Näkymä rannalta

Tutkimusaika

Pukiessa huomasin, että kenkäni ovat eri paria. Kaapille ei enää ehtinyt, joten saivat olla riittävän samanlaiset. Ainakaan kukaan ei ole kadulla hihitellyt päin näköä.

Helsinki on edukseen syksyn tuntuisena aamupäivänä, kun sade on lakannut ja aurinko paistaa. Terävä valo heijastuu märistä kaduista saaden kaupungin näyttämään kirkkaan raikkaalta. Ihmisetkin.

Lyhyen odotuksen jälkeen lääkäri pyysi sisään ja istutti korkeaselkäiseen tuoliin. Kyseli, mietti, katsoi kurkkuun, katsoi nenään, katsoi korviin, mietti ääneen. Angiinoita on kuitenkin ollut viime vuosina harvakseen ja tuolla iällä ne yleensä vähenevät, koska risakudos pikkuhiljaa pienenee vähitellen itsestään eivätkä nuo tuollaisina kovin isoilta tai rumilta näytä ja toimenpide pitäisi tässä tapauksessa tehdä nukutuksessa eivätkä ne jälkikivutkaan ihan pienet ole ja 10 prosentilla leikatuista seuraa jälkivuotoa, joten katsellaan nyt vielä.

Katsellaan.

Blogit.fi. Kuten sähköpostitse totesin, kyselyjeni takana oli epämääräinen tunne, että siinä osoitteessa saisi, voisi, pitäisi olla sellainen mielenkiintoinen sivu, johon klikkaisin joka päivä. Edelleen uskon, että siellä voisi olla sellainen.

Mitä siellä tarkalleen pitäisi olla, on mutkikkaampi juttu. Olisiko se uteliaalle astinlauta aiheeseen vai jo bloggaavien paikka, pitäisikö sen korvata itsensä Pinserin lista surffauksen solmukohtana ja aloituspaikkana vai mitä muuta, miten?

Uupuneiden kirjoittajien vaalenneet luut tien varressa pelottavat, mutta jos uusi kipinä löytyisi, voisin joukossa seistä minäkin.

Onkohan kellään enää kiinnostusta aiheeseen ja jos on, millaisia ideoita ilmassa voisi olla?

Varttia yli kaksi

Outo kohina voimistui hetkessä jylinäksi, joka tulvi avoimesta ikkunasta sellaisella voimalla, että seinät tuntuivat notkuvan.

Makkarissa Tyttö havahtui päikkäreiltään parkumaan.

Ruska 04, oletan.

Edit: Oletin väärin

Mietin

Blogit.fi

Liekö uutta sisältöä suunnitteilla?

Kansa puhuu

Kuulemma olympialaiset sujuivat Suomelta huonosti.

Oletan jonkun urheilujohtajan seuraavaksi vaativan, että huippu-urheilulle on annettava enemmän rahaa, koska kansa haluaa menestystä.

Sellaisten lausuntojen varalle ilmoitan yhden kansanosan mielipiteen jo tässä.

Tämä kansanosa ei pidä mitaleita niin tärkeinä, että niihin kannattaisi satsata verorahoja. Rakennetaan niilläkin euroilla vaikka liikuntapaikkoja kansalle.

Lähelläpoissa

Lähdin aamulla, palasin illalla.

Kamera ei ollut kaveri. Valoa riitti sisällä aina vain liian vähän ja sekin punaista.

Tänään ei tarjottu turkinpippuritäytelakua, mutta vihko sentään täyttyi, kiitos puheliaiden.

Törmäsin A:han, joka kertoi juuri tulleensa kolmen kuukauden lomalta. Dubaissa ja kotona Somaliassa. Että jaksaa taas painaa kolmea duunia.

Minua väsyttää.

Soi: Sweet: Ballroom Blitz

Hesarin pituudelta

Kävelin alkusiivun ja laskeuduin metroon vasta Kurvissa.

Runskin ja Töölönkadun kulmassa väistin hääseurueen näköistä joukkiota reunakivetyksen kautta. Töölönlahti lainehti tänään harmaana ja Lintsiltä loistivat valot. Brakulla keltapaitainen erotuomari katseli, kun kaksi joukkuetta potki korkeita palloja.

Palatessa oli jo niin lauantai-ilta, että metrossa istuvat nostivat katseensa nähdäkseen, minkä näköistä porukkaa vaunuun tulee. Näytin kai kirjoineni sen verran vaarattomalta, että ilmeet rentoutuivat.

Liukuportaissa vastaantulijat käärivät kokoon märkiä sateenvarjoja, joten otin omani esiin. Vasta Lutherinkadulla alkoi tulla kunnolla.

Lauantaiaamu

Aamuseitsemältä join pöydän ääressä maitokahvia ja luin Hesarin juttua Juha Siltalan uutuuskirjasta.

Tyttö teputti luo. Ojensi ensin kuorma-autoista kertovan kuvakirjan ja kipusi sitten syliin.

Luettiin.

Interblgrtschk

Välillä pitää kesken lukemisen tarkastaa, olenko lukemassa Tommipommia vai Taantumuksen Torvea. Ensinmainittu on nyttemmin värittänyt ulkoasuaan sen verran, että tehtävä helpottuu.

Aamun Hesarin Väärä johtopäätös -sarjakuvassa blogattiin. Maailma on meidän.

Iltalehdessä Jyrki Lehtola koskettelee verkkopäiväkirjoja kolumnissaan Sushiton juhannus ja muita ongelmia. Ei kovinkaan mielenkiintoisen pläjäyksen ytimenä näytti olevan julkisuuskuvaansa netissä kiillottavien poliitikkojen piikittely.

Verkkopäiväkirjailija on ihminen, joka tuijottaa aamulla liian kauan peilikuvaansa ja kirjoittaa illalla liian innostuneena, mitä peilistä näki, yrittää Lehtola.

Sulje vain silmäsi

Esse samba que é misto de maracatú
É samba de preto velho, samba de preto tú
mas que nada um samba como esse tão legal
Você não vai querer que eu chegue no final.

Makaan kuumalla hiekalla ja kuuntelen, kuinka valtameren mainingit lyövät kohisten rantaan.

Myös venäjä kuulostaa korvaani kauniilta.

Ihan tavallinen syystorstai

Avoimesta ikkunasta sateen lotinaa ja suhinaa. Pisara rapsahtaa peltiseen ikkunalautaan.

Sisällä lämmintä, kuivaa ja sähkövalo.

Mustat kynnenaluset

Kaksi pikku apulaista osallistui parhaansa mukaan, kun vaihdoin Pojan kaupunkifillariin uudet sisärenkaat. Välillä ruuvari löytyi yhtäkkiä olohuoneesta, välillä koko hökötys kaatui mystisesti päälleni. Ehkä toisella puolella ei alkujaankaan ollut prikkaa.

Mutterit olivat ruosteessa ja päällyskumit tiukassa, silti en tainnut saada mitään rikki. Apupyörät vain osoittavat nyt virtaviivaisesti horisonttiin. Käännän niitä huomenna. Pitäisi edelleen ostaa kunnon työkaluja.

Nyt on mustanpuhuvat kynnensyrjät ja kumille haisevat kädet. Ja tyytyväinen jälkeläinen.

Toisia todellisuuksia

Tää eteine ei näytä yhtään tutulta mut olkkari on kyllä aika tuttu, arvioi Poika palattuaan kahdeksan viikon jälkeen maalta.

Eilen ajettiin pikkuautoilla liikennematolla. Katujen lisäksi mattoon on kuvattu huoltoasema, lentokenttä, posti ja kirkon näköinen rakennus ilman ristejä tai muita symboleja. On myös takaniitty, jossa leikisti laiduntaa lambadoita. Jotta ajeltavaa riittäisi, leikimme, että kirkossa myös sauna ja uima-allas ja että huoltoasema toimii samalla hotellina.

Poika ajoi kirkolle mutta palasi saman tien lentokentälle, jossa asumme. Ei siellä ollu ketään ku Jeesus ja ne muut ei kai ollu nyt töissä, perillinen selitti.

Silmien takaa tummanharmaa

Nuha pätki yön.

Aamuyhdeksältä saa kaupassa asioida ainoana asiakkaana. Myyjät kykkivät avattujen pahvilaatikoiden ja rullakoiden keskellä täyttämässä hyllyjä. Yksi ponnistaa huokaisten jaloilleen, tulee piipauttamaan appelsiinimehun, vessapaperin ja karjalanpiirakat.

Ulkona paistaa aurinko.

Soi: Nina Hagen: Unbeschreiblich weiblich

Erityisen raa'alla tai julmalla tavalla

Myllypuron tappotuomio naisen kuristamisesta on kuohuttanut joitain, ja näkemykset solahtavat tuttuihin uriin. Eetteriin (vihdoin) palannut Birdy esimerkiksi ihmettelee, pitääkö oikeus surmaamisen nopeutta lieventävänä asianhaarana.

