Näkymä rannalta

Nollakeli kantakaupunki

Viskasin veroilmoituskuoret 00100:n keltaiseen muovilaatikkoon ja kävelin nollakeliin. Valmiiksi keskustassa oli hyvä tilaisuus poiketa Suomalaisessa sekä Akateemisessa, joissa selasin etenkin Westön kokoelmaa ja Kyllikki Villan merimatkaa.

Annankadun Sesto valaisi pätkän Lönkkaa keltaiseksi ja GoodFellowsin ikkunassa pieninkin Tintti-raketti maksoi yhä 42 euroa. Rautatienkadun Alepassa haisi happamalle maidolle ja ylikypsille hedelmille.

Veloenan kirjoitus sai minut huomaamaan, että olen muuttunut lapsesta talonmieheksi. Milloin, sitä en tiedä. Nyt näen tempauksissa vain kustannuksia taloyhtiölle (tai vakuutusyhtiölle) ja ylimääräistä puurtamista talonmiesparalle. Itse asiassa luulen, ettei tuntoni lapsenakaan taipunut ihan tuollaisiin. Ehkä tekstissä puistattaa vihjaus, että tuo kaikki olisi yhä jotenkin hauska juttu.

Tommi näyttää kommentoineen saman asian isännöitsijän äänellä.

Pari sanaa suklaan maustamisesta

Fazerin uuden chilisuklaan kohdalla oli kulmakaupassa eilen tyhjä aukko, mutta tänään päästiin testaamaan.

Lievä pettymys. Suklaan sulaessa paljastuu raksuvaa mikropurtavaa ja lopuksi muutamaan kohtaan suuta ilmestyy aavistuksenomainen jomotus.

Sen sijaan kilpailijan Tupla Black sai päät nyökyttelemään. Ei mikään ihme, koska olen vuosikymmeniä tykännyt yhdistää suklaan makuun lakun tai salmiakin.

Milloinkahan ne alkavat vielä pullottaa suosikkilimsaani: yhdeksän osaa colaa ja yksi osa greippiä.

Ulkona oli kevätpäivä. Aurinko häikäisi silmiä, ränneistä tipitti vettä, katoilta tömtshähteli lumimuhkuloita ja ihmiset hymyilivät. Ja tuoksui keväältä.

Lumi tanssii

Luistimet olivat tylsät ja epätasaisen harmaan jään läpi kurkki siellä täällä hiekka, mutta luisteleminen on vähän kompastellenkin hienoa. Aika moni oli samaa mieltä, sillä aamun muuttuessa päiväksi alkoi pieni jään peittämä kaistale täyttyä.

Sivummalla hahmo suihkutti letkulla vettä aavalle pääkentälle. Miksi vasta nyt, kun on pakastanut jo viikon? Viikon puolivälissä kuulemma traktori oli rikki, niinpä kenttää ei voinut jäädyttää koska sitä ei voinut aurata. Kohta onkin sitten helmikuun loppu ja aika lopettaa kunnossapito tältä talvelta, oli kelejä tai ei.

Satsaisivat lähellä ihmisiä oleviin liikuntapaikkoihin eivätkä tekojäihin rautatientoreille, kuten joku jo yleisönosastossa älähtikin.

Poika ja Tyttökin kokeilivat jään liukkautta ja siirtyivät lapsen luontevuudella viereiseen pulkkamäkeen kun siltä tuntui. Kotimatkalla katseltiin, kun valtava tiehöylä kiiti kapeaa katua teräs jäiseen asvalttiin kirskuen. Se näytti ohittavan autojen kyljet vain senttien päästä.

Illalla puistossa me ja tuuli. Se tanssitti lumipuuteria pitkin potkuin, pyöräytti välillä piruettiin ja heitti voimalla kasvoille.

Kymmenen uutisten partainen meteorologi kertoi, että lumisadealue on tulossa kohti Etelä-Suomea. Tulossa?

Ulkona raapii aura katua, äänestä päätellen kuski ajaa kovaa.

Vaan onpas komea junakuva lähistöltä.

Viileät kuulaat kulaukset

Kahdesti peräkkäin yhdeltätoista nukkumaan.

Eliksiiriä, vaikka herätystenavat pärähtävätkin täsmällisesti seitsemältä.

Aamun Hesarin Moldova tuntui epämääräisen tutulta. Epäilemättä siksi, että raskaat patteristoni ja Stuka-laivueeni ovat niin monasti moukaroineet siellä neuvostoarmeijaa.

Kunnossapitomörköt

Ulkona kolistelevien kunnossapitomörköjen äänet ovat masentavaa kuunneltavaa, oli kirjoitettu unessa.

Aivan, klikkasin eteenpäin. Ja sitten palasin. Sillä eiväthän ne ole, minusta, ainakaan jos traktoreita ja kuorma-autoja ja sensellaisia meillä päin äänteleviä tarkoitetaan. Minä menen ikkunaan kuuntelemaan tarkemmin, kun ne jyrisevät, pörisevät, raapivat kirskuen katua ja kolistelevat kauhaa.

Hyvästi kansakoulu, armeija ja Runeberg

HS:n yleisönosastossa psykologi Virpi Lehtiharju kirjoittaa, kuinka hirveää on, että varusmiehille tehdään P-kokeet ja heidät leimataan niiden tulosten perusteella.

No tämähän minuakin on salaa painanut kaikki nämä vuodet.

Voi hellanduudelis sentään.

Kari Suomalainen, tule takaisin.

Nyt-liite on uudistunut TV guideksi. Meille, jotka emme säilytä läpyskää tihrustaaksemme sieltä päivän TV-ohjelmia, uudistus ei ole parannus.

Melkein kuin akvaario

Hiljaista. Epäilyttävän hiljaista.

Hiivin hiljaa keittiöstä työkammioni ovelle. Poika ja Tyttö istuivat vierekkäin lattialla ja tuijottivat lumoutuneina näytönsäästäjää, joka rakensi ruudulle putkihässäkkää.

Poika aisti minut ja kääntyi. Me katotaan putkia, kiirehti selittämään.

Sanoitteko Puuka?

Visio lennokin rakentamisesta viimeisen päälle tuntui hyvältä, lennokin käyttötarkoituksen kuuleminen tuntui pahalta ja lennokin kohtalo vielä pahemmalta. En tiedä, mitä se kertoo ja mistä. Ja oli se mieskin ja polttoainesauva.

Mette miettii taruhahmoja ja minä tunnen itseni sivistymättömäksi. Kun en ennen tätä tiennyt, että Mikkiä lennättävällä taikahepo Puukalla Aku Ankan taskukirjan Irlanti-tarinassa kuningas Vihreä Vihreästä on tällainen tausta.

Blogilista vain kehittyy ja kaunistuu, luettujen muuttuminen eri näköisiksikin. Tosin en enää näe Sitemeterissäni vierailleiden Pamauttajien tunnuksia. Mutta silti. Että joku osaa ja viitsii meille noin hienoa.

Uusi ulottuvuus

Pikkulikka pyöri rattaissa suojapuku sihahdellen ja hihkui näkemäänsä.

- Takto'i!
- Auva!
- Auto!
- Ajaa!
- Minun ukkaset!
- Nottu'i!
- Hyppää!
- Kuoma auto!
- Isi! Täällä!

Kun maailmassa on niin paljon ja kaikella onkin yhtäkkiä nimi.

Looginen seuraus

Klo 7.09, kuiskaten.

