Näkymä rannalta

Pyramidin alapäässä

Se vaivautuneisuus, joka laskeutuu pöytään.

Kun vanha kaveri on kutsunut kahville, pitkästä aikaa. Ja toisen kupillisen jälkeen käy ilmi, että illan tarkoitus onkin värvätä sinut mukaan verkostomarkkinointiin.

Pelkäsin, että erinäisten bloggaajien lähtiessä ehdokkaiksi vaaleihin tuloksena olisi samanlainen tunnelma. Toistaiseksi väkinäisyys on vältetty yllättävän hyvin.

Tajusin muuten yhtäkkiä, että luen Haltian poliittiset(kin) kannanotot, mutta vaikkapa demariministerien puheet eivät minua saavuta.

Ehkä blogeilla tosiaan on jonkinlaista valtaa.

Savun hälvettyä tarkastamme kytkennän

Tohtori Kokkarinen luennoi tänään etevästi tupakoinnista. Olen oppimaton näkemään asioita noin taitavasti yhteiskunnallisina joukkuepeleinä, mutta luennoitsijan esteettinen esimerkki on osuva. Lähellä tupakoiva henkilöhän on aistikokemuksena sama asia kuin tauotta vuolaasti piereskelevä turauttelija. Tosin suolikaasu ei jää ainakaan yhtä pahasti vaatteisiin haisemaan.

Yhteisöveron tuotto on Mirva Haltian kunnallisvaaliteemana. Toivottavasti Haltia pääsee Helsingin kaupunginvaltuustoon päättämään valtion verotulojen käytöstä. Siltä varalta, että asiasta päätettäisiin jossain muualla, toivotaan ainakin, että demarit pääsevät hallitukseen laittamaan asian kuntoon.

Köyhdyin tänään maksamalla veroja ja lyhentämällä opintolainaa. Tämä lienee siis hyvä hetki todeta, etten ainakaan tähän mennessä ole kokenut Suomen verotusta kohtuuttomana nauttimiini julkisiin palveluihin nähden. Enkä vastusta opintojen rahoittamista osaltaan myös lainalla.

Kiirepäivän epilogi

Unessa pelasin Raimo Summasen valmentamassa maajoukkueessa. Ennen aamupalaveria piti opiskella videokoosteesta jotain ja tuijotin TV-ruutua muistiinpanoja tehden, koska en halunnut heti huutoa. Jonkun piti hakea jotain jostain ja minä uusimpana kipaisin mukisematta.

Illalla hereillä odotin spåraa Kurvissa. Siististi pukeutunut eläkeläisnainen keräsi kadulta ja roskiksista tyhjiä olutpulloja. Kulki työläästi keppiin tukeutuen ja kumartui vaivalloisesti.

Kotona odotti Sinebrychoffin kaura-hunajaolut. Se maistui jollekin, mutten saanut kiinni, mille. Ensi kerralla ostan muuta.

Tähän mennessä tänään

Kahvilassa Kaisaniemen metroaseman maastossa pitkähiuksinen tyttö nojasi päätään käsiinsä. Itkettyneet kasvot, villapaidassa sormenpäihin ulottuvat hihat. Pojan käsi silitti tytön selkää. Pöydällä juotujen kahvien ja syötyjen muffinsien jäljet. Tuhat mahdollista tarinaa.

Pojalle Mäkkäristä Happy Meal mukaan. Myyjätär työnsi tiskin yli paperikassillisen tavaraa. Pahvien ja paperien seasta löytyi kuin löytyikin kotona elintarvikkeita. Poika jaksoi hampurilaisen.

Irrotin rattaiden pyörän, ujutin sisärenkaan esiin, upotin tiskialtaaseen, paikallistin kuplavanan, paikkasin renkaan, laitoin paikalleen. Illalla taidan metsästää mammutin, keksiä tulen ja raahata luolaan naaraan.

Lainaus yössä

Jotkut uuden TV-kanavan luvanhakijoista valittavat, etteivät ole saaneet tehdä kunnon ohjelmia Ylessä.

- Juha Tanttu kirjassaan Välimies

Tänä aamuna

Naamioiden takaa kerrotaan syy siihen, että moni suomalainen ajaa omalla autolla ihan vain välttääkseen julkiset liikennevälineet ja kansan syvien rivien kohtaamisen.

Peter Elk puolestaan niistää huvittavat suomalaiset hölmöydet yhtä varmalla kädellä niin oikealta kuin vasemmaltakin.

Eikö meidän kannattaisikin realisoida tämä konkurssipesä loma-asunnoiksi rikkaille venäläisille ja ostaa rahoilla menoliput Meksikoon? Sieltä voisimme yrittää pienissä ryhmissä Rio Granden yli Lännen Kultamaahan.

Men ei vittu jag är ju inte någon wetback.

Hesaria alas

Yritys lukea Rumban historiaa kohti keskustaa meanderoivassa bussissa nosti etovan olon. Niin etovan, että jalkauduin Kurvissa saadakseni raitista ilmaa.

Musta märkä asvaltti imi valon, maailma tuoksui märille keltaisille lehdille. Brakulle asti vilisi ihmisiä, Harjutorin puistikko koiranulkoiluttajia. Kasi, johon olisin ehtinyt, ohitti kävelijän Roskapankin kohdalla. En kiirehtinyt. Harkitsin hetken tosissani Hesen valkosipulipurilaisia. Diakonissalaitoksen kappeli näytti valaistuna aavemaiselta ja pimeä Lintsi muistutti menneestä kesästä.

Rautatiesillan alusen kelmeässä valossa autojen äänet kaikuivat ja yli ajava juna sai maailman rumisemaan. Piipahdin muuntajan takana ennen kuin jatkoin tyynen Töölönlahden rantaa.

Manskun yli tälle puolen. Spårasta jäi paljon väkeä Töölöntorin pysäkillä. Valkoisissa saappaissa kulkeneella minihameisella neitosella oli moitteeton ryhti. Hiukset ulottuivat puoliselkään.

Sellainen työmiehen lauantai

Aamun Hesari vihjasi, että Viiru ja Pesonen -kirjat ovat Suomalaisessa tarjouksessa. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi.

Arkadiankadulla parveili ruotsia puhuvia turisteja. Sateenvarjot jonottivat tutustumaan Eduskunnan lisärakennukseen. Kirjakaupassa lapset saivat tutkia Viirun häntää.