Tapauksesta kirjoitetut lyhyet uutiset eivät juurikaan valota tuomion perusteluja, mutta kannattaa muistaa, että mitään lieventäviä asianhaaroja ei ratkaisun perusteeksi olisi tarvittukaan. Sen sijaan oikeus ei ilmeisesti löytänyt raskauttavia asianhaaroja, joiden nojalla tekoa olisi tullut pitää tapon asemesta murhana.

Erikseen voi pohtia, onko raaempaa tai julmempaa surmata ihminen (tai eläin) hitaasti vai nopeasti.

Murhan ja tapon rajanvetoa voi kerrata Jouni Heikniemen kokoamasta tiivistelmästä.

Muutoin olen sitä mieltä, että rangaistuslinjaa tulisi väkivaltarikosten osalta tiukentaa.

Iltatuulen viesti

Ovet ja ikkunat ovat kesän kosteudesta turvoksissa, ne pitää nirskutella auki. Sama juttu joka vuosi.

Illan kuiva kolea tuuli kertoi vuodenajan vaihtuvan.

Satanut vesi ei enää nouse kuumaksi sumuksi ihoa hiostamaan. Se jää katuun kirkkaiksi lammikoiksi, jotka heijastavat teräväksi käyneen valon silmiin.

On aika pakata pois rantalelut, shortsit ja sandaalit. Etsiä fleecet, sormikkaat ja tuulenpitävät takit.

Takana vaaleat yöt ja kiireetön kevytmielisyys. Edessä sähkövalo, opintosuunnitelmat, projektit ja aikataulut.

Nii

tä päiviä, kun keskiyö lähestyy ja aamun Hesarikin on vielä avaamatta.

Kotona

Ateria nälkäiselle.

Buranaa päänsärkyiselle.

Oma sänky kuolemanväsyneelle.

Mutanttitoukkien hyökkäys

Iso sokeritoukka vilisti kohti lattialistan turvaa, mutta pölynimurin suutin oli nopeampi.

Seuraavassa kohtauksessa käy ilmi, että Venäjältä salakuljetun ydinkäyttöisen Jermak - imurini pääreaktori vuotaa. Aavemaisen vihreänä hohtava säteily alkaa tietenkin vaikuttaa laitteen pölypussissa kuhisevaan sokeritoukkapopulaatioon.

Kunnes eräänä yönä...

Vanhassa talossa kukaan ei kuule huutoasi.

Syksyn eteisessä

Syksyn tietää tulleen, kun liikennevalot häikäisevät.

Hämärtyvällä kadulla tuoksui koulupäiville ja ensimmäisille lätkän harjoitusmatseille, IFK-Brynäs tai IFK-Björklöven ja mitä niitä aina oli.

Ripsi, ei ripsinyt, vihmoi, ei vihmonut, ripsotteli, ei ripsotellut. Sata metriä ennen kotiovea satoi hetken kunnolla.

Kuulinko tuulen raapivan kuivalla lehdellä jalkakäytävää? Vai saivatko valaistus ja tuoksut minut kuvittelemaan sen?

Urheilijatkin olivat kadonneet rannalta, jonka vesirajassa vinkulelun kuuloiset vesilinnut kylpivät. Valaistu Hilton loisti harmaan veden yli. Hietakannaksentien ja Hesperiankadun risteyksessä väistin neljän moottoripyörän letkaa. Niiden jälkeen jäi kaksitahtibensiinin katku.

Marginaalissa ylhäällä

Blogistanissa
emme tarvitse taikauskoa
meille riittää
Muiden ääretön huvittavuus

Johtajamme, edistyneimmät
ovat jo jättämässä
kömpelöt hikoilevat ruumiinsa
muuttumassa Asioiksi

Elokuussa
pimeänä yönä
annetaan salainen merkki
kokoonnumme vuoren huipulle
häikäisevä valo saapuu noutamaan meidät
kaltaistemme luo

Ilmajäähdytteisen pörinä

Turisti on kirjoittanut kauniisti Kuplasta.

Kun olin pieni, meillä oli valkoinenVW 1600 sedan, joka piti samanlaisen äänen.

Ja olihan myös kummitädin tummanvihreä Kupla, jonka ostomatkalle pääsin mukaan, mutta se on toinen tarina.

Pitkälle Killeen

Viikko ilman meemiä on räpättimetön fillari. Ravintolaa perustamaan.

Tumma sisustus, tukevia tuoleja ja nahkasohvia, samaan tyyliin kuin oli Tin Tin Tangon paikalla sijainneessa Mestarikrouvissa. Hyvää lukemista myös talon puolesta. Ehkä langaton verkko.

Vaikka Le Touriste ja muut ruokaravintolat ovat erikseen, alkaa virkistävää olutta juodessa hiukoa. Siksi keittiössä häärisi ärtyisä mutta lämminsydäminen Enzo. Vielä puoli tuntia ennen pilkkua Enska loihtisi nälkäisille mehukkaan toastin tai pizzan tai talon hampurilaisen. Kahvi olisi aina tuoretta. Listalta löytyisi myös Vanhan Ketun unohtumaton pikkusuolainen köyhille opiskelijoille: näkkileipä ja voi.

Paikan sielu olisi kuitenkin Gösta Sundqvistin näköinen Isäntä, joka tiskin takana laskisi asiakkaille olutta hihat käärittyinä, aina valmiina kohteliaaseen rupatteluun. Jo isännän olemus pitäisi väärät tyypit poissa, joten tiskin alle ei tarvittaisi perinteistä haulikkoa.

Khilou's (kantisten suussa vain Kille) tarjoaisi bloggaajille edullisen ja viihtyisän toisen kodin. Naamavipillä erikoishintaan tietenkin. Toimittajista ja muista uteliaista tulisi ajan mittaan väistämättä riesa, mutta Isäntä pitäisi heidät loitolla.

Pankkikriisien yö

Ennen oli KOP, SYP, tai joku Hessun Pankki joka kadunkulmassa.

Luin sarastukseen saakka Mauno Saaren kirjaa Christopher Wegeliuksesta ja SKOPin kohtalonvuosista. Takakannen tultua vastaan piti jatkaa vielä Antti-Pekka Pietilän Pankkikirjalla, joka käsittelee samoja vuosia vähän laajemmin ja jälkiviisaammin.

Saari kirjoittaa etevän vetävästi.

Rahasummat ovat olleet valtavia, mutta silti hirvittää lukea, kuinka johtajat ovat ankkuroineet ihmisarvonsa ja terveytensä liiketulokseen. Kairamo ja Ali-Melkkilä depressioon ja aseeseen tarttumiseen saakka.

Kuvaukset neljännen valtiomahdin vallasta yllättävät hiukan. Pankeilla on ollut tieto ja raha, mutta lehden, TV:n tai radion tehtyä negatiivisen jutun ovat valot palaneet johtokunnan kerroksessa pitkälle aamuyöhön.

Näillä kansan- ja liiketaloustieteen tiedoilla velkaelvytykset, talletustodistukset ja terminoinnit pysyvät vain jotenkuten hanskassa. Aina pitäisi oppia aiheesta lisää. Vaikka vaikeaa talouden ymmärtäminen tuntuu välillä olevan professoreillekin, ennustamisesta puhumattakaan.

Muistiinpanoja sinisestä ulottuvuudesta

Aamulla luulin klikanneeni vahingossa väärää linkkiä, mutta kyllä se oli Mindy. Ei se mitään, minä pidän luettavasta tekstistä, vaikka taustat olisivatkin laimeita ja fontit tylsiä.

Myrsky taas on käynyt kovin vaikealukuiseksi. Ja jotkut uudet ovat minun silmilleni toivottoman pientä tekstiä.

Välillä löytyy hienoja blogeja, jotka eivät ole The Listalla. Yksityisyys lienee ainakin joillain tarkoituksellista, joten löytöjään ei kehtaa ihan täysillä rummuttaa.

Desantteja BlogiWikissä? Sääli. Vaikka aika vähällä on vielä päästykin.

Koirapuistosta ei kuulu haukkua, ei vikinää. Odotin siltä paljon, mutta ehkä pääsemme avautumaan tarpeeksi jo omissa blogeissamme.

Tosiaan, seuraavissa Kuukkeleissa on parhaan merkinnän sarja. Pitääpä lukea sillä silmällä ja tutkia vähän arkistojakin.

Mitähän blogit.fi:lle muuten kuuluu? Puhalletaanko siihen joskus henki?

Sateesta kiiltävät kadut

Harmaanvalkoiselta taivaalta valuva lämmin sade ei hätkäyttänyt Helsinkiä. Työmatkalaiset tungeksivat tuttuja uomiaan kuin isot kömpelöt muurahaiset. Lihava mies pyöräili Holiday Innin viertä shortseissa, ilman paitaa.

Kuljin ensi kertaa kesän jälkeen pitkissä housuissa. Ahdistivat vähän, mutta tuli virallinen olo.