- Isi noustaa. En jaksa enää nukkua.
- Mmmm.
- Isi noustaajjo ylös.
- Tuu vielä viereen vähäks aikaa lepäämää.
- Ei ku nyt on jo aamu.

Naisten herätessä oli jo syöty, tiskattu, keitetty, luettu, puettu ja pakattu.

Hangessa ylämäkeen

Juoksentelu ja painiminen lumessa väsyttivät tenavat tehokkaasti.

Poika nukahti kahdeksalta jaksamatta edes iltapalaa. Neuvolatädin tänään sekä pitkäksi että taitavaksi kirjaama Tyttö sinnitteli puoli tuntia pitempään. Rokotuskohdatkaan eivät enää tainneet aristaa.

Alati vaaniva nöyryytyksen uhka

Leppoisa lumisade.

Liikennevaloissa hyrisevän Volvon etuovi oli auki. Auton vieressä seisova kuski skrabasi vimmatusti tuulilasia C-kasetin kannella ja vilkuili vuoroon liikennevaloa, vuoroon toisena jonossa odottavaa taksia.

Valojen vaihduttua Volvo kiihdytti risteyksen yli niin rajusti, että päitä kääntyi.

Pankkineiti tirskahti nähdessään ikivanhan ajokorttini kuvan. Mistä kummasta lähtien henkilökortit ovat vanhentuneet?

Kaupassa pussi repesi, kun olin saanut omenat lastattua siihen.

Vaikka ihmiset kuolevat, paikkojen pitäisi pysyä

Osuminen oikealla hetkellä TV2:een avasi eteen dokumentin Emil Zilliacuksesta, Hapenensaaren isännästä. Kun olin vasta lukenut aiheesta, ohjelma liimasi sohvaan.

Benedict Zilliacus muisteli, kuinka kova paikka Hapenensaaren ja Karjalan menettäminen isälle oli. Läheisten kuoleminen on osa elämää, mutta paikkojen menettäminen tavallaan enemmän, Zilliacus sanoi. Minusta tuntuu, että siinä on perää. Vaikka ihmiset kuolevat, paikkojen pitäisi pysyä.

Kova paikka oli Emil Zilliacukselle myös leskeksi jääminen.

Katsoessani sitä kohtaa muistin yhtäkkiä, että tällä viikolla tulee 20 vuotta mutsin kuolemasta. Silloin oli kovat pakkaset.

Tällä naamalla ei onnistu

Tuo avatar-hässäkkä olisi ollut hauska tapa laittaa blogiin ikään kuin oma kuvansa, mutta ei siitä mitään tullut. Yritin ja yritin, mutta noista palasista ei syntynyt mitään minun näköistäni. Saman vahvisti sylissä istunut Poika. Kuulemma vain sininen lippis oli niin kuin minulla.

Silmänkääntövankilan hienoista valituista kolahti esimerkiksi This happens, this is something that happens, etenkin aamunkoitteessa pettyneinä katoavat ufot. Ja Tyhjenevä keuhko, vaikken ole yhtään scifiin päin.

Tariffilta tykkäsin kaikista esimerkeistä. Kun satun sen tyylisestä tekstistä pitämään.

Eivätkä ne hyvät koosteet tähän loppuneet.

Ja uusi The Lista on auki. Pyörin salista toiseen ja kurkin sisään ovista. Mitähän tuohon tulee, pohdin tyhjien huoneiden kohdalla.

Singlet 2004: A-puolet

Näistä tykkäsin itse eniten.

Kaikenlaista on sikäli tyypillinen blogimerkintä, että aamulla herätessä siitä ei ollut tietoakaan. Yhtäkkiä se alkoi kasvaa ajatuksesta, että onpa tässä eletty jo yksi hyvä elämä. Pieni muumikin kompasteli liikkeelle, mutta toki olisin itse halunnut lukea, mitä itselleen mieleen jäänyttä kirjoittajat olivat tehneet enkä sitä, olivatko he kenties tehneet samaa kuin minä.

Ajatus siitä, kuka elokuvatähti voisi ketäkin bloggaajaa näytellä, tuli ja meni pitkään. Samulin audiobloggaus Älyvapaa Blogistan jalosti sen merkinnäksi, mutta älkää kysykö, miten. En nimittäin tiedä. Syntyi Blogistanin kesä, joka sai osakseen hyväntahtoista huomiota. Kaipa siitä tuli sellainen kepeä kesämerkintä, kuten muistaakseni Juuso Hyvärinen joskus luonnehti.

Samaan aikaan toisaalla on tyypillinen matkalta palattua -kooste, mutta minulle tärkeä. Palaan siinä lapsuuteni idylliin, joka muuttuu vuosi vuodelta yhä vain kauniimmaksi ja täydellisemmäksi. Omat lapseni kulkemassa metsätietä, jota ammoin pellavapäänä paljain jaloin loikin. Pienenä en ymmärtänyt, miksi mutsi halusi ottaa minusta kuvan sen koulun portailla, jolla hän lapsena asui. Nyt ymmärrän. Keski-ikäistyvän menneeseen katselua, kuten on tietenkin myös "Kaikenlaista". Ja itse asiassa tuo seuraavakin.

Kirjoittamattoman kirjan meemi yrittää olla tribuutti kaupungilleni ja samalla suosikkikirjailijalleni, joka sitä on niin kauniisti kuvannut. Oppiapa joskus oma tyyli tehdä samaa. Ja juuri tuota kirjoittamatonta kirjaahan tämä koko blogi oikeastaan on.

Talvi-illan alkaessa maalaa hetken, joka mahtuu pieniin kehyksiin. Tästä olen saanut höylättyä enimmän turhan pois.

Soi: Egotrippi: Varovasti nyt

Taikalumen peittelemä kaupunki

Uloslähtö osui juuri siihen hetkeen, kun märkien autonrenkaiden sihinä vaimeni ja jalkojen alla alkoi rouskua. Pakasti, siis.

Kierrettiin Tytön kanssa rannan kautta ennen kuin ilmoittauduttiin pääjoukolle puistossa. Pikkulikka istui rattaissa pää valppaasti pystyssä ja hihkui jokaisille lähestyville ajovaloille: Auto. Auto. Ajaa.

Tästä ei kyllä talvi-ilta paljoa kaunistu, sanoi O puistossa ja oli oikeassa. Vastasatanut lumi oli vielä puhtaanvalkoista ja vaimensi maailman pehmoisen hiljaiseksi ja kaikkialta säteili sinertävää valoa ja pyöreä valkoinen kuu katseli taivaalla purjehtivien pilvenriekaleiden välistä.

Vaikka satunnaiset tuulenpuuskat hieroivat kasvoja jääpyyhkeellä, saattoi silti melkein kulkea paljain käsin.

Halonen epäsi korvaukset Suomen keskitysleirien vangeille, otsikoi Jussi Konttinen aamun HS:ssa. Pressako sellaisesta tosiaan päättää? Vai haluttiinko vain ikävä otsikko Halosesta?

Sitemeterin mukaan www.blogilista.fi käy täällä kurkkimassa, mutta yritys ryömiä putkea pitkin katsomaan tyssää ruosteiseen ristikkoon. Ärsyttävää.

Singlet 2004: B-puolet

B-puolet miellyttivät minua toiseksi eniten.

(Pahus, olisi ollut nöyrempää kirjata nämä 15 väläystä D-, C- ja B-puoliksi ja sanoa, että taidot eivät ole riittäneet A-puoliin.)

