enää ikinä bussiin, joka laskeutuu iljanteisella nollakelillä Holmenkollenin huipulta. Kapea tie, neulansilmämutkat, olemattomat reuna-aidat, heti tienreunasta alkava tyhjyys ja jossain kaukana alhaalla kimaltavat kaupungin valot.

Matkalla alas tuijotin tiukasti puhelimen näyttöä, hengittelin syvään ja kuuntelin ilmajarrujen khuohh-ääniä.

Se taivasta koskettava hyppyrimäkikin. Enkä mennyt muiden mukana reunalle kurkkimaan monttuun. Kuinkapa Nykänen voisikaan olla täysjärkinen?

Viimeksi tämän porukan matkassa keikuin tuulessa huojuvilla gondoleilla vuorelle kahden kilometrin korkeuteen. Tästä lähin mukaan vain Tanskassa tai Pohjanmaalla.

Rannan lähellä oli sitten ihan hienoa. Tuossa hotellissa kuninkaanlinnan vierellä oltiin viime kerralla. Aker bryggellä jossain voisi (olisi varaa) syödä kerran per reissu, nyt ei ehtinyt. Eikä Akershusin linnakkeen sotamuseoihin. Vogts Gatella ulvotti vastaan kaksi paloautoa ja ambulanssi.

Kaikki mainostavat Grünerløkkaa. Ja aamulla nähtiin Ryenin metrovarikko ja äveriäiden saari, jonne johti komea silta.

Saitsarin firaabelina heittänyt Frode sai rahaa, viirin ja halauksen kauniilta naiselta.

Polku lähtee vajan päästä

Matalalta paistava aurinko häikäisi silmät viiruiksi, mutta lätäköiden luja jää kertoi pakkasesta. Siis pipo ja Thinsulatet ylle päiväkävelylle.

Katua kaupalle, alas raitiopysäkin luo, mäkeä ylös, pienten hienojen talojen sekaan ja mäkeä alas. Onneksi yksi joukosta osasi takaisin. Kaupasta pullo Imsdalia, tölkki Frydenlundia, pussi BridgeBlandningia ja Verdens Gang.

Kahdet päiväunet. Aurinko laski tänäänkin upein värein.

Vanhoja tuttuja. Lupauksia juoda yhdessä oluet viides kesäkuuta. Vohveleita ja kahvia. Kauniita neitosia, joilla on ikirusketus ja väsyneet silmät.

Illallinen 22.30. Päälle kahvit ja aulassa 20 kruunulla nettiä. Mitvit ja muutama muu eivät auenneet lapsilta kielletyn sisällön vuoksi.

Huoneessa hylkäsin Frydenlundin ja avasin sen sijaan BridgeBlandningin. Vielä rivi erilaisia akkuja lataukseen.

Yli veden ja vuoren

Avro 85 oli sisältä pieni mutta lensi tasaisesti. Pilvien yläpuoella paistoi aurinko. Tenavana koottu brittipommari taisi olla nimenomaan Avro Lancaster.

Bussi löytyi ja jyrisi joukon kohti upeaa auringonlaskua. Lunta ei näköjään ole sitäkään vertaa kuin Helsingissä.

Illan sessiolla bussi kiemurteli alas, alas, alas ja läpi pitkien tunnelien. Edessä kiitävä Statoilin säiliörekka herätti ikäviä visioita. Satamalaiturissa pieni rahtilaiva, siellä täällä treenit menossa valaistuilla ja yhdellä jopa lämmitetyllä kentällä. Ei ihme, että pärjäävät futiksessa.

Nyt syön aamiaispöydässä toffeejuustoa ja katselen alas vuonolle, jonka ympärillä kohoavan kaupungin aamuaurinko kultaa.

Sana viikonvaihteeksi

Huomenta tytöt. Voi olla että joudun piakkoin matkustamaan.

(Tämä ulkomuisti. Sanoikohan Manne Arvottomissa linnuilleen juuri noin?)