Postista maan alle ja Suomalaiseen, jossa kulmakarvoihin tiivistyvä hiki kohta kertoi takin olevan liikaa. Sinnittelin kuitenkin löytöhyllyn ja muistelmat. Tamperelainen maisteri tummassa puvussaan näytti olevan samalla asialla.

Akateemisessa ilmastointi oli säädetty viileämmälle. Selasin Meriluodon runoja, Saisiota, Marklundia, Martinsonia ja täällä kommenteissa saamani vihjeen herättämänä Klingen päiväkirjaa. Sekin on hankittava, ja niin paljon muita.

Erottajan suunnasta kuului pitkään vouvotus ennen kuin paloauto jyrisi näkyviin Stockan takaa. Töräytti vielä kumeaa torveaan, joku ei kai älynnyt heti antaa tietä. Kohta kolme neonpunaista jurrutti tyhjäkäyntiä Keskuskadulla ja ovet läiskyivät.

Kebab salaatilla. Tulinen vai mieto kastike, tulinen, entä valkosipulikastiketta, joo kiitos, ja PepsiMax, pieni. Stadin Kebabissa jokunen pariskunta, enimmäkseen toimihenkilön tai teekkarin oloisia miehiä ilman seuraa. Minulla sentään Nöjesguiden ja Helsingin Juhlaviikkojen ohjelma.

Dagmarinkadulla suljin varjon. Sade oli melkein lakannut.

Marina

Marina istuu pitkään ja katselee yöhön.
Pimeys on kuitenkin läpitunkematon: hän ei näe muuta kuin omat kasvonsa, jotka heijastuvat ikkunasta.
Ja kun hän näkee itsensä lasiruudussa, hänen mieleensä tulee Riku, sillä he ovat toistensa näköisiä.
Hän muistaa Rikun kysymyksen ja mietiskelee:
"Riku etsii tiettyä säveltä. Sillä sellaisia me ollaan kaikki; koko elämän ajan me etsitään jotain sellaista joka me kerran kuultiin.
Se sävel muuttaa kuitenkin väriä kuin kameleontti, sen jäljille ei ole helppo päästä.
Siinä saattaa soinnahtaa kevätilta jolloin yhtäkkiä, hetken mielijohteesta, lakkasi hyppäämästä narua, käänsi katseensa ylös ja näki taivaan hohtavan niin syvän turkoosina että päätä pyörrytti.
Siinä saattaa kirahtaa muistikuva perheestä joka on istunut syömään vanukasta kivitaloasunnossaan talvisessa lähiössä.
Siinä saattaa kajahtaa musiikki jonka kuuli kehdossa maatessaan, siinä saattaa maistua elämän ensimmäinen jäätelötötterö, siinä saattaa leyhähtää tuulenvire joka pyyhkäisi kasvoja, kun joku työnteli vauvanvaunuja.
Se sävel voi olla piilossa aivan missä tahansa. Siksi sitä on niin toivottoman vaikea löytää."

(Kirjoitti ruotsiksi Kjell Westö ja suomensi käsikirjoituksesta Arja Tuomari)

Hölkkääjien hyöky

Tänään olin liikkeellä samaan aikaan kuin lenkkeilijät.

Syksy tuo kömpelöt hissuttelijat, joiden hämillinen ilme paljastaa, että tässä ollaan yrittämässä eroon kesän grillimakkaroista ja siidereistä. Kuivakan jäntevät tosiharrastajat lipuvat heidän ohitseen tuhansien kilometrien hiomin askelin, katse jossain toisessa maailmassa.

Kaksi ruskettunutta teinineitosta veuhtoi varsamaisesti futisshortseissa ja väljissä T-paidoissa. Arvatenkin futis- tai salibandyvalmentaja oli kirjoittanut harjoitusohjelmaan, että välipäivänä lenkki.

Kädet heiluen voimakävelevä kaksikko taas ruoti samalla tuttavapiirinsä kuulumiset. Näyttivät määrätietoisilta, menestyjänaisilta.

Minä oikaisin nurmikon poikki siitä kohdasta, jossa pienenä opettelin ajamaan ilman apupyöriä. Mietin, miten nykyhetki muuttuu historiaksi. Ensin se on tässä, niin itsestäänselvänä ettei sitä edes ajattele. Sitten yhtenä päivänä se pulpahtaa taas pintaan ja onkin kaukana, eri asiana, jota pitää ihan miettiä ja muistella.

25 vuotta sitten

Olen näköjään elokuussa 1979 istunut V:n kanssa alas muistelemaan, mitä kaikkia sarjoja olemme ehtineet katsoa TV:stä.

Jäljestä päätellen työkaluina on ollut kaksi lyijykynää, minulla HB ja V:lla B, arvioisin. Luultavasti niitä punaisia kolmikulmaisia, joissa oli samassa mitta-asteikko. Ruutuvihkoon on raavittu kahdella eri käsialalla tämmöisiä:

79 Park Avenue - Arsene Lupin - Ashtonin perhe - Avaruusasema Alfa - Avaruusmatka - Banyon - Baretta - Bergströms - Broidi tekee ryöstön - Cannon - Casanova - Charlien enkelit - Colditz - Dainin suvun kirous - Darwinin matka - Edvard & Mrs. Simpson - Hec - Heikki ja Kaija - Henkensä edestä - High Chaparral - Hilut kintuissa - Holmes ja Jojo - Hopalong Cassidy - Hotellin herttuatar - Huimapäät - Ihmisen varaosat - Isä Brown - Isät ja tyttäret - Janosik - Jatkoaika - Juuret - Kahden kerroksen väkeä - Kahden miehen perintö - Kahden vuoden loma-aika - Kaidalla tiellä - Kaikenkarvaiset ystäväni - Kaivos ja kartano - Kaksoisolento - Kapteeni Nemo - Karhu-Adams - Keittiön kautta Valkoiseen Taloon - Koivuharju - Kojak - Komisario van der Valk - Keillä on, keillä ei - Konstit on monet - Kotini on linnani - Kukkakimppu piikkilankaa - Kummitustalo - Kupla - Kuuden miljoonan dollarin mies - Lassie - Lemmenlaiva - Lentäjät - Lentävä hollantilainen - Lordi Peter Wimseyn tutkimuksia - Lumikenttien kutsu - Lääkärit merellä - Maailma sodassa - Maastamuuttajat - Mafian merkit - Marie Curie - Marseillen poika - Mary Hartman - McCoy - McMillan ja vaimo - Mennään bussilla - Merilinja - Meripoika - Merten salaisuudet - Mies paikallaan - Musta ori - Mustia pilviä - Muppet Show - Museoryöstö - Naapurilähiö - Näkymätön mies - O'Hara - Onnen päivät - Opettajan päiväkirja - Paganini - Painomustetta ja paperia - Panssaripartio - Pelastajat - Pennejä taivaasta - Peppi Pitkätossu - Perhe on pahin - Pertsa ja Kilu - Pesä kolmelle - Peyton Place - Pieni talo preerialla - Pikku Heidi - Poliisipäivystys - Polttouhrit - Puolustajat - Pyörät - Rakas peto - Rakkaudesta Lydiaan - Ratkaiseva askel - Rauhanranta 12 - Rekkakuskit - Rhoda - Richie Brockelman - Rikas, rakas, köyhä, varas - Robin Hood - Rockfordin paperit - Ryhmä 13 - Salainen Armeija - Salamatkustaja - Sam & Sally - Seikkailu Olavinlinnassa - Seitsemän suunnan seura - Seitsemäs Avenue - Sheriffi McCloud - Sherlock Holmes - Silmukka kiristyy - Skippy - Snoopy Sisters - Sodan ja rauhan miehet - Soittorasia - Starsky & Hutch - Suhteita - Sulhanen pukeutuu mustaan - Svejk - Sämpy - Taksikuskit - Tankki täyteen - Tervetuloa takaisin, Kotter - Testamentti - Tiikeriprikaatit - Tiedustelulentäjät - Toivottomat - Toma - Tony Randall - Toveriasunto - Tsaarin kuriiri - Tuntematon sota - Tuomarin omatunto - Täältä ikuisuuteen - Uljas musta - Vapaassa maassa - Vartiopalvelu - Veijareita ja pyhimyksiä - Veljekset - Villiin länteen - Viisikko - Virginialainen - Waltonin perhe - William Irish - Yksinäinen taistelija - Ystävämme avaruudesta - Zorro.

Riku

Riku on hetken hiljaa, katsoo ohikiitävää pimeyttä.
"Marina", hän sanoo sitten.
"Mmmm."
"Mistä me oikein tullaan? Mistä me ollaan kotosin?"
"Älä ajattele niin paljon, Riku. Mä haluun nukkuu."
"Okei...sori. Mä meen katsoon jos ravintolavaunu on auki."
"Hyvä ajatus. Hyvää yötä."