Selkä edellä alas Helsinkiin, jossa minulla on pitkä junamatka aikaa katsella ympärilleni, ajatella asioita ja viilata lauseita puhelimen ruudulla. Ja jossa kuvat yrittävät tulla osaksi tarinaa.

Ilmastointia asennuttamassa, jossa luen Ilta-Sanomat neljästi ja ihmettelen, mitä kaikkea sairaalassa tapahtuu.

Marginaalissa ylhäällä, jossa yritin sanoa jotakin tästä kaikesta toisella tavalla.

Millaiseksi maalaisin takkisi?, jossa olen kerrankin jotain mieltä ja kärttyinen konservatiivi.

Aikasiirtymä, joka muistuttaa, että kirjoittavan alitajunta on tehdas.

Singlet 2004: C-puolet

Palasin kellarin arkistosta pölyisenä, hämähäkinseittejä vakosamettisen pikkutakin olkapäillä. Kainalossani oli 15 singlelohkaisua, joissa neula raapi vinyyliä muita pirteämmin, kun istuin silmät kiinni risti-istunnassa arkiston laminaattilattialla.

Ylhäällä istuin tammisen työpöytäni ääreen ja laskin nipun pöydälle. Ruskeiden voimapaperikansien taittuneet kulmat rapisivat, kun siirtelin levyjä eri pinoihin.

Kolmen tunnin työn jälkeen olin saanut jaettua singlet kolmeen kategoriaan. Luettelen ensin itseäni kolmanneksi eniten miellyttäneet eli C-puolet.

Pölyinen maantie, jossa teen yhtä suosikkiasioistani, kävelen maantien laitaa kauniina kuumana kesäpäivänä.

Ja tapahtui niinä päivinä, jossa väläytän kiinnostustani kirkkorakennuksiin ja niissä tapahtuviin asioihin. Pääsen myös mainitsemaan minua jo edellisenä jouluna säväyttäneen musiikki-ilmiön.

Huonompi iltakävely, jossa aavemaiset valo- ja ääni-ilmiöt onnistuvat säväyttämään jopa valistusajan kasvattia.

L, jossa aukeaa aika-aukko tästä päivästä lapsuuteen ja jossa kirjaan sieltä erään muiston.

Klassikko, jossa hyvä kirja vie minut hetkeksi mukanaan ja jossa pääsen mainitsemaan sekä Boris Mihailovin että Kasserinen solan ja ihailemaan saksalaisia autoja.

Askel eteenpäin

Sedis suomii Birdyn kirjoitusta henkisistä haaremeista ja valaisee maailmaa lisää.

Erinomaista.

Iltakierrolla

ButtUgly Weblog analysoi, öh, blogien hierarkiaa, asemaa ja merkitystä. Vaikkette lukisi tänään muuta, lukekaa se.

Birdy on taas kirjoittanut, mikä on virkistävää. Tällä kertaa muun muassa henkisistä haaremeista.

Yhden kakkupalan mies kuvaa juuri niitä tuntoja, jotka minullakin nousivat, kun aloin selata omia arkistojani. Uskon silti nokkaisevani vielä jyvän tai kaksi.

Ja tosiaan, soittolistan voi järjestää monella tavalla. Vaikka näin.

Olipas ulkona paljon lunta. Ja olipas se märkää. Nyt joka paikassa roikkuu kuivumassa takkeja, hattuja, kypärähattuja, kaulureita, villasukkia ja rukkasia.

Soi: Kari Peitsamo Revival: Musta pörssi

Talviaamun taikakoneet

Pihakuilu kaikui läpitunkevaa jyrinää, joka resonoi ikkunat helisemään ja puitteet kalisemaan.

Yritin tihruta kellon vihreitä numeroita ja arvelin näkeväni lukeman 6.04. Jostain syystä keltaisten vilkkujen läike puuttui. Nukahdin uudelleen ajatukseen, että yöllä on satanut lunta.

Päivällä puut oli lumikuorrutettu, tuuli piiskasi kasvoille lisää märkiä rättejä. Puistoon pakkautui kaunis hanki, ajoradalle litisevä sohjo, ränneistä rapsahteli harvakseltaan vettä. Loikkasin virran yli jalkakäytävälle.

Kiersin kauppaan pitempää reittiä ja nautin kelistä. Sisällä lumi suli noroiksi kasvoille. Ravistelin enimpiä takistani ennen kuin kävin peremmälle. Kaupan katosta Shakira hetkutti jonkun lämpimän paikan rytmiä.

Monet ovat jo kaivaneet valioitaan esiin ja Mea lausunut kauniita sanoja. Yritän itsekin laskeutua hissillä arkistoon kunhan ehdin. Onkohan siellä paljon pölyä?

Pikku kakkonen

Pikku kakkosessa huollettiin Hornetia. Minä ja pienet tuijotimme yhtä keskittyneesti. En ollut tiennyt, että keulimmaisena koneessa on ristipääruuvi.

Pablo-kettu on hienosti piirretty. Valkoisia viivoja ja niiden välissä isoja pintoja kiehtovia värejä. Tulee mieleen jokin, mutta mikä? Olisivatpa vielä tarinat tarttuvia.

Illalla jalkakäytävän peitti valkeanharmaa, melkein läpinäkyvä sohjo. Katuojassa juoksi mustan asvaltin päällä ryppyinen kirkas vesi. Puistossa lumi oli valkoista. Se irtosi ruskean hiekan päältä siisteinä laattoina.

Lörpöttelen nykyisin kuin harakka. Speidermannin periaate sallii päivää kohden korkeintaan yhden päämerkinnän ja kaksi lyhyempää sivumerkintää. Taitajat osaavat pysyttäytyä yhdessä päivittäisessä, mestarit kykenevät jopa vuorokausien mittaiseen pidättäytymiseen.

Vähän itsekuria nyt.

Tuskin muistan aikaa

You are a Mod. Yeah baby.

What kind of Sixties Person are you?
brought to you by Quizilla

Jaaha...
...tosin kyllähän minulla oli maihari ja siinä The Who -badgeja, mutta ei vielä 60-luvulla.

Asiastaan varma

Ihastelin ruokapöydässä kuinka tarmokkaasti Tyttö popsi mandariininpaloja.
- Ei niitä popsita ku porkkanaa vaan popsitaan, Poika oikaisi terävästi.
- No mites mandariinia sitte syödään?
- No ihan tavallisesti vaan, Poika tuhahti tietämättömälle ja lusikoi lihaperunasoselaatikkoaan.

Valopumpuli tuli

Lumi kääri kaupungin pumpuliin. Äänet pehmenivät hiljaisiksi ja hautausmaan muurin viertä kulkiessa kengät narisivat.

Tyttö piti rukkaskädellään kiinni vaunuista ja teputti vierellä menemään, kunnes kengänpohjaan oli kasvanut nyrkinkokoinen lumipallo. Siinä roikkui pieniä varpuja. Opeteltiin tömistelyä ja jatkettiin taas.

Joku oli käynyt kääntämässä puiston lamput kirkkaammalle.

Sa muistatko Kuukkelin

Jo perinteiseksi muodostuneen Kuukkelikisan häämöttäessä (?) olisi minusta hienoa, jos bloggaajat valitsisivat omista kirjoituksistaan 3-5 itseään eniten miellyttävää ja julkaisisivat ne Greatest Hitsinä tai muuten vain linkittäisivät esiin.

Mutta pitäisiköhän ajanjaksoksi rajata vuoden 2004 merkinnät?