Kahden lastenkirjan lisäksi mukaan lähti Rumban historiikki sekä neljä reseptilehtiötä. Kahmin reppuun vielä Cityn, Voiman, Johnny Knigan ja Nöjesguidenin. Cityssä ihasteltiin jonkun takavuosien uusmediafirman sekoilua. Ikinä moisesta firmasta kuullutkaan.

Kokosin kreikkalaisen salaatin sillä aikaa kun valkosipulipatongit muhivat uunissa. Parempaa kuin viimeksi. Veikkasin syyksi erityisen pehmytmakuista punasipulia. Vain tsatsiki puuttui.

Illalla kotiin spåralla. Kisiksen kohdalla katu alkoi läikkyä sinistä ja punaista kun poliisi pysäytti pohjoista kohti ajavan auton. Sireeniäkin piti ulvauttaa ennen kuin kohde alkoi vilkuttaa oikealle.

Sibeliuksenkadulla tuoksuivat maatuvat lehdet.

Kolea perjantai-ilta

Vaatekaappiratsia. Hyväntekeväisyyteen lähtee kaksi jätesäkillistä lähinnä pitkään käyttämättä maanneita vaatekappaleita.

Ehkä 20 valkoista paitaa on liioittelua, kun en ole ainakaan vuoteen käyttänyt sellaista. Se pilotihtava takki olisi kyllä mennyt vielä. Puhki hiutuneista lempiverkkareista luopuminen otti koville. Ne tungin roskapussiin.

Kauhtunut sininen pikkutakki sai vielä armon. Biologiseni antoi sen päältään, kun tapasimme viimeisen kerran.

Uutuusravintola Cupla näytti avautuneen. Ovenpielissä roihusivat tulet ja isojen näyteikkunoiden takana istuskeli trendikkään näköisiä aikuisia juomat edessään.

Talon sauna oli saanut uudet lauteet. Tuoksuivat hyvältä. Tuoksuivat puulta.

Neljän seinän sisällä

Raisa siteerasi Kallioblogissa Pelle Miljoonaa, jonka mielestä Töölössä kaikki on neljän seinän sisällä eikä kulkija tiedä, mitä oikeasti tapahtuu.

Kieltämättä. Etenkin virka-ajan ulkopuolella Töölö osaa olla uskomattoman hiljainen ja autio. Oliko lapsuuden Töölö erilainen? Muistan jalkakäytäviä lakaisevat talonmiehet, messinkistä ovikelloa rimpauttavat veitsenteroittajat, ahavoituneet pultsarit. Pienet paperikaupat, siirtomaatavarakaupat, suutarinverstaat. Silloin ulko-ovet olivat vielä auki. Vähitellen ilmestyivät summerit, ovikoodit, lukitut portit.

En tunne Kalliota niin hyvin, että tietäisin, miten se sykkii. Pikkuporvarin silmään pistävät ensimmäiseksi nytkähtelevät sekakäyttäjät. Sellaisiin en hiljaisuutta vaihtaisi, mutta epäilemättä Kalliossa riittää enimmäkseen positiivista katuelämää. Siitä(kin) on mukava jatkossa lukea.

Kun tarkasti katsoo, Töölökään ei ole ihan kuollut. Tuttu vaatekaupan myyjä kyselee ovelta kuulumiset liikettä avatessaan, parturini juttelee kadulla viereisen kaupan pitäjän kanssa, divarinpitäjä juo kahviaan ulkoportailla. Tuntematon mummeli pysähtyy juttusille ja kehuu kukkaistutuksia. Naapurin lapset juoksevat ohi ja tervehtivät mennessään.

Millainen fyysinen ympäristö rohkaisisi elämään myös ulkona ja tekemään sen positiivisesti? Kaupunkimaantieteen alaa?

Mustan laguunin hirviö

Puolentoista tunnin päikkärit upottivat jonnekin syvälle. Ponnistelin esiin betonitonnien alta ja horjuin olkkarin sohvalle räpyttelemään kirveleviä silmiäni.

Tiesin olleeni jossain mielenkiintoisessa unessa, mutten muistanut millaisessa. Yritin palauttaa unen mieleeni todennäköisten ympäristöjen kautta, mutta mikään niistä ei tuntunut toista tutummalta. Koulu, Rascar Capacin hauta, ottelu, syvyyspommihyökkäyksen kohteena oleva saksalainen sukellusvene, uimahalli, Ernst Stavro Blofeldin salainen päämaja, mummola.

Muistin jääkaapissa olevan PepsiMaxia. Ei ollut. Viritin kahvinkeittimen ropisemaan.

Aamun lyhyt matematiikka

1. k nukkui yhteensä kuusi tuntia ja tuli yön aikana herätetyksi kolmesti. Oliko hän aamulla pirteä?

2. Teemu Selänne teki World Cupissa yhden maalin, mutta kertoo pelanneensa vain 70 prosentin teholla, koska polvi oli kipeä. Olisiko hän polvi terveenä tehnyt melkein puolitoista maalia?

3. Valtiovarainministeri Wideroos vaati perintö- ja lahjaveron poistamista. Montako lisä-ääntä se toi syksyn kunnallisvaaleissa hänen puolueelleen ihmisiltä, joilla on jotain perittävää?

Jokerikysymys: Tarkastele kysymyksessä 3 mainitun vaatimuksen merkitystä kunnan tulo-ja menoarvion kannalta käyttämättä sanaa "ideologinen". Termejä "nettoperiaate", "fiskaaliset tavoitteet" ja "Kari S. Tikka" saa käyttää vain kerran. Lue kysymys vielä kerran ennen kuin aloitat vastaamisen.

Teräspanta pään ympärillä

Ison viestin lataaminen keskeytyi tälläkin kertaa palvelimen aikakatkaisuun. Luin tälläkin kertaa viestin webmailin puolelta, tallensin liitteet ja poistin tukkeen. Lähetin palautetta systeemistä pääkonttorin pääpropellihatulle.

Liitteissä oli puolitoistasataa sivua oikoluettavaa. Olin jo aloittaa, mutten.

Väsymys on jalostumassa huimauksen ja oksetuksen paritanssiksi. En äsken muistanut, miten "tallensin" kirjoitetaan. Univelan kasvaessa päänsärky on ollut aamu aamulta syvempi ja kahvia tarvittu aivojen käynnistämiseen aina vain enemmän.