Jollei minusta kuulu loppuviikolla, en ole päässyt yhteyksille.

Vähäkäsi

Saigonin houkuteltua naiset sain tilaisuuden ruokkia, ulkoiluttaa, liottaa, höyryttää, iltapaloitella, hammaspestä ja tainnuttaa piltit. Kaksi kättä oli vähän.

Poika nukahti sekunnissa, Tyttö ei. Normaalin 20 minuutin rupattelu- lauleskelu- ja pystyynponnahtelujakson jälkeen likan leuka loksahti, kun oivallus äidin puuttumisesta iski. Kuultiin 25-minuuttinen dramaattisempi ja äänekkäämpi finaali.

Lopulta uni vei jalat alta ja viimeiset tyrskähdykset irtosivat jo silmät kiinni.

Hengityksen tasaannuttua rauhalliseksi tuhinaksi nousin hitaasti ja hiljaa. Tyhjensin vannat, ripustin ulkovaatteet kuivumaan, raivasin olkkarin.

Itä on sininen

Metro ampaisi tunnelista huikaisevaan kirkkauteen. Katselin rantatietä, kaasukelloa ja taivaanrannan torneja. Paloasema, Johanneksen ja Agricolan kirkot, Torni. Skattan takana autolautan kolmiomainen korsteeni. Sompasaaren kaijassa kaksi konttilaivaa kylpi auringonpaisteessa.

Perillä mentiin heti syömään. Jos tapaisin fetajuuston keksijän, tarjoaisin kierroksen. Myös pinaattibroileri suli suussa.

Palaverin jälkeen kamera selässä paluumatkalle. Metroa odotellessa hengitin valoa ja kuuntelin laulajaa.

Tityt - tityt - tityt - tityt - tityt

Tällaisina päivinä jalat irtosivat maasta, tenttikirjat heitettiin reppuun ja lähdettiin jonnekin vain tekemään jotain.

Hesaria alas

Kaivoin tältä kaudelta jo kaappiin sullotut vermeet esiin, sillä itätuuli toi sotatorven kutsun: Golgata kohtaa Firman.

Ensi erän viimeisellä sekunnilla katsoin sivusta, kun oikea jalkani ojentui kohti alakulmaa ja kohtasi pallon, jonka vastustaja samalla hetkellä laukoi reboundista juuri sinne. Pallo kimposi jalasta kohti kaukalon kulmaa, summeri soi ja minä sekä vastustaja katsoimme palloa ja sitten toisiamme suu auki, yhtä ällistyneinä. Selkäytimestä? Lihasmuistista? Sattumaa? The mystery of performance, sanoi kerran Ken Dryden.

Voitto johtui isoimmin ex-liigapelaajasta.

Loppuverryttelyksi nousin metrosta Kurvissa ja kävelin kotiin.

Harjutorin kohdalla näin Volkswagen Typ 3:n ja menin kadun yli katsomaan tarkemmin. Ohjauspyörän vanha VW-merkki, kapeat takavalot, niiden alla pyöreät kissansilmät. Iso nostalgia.

Ovisyvennyksessä Tenkkaa vastapäätä ahavoitunut mies tutki pulloa, etiketistä päätellen rehtiä Soppaa. Brakun kirkkaissa valoissa treenasivat jääpalloilijat, Kuikan hämärässä koukistajat. Sillan päällä seisoi pikajuna, kai opastimen vihreää odottaen. Töölönlahden pinta kiilteli jäisenä. Puutarhan kohdalla nousi esiin kaivetuista kaukolämpöputkista mustaan pakkasiltaan höyrypilvi.

Seisoin pitkään oopperan valoissa luullen, että kännykkään puhuva turkkiin ja vinttikoiraan pukeutunut nainen oli painanut nappia. Lopulta tajusin valotolppien laatikot pimeiksi ja kävin painamassa niihin valot. Kun vihreä viimein syttyi, ylitti nainenkin kadun.