Koska suomalaiset ovat ujoja ja vaatimattomia, voisimme jo ennalta sopia, ettei joidenkin kirjoitusten nostamista joidenkin yli pidettäisi leijumisena, omakehuna tai luulemisena, että on muka potentiaalinen Kuukkeloitava tai muutenkaan mitään.

Valittuja vanhoja olisi mukava lukea ilman mitään kisojakin, mutta toivottavasti jossain kulissien takana on jotain kilpailu- ja gaalasuunnitelmia tekeillä?

Viimeksi oli hienot.

Kostea harmaa

Rännän aavistus leijaili harmaalta aamutaivaalta. Asvaltin se maalasi märäksi kiiltäväksi, hiekkapolun peitteli valkoisella harsolla. Vihreät ruohonkorret ojentautuivat harson läpi.

Näyttävät arvet minulta puuttuvat. Parisenttinen löytyy oikean käden keskisormesta, jonka työnsin pienenä ruohonleikkuriin. Kämmenempänä pari valkoista siitä, kun nukahdin seisaallani kivikkoon pullo kädessä. Potku läpi ikkunan jätti pohkeeseen valkoisen soikion, jonka alla tuntuu kuin tyhjää. Kaapinoven kulma ja räpylän ohi suhahtanut kiekko ovat laskeneet päästä lujasti verta, mutten ole tutkinut, onko päänahassa jälkiä.

Kipsissä olen ollut ja aivot tärähdelleet, mutta ompeleet puuttuvat ja sairaalassa yövyin ensi kertaa varusmiehenä.

(Tuli heti tunne, että sanomalla noin vedin päälleni kohta iskevän ison onnettomuuden.)

(Ja sitten tunne, että myöntämällä tuon ääneen riski pieneni.)

Hyvä, mielenkiintoinen meemi.

Soi: Tuomari Nurmio: Sinulle

Musta märkä talvi-ilta

Rannassa vähät jäät olivat poissa ja vesi loiski vapaana pengertä vasten. Kylmä kostea tuuli ajeli aaltoja edellään.

Ei ollut kunnolla pimeää mutta ei valoisaakaan. Pylväiden päissä häikäisevän kirkkaita lamppuja, joiden valo imeytyi mustuuteen ennen kuin ylsi edes polun hiekkaan asti. Mustia kulmia, syviä varjoja.

Muut kulkijat tummina hahmoina, jotka kuuli kauempaa kuin näki. Reippaat kävelijät koirineen, keskustelevat mustapipoiset nuoret miehet, voimakkaalla askeleella jyrskyttävät lenkkeilijät katse sisäänpäin kääntyneenä.

Taivas pilvistä ummessa, kaupungin valojen sairaan väriseksi valaisema. Tunkkaista mätää persikkaa, kelmeää vanhaa mustelmaa. Taivasta vasten runkojen ja oksien mustat siluetit.

Tennishallin vihertävässä kirkkaudessa paljassääriset hahmot huojuivat edestakaisin, pyrähtivät jäykästi, kurottivat.

Moto Guzzi

En katsonut, onko Kari Haakana listattu BlogiRyhmissä BlogiÄijiin, mutta ainakin tämän jälkeen pitäisi olla.

En lapsenakaan varsinaisesti seurannut moottoriurheilua, mutta kyllähän Agostini, Pasolini ja Jarno Saarinen olivat sellaisia nimiä, jotka vähän isompien koulupoikien puheissa kaikuivat tarunhohtoisina.

Ja aina kun kadulla näkyi pysäköitynä valtava Moto Guzzi, piti mennä lähelle ihastelemaan ja nyökkäilemään. En tiedä, miksi Moto Guzzi oli makein, mutta se vain oli. Ehkä koon takia, luultavimmin nimen.

Pakokaasu tuo mieleen sen aamun keskellä pimeää lumista metsää, kun odotettiin palellen lähtökäskyä vaunujen moottorit käynnissä. Riisuin rukkaset ja lapaset ja sormikkaat ja lämmittelin käsiäni BTR-60:n pakokaasussa. Lämpimiksi tulivat, ja rasvaisiksi ja kitkerän hajuisiksi.

Uskomatonta, mutta totta

Kookos on huomannut, että insinöörit katselevat sellaisiakin vereviä naisia, jotka eivät ole heidän omia emäntiään. Niinpä, nyökyttelen. Kyllä insinöörit tiedetään.

Kobaïa paljastaa, millainen tietoturva-aukko postinkantaja on.

En minäkään ollut tullut tuota ajatelleeksi, mutta kuinka tietosuojavaltuutettu on voinut missata asian? Mistä hänelle oikein maksetaan?

Aivan ensimmäiseksi tulee ainakin postin vastaanottajien nimi- ja osoitetiedot salata postinkantajilta.

(Hieno yöteemakuva Kobaïalla se, jossa on niitä autojen perävaloja.)

Biili tai muu pilkallinen muunnos

Minusta Sarasvuo näytti niissä bussipysäkkiplakaateissa Boris Majorovilta.

Ohjelmaa en nähnyt, mutta se näyttää poranneen suoraan älykköbloggaajien hermoon.

Kertoisikohan se bloggaajista jotain? En tosin keksi, mitä se voisi olla.

Jäävettä sukissa

Räntä leijaili taivaalta ja hyhmettyi saman tien jalkakäytävälle paksuksi sohjoksi. Kassi pomppi olalla, kun yritin liukastellen ja tossut jäävettä turskahdellen juosta vähän matkaa.

Ehdin metroon. Märissä sukissa viruvat jalat alkoivat lämmetä Kulosaaren kohdalla.

Mutta se oli aamupäivällä. Alkuillasta sade tuli syksyisen lämpöisenä vetenä. Se oli yltynyt, kun vaihdoin spåraa Nordenskiöldinkadun kulmassa.

Viime yönä löysin itseni kuuntelemasta Lenni Lokinpoikasta tykötarpeineen. Yleensä kaikenlaiset tenavatähdet ovat aiheuttaneet minussa Ulb-efektin.

Lauantai-illan pimeydessä

Oikealla valoveistoksena Länsiväylän loiva valokaari, takana siniseksi valaistu Lauttasaaren vesitorni. Kahteen suuntaan liukuvien autojonojen valot.

Keskellä Salmisaaren voimala, jonka piipusta ketunhännän muotoinen savuvana painui alas Eiran ja Rööperin päälle.

Kaiken yllä selällään kellui menemään kuunsirppi. En tiedä, miksi se näytti hyväntuuliselta.

Vähän päässä pysäytti outo natiseva ritinä. Rantavesi oli hyhmettymässä, ja uusi hento jää hankasi penkereen paasiin, neitsytjää.

Hietsussa kävelin vesirajaa, johon pakkanen oli hyytänyt valkoisen, jalan alla raksuvan reunuksen. Jää helisi tuhansina tiukuina. Tulvavesi oli jäänyt altaiksi, rantaviivan hiekka kurotti niiden ja meren väliin pitkänä kapeana niemenä kuin Gdanskinlahdella.

Taivalsaaresta oli kadonnut huoltorakennus, joten kyykkäkentältä näki Taivallahdelle. Rannassa liikkuivat kahden kulkijan siluetit, mutta jotain puuttui. Perässä pyrähteli pieni punainen valo, sen puuttuvan koiran kaulapannassa.

Tennishallin suunnasta loikki avoimelle kentälle isännätön koira, paitsi ettei ollutkaan. Vaan jänis.

Väiskin tummien kallioiden yllä kimalteli tähtitaivas. Hieno näky.

