Näkymä rannalta

Aikuiset väittivät

Jos purkan nielaisee, se menee umpisuoleen ja se pitää leikata.
Jos juo paljon kahvia, tukka muuttuu mustaksi.
Jos juo liikaa sitruunasoodaa, tulee munuaisvika.
Jos syö paljon herkkuja, tulee vatsa kipeäksi.
Vatsa ei tule kipeäksi, jos syö porkkanoita.

Kerroin tänään Pojalle, että keittiön pöydän alla asuu näkymätön sika, jonka nimi on Pulteri. Eikä oo, perillinen nauroi vastaan.

Ulkona lotisee sade.

Adventti

Hoosianna palauttaa minut aina kansakoulun täyteen juhlasaliin.

Kyhjötämme risti-istunnassa hämärän salin lattialla, kynttilöiden valo lepattaa ja ikkunoiden takana häämöttää talviaamunpimeä Hesperiankatu.

Ruutuihin on teipattu punaisesta kartongista leikattuja tonttusiluetteja.

Olen nyhverö

Kun itseltä loppuu sanottava, voi vielä linkittää.

Saunasiiderin luontodokumentti kertoo viidakosta, jossa myydään urheiluvälineitä.

Lounaasta saapuu maamme ylle

Läts, läts, läts, panivat kengät sohjossa. Ennen ensimmäistä risteystä sukka oli imaissut desin jäävettä.

Kadun päällä makaava harmaus soitti takkia pienillä kylmillä pisaroilla.

Lumi punaisen Ford Kan katolla lähti liikkeelle ja suhisi takalasia pitkin hankeen.

Valtakunta kumisaappaista.

Maistiaisia talvesta

Töölön kaduilla kulki pulkkia ja liukureita kantavia lapsia, isommat keskenään ja pienemmät aikuisten kanssa.

Pari tuntia myöhemmin vähän hitaammin toiseen suuntaan, lumisin lahkein ja posket punaisina.

Kumea jyminä ja välillä kirskuna kaikui kauas, kun keltainen Vammas-tiehöylä raapi kadunreunoja puhtaiksi. Joka puolella isoja traktoreita, pieniä bobcateja, kuorma-autoja, tyhjiä ja lumella täytettyjä. Mutta silti on marraskuu ja tämä on Helsinki, ennen joulua vielä musta ja märkä.

Koiranpentu ensin puiston lumessa piehtaroimassa ja sitten isäntänsä sylissä, silmät vilkkuen ja pää pyörien. En minä rotuja tunne, mutta sellainen huskymainen.

Kolmen tunnin jälkeen pakkanen oli hiipinyt sormiin ja varpaisiin. Kotimatkalla haaveilin saunasta.

Loppupäivän väsytti. Kolmen vartin päikkärien jälkeen vielä enemmän. Kahvi ja PepsiMax auttoivat vähän.

Illalla tuijotin sohvalla Sotamies Ryania ja pohdin, mikseivät saksalaiset käyttäneet sillalla epäsuoraa tulta. Jonain päivänä vielä katson leffan kokonaan.

Iltapala

Vaasan ruispalalle kolme paistettua muikkua, juomaksi valitsin Mehukattia. Poika kinusi rapeat pyrstöt.

Sitten syötiin yhdessä mandariineja.

Timon meemistä ei paljoa irronnut.

Minä olen vain minä.

Tai olenhan myös blogiminäni. Ja israelilainen aseistakieltäytyjä.

Talvi-illan alkaessa

Onneksi satuin Kulosaaren sillalla nostamaan katseeni kirjasta.

Hyvää vauhtia jäätyvän Vanhankaupunginlahden maisema oli juuri muuttumassa siniseksi satumaalaukseksi. Herttoniemen yllä möllötti matalalla suuri pyöreä keltainen kuu. Se liiti ääneti Viikin yli länteen.

Metro kohahti Sörkän tunneliin ja maisema muuttui ikkunoista heijastuviksi ilmeettömiksi ihmisiksi.

Luin taas.

Ajatus harhailee

Tänään tuli mieleen, että HMS Bountyn kapinalliset etsittiin Tyynen valtameren loputtomuudesta ja kuljetettiin kahleissa Englantiin, jossa heidät oikeudenkäynnin jälkeen hirtettiin raa'annokkaan.

Mutta ei se tarkemmin tutkien ihan niin mennytkään.

Kapinallisista vain kolme päätyi lopulta köyden jatkoksi.

Pulasyksyn 2004 suuri puolukkakriisi

Jouduin höystämään murukastikkeeni ketsupilla ja mulkoilemaan kateellisena Vaimon lautasella komeilevaa kekoa omatekoista puolukkasurvosta.

Minä olin näet lusikoinut osuuteni viimeisen purkillisen rippeistä jo eilen.

Ja ollaan vasta marraskuussa.

Maaliskuinen marraspäivä

Iltapäivällä oli maaliskuu. Aurinko helotti täydeltä ja autot kohisivat järvien halki. Risteyksissä loikin yli vuolaiden virtojen.