Jos menen nyt unille ja nukahdan heti, ehdin nukkua seitsemän tuntia. Edellyttäen, ettei seuraava sukupolvi järjestä yöohjelmaa. Usein järjestää.

Joulun odotusta

Olisipa jo ButtUgly Weblogissa analyysi Suomen blogitilanteesta.

Tulisipa jo Pinserin uutta ja upeaa.

Keski-Euroopasta tuli postia. Englanninkieliseni oli käännetty paikalliselle, ihan tyylikkäästi, jos oikein ymmärsin. Kuvia ei ollut tarvinnut kääntää. Lupasin vastapalvelusta vastaan lisää. Samalla asialla ruotsalaiset. Niillekin lupasin, mutten vielä tiedä, mitä.

Torpedo Gorki

Yritin lukea bussissa Maksim Gorkin Esseitä kirjallisuudesta, mutta lehteilyksi meni. En jaksanut loputtomiin, että porvari on loiskasvi, joka kuristaa ja tukahduttaa kaiken kauniin ja elävän ja haave yksilöllisyydestä ilman kollektiivin tukea on sairasta harhaa.

Ei ihme, että äijän mukaan nimettiin kaupunki. Neuvostokaupunki.

Kustaa Vaasan tiellä vatsalaukku alkoi kiemurrella ja yrittää ruokatorveen, joten tungin kirjan reppuun. Bussi jyrisi halki kaatosateen, halkoi kohahtaen lammikoita ja heitti jalkakäytävälle hopeisen kuohun. Vesimassat valuivat pitkin ikkunalaseja, pyyhkijänsulat viuhtoivat kuljettajalle näköalaa.

Kurvista metroon, Kampissa ylös. Korkeuksista ilmestyvä vesi muuttui katuvalojen kehässä näkyviksi pisaroiksi. Pärisevät rännit pärskivät kuohua, joka aaltoili asvaltille ja lorisi viemäreihin.

Sateenvarjossa ropisi. Lahkeet kastuivat.

Pölyinen baaritiski

Uusi ravintola pysyy pimeänä ja hiljaisena, vaikka kaikki näyttää juomahinnastoa myöten valmiilta. Yhtenä päivänä oli ovessa lappu avautumisen lykkääntymisestä, mutta sekin on kadonnut.

Mitä tapahtui? Eikö vastaava hoitaja läpäissyt viranomaistarkastusta vai ilmastointiko?

IS Urheilussa Niklas Herlin ruotii Arto Bryggaren sunnuntaipuheenvuoroa paljon terävämmin kuin itse osaisin. IS Veikkaajassa puhuu rahasta Ville Lyytikäinen. Viikko sitten Lyytikäinen kysyi, miksi valmentajia aina haukutaan mutta pelaajista ei puhuta.

Toivottavasti Lyytikäinen tai joku muu uskaltaa joskus palata aiheeseen. Faneille pelaaja voi nousta sankariksi, mutta valmentajat ja seurajohtajat tekevät korkeintaan virheitä.

Sataman valot

Kirkas valo lankesi itään antavaan hautakiveen, vaikka oli ilta. Tuijotin hetken ymmälläni ennen kuin huomasin, että auringonsäteet heijastuivat Marian sairaalan ikkunoista ja heittyivät puiden välistä juuri siihen kohtaan.

Musta pilvimassa lipui päälle lounaasta, mutta käveltiin Pojan kanssa satamaan saakka. Rahtilaivaa lastattiin, rekka toisensa jälkeen jyrisi Länsiväylälle päin. Melkein merenpinnassa liikkuvat valot kielivät satama-altaaseen ajavasta puuveneestä. Kerroin Pojalle kulkuvaloista.

Lokki laskeutui laiturin reunalle mutta nousi meidät huomatessaan lentoon. Se lähti varmaa ettimää jotai iltapalaa, Poika arveli. Hämärän syvetessä pimeydeksi kaupungin valot tuikkivat jalokivimerenä. Pisaroita putoili sen verran tiheämmin, että noustiin Ruoholahden kulmalta spåraan.

Liityttiin pääjoukkoon puistossa, jossa kuului kutsu E:n synttäreiden rääppiäisiin. Juotiin kodikkaassa keittiössä teetä ja ryhdyttiin lohipiirakkaan sekä kakkuihin, suklaa- ja lakka-. Tenavat söivät nopeasti päästäkseen äkkiä leikkimään.

Muistelin käyneeni pienenä samassa talossa pyhäkoulua. Samanlainen hissi kuin lapsuudenkodissani muutamaa rappua etelämpänä. Verkko-ovi, haitariveräjä, panelointi ja pystyyn taittuva penkki, jossa luki KONE.

Varattu ruokailijoille

Kasa silakkapihvejä. Keitettyjä perunoita ja porkkanoita. Voita.

Puoliksi yksi kylmä iisalmelainen.

Yksinkertainen on.

Helsinki - Buenos Aires all night long

Kun lopulta pääsin nukkumaan, en ollut saada unta. Sitten sain sellaisen, jossa olin hotellissa Argentiinassa. Aamulla päätä särki yhä.

Elohopea oli noussut ikkunanpielessä 11 viivaa punaisen puolelle. Kadut olivat yön jäljiltä märkiä ja lammikoista heijastuva aurinko häikäisi. Suihkumoottorilta kuulostava kohina jatkui ja jatkui. Salmisaaren voimalassa jotain? Sinisellä taivaalla harhaili vain pari valkoista hattaraa.

Tunnen kolme ihmistä, jotka täyttävät tänään 40 vuotta. En taida muistuttaa heitä siitä.

Kärttyisät muppetit aitiossa

En olisi varmaan muuten maininnut asiaa, mutta kun Räpyläpölkkykin.

Itsekin laitoin tilauksen tauolle alkusyksystä kun huomasin, etten ollut enää vähään aikaan jaksanut lukea Kysyn vaania. Ajattelin ajautuneeni itse sivuun vastaanottavaiselta taajuudelta, mutta saattaa tietysti olla, että variaatiot teemasta on vain kaluttu loppuun.

Ja kun tälle linjalle lähdettiin, mainitsen katsoneeni osan aamun Hyppönen & Enbuske Experience -uusinnasta.

Tuli tunne, että ohjelmantekijät vilkuilevat kelloa laskien, montako minuuttia pitää vielä saada kulumaan. Jollainhan lisääntyvä ohjelma-aika pitää täyttää, ja paikallisradiotyylinen joutava löpinä on yksi tapa.