Pihvejä ja pastilleja

Silmään osui divarin ikkunassa Juha Tantun Ranskalaisia pastilleja. Ranska kiinnostaa vain keskivertoisasti, mutta Tantun tekstit paljon, siis ovesta sisään.

Väänsin seuraavalle sukupolvelle jauhelihaa ja makaroonia, sitten aikuisille kreikkalaista salaattia kulhoon, Carlsbergia laseihin, valkosipulipatongit uuniin ja lehtipihvit pannulle. Kaikki näyttivät syötyään tyytyväisiltä.

Kun astiat olivat koneessa ja pöydät puhtaat, kävin mahalleni matolle ja avasin Tantun.

Melkein heti 6.30 kun nuori tarjoilija on kietaissut esiliinan ympärilleen, käynnistänyt kahvikoneen, tulee ensimmäinen asiakas, vanha mies joka juo lasin punaviiniä. Vanha tapa hänellä, nuoremmat eivät sitä harrasta, heille menee sarvia, kaksi, kolmekin, ne ovat ilmaa mutta lämpimiä, leipomosta, nurkan takaa.
Kanta-asiakkaita on myös lehdenlukija, sama aika, sama lehti, sama kahvi. Kone sihahtelee, kahvin perskoja alkaa kertyä jätepussiin.
Isäntäkin tulee, kättelee, hänellä on vitivalkoinen paita, kova kaulus, harmaa puku, hän asettuu kassakoneen taakse, sieltä hän huutelee huomenia tutuille.
Kävijöiden ammatit voi arvata, isäntä sanoo, siitä, mihin aikaan he tulevat. Aikaisimpia ovat töihinmenijät, sitten tulee opiskelijoita ja joitain "kirjallisia" ihmisiä, "taiteilijoita".

- Kulmassa

Juuri niin hyvää kuin toivoinkin.

Tämä kylmä pimeä maa

Metrossa istui viereen parfyymia ja mustaa. En kääntänyt päätäni, mutta silmäkulmastani erotin vaaleat hiukset, huulipunan ja huolitellut pitkät kynnet.

Tummansinisellä sametilla lepäsi hopeinen sirppi. Iltataivas.

Jatkoin Salménin lukemista Plaza Realin kyyhkysillä, jossa muun muassa ihasteltiin ainutlaatuista (sic) eteläeurooppalaista moppikeksintöä. Hyviä leutoja espanjalaisia tuokioita, mutta näkymät kaukaiseen Suomeen täynnä toivottomuutta. Osaahan tämä kylmä pimeä maa ahdistavakin olla, mutta olikohan kirjoittaja tuolloin masentunut?

Vai tuntuiko vain, kun itseäkin väsyttää tavallistakin enemmän.

En osallistu Sauniksen skidinä-meemiin, koska tiedän, että tulokset eivät imartelisi.

Kolkuttavalle avataan

Semmoinen on ärsyttävää kun käy aamuneljältä vessassa, ja juuri kun on päässyt pitkäkseen ja sulkenut silmänsä, ääni ilmoittaa kellon olevan puoli yhdeksän.

Pohdittiin eilen, voiko merirosvokanuunalla ammutusta lohikäärmeestä tehdä ruokaa. Voi siitä, jos laittaa fileitä, Poika vakuutti. Minä ehdotin, että huonommat osat jauhettaisiin sitten murekkeeksi.

Vetoomus tuotti tulosta ja sain oitis lukea monta mielenkiintoista työpäiväkuvausta. Ja tosiaan, koodaaminen voi kuulemma tempaista mukaansa. En ole kokeillut, mutta arvelinkin niin olevan.

Merirosvot myrskyn kourissa

Ei ikinä saa laittaa muovipussia päähän siinä voi loppua happi, mesosin ja nappasin pussin jo ennakolta pois. Mut minulla on kyllä ihan tarpeeks jo nenässä happoa, Poika vakuutti kysyvän näköisenä.

Tuuli rypisti sateenvarjon jo ennen ensimmäistä kadunkulmaa ja puuskat tuuppivat rintaan niin, että vauhti pysähtyi. Tarvottiin sitkeästi keskustaan asti, vaikka Pojan sadetakin huppu räpsähteli jatkuvasti takaraivolle. Typerä tuuli, perillinen tiivisti.

Vaakasuorana naamaan piiskautuva sade ei suorastaan helpottanut.

Paluumatkalle nöyrryttiin spåraan ja pysäkillä odotellessa juteltiin merirosvojuttuja. Noi kaikki ihmiset ei tiedä et me ollaan hurjia merirosvoja ku ollaan tavallisen näkösiä, mumisin Pojan korvaan. Ei nii, ukkeli myhäili tyytyväisenä.

Kotona Poika halusi piraattilettuja.

Tammikuu vasta

Juuri ennen heräämistä näin unta, että tulisina hohtavat enkelit saivat vartijat heittämään keihäänsä hiekkaan ja pakenemaan. Heidän palatessaan kivi oli vieritetty syrjään ja hauta tyhjä.

En muista ennen nähneeni uskonnollisiksi tulkittavia näkyjä ja onhan tämä vähän väärä ajankohtakin.

Kaivuri tietää ja Rolle myös

Voisin katsella työntekoa loputtomiin, sanoi jossain joskus joku.

Kobaïan Nea, Tohtori Lovelace, Sedis ja muutamat muut ovat kuvailleet mielenkiintoisesti töitään, mutta enemmänkin jaksaisi lukea.

Ehkä useimmat saavat työstään muutenkin tarpeeksi tai sitten suojelevat anonymitettiään, jolloin tulee kirjoitettua lähinnä ärsyttävästä työtoverista tai alakerran Sodexhon palaneista pizzoista.

Silti olisi hauska lukea paljon enemmän esimerkiksi Turistin, Laura Sippolan ja monen, monen muun ihan työtyöstä. Millä logiikalla se lounaslista taas laadittiinkaan, meneekö soosiin ikinä liikaa suolaa, miten niitä lauluja oikein tehdään, oliko ääni maassa juuri kun piti mennä studioon?

Ehkä kaikki työt eivät ole sivusta katsoen yhtä glamoröösejä, mutta tarinansa jokaisessa. Kai se koodaaminenkin on joskus niin mielenkiintoista että tempaisee mukaansa ja saa unohtamaan ajankulun?

Soi: Laura Sippola: Kaunajaiset

Korttelien yli

Taivas oli harmaa. Pojan mielestä sininen.

Kattojen yli kantautui veturin pillin ulvahtelu. Länsisatamassa paiskittiin jo töitä.

Korkealla käynyt vesi

L poikkesi aamupäivällä, kahvinkeiton sijasta lähdettiin kävelylle.

Sateen ja pimeyden jälkeen maaliskuinen aurinko oli huikaisevan kirkas, se veti jalkakäytävän hiekanjyville pitkät varjot ja paistoi silmistä sisään takaraivoon asti.

Hautiksen takana raitti oli viisto ja epätasainen, liekö rannoille nousseella vedellä osuutta asiaan. Ainakin beachilla vesi oli käynyt korkealla, se oli kantanut roskat ja ruo'ot melkein betonikäytävälle saakka.

Illalla poikkesivat Z ja Y pienokaisineen juurespihveillä ja muusilla. Jälkiruokakakun pohja oli kaurakekseistä, täyte tuorejuustosta ja kinuskikastikkeesta. Päälle punaisia viinimarjoja hapokkuutta heittämään. Ätläkkää, mutta hyvää.