OKOn pysäkin kohdalla haisi asetoni. Katselin ympärilleni keksimättä aistimuksen lähdettä. Metron vastapäistä rouvaa seurasi Rive Gauche, kadulla edelläni kulkenutta brunettia L'Air du Temps.

Lumen saartamien jalkakäytävien reunoilla nähdään näinä päivinä mielenkiintoisia parkkeerauksia. Puistosta palatessa työnnettiin liikkeelle Peugeot, joka jumitti pohjastaan kinokseen.

Piha kaikui kumeita mätkähdyksiä, kun topparoikka pudotteli lumet katolta ja katosi jättäen kasan siihen. Harkitsin soittoa isännöitsijälle, mutta hain sitten lapion ja kävin heittelemässä painavan vesisohjon sivuun. Pienimmän riesan tie.

Poikkesin myös pudottamassa auton päältä isoimmat kinokset. Siltä varalta, että kelin kiristyessä ne olisi joutunut kilkuttelemaan irti taltalla ja vasaralla.

Illalla sohjo kovettui pienoisvuoristoiksi, jotka jauhautuivat ratisten jalan alla.

Hyvä bore

Minua viisaammat ja asiaa paremmin tuntevat keskustelevat Koirapuistossa webbikiusaamisesta.

Mikäli joku bloggaaja paljastuu henkilöksi, jonka kirjoitukset eivät kunnioitusta ansaitse, ensimmäinen tehtävä on tietysti vähentää hänen yhdenlaista painoarvoaan poistamalla se rasti sieltä ruudusta.

Muita ja muunlaisiin häiriköihin purevia keinoja opimme toivottavasti pian.

Minä täällä sivummalla luen Sinisen kirjan marginaalista keskustelua blogilistan merkityksestä.

Aika lailla samat puheenvuorot taidettiin lausua viime kevään Kuukkeliehdokkuuksien yhteydessä. Esimerkkinä Ihmissuhteiden mietteet (ainakin minulla teksti valuu jonnekin alas).

Kuin tuuleen huutaisi

Länsimurretta nakkeleva puhelinmyyjä aloitti ovelasti kuuluvuuskysymyksillä. Koska aikanani valitin Soneran asiakaspalveluun juuri siitä aiheesta, jymäytyin kuuntelemaan myyntipuheen melkein loppuun.

Myyjän into keskustella kanssani romahti, kun kerroin, ettei toimenkuvaani eikä etenkään toimivaltaani kuulu tehdä minkäänlaisia liittymäsopimuksia.

Vielä kovempi paikka oli aikanaan sillä kohteliaalla miehellä, joka ilmestyi toimistolle ja kehui loputtomiin konttorikalusteitaan. Saatuani lopulta suunvuoron kerroin, että firma, jossa hän luuli olevansa, löytyy sen toisen oven takaa.

Mies näytti siltä, että oli vähällä purskahtaa itkuun.

Koillista kohti

Käveltiin viiltävässä viimassa Kansallismuseon seinänviertä, ja rakennus sai Pojalta tuomion.

"Tuo on kyllä ihan niiv vanha talo et se pitäis heittää roskiksee tai purkaa järkälekoneella".

Pitääpä olla tarkkana noiden nuorten edistyksellisten kanssa. Tosin nuorukainen on siinä iässä, jossa rikotaan, ammutaan, räjäytetään ja heitetään roskiin paljon. Ja niissä lauseissa verbi tulee aina uhmakkaasti painottaen. Jossain kasvatuskirjassa oli aiheesta jotain.

Pikkukyyhkyjen saunassa oli kelpoisat löylyt, ja ensi kerralla kannattaa muistaa jo mennessä 70T:n olevan paljon nopeampi kuin 72.

Uni kaatuu päälle.

Ai niin, lukekaa Kalevablogia.

Virkistävä keli

"Suttuinen" voisi kuvata tätä säätä, mutta parempikin ilmaus varmaan löytyy.

Kun silmiin pyörteilee pieniä teräviä jääkiteitä, jalat tarpovat ruskeassa joka suuntaan pettävässä lumijauhossa ja äänettömät autot ilmestyvät harmaan pyryseinän takaa.

Ja onko tämä yksi suosikkisäistäni siksi, että olen syntynyt Suomen talveen?

Teräksen kalinaa

Ikkunan ulkopuolella erottui liikettä, ja valkoisiahan taivaalta leijaili. Huomenna olisi määrä laskeutua lisää.

Kadunvarren parkkipaikat ovat muutenkin vähissä, ja nyt on aika moneen pysäköity hiljalleen ruskettuva lumivuori.

Keltaiset vilkut läikkyvät siellä täällä. Kuorma-autot odottelevat hiljaisina, kun bobcat tanssii ketterästi ympärillä terhakkaasti pöristen. Katoaa porttikäytävään ja palaa hetken päästä täysi kauha pystyssä.

Teräs kalisee, kun kauhallisen rippeetkin ravistellaan lavalle.

Pitkästä aikaa American Beauty. Joukko ihmisiä, jotka kukin uskoivat olevansa oikeassa.

Isä tietää kaiken

Miks lehmät on semmosia pitkiä ronkeloita ku karhut on aika lyhyitä, Poika kysyi.