HS:n sunnuntaisivuilla Arto Bryggare kertoo reseptinsä suomalaisen huippu-urheilun nostamiseksi. Lisää rahaa huippu-urheilulle ja Arto Bryggare Olympiakomitean johtoon, kuuluu tiivistelmä. Viesti ei varsinaisesti yllätä.

Sanantuoja vuosimiljoonien takaa

Ihan varmasti näin silmänurkastani liikettä, kun makasin lattialla lukemassa lehteä.

Tähystin hievahtamatta, ja lopulta kärsivällisyys palkittiin. Liikahdus. Pisin, paksuin ja ilkeimmän näköinen sokeritoukka tällä puolen Vantaanjoen ampaisi liikkeelle piilopaikastaan maton poimussa.

Sain sanantuojan vuosimiljoonien takaa narrattua sanomalehden sivun päälle, suljin lehden ja rutistin.

Kaukana lankeaa bodhipuun varjo.

Dieselin jyminä

Poika mietti pitkään sataman ja junien välillä, junat kiinnostivat lopulta enemmän. Ehtookellot soivat juuri, kun ylitettiin Mansku.

Dieselveturi 2024 haki autolaiturilta autonkuljetusvaunuja ja kävi sillan pohjoispuolella kääntymässä ennen kuin peruutti saaliinsa pikajunaa odottamaan. Jyminässä soi myös ärrää. Kaksi vaunua lähti ainakin 19.30 Rovaniemelle ja Kemijärvelle.

Pendolinoja, IC kakkosia, pikajunia ja tietenkin paikallisia. Erityisesti vaihteissa kolisevat innostivat jälkikasvua.

Suttuinen harmaus heitti silloin tällöin muutaman pisaran, muttei tarpeeksi sateenvarjon avaamiseen. Meren päällä aseman ja kirkontornien takana taivas oli koko ajan vaaleampi.

Kotimatkalla hämärsi jo kunnolla. Osan matkaa Poika otti kyytiä harteilla. Miks isi tuolla veneessä on suihkulähde, ääni ylhäältä ihmetteli Töölönlahden koristusta.

Mutta olipa melkoinen kori naisten EM-karsintamatsissa Suomi - Bulgaria. Reetta Piipari linkosi juuri ennen summeria kaukaa omalta alueelta perinteisen toivomuspallon. Vaan tämä pallohan tömähti levyn kautta sisään.

Välillä

Käy sääliksi eräitä bloggaajia, jotka joutuvat vaeltamaan täällä meidän tavallisten, tyhmien, väärää mieltä olevien joukossa.

Kulttuurit kohtaavat

Espoolainen kaappariäiti lapsineen ei saapunut palautusneuvotteluun, järkyttyivät aina valppaat viestimemme.

Jonain päivänä käy taas niin, että isä Abdul jättää yhteishuoltoon määrätyn pikku Jeminan palauttamatta äidille isän kotimaahan Muslimstaniin suntautuneen kesäloman jälkeen.

Iltapäivälehdet seuraavat herkeämättä epätoivoisen Anneli-äidin matkaa Muslimstanin pääkaupunkiin Al-Ramahiin, josta Jemina aikanaan löytyy. Isän aidatusta talosta, burkhaan verhottuna ja suvun naisten valppaasti hoitamana.

Paikallisen psykiatrin, tohtori (ja hengellinen johtaja) Ibn Muslimin mukaan lapsi on selvästi ilmaissut halunsa jäädä isän luokse. Palavasilmäinen tohtori Muslim on turbaanissaan, pitkässä kaavussaan ja tuuheassa parrassaan hiukan pelottava näky, mutta hänen diplominsa on arvostetusta brittiyliopistosta.

Toivottavasti luotamme Muslimstanin oikeuslaitoksen haluun ja kykyyn tehdä oikea päätös? Ja jos tuomioistuin sitten päättää, että lapsi tulee palauttaa Suomeen, emmehän tule epäluuloisiksi, vaikka viikot kuluvat eikä asia tunnu etenevän? Samallahan Jemina kuitenkin juurtuu yhä tiiviimmin Muslimstaniin ja lapsen etuahan tässä haetaan.

Samaa aihetta pohtii Eräät tulevat juosten.

Virtuaalivirvatulia

Schizo-Jannen kautta löytynyt Ylioppilaslehden juttu blogeista tuo saman tunteen kuin aikaisemmatkin yrittäjät. Että blogeihin ja ilmiöön voi yrittää tarttua, mutta jotenkin ne livahtavat sormien välistä.

Mutta mainittu on, moniaalla.

Soi: Blondie: X Offender

Kiiltävä märkä asvaltti

Syksyinen viileys tunki minun ja takin väliin, kun odotin kasia Kurvissa.

Liikenteenjakajan päällä seisoi farkkutakkinen mies ja kävi keskustelua itsensä kanssa. Pysäkin penkillä istunut itämaisen näköinen poika vaikutti nuorelta olemaan siihen aikaan yksin ulkona. Bussiletka työnsi iltaan dieselin katkua odottaessaan valojen vaihtumista vihreäksi. Sivuraide tarjosi päivän pizzaa neljällä eurolla.

Lapsena ihmettelin Kansa-yhtiön talon katolla ollutta laatikkoa, jonka värien muuttuminen kertoi säätilan. Nyt talo seisoi pimeänä ja hylätyn näköisenä.

Pohjoisesta tulevien valot heijastuvat talorivin ikkunoista jo pitkään ennen kuin tulijat kaartavat mutkasta näkyviin. Yritin päätellä valoista, milloin tulee raitiovaunu.

Vaunun pyörät kirskuivat, kun se jarrutti kaarteessa olevalle pysäkille. Sisällä oli lämmintä ja valoisaa.

Tylppää metallisilppua

Edes hyvien löytäminen La Listan tuhannen blogin joukosta on jo toivoton urakka.

Vilkaisin uutuuksia. Pamautin joitakin suomenkielisiä, joissa teksti oli riittävän kokoista eikä maannut mustalla pohjalla. Bloggaajat ovat tietokoneista innostuneita festareilla ravaavia opiskelijoita, joten elämää nähneet keski-ikäiset harvinaisuudet tuntuvat erityisen mielenkiintoisilta.

Odotan innolla samikin vihjaamaa Pinserin uutta ja upeaa, vaikken tiedäkään, mitä odotan.