Puretuista parhaat

Puretut talot, jotka ensimmäisinä ottaisin takaisin:

1. Norrménin talo
2. Sipoon kirkko
3. Heimolan talo
4. Suomenlinnan kirkko
5. Kampin paloasema

(Edit: ja nämähän on siis valittu Antti Mannisen kokoamasta ja HS:n kustantamasta Puretut talot -kirjasta.)

Ihan maaliskuu

Vaan on se komea ääni, kun jäät irtoavat jostain katonrajasta ja rämisevät rännin sisällä alas pirstoutuakseen seitsemän kerrosta alempana odottavaan asvalttiin. Palasia sinkoilee kengille saakka.

Ihan kevät, ajattelin, kun ulkona oli vielä valoisaa mutta kello jo neljä. Ja uudelleen illalla ulkona, kun sihisevä ja ropiseva päivä kylmeni kengän alla rouskuvaksi yöksi. Ihan maaliskuu.

Kävin kääntymässä Länsisatamassa ja Itämerenkadun päässä kuuntelemassa rekkojen jyrinää. Mecklun mäki on aina sama pakokaasuinen, pölyinen, meluinen kuilu. Ja se likainen sairaalan aita.

Eero Marttinen ei saanut Mikko Niskasen elämästä hirveästi irti. Taiteilijalta kuulosti, taivaassa tai helvetissä sen mukaan, miten tuorein elokuva otettiin vastaan. Pinnan alla kova halu näyttää niille ja ainainen epävarmuus. Rivien välissä naistenmies ja riveillä selittelyn makua viinankäytöstä.

Tenavat nuhaisia ja taas ihan poikki. Meillä on isi sulkatyynyjä, Poika halusi kertoa.

Makasin silmät kiinni ja yritin miettiä, mikä minun suosikkikatuni olisi.

Lumi valkea vesi ruskea

Kadut sihisivät ruskeaa kuravettä, mutta sivummalla lumi luisti. Kiivettiin Pojan kanssa kaltseille ja näytin tärkeimpiä paikkoja. Tuossa räjäytettiin kiinareilla Bismarck, tuolla kielekkeellä tavattiin leikkiä laivaa, tuohon tehtiin hyppyrimäki ja tuohon aitaan katkesi suksestani kärki. Tässä isi näkyyki vielä sinun suksien jäljet, Poika arveli.

Laskettiin muutaman kerran isoimmasta mäestä mutta hyndät piti kiertää, jotta pysyttiin pulkassa alas asti. Tyttö halusi luistella ja sai. Vesipeilillä silattu jää oli sitä liukkaampi ja yllättävän suosittu.

Päikkäreiden jälkeen alkoi ovikello soida. Kiitollisena ja kumarrusten kera vastaanotin lätkämailan, jättisäkin irtokarkkeja, IFK:n kotimatsin, solmioneulan ja levyt: Agentsin sekä Turgan Trion. Hernekeitto maistui, ja kahvi, ja kaikki kolme lajia kakkua.

Tenavat nukahtivat ennen yhdeksää. Luin kirjaa Mikko Niskasesta.

Päivät lyhyet

Mitä tapahtui niille pitkille hitaille päiville kun ei ollut mitään tekemistä?

Samasta syvemmin kirjoitti Avaruusajan päiväunelmia.

Anne ja Jacques

Missikisat ovat törkeää naisten esineellistämistä ja, öö, tarjoavat nuorille tytöille sairasta anorektista naisihannetta.

Tarjoillessani esikoiselle banaaniviiliä huomasin, että lehtikuvissakin viehkeimmältä näyttänyt neitonen sai istua viitta harteilla tuoliin. Jäivät kuitenkin kaikki sen tumman tähtisilmäisen kruunaajan varjoon.