Pekka ja Frodo lumimiehinä

Jo ulko-oven avatessaan pystyi arvaamaan, mistä kaikki tutut lapsiperheet löytyisivät. Sinne mekin.

Isossa jyrkässä jäämäessä pulkka lentää alta, solisluut napsuvat poikki ja suu täyttyy lumella, joten pienemmät saivat laskea siitä, joka myöhemmin talvella päättyy luistinrataan. Poika halusi ensiyrittämällä isän samaan pulkkaan, vaan uusinnat menivät jo omin nokin.

Sisään tömisteleviä lumimiehiä tervehti hellalla höyryävä lohikeitto. Sen jälkeen olin valmis päikkäreille perillisten viereen.

Tähän on tultu, että tiesin IFK:n pelaavan TV-matsissa, mutten jaksanut kääntää kolmoselle. Urheiluruudun jälkeen sentään neloselle, koska en ollut koskaan nähnyt sormuselokuvia.

Liikaa tappelua ja takaa-ajoja, mutta sormus sormessa -jaksot olivat hienoja ja Arwen söpö. Mutta että romantiikkaa? Sormusten herrassa? Saanko ohjelmapäivystykseen.

Saattueen väistellessä Shrekin serkkua Morian kaivoksissa Poika heräsi, joten en nähnyt, oliko balrogia otettu leffaan lainkaan. Palatessani sohvalle Saruman motivoi jo Lordejaan.

Ja sitten puolikkaat Pertsa ja Kilu tähyilivät vuorilta Mordoriin.

Vältetty paha

Naamioiden takana kertoo masentavista kirjoituksista tai kommenteista. SchizoBlog mainitsee ilkeäksi hervahtaneen joulukeskustelun.

Mitenkähän olen missannut nuo kaikki, kun kuitenkin luulen lukevani paljon blogeja? Mutta ehkä hyvä niin.

Muistelin Tiramisussakin olleen vastaavaa harmittelua, mutta en löytänyt sitä tähän hätään.

Sunnuntai-illan pimenemistä näillä main voi seurata Museokadun webcamista.

Elämä on henkäys

Ja tietenkin, koska sellaista elämä on, vain tuntia edellisen merkinnän jälkeen soi katua ylittäessäni puhelin ja haalisti maailman värejä.

Puhelun päättyessä huomasin nousseeni raitiovaunuun ja matkustaneeni Pasilaan.

Illalla hyppäsin bussista Kulttuuritalon kohdalla ja nousin Linnanmäen pysäkiltä kasiin.

Taivas oli seljennyt ja hiljainen kaupunki kuorrutettu lumella. Ratikoiden ajolangatkin.

Kotona selailin vanhoja albumeita ja mietin, kuinka käsittämättömän nopeasti vuodet suhahtavat ohi.

Vuosikymmenet.

Ja olen pikkutyttö taas

Postitalo häämötti tuiskun läpi epäselvänä hahmona. Märkä lumi narisi askelten alla.

Lumikuorrutetut ihmiset puskivat eteenpäin nojautuen tuulta vasten. Teinitytöt osoittivat sormella toistensa poskiin piirtyneitä ripsien kuvia ja kikattivat.

Sokoksen ruokakaupassa joku haisi vanhalle Wunderbaumille. Tuo teidän kärry on kyllä tiellä, vanha nainen kivahti hyllyjä täyttävälle.

Mäessä Postin ja tavaratalon välissä kaksi juoksi bussiin mutta pysähtyi kesken. Ei se ookkaan meidän, toinen huomasi. Paitasillaan kirmaileva kuski heitteli turistibussin eteen hiekkaa ja yritti taas. Kierrokset kohosivat ja liukasta asvalttia hankaava kumi huusi, mutta iso ajoneuvo ei liikkunut.

Kurotin suupieliin laskeutuvia hiutaleita kielelleni, lumen maku avasi jonkin aikasiiman lapsuuteen ja Hesperian puistoon. Minulla oli harmaat huopikkaat, toppatakki, mummon kutomat lapaset ja mustan karvalakin korvukset alhaalla.

Näin onnellisen elämän olen saanut, kasvoi ajatus.

Timanttisade

Hitaasti, hitaasti maata kohden leijailevat lumihiutaleet kimmelsivät katuvalojen loisteessa. Pysähdyin katselemaan näytöstä ja hengittämään raikkautta.

En tiedä, milloin lumitalvi tulee Helsinkiin. Sen tiedän, että maan muuttuminen valkoiseksi kohottaa mielialaa 43 prosenttia.

Kaupassa esiteinit olivat laskeneet rahansa väärin ja joutuivat jättämään jättipussin BisBis-lakuja kassalle.

Nuoren naisen paperikassista repesi tuulikaapissa puolikas. Hyvä ettet ehtinyt pitemmälle, kassaneito lohdutti ja ojensi tilalle muovisen.

Kaappidemokraatti

You Are a Liberal Republican

When you tell people that you're Republican, they rarely believe you. That's because you're socially liberal - likely pro-choice and pro-gay rights. You're also not so afraid of big goverment, as long as it benefits people and not politicians. You are the most likely of any Republican type to swing over to the Democrat side sometimes.