Tyttö teki innolla tuttavuutta, pieni vieras pakeni vuoroin kummankin äitinsä syliin. Poika kertoi pöydässä merirosvojuttuja kanuunoista ja autiolle saarelle hautaamastaan aarteesta.

Ajatus vain

Blogia kirjoittaessa pitää välillä pysähtyä miettimään, kenelle siellä joukon keskellä seisovalle lopulta kirjoittaa, kenen hyväksyvää nyökkäystä hakee.

Muuten vain kirjoitan, vastaisivat useimmat. Useimmista jotkut olisivat niin sanoessaan vilpittömiä.

Pärisevää vettä

Iltakävelyllä pimeydessä rännit pärisivät, viemäriristikoissa lorisi ja tuuli kohahteli. Yritti vääntää sateenvarjon käsistä.

Musta, kiiltelevän märkä kaupunki.

Mecklulla peräkkäin kadunreunassa mustamaija, iso tyhjä tilausajobussi ja tumma Vectra. Mies seisoi, nainen puhui kiivaasti ja haalariasuiset konstaapelit nyökkäilivät. Ainakaan autojen pellit eivät huutaneet pysähdyksen syytä.

Juutuin katsomaan ohjelmaa Armand Lohikoskesta tai ehkä pikemminkin 50-luvun idyllisistä näkymistä. Tukkilaiset tulivat taas, maisteria tituleerattiin, Kuningas lauloi naiselle, joka yritti näyttää palvovalta kallistellen hitaasti päätään.

Vuosikymmen, ehkä onnellisempi, sanoi von Bagh, päättyi samaan aikaan kuin Masa Niemi, päättyi ohjelma.

Voisiko ilman Peter von Baghin ääntä olla uskottavaa filmihistoriaa?

Opiksi ja ojennukseksi

Aamun HS:ssa sisäministeriön pelastusylijohtaja Pentti Partanen kertoo minuakin askarruttaneista asioista. Kuulemma hyllyssä ei ole mappia otsikolla "hätään joutuneiden suomalaisten massiivinen pelastaminen".

Yksi keskeinen kehittämiskohde mietittäväksi on Partasenkin mielestä tiedon siirtäminen eri suuntiin - yhtenä osa-alueenaan Internetin käytön kehittäminen viranomaistoiminnassa.

Ja vielä ikuisuuskysymys - raha. Kuinka paljon veroeurojamme olemme valmiit osoittamaan ehkä tapahtuvien katastrofien varalle? Jokuhan esimerkiksi ehätti jossain yleisönosastossa vaatimaan, että Helsinki-Vantaalla pitäisi aina olla välittömässä lähtövalmiudessa kolme ambulanssikonetta lääkäreineen.

Blogi vuodelta 1987

Luen Leif Salménin blogia talvelta 1986 - 1987. Tai kirjahan Talvinen yksinpuhelu on, mutta silkkaa blogitekstiä, hiukan pitkin merkinnöin vain. Aiheet ovat niin lähellä mutta niin kaukana jo: USA:n ja NL:n ydinvarustelu, KOP:n voitot, elinkeinoelämän naurettava utopia, että Suomi olisi kymmenessä vuodessa EC:n jäsen.

Iltaisin pitäisi loikoilla sohvalla lukemassa kirjoja eikä istua tässä klikkailemassa. Kirjat synnyttävät ajatuksia, nettisivut tukkivat aivot.

Pimeys, vesisade ja kasautuva univelka painavat lysyyn. Tai eihän nykyään saa valittaa. Namiposi oranssihaalarinen ääni alitajunnasta käskee menemään ajoissa nukkumaan, syömään hedelmiä ja liikkumaan. Yks, kaks, kaikki mukaan, ihanasti näin.

Väsyttää.

Ei kannata klikata

Näillä sivuilla ei ole kuvia Thaimaassa kadonneista.

Mä lehden luin - ja toisenkin

Matti Niiranen, kuka sitten lieneekään, toistelee kaupunginosalehden kolumnissaan hokemia viranomaisten hitaudesta ja sanoo, että tavallinenkin kansalainen olisi vaikkapa BBC:n lähetyksistä heti tapaninpäivänä havainnut avun tarpeen suuruuden.

Jos jotain väittämää toistellaan tarpeeksi monta kertaa, se alkaa tuntua todelta?

Selailin sillä silmällä joulukuun 27. päivän Helsingin Sanomia. Maan valtalehden toimituksella lienee käytettävissä kaikki mahdolliset uutispalvelut ja tietolähteet, joten siellä jos jossain tiedettiin tilanne jo tapaninpäivän iltana? No, HS kertoi aukeaman jutussaan, että Aasiassa lienee 11 000 kuollut ja "sunnuntain tietojen mukaan" kaksi suomalaista loukkaantunut. En havainnut tekstissä kovasanaisia vaatimuksia lähettää paikalle nopeasti lisää apua Suomesta.

Ehkä (suomalaisten) hädän laajuus ja thaimaalaisten tarve apuun Suomesta ei sittenkään ollut heti täysin ilmeinen. Ai niin, mutta ulkoministeriöllähän on se maanalainen komentokeskus satelliittikuvineen.

Ilta-Sanomat näyttää ottaneen oikein asiakseen saada viranomaisten päitä vadille. Suomen viranomaisilta kesti peräti 38 tuntia organisoida pelastustoimia-- kirjoittaa Timo J. Anttila viikonlopun aviisissa. Tuollainen aika olisi "peräti", jos onnettomuus tapahtuisi Suomessa. Ja tieto onnettomuuden laajuudesta olisi heti saatavilla.

Pieniä tahmeita käsiä

Poika katsoi ruutuun päiväuutisten aikaan.
- Minä en kyllä halua että kukaan minun kaveri menee ikinä tuommoseen isoon aaltoon.
- Tuolla vauvalla on varmaan pipi ku sille on pantu laastari.

Olennainen välittyy kertoo kuinka turhauttava on lapsiperhe vieraisilla. Kun keskustelut katkeavat aina kahden lauseen jälkeen ja taapero repii kirjat hyllystä ja murustelee tiikerikakkua.

Totta. Turhauttavaa on, puolin ja toisin.

Ei ihme, että lapsiperheet helposti huomaavat seurustelevansa aina vain enemmän toisten lapsiperheiden kanssa. Niissä särkyvät esineet ovat valmiiksi kaapin päällä ja toleranssikin karaistunut.

Pitää yrittää niitä syvällisempiä keskusteluja sitten lasten nukahdettua tai toisen hoitaessa lapsia kotona tai sitten aikanaan kun lapset ovat isompia.

Skenaarioita

Viranomaisten pitää varautua kaikkeen, mutta elämä on välillä mielikuvituksellisempaa kuin mitkään kriisisuunnitelmat.

Minkähänlaiset suunnitelmat Valtioneuvoston mapeissa on esimerkiksi näiden skenaarioiden varalle:

1. Tulivuorenpurkaus hyökyaaltoineen yllättää Kanarian saaret vilkkaimpaan turistiaikaan. Viestiyhteydet katkeavat lähes kokonaan, ja helikoptereista kuvatut uutisflmit näyttävät tuhon olevan kaikilla saarilla hirvittävä. Kokonaisia lomakyliä on sortunut maan tasalle. Useimmat tiet ovat huuhtoutuneet mutavyöryjen mukana mereen. Helikopterit ja alukset kuljettavat eloonjääneitä mantereelle kiduttavan pienissä erissä samalla kun kiitoratoja yritetään raivata käyttökuntoon. Saarilla lomaileviin satoihin ellei tuhansiin suomalaisiin ei saada yhteyttä, ja ministeriön puhelimet tukkeutuvat.