(Kirjoitti ruotsiksi Kjell Westö ja suomensi käsikirjoituksesta Arja Tuomari)

Rannalla kultaiset männyt

Harmaa riekale viskasi muutaman kylmän pisaran, mutta meren suunnassa taivas oli jo sininen. Pehmeä tuuli sisälsi aavistuksen syksyn raikkautta.

Mustasaaren lautta on lopettanut vuorot tältä kesältä, luki lapussa. Laiturilla oli kumollaan polkupyörä, laiturin päässä istui kaksi toisiinsa kietoutunutta. Länsipuolella tuijotti yksinäinen Seurasaarenselälle.

Aurinko kultasi männyt, piirsi niille pitkät varjot.

Koriskentältä päin jumputtava tekno karkotti toiseen suuntaan, kremistä kiertämään. Audista puuttuivat kilvet. Tuuli oli ravistellut kallisteleville laatoille käpyjä ja neulasia. Audillekin omansa.

Kallionkoloissa lammikot piripinnassa.

Sinistä laulua katsoessani hätäilin seinäkellon viisareista, kuinka vähän jaksoa oli enää jäljellä.

Kaipa se on mielenkiintoisen ohjelman merkki.

Kolme kesää ja yksi

Ainakin kolme kesää on ollut ylitse muiden.

Kesä 1975, kun aurinko paistoi ja heiteltiin Uukuniemellä pikkuautoja kirkasvetiseen järveen ja sukelleltiin niitä sitten pohjasta.

Kesä 1980, kun aurinko paistoi ja pyöräiltiin ympäri Etelä-Suomea ja harjoiteltiin Bolliksen nurmella saksipotkua ja kuunneltiin Clashia, Ramonesia ja Robert Gordonia.

Kesä 1994, kun aurinko paistoi ja kävelin aamupäivisin tuntikausia ympäri Itä-Vantaata ja kuuma kangasmetsä tuoksui.

Ei tämäkään kesä huono ole ollut, vaikka sade ropsahtelee ikkunalautaan.

Moskovan valot

Räpyläpölkyssä pohdittiin, milloin viimeksi suomalainen palloilujoukkue on osallistunut olympialaisiin.

Tarkalleen ottaen jääkiekkoilijat Salt Lake Cityssä 2002, mutta kesäpuolella on kieltämättä ollut hiljaisempaa.

Eikös Suomen futisjoukkue pelannut Moskovassa 1980? Ainakin koripalloilijat kisasivat Tokiossa 1964 ja päätyivät sijalle 11, vahvistaa koris.net

Entäpä, jos jätämme pois juniorit ja vammaiset, missä joukkuepalloiluissa Suomi on voittanut maailmanmestaruuden? Itse muistin viisi lajia.

Punasipulia, oliiveja, fetaa

Syöminen on ollut einestä ja noutoruokaa, joten oli aikakin vääntää edes kreikkalainen salaatti.

Valkosipulipatonki uuniin muhimaan, sillä aikaa suihku ja parranajo.

Kylmä Sandels sihahtaen auki, sitten syömään.

Soi: Jaromír Nohavica & Kapela: Cukrarska Bossanova

XY-kromosomien taustakohinaa

Aila Meriluoto oli lukenut Mary McCarthya, kuka tämä sitten lieneekään.

Vain nainen voi kirjoittaa niin monitahoisen kirjan, mieskirjailijat vain rypevät yksioikoisuudessaan. Tyypillistä on tuo että naiset sitten pakostakin kirjoittavat ja naureskelevat ja fiksuilevat vain omassa piirissään ilman edes toivoa tulla muualla ymmärretyiksi. Miehet (ja heitä matkivat naiset) eivät edes yritä tajuta naisälyn nopeaa välkähtelyä, leimaavat sen suoraa päätä lässytykseksi ja tekevät siitä huonoja vitsejä. Feminismi on toki muotia, mutta kyllä näihin tuloksiin päätyy tämänikäinen nainen ihan itse jos omistaa vähänkin älliä.

Tuohon voinen ottaa kantaa yhtä vähän kuin ihminen keskustella koiran kanssa hajujen nyansseista. Joskus sosiaalisia tilanteita jälkikäteen perattaessa kyllä tuntuu, että naiset näkevät kymmenen sävyä siinä missä miehet yhden.

Ai niin, mutta jako "miehiin" ja "naisiinhan" on muutamien vähäisten fyysisten erojen lisäksi vain sosiaalinen, voimakkaasti yhteisömme menneisyyttä heijasteleva konstruktio. Muistutti Sivullinen.

Kovaa on ollut vuoden 1973 öljykriisin keskellä muistella aikaa, kun kuumaa vettä vielä sai Ruotsin kerrostaloissa joka päivä.

Liian hyvää se olikin kestääkseen. Liian edesvastuutonta. Liian typerää.
Silti tuntuu haikealta kun pitää jättää adventtitähti sytyttämättä.
Mutta tilalle tulee muuta. Ollaan kekseliäitä kuin sota-aikana. Muovin tilalle muuta. Öljyn tilalle muuta (ydinvoima joka tappaa meidät kaikki?). Uutisissa kehuttiin tänään Suomea, joka on sitonut energiansaantonsa turpeeseen.

Pekka ja Pätkä kirjastonhoitajina

Lastenkirjoja alkaa olla sen verran, että niille tarvitaan tilaa alahyllylle.

Siirsin Sinuhea, Pohjantähteä, Sormusten herraa ja muita klassikoita ylös historian viereen. Näin sain sodan yhdelle hyllylle. Ensin kotimainen ja sitten ulkomainen fakta toisesta maailmansodasta, sitten Persianlahden sota. Guderianin, von Mansteinin, Bradleyn ja muut mukana olleet voisi tietysti vielä erotella Beevoreista ja Käkelöistä. Seuraavaksi fiktio Lauttamuksesta Reemaniin. Ryhmyt ja Romppaiset jääkööt siihen, vaikka ovatkin hiukan eri tavaraa.

Jos veisin katonrajasta roskakirjoja kellariin, voisin aloittaa ulkomaisen proosan sieltä ja jatkaa kotimaisella. Mutta mihin väliin elämäkerrat? Vastapäisellä seinällä asuvat amerikanpokkarit, opettavaiset, lehdet, urheilu ja runot, oven päällä dekkarit ja nuortenkirjat.

Kesälesken vapaudella on sängyn viereenkin alkanut kasautua kirjoja.

Kirjoittamattoman kirjan meemi

Millaisen kirjan kirjoittaisin, pohti ensin Sedis ja sitten Schizo-Janne.

Kirjoittaisin sarjan suosittuja ja myyviä kirjoja, yhden joka vuosi joulumarkkinoille, täsmällisesti kuin kello. Koska tämä miete on fantasiaa, en kirjoittaisi niitä vain leipäpappina vaan kirjoittaisin niihin myös sieluni, kirjoittajan sieluni.

Mutta ensin kirjoittaisin itsestäni ulos suuren romaanin.

Kirjoittaisin huolettoman lapsuuden elävästä pojasta, joka pelaa talvi-illat ulkona jääkiekkoa kunnes valot sammutetaan, menestyy koulussa kohtalaisesti vaikka välillä kapinoikin, kiskoo tyttöjä leteistä, pitää kavereitaan tärkeämpinä kun vanhempiaan ja pukeutuu IFK-rotsiin. Pojasta, joka äänittää C-kasetille David Bowieta, katsoo TV:stä Hannibal Heyesin ja Kid Curryn seikkailuja ja kokoaa mielellään muovisia lentokoneita, vaikka aina tuhriikin vahingossa ohjaamojen kuomut liimalla.

Kirjoittaisin nuorukaisesta, jonka elämässä illat luistimilla vaihtuvat pitkiin öisiin keskusteluihin parhaiden kaverien kanssa sekä tutustumiseen tyttöihin, joissa on paljon muutakin kiehtovaa kuin letit. Nuorukaisesta, joka huomaa olevansa hiukan lahjakas muttei kovinkaan kunnianhimoinen, karttaa sukulaisiaan, ei huolehdi huomisesta vaan viettää sumuisia iltoja Bottalla ja Vanhalla ja Alibissa, tekee asioita, joista ei myöhemmin aina ole ylpeä ja joka vähitellen huomaa, että elämä ei ole vain hauskanpitoa vaan välillä myös kovaa työtä.

Kirjoittaisin miehestä, joka eräänä päivänä huomaa työntelevänsä puistossa lastenvaunuja, vaikka vasta eilen pelasi talvi-iltaisin jääkiekkoa kunnes valot sammutettiin. Miehestä, joka on huomannut, että monet asiat elämässä ovat luultua monimutkaisempia ja joka alkaa tajuta, että hänen vanhempansakin ovat olleet ihmisiä, joilla oli haaveensa ja huolensa ja luultavasti myös Kaipaus. Miehestä, joka huomaa olevansa paitsi yksilö, myös osa sukua ja historiaa, ja joka haluaa tietää niistä lisää. Miehestä, joka haluaa kuulua johonkin mutta samaan aikaan tuntee katselevansa kaikkea sivusta, niin kuin luultavasti me kaikki. Miehestä, joka nyt ymmärtää paljon enemmän, mutta jossa yhä elää Levottomuus.