Kaipaan blogeja, joissa politiikka ja ihmisen arki kohtaisivat. Haltian vaaliyö on siihen suuntaan. Tosin Schizo-Jannen merkintä liikennelakosta on kerännyt 0 kommenttia ja merkintä Heideggeristä sekä saksan kielestä 15 kommenttia. Mitä se kertoo?

Vaihdoin jonkinlaiseen uudempaan Firefoxiin. Vaikuttaa hyvältä. Olenkohan nyt sisällä nörttiskenessä tai miten sitä sitten sanotaankaan?

Ja puolustuspolitiikkaan. Varastoissamme pitää olla paljon ilkeitä miinoja ja muita helvetinkoneita, jotka silpovat mahdolliset maahantunkeutujat hengiltä tai raajarikoiksi ja vääntävät heidän telaketjunsa solmuun.

Johnny Ramone on kuollut. Kuulin sen Jatkoajan keskustelupalstalta.

Varjojen maailmassa

Väsytin tenavia, nukahdin itsekin. Pää kaatui.

Nyt selkärangan jatkona on betonipalkki, jonka ympärillä leijailee aivomössöä. Käsivarsia palelee, vaikkei täällä ole kylmäkään.

Kytkeydyttävä päältä.

Maija Vilkkumaan tärkeät asiat

Lihan hengen Pol Pot Tommipommi kärjisti. Merkintä tuntui tavoittavan jotain tämän aamun Suomesta.

Tunne saattaa johtua myös tästä väsymyksestä, joka on muuttanut aivot harmaaksi pölyksi.

Ei, en katsonut.

Tuoreita kytkentöjä

Aamulla:
- Miks isi meillä ei oo semmosta tupavessaa ni kaikki mahtuis sinne?

Päivällä:
- Ootko isi sinä syntyny vai onko sinut rakennettu?

Illalla Anttilassa:
- Sinä kyllä jaksaisit kantaa minut täältä kotiin ku sinä oot nii vahva ku Puuhate-traktori.

Oma media

Itsekin tulee usein kirjoitettua ikään kuin kaikki lukevat jo tietäisivät, mistä puhutaan. Kuten Kasa toteaa, sellainen jättää satunnaisen sivulle osujan kovin heikoille.

Piehtaroidako interblogistisuudessa vai avata mediaansa (mahdolliselle suuremmalle) yleisölle, siinä kysymys. Vaan ehkäpä ero ei lopulta sittenkään ole kovin jyrkkä.

Kutri kertoo, kuinka lehti saattaa muokata haastattelua ja sen mukana kuvaa haastateltavasta.

Kovin moni vaikkapa Iltalehden lukijoista ei luultavasti lue Kirjailijaelämää, mutta silti blogi on tapa saada myös oma äänensä kuuluviin. Kutrin blogin lukijoille ei Iltalehden olisi kovin helppo syöttää kovin vääristeltyä henkilökuvaa. Tai sanotaanko täsmällisemmin, että blogin antamasta kuvasta poikkeavaa versiota.

Miten blogi voisi toimia kriisitiedottamisen välineenä henkilön joutuessa mediamyrskyyn? Vaikkapa kansanedustaja Meriläisen tapauksessa?

Tarina suomalaisesta jääkiekosta

World Cupin finaalipaikka saattaa hyvinkin olla Suomen kaikkien aikojen kiekkosaavutus jos mitataan, kuinka korkealle joukkue on sen hetken parhaiden joukossa yltänyt.

Jotenkin surettaa huomata, että itseä ei säväytä.

Calgaryn olympiahopea 1988 tuntuu yhä ihmeellisimmältä. Calgary oli ihmeellisin sitä edeltäneen kymmenien vuosien korpivaelluksen takia. Kun odotettu mitali luisui aina vain käsistä mitä uskomattomimmilla tavoilla. Maalivahti kärähti dopingtestissä. Venäläinen tuomari hylkäsi väärin perustein Hannu Kapasen tasoitusmaalin. "Masken" Carlsson. Sikora. Aina jotain.

Ensimmäinen mitali, viimeinkin, oli jotain käsittämätöntä.

Maailmanmestaruus Globenissa 1995 muutti sitten kaiken. Se oli unelmien täyttymys, mutta samalla loppu. Siinä se nyt oli, kultainen talja. Koskaan enää ei tulisi ensimmäistä kertaa.

MM-kulta huipensi jakson, jonka aikana Suomi oli muuttunut menestyväksi jääkiekkomaaksi. Samalla odotuksetkin pomppasivat uudelle tasolle. Ehkä siksi myöhemmät mitalit ovat olleet sumeaa kaljamainoksen makuista massaa.

Näkökulman takana on tietenkin ennen kaikkea oma muutos. Kekkosen ajan pikkupojalle jääkiekko oli jotain elämää suurempaa. Nykyiselle aikuiselle se on yksi pallopeli ja viihdemuoto muiden joukossa.

Ikuisesti ensimmäistä mitaliaan tavoittelemaan tuomittu Suomi oli Suuri Tarina. Sellaisia ei enää ole.

Yön ääniä ja aamun ei

Alkoko nyt se ilotulitus sieltä Linnanmäeltä, Poika kysyi kellon lähestyessä kymmentä. Vaimeita paukahduksia tosiaan kuului, kun levättiin hämärässä odottamassa unta.

Yhden jälkeen rapsahtelivat ensimmäiset pisarat ikkunalautaan, ja pian sade yltyi sotilasrumpaliksi. Tuuli kuului tarttuvan peltikattoihin ja rumistelevan niitä reunoista heilutellen. Sitten salaman välähdys suljettujen verhojen ja luomien läpi. Ukkosen jyrinä kaikui kivipihoilla komeasti.

Nukahdin.

Aamulla tuuli kiidätti kirkkaalla taivaalla repaleisia pilviä. Sateella huuhdeltuun katuun oli liimautunut pudonneita lehtiä.

Spåran äänet puuttuivat.

Koulussa

Koulussa osui samalle luokalle varmasti aina Jari, Petri, Mika ja Timo.

Tyttöjen vastaavat nimet olivat Kirsi, Anne, Minna ja Sari.

11.9.

Hikoilin täpötäydessä bussissa pelikassi sylissä, kun Vaimo soitti uutisissa kerrotun, että lentokone on törmännyt World Trade Centeriin. New Yorkin vai Helsingin, kysyin. Kuulemma TV:ssä näkyi, että torni palaa. Vielä saman puhelun aikana tullut tieto toisesta koneesta pisti miettimään todennäköisyyksiä.