Tämä löytyi Antti-Juhani Kaijanaholta

Suur-Suomi

Suomi on pieni maa, mutta muistaakseni vasta Matkalla, SchizoBlog ja Laura Sippola ovat maininneet nimeltä ihmisiä, joita tunnen tavallisessa maailmassa.

Varauduin puistoon välihousuilla, villapaidalla ja pipolla, mutta oli yllättävän lauhaa. Tai ehkä juuri siksi. Tyttö tykkäsi potkia palloa ja halusi kurkistaa jokaisiin vaunuihin hokien "auva".

Matalalta jalkakäytävää paahtava aurinko laittoi hiekoitushiekan rakeillekin pitkät varjot.

Blogikotini ovi on jo toista päivää jäykkä.

Jomotus nousee niskajuurista

"Gewöhnungsbedürftiger" oli työläämmästä päästä, mutta parissa tunnissa syntyi jonkinlainen suomenkielinen versio.

Ensimmäisessä yritelmässä olivat asiat, toisessa yritin jo saada lauseet näyttämään äidinkieleltäni.

Kuinkahan pitkään oikeat kääntäjät hierovat?

Kauppareissulla jalkakäytävä oli jäästä krymyliäinen. Ratikkakiskojen välissä erottui valkoista.

Iltaisin luetut Muumit jäävät mietityttämään Poikaa.

Minäki haluaisin lähteä vaeltamaa etelää, mutisi unisena. Ai niinku Nuuskamuikkunen, kysyin. Nii, ukkeli vastasi.

Hakkapeliittain aika

Tilanteen vakavuus selvisi, kun avasin kellarikomeron oven. Lähdin saman tien kertomaan, että tässä meneekin vähän arvioitua pitempään.

Nostin käytävälle tuoleja, säkeittäin kanankakkaa, huilivuorossa olevia leluja, sukset sauvoineen, taas kolme tuolia, kaksi isoa pahvilaatikkoa, purettujen keittiökaappien runkoja ja taustalevyjä, tiskialtaan, rantapallon ja vapoja.

Alimmaisina ja melkein taaimmaisina häämöttivät talvirenkaat. Kannoin ne portaita ylös ja pihalle ennen kuin paiskoin kaiken takaisin ja lukitsin oven.

Samalla reissulla etupyörä sai uudet laakerit. Alkoihan siellä vähän väljää olla, Asentaja muotoili.

Päivän toisessa harjoitteessa kannoin kesärenkaat kellariin. Viimeisen kohdalla kyynärvarsien koukistava puoli yritti sähköttää jotain. Suljin vastaanottimen.

Keväällä taas.

Suomalaista työtä

Iltalehtikin muistelee, kuinka tuore YLEn johtaja rikoskumppaneineen syyllistyi Hakaniemen torilla vahingontekoon. Muistivatkohan itse vai lukevatko hekin Rajakulutusalttiutta?

Virheelliseen maailmaan heitetty professori/lehtori huomauttelee Mikael Jungnerin leuan ja sukunimen lisäksi miehen tutkinnosta.

Itse arvelisin lakitieteilijän sopivan johtajaksi siinä kuin journalistinkin. Jos kuitenkin johtajan rooteliin kuuluu ohjelmien tekemistä, pidätän oikeuden tarkistaa kantaani.

Taannoin haikailin ohjeita suomalaisten tuotteiden suosimiseen, ja nyt aiheesta valistaa tuore Taloustaito-lehti. Linkkivinkeissä liehuu muun muassa www.avainlippu.fi.

Pala maailmaani lausuu minun menneen epäilemään, että "Pinserilä on pullollaan perusnegatiivista väkeä, joka ei osaa kuin valittaa --".

Kiistän menneeni.

Oikea pukeutuminen on tärkeää

Kirjan keväässä Muumipeikko lähti kaulaliina kaulassa ja nenä punaisena etsimään Nuuskamuikkusta, vaikka oli vielä kipeänä.

Sen olis kyllä pitäny laittaa Reimatecin puku, Poika mietti.

Tiistain seos

Juuso Hyvärinen suhtautuu junamatkan päässä odottavaan kokoukseen myönteisesti.

Tosiaan, täällä Blogvillessäkin aika moni taitaa sentään tehdä töitä alalla, jolle on vapaaehtoisesti hakeutunut. Silti merkinnät vilisevät niitä ärsyttäviä työkavereita, tyhmiä pomoja ja kohtuuttomia kiireitä.

Digicameran kautta puolestaan aukesi mielenkiintoinen keskustelu kuvaajan oikeuksien rajoista.

Ja Ihmelapsen viimeiset hetket ovat ohitse. Tavatkaa Yhden kakkupalan mies.

Kansainvälisillä vesillä

Helsinki tervehtii poikaansa harmaana ja vihmomalla kasvoille jäävettä. Luulen, että suhteemme kestää sen.

Tässä sitä taas kellutaan, kansainvälisillä vesillä jossain syksyn ja talven välissä.