2. Heinäkuun viimeisellä viikolla alkaa tulla tietoja ripulia ja sisäisiä verenvuotoja aiheuttavasta nopeasti tappavasta sairaudesta, joka raivoaa ympäri helteistä Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Muun muassa Pariisissa, Roomassa ja Barcelonassa ruumiita makaa kaduilla sairaaloiden tukkeuduttua ja taudin vaadittua kymmenien lääkärienkin hengen. Kukaan ei tiedä, onko kyseessä tuntematon virus vai terrori-isku, joten rajoja suljetaan ympäri Eurooppaa ja aseistetut sotilaat valvovat kaduilla ulkonaliikkumiskieltoa. Suomen kylmän ja sateisen kesän vuoksi matkatoimistojen matkat on myyty loppuun, minkä lisäksi alueella liikkuu tuntematon määrä suomalaisia reppumatkailijoita ja autolomailijoita. Moniin suomalaisiin ei saada yhteyttä, ja ministeriön puhelimet tukkeutuvat.

3. Oktoberfestissä syttyy raivokas tulipalo, joka leviää nopeasti koko festivaalialueelle. Palomiesten vielä taistellessa liekkimerta vastaan ambulanssit ja helikopterit kiidättävät jo loukkaantuneita kaupungin sairaaloihin, jotka täyttyvät. Kokonaisia rakennuksia ja telttoja niihin ahtautuneine juhlijoineen palaa tuhkaksi. Paikalle tiettävästi matkustaneisiin satoihin suomalaisiin ei saada yhteyttä, ja ministeriön puhelimet tukkeutuvat.

4. Lähetys Pietarista jääkiekon MM-kisojen loppuunmyydystä avausottelusta Venäjä - Suomi katkeaa alkuunsa, kun kuvassa on ensin näkynyt kiivaasti huutavia partaisia miehiä ja taustalta on kuulunut laukaussarjoja. Suomeen vähitellen tihkuvien sekavien raporttien mukaan toistaiseksi tuntematon, automaattiasein ja räjähtein aseistautunut separatistiryhmä on iskenyt halliin ottaen katsojat ja pelaajat panttivangeiksi. Edullisen sijainnin ja halpojen hintojen vuoksi kisoihin on matkustanut jopa kaksi tuhatta suomalaista kisaturistia, joiden joukossa on ainakin kaksi ministeriä. Tuntia myöhemmin järkyttyneen näköinen Kari Toivonen kertoo ylimääräisissä TV-uutisissa, että juuri tulleen tiedon mukaan hallissa on tapahtunut jonkinlainen räjähdys, ja silminnäkijöiden mukaan suuri osa katosta on romahtanut. Hallissa raivoaa tulipalo, ja Venäjän viranomaiset ovat eristäneet alueen laajalti. Baariin Nevski Prospektille unohtunut imatralainen Repe kuulee tapahtuneesta itkevältä vaimoltaan soittaessaan kotiin, mutta useimpiin kaupungissa oleviin suomalaisiin ei saada yhteyttä ja ministeriön puhelimet tukkeutuvat.

5. Eräänä elokuisena aamupäivänä eurooppalaisten tungeksiessa Välimeren lomarannoille pieni asteroidi...

Tammikuussa etelärannikolla

Tuuli kiskoi takista ja roiski jäävettä poskelle. Käänsin sille selkäni.

Valojen vaihtumista ei kannata odottaa kuralätäkön kohdalla. Minä tiesin sen, mutta reppuselkäinen teiniprinsessa sai ohiajavan bussin heittämän aallon farkuilleen.

Katoilla makaava harmaa taivas, mustanruskeat kadut, nastojen rapinan katkeaminen kohahdukseen, kun renkaat osuvat lammikkoon.

Tuntuu ihan syys-lokakuun vaihteelta.

Ja missä on Yhden Kakkupalan Mies?

Veden olomuotoja

On sitä kausia huonommissakin olosuhteissa aloitettu.

No ei kyllä ole. Taivaalta vihmoi vettä ja jää lorisi äänekkäänä purona viereiseen viemäriaukkoon, kun vaihdoin Pojalle luistimia jalkaan. Katulamppu oli sen verran kaukana, etten nähnyt pimeässä, mihin pudotin kengät. Vesi imeytyi istuimena toimineesta betoniporsaasta verkkarieni istuinosaan.

Eipä silti, en olisi itse edes arvannut, että ovat edes yrittäneet jäädytellä.

H ammattimaisena hiihdonopettajana on näköjään jyvällä luistelustakin, ja Poika nautti opista. Sain välillä mailan lainaksi ja leivoin pikkukiekkoa. S:n luisteluasento toi mieleen Pepe Lehtosen.

Kun kaikki olivat tarpeeksi monta kertaa kaatuneet loiskahtaen veteen, lähdettiin pois. Kunhan oli ensin juostu tuulen nappaama sateenvarjo kiinni.

Kotona laitoin takin vaatepuulle kylppärin patterin viereen. Se höyrysi.

Loppiaisen hiljaiset kadut

Olaus Petrin kirkon kellot alkoivat moikua juuri kun oltiin kohdalla.

Töölönlahden mäki oli hiekasta huolimatta sen verran liukas, että tuplalastattuja vaunuja työntävän tossu piti juuri ja juuri. Pysähdyttiin katselemaan Villa Kiven naapurin pihalla tepastelevaa fasaania.

Liki viiteen minuuttiin ei yksikään juna alittanut siltaa, mutta sitten alkoi kohista taajaan. Täällä! Una! hihkui Tyttö ja sai vastaantulevan eläkeläispariskunnan hymyyn. Poika oli tyytyväinen, kun Ilmalaan peruuttava Turun laivapikajuna ajoi vaihteeseen ja pyörät sanoivat klonk-klonk, klonk-klonk.

Kierrettiin pidempää reittiä takaisin. Koirapuiston hyppivät ja räkyttävät viihdyttivät tovin. Autojen tuulilasien lumikuorrutuksiin oli raapustettu teinirivouksia. En muistanutkaan, miten hienoja rakennuksia Diakonissalaitoksen ja Kuntatalon takaa löytyy. Wallininkadulta piti liu'utella alas Hesarille varovasti, kieli keskellä suuta.

Suu kuivui, kun kerroin sorsista, variksista, harakoista, junista, ajojohdoista, liikennemerkeistä, patsaista ja Helsingin vaakunasta. Isi siellä paloasemalla niissä kaikissa paloautoissaki oli Helsingin vaakuna, Poika muisti katsellessaan Töölön ratikkahallien ovien ylle.

Koiviston auto

Ulkona lumi tuiskusi mustavalkoiselle maisemakortille, joka häämötti harmaan kurakerroksen peittämän lasin läpi.

Linja-auto jyrisi läpi maitomaisen sumun, silmät painuivat kiinni. Olipas maittavat unet, systeri sanoi. Heräsin siihen.

Oltiin sen verran etuajassa, että sopi notkua hetki Matkahuollon odotusaulassa.

E tarjosi pieniä pizzoja, kakkua ja kahvia. Kun kukaan ei ollut autolla, maistui fingerporillinen konjakkia kaikille. Pöytä peittyi vähitellen albumeihin, silti kuvat loppuivat kesken. Kiistanalaisia vuosia tarkastettiin vieraskirjasta.