Kentän laidalla kengännauhoja solmiessani saapui J ja tarkisti, olenko kuullut. Kerroin olevani. Mutta kuulitko, että kolmaskin ja Pentagoniin, J kysyi. Jumalauta, ajattelin. Tämä on sotaa.

Vuoron jälkeen hikisiä miehiä seisoi hiljaa Ruskeasuon Arena Centerin TV:n ympärillä ja tuijotti näkymää savuun peittyneestä Manhattanista. Muistin systerin olevan paraikaa Manhattanilla töissä ja siirryin saman tien käytävälle soittamaan. Toisesta päästä kuului vain nopea pip-pip-pip-pip. Huolestuin.

Kotona odotti tieto, että systeri oli päässyt puhelimella läpi. Savun kyllä näki ja haistoi, mutta itse OK. Pelikassi liukui olalta lattialle, seisoin pitkään takki päällä TV:n ääressä ja yritin tajuta, että näkymä ruudussa ei ollut elokuvaa.

Loppuilta ja suuri osa yötä roikkuessa vuoroin netissä ja TV:n ääressä sekä vaihdellessa maileja systerin kanssa. Oli työpaikalla jumissa, koska kaupungin liikenne oli seis.

Kylmän lasin takana lipui saaristo

Punaiset tuolit olivat aivan liian mukavat ja sali aivan liian hämärä. En toivottavasti sulkenut silmiäni kuin mikrosekunneiksi, mutta välillä värit lähtivät pyörimään kaleidoskooppeina ja näin lyhyitä, mutta todentuntuisia unia. Seuraavan aamun pienryhmätyöskentely hakkasi kyllä luennot mennen tullen.

Siirryin päivällisen jälkeen hyttiin tunnustelemaan väsytasoa, ja päätös käydä levolle oli lopulta helppo. SVT:ltä Liza Marklundin haastattelua. Kirjailija puhui mielenkiintoisia, mutta en voinut myöskään olla huomaamatta, kuinka tyttömäisesti nauroi, heitti päänsä kallelleen ja siveli tavan takaa pitkiä vaaleita hiuksiaan korvan taakse. Vaikuttavaa.

Yön äänistä päätellen Suomi tais voittaa, H sanoi aamulla ja avasi TV:n. Jaksoin avata silmäni, kun aamu-uusinta oli ehtinyt kolmanteen erään. Näin maalit, vaikka kävinkin välillä suihkussa. Meriaamiaisella viereisen pöydän mies kysyi, miten pelissä. Mää arvasi et Koivu jo ennen ku sää sanosit, myhäili ylpeänä kuullessaan kuka teki.

Harvenneet ruodut seminaarin aamulla jatkuessa kertoivat, kuinka kovin voittoa oli juhlittu.

Vain puhelimen näytössä hetken lukenut Comviq kertoi, että tuli käytyä ulkomailla.

Kotimatkalla väsytti. Nojauduin takapenkillä pääntukeen ja katselin puoliavoimin silmin ohi viliseviä keltaisia halikkolaisia peltoja. Autoradiossa Louis Armstrong lauloi Wonderful worldia. Seesteinen hetki.

Mikä ihmeen jättipossu siinä Caribian risteyksessä muuten vartioi?

Itään, länteen

Jospa lähtisi Itä-Helsinkiin. Ja Turkuun.

Katseilta piilossa

Entistä kaikki eurolla -kauppaa on rempattu voimapaperilla peitettyjen näyteikkunoiden takana jo pitkään. Ilmeisesti projekti on loppusuoralla, koska roikkalamput palavat iltaisin pitempään.

Ensin toivat pitkin jalkakäytävää pysäköidyt kuorma- ja pakettiautot puutavaraa, sitten kylmäkoneita. Seuraavaksi tulivat "ravintolasisustuksia" -firman autot ja nyt oli jo haalarihemmo teippaamassa ikkunoita. Jos oikein ymmärsin, paikan nimeksi tulee Cupla. Raoista näkyi pitkää baaritiskiä, pitkiä sohvia ja pitkä televisio.

Olikohan peräti samassa kohdassa se kodinkoneliike, jonka ikkunan taa pysähdyttiin pienenä partiosta palatessa katsomaan telkkaria.

Kumpi kaatuu ensin, Vastarannan Kiiski vai uutuus?

Syksyn raikkaus oli tänään kylmyyttä.

Kuvia viime maanantain ihmeellisestä punaisuudesta on nähtävänä taivasalla.

Ruutupaita, Rickenbacker, polku kaita

CCR:n parhaat:

1. Proud Mary
2. Lodi
3. Travelin' band
4. Green river
5. Fortunate son

Asvalttiviidakko

- Onko yhtään ikävä tänne itään?
- Kahta asiaa kyllä. Parkkiruutua ja Kontumarketia.

Keskustelusta tältä illalta

Kun pakattiin tenavia autoon, nainen pysäytti kohdalle, avasi ikkunan ja halusi tietää, olemmeko lähdössä. Myöntävän vastauksen kuultuaan veivasi autonsa hyökkäysetäisyydelle ja jäi odottamaan. Vastakkaista kaistaa ajanut nainen pysähtyi myös hollille ja alkoi pureksia huuliaan saalistajan ilmein.

Illalla palatessa ehdittiin skannata madellen vasta kolme täpötäyttä kadunpätkää, kun pimeydessä syttyivät ajovalot ja sykki keltainen sivuvilkku. Myöhäinen liikkeellelähtijä merkitsi paikkaa meille.

Jos aikoo asioida autolla jossain, kannattaa käydä päivällä. Viiteen mennessä Töölön kadunvarret ovat täynnä.

Pikkukyyhkyjen sauna osoittautui mainioksi.

TV:stä Estonia-dokumenttia, joka veti vieläkin hiljaiseksi. Vedellä täyttyneiden lauttojen päällä hervottomina lelluvat ruumiit ja sukelluskuvat hylyn sisältä...

Sotareportteridokumentistakin loppu. Toimittajat onnistuivat vaikuttamaan hemmotelluilta kakaroilta, jotka tunkevat kärsimysten keskelle hokemaan työnsä "tärkeyttä" ja analysoimaan loputtomiin tunteitaan.