Pimeästä ravintolasta räpsähti salamavalo. Sisällä kuvattiin glamoröösisti pukeutunutta mallinlaihaa hahmoa, joka seisoi jalka kyllästyneen tympeästi tuolilla.

Voi olla, että mielikuvitukseni täydenteli näkymää joiltain osin.

Ote arjesta otetaan lujilla näpeillä. Likapyykit koneeseen ja korkeasta kasasta rästihommia yksi kerrallaan.

Pimeän sisään

Odoteltiin Jäähovin Mäkkärissä, kunnes auto saapui.

Kaukajärven jälkeen seuraava etappi Helsinki. Nuokuin penkissäni silmät kiinni, jossain kaukana Radio Suomella selostaja ja Sakari Lindfors puhuivat jääkiekkoa. Nummelin tasoitti. Punaisten valojen jono liukui samaan suuntaan ja valkoisten vastaan.

Matka meni niin nopeasti, että minun on täytynyt nukkua osa. Kolusin pakaasini takakontista ja sain sormeni rapaisiksi kahvasta.

Ensin kolahti ovi ja sitten tömisi lattia, kun perilliset juoksivat vastaan. Oli kortti, kahvia ja kakku. Ensi kertaa isänpäivänä näin aikaisin kotona.

Italiassa Tampereella

Lauantaiaamun Savo-ohjelma TV:ssä viritti keskustelun oikeasta tavasta syödä kalakukkoa. Niillä syödään viipaleina, meillä kannesta kovertaen.

Illalla Bella Romassa ympärillä puhuttiin italiaa ja tarjoilija halusi ottaa tilaukset englanniksi. Eurot sentään kelpasivat maksuvälineeksi. Kelvollinen pizza ja olut,vaikka hintaan olikin lisätty kielikurssi.

Henkilökunta kävi vuorollaan pyöräyttämässä itselleen jäätelöannokset.

Vielä Plevnassa yksi talon vaalea ja trubaduurisointua. Edellisestä käynnistä ehtikin kulua aikaa.

Laukontorilla auton ikkunat piti skrabata. Katuvalot saivat timanttikuorrutetun asvaltin kiiltämään.

Iltarasteilla

Kohtelias ovimies toivotti meidät tervetulleiksi ihmisiä tungeksivaan Teerenpeliin. Nautittiin alakerrassa pystyoluista kunnes yksi pöytä vapautui. Juoma oli kylmää ja kanapasta juustoinen, mutta haukotusten meri tuli nousuvetenä.

Kaksi nuorta miestä sammalsi kumpikin huojuen omaan puhelimeensa, kasvoilla humalaisen epäuskoisen närkästynyt "alaksää mulle" -ilme. Asian loputtua etsittiin uusi numero ja taas. Toistensa seurassa kuitenkin ikään kuin olivat.

Pimeästä puistosta nousi taivasta kohti kuparinvärinen Pyynikin kirkko. Puistokäytävää peitti puoli senttiä liukasta liejua.

Palomäentieltä nousi portaita palatseihin, jalkapallokentältä harjulle. Oikealla, etäällä, Näsinneulan valot. Pimeitä polkuja ylöspäin, eri suuntiin, liukkaat portaat alaspäin. Yhdessä kohdassa, jos katsoi sopivasta kulmasta, lamput muodostivat Väinämöisen vyön. Lopulta pimeästä metsästä rytisi valoon kaksi miestä.

Mä tiedän ton, sanoin. Toi on Pyynikin trikoo

Aurinkolaseja ja poskisuudelmia

Aamun TV-ruudun täyttivät EuroNews ja suora lähetys terroristipäällikön hautajaisista.

Loputon jono ilmeettömiä tummapukuisia miehiä, mustia aurinkolaseja ja poskisuudelmia oli suoraan Kummisetä-trilogiasta. Yritin vartavasten tihruta, mutta terroristilesken lisäksi en nähnyt missään ainuttakaan naista.

Ajoittain kuva siirtyi arkkua odottavaan Ramallahiin, jossa kiihtyneesti molottava väkijoukko velloi jatkuvassa käsirysyssä. Välillä vihreäbarettiset miehet mätkivät innokkaimpia pampuilla. Luulin, että heidän piti olla samalla puolella.

"My people are very upset."

- Naked gun 33 1/3

Tästä taisi tulla ilkeämpi kuin tarkoitinkaan.

Hämeenpuistoa ylös ja alas

Monessakohan kaupungissa olen etsinyt ruokaa juuri siihen aikaan, kun suljettujen ovien takana nostellaan tuoleja pöydille?

Tuosta ovesta mentiin ennen City-Pelikaaniin, herkisteltiin. Ovat tehneet siihen parkkihallin. Parkkihallin.

Höyryssä yhdet oluet. Vasta lähtiessä sain päähäni, ketä tiskillä seurueineen istunut neitonen muistutti. Tiina Lymiä.

Ympärillä vilisi öinen kaupunki. Pispalan Pulteri liukui vasemmalla taakse. Jossain alhaalla vilkkuvat valot vihjasivat, että näköala on päiväsaikaan melkoinen.