Lähtiessä tuuli oli laantunut mutta pakasti. Bussissa nukutti vähemmän kuin mennessä. Viikin pysäkillä jäi monta.

Avaruuden ikkuna

Loputtomiin kuvia kadonneista hyväntuulisista eläkeläisistä, rakastuneista pareista, nuoruutta hehkuvista tuoreista ylioppilaista ruusuineen, pienistä pirteistä pellavapäistä.

TV-kuva hymyilevästä Augusto Pinochetista, joka on saanut elää jo 89-vuotiaaksi.

Ei ole mitään kosmista oikeudenmukaisuutta. Ja vertailu on yhtä turhaa kuin pohtia, miksi pyry heittää yhden lumihiutaleen kenkäni kärjelle ja toisen viereisen kerrostalon katolle.

Kuolleita lapsia on mukavampi ajatella enkeleinä tai tähtinä taivaalla kuin rantavedessä lilluvina mustiksi mädäntyneinä painajaisina.

Puuha-Pete muuttaa Norjaan

Unessa kuljin lentokentällä etsimässä halvinta lentoa Osloon. Neljän yhtiön koneet lähtisivät yhtä aikaa, mutta vain Finnairin tiski oli auki.

Toisessa kohtauksessa olin jo perillä. Joukkue oli lähtenyt alakertaan syömään, aivan kevyesti, koska peliin oli enää kaksi tuntia.

Ulkoministeriön maanalainen komentokeskus

Amerikkalaisissa elokuvissa on aina pimennetty maanalainen komentokeskus. Siellä jykeväleukaiset kenraalit tutkivat satelliittikuvia, joissa viisisenttisen kokoiset esineetkin erottuvat.

Kuten Aasiassa tapanina huomattiin, informaation hankkiminen ja siirtäminen ei reaalimaailmassa ole ihan niin helppoa. Vaikka järistys havaittiin ja yksi saarikin katosi oudosti, ei rannikkojen väkeä ehditty varoittaa. Aaltojen iskettyä oli muidenkin kuin Suomen ulkoministeriön vaikea saada käsitystä tilanteesta paikan päällä.

Kuulostaa melkeinpä sotilastiedustelun alalta hankkia tietoja nopeita toimia vaativassa tilanteessa, jossa tietoliikenne- ja kulkuyhteydet katkeilevat laajalta alalta. Mitkä mahdollisuudet ja keinot paikallisilla viranomaisilla oli hankkia tietoja? Entä Suomen?

Entä tulevan tiedon analysointi ja siirtäminen? Kun tietoa alkaa tulla eri lähteistä, mikä painoarvo on vaikkapa hätääntyneen turistin puhelulla, jossa hän kertoo että nyt on hirveä hätä ja ympärillä kaikki maan tasalla? Miten poimitaan esiin oikea ja relevantti tieto, joka sitten esitetään päättäjille päätöksiä varten?

Viranomaistoiminnan ongelmia ovat käsitelleet esimerkiksi Sedis ja Juuso Hyvärinen.

Suvannossa

Mies viihdytti aamiaisen syöjiä oboen sävelin.

Kyyhkyläiset suuntasivat Tampereelle, paikalliset kohti arkea ja härkäviikkoja. Vaatteita pesukoneeseen, tavaroita kaappeihin. Jääkaapin inventointi ja täydennys. Auto arkiparkkiin.

Tarpeelliset päiväunet. Ulkona tuuli tempoi peltikattoja.

Illalla taivas sirotteli kaupungin ylle märkää lunta, kuorrutti autot ja kadun. Kauppareissulla kävelin kadun yli katsomaan vanhaa pystylamppu-Meseä.

Kipakka kolina kertoi, että takaa ei lähestynyt tavallinen ratikka. Käännyin katsomaan, kuinka hiomavaunun pyörivä harja heitti kiskoilta sohjoa.

Vettä sakeampaa

Nelostiellä oli paljon valoa ja vähän liikennettä.

Pimenevän Salpausselän päällä makasi pilvirintama. Käännyttiin radiomastojen kohdalta ja löydettiin parkkipaikka, mutta talo oli väärä. Onneksi on kännykät.

E oli hidastunut, mutta rauhallisen valoisa ja suunnitteli metastaaseista huolimatta projekteja tuleville vuosille. Hiukset olivat luonnollisesti poissa ja voimat vähissä.

Täti sanoi minun kasvaneen sitten 60-luvun. Myönsin mittaustulosten kertovan samaa. Välillä sinne päin vilkaistessani huomasin hänen katselevan minua salaa ja hymyilevän. Vuosikymmentenkin jälkeen täti näytti täydellisen tutulta. Sitä kai se on, kun ollaan sukua.

Mietin myös, näyttäisikö mutsi tuolta jos eläisi. Ainakin lapsina he olivat kovin samannäköisiä istuessaan vanhoissa kuvissa vierekkäin aidalla ruudullisissa esiliinoissaan.

Motarilla lensi kura, ja lisää samaa löytyi mustan Helsingin kaduilta.

Kahdessa vuodessa ovat systerin hiukset ja Miehen parta pidentyneet. Noutopizzan ääressä puhuttiin tsunameista, lacrossesta ja USA:n ulkopolitiikasta. Yritin myös kertoa, millaista on luutapallo.

Tenavat oppivat hetkessä. Tyttö kiitti tänuu ja kantaessani Poikaa nukkumaan ukkeli hihkui gud nait.

Halki lumisen Beirutin

Ihmiset olivat kadonneet iltapimeältä pääkadulta. Silloin tällöin ohi ajoi auto, joka hiljensi kohdalla ja kiihdytti taas. Laukaukset kajahtelivat eri suunnista, siellä täällä näkyi aukeille paikoille kerääntyneen nuorten miesten, oikeastaan poikien, ryhmiä. Nopeaa rätinää, kuin hyvin pienikaliberisen aseen. Nopeita humpsahduksia, kirkkaita välähdyksiä. Väliin kuului suhahdus, ja kohta valoraketti pysäytti maiseman.

Tyttö väsyneempänä sai istua penkkiin, Poika sai tyytyä koirankoppiin. Nousin jalakselle ja potkin vauhtia. Jäisellä tiellä potkukelkka kiihtyi yllättävän hyvin.

KRP:n lista elää ja evakuointi alkaa olla paketissa.

Ruotsin iltapäivälehdet näyttävät ihmiskohtaloiden ohella keskittyneen hallituksen ja etenkin ministeri Freivaldsin lyömiseen. Oletin meillä olevan paremmin, mutta IS:n ja IL:n lukeminen korjasi käsityksen. Kansa raivostui ulkoministeriölle, väittää IS. Paskat raivostui.

IS on kaivanut jonkun kriisipsykologin kitisemään, että Tuomioja ei ole osoittanut tapeeksi myötätuntoa ja matkustanut oitis Thaimaahan. Onhan ulkoministeri kylmä kala ja nykyään toiset vaatimukset kuin Paasikiven esiintyessä kerran vuodessa -radiossa, mutta silti. Kaipa valtioneuvostoon pitäisi perustaa vielä empaatikon virka.

Olen seurannut tiiviisti joitakin kotimaisia tiedotusvälineitä osumatta ensimmäiseenkään thaimaalaisen viranomaisen haastatteluun. Miksiköhän? Minua ainakin kiinnostaisi. Suomalaiset hehkuttavat, että Ruotsi on pyytänyt ambulanssilentoapua. Ruotsalaisilta en nopealla selauksella löytänyt asiasta mainintaa. Miksiköhän?

Sveriges sak är vår.