Kirjoittaisin myös meren rannalla sijaitsevasta kaupungista, jossa talvinen taivas kaartuu mustana luistinradan valojen yllä, jonka öinen lumipyry pehmentää hiljaiseksi pumpuliksi ja jonka heinäkuun polttava aurinko käärii uneliaaseen utuun. Kaupungista, jossa soivat ambulanssien sireenit, raitiovaunun kaarteessa kirskuvat pyörät, kaukainen laivan sumutorven törähdys, junan pillin vihellys, skeittilaudan kolina ja alati taustalla humiseva liikenteen kohina. Kaupungista, jossa tuoksuvat suolainen meri, sateen kastelema pöly, lehmusten tahrima asvaltti ja syksyn pudottamat maatuvat lehdet.

Kirjoittaisin pienen pätkän myös paikasta maalla järven rannalla. Paikasta, johon mies muistoissaan palaisi tajutessaan, että se on osa jotakin, johon hän kuuluu, ja joka vuosien poissaolon jälkeenkin kulkee aina hänen mukanaan.

Tai enpä tarkemmin ajatellen sittenkään kirjoittaisi, sillä eräs ehti ensin.

Mutta onneksi on edes blogi.

Metrossa

Luin Aila Meriluodon päiväkirjaa.

Joku tuoksui hyvälle, sellaiselle lapsuuden turvalliselle.

En pohtinut, hengitin sitä.

Vesirajassa haisee levä

Hiukan lyhyempi vaellus tänään, mutta ulos piti päästä. Koneella kyhjöttämisen jälkeen aivo kaipasi happea ja silmä horisonttia.

Ympyräpuistossa pelasivat ultimatea viisihenkisin joukkuein. Ennen vanhaan siinä potkivat Autokomppanian varusmiehet palloa sinisissä smurffipuvuissaan. En tiedä, onko Taivallahden kasarmilla enää toimintaa. Ainakin vartiomies on kadonnut portilta.

Minigolfradalla yllättävän heterogeenistä ryhmää: nuorta, vanhaa, perhettä. Auringonottajat olivat jo jättäneet rantahiekan, mutta urheilulliset jatkoivat. Toisessa päässä ultimatea, toisessa beachvolleyta. Vesi oli paennut kauemmas ja jättänyt rantaviivaan vihreän levän. Sille haisikin. Hiekassa luki isolla: Tervetuloa takaisin tytöt.

Hautiksen ja sairaalan välissä kaksi vesilautailijaa veneineen kiersi yhä uudelleen suurta soikiota.

Muovia ja muumi

Unessa olin maalla ja unohtanut puhelimen salkkuun, joka lepäsi kuuman leivinuunin päällä.

Puhelin toimi jotenkuten, mutta oli osittain sulanut pehmeäksi solumuovimaiseksi hötöksi. Myös saranat olivat irronneet. Yritin sormin muovailla vielä pehmeää muovia entiseen muotoonsa. Tämä ei kyllä mene mitenkään takuuseen, tuskailin.

Herätessä huojennus.

Tommipommin erinomainen muumiavaus kysyy, kenen suomalaisjulkkiksen verkkolokia haluaisimme lukea.

Tommi haluaisi oikeasti älykkäitä isoja aiheita, minä lukisin mieluiten taitavia sanoja vähän pienemmistä asioista.

Juha Tanttu ei valitettavasti enää ole kirjoittamassa. Entäs joku Tuomas Nevanlinna, Kaarina Hazard, Timo Harakka, Jyrki Lehtola, Jari Tervo, Sinikka Nopola, Kjell Westö, Tomi Kontio tai Leif Salmén?

Jotkut kyllä keskittyvät itsetarkoitukselliseen ärsyttämiseen, kuten aikamme ja toimituspäällikkö vaativat. Olisi kyllä kiva nähdä, millaista tavaraa pystyisivät suoltamaan, jos sitä pitäisi tulla joka päivä. Ja ilman kustannustoimittajan apua.

Matti Mäkelä olisi hyvä. Otetaan se.

Uitettu koira kesähameessaan

Heti alkumetreillä tuntui oudon pimeältä. Ei ihme, sillä joku oli kaatanut taivaalle mustepullon. Repussa olevaan sateenvarjooni luottaen jatkoin matkaa.

Pari välähdystä, kumeaa jyrinää. Sade alkoi Nervanderinkadulla, melkein sumumaisena vihmontana, josta ei erottanut pisaroita. Ehdin juuri parahiksi Linja-autoaseman lipan alle, kun taivaat aukenivat piiskaten asvaltin valkeaksi vaahdoksi.

Näköjään tavalliset työmatkalaisetkin osaavat tarpeen tullen juosta kovaa. Uitettu koira kesähameessaan pysähtyi katoksen alle ehdittyään ja hymyili hämillisesti. Nuori mies prässihousuissaan ja kauluspaidassaan jatkoi vankkumattoman rauhallisesti kävelyään halki vesiputouksen. Läpimärät vaatteet olivat jo liimautuneet ihoon, joten menetettävää ei enää ollut.

Vesi alkoi pursuta tummana Lasipalatsin takaterassin lankkujen alta ja välistä. Kohta rummutus muuttui teräväksi ropinaksi, ja valkoiset rakeet kimpoilivat asvaltista.

Kuuron laannuttua lotinaksi jatkoin Lasipalatsiin tutkimaan näyttelyn kuvat. Autoista ja muista kulkupeleistä kiinnostuin eniten, eläimistä vähiten. Tutkin vielä kansioista selitykselliset versiot, raapustin nimeni vieraskirjaan ja lähdin.

Sateen huuhtelema Hesperian puisto tuoksui hyvälle, kun vaelsin Manskun vartta kirjastolle päin. Eri suunnista valui siististi pukeutuneita herroja ja rouvia, jotka ooppera nielaisi.

Lehtisalissa parhaat palat Karjalaisesta, HBL:stä, Suomen Kuvalehdestä, Imagesta, MikroPC:stä, Tietokoneesta, Tekniikan Maailmasta ja Suomen Urheilulehdestä. Imagea lukiessa tuntui kuin selailisi blogeja. Asenneilmastossa oli jotain samaa.

Vielä ylös selailemaan Yhtyneiden Kuvalehtien historiaa. Risto Karlsson oli kirjoittanut sujuvasti ja runsain sitaatein.

Albumit auki

Huomasin vasta, että Albumit auki-sivuilla on myös Viimeksi lisättyjen kuvien haku

Kaupunkinsa näkymistä kiinnostunut helsinkiläinen saisi vaivatta tuhlattua tuohon pari aamuyön tuntia. Tosin hän joutuisi seuraavana päivänä käynnistämään keskushermostonsa yliannoksella kofeiinia. Mutta kyllä se tästä vähitellen.

Lasipalatsissa on kuulemma meneillään näyttely aiheesta. Sinne.

Kevyttä jalkaa

Tosiaan.

Kuten Kobaïan Nea muistutti, uudet ekaluokkalaiset ja muutkin koululaiset ilmestyvät suojateille huomenna.

Ajakaa varovasti.

Miss' ovatkaan nyt kaikki nuo

Minun ja Juvalla vuoden 1480 tienoilla syntyneen Matti Leskisen välissä on 14 sukupolvea. Oikeastaan se tuntuu vähältä.

Sukuselvitysten tapa seurata vain yhtä linjaa on tavallaan outo, mutta tietysti kaikkien kymmenien tuhansien esi-isieni ja -äitieni kirjaaminen tuolta ajalta olisi paitsi käytännössä mahdotonta, myös järjetön urakka.

Väki on ennen vanhaan pysytellyt kovin pienellä alueella. Sukupolvi toisensa jälkeen on asustellut Kallaveden rannoilla, enimmäkseen Maaningan Käärmelahdessa. Vasta tuoreimmat polvet ovat ajautuneet Kuopioon ja idemmäskin.

Rompulta uutetun datan tiirailu koneen ruudulta kirvelee silmiä, mutta oikeat painetut sukukirjat ovat toistaiseksi ylittäneet budjettini.

Jotenkin tuntuu hyvältä ajatella kuuluvansa johonkin suurempaan.

Uutinen on lyhyt lause

Eilen TV-uutisissa kerrottiin, että laivojen painolastin mukana tulee Suomeen uusia eliölajeja, jotka joissain tapauksessa syrjäyttävät vanhoja.

En huomannut uutisessa kerrottavan, miksi se on paha asia.

Ilmeisesti kuitenkin on, koska samalla pohdittiin, kuinka eliöt voitaisiin tappaa esimerkiksi ultraviolettisäteilyllä.

Blogistan on täynnä akateemisesti koulutettuja ihmisiä jotka puhuvat pääasiassa pullanpaistamisesta, sunnuntaikahveista tai lastenvaippojen vaihtamisesta, lausuu Käymälä.