Ennen unta selailin mukaan tarttunutta City-lehteä. Luin Syö hyvin -viikosta enkä heti tajunnut, miksi ravintoloiden nimet kuulostivat niin vierailta.

Kylmänä kiiltelee Ratinan suvanto

Jätettiin auto parkkiin Laukontorille. Kylmä sumu kietoutui kasvoille ja tehdas vieressä hengitti yötaivaalle höyrypilviä.

Keskiyön lounas Mäkkärissä venyi kahveiksi asti. Suomen vanhimmassa, yksi muisteli.

Katukivien välissä hohtivat siniset valot. Kääntyilin kannoillani ja ihailin kauniita taloja. Niitä riitti Pyynikilläkin. Ja kaikkialla pieniä liikkeitä menneiden vuosikymmenten lämpimin nimin.

Aamulla valoverhojen takana harmaa järvi.

Mikä on tämän kaupungin olemus?

Savumakrillia ja aamuyön selain

Työnneltiin kärryjä ympäriinsä isossa kaupassa ja katseltiin kaikkea, mitä kulman pienestä ei löydy. Etenkin kalatiskin olisi voinut ostaa tyhjäksi.

Astuttiin pimeälle Arkadiankadulle mukanamme vaatimattomia herkkuja kuten savumakrillia ja Marskin arinajälkiuunileipää.

Taidan taas kerran lähteä reissuun vähällä unella ja jättää pakkaamisen viime minuuteille. Aamun lähestyessä olikin hyvä aika ryhtyä asentamaan uusinta Firefoxia. En varsinaisesti ymmärtänyt ButtUglyn about:config-ohjeita, mutta seurasin niitä askel askeleelta ja tulos oli toivottu. Kiitos.

Lääkintätonttu äkkiä

En pääse kiinni siihen hauskuuteen, joka Schizo-Jannen suosituissa mustissa korteissa ja pukinraadoissa tirskuu.

Toki ne ovat vastaisku joulun tekopyhyydelle, kulutushengelle ja perhekeskeisyydelle. Mutta synkkiä ja verisiä.

Näen mieluummin vastaiskuja maailman synkkyydelle, rumuudelle ja epäjärjestykselle.

Ovatko useimmat blogien merkinnät vastaväitteitä jollekin?

Mikä se yksi hieno sana oli? Dialektiikka?

Mustamaija ja silitysrautatalo

Me askarreltiin tänään kortteja mut se on salaisuus, syliin juokseva Poika uskoutui. Vakuutin, etten lörpöttelisi. Kotimatkalla kiipeiltiin kalliolla vain vähän, että ehdittiin kauppaan ostamaan pinaattilettuja kaikille.

Kauppakorkeakoulun edessä seisoi mustamaija, viereisissä risteyksissä neonliiviset konstaapelit. Ilmeisesti niillä ei ollut tekemistä Lutherinkadulle ilmestyneen ambulanssin kanssa.

En saanut millään päähäni, mille metrossa tuoksui. Hyvälle kuitenkin.

Illan kotimaisessa elokuvassa jauhettiin loputtomiin ihmissuhteista. Tai niin ainakin näyttelijöiden muminan tulkitsin. Kauniita kuvia kyllä. Silitysrautatalo palautti mieleen Rööperin aikojen iltakävelyt.

Olisikohan Seinfeld puoliksikaan yhtä hauska ilman Krameria?

Vakuuta minut 15 sekunnissa

Kuinka vähän aikaa uutuudella onkaan vakuuttaa lukija.

Nukkumaanmeno painaa jo päälle, joten päätös syntyy viiden rivin vilkaisulla.

Tuo kertoo vain kissoista / neulomisesta / elokuvista, ei, tuo on perhe-elämää, kyllä, tuo sanoo ettei itsekään ymmärrä miksi olisi lukemisen arvoinen / kertoo ettei aio yrittääkään hyvää suomea, selvä ei sitten, tuo on ennalta tuttu, kyllä, tuo on mustalla pohjalla, joten viisi riviä lisää korotetuin kynnyksin, kyllä, tuo on englantia eikä erityiskiinnostava, ei, tuo on politiikkaa, kyllä, tuo on teinixiä / vilisee hymiöitä, ei, tuo on vilpittömän naiivia, kyllä.

Pamautin uutuuksista 13. Uskottelen itselleni, että nyt raakkautuneista parhaat tulevat vielä jossain vastaan.

Blogien määrä kasvaa, mutta vuorokaudet eivät pitene. Eikö se tarkoita, että aina vain parempia jää lukematta?

Yksi kaupunki, miljoona tarinaa

Vihreätakkinen hahmo laahusti Caloniuksenkatua kylmenevässä marraskuun illassa. Pipo oli musta ja muovikassi laahasi maata. Hahmo koukkasi tarkastamassa pankkiautomaatit, kurkkasi roskapönttöön, jatkoi matkaansa nykäisten jokaisen rapun ovenkahvaa.

Ei vielä vanhakaan mies.

Minä avasin oven avaimella ja astuin sisään lämpimään. Rapussa tuoksui pizza.

Satamakaupunki

Kuliksen sillalla katselin metron ikkunasta etelään.