Estonia-yön tallenteet radioliikenteestä. Estonian perämiesten sanat, jotka nyt tuntuvat ääniltä tuonpuoleisesta. Pelastustoimiin osallistuvien rauhallisuus ja asiallisuus tuollaisellakin hetkellä. Viimeiseen asti jatkuva mahdottomuus uskoa, että nykyaikainen matkustajalautta voisi upota.

Estonia, are you calling mayday?

Pitkänsillan tuolla puolen

Katupoikien
laulu kaikuu yhteinen
välissä Hervannan lähiön suurten kerrostalojen

Kari Peitsamo Revival: Katupoikien laulu

Hervantablogia odotellessa ajattelin taas kehua käyntiin ärähtänyttä Kallioblogia, joka tuoksahtaa Kulttuuritapaukselta.

Onkohan HS:n kaupunkitoimitukselle jo vihjattu?

Hautiksen suoralla

Taivas Mechelinin esplanadin puiden takana oli tummanpuhuva. Ensimmäiset pisarat osuivat kasvoihin hautiksen suoralla. Katseltiin puun alla, kun välähti kerran. Perään repi taivasta, jyrisi ja kumisi.

Kuka isi tossa linnassa asuu, Poika kysyi ja osoitti siunauskappelia. Kauempana juoksi orava hiekkakäytävän poikki. Lenkkeilijä shortseissaan jolkotti ohi katse suunnattuna tyhjään.

Harmaa taivas valui aikansa, kunnes Meilahdesta päin levisi aukko. Se työnsi tummaa pilveä sivuun ja kaatoi maahan häikäisevän kirkasta valoa. Pisarat kimaltelivat nurmikolla.

Väiskillä erotuomari pyyhki sadevettä otsaltaan ja nosti keltaisen kortin pelaajalle, joka laukaisi pallon maaliin vihellyksen jälkeen. Kaksi nuorta miestä seurasi matsia rinteeseen alaviistoon ajetusta Corollasta. Sen moottori kävi.

Sammonkadulla käännyin katsomaan taakseni. Länsi häikäisi.

Ei mitään karvanoppamiehiä

Ystäväni korjaamopäällikkö sanoi rauhoittavasti, että kaikki uudet autot ovat hyviä autoja. Tarinat ruostuvista niistä ja hyytyvistä näistä ovat ajalta, jolloin öljyt piti vaihtaa tuhannen kilometrin välein.

Arvelisin automerkeissä olevan jonkin verran enemmän eroja kuin kotimaisissa lageroluissa. Silti mielikuvat ovat mielenkiintoisempi aihe kuin itse päristimet. Selasin kirjastossa Tuulilasin juttua aiheesta, mutta se oli kirjoitettu tilastotieteilijöille eikä uteliaille taviksille.

Parhaat riisikuppi- ja saksanseisojaherjat löytyvät tietenkin automiesten keskustelupalstoilta.

Blogistanilaisen älykön tulisi luullakseni olla vapaa kaikesta merkkiromantiikasta ja valita autonsa huolettoman viileän analyyttisesti. Kaikkein parhaiten hänelle sopisi säännöllisesti vaihtuva työsuhdeauto, johon ei syntyisi minkäänlaista tunnesidettä. Rekisteritunnustakaan ei tulisi ainakaan julkisesti muistaa ulkoa.

Yläväri

Kauppareissulla katsoin ylös. Pilvet ja talojen katot olivat jotenkin erityisen punaisia. Jos olisin kuvistunneilla kuunnellut, osaisin kertoa sävynkin.

Mäen päältä kuuluva ulina kiinnitti huomion. Siniset vilkkuivat, kun hälytysajoneuvo kiihdytti ratikkakiskoilla.

Pikkukyyhkyt kävivät: lautashylly nousi seinälle ja roskiskaappi sai uudet saranat. Kahvia ja pullaa. Ruudussa nuhjasivat Suomi ja Saksa. Katsojat vahtasivat, lyökö valmentaja ketään. Ei tainnut. Sakari Pietilä ei enää näytä ihan niin paljon isoisä Simpsonilta.

Toisen sirkushuvi on toisen leipä

Antti Muuriselle vaaditaan potkuja. Andorra-peliä katsoessa oli vaikea ymmärtää, miksi. Kahdesta hienosta vaparista ja parista Litmasen oivalluksesta huolimatta pyöreä pallo oli suomalaiselle potkupalloilijalle vielä kovin vaikea hallittava. Maajoukkuevalmentajanko vika se sitten on?

Ehkä kotimaisten lehtien hehkutukset ovat saaneet jotkut tosissaan uskomaan, että Suomi vilisee maailmanluokan taitofutaajia, joista parhaat harva se päivä ratkovat huippuliigojen pelejä.

Vaikka jonkin verran toki sentään on edetty niistä päivistä, kun Suomen ainoat hyökkäyskuviot olivat satunnainen kulma ja Aki Lahtisen pitkä rajaheitto.

Raimo Summaselle vaaditaan potkuja. Jos taustalla on isoegoisten tähtien paha mieli päävalmentajan kovasta kielenkäytöstä, en ymmärrä miksi. Jos taas pitää paikkansa, että Summanen herättää ympärillään pelkoa käymällä fyysisesti käsiksi ihmisiin, päävalmentaja on väärissä hommissa.

Toimittajat tietävät totuuden, mutta tapana ei ole kertoa kaikkea.

Urheilu on kovaa leikkiä. Omassa pienessä hiekkalaatikossaan.

Alkuasukkaana

Kesäinen sunnuntai. Toukokuisia tuoksuja, leppeä tuuli, shortsisillaan kulkevia kaupunkilaisia. Minä olin pukeutunut väärin.

Excuse me, takaani kuului Rautatienkatujen risteyksessä. Kartta kädessä kulkenut rouva halusi varmistaa, oliko hän yhä Arkadiankadulla ja miten siitä pääsee Manskun ja Espan kulmaan.

Tiemme erosivat Sokoksen kulmalla. Siihen mennessä pirteä eläkeläinen oli ehtinyt kertoa risteilylaivan vierailleen jo Virossa ja Venäjällä, Helsingin olevan kaunis, molempien lastensa suorittaneen ylemmät korkeakoulututkinnot, opettaneensa itse yliopistolla, eläkkeen olevan niin pieni että kannatti perua 70 euron sightseeing ja hypätä mieluummin 3T:hen sekä jatkaa kävellen, kehua uudelleen Helsinkiä kauniiksi ja luvata vuorostaan opastaa, kun satun seuraavan kerran Lontooseen.