Miksi näin on ja onko se paha asia?

Soi: Rush: Fly by night

Aikuisten osastolla

Nenäkin tunnisti kirjaston samaksi, jossa V:n kanssa käytiin aina perjantaisin koulun jälkeen. On muitakin lapsuuden paikkojen tuoksuja. Stockmannin kahvipaahtoinen. Ja kesätöölöläiset lehmusten tahraamat kadut.

En ehtinyt alas lehtisaliin, koska lehteilin koko tunnin ylhäällä Lauri Kotilaisen kirjaa Parempi lehtijuttu. Samaa taattua tavaraa kuin Hyvä lehtijuttu - kirjoittajan opas, tosin tästä puuttuivat Timo Kokkilan riemukkaat piirrokset.

Kotona luin tuoreempien puutteessa viime loka- ja marraskuisia Hesareita. "Venäjä jäädytti Jukosin osakkeet". "Irakissa iskuja amerikkalaisia vastaan". Ihan hyvin toimii.

Jahas, viikon lopulla hytistään ja kastutaan. Johan tätä olikin.

Sillä

Jos Frasier ja Niles asuisivat Blogvillessä,

he lukisivat Luksusta

Paluu muistojen saarelle

Vattuniemen kiertäminen muistutti taas, miten hienoja rantoja Lauttasaaressa on. Alkumatkan verkkoaita ja mastometsä olivat silkkaa purjehduskenkää, mutta Veijarivuorenniemestä alkoi luontoelämys.

Tallinnan-laiva katosi vähitellen utuun samalla kuin toinen ilmestyi sieltä. Saarten vihreyden yllä erottuivat vakaasti pyörivät tutka-antennit. Ihmisiä kahlasi luodolta pitkin matalikkoa.

Purjeveneitä, moottoriveneitä, uimareita, vesilintuja, melojia. Nainen jutteli joutsenperheelle ulkomaankielellä. Turistivesibussi, jonka selostus kaikui rannalle asti. Särkiniemen kainalossa oli kaikkein hienoin kohta. Telvan kohdalla siirryin kadulle.

Tuossa olen käynyt uimassa, noilla kivillä oltiin koululaisina linturetkellä kun sain lainata faijan kiikareita, tuossa oli H:n mutsilla mökki, tuossa pelattiin P:n kellarissa tossulätkää, tuossa kohdin olin pudota heikkoihin jäihin, tuossa talossa menetin poikuuteni, tuohon oltiin muuttamassa T, joka tarjosi talkooruoat tuossa pihvipaikassa, tuo pankki ryöstettiin (aito passiivi, toim. huom.), tuosta marketista ostettiin kaljaa kotibileisiin.

Laru on kuin pikkukaupunki isomman kyljessä. Jotenkin ihan oma maailmansa.

Pysähdyin vielä sillalle ihailemaan pohjoisessa erottuvia komeita pilviä. Jos tuntisin pilvityypit nimeltä, kertoisin. Hautiksen takana aurinko kultasi Seurasaarenselän. Vene veti vesilautailijaa.

Tämä blogi menee ihan kotikaupunkiturismiksi, mutta olkoon. Tarpeeksi tulee taas niitä kammiossa kyhjotettyjä räntäpäiviä.

Kotona tonkka vettä, sitten suihkuun. Ehdin aloittaa spaghetti- ja tonnikalalounaan juuri ennen Sinistä laulua. Kuinkahan paljon itsekin 60-luvun porukoissa pyörinyt von Bagh keskittyi jaksossa vanhoihin kavereihinsa? En tunne kulttuuria tarpeeksi arvioidakseni.

Aamiainen ilman

Aamiainen klo 14, sitten taas työn ääreen. Mikkeliläinen Suur-Savon leipomo oli paistanut minulle maittavaa Marskin arinajälkiuunileipää, jonka höystin Ingmanin Kuusamo-juustolla ja huuhtelin alas Valion appelsiinimehulla. Jälkkäriksi mysliä maidolla ja taas käy.

Aamiainen kaupungissa on kyllä vajaa, kun Hesari menee vielä maalle. Olen kahden vaiheilla, hakeako lehti kioskilta.

Selailin korvikkeeksi karttakirjaa ja tajusin yhtäkkiä: en ole tainnut koskaan käydä Raumalla.

155 metriä merenpinnasta

Tänään kävelin rantoja Kaivariin päin. Oli päriseviä moottoripyöriä murisevia avoautoja murluttavia moottoriveneitä aurinkoa maastopyöriä rullaluistimia purjeveneitä aurinkoa sandaaleja shortseja minejä toppeja aurinkolaseja hellehattuja ihoa rusketusrajoja aurinkoa kuumaa asvalttia mädän meren tuoksua aurinkoöljyä matonpesua turisteja jäätelöitä.

Oli partainen mies katua lipuvassa valkoisessa A-Mesessä, joka sykki jazzia. Oli tyhjiä pulloja ostoskärryyn keräävä mies, jonka hiutuneessa paidassa luki sopivasti Primalco. Oli veden solina salmeen ajavan purjeveneen keulassa.

Pekka Niska näytti yltävän sinne, missä yleensä on pilvet. Moottori hurisi, kun vaijeri nosti koria ylös, ylös, ylös. Kallioilla penkeillä nurmikolla istuvat seisovat kykkivät ihmiset tuijottivat taivaaseen ja varjostivat käsillään silmiään. Takanani nuoria miehiä.
- Onks se mies vai nainen?
- Siis vi**tu mä sekoisin tuolla mä siis niin sekoisin.
- Uskaltaako hypätä?
- Ei vi**tu mä en pystyis olee tuolla.
- Huutaaks se hei olkaa hiljaa ni kuullaa huutaaks se.

Hahmo irtosi hidastettuna korista, näytti pysähtyvän taivaalle ja alkoi hitaasti pudota vetäen valkoista köyttä perässään. Huuto kuului ja yleisö hörähti, myötätuntoisesti. Muutaman tempaisun jälkeen köysi asettui ja hahmo laskettiin lautalle. Jatkoin matkaa. Suomen korkein benjihyppy 155 metriä 80 euroa, kojun luona luki.

Senaatintorilla moikuivat kirkonkellot. Hääseurue ryhmittyi kirkon portaille yhteiskuvaan.

Hiki tulvahti vasta kotona, vauhdin pysähdyttyä. Olin lähdössä hakemaan ruokaa mutta juutuin 45 minuutiksi BBC Worldin Blondie-dokumenttiin. Muistin taas, miksi teininä vaikutuin Debbie Harrysta.

Eversti Stokin sukat höyryävät

Swoffordin Irak-kokemukset edellisestä sodasta eivät tarjonneet paljoakaan uutta. Loputtomat kasat hiiltyneitä irakilaisia, pakkosyötetyt kemikaalit, turhautuminen liian helposti voitetusta sodasta, jossa ei ehtinyt edes itse tappaa ketään. Olihan kaveri sekoitus älykköä ja mölisevää jarheadia, mutta pomppiminen menneemmästä nykyisempään ei jotenkin toiminut.

Uniaisiksi tuttua ja turvallista Deightonia, jossa eversti Stok riisuu saappaansa, juo votkaa ja pudottelee aforismejaan kommunismin ja kapitalismin suhteesta.

Näin pätkän matkailumainosta, jossa Napolinlahti oli kaunis, Sophia Loren verevä ja Clark Gable elähtänyt. Rallia en jaksa katsoa. Ohjelmaa popmusiikin historiasta kyllä.

Aina vain uutisia moottoripyöräilijöiden kuolonkolareista. Mitä pitäisi ajatella ihmisestä, joka keulii ylinopeudella kaupungissa ja törmää lyhtypylvääseen?

Rantoja myöten

Kirjasto oli suljettu jo neljältä, kuten hiukan epäilinkin. Siispä jatkoin suoraan rantaan.

Seurasaaren kiertäminen venytti rupeaman kahteen ja puoleen tuntiin. Yllättävän paljon kuivakkaan sitkeitä eläkeikäisiä lenkkeilijöitä. Auringon punaamat neitoset kulkivat punottu kassi olalla, paidattomat nuorukaiset aurinkolaseissaan omistivat leuka pystyssä maailman. Kontrastina kulki vanha herra sandaaleissaan, vaaleassa kesäpuvussaan ja olkihatussaan keppiin tukeutuen.

Penkillä rantatien varrella istui ilmetty Harry Potter ja puhui kännykkään.

Käänsin katseeni pörinän suuntaan: punainen MediHeli vähensi korkeutta ja vajosi sairaalan rakennusten taa.

Oikaisin kaislikon poikki, mutta kengät painuivat mutaan ja nokkoset silittivät pohkeita. Pätkä tiheää lehtometsää, jossa linnut pyrähtivät lentoon aivan jalkojen juuresta. Kävelin seittiin ja näin hämähäkin kipittävän kyynärvarrellani.