Aamupäivän aurinko valaisi Helsingin, Sompasaaressa konttilaiva irtautui juuri laiturista. Eivätkö sanomalehdet joskus julkaisseet listoja sinä päivänä saapuvista laivoista?

Illalla K-junassa kävi vastapäätä istumaan iso vaaleaan fleeceen verhoutunut mies, joka kantoi mustaa jätesäkkirullaa. Noihin se pilkkoo ruumiin, tuli ajatus.

Käytävän toisella puolella lihava viiksekäs keski-ikäinen tuhahteli naiselleen ja pienelle tytölle mielipiteitään nuorisosta, mustalaisista ja italialaisista junanvaunuista. Juuri tuo ihmistyyppi.

Palatessa Asematunnelin K-kaupasta maitoa, leipää ja juustoa. Nuoripari osti pestoa ja maksoi jollain, joka kesti kauan.

Pieniä toiveita

Aunaa, aunaa, Tyttö hoki. Pääsi saunaan ja viihtyi. Pikkulikka istuisi löylyssä vaikka kuinka.

Katottaisko isi taas niitä panssarivaunuja, vetosi Poika. Klikattiin Panssariprikaatin multimediaesityksen introvideoon.

On tosin vaikea selittää, mitä ja etenkin miksi niillä ammutaan. Toistaiseksi väitän, että vain maalitauluihin. Sitähän varten kaikki aseet ainoastaan ovat.

Millaiseksi maalaisin takkisi?

Kuvataideakatemia-nimisen laitoksen rehtoriksi esittäytyvä Mika Hannula puolustelee HS:n yleisönosastossa tyyppejä, jotka liimailevat talojen seiniin tarroja.

Kuten olisin osannut lukemattakin arvata, Hannula maalailee kuvaa kaupunkinäkymästä yhteisenä omaisuutena, jota kaupunkilaisilla on oikeus ja suorastaan velvollisuus kaunistaa. Hän vertaa seiniin maalailua ja tarrojen liimailua ovelasti T-paitoihin ja banderolleihin. Hannula sanoutuu jyrkästi irti kaikenlaisesta töhrimisestä ja vandalismista, mutta kauhistelee kaupallisten viestien ylivaltaa.

Joopa joo.

Minäkin tykkään kauniista kaupungista ja kammoksun joskus kaikkialta silmille hyökkääviä mainoksia. Tällaisena pikku porvarisikana en silti haluaisi luovuttaa talojen omistajille (ja siinä sivussa julkisivulautakunnalle) kuuluvaa oikeutta päättää omaisuutensa ulkonäöstä ihan kenelle tahansa. Semminkin, kun tarraveijareilla ystävineen on aina mahdollisuus soittaa talojen omistajille ja keskustella yhteisistä, molempia miellyttävistä somistamisideoista.

Rohkenen arvella, että into nähdä omaisuus "yhteisenä" suuntautuu kumman usein jonkun muun omaisuuteen. Vielä voisin epäillä, että tällainen into on sitä herkemmässä, mitä vähemmän omaisuutta intoilijalla itsellään on.

Katsotaan sitä yhteisyyttä sitten, kun porvari liimaa intoilijan Macin näyttöön Bogo rules -tarroja, spreijaa hänen pilottitakkiinsa hyvännäköisen Zysse-karikatyyrin ja kusee iPodiin. Sehän on vain kaupunkikuvan elävöittämistä ja uniikkia lisäarvoa tuottavaa taidetta (ilmaukset Mika Hannulan).

Suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tarraajien kiinniottamisessa voi sitten keskustella erikseen.

Alkusyksyn sade

Kaduille valuva sumuinen sade oli elo-syyskuun vaihteesta. Takin alle riitti T-paita.

Apollonkadun mäessä jurisi roska-auto. Leuat kolistelivat lasikuituroskiksen tyhjäksi auton nieluun.

Jakeluauto toi Eliteen lisää viinaa. Autossa luki Bailey's.

Kaksi remonttimiestä ylitti paitasillaan kadun. Lounaansaalistusreissu oli näköjään antanut Iltiksen, keltaista Jaffaa ja paperipusseissa kulkevia pikkusuolaisia.

Kaupan katossa Topi Sorsakoski lauloi vihreistä niityistä. Ostin tarjouslohta. Kadulla taas sade tuntui yltyneen.

Aamun lehti kertoi Coronan alakerran Dubrovnikista ja siellä pidetyistä tilaisuuksista. Kuukkeligaalaa ei mainittu. Harkitsen tilauksen lopettamista.

Pikkujuttuja

Nettiyhteys tökki tänään hetken, jotakuinkin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Jätin koneen ja lähdin lukemaan tenaville Muumeja.

Olin lähteä mukaan kirjahyllymeemiin, mutten sittenkään. Kaikki lukevat joitain hienoja ulkomaankielisiä taideteoksia, joista osasta en ole ikinä kuullutkaan.

Autotestin tulostakaan en viitsi laittaa, koska se oli jo ennalta niin ilmeinen.