Pienenä koko Suomi katsoi Syksyn Sävelen, Euroviisut ja missikisat. Koulussa ja kahvipöydissä jokaisella oli mielipide Metsämökin tontusta, Jokkantiista, Pylly Vasten Pyllyä Pump Pumpista ja Johanna Rauniosta. Mutta taisivat missit samalla olla murrosikäisille pojille sopivan etäisiä ihasteltavia. Armi Aavikko ainakin. Sitten olikin pitkä kuiva kausi ennen Marja Kinnusta ja Tuula Polvea.

Missä olinkaan?

Niin, sanomassa, että missiehdokkaisiin kohdistuvat teennäiset siveys- ja siviilisäätyvaatimukset ovat nykymaailmalle vieraita ja lisäksi patriarkaalisia valtarakenteita vahvistavia lihavien keski-ikäisten miesten piiloirstaita prinsessaunia.

Savukalaa Suomenlahdella

Savustetun kalan maku. En keksi, mikä olisi parempaa.

Lastasin perunoiden viereen savupallasta, siikaa ja savulohisalaattia. Sitten vielä silakat. Laskin hanasta raikasta olutta ja pyysin tarjoilijalta snapsin, yhden, Koskenkorvaa. Yhteensopivuus.

Vielä iloinen yllätys pääruokapöydässä: kaalikääryleitä, lempiruokaani. Kruunuksi erinomaista marjakakkua ja vähän vaniljajäätelöä kinuskikastikkeen kera.

Laiva keinui vastatuulessa muttei häiriöksi asti. Aalloista komein iski keulaan juuri oikein ja pärskähti valkoisena vaahtona laivan ylle valuakseen sitten ikkunoita alas. Olisinpa saanut osumahetken kuvaan. Punainen luotsikutteri viiletti ohi samalla kun horisontti alkoi kasvaa taloiksi. En ihan kuullut, minkä firman asiat viereisessä pöydässä puitiin.

Tallinna oli tänään harmaa. Ihan kuin rannan tuntumaan olisi noussut muutama rakennus sitten viime käymän.

Tax freessä mainostettiin kymmentä pulloa viinaa kahdeksan hinnalla ja minulle tuli epätodellinen olo. Vastahan eilen suomalaisia yritettiin estää ostamasta viinaa. Niin paljon kuin omaan käyttöön haluaa viedä, kassaneito vastasi jollekin.

Meille riittivät turkinpippurilakut, Fazerin Bleu ja pullo amarettoa.

Helsingin jäiset tuulenpuuskat repivät korvia irti. Käveltiin Havis Amandan pysäkille, spåra tuli heti. Takana opiskelijaneitonen esitteli näkymiä kaunista savoa puhuvalle pikkutytölle, pikkusiskolle ehkä. Jäivät samalla pysäkillä.

Sinivalkoinen nauha

Ei täällä mitään uutta ole, viilasin vain edellistä.

Hajaantukaa.

Hämärä muisto

Musta syksy-yö joskus 60-70-lukujen vaihteessa.

Istumme mutsin kanssa jonkun tutun ajaman amerikanraudan kyydissä matkalla Inkooseen, faijan laiva lastaa siellä. Tai purkaa. Ei turvavöitä, tietenkään, siihen aikaan, matalat selkänojat.

Katselen takapenkiltä taivaalle ja ihmettelen ääneen, kuinka kuu voi seurata meitä.

Huomaamme metsänreunassa palavan talon ja kuski pysäyttää. Yksi menee läheiseen taloon kertomaan, että naapurissa palaa. Tulee vähän ajan päästä takaisin ja kertoo talossa sanotun, että se on palanut jo pitkään ja sammuu kyllä itsestään.

Hajahuomio

Silloin tällöin joku nainen naamakkain kertoo, kuinka oikeastaan viihtyy paremmin jätkäseurassa kuin naisten keskellä ja kuinka jo lapsena nukeilla leikkimisen asemesta lähinnä pelasi lätkää poikien kanssa.

Selvästi harvemmin olen törmännyt päinvastaisen korostamiseen. Oletan, että ne korostukset korostetaan naisten kesken.