Rannassa puiden siimeksessä naisseurue eväinään kuohuviinipullo ja hedelmiä. Ilta-aurinko paistoi Humallahden kallioille. Nuuhkin Mestaritallin terassilta leijailevaa kuuman valkosipulin ja tirisevän pihvilihan tuoksua. Vesibussi ajoi lahteen ja laski Taivalsaaren laituriin.

Saksalainen kenraali Mikkelissä

Kenraali Erfurth kehuu Suomea ja suomalaisia vuolaasti. Erityiskiitoksen saavat vieraanvaraiset mäntyharjulaiset kenraalin auton suistuttua ojaan matkalla Helsingistä.

Elämään Päämajan liepeillä on kuulunut paljon sotilaallisia ja diplomaattisia muotoja, joiden noudattamisessa Erfurthin suuresti ihailema Mannerheim on ollut omaa luokkaansa. Korukielisiä sähkeitä ja sanomia, kiitoksia, kukkatervehdyksiä ja kunniamerkkejä, aamiaisia, lounaita, iltapäiväkahveja ja kutsuja lasilliselle whiskyä.

Kenraalin kirjaamia suuria tapahtumia lähellä Suomessa ja kaukana Saksan muilla rintamilla. Valkeasaaren läpimurto, Tsherkassyn motti, Normandian maihinnousu, heinäkuun 20. päivän tapahtumat, perääntyminen Rooman ja Varsovan liepeille, Kenraalieversti Dietlin kuolema, joka salattiin, kunnes Rendulic ehti Suomeen.

Jatkuvana teemana on saksalaisten epäilys Suomen lipsahtamisesta erillisrauhaan. Ase-ja muuta apua luvataan, keskeytetään Suomen neuvoteltua Moskovan kanssa, jatketaan taas, lopetetaan. Lupauksia käyvät tivaamassa vuoroin Keitel, Ribbentrop, Schörner. Kirjan mukaan saksalaiset eivät suinkaan luota sokeasti Rytin sitoumukseen vaan pohtivat sen kansainvälisoikeudellista sitovuutta. Saksalaiset vakuuttavat rintaman pitävyyttä ja lopullista voittoa samalla kun tietoja yhä uusista vetäytymisistä tulee.

Suomalaisten tappiomielialaa ihmetellään, mutta Erfurth valistaa omiaan. Suomalainen puhuu pessimistisesti ja pidättyvästi, välttää suuria sanoja.

Italia, Romania, Bulgaria, Unkari lipeävät rintamasta, ja lopulta, syyskuun 2. päivänä, kenraali Grönvall ojentaa hotellin aulassa Erfurthille Mannerheimin kirjeen välitettäväksi Hitlerille.

-- Tahdon erityisesti korostaa sitä, että Saksa tulee kyllä jatkuvasti säilymään elossa, vaikka kohtalo ei soisikaan Teidän aseillenne voittoa. Vastaavaa ei voida väittää Suomen tapauksesta. Jos tämä nelimiljoonainen kansa on sotilaallisesti nujerrettu, ei ole epäilystäkään siitä, etteikö se nääntyisi. Tällaista mahdollisuutta en voi kansalleni valmistaa. --

(Lisää) kirjallisia harrastuksia

Helteinen Helsinki vilisi turisteja.

Pitkä vaalea nainen oli pukeutunut laivastonsiniseen kapeaan hameeseen ja jakkuun. Hän keinahteli korkeissa avokkaissaan ylös Kalevankatua tavalla, joka sai päät kääntymään molemmin puolin katua. Kaikkein tarkimmin kulkijaa mittaili Baker'sin terassille asettunut naisseurue, joka näytti myös kommentoivan. Mihin sävyyn, en kuullut.

Asiointi Pysäköintipalvelutoimistossa kävi tälläkin kertaa sujuvasti, vaikka yritin työntää vedettäviä ovia ja vetää työnnettäviä ovia. Viereisen antikvariaatin kadulle viritetyt kirjakorit vetivät minut sisään ja hetken päästä palasin takaisin kadulle kirja repussa. Kenraali Waldemar Erfurthin Sotapäiväkirja vuodelta 1944 valottaa saksalaisen tuntoja Suomessa maamme kohtalonvuonna. Myös Paavo Rintalan Leningradin kohtalonsinfonia ja Matti Haavion Me marssimme Aunuksen teitä kävivät liipasimella.

Akateemisesta kirjekuoria ja merkkejä, sitten runohyllylle selaamaan Saarikosken, P. Mustapään ja Paavo Haavikon aikaansaannoksia. En ostanut. War and espionage -hyllystä kylläkin, mukaan lähti Anthony Swoffordin Jarhead: A marine's chronicle of the Gulf war. Vielä lehtiosastolla aseet ja retkeily, autot ja tekniikka sekä ATK. TILT-lehdestä löytyi tunnelmia Kreetalta.

Poikkesin vielä Modestyssa juomassa kupposen ja aloittamassa Erfurthia. Naapuripöydissä kylterin oloiset nuorukaiset keskustelivat virallisen näköisistä papereista, paitsi yksi, joka luki Aku Ankkaa ja kajautteli tehosteääniä.

Tarkka: Saarikoski II (vuodet 1964 - 1983)

Kuoleman kuvaus puisteluttaa. Ruokkoamaton haiseva juoppo, joka kuolee limaista verta molemmista päistä oksentaen.

Aikuisen miehen ikäinen hahmo, joka on täysin kyvytön arjen askareisiin ja tarvitsee rinnalleen naisen äidiksi ja hoivaajaksi (vastaavaa kerrotaan Juice Leskisestä).

Mieheksi kutsuminen ei tunnu sopivalta, koska siihen nimitykseen kuuluu vastuun ottaminen itsestään. Tarvittaessa jopa muista.

Poikavuosista alkaen oman napansa ympärille kietoutunut taiteilija, joka sittemmin muun muassa katoaa lentokoneella Suomeen jättäen aliravitun, raskaana olevan naisensa virumaan lämmittämättömään lontoolaiseen huoneeseen. Tunsin hyvää mieltä lukiessani kohtaa, jossa Tuulaliina häipyy Keravalta eikä tällä kertaa tulekaan kotiin hoivaamaan kiukuttelevaa kakaraansa.

Julkkis, jonka hoivaajaksi, ja vuoteeseen, on kirjan mukaan koko ajan naisia tarjolla. Ja joka ei jätä tilaisuuksia käyttämättä.

Ylistetty nero, joka pitää verottajaa kiusantekona, katsoo ansainneensa valtion kustantaman ylöspidon eikä rappion syvetessäkään pidä Nobelia tai ministerin salkkua mahdottomina ajatuksina.

Kaikessa etovuudessaankin runoilija, joka kirjaan otetuista näytteistä päätellen pystyi vielä aivonsa juoneenakin kirjoittamaan poikkeuksellisesti. Runoilija, josta yhä puhutaan ja kirjoitetaan kirjoja.

Kesä on ohi

Express-bussi kaarsi baarille kymmenen minuuttia myöhässä. Kassit auton perästä, viimeiset halaukset ja vilkutukset. Vaimo jutteli ovella tutun kuskin kanssa samalla kun etsin paikan keskiosasta.

Jyväskylän matkakeskuksen kulmalla tankattiin Saarijärven ambulanssia. Neste Rally Official Car kaarsi kulman taa, trailerille oli nostettu ralliauto eksoottisin kilvin. Rivissä Karstulan Liikenne Oy, Keski-Suomen Liikenne, Tourusen Linjat. Ratapihan puolella kaksi Dv12:a, 2552 ja 2722. Punapaitainen mies kapusi ohjaamoon, kurotti johonkin ja veturin pakoputki alkoi puhaltaa sinistä savua.

Matkustaminen kesäpäivänä halki suomalaisen maaseudun kuuluu iloihini. Radion Suomi-iskelmät kuuluvat pakettiin. Luin Saarikoski-tiiliskiven toista osaa, katselin ulos, suljin hetkeksi silmät, luin taas.

Kaksi sileäihoista opiskelijatyttöä jäi Joutsassa, iäkäs pari matkusti Lahteen. Radiosta tulvinut Matkustaja vaikeni kesken, kun kuljettaja tarttui mikrofoniin. Hartola, jatketaan välittömästi. Heinolassa Jyrängön rautatiesilta näytti läheltä hienolta. Mäntsälässä pilkisti puiden keskeltä kirkontorni.

Lahden motarilla Viikin kohdalla tuli sama outo tunne kuin tenavana palatessa kesän jälkeen maalta. Koko loppupäivän on mahassa outo ontto koverrus, että on väärässä paikassa. Nukuttu yö vie tunteen melkein aina.

Helsinki otti poikansa vastaan lämpimänä ja kesäntuoksuisena. Poissaolon jälkeen huomaa, kuinka paljon nopeammassa tempossa Helsinki soi. Ihmiset kiiruhtavat, harppovat, autot ampaisevat liikkeelle valoista. Treenatut, skarpisti pukeutuvat kulkijat piiloutuvat leuat jäykkinä aurinkolasiensa taakse.