Huonompi iltakävely

Se alkoi Taivalsaaren rantoja kiertäessä. Pimeässä ei nähnyt mihin astui, ja pensaiden varjot näyttivät liikkuvan. Tuuli rapisutti pukeille nostettujen veneiden peitteitä.

Hietsussa kuljin aivan rantaviivaa pitkin. Seurasaarenselän aallot kohisivat hiekalle ja kuului outoja mulahtelevia ääniä. Etäämpänä kajasti hautausmaan kappelin valaistu torni. Kelmeä valo hukutti varjoni rantaveteen.

Kävelyraitilla hautiksen takana tuuli kohahteli korvissa. Ajattelin, kuinka hyvin pyhämiesten päivä istuu marraskuuhun. Kylmä viima ja pimeys vaikuttivat tänään vihamielisiltä. Mitä täällä ulkona teet, ne tuntuivat tivaavan.

Palasin tapani mukaan pimeän hautiksen poikki. Jos olisin herkkä, väittäisin, että ilmassa oli jotakin. Muutaman hautakiven juurella lyhdyt lepattivat kuin hädissään ja polut tuntuivat kulkevan eri paikoissa kuin päivällä.

Pysähdyin hetkeksi pensaiden väliin kuuntelemaan. Hitaat askeleet rapisivat hiekkakäytävää ohitseni, mutta siinä, mistä ne kuuluivat, ei näkynyt ketään. Koska olen valistusajan lapsi, tiedän, että pimeässä aistit vääristyvät ja tuuli voi tuoda ääniä kaukaakin. Huomasin silti käsivarsien nousseen kananlihalle.

Astuin portista Mechelininkadulle ja säpsähdin mustapukuista kalpeaa hahmoa, johon melkein törmäsin. Miehen iho oli taikinamainen ja silmät jotenkin kuolleet.

Dumariko se lauloi, että

Pysytelkää tällä säällä neljän seinän sisällä
sillä tänä yönä nousee paha kuu.

Lentävä kalakukko

Unessa minulla oli lippu Kuopion-junaan, joka lähtee 11.00. Kello oli 10.49 ja olin vielä kotona.

Sitten oli jo kesä, ja olin mummolassa lähdössä Kuopioon Helsingin-junalle. Siirtelin pihalla vihreää Kuplaa, mutta se ei sammunut, vaikka nykäisin avaimen virtalukosta.

Kuopioon ei lähde junaa klo 11. Tarkistin herättyäni.

Blogvillessä ollaan pahalla tuulella, kun Amerikan vaalit menevät huonosti.

Kaikenlaisten vaalien alla tuntuu aina vallitsevan suuri toiveikkuus ja usko muutokseen. Ja sitten tyhmät äänestävätkin ihan väärin.

Mistä tämä epäsuhta?

Korvasta korvaan

Aurinko lämmitti mukavasti, kun odotin spåraa Manskulla Linnankoskenkadun kohdalla. Pysäkillä rouskuttava bussijono työnsi ilmaan dieselin katkua.

Tyttö vaunussa takanani puhui puhelimeensa ihan fiksuja mutta tilkitsi lauseensa sanoilla niinku, sillee ja oikeesti. Niinku tuli useimmiten lauseen päätteeksi loppuaan kohden kohoten. Olisiko se ollut nyt sellainen puheenvuoron puhujalla pidättävä sana, joista luin jostain?

Illalla särki sitten päätä. Siinä määrin, että raahauduin päivystävään apteekkiin hakemaan ibuprofeenia. Päälaen yli korvasta korvaan viiltävä panta tuli aaltoina ja jokainen pulssin kohoaminen sai kallon pullistelemaan. Kakun kuorrutti keskivertokrapulaan vertautuva yrjötys.

Lääke auttoi.

Sanat suussani sulavat

Minusta on muuten hätkähdyttävää, että usein hyvin koulutetutkin ihmiset puhuvat barbaarisella tavalla suomea.

Kirjailija Pentti Holappa, Pirkka, marraskuu 2004

Pirkassa kirjailija Holappa ja Kielitoimiston johtaja Pirjo Hiidenmaa vaihtavat ajatuksia nykypäivän kielenkäytöstä. Mutta juuri kun juttu pääsee vauhtiin, se loppuu. Etsin kohtaa Jatkuu sivulla sejase vaan en löytänyt.

Perkele.

Sävelradio haastatteli loppukesästä Heikki Kahilaa, joka harmitteli esimerkiksi, kuinka nykyään pääsee televisioon tai radioon puhumaan, vaikkei osaa.

Iltana muutamana kuuntelin YLEn kansallisesta äänigalleriasta muiden helmien ohessa selostusta Juha Miedon ikimuistoisesta hiihtohäviöstä Lake Placidissa 1980. Olihan selostuksen paatos hymyilyttävää, mutta suomi sujuvaa ja rikasta.

Tähän aiheeseen pitää perehtyä enemmän.

Tietoisku

Kun ostaa perilliselle kirpputorilta rukkaset, niihin kannattaa heti kirjailla alkuperäisen käyttäjän tietojen tilalle oman lapsen nimi.

Nimim. lasta hakiessa turhaan pähkäillyt