Mainio tapaus.

Maaorjien jälkeläiset

Ihmishenki taitaa Venäjällä tosiaan olla halpa. Paitsi hengelle ja hengen omaisille.

Mikä on panttivankidraamoissa hinta, jos kaapparien vaatimuksiin ei suostuta? Entä mikä on hinta pidemmän päälle, jos niihin suostutaan? Probleema lienee ollut noin miljoonan amerikkalaisen toimintaelokuvan materiaalia, ja kaipa joku peliteoreetikko jossain Quanticossa on todennäköisyydet laskenutkin.

Toinen juttu on sitten Venäjä, jossa kaappareiden tarkoitus taitaa ollakin, että kaikki kuolevat. Venäjä, jossa ei voi olla varma, kuka todellisuudessa hyötyy mistäkin eniten.

"Silja Europa, Estonia"

Huomasin käsivarsien ihon nousevan kananlihalle, kun luin Kuukausiliitteestä taas Estonia-yön radioliikenteestä. Se hämmentynyt virolaisittain murtava ääni on tallentunut muistiin syvälle. Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.

Samasta aiheesta kirjoittaa Lausutaan kuten kirjoitetaan, joka linkittää myös Estonia-arkistoon.

Tuona sateisena aamuna napsautin kahvimuki kädessä Teksti-TV:lle ja jähmetyin seisaallani tuijottamaan otsikkoa. En muista, oliko onnettomuus lööpeissä heti aamusta, kun nousin Rautatientorilla bussista ja kävelin yliopistolle. Luultavasti.

Ossetia. Kotisohvallakin ihmetytti, kuinka Venäjällä sotilaat, uhrit ja sivulliset vellovat yhtenä sekasortoisena massana väistelemässä luoteja. Ei ihme, että terroristeja pakenee kaupungille.

Guardianissa alan ammattilaiset päivittelevät virhesumaa. Britit taitavat kyllä muutenkin mielellään luennoida kaikenlaisille savageille, kuinka kaikenlaiset asiat oikeasti pitäisi hoitaa.

Länsi-Vantaa ja Pohjois-Ossetia

Naiset saivat viiden tunnin kotiloman, vaikka yleensä tiputusta kuulemma jatketaan suoraan kolme vuorokautta.

Kotiruoan, omien lelujen ja oman kylpyhuoneen jälkeen vielä päikkärit omassa sängyssä ennen kuin piti palata.

Me miehet hyppäsimme spåraan ja sitten paikallisjunaan. Poikaa kiinnostivat opastinten värit, ikkunankehyksen ruuvit ja vaunun vaatekoukut. Jalkautuneina Vantaalla nähtiin myös melkein jonossa laskeutuvia lentokoneita. Pelikellossa oli 10.01, kun pikkumies alkoi kysellä, mentäisiinkö ostamaan jäätelöä. Mentiin tauolla. Appelsiinimehujää riitti.

Paluumatkalla konduktööri antoi hienon tenavamatkalipun, mutta sitten iski väsy ja loppui puhe. Kotona ei kiinnostanut iltapala, ei leikki. Uni vain. Iho tuntuu epäilyttävän kuumalta ja hengitys epäilyttävän tiheältä. Ei hyvä.

Makasin sängyllä TV hiljaisella ja katselin eri kanavilta samoja uutispätkiä Ossetiasta. Enkä vain osannut nähdä tapahtumia ansaittuna seurauksena Venäjän ja Neuvostoliiton ikiaikaisista synneistä.

Osastolla

Tyttö jäi osastolle vielä toiseksikin yöksi, ainakin.

Parane äkkiä, Poika sanoi kun otti pikkusiskoa kaulasta kiinni ja halasi. Pikkuneiti sairaalapinkissä puvussaan tutki ja kiipeili huoneessa normaaliin malliin, mutta perässä kiemurteleva tiputusletku tahtoi sotkeutua jalkoihin.

Sairaalassa kohtaa aina jonkun vieraan, joka antaa asioille mittasuhteita olemalla vielä paljon kipeämpi. Niin taas.

Autojen valot kiilsivät märässä asvaltissa, kun käveltiin Pojan kanssa hämärän halki.

Spåra löyhähti alleen laskeneelle spurgulle siinä määrin, että lastakin kiinnosti, mikä haisee. Opintolaina tulee ens viikolla ni mä ostan sit lennon Damiin, köyhä opiskelija takana kailotti kännykkäänsä. Vaunu kiihdytti ja etusyvennykseen sijoitetut rattaat lapsineen mätkähtivät selälleen. Ainakaan äänihuulet eivät vaurioituneet.

Perillinen pyysi iltapalaksi jugurttia, muroja, leipää, omenamehua ja pizzaa. Jugurttia, muroja, leipää ja omenamehua annoin. Mehun joi. Sitten rakennettiin palikoista rekka.

Kade

Kallioblogi

Upea idea.

Miksei kaikilla paikoilla ole? Joo, tiedän, mutta silti.

Laulavat pulisongit

Tursake hyväksyy Jorma Kääriäisen, koska Jorma Kääriäisellä on pulisongit. Tursake ei ikinä tule hyväksymään Isokynä Lindholmia, koska Isokynä Lindholmissa jotkut asiat vain ovat niin peruuttamattomasti väärin. -- On paljon asioita, joilla ei ole mitään avaruudellista suhdetta tursakkeen maailmaan, vaikka hän istuisi niiden ääressä tai suoraan päällä. Kuten kevytrakenteinen kangastuoli tai Ville Valo.

Matti Mäkelä: Tursake

Katsoin TV:stä Agentsia ja Jussi & The Boysia Raumanmeren juhannuksesta. Tuohan Kääriäisen Freddie Falcon -tausta mieleen ne ajat, kun Länsi oli nuori, mutta kyllä äijän ääni korvalle käy. Jussi Raittinen onkin sitten Hämeentien ja Elannon näköinen mies. Mr. Raittinen.

Aika kevyt kulttuurimerkintä Rauta-aikalaisiin verrattuna.

Lapsiperheen arkea

Lapsenkakkaa matolla. Oksennettua kaurapuuroa ja mustikkaa vaatteilla, syöttötuolissa, matolla ja lattialla.

Tyttö sairastaa.

Vaan mikäs tässä. On talouspaperia, pesuaineita, rättejä ja pesukone. Ja lämmin vesi tulee hanasta.