Silti herää kysymyksiä.

Edit: Piti lisätä tuo eilinen kuva kun arvelin Ilmarin katselleen luentosalin ikkunoista samaa konetta. Ihan kuin olisivat rapsutelleet katolta jäätä.

Äänessä

Lausutaan kuten kirjoitetaan pohti arjen äänien tallentamista. Ihan samaa olen miettinyt, tosin ihan eniten koneiden ja moottorien puhetta. Tiedän kyllä, että niitä on julkaistu myyntiinkin, mutta se ei ole sama asia.

Ehkä haenkin kaikki aistihavainnot tallentavaa kovalevyä, joka dokumentoisi muistoni. Ja mielellään rekonstruoisi tarkasti ne kadonneetkin.

Audiobloggaustakin olen miettinyt, mutta se onkin kynnyksekkäämpi juttu.

Kiroilussa sinänsä ei tuntuisi olevan mitään hauskaa, mutta en vain pysty pokerina kuuntelemaan tätä, joka löytyi Junakohtauksesta.

Kesästä jouluun Sörkassa 1961

Menin radan vartta ja ennen kaasulaitosta pienen sillan alta tehtaiden puolelle, siellä kuljin radan laitaa siitä mistä ennen olivat menneet KB:n ratikat. Vaunut oli jätetty romuttumaan pitkän heinikon keskelle.

Viimeinen syksy oli niin hyvä kuin muistinkin, tosin Ruuthin teksti melkein käännyttää ihmisen poliittisesti. Ainainen asuntopula, joka pakottaa asumaan kotona vielä vihkimisen jälkeenkin ja sekstailemaan ulkona tai vinttitasanteilla. Kaikkialla vaaniva kontrolli, kun pullo taskussa on pelättävä törmäämistä poliisiin ja naimattoman parin on turha yrittää vuokrata asuntoa ja vahingon käytyä on edessä pakkoavioliitto eikä nainen pääse ravintolaan ilman miesseuraa.

Mutta Helsinki on vielä tehtaiden, telakoiden ja työläisten kaupunki. Ja Vode pärjää lopulta, koska on kova tekemään töitä eikä murehdi turhia. Ruuthin kirjoissa elämä on raskasta ja veemäistä, mutta lopultakin vain elämää. Jotain samaa siinä on kuin Kolmannen naisen biiseissä.

Katselin pikkunössiä kummissani, mikä minua olisi painanut, minulla oli duuni, olin ammattimies, liksani riitti hyvin, jäi vielä säästöönkin, minulla oli asunto, olin terve, minulla oli silloin tällöin ollut tyttölapsi, yleensä ne olivat pirun mukavia, kukaan ei ollut tiineenä jäljestäni, kehenkään en ollut tautia tartuttanut enkä ketään väkisin yrittänyt.

Paluu painajaiseen

Veloenan kommentit ja jatkopuheenvuoro vetävät takaisin talkkarin painajaiseen.

En niele kommenteissa ja vähän tekstissäkin heitettyä väitettä, että alle 12-vuotiaat olisivat mielikuvitusmaailmassa leijailevia syyntakeettomia olentoja. En tiedä tarkalleen, missä tahdissa empatia ja käsitys oikeasta sekä väärästä kehittyvät, mutta silti.

Ja uudelleen: enemmän kuin lasten tekemiset joskus kohotti kulmakarvoja vaikutelma, että aikuinen Veloena ja aikanaan hänen kasvattajansa suhtautuisivat vahinkoihin ja talonmiehen kärsimyksiin kepeästi. Tosin uudelleen lukiessa kepeyttä oli kummankin kohdalla vähemmän kuin luulin.