Viritin koneen letkuihin ja purin kaikki tavarat kaappeihin ennen kuin lähdin kauppaan.

Hellelukemia

Taivas oli illalla maitoa. Lämmintä maitoa, koska hiosti.

Herukoita, mansikoita ja mustikoita. Vaniljajäätelöäkin vähäsen.

Pengoin kaksi laatikollista J:n vanhoja kasetteja. Suurin osa merkinnättömiä, joiden sisältö selviäisi vain kuuntelemalla. Poimin talteen Status Quon, Eddie and the Hot Rodsin, Paul Oxley's Unitin, Tuomari Nurmion sekä Kari Peitsamon.

TV:n illan pehmoporno- ja juonittelusarjassa oltiin lentokoneessa töissä.

Olen Jussin haima

Olin aikanaan heittämässä vanhat Valitut Palat roskiin, kun raivattiin faijan jäämistöä. Anoppi kuitenkin otti ne talteen, ja nyt on varalla muutama laatikollinen lukemista sadepäivien varalle.

Vanhoissa mainoksissa Datsunit edustavat uusinta tekniikkaa ja muotoilua. Ihan vanhimmissa lehdissä jämerälaukaiset lentokapteenit luottavat Bostoniin ja saunan päälle siemaistaan Lahden Erikoista. Kokolattiamatto on miellyttävä uutuus, joka tulee rohkeasti hankkia joka kotiin. Taskulaskin on tietokone taskussasi, ihan kuin astronauteilla.

Suomelainen perhe. Isä, äiti, poika ja tytär. Vuorivillalla eristetyssä talossa katsotaan luotettavaa Finluxia ja kuunnellaan Saloran radiokasettilevysoitin -yhdistelmästä Lauantain toivotut levyt -kokoelmaa samalla kun päntätään Linguaphone-kielikurssia.

Kaikkein erikoisimmalta tuntuvat pankkimainokset. Seppo ja Liisa ovat sitkeästi säästäneet tarkoin säännellyn määrän rahaa, ja nyt heille aukenevat pankin ovet. Siellä odottaa liituraidassaan ankara, mutta lämminsydäminen pankinjohtaja, joka, jos Luoja suo, myöntää heille tarkoin säännellyn määrän asuntolainaa.

Mies, juotko tarpeeksi maitoa?

Suihketta kainaloon

Oikeastaan viihdyn hyvin, varsinkin iltailma tuoksuu täällä hyvältä.

Toistaiseksi kaipaan kotoa vain laajakaistaa ja omaa tukevaa sänkyä.

Hate them ampiainens

Oli pakko siirtää toimisto terassin kukkaloistosta sisään, kun ampiaiset parveilivat jatkuvasti ympärillä.

Lähestyvän syksyn merkkejä?

Samaan aikaan toisaalla

Lihaksia särkee. Etenkin pakaroita ja sormia, kämmeniä. Ruumiillinen työ ottaa koville.

Melkein viikko lapsuuteni idyllissä. Melkein viikko ilman nettiä. TV:stä pari säätiedotusta ja kotimainen elokuva, jossa nuori Heikki Kinnunen ja kumppanit kirmasivat kelteisillään Suomen suvessa. Hyvä melkein viikko.

Maanantai: Kun saavun, tunnen kesätuulen tuoksuvan

Pielaveden ja Maaningan välillä sadekuuro piiskasi tienpinnan valkeaksi vaahdoksi. Ei poikettu Lepikon torpassa, mutta ihmeteltiin Siilinjärven valkeita vuoria. Määränpään lähestyessä tie muuttui mutkaiseksi ja vatsanpohjasta ottavan mäkiseksi. Maisemaksi, joka asuu minussa. Oletteko nälkäisiä vai keitetäänkö vain kahvit, mummo touhusi. Saunaan, totta kai, ja löylystä järveen.

Käveltiin metsän läpi sinne, missä aikanaan oli maitolaituri. Metsämansikat kasvoivat yhä samoissa kohdissa.

Tiistai: Mansikka-aikaa

K poikkesi ovensuussa ja toi kolme vastapyydettyä haukea. Ensimmäinen paistettiin oitis paloina voissa ja ruisjauhoissa. Illaksi hirvenpaisti uuniin. Yksi ja toinen tuntuu ostaneen kasan viiden kilon mansikkalaatikoita. Kaikki eivät mahdu pakkaseen, joten tarjoilu on kyläpaikoissa sen mukainen. Valmiin kakkupohjan päälle vaniljajäätelöä ja mansikkavuori, näyttää olevan suosittu resepti.

Ronkeli kissa oli kelpuuttanut saalistamastaan vesilinnusta vain pään ja kaulan. Loppuosa löytyi portaiden pielestä. En tunnistanut, vihreä siipipeili. Mummo nosti möykyn kompostiin.

Keskiviikko: Aseista ja miehistä

Rynnäkkökiväärin purkaminen ja kokoaminen kävi hitaammin kuin silloin joskus, mutta tässä olikin outo salpa laatikon kannen syrjässä. Illalla juututtiin maitotilalle yltäkylläisen kahvipöydän ääreen. Illan pimetessä ja brandyn ilmestyttyä alkoi pöydälle kertyä haulikoita, pistooleja ja patruunoita. Jossei tapa nii koskoo aenaki kovasti, heitti A. Metsästysjuttujen väliin ihailtiin itse hitsattua asekaappia. Paluumatkalla halki öisen Koillis-Savon soi autostereoista Matkustaja. Muurutvirralla leijaili usva.

Alkuillan museokäynnillä oli oppaalla Ilmavoimien lippis ja Fucking Åmål -paita. Näyttelyesineistö hiveli niin näkö- kuin kuuloaistiakin.

Satoi, paljon.

Torstai: Arkistojen aarteita

Isoisän vanhassa työhuoneessa riittää mielenkiintoista. Unilukemisina muun muassa Kansan kuvalehden sekä Urheilijan sidotut vuosikerrat 30-luvulta, Ryhmänjohtaja vuodelta 1940, RUK:n historiikit ja Cajus Beckerin Itämeri ja Suomenlahti 1944 - 1945. Mielenkiintoisia selontekoja muun muassa operaatio Tanne Ostista sekä Prinz Eugenin liikkeistä Utön vesillä.

Tapasin kuulemma jo tenavana istua tuvan penkillä ja pyytää mummoa kertomaan vanhoista asioista. Tänään kuulin muun muassa sota-ajan työvelvollisuudesta ja venäläisistä sotavangeista, jotka tekivät töitä tiloilla. Naapurin isäntä kieltäytyi rakentamasta ikkunoihin vaadittuja kaltereita. Neljä vankia jakoi saamansa itäneet perunat tarkoin ja ahmi ne sitten pesemättä, multa suupielistä turskuen. Isännän hakemat näkkileipälevyt olivat nostaneet nuorukaisille vedet silmiin.

Kaatosade jatkuu. Juostiin Pojan kanssa pihanurmella ympyrää ja hypittiin välillä tasajalkaa lätäköissä.

Perjantai: Vaarojen maa

Kun kiirettä ei ollut, M kierteli Joensuuhun pidempää reittiä. Ihailtiin maisemia ja tiedettiin, miksi paikalliset kylät ovat -vaaroja. M:n allekirjoitettua vuokrasopimuksen poikettiin Martinassa pizzalla. Poikakin söi tyylikkäästi minkä jaksoi, loput saatiin foliossa pussiin ja mukaan. Onttolassa singahtelivat varusmiehet, Tuusniemellä oli kaupan pihaan osunut vain punaisia autoja. Iltaevääksi vielä takakonttiin kuuma savulohi.

Satoi, kellariin oli valunut vettä. M pumppasi sen pois. Minä vein hukkuneen hiiren kompostiin.

Lauantai: Urakka

Viimein pouta, vaikka aamutaivas parilla ripsaisulla pelottelikin. Traktorit, klapikone ja peräkärry pellonreunaan halkopinon viereen. Kaksi pinoa ja kahdeksan tuntia myöhemmin oli kolmet näppylähanskat kulutettu poistokuntoon ja korkealaitainen kärry nitisi täynnä. Noin 14 kuutiota, M laski. Milloin lienen edellisen kerran ajanut traktoria?

M hitsasi vielä peräkärryn kehikon ennen kuin viriteltiin pressu kuorman ylle. Jokainen kiipeäminen kuorman päälle oli entistä työläämpi. Huomenna lasketaan lentävien halkojen lyömät mustelmat.

Taas kerran sauna ja ruoka maistuivat parhailta työllä lunastettuina. Mummo oli tehnyt valmiiksi vastoja.

Lähdettiin paluumatkalle auringon jo laskettua. Tenavat nukahtivat istuimiinsa, Sininen tie loisti tyhjyyttään ja matka taittui. Aamuyhdeltä perillä: nostettiin pienet sänkyyn jatkamaan uniaan.