kesäkuu 22, 2007

Kaupungissa

Selänteen sälät komeilivat edelleen vitriinissä, mutta aattonaläpi yön käytävillä oli hiljaisempaa. Ambulanssimiehet toivat sisään äänekkään pienen, vanha lehti kertoi pikku Teklan kohtalokkaasta aivokasvaimesta. Pystyin lukemaan melkein loppuun.

Yksi potilas sai enää pienen siteen, sitten apteekin, puiston ja kaupan kautta kotiin.

Perunoita, voita, silliä, silakkaa, makkaraa ja Sandelsia.

Eivät kadutkaan ihan tyhjät olleet, ja rannassa vasta väkeä riitti. Aina pienen hajuraon päästä retkeili seuraava grillaileva, lipittelevä, ojenteleva seurue. Ja yksi päivänvarjoineen lautalla rannan tuntumassa.

Vasta-auringon silta kimmelsi niin kirkkaana, etten osaa sanoa, paloiko Seurasaaren puolella kokkoa.

Kotimatkalla pienille jäätelöt. Kioskissa ahkeroi kolme myyjää. Ulkopuolelle olivat tulleet vielä lojaalit kaverit seuraksi rupattelemaan väistyen aina kohteliaasti kun tuli asiakkaita. Lisää kiliseviä seurueita askelsi Hesperiankatua rantaan päin.

Posted by khilou at 22.06.07 23:32
Comments
Post a comment









Remember personal info?