Mutta kyllä, minäkin olen monasti leikkinyt niin, että sanomista tuli. Ja tein paljon asioita, joista en todellakaan mainitse ääneen etteivät omat yrittäisi samaa perässä. Ne kyllä ovat lähinnä itsen vaarantamista kuten kiipeilyjä korkealla ja seikkailuja ratapihalla junien alla ja liikkuvien veturien edessä. (Tämä pitää muistaa poistaa ennen kuin Poika oppii lukemaan.)

Ja kyllä, kaikki me teemme hyviä ja pahoja asioita, vaikka tietäisimme, mitkä ovat niitä pahoja. Ja on tärkeää pohtia, miksi.

Ja kyllä, ainakin minä kirjoitan blogiin mieluummin niistä hyvistä tekemisistäni. Lienenkö epärehellinen?

Ja kyllä, on tärkeää säilyttää jotain lapsen kyvystä nähdä toisin. En tiedä miksi se on tärkeää, mutta on se.

Soi: Blondie: X offender

Piste iin päälle

- Näitkö isi sinä merirosvoja ku sinä olit pieni?
- No en tainnu kyllä ikinä nähdä yhtää.
- Niin mut ennen vanhaa oli kyllä olemassa merirosvoja.

Operaatio

Tuiskun keskellä joka puolella läikkyi keltaisia vilkkuja ja jyrisi moottoreita.

Kaksi hinausautoa kiisi edestakaisin nostelemassa siirtokehotuksen missanneiden autoja pois tieltä. Vihreäliivinen merkitsi rekisteritunnuksen tauluunsa ja heilautti kättään merkiksi: taas yhtä vietiin.

Kun korttelinmitta oli tyhjä, odottavan tiekarhun puskuterä laskeutui kolahtaen, moottori jyrähti ja pakoputkesta pöllähti mustaa. Teräs kirskui ja oranssit kipinät tanssivat asvaltilla, kun keltainen jättiläinen raapi tiukkaan pakkautuneen kerroksen kasaksi mustuneita jäälaattoja.

Pyöräkuormaajat humisivat edestakaisin kauhoen lumikasoja odottavien kuorma-autojen lavoille. Kun lava täyttyi, kuormuri starttasi ja uusi peruutti piipittäen tilalle.

Me seisoimme jalkakäytävällä nauttimassa showsta, tenavat pomppivat tasajalkaa innosta. Ympäri kenttää hiihtelevä ikämies seisahtui nojaamaan sauvoihinsa ja katselemaan. Siis ne ei kato yhtään kun ne peruuttaa siis mä oon niin vihanen, ohikulkeva äiti lapsineen avautui.

Mutta puistossa kuului puusta ihan selvästi huu-uu, monta kertaa. Katselimme, kun iso ruskea möhkäle levitti siipensä ja lensi kohti Temppeliaukion kirkkoa.

Häh? Onko näillä main jotain pöllöjen tapaisia?

Kaamasen tiellä

Vastahan eilen täytin kymmenen.

V, K ja T olivat koulun jälkeen meillä, juotiin limsaa ja syötiin mummon tuomia hillomunkkeja. Sain lahjaksi Fleischmann Piccolo -junaradan, joka koottiin oitis olohuoneen kermanväriselle matolle. Vihreä muuntaja haisi sähkölle. Lopuksi lähdettiin Väiskin kaltseille pulkkamäkeen. Muistaakseni oli suojasää ja kevättalven aurinko paistoi sälekaihdinten välistä olohuoneeseen.

Arviolta puolet lapsuuskavereista täytti pyöreitä viime vuonna, loput tänä vuonna. Osa vanhenee hiljaisuudessa, jotkut näyttävästi.

S kysyi, mitä haluan lahjaksi. Mainitsin lätkämailan. Sekunnin hiljaisuuden jälkeen S tajusi minun olevan tosissani ja varmisti, pelaanko leftiltä.

Sitä menee illalla nukkumaan ja herätessään huomaa, että vuosikymmeniä on kulunut.

Teräksistä asiaa

Jollei vastasyitä ilmene, blogi, joka keksii tankkihipan, kuuluu kyllä minun listalleni.

